IRC-Galleria

Yöhiiviskelijä

Yöhiiviskelijä

just stalkin'

Selaa blogimerkintöjä

Blogimerkintä

« Uudempi - Vanhempi »
Jokerien Tomi Mäen saama kolmen ottelun pelikielto oli ihan paikallaan. Mäki, jota ei ole siunattu millintarkalla taklaustaidolla, mutta sitäkin palavammalla taklaushalulla, ajeli Bluesin Jere Sallisen sileäksi viime perjantaina.

Taklaus osui selkään ja aiheutti Sallisen loukkaantumisen. Kakkua tuli ihan sopivasti, koska Mäen teko oli vaarallinen.

Mutta nyt kun tällaisesta taklauksesta kerran annetaan pelikielto, voisiko esimerkiksi SM-liigan päävideotuomari Niki Andersson kertoa, miten Mäen teko erosi siitä, kun Tapparan Tuukka Mäntylä teloi kuukausi sitten HIFK:n Mikko Kurvisen?

Andersson käsitteli myös sen tilanteen, muttei katsonut tarpeelliseksi laittaa sitä eteenpäin kurinpitäjä Jarmo Muukkoselle.

Prosessi etenee siten, että päävideotuomari katsoo tuomaritarkkailijoiden ja tuomareiden raporttien perusteella kaikki tilanteet läpi ja lähettää ottelurangaistuksen arvoiset rikkeet Muukkoselle.

Mäntylä taklasi Kurvista erittäin kovalla vauhdilla selkään ja teko oli päivänselvästi tahallinen. Kurvinen oli koko ajan selkä Mäntylään päin eikä suinkaan kääntynyt selin viime hetkellä ennen taklausta.

Syypää Kurvisen loukkaantumiseen oli siis selkeästi Mäntylä.

Kurvinen sai aivotärähdyksen ja oli viikkoja sairauslomalla. Jos SM-liiga olisi antanut Mäntylälle hänen ansaitsemansa pelikiellon, jonka pitäisi olla linjassa Mäen nyt saaman kanssa, koko viime viikon kostoretkiepisodi olisi todennäköisesti jäänyt tapahtumatta.

Asiassa on kaksi vaihtoehtoa: päävideotuomari Anderssonin täytyy pikimmiten varata aika näöntarkastukseen tai sitten hän joutui Mäntylän tapausta käsitellessään ankaran politikoinnin kohteeksi eikä siksi uskaltanut asettaa tapausta Muukkosen ratkaistavaksi.

Joka tapauksessa Mäen saama pelikielto todistaa, että SM-liigan kurinpitopäätöksissä on olemassa jonkinlainen helsinkiläislisä. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun helsinkiläisseura saa vastaavasta rikkeestä kovemman rangaistuksen kuin muut.

Jokerien ja HIFK:n saamat sakot ovat aina moninkertaisia muille langetettuihin verrattuna ja hyvin usein niiden pelaajien saamat pelikiellot ovat muiden joukkueiden pelaajien saamia kovempia.

Tämän asian kanssa ei ole linjassa se, että SM-liigan johtoryhmässä äänekkäimmät kiistat syntyvät aina siitä, kuinka monta kertaa kukin joukkue saa pelata Jokereita ja HIFK:ta vastaan. Helsinkiläisjoukkueet täyttävät katsomot vieraspeleissään, joten niiden vierailu tietää aina tungosta lippuluukulla.

Helsinkiläisiä siis ilmiselvästi sorsitaan, eivätkä SM-liigan kurinpitopäätökset ole aina tasapuolisia. Toivoisin siis, että SM-liiga julkaisisi uuden version jääkiekon sääntökirjasta, jossa kerrottaisiin mitkä ovat säännöt helsinkiläisjoukkueille ja mitkä muille. Se selventäisi jääkiekon seuraamista huomattavasti.

Isommassa kuvassa voitaneen sanoa, että SM-liigalla on nyt pahasti pallo hukassa pelikieltojen kanssa.

Olen käynyt kuluvan syksyn aikana vilkasta kirjeenvaihtoa Tappara-fanaatikkojen kanssa aiheesta Tuukka Mäntylä. Siinä missä koko muu kiekkoileva maa näkee Mäntylässä vaarallisen, ylimielisen ja rottamaisen pelaajan, Tapparan fanien mielestä hän on mahtava tähtipelaaja, joka on kärsinyt jatkuvasti vääryyttä.

Palautekirjeiden sävy on ollut kielenkäytöltään ala-arvoista ja niiden sisältö erittäin yksisilmäistä.

Kun ihminen suhtautuu johonkin asiaan, kuten jääkiekkoon, tunteella, hänen näkemyksensä siihen liittyvistä asioista on subjektiivinen. Kun tunne on mukana, objektiivisen analysoinnin tekeminen ei ole mahdollista.

Tämänkin kommentin jälkeen postilaatikkoni todennäköisesti kilisee kuin Las Vegasin yksikätinen rosvo ja valtaosa kirjeistä saapuu ilahduttamaan päivääni nimenomaan Tampereen suunnasta.

Mutta eipä siinä mitään. Maailma on täynnä mielipiteitä ja kovin väritöntähän elämä ilman niitä olisi.

-Petteri Linnavalli


KIITOS että joku mediassakin huomaa saman, hieno päivä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.