IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

Onko kritiikki kateuden aikaansaamaa?Tiistai 09.08.2011 23:18

Edit: Argh, älkää antako niitä sydämiä, entä jos tää onkin ihan surkea teksti!!!!

Kun olin koulussa, minua kiusattiin. Äiti sanoi, että ne on vaan kateellisia. Uskoin, ja sen jälkeen ei ole paljon kiusaavat hetkauttaneet. En kyllä vieläkään ymmärrä, mille ne oli kateellisia. Sille, että uskalsin olla oma itseni? Sille, että olen todellisuudessa upea, en vain toistaiseksi ole itse huomannut? Jollekin, mitä omistin?

Kateutta tai ei, kritiikkiä on satanut. Tottakai, ihmisenä kun huomaa nopeasti, että toiset ovat lähinnä eri mieltä. Ja se eriävä mielipide on tukahdutettava, ennen kuin yksi mätä omena pilaa koko korin.

Tuleeko kritiikkiä sitten joskus lauottua kateudesta? No, silloin tällöin jonkun (etenkin ulkoinen) paremmuus kenkuttaa niin, että mieli tekisi. Usein silloin pidän suuni kiinni - kritisoin mielipiteitä ja ajatuksia, en ulkoista olemusta. Siis suoraan, mutta varsinkin tuntemattomien ulkonäöstä tulee sanottua puoleen ja vastaan kanssakävelijälle. Silloin kyseessä tosin on harvemmin kateus - jotkut vaan ei aina muista laittaa housuja jalkaan, vaan lähtee pelkissä legginsseissä. Kateudesta en siis itse toisen ulkonäköä tälle itselleen kommentoi, vaikka melkein refleksisesti jotain kielen päälle nousee.

Mistä se johtuu? Pitääkö itseään parempaa latistaa sanallisesti, kun sillä ilmeisesti on kaikki paremmin? Haluaako toisen itsetuntoa tölvätä, koska se pelkällä olemassaolollaan tölvää omaani? Mitä kritiikillä lulee saavuttavansa? Kerro sinä, minä en tiedä. (Tämän tutkimisen tekee vaikeaksi tietysti se, että kukaan ei halua myöntää käyneensä toisen kimppuun kateudesta.)

Mikä sitten inspiroi kritisoimaan näitä tissikuvia, jos ei kateus? Kun olet etusivulla, sinun tulisi olettaa, että kommenttia tulee, ja se on kaikenkarvaista. Toki, et itse valitse sinne päätyväsi, joten voit kontrolloida asiaa valikoimalla millaisia kuvia lisäät, ja jos on jo liian myöhäistä, piilottamalla tai poistamalla suositun kuvan. Sitä et toki tee, sillä etkös sinä juuri huomion vuoksi sen tänne ladannut? Ai et? No sitten se pysyy paikallaan "koska sulla on oikeus laittaa just sellasia kuvia kuin haluat". On, mutta sitten on minusta ongelmallista valittaa huomiosta, oli se hyvää tai huonoa. Toki voit harmitella ilmiötä yleensä, mutta jokaisesta "anna pillua"-kommentista ei kannata vetää hernettä nenään.

Ei myöskään kannata nostaa miesten kommentteja päähän. Tämä yleistyksenä, ihmisillä on taipumus kommentoida mahdollisia lisääntymiskumppaneitaan positiivisesti, ja kun näytät tissit, ihmisaivot meinaa, että helppo nakki. Toki siitä tulee positiivista huomiota. Mutta ehkä kaikki eivät ole samaa mieltä, vaikka voivatkin silti olla kateuden ulottumattomissa, ja ihan järjissään. Kokonaisuutta tarkastellessa hyvät tissit ja takamus ovat aika köyhä tarjottava, ja jos naama on esimerkiksi tuksu-meikin peitossa, harva pitää sitä kauniina. Joku saattaa jopa sanoa tämän. Eikä se ole aina kateutta.

Hyvätissisiä, suosittuja likkoja voivat myös naiset kommentoida neutraalin negatiivisesti. Vai mitä on se, kun mies kommentoi negatiivisesti? Homoutta?

Toisaalta, pakkoko toiselle on sanoa pahasti, varsinkin epärakentavasti? Ei se tuksunaama ole kiinnostunut sun mielipiteestä. Kaikilla on lisäksi oikeus näyttää siltä, miltä haluavat, oli se kuinka rumaa tai kaunista tahansa.

Itseäni ärsyttävät etusivun tissikuvat - miksi siellä on juuri niitä, eikä vaikka oikeasti hienoja kuvia, päivän kuva -materiaalin tapaisia. Tissit on jo nähty. Pidän tosin itsekin niitä siellä, klikkailen välillä mielenkiintoisiin. Mutta tylsistyttää. Ja monella on sama ongelma, eli paljasta pintaa näytetään innolla, mutta naama on mitä on. Tai jokin osa vartalosta. Tai kuvan kompositio. Tai asettelu. Mitä sitä keksiikään kritisoida.

Tämä on nyt siis kritiikkini kaikille niille, jotka bikinikuvineen esiintyvät etusivulla. Minusta nämä kuvat ovat gallerian sääntöjen vastaisia, mutta minähän en toki sääntöjä kirjoita, tai noudata. Minä en ole heille kateellinen - jos tahtoisin itse mukaan, biksukuvia löytyy ja jotain niin jännää, että etusivulla ollaan. Mutta en tahdo, varsinkaan, koska näin saatu huomio on mitä surkeinta.

Olen tyytyväinen itseeni. Jos olen kateellinen sinulle, se tuskin liittyy vartaloosi. Vartalon onnistuneisuudessa kun on vain parittelukumppanien parempi taso etuna (siis tasokkaammat miehet käytössä, mihin nyt tarvitsetkaan). Ja kun unohdetaan se, että tasokkaat miehet harvemmin lankeavat parilla tissikuvalla, eiköhän minullekin riitä kyllin sopiva mies, ihan ilman muiden mollausta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.