IRC-Galleria

Musiikin kykyPerjantai 19.02.2010 17:40

Tunnelmia ja tuntemuksia värähtelystä - melko alkeellista nautintoa?

Olen miettinyt, miksi musiikki kuulostaa siltä miltä se kuulostaa. Musiikki voi kuulostaa surulliselta, iloiselta, vihaiselta, huvittavalta tai se voi olla tunnelmaltaan jotain muuta. Annamme sille mielissämme persoonan, jonka valinta perustuu... -- mihin se perustuukaan?

Yritin joskus järkeillä, miksi on olemassa duureja ja molleja. Miksi musiikilla on ilmeitä? Uskoin, että musiikin luonteen tulkitseminen perustuu aiempiin, historiassamme totuttuihin mieltämyksiin, jotka olemme perineet kulttuurimme kautta.
Mutta mistä nämä mieltämykset ovat saaneet syntynsä?

En koe musiikin tulkintaa enää ollenkaan itsestäänselvyytenä. Miten tietynlainen, suunnitellun mukainen värähtely voi kuulostaa joltain sellaiselta, jolle voi antaa oman luonteen? Miltä esimerkiksi Mozartin "Taikahuilu" olisi kuulostanut luolamiehille? Koko musiikin käsite alkaa kuulostaa minulle kokoajan vain entistä yliluonnollisemmalta, niin vaikeaa sen rationalisoiminen on.

Entä sitten kun "iloinen" ja "surullinen" eivät enää riitä tunnelman sanalliseen kuvailuun? Pian tuleekin se tippa linssiin, kun huomaa, kuinka avuton sitä onkaan sanojen kanssa. Se tietty kappale tai levy täytyy vain kuunnella itse, jotta käsittää. Eivätkä kaikki tietenkään koe sitä samana. Sinänsä surullista, mutta ehkä ajattelen asiaa liian subjektiivisesti. Mielestäni musiikissa parhaimmat tuntemukset ovatkin juuri niitä euforiatäytteisiä, joita ei vain voi sanoin kuvailla. Niitä saadessaan ottaakin monesti sydämestä. Ja sekös vain korostaa musiikin kyvyn ainutlaatuisuutta.

Mutta miten voikaan kuvailla värähtelyä?
Sanat eivät värähtele musiikin tavoin.
Luin netissä julkaistun amerikkalaisen blogiartikkelin, joka käsitteli taannoin pelattua Super Bowlia - osittain ainakin.

Nimimerkillä MJD kirjoitellut toimittaja kirjoitti blogissaan valitellen siitä, kuinka häntä surettaa kun SB:n jälkeisessä voittoparaatissa ei nähty voittoa juhlivia naisia yläosattomissa tapahtuman televisioinnin vuoksi. Tästäkö näille toimittajille maksetaan? (sivusto siis ei ole MJD:n yksityinen.)

Maailman tiiveimmin seurattu urheilutapahtuma on pelattu ja tämä Yahoo:lle työskentelevä toimittaja ei voinut keksiä yhtään kiinnostavampaa tai osuvampaa aihetta kirjoitukselleen? Tälläiset mielipiteet kuuluvat omaan yksityiseen päiväkírjaan, tai ainakin jollekin vähemmän virallisille sivustoille. Mielestäni erittäin noloa.


http://sports.yahoo.com/nfl/blog/shutdown_corner/post/Suddenly-I-m-not-as-happy-about-the-Saints-beat?urn=nfl,218563

A poem of nonsenseTorstai 07.01.2010 09:25

The dark ceiling,
Covered with stars

A lonely feeling,
When looking at Mars

What is it that makes us so small?
As our cries are but a distant call

What is the meaning of life?
To have children with a pretty wife?

Who sets the goals,
Some faggotty souls?

Elämäni Soundgardenin mukaanSunnuntai 03.01.2010 07:25

Vastaa kysymyksiin käyttäen ainoastaan biisien nimiä YHDELTÄ ARTISTILTA. Merkkaa 20 ystävää, minut mukaanlukien. Elä käytä samaa bändiä kuin minä. Yritä olla toistamatta samaa biisin nimeä. Se on paljon vaikeampaa kuin luulet!

Nimeä muistiinpanosi "Elämäni *bändin nimi* mukaan"

Valitse artistisi:
Soundgarden

Oletko mies vai nainen?
Nazi Driver

Kuvaile itseäsi:
Jesus Christ Pose

Miltä nyt tuntuu:
Mood for Trouble

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi:
Rusty Cage

Jos voisit mennä minne vaan, mihin menisit:
Somewhere

Mieleisin kuljetusmuotosi:
Mailman

Paras ystäväsi on:
Little Joe

Lempivärisi:
Black Hole Sun

Millainen sää on:
Superunknown

Lempivuorokaudenaika:
Never Named

Jos elämäsi olisi TV-sarja, mikä sen nimi olisi:
Ugly Truth

Mitä elämä on sinulle:
No Wrong No Right

Nykyinen parisuhteesi:
Big Dumb Sex

Mikä mättää:
Head Injury

Odotan tulevalta:
Kingdom of Come

En pahastuisi:
Flower

Pelkään:
Hand of God

Paras neuvoni:
Blow Up the Outside World

Jos muuttaisin nimeni se olisi:
Ty Cobb

Päivän miete:
One Minute of Silence

Miten tahtoisin kuolla:
Hunted Down

Mottoni:
Full On Kevin's Mom


http://www.uskojaurheilu.fi/huume/info.html

Teuvo Piironen ylikonstaapeli, Lappeenrannan
poliisi: "Suomessa on lukuisia suuryrityksiä,
joita johtaa alkoholisti mutta ei ainuttakaan
sellaista, jonka johtajana on kannabiksen
vakiokäyttäjä!!!!"

Teuvo Piironen ylikonstaapeli,
Lappeenrannan poliisi


---> onko jokainen Suomen suuryrityksen
johtaja testattu kannabiksen
vakituisen käytön varalta jollakin tapaa???


"Kannabisyhdistys kiistää nk. porttiteorian,
jonka mukaan käyttäjät siirtyvät miedommista
aineista käyttämään kovempia. Valitettavasti
kovien aineiden käyttäjät lähes poikkeuksetta
ovat kertoneet aloittaneensa kannabiksesta,
eli yhdistys valehtelee tietoisesti."


---> "Yleisin selitys porttiteorialle on, että
mietoja huumeita täytyy ostaa samoilta
välittäjiltä, jotka myyvät vaarallisempia
huumeita. Näin käyttäjät joutuvat aina silloin
tällöin tilanteeseen jossa välittäjä sanoo,
että käyttäjän haluama kannabis on loppu mutta
esimerkiksi amfetamiinia löytyy. Näin
laittomuus johdattaa käyttäjiä kovempiin
huumeisiin. Tämä onkin kannabiksen
laillistamista kannattavien käyttämä
argumentti.

On myös esitetty, että
erilaiset riippuvuutta aiheuttavat aineet
herkistävät aivojen mielihyväkeskusta
ja saavat ne "kaipaamaan" kovempia päihteitä.
On myös testein todettu, että kannabis ei ole
portti vahvempiin aineisiin, koska kannabista
ei yleensä aleta polttamaan ilman fyysisesti
koukuttavia aineita kuten kahvi, tupakka ja
alkoholi. Kannabis ei aiheuta fyysistä
riippuvuutta, tämä on todettu kymmenillä
testeillä. Käsitys porttiteoriasta, jossa
miedot huumeet johtavat koviin huumeisiin,
onkyseenalainen. Tutkimustulokset aiheesta
ovat ristiriitaisia." WIKIPEDIA



"Koukuttaako huume ja missä ajassa?
Yleispätevää vastausta kysymykseen ei ole.
On ihmisiä, jotka juovat viinaa koko ikänsä
tulematta alkoholisteiksi, eli he pystyvät
lopettamaan koska tahansa. Samoin on ihmisiä,
jotka pystyvät lopettamaan huumausaineiden
käytön noin vain ja jopa pitämään sen
viikonloppukäyttönä mutta heitä ei ole
paljon. Lisäksi kukaan ei tiedä, kuka
on se, joka jää koukkuun... On ihmisiä,
jotka ovat jääneet koukkuun ensimmäisestä
hasispiipusta, tai amfetamiinipiikistä. "


---> ...Ja on myös olemassa nk. 'pissiksiä',
jotka jäävät koukkuun ensimmäisestä
tupakasta/alkoholijuomasta...


"Jos kannabis laillistettaisiin, olisi
kaikilla Suomalaisilla oikeus sitä myös
käyttää, vai olisiko sittenkään? Mitkä
ammattiryhmät rajattaisiin perustuslain
vastaisesti ulkopuolelle ? Mitä sanoisitte,
jos poliisit, liikennelentäjät, bussikuskit,
taksikuskit, junankuljettajat, lääkärit,
sairaanhoitajat, palomiehet ym.
avainammattilaiset alkaisivat käyttää hasista?
Menisitkö leikattavaksi lääkärille, jonka
tietäisit säännöllisesti käyttävän huumeita?
Mitä sanoisit, jos sinua oikeudessa tuomitseva
tuomari olisi huumeenkäyttäjä? Entä jos
joutuisit tekemisiin poliisin kanssa, jonka
tietäisit vapaa-aikoinaan käyttävän
kannabista?"



---> Moni varmaan olisi mieluummin
tekemisissä kannabista käyttävän poliisin
kanssa.Päästäisiinpä eroon ahdasmielisyydestä.


"Onko huumeita käyttävä ihminen sitten yksin
aineensa kanssa? Ei ole...jokaista käyttäjää
kohti kärsii ainakin 20 muuta ihmistä.
Käyttäjän omaiset ovat yhtälailla kärsijöitä,
kaveripiiri ja muut omaiset myöskin.
Unohtaa ei sovi veronmaksajia!"


---> Virallista statistiikkaa kiitos! Miten määritellään 'kärsimys'?
Minä ainakin kärsin aina kun saan epämääräistä tietoa.Ja mitä
tarkoittaa lause: "Käyttäjän omaiset ovat yhtälailla kärsijöitä,
kaveripiiri ja muut omaiset myöskin."?

Öö.. Muut omaiset... ...myöskin..? Kahteen kertaan selitetyistä
asioista huomaa kirjoittajan epäpätevyyden lisäksi myös mahdollisesti argumenttien vähäisyyden.



"Huumeriippuvaisen hoito maksaa helposti miljoona vanhaa markkaa vuodessa. Kun siihen lisätään rikosvahinkojen korvaukset,
rauhoittavat lääkkeet ja sairaala, sekä lääkärikulut,
oikeudenkäyntikulut yms. pakolliset menot, joita aineista aiheutuu,
puhutaan huikeista summista, jotka kaikki ovat poissa mm. vanhustenhoidosta."


---> Muuten hyvä yritys, mutta kuinka moni kannabiksenkäyttäjä onkaan koukussa? Ja mikäli argumentilla halutaan ottaa huomioon porttiteoria, käväiskääpä osoitteessa http://fi.wikipedia.org/wiki/Porttiteoria. Eikö hyviin argumentaatiokykyihin kuulu myös se, että osaa argumentoida varmojen tietojen ja käsitteiden pohjalta?


"Armeijan helikopterihankinnoista on noussut hirveä meteli ja
tunteikkaasti ollaan vedottu sairaan- ja vanhustenhoitoon ja niiden
tilaan. Jokainen veronmaksaja kustantaa pelkästään rauhoittavina lääkkeinä ja lääkärikuluina narkomaaneille vähintään saman summan, kuin joutuisi maksamaan armeijan hankinnoista mutta kukaan poliitikkomme, tai päättäjät eivät ole uskaltaneet ottaa sanallakaan puheeksi tätä asiaa."


---> En haluaisi toistaa itseäni, mutta KANNABIS ja heroiini, kokaiini tai kemialliset huumeet eivät ole sama asia. Voidaan siis puhua vain siitä, kuinka veronmaksajat joutuvat maksamaan narkkareiden (eli käytännössä niiden, jotka käyttävät vahvempia aineita kuin kannabis) hoitokuluja.


"Nuorilla yleinen harhaluulo, ettei kannabis 'koukuta'. Poliisin kokemuksen mukaan valtaosa alle 18-vuotiaina kannabiksen käytön aloittaneista jää koukkuun." Lähde: http://www.uskojaurheilu.fi/huume/kannabis.html


---> Miksi poliisin kokemukseen tulisi luottaa enemmän kuin itse käyttäjien
kokemuksiin??



"Mitä kannabis käyttäjässään aiheuttaa?
Poliisin haaviin jääneiden nuorten kannabiksen käyttäjien käyttöhistoria toistaa tuttua kaavaa. Jos nuori ei ole jo valmiiksi syrjäynyt aloittaessaan kannabiksen käytön, kulkee kehitys yleensä seuraavasti:

* kotiintuloajat venyvät ja alkavat tulla epätarkoiksi

* vetäytyy omiin oloihinsa huoneeseensa

* rahaa alkaa kulua enemmän kuin ennen. Yleensä se selitetään vaate yms. ostoilla. saattaa alkaa varastelemaan kotoaan tai tavaroita häviää ja ne on "lainattu" kavereille.

* vaatetus vaihtuu varsinkin tytöillä. Aletaan suosia tummia, jopa mustia vaatteita.

* kaveripiiri vaihtuu. Entiset ystävät unohtuvat ja uusia, monasti
epämääräisen näköisiä ja välttelevästi käyttäytyviä kavereita alkaa käymään nuoren luona.

* poltetun kannabiksen imelä haju tuntuu vaatteissa ja huoneessa. Varsinkin
sellainen, joka ei itse polta, tuntee sen selvästi.

* koulunkäynti takkuilee, opettajat ottavat yhteyttä.

* ilmenee myös näpistelyä

* huoneen roskapönttö täyttyy suklaa yms papereista. (kannabis aiheuttaa
makeanhimon)

* vanhempia kielletään ehdottomasti tulemasta asuntoon tai huoneeseen "

Lähde: http://www.uskojaurheilu.fi/huume/kannabis.html




---> Yksilön muutokset kannabiksen käytön alkamisesta muistuttavat vahvasti murrosiän tuomia muutoksia:

Kotiintuloajat epäsäännöllisiä ja myöhäisiä, oman yksityisyyden arvostaminen, vaatetuksen (niin kuin identiteetinkin) muuttuminen, kaveripiiri voi muuttua identiteetin myötä, koulunkäynti voi myös takkuilla useilla ilman kannabiksen käyttöä ja useimmiten nimenomaan murrosiässä, sillä murrosiästä johtuvat yksilön
sosiaaliset muutokset voivat helposti mahdollistaa tämän jo yksinään.

Näpistely? Sidonnainen kannabiksen käyttöön? Luotettavaa statistiikkaa, kiitos.

Ja suklaapapereiden lisääntyminen nuoren roskapöntössä onkin aina ollut erittäin huolestuttavaa... Sekin voi selittyä helposti murrosiästä jöhtuvalla ravinnontarpeiden muutoksilla.

Ja jos nuori kieltää vanhempia tulemasta asuntoon
tai huoneeseen, onko sekin jollakin tapaa poikkeuksellista käyttäytymistä murrosikäiseltä?

Joku tollane galleria-leikki taasLauantai 06.06.2009 06:12

Nuolin eilen korukaupassa naapurin mummoa ja siinä hommassa meni käsi kipsiin, ja kaiken lisäksi jäi traumoja. Jee.

:DTorstai 14.05.2009 00:58

1. Avaa Google.
2. Mene kuvahakuun ja kirjoita etunimesi siihen.
3. Ota kolmas kuva, lisää se tähän.

IhmiseiTiistai 12.05.2009 02:37



Listaa asioita 10 eri ihmisille, joita haluat sanoa, mutta et koskaan tule sanomaan.
Älä paljasta keitä he ovat. Voitte kommentoida, mutta en saa vastata arvuutteluihinne.

1. Oot erilainen. Oot jonkinmoinen esikuva. Hassu tyyppi.

2. Susta on helppo kuvitella, että oot tosi yksitasoinen tyyppi, mut kaikis on jotain syvällisempää. Ihan chilli tyyppi. Pieni.

3. Tiettyjen kuvien perusteella oon saanu sun historiasta ihan uuden kuvan. Oot jännä ja onneks vähän erilainen tyyppi, mutta yks juttu pännii usein; et osaa sanoo 'ei'. Ja joskus oot liian ystävällinen joilleki, joista et ees välttämättä pidä. Olis kiva nähdä sun olevan suorempi. Mut monella tapaa oot kuitenki hyvää seuraa ja ennen kaikkea, vaikutat fiksulta. Tuskin tuut ikinä lukemaan tätä.

4. Harr.... "Oorientaaaaal.... "

5. Oot hauska ja tykkäät viihdyttää muita sekä itteäs. Oon tuntenu sut jo muutaman vuoden, mut jotenki tuntuu, ettet oo vieläkään oma ittes. Toisaalta se tuntuu kuuluvan sun yleiseen olemukseen.
Me nähdään liian harvoin. :(

6. Oot ovela ku mikä. :D leiskautat aina kaikkee uutta ja säkenöivää. Me voitas nähä useemmin, mut asut jossain vitussa nii se tuntuu hankaloittavan asioita..

7. Oot aito ja melko suora. Joissain asioissa oot liian ylimielinen, mutta myönnetään, joskus sulla on kyllä hyvät syyt ollaki ylimielinen. Ihan chillii seuraa. Eikä olla kyl nähty pitkään aikaan........

8. Enpä tunne sua vielä kovin hyvin, mutta mulla on monta kivaa syytä oppia tuntemaan sut paremmin. :) Oon siis periaatteessa kuulluki susta pelkkää hyvää, ja sun seura on aina ollu hyvää. Ei aina olla vaan päästy näkemään niin usein. Kiva pukeutumistyyli. :)

9. Tunnen sut melko hyvin jo, mutta haluisin oppia tuntemaan paremmin ku kukaan muu. Oot avartanu mun elämänkatsomusta ja luonu jänniä tunteita. Oot rohkassu mua monella tapaa eri asioissa. Kiitos siitä. Nähään liian harvoin...

10. Meijän pitäis nähä useemmin. Oot tosi rehellinen, ja oot yhessä mielessä aika ainutlaatunen, koska et ota melkeenpä mitään ittees. Ainakaan turhaan. Oot ystävällinen ja huomaavainen ja sun kanssa on melko turvallinen olo. Ollaan nyt tunnettu n. 1,5 vuotta

Jahas..Keskiviikko 11.03.2009 20:39



Säännöt: Tämä on vaikeampaa kuin luulisi!
Kopioi omaan päiväkirjaasi, poista minun vastaukseni, lisää omasi ja haasta 5 ihmistä. Käytä kaikissa vastauksissa oman nimesi alkukirjainta. Kaiken pitää olla totta, ei mitään keksittyä. Jos henkilöllä ennen sinua on sama etunimen alkukirjain, sinun täytyy käyttää toisia vastauksia. Et voi käyttää samaa vastausta kahdesti, etkä omaa nimeäsi pojan/tytön nimi kysymyksissä.


1. Mikä on nimesi?: Niko
2. Nelikirjaiminen sana: Näsi
3. Tytön nimi: Nina
4. Pojan nimi: Nestori
5. Ammatti: Nuohooja
6. Väri: Navy blue..?
7. Jotain, johon voi pukeutua: Nahka
8. Ruoka: Nakki
9. Jotain, joka löytyy kylpyhuoneestasi: Nöyhtää
10. Paikka: Näsijärvi
11. Syy myöhästyä: Nussiminen
12. Jotain, jota huudat: No niin!
13. Elokuvan nimi: Neverending story
14. Jotain jota juot: Neste
15. Musiikkiyhtye: Nylon Beat
16. Eläin: Naali
17. Kadunnimi: Narinkkatori
18. Auton merkki: Nissan
19. Laulun nimi: Nimrodel
20. Aktiviteetti, joka vaatii enemmän kuin kaksi ihmistä: Nelisteen nussiminen

HAASTAN:
Harvest
Jesushitler
Evil_twin
iiiida´
`charlie

Wikipedia..Torstai 29.01.2009 18:19

Kaljurotta Rufus

Ronin kaljurotta, joka matkustaa Ronin taskussa. Rufus joutuu usein pelastamaan Kimin ja Ronin pahoista paikoista. Ron osti Rufuksen Alehallista. Lemmikistä on myös tehty räppikappale (joka itse asiassa on Ronin kotitehtävä), jonka Ron esitti Idols- tv-sarjaa parodioivassa ohjelmassa eräässä jaksossa. Kappaleen alkuperäinen nimi on Naked Mole Rap, ja sen musiikkivideo pyöri hetken aikaa Disney Channelilla.


http://fi.wikipedia.org/wiki/Kim_Possible#Kaljurotta_Rufus