IRC-Galleria

Jo hieman jännittää...Perjantai 07.07.2006 01:46

Huomenna mennään tanssimaan oikein huolella! Pitkään odotettu Konemetsä tulee ja hyvää säätä on luvattu. Mikäs sen hauskempaa kuin tanssia trancen tahdissa koko viikonloppu ja ehkäpä löytää uusia ystäviä.
Tässä vaiheessa hieman harmittaa etten oo vielä tehny tai ostanu itelleni minkäänlaisia reivikuteita, mutta tuleehan noita joka vuosi niin ehtii niihin sitten suunnitella jotain mielenkiintosta... Tuoltahan voikin poimia hyviä vaikutteita kun ei oo noin isossa reivitapahtumassa viel koskaa tullu käytyy.

Maanantaina sitten on varmasti hauskaa herätä aamukuudelta ja lähteä töihin kun jalat on kulutettu loppuun ja yöt valvottu... Siivoamaan Regatan jälkiä Hangon puisto-alueilta. Voitte uskoa että siinä sitä onkin siivoamista kun kaupungin väkiluku on viikonlopun ajaksi kolminkertaistunut ja ne kaksi lisäkerrointa ovat pyörineet niillä samoilla parilla alueella koko viikonlopun >=P

Niin, tietämättömille tiedoksi että Hangon Regatta on siis alkujaan purjehduskilpailu, joka kestää viikonlopun yli, mutta niinkuin monille tapahtumille käy, on tämäkin aikojen saatossa äitynyt ryyppyjuhlaksi jonne tulee porukkaa ympäri suomea pelkästään leiriytymään ja juomaan viinaa ja varsinkin olutta oikein isolla porukalla ja toki samalla sotkemaan kaikki paikat, koska humalassa on toki paljon haastavampaa laittaa paikalle tuomansa roskat roskiksiin. Kuulin villiä huhua että joku vierailija oli jättänyt palautetta Regatasta että "muuten hyvät bileet mutta ne purjehtijat häiritsi välillä kun niitä pyöri siellä kokoajan".
Pullonkerääjillehän tämä tapahtuma on mitä parhain rahantienauksen paikka. Keräämisen helppoutta voi kuvata sillä että istut paikallesi johonkin nurmelle ja otat pari jätesäkkiä mukaan, niin takapuolta nostamatta pystyt keräämään ne täyteen vain kauhomalla tyhjiä pulloja joita ilmestyy käden etäisyydelle. Ihan omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa että joitakin vuosia sitten käytiin ystäväni kanssa kävelyllä Regatan aikaan ja kahden tunnin aikana kerättiin siinä sivussa 30€ edestä pulloja... Siinähän pääsee jo tuntipalkoille :D

Eiköhän tämä riittäne nyt tästä avautumisesta kun tuli vaan semmonen olo että olis kiva pistää jotain tänne päiväkirjaan ihan vaan muuten vaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.