IRC-Galleria

TheKraken

TheKraken

http://synestesia.net

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Spämmiä jo postiluukustakinMaanantai 03.03.2008 11:57

Tänään sain ensimmäistä kertaa ihan normaalin postin joukossa kunnon spammia. En siis laske perusmainoksia tällaiseksi, koska ne saa helpolla "filtterillä" estettyä.

Hieno, paksu kirje. Ilman mitään merkintöjä kuoressa. Ajattelin että täällä varmastikin eräs jäsenkortti jota odotan postissa. No ei. Sisällä on kirje, jossa kerrotaan minun voittaneen 500 e, jonka voin törsätä heidän casinollaan netissä 1 h aikana ja pitää voitot. Kirjeessä hieno "shekki" jossa tuo kerrottu ja muutenkin hyvin virallisen näköinen.

Kirjeeseen oli listattu 8 nimeä, joista yksi omani. Tällä ilmeisesti yritettiin vakuuttaa, että todella olen voittanut. Mutta jos kirjeen on saanut vain 8 voittajaa, niin miksei siinä ole aitoa allekirjoitusta? Kirje oli myös kuoren perusteella lähetetty suomesta, mutta silti muut voittajat olivat englantilaisia, ranskalaisia ja yksi ilmeisesti tanskalainen.

Tietysti olisi voinut epäillä jo siinäkin vaiheessa, kun en moiseen kisailuun ole koskaan osallistunut. Pienestä präntistä myös huomasi, että yli 200 e meneviä voittoja ei makseta. No, mikäli minulla olisi Windows, niin olisin silti ehkä voinut jopa tuon lyödä koneeseen sisään, mutta nyt jää väliin. CrossOverinkin trial mennyt umpeen, niin jää kyllä kokeilematta.

Viimeinen naula arkkuun oli se kun kävin katsomassa kyseisen Casinon sivuja, niin siellä tuota 500 e tarjousta tyrkytetiin kaikille, jotka suostuvat asentamaan heidän softansa koneelleen. Macin kanssa pystyy FAQ:n mukaan pelaamaan java-versiota, mutta ilmeisesti tämä tarjous ei siihen päde. Haiskahtaa vielä enemmän. Tässä vaiheessa olisin jättänyt varmasti asentamatta, vaikka siihen mahdollisuus olisi.

Voin laittaa linkin kyseiselle sivulle mikäli joku haluaa, mutta mieluummin jätän laittamatta. Kuitenkin ihan täysin tuntematon firma minulle, joka kuitenkin netissä tykkää jokusen euron aina silloin tällöin pelailla.

Prkleen pankkiautomaatitMaanantai 06.02.2006 16:41

Jos pankkikortissa on kaksi erilaista tunnistetta, jotka kummatkin on tarkoitettu käytettäväksi, miksei niitä kumpaakin voi käyttää?

Hermo meni kun totesin sirun käytön pakolliseksi automaatilla. Nyt lähtee neljäs sirukortti minulla tilaukseen. Kaikki ovat pankkiautomaattien hajottamia. En tiedä onko vain huonoa tuuria vaiko onko ne oikeasti vain niin paskoja viritelmiä. Ei muutenkaan mitään hyviä kokemuksia niistä.

Jos kerran magneettiraidalla vingutetaan edelleen seuraavat x vuotta kaupan kassalla, miksei se voisi kelvata edelleen myös automaatilla? Kertokaa joku fiksuna minulle.
« Uudemmat - Vanhemmat »