IRC-Galleria

<3Torstai 30.06.2011 23:27

Ihana päivä helsingissä oman kullan kanssa!!
5kuukautta vanhan Brianna Lopezin ruumiinavaus paljasti että hän oli kärsinyt pahoinpitelyistä/hyväksikäytöstä koko lyhyen elämänsä ajan. Viranomaisten mukaan tämä on kauheimpia heidän näkemiään tapauksia. Muunmuassa vanhemmat ovat syytettyjen listalla.

Brianna todettiin kuolleeksi perjantai aamuna Memorial Medical Center -sairaalassa elvytysyrityksistä huolimatta, sanoo sheriffi Ed Miranda.

Perjantai iltana poliisi pidätti Briannan vanhemmat, Stephanie Lopezin 19v., Andy Waltersin 21v. sekä 19-vuotiaan Stephen Lopezin (äidin kaksosveli). Heistä jokaista syytetään lapsen kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Waltersia syytetään tämän lisäksi sukupuoliyhteyden harjoittamisesta vauvan kanssa.

Poliisit ovat puhutelleet kuutta aikuista ja kahta lasta jotka asuivat samassa kodissa Briannan kanssa. Sheriffin mukaan perhe on ollut yhteistyöhaluinen. Ystävänpäivänä syntyneellä tytölle todettiin ruumiinavauksessa useita eriasteisia vammoja ja ruhjeita.

Maanantaina sheriffi tarkensi tietojaan ruumiista löytyneistä vammoista: hänen mukaansa Briannassa oli 11 eri vaiheessa paranemista olevia ihmisen puremajälkiä, useita mustelmia, kaksi murtunutta oikeanpuoleista kylkiluuta, kolme kallonmurtumaa, aivojen turvotusta ja jälkiä ravistelusta. Myös Briannan molemmat jalat olivat murtuneet, asiantuntijan mukaan jalkojen murtumat johtuivat siitä että lapsi oli nostettu rajusti jaloista ilmaan. Tutkijat ottavat selvää syytettyjen hammaskartoista selvittääkseen kuka puremajäljet on aiheuttanut.

Oikeuden papereissa mainitaan että Walters on myöntänyt purreensa Briannaa, mutta puolustautunut sanomalla ettei kuitenkaan "Purrut irti palaa tytöstä". Waltersin mukaan myös hänen 18 kuukautta vanha poikansa puri vauvaa.

Lisäksi Stephanie Lopezin väitetään purreen ja nipistäneen Briannaa turhautuessaan tähän.

Sheriffi kertoo että Walters ja Stephen Lopez joivat olutta torstai yönä, jolloin he heittelivät Briannaa ilmaan.

Lapsen pää osui kolmesti kattoon ja ainakin kaksi kertaa miehet epäonnistui ottaa vauva kiinni ennen lattialle putoamista. Stephen Lopez sanoi juoneensa kymmenen olutta, jotka Walters oli ostanut. Stephanie Lopez ilmoitti juoneensa kolme olutta ja nukahtaneensa sitten. Aamulla äiti oli löytänyt Briannan lattialta eikä saanut lasta hereille. Kysyttäessä mitä on tapahtunut, Walters kertoi Lopezille heidän "leikkineen vähän rajusti edellisiltana"...

... oikeudessa Andy Walters sanoo Briannan olleen tajuissaan ja itkeneen ilmaan heittämisen jälkeen. Walters kävi nukkumaan klo 01:30 eikä tiennyt missä Brianna tuolloin oli. Kolmelta aamulla Walters heräsi ja löysi Briannan makaamasta lattialta sängyn vierestä, hän kietoi lapsen huopaan ja laittoi hänet kehtoon. Seitsemän aikaan Briannan vaippa piti vaihtaa ja Stephanie kysyi vauvan mustelmista, tällöin Walters kertoi "leikkineensä rajusti" lapsen kanssa. Walters vaihtoi Briannan vaipan, kietoi sormensa ympärille kosteuspyyhkeen ja työnsi sen vauvan anukseen.

Walters myöntää purreensa Briannaa mutta puolustautuu sillä ettei hän ole ainoa perheenjäsen joka niin teki. Walters kertoi Stephanien nipistelleen ja heitelleen vauvaa menetettyään tähän hermonsa. Lapsen eno, Stephen Lopez tunnusti heittäneensä Briannaa ilmaan ottamatta tätä kiinni ennen lattialle putoamista. Kuulustelun aikana Stephen myönsi myös raiskanneensa vauvan. Sekä eno että isä olivat useaan kertaan olleet sukupuoliyhteydessä Briannaan.

Klo 10 aamulla 19. päivä heinäkuuta Stephanie huomasi ettei Brianna hengitä ja soitti hälytysnumeroon.

Klo 11:10 Brianna kuoli sairaalassa vain viiden kuukauden ikäisenä.

Luettuasi tämän voit teeskennellä, ettei se liikuta sinua mitenkään, tai sitten voit lisätä sen blogiisi niin kaikki tietävät, että välität..

huiLauantai 25.06.2011 16:37

HUI! 37 vuotta sitten kolme vuotta vanha poikavauva kuristettiin ja hänen viimeiset sanansa olivat gielo firie. Kun olet lukenut nämä sanat niin yöllä se ilmestyy peittosi alle ja kuristaa sinut jos et kopioi tätä päiväkirjaasi 15 sekuntin aikana !.

JuhannusLauantai 25.06.2011 16:32

Juhannus on kerran vuodessa
Siksi mä liputan sen puolesta
Nyt pitää juhlia kunnolla
Tänään pidetään hulluna mölyy
Isoimmat bileet voit keltä vaan kysyy
Mä haluun nähdä enemmän hymyy

blaaPerjantai 08.04.2011 18:51

Jos saat enemmän kuin 55, olet huonoa seuraa.
1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Tehnyt huumeita
TOTAL: 8
1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
TOTAL: 10
1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
TOTAL: 6
1. Ollut villeissä bileissä
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin CD:n
TOTAL: 4
1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
TOTAL: 6
1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
TOTAL: 6
1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
TOTAL: 5
1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnä ollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
TOTAL: 8
1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut kokeessa
TOTAL: 6
TOTAL: 59

[Ei aihetta]Lauantai 19.02.2011 12:13

TEE TÄMÄ NIIN HIIHTOLOMASI ONNISTUU TÄYDELLISESTI
Poltatko tupakkaa? - no mitä nyt sillon tällö
Poltatko ruohoa? - enn
Arvosteletko ihmisiä? - välil
Oletko naimisissa? - en :D
Onko olemassa joku joka ei pidä sinusta jonkin asian takia jota et edes tehnyt? - varmasti :D
Kaipaatko jotakuta? - todellaki
Luuletko että hänkin kaipaa sinua? - todellaki :DD
Puhutko vielä joskus hänelle? - kylh
Oletko vihainen kenellekkään juuri nyt? Kenelle? - en ole :)
Pidätkö tällä hetkellä kenestäkään? - varmasti
Oletko suudellut ketään huulille viimeisen 24 tunnin aikana? - kyl ;)
Tykkäätkö halailla? - kylh
Rakastatko jotakuta? - todellaki
Minkä yhden asian olet tänä vuonna oppinut? - ööö älä annan liian montaa mahollisuutta
Kannatko kenenkään kuvaa lompakossasi yms? Kenen? - en just n
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? - mutsin just ny
Viimeisin asia jonka takia itkit? - en kerrro ;)
kuka on soittanut sinulle viimeksi? - niilo :)
Mielialasi? - todella hyvä ;)
Mikä biisi soi tällä hetkellä? - ei mikää :D
Millainen paita sinulla on päällä? - sininen raitahuppari
Mitä teit viime yönä? - nukuin sikeästi
Onko joku ihastunut sinuun? - on ;)
Oletko pitkävihainen? - en oikeestaa
Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi? - noo ollaa veeral yöt
Mitä teit eilen? - teemul kaikkee jännää ja kampaajalla
Mitä meinaat tehdä seuraavaksi? - pukee

blogiKeskiviikko 02.02.2011 13:47

http://eelisay.blogspot.com/

joo tos on mun blogi jos jotaki kiinnostaa käydä stalkkaa... :D

mooi oli tylsääLauantai 18.12.2010 21:05

os tunnet yli 40, olet suosittu ; )
[1] Anna
[2] Annika
[3] Anniina
[4] Anu
[5] Arttu
[6] Atte
[7] Alisa
[ ] Birgi
[8] Elias
[9] Iina
[ ] Enya
[10] Erkki
[11] Essi
[12] Eveliina
[ ] Evita
[13] Hanna
[14] Heidi
[] Heikki
[15 ] Helena
[16 ] Heli
[17] Ida
[18] Iida
[19 ] Jaakko
[] Jaana
[20] Janne
[21] Jani
[22] Jasu
[23] Jenna
[] Jenni
[24] Janette
[25] Janita
[26 ] Janna
[27] Jere
[28] Jesse
[29] Jonna
[30] Johanna
[31] Joonas
[32] Joona
[33] Juuso
[34] Juho
[ ] Kaisla
[35] Kaisa
[ 36] Kari
[] Kati
[37 ] Katja
[38] Laura
[ ] Leila
[] Lotta
[39 ] Markku
[] Matti
[40] Mikko
[41] Marko
[42] Minna
[43] Mia
[44] Miia
[45] Mira
[46]Nea
[ ] Nikita
[47 ] Ninni
[48] Niina
[ ] Niti
[] Nina
[] Nuutti
[] Petri
[] Pete
[49] Pia
[50 ] Piia
[51] Riikka
[ ]Riika
[52] Riina
[53] Riku
[] Saara
[] Sara
[54] Sari
[55] Sini
[ ] Taina
[56] Taru
[57] Teemu
[58] Tiia
[ ] Tia
[59] Tiina
[60] Timo
[ ] Timppa
[61] Tomi
[ 62] Tino
[ 63] Tuomo
[ 64]Tuukka
[ ] Uki
[65] Vesa
[66] Veera
[67] Viivi
[68] Ville
[69] Joni

saatanaKeskiviikko 15.12.2010 21:15

Voi vittu et elämä osaa oikeesti olla perseestä!!!

Ihan vitun syvältä!!