IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Saan kohta uudet silmälasit.Maanantai 04.03.2024 04:50

Ihan mukava viikonloppu vanhempien luona näin myös poikaystävän joka tuli käymään, niin oli sitäkin kiva nähdä. Vähän oli levoton olo yhdessä vaiheessa viikonloppuna ja sitten mulla tuli eilenä lopulta itkupotkuraivarit mä vaan itkin ja itkin kaiken paskan pihalle mitä oli mun sisään kertynyt ja voin sanoa että on paljon kevyempi olo en ole itkenyt pitkään aikaan. Uusi viikko taas alkaa saa nähdä millainen viikko tulee hetki ja päivä kerrallaan taas menen tätä elämää ihan sen takia koska tuo huono olo voi vaan ihan koska vaan tulla. Onneksi pääsee salille treenaamaan illalla niin teen todella kovat treenit että tuntuu nyt taas jaksaa kun olen saanut hyvin levättyä viikonloppuna. Jaan kohta viikonlääkkeet dosettiin ja mun pitää hakea masennuslääkkeet ja leponexit ajattelin jos menen vaikka tänään päivällä tuonne apteekkiin koska on hyvin aikaa käydä asumistuki on tullut tänään niin on rahat lääkkeisiin voisin samalla käydä kaupassa. Mulla on tällä viikolla näöntarkastus torstaina ja saan kohta uudet silmälasit mistä olen innoissani. Rahaa saa mennä ainakin niihin noin 400 euroa. En halua että menee 500 tai 600 liian kalliita silloin. Otan rahat niihin mun säästötililtä hyvin pystyy ottamaan sieltä. Maksan kohta tuon hammaslääkäri laskun pois mikä oli 75 euroa. Onneksi pääsee kohta siitä laskusta eroon hetken päästä. Aijon katsoa saanko jotain siirrettyä sitten säästötilille tällä viikolla kun tulee eläke jos saisi vaikka 60 euroa niin sekin olisi ihan kiva. Alan kohta pesemään pyykkiä koska sitä on kertynyt taas onneksi on tää aamu aikaa pestä ne.
Aamukahvi herätti onneksi ja alan tässä kuuntelemaan vähän musiikkia ja katsomaan youtube videoita. Uskon että tulee ihan kiva päivä olo tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä aamu alkanut hyvin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.