IRC-Galleria

Jotain Roskaa Episode 2Lauantai 07.07.2007 04:25

Tämäkin päivä sitten on pulkassa tai no ollaanhan me jo lauantaissa.

Tuli herättyy siinä yhen aikaan, kun tuli vähän valvottua viime yönä. Söin siinä aamiaisen ja kattelin yhtä Bondia, kun ei parempaakaan tekemistä ollut. Mutsi siinä yhessä vaiheessa tuli himaan ja kyseli oonko soitellu sinne lehdenjakauspaikkaan. No enpä ollu soitellut sinne, kun se on liian hapokasta. No mutsi soitti sitten sinne ja totesi "Joo Ville ei sitten oo töissä teillä enää Apinat". No ei ihan noin sanonu, mutta samapa tuo.

Söin siinä samalla Riisiä ja pihviä oli siinä myös jotain kanaa ja salaattia myös. Mutsi oli eilen ostanut pirunsaaresta sitä minulle kauheella vaivalla. Oli vielä hemmetin kuivaa. Varmaan ollu se nOOb tekemässä sitä. Söin sen siinä kauheella vaivalla ja pirautin Joonas87:elle, kun se eilen höpisi jotain, että se menee ostaa yhen pelin Wii:lle ja aattelin mennä mukaan. Yritin saada Veskua siinä samalla mukaan, mutta eipä tullu mukaan, kun se kuulemma on liian hapokasta. No ei vaineskaan. Hän oli vasta heränny ja kello oli neljä, mutta samapa tuo.

Sitten menin odottelemaan Jonttua niiten talon portin eteen. Sieltä se lopulta tuli ja lähettiin pyöräilee kohti Prismaa. Jonttu osti siinä sen pelin, joka oli sitten Resident Evil 4: Wii Edition. Minä siinä ostin ittelleni Batteryn ja Pepsi Max Chilin. Tuhlasin myös 40 senttii pajatsoon. Jonttu pelaili siinä senttipokeria ja ehdin juoda Batteryn siinä samalla.

Lopulta me lähettiin pyöräilee Jontulle päin Prismalta, kun päästiin perille, niin Jonttu rupesi pelaamaan mehuissaan sitä Ressa 4:sta ja minä kävin foorumeilla lukemassa viestit, joissa käyn. Päätin sitten itte yrittää pelata sitä. Pääsin 1-1 chapterin melko helposti, mutta 1-2 chapteris rupesi liiketunnistin kettuilemaan minulle ja eikä pelaamisesta tullut mitään. Mulla meni hermot ja lopetin pelaamisen. Menin sitten koneelle, kun ei muutakaan tekemistä ollut.

Lähettiin siinä Jontun kanssa sitten yhessä vaiheessa meille päin. Piti käydä siinä samalla valtsussa. Mutsi pyysi ostamaan sinappia sieltä ja Jonttu osti puolen litran dewin siinä samalla. Jonttu päätti myös pelata yhtä uutta peliä en nyt muista pelin nimeä ja voitti 2 €. Mentiin sitten meille. Äippä oli tehnyt hernekeittoa ja maksoi samalla sen sinapin, kun omista rahoista maksoin sen. Söin siinä hernekeittoa ja höpisin joutavia Jontun kanssa. Kysäsin samalla pääsenkö yöksi ja se kävi.

Söin siinä safkani ja me lähettiin siinä samalla Jontulle päin. Menin koneelle suoraan, vaikka Mac ei olekkaan mikään paras käyttis, mutta kumminkin. Jonttu on sitten pelannut mehuissan Wii:llä. Se on pelannut sillä tota Ressa 4:sta ja Zelda: Twilight Princessiä. Ollaanhan tässä pidetty pientä taukoaki välillä.

No joo lopuksi haluan sanoa vielä, että muistakaa kommentoida tai Bill Gates tulee näyttämään anustappiaan teidän ikkunalle ja se ei ole mukava näky. Villezka kuittaa ja kiittää ja toivottaa hyvät yön jatkot kaikille.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.