IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Oli eilenä ihan kiva perjantai päivä. Nukuin parin tunnin päikkärit tuossa päivällä mikä teki hyvää sai levättyä ja totesin eilenä että en jaksa lähteä lenkille pidän sohvalla löhöilypäivän. Tänään taas lenkkeilen teen aamulenkin ja toisen taas iltapäivällä niin siinä tulee yhteensä ainakin tunti käveltyä tulee kivasti askelia taas. Mä olen jäänyt nyt koukkuun tuohon "Teen mom" ohjelmaan mitä on tuolla ruudussa vielä on monta kautta katsottavaa katsominen ei ihan heti lopu kesken pitää viikonloppuna jatkaa myös the good doctor sarjaa eteenpäin sitä en ole katsonut varmaan taas pariin viikkoon animea ajattelin myös katsoa tänään aloitan taas uuden sarjan. Olo ja fiilis on ollut hyvä edelleen ahdistusta ei ole onneksi silleen ollut. Iloinen ja positiivinen olo semmoinen mä yleensä olen. Ensi viikon tiistaina mulla on aamulla verikokeet ja multa otetaan samalla sydänfilmi se on hyvä että ne on heti aamusta niin saa ne nopeasti pois alta. Toivon että on hyvä sää kävellä sinne terveyskeskukseen ettei olisi kauhea loskakeli sekä että ei sataisi mitään räntää. Mä heräsin jo tänään vähän ennen neljää join äsken aamukahvit nyt ole ihan hereillä. Siitä tulikin mieleen että kahvia pitää ostaa kohta lisää alkaa loppumaan. Käyn lidlistä hakemassa sitä intenso nimistä kahvia mikä on halvinta. Olen todella innoissani uudesta sohvasta minkä aijon ostaa. Saa sitten nähdä koska se tulee kun tilaan sen. Onneksi saan apua että saa sen kasattua ei tarvitse yksin kasata.
Se on niin hienon värinenkin niin hyvin sopii mun olohuoneeseen.
Sitten kun se on vuodesohva niin siinä on kiva sitten makoilla ja katsoa sarjoja ja ohjelmia kivaa myös nukkua päikkäreitä siinä sohvalla.
Onneksi mulla on rahat siihen sohvaan mun budjetti oli vähintään se 500 euroa. Nyt otan aamulääkkeet ja voisi kuunnella hyvää musiikkia.
Muistin juuri että mulla on vielä suklaata se fazerin pullava suklaa oli todella hyvää suosittelen maistamaan!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.