IRC-Galleria

juhannus

Ilma oli lämmin ja seesteinen, kun pikku-Pirkko käveli koulusta kotiin. Se oli hänen lempi hetkensä päivästä, koska hän inhosi koulua ja lähti mielummin vaeltelemaan yksinään ympäriinsä. Niin oli pikku-Pirkko taas tehnyt. Hän oli vaeltanut kauas koulureitiltään, kiusaten pikku eläimiä matkan varrella. Erityisesti hän nautti lintujen ampumisesta ritsallaan.
Ilta alkoi jo hämärtää ja Pirkolle alkoi tulla hieman levoton olo. Missä hän olikaan? Silloin hän havaitsi oudon kajon taivaan rannassa. Pirkko mietti mikä se olisi voinut olla ja onnistui viimein pitkän harkinnan jälkeen ynnäämään yhteen kaksi plus kaksi. Nythän oli juhannus yö! ja tuon oli oltava juhannus kokko! Pirkko oli kokonaan unohtanut ajankulun jäätyään koko kesäksi jälki-istuntoon.
Pirkko lähti iloisesti hyppien etenemään kohti valtaisaa kokkoa ja sen viimein saavuttaen, havaitsi ilokseen kyseessä olevan muumien kokko! Voi mikä iloinen asia se olikaan! Mamma olisi varmasti leiponut herkkuja juhannuksen kunniaksi ja lapset leikkisivät hauskoja leikkejä. Varmasti muumipeikko ottaisi hänetkin mukaan leikkiin! Pirkko juoksi ilon kiljahdusten saattelemana kokon luo ja suoraan muumien keskelle.
- Mitä leikitään? Pirkko kysyä töksäytti nipsulta, joka seisoi selin häneen.
Juuri silloin iso kappikello muumitalossa löi kaksitoista ja uunissa vankina pidetty esi-isä kyyristyi pelosta vikisten syvemmälle nokiseen onkaloonsa. Nipsu kääntyi hitaasti ja Pirkko kiljaisi. Nipsulla oli hullunkiilto silmissä ja hänen kyntensä olivat kasvaneet kaksikymmentä senttiä.
- Leikin nimi on: Kuka pysyy hengissä pisimpään! Nipsu sanoi ja nauroi mielipuolisesti.
Pirkko yritti juosta pakoon, mutta silloin pikku-Myy hyppäsi hänen selkäänsä ja puri häntä niskaan. Pirkko rimpuili irti pistävien hampaiden tieltä ja lähti juoksemaan niin kovaa kuin jaloistaan pääsi. Mutta Myy oli siepannut Pirkon ritsan ja ampui nyt häntä kivenmohkareilla.
Yksi osui Pirkkoa päähän ja hän kaatui maahan tuskasta vikisten.
Niiskuneiti kumartui hänen ylleen päästellen luonnottomia ääniä: Muahm muahm muahmmm...
Ennen kuin Pirkko ehti tajuta mitään, hänet oli sidottu kiinni puupaaluun ja muumit kasasivat hänen jalkoihinsa oksia.
- Tästä tuleekin hiemo juhannuskokko! Naureskeli muumipappa kieli suupieltä lipoen.
Muumit nauroivat yhdessä ja sytyttivät Pirkon palamaan. Tuskan huudot hukkuivat meren aaltoihin ja aamun tullen muumien juhannuksen vietosta oli todisteena vain kasa hiiltyneitä oksan pätkiä ja luita. Pirkon pää kuitenkin löytyi myöhemmin läheltä vesiputousta ja alla olivat veriset kirjaimet: Hän sai mitä ansaitsi!
Kukaan ei osannut selittää tapahtumia, eikä kenellekkään tullut mieleenkään kuulustella lutuisia, söpöjä, kaikkien rakastamia muumeja, jotka leikkivät lempeässä päivänvalossa niin suloisesti keskenään.

Pikku-Petri köveli tietä pitkin. Hän oli väsynyt ja nälkäinen ja eksyksissä. Ilta alkoi jo ryömiä päälle ja Petriä alkoi viluttamaan. Metsä hänen ympärillään näytti uhkaavalta. Mutta sitten hän näki jotain sinistä pilkistämässä puiden takaa. Ja kas vain! Sehän oli muumitalo! Pikku-Petri tunsi olonsa heti paljon paremmaksi. Täällä hän olisi turvassa, kaikkihan tiesivät, että muumit olivat paksuja, valkoisia hyväntekijöitä, eivätkä ikinä lukinneet oviaan. Pikku-Petri kiiruhti kohti muumitaloa silmät ilon kyynelistä kosteina.
Silloin hän näki jotain muutakin puitten seassa, eikä se näyttänyt hyvältä. Hahmo hoiperteli lähemmäs, kuin humalassa, eikä Petri uskaltanut peloltaan liikahtaakkaan. Hahmon tullessa lähemmäs, se alkoi saavuttaa muotoaan. Se oli hemuli! Mutta jotain oli vialla. Hemulin suuresta nenästä työntyi esiin outoja kasveja ja silmän mustuaiset olivat suurentuneet valtaviksi! IIIIkkk! Kiljaisi Petri hyvin tyttömäisesti ja lähti pinkomaan pakoon minkä kintuistaan pääsi. Hän ei kuitenkaan ehtinyt kauas, kun hän törmäsi johonkin pehmeään. Se oli muumipeikon vatsa. Mutta muumipeikko ei ollutkaan se sama kiltti peikko, minkä Petri oli tottunut näkemään televisiossa. Tälle muumipeikolle oli kasvanut valtaisat torahampaat, joita hän narskutteli ilkeästi.
-Ei ei, mitä tämä tarkoittaa? Teidän tulisi olla kilttejä! Petri vaikeroi.
Muumipeikko nauroi ilkeästi. -Niin päivisin, mutta nyt on yö...
Muumimma ilmestyi puun takaa. Hänellä oli kädessään pisin veitsi, minkä Petri oli ikinä nähnyt.
- Syömään! Muumimamma hekotteli.
Petri oli niin peloissaan ettei pystynyt liikkumaan. Paikalle hoiperteleva huumeinen hemuli ei lievittänyt hänen oloaan ollenkaan. Kaukaa yksinäisiten vuorten rinteiltä kantautui niiskuneidin karmiva saalistus huuto, johon Petrin kauhun kiljaisut hukkuivat.
Aamulla muuan koirankävelyttäjä löysi merenrannalta pienen pojan ruumiin. Ilmeisesti jokin terävähampainen eläin oli raadellut pojan ruumiin ja ripotellut jokaisen ruumiinjäsenen ympäri rantaa. Petrin suolet oli järjestelty kallion seinälle ja veriset kirjaimet todistivat, ettei kyseessä ollut mikään vahinko. Ne sanoivat: Muahahahaaaaa!!