IRC-Galleria

gothamod

gothamod

Uusi albumi "Disbeliever" julkaistu tänään 03.03.10! Ei kun hommaamaan ja diggaamaan!11

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »
Jälleen keikalle aina ihastuttavaan Kuopion Henkkaan. Ja matkaakaan ei ole pistokeikalle paljoa – jo lähtötilanne kuulosti erittäin mahtavalta. Ottaen huomioon lähihistorian varsin pitkät keikkamatkat. Eipä siinä, hienoja keikkoja nekin ovat olleet, mutta joskus on mukava tosiaan matkustaa vain se 93.9 km (Pieksämäki-Kuopio). Mutta pointti lienee selvä kaikille, joten jatkakaamme...

Itse lähdin aurinkoisissa merkeissä ajelemaan jo hyvissä ajoin urheiluhenkisellä, kitarakamoilla täytetyllä Citroen farmarillani kohti Pieksämäkeä. Täytyy tähän kärkeen sanoa, että ajantaju ja aikataulut hämärtyvät selvinpäinkin, jollei itse aja tai toimi kuskin assistenttina. Itse siis siirryin Pieksämäellä kyytiläiseksi, mutta muistaakseni meidän piti olla Henkassa kuuden maissa, joten oltiin reippaina poikina roudailemassa kamoja erittäin hyvältä tuoksuvalta treenikämpältämme jo ennen puolta neljää. Ja tällä kertaa tapahtuikin jotain todella maagista... Sovimme nimittäin etukäteen lähtevämme klo. 16.00 ja aivan varmasti ensimmäistä kertaa koko maailman... Ei, vaan universumin historiassa tämä onnistui Gotham O.D'lta! Pistimme asian suureen ääneen merkille ja siinä menikin alkumatka kivasti tätä faktaa päivitellessä... Jumalauta, ihmeiden aika ei ole ohi ja meilläkin on vielä toivoa! :-D

Varmaan muuten muistatte Haapajärven (n. 230 km Pieksämäeltä) keikkapäiväkirjasta Kimmon lausahduksen: "Vittu näillä reissuilla mitään reppuja tarvii saatana". Tällä kertaa, ja tosiaankin 93.9 km yhdensuuntaisella matkallamme Kimmo kaivoi kätköistään repun ja tokaisi, ”Vittu näillä reissuilla reppuja tarvii saatana”. On se aika jännä jätkä toi meidän Kimmo.

Matka meni varsin rattoisissa merkeissä. Pojat kumosivat pari huurteista ja huuli lenteli pitkin poikin. Itse taistelin läppärin ja kännykän kanssa saadakseni tehtyä pari siviilihommaa netin kera dösässä. Sain homman onneksi vihdoin toimimaan. Kimmo yritti kyllä kovasti sabotoida tätä tointa halutessaan vähän väliä nähdä kottaraisia netistä ja eihän siinä muukaan auttanut, kuin välillä aina surffata korvessa ja liikkuvassa autossa yllättävänkin hitaalla mobiilikaistalla Kimmon määrittämään virtuaalimääränpäähän katsomaan... Mitä siellä nyt sitten aina olikin. Täytyy kyllä sanoa, ettei ole ihan äsken mennyt lähes sata kilsaa ihan noin nopeasti, mutta niin se aika rientää, kun on läppäri, mobiilikaista ja... Kimmo. :-)

On muuten yllättävää, miten tuttuun paikkaankin voi olla joskus vaikea mennä muistin varassa. Tästä huolimatta pääsimme loppujen lopuksi Henkan takaoven tuntumaan. Seuraavaa tapahtumasarjaa lienee turha sen tarkemmin alkaa selostamaan. Rojut autosta sisään -> kamojen kasausta -> odoteltiin Agonizeria soundcheckkiin.

Ei siinä tietysti kuumottavilta tilanteiltakaan taas säästytty. Ensimmäistä kertaa historiassa Jonelta unohtui jotain treenikselle. Nimittäin Henkassa kamoja kasatessamme Jone yhtäkkiä tajusi, ettei hänen rakasta ”ai Ron Cobra?”(Iron Cobra)-tuplapedaalia näy mailla, ei halmeilla. Jännittävintä koko hommasta teki tietenkin se, ettei Jone ollut aivan varma oliko sitä roudattu Jyväskylästä kyytiin. Kaikki olivat niin herkässä mielentilassa sen alkomäärän jälkeen silloin, ettei sitä kaikkeen yksinkertaisesti voi kiinnitää huomiota. Paniikin ainekset olivat ilmoilla, mutta onneksi Kimmo rautasine muisteineen pelasti tilanteen ja kertoi, ettei se voi olla Jykylässä. Sieltä se roudattiin. Seurasi puhelinrumbaa, kun ensinnäkin piti saada joku tsekkaamaan, että speddu on varmasti ihanalta tuoksuvalla treeniksellämme ja toisekseen oli yritettävä järjestää se Kuopioon. Soundchekkiin saatiin onneksi Kimmon toisen pumpun rumpalilta lainaan samanlainen rauta, joten se saatiin hoidettua suhteellisen kunnialla – kiitos Kimmon ja rumpalikaverin. Tässä kerrottakoon, että juuri ennen keikkaa, josta kerron myöhemmin, toimitettiin Jonen rakas Iron Cobra keikkapaikalle ja taas kaikkia hymyilytti.

Sieltä se Agonizerkin sitten saapui. Mukavia hemmoja tuntuivat olevan ja hetki siinä huulta heitettiinkin kamoja kasatessa. Koska kukaan järkevä rock-muusikko ei halua kuulla yhtään enempää ylimääräistä meteliä kuin on pakko, niin jätimme heidät rauhassa tekemään checkiä ja vetäydyimme kauniiseen Kuopion keskustan aurinkoiseen puistomaisemaan nautiskelemaan tästä oudosta valoilmiöstä sekä toistemme aina niin ällistyttävän ilmiömäisen älykkäästä seurasta. Voi sitä naurun remakan määrää! En muuten viittaa suinkaan siihen, että Agonizer on meteliä, vaan yleisesti ottaen kaikki rokkiorkesterit käy korvaan väärällä hetkellä.

Siinä se aika taas vierähti kuin varkain ja ei muuta kuin väkertämään soundchekkiä. Onneksi oli luotettu miksaajamme ja muutenkin hieno mies ”Ripu” Liukkonen taas tällä reissulla mukana völjyssä. Helpottaa aina kummasti hommaa. Enää oikeastaan oli se normaali ongelma, kun kaikki vitisevät kitaran volyymistä. Miten voit soittaa 120 wattisella putkinupilla tuollaisessa tilassa niin, ettei muut ole korvat punaisena lavalla, mutta kitarasoundi on kuitenkin kohdallaan? Jopa Jone joutui pyytämään virveliä omaan monitoriinsa. Kohta on hommattava joku hikinen Marsun Valvestate tai soitettava jollain multiefektillä suoraan linjaan. Onneksi tilanteesta selvittiin kuitenkin sillä normaalilla toimenpiteellä kääntämällä jälleen kitarakaappi enemmän kohti seinää ja näin kaikki saattoivat olla tyytyväisiä lavasoundiin. Sitten taas odoteltiin hieman levottomasti sisätilojen ja tuon aiemmin mainitsemani puistomaiseman välillä. Jutut olivat taas luonnollisesti niitä parhaita ja jossain vaiheessa alkoi Kimmon iholle salaperäisesti ilmestyä kuin tyhjästä ilmiselvästi tussilla tehtyjä hymiöitä.

Ai mitä ihmeen hymiöitä, mistä ja miksi? Tarkemmin kerrottuna... Kimmoa alkoi jossain vaiheessa nousujohteista humaltumistaan viehättää varsin paljon sukupuolielintensä esitteleminen. Siinä sitä edellä luonnehtimassani puistomiljöössä hengaillessa Kimmon letku sitten viuhui ja kassit keinahtelivat. Se oli vain hoidettava pois jaloista, ettei jää vaivaamaan, ei siinä mitään. Jätkien kanssa sitten hengailtiin, juteltiin ja seurattiin Kimmon eittämättä jännittävää esitystä. Minulla oli settilistojen kirjoittamisen jäljiltä tussi kädessäni, joten mitä voit odottaa yhtälöltä kassit+tussi? Vastaus on tietenkin Mötiäishenkiset Theatre of pain hymiöt pitkin Kimmon valtoimenaan keinahtelevia kasseja. Tuli siinä pari muutakin viivaa ihan piloillaan piirrettyä sitten siihen äijään, että varmasti Kimmon naama aamusuihkussa venähtää. Toivottavasti ei ollut Kimmolla aikaa edellä mainittuihin ruumiin alueisiin liittyviin lääkärin tutkimuksiin – ainakaan ihan alkuviikosta. Siinä olisi varmaan jonkun muunkin naama venähtänyt...

Tähän väliin on aivan pakko mainita oma Jaakobin painini. Olinhan todella jämerästi päättänyt olla ajokunnossa ja ajaa yön aikana vielä takaisin Savonlinnaan. Kun ennen keikkaa havaitsimme takahuoneen pöydälle ilmestyneen jallupullon, niin alkoi päässäni kehkeytyä uusi katala suunnitelma ja päättäväisyyteni alkoi hetkellisesti murentua - Voisinhan teoriassa olla taas Pieksämäellä aamuun ja poliisilaitoksen kautta puhaltaen ajaa sitten seuraavana päivänä himaan. Pojat tietenkin tukivat minua tämän ajatuksen mukaiseen toimintaan parhaansa mukaan. Päätin kuitenkin kokeilla juoda ennen keikkaa pari putelia kaljaa – olihan omaan ajooni vielä useita tunteja. Tämän toimenpiteen voin katsoa pelastaneen minut tuon suloisen seireenin kutsulta. Ystävä tilanteessa kuin tilanteessa, joka minun oli nyt kylmästi hyljättävä. No, ensi kerralla sitten syleillään taas.

Kello alkoi lähestyä kymppiä, joka siis on Henkassa pyhä showtime, josta ei sitten livetä – ikuisen kadotuksen uhalla. Eihän siinä... Kaikki alkoivat tahoillaan valmistautua ja virittäytyä tunnelmaan. Jostain syystä jengi – minä itse mukaan lukien – vaikutti hieman normaalia hermostuneemmalta. Paitsi muistaakseni Jone ei tuntenut mitään erikoista. Ehkä johtui jalluhuikan puutteesta tai jotain, mutta hieman tällä kertaa oli jänskempää kuin normaalisti. Joku kävi juuri ennen keikkaa pyörähtämässä salissa ja kertoi ylsön koostuvan kourallisesta ihmisiä, joissa oli yllättävän paljon tuttuja naamoja. No, mitä haastavammat olosuhteet, niin sen parempi. Tai ehkä ylitsepääsemättömänkin haastavia tilanteita on olemassa jopa tummanpuhuvaa raskaanpuoleista rokkia soittavalle bändille... Esimerkiksi Kaustisen kansanmusiikkijuhlat tms. Pitäisi varmaan joskus tuputtautua kokeeksi sinne keikalle, niin tietäisi senkin varmasti. Mutta täysillä vedetään aina, vaikka tilanne olisi kuin suoraan Kummelin hevimiesten keikalta.

Alkunauha soi – kaulavaltimo tykyttää - mene lavalle - laita piuha kitaraan – tsekkaa, että styrkkari on varmasti päällä – rämpäytä d-kieltä ja nosta vähän volumea vielä varmuudeksi – hyvä, ääni kuuluu jälleen - odottele muiden kanssa posket lommollaan mahdollisimman vähän typerän näköisenä alkunauhan loppumista ja rytinä alkaa... Ei siinä enää tuntunut mitään jänskätystä sitten kun lavalle pääsi ja rokki soi. Kai se olikin sitten vain malttamatonta keikan odotusta, jota ei vain siksi tunnistanut.

Keikka menikin todella mahtavasti. Yllättävintä oli, että tuvassa olikin yhtäkkiä porukkaa. Kai Kuopion jengi on sitten niin tottunut siihen tasan kympin pyhään showtimeen, että ilmestyvät paikalle kuin taikaiskusta oikeaan aikaan. Tai sitten niillä on sellainen Star Trekistä tuttu sädetin. Oli kyllä aika jännä homma, mutta sehän passasi toki meillekin ja soittofiilis oli mahtava - kiitos todella mahtavan yleisön. Ilekin sai yhteisen sopimuksen mukaisesti pidettyä välispiikit suhteellisen nasakan mittaisina, hiki virtasi ja sulosoinnut valtasivat tanssilattian.

Keikan jälkeen sitten vain pikaroudaus lavalta pois Agonizerin jaloista. Tosin meidän kamoja jäi ennakkoon sovitusti Tuskailijoiden keikalle lainaan. Pojat jäivät hengailemaan kera virvoitusjuomien ja me lähdettiin siinä sitten ”Ripun” kanssa syömään. Tarvitseehan sielun temppelin ylläpitäminen kuitenkin energiaa. Saatiin kysyttäessä vinkki, että torin keskeltä saa kojusta Kuopion parasta kebabia. Olihan se toki kokeiltava. Tilattiin kebabit ranskalaisilla ja riisillä. Saatiin isot ranskalaiset ja kebab riisillä. En ihan oikeasti enää jaksanut edes valittaa, joten vedin tyynesti ne ranskalaiset nassuun – ei se hemmo nimittäin ottanut rahaakaan luonnollisesti kuin ranskalaisista. Joskus kielimuuri vain osoittautuu liian korkeaksi meidän ja maahanmuuttajien välillä. Täytyy sanoa, että jos se tosiaan oli Kuopion kebab-mestojen timanttisin kärki, niin ei mene hyvin savolaisilla tovereillamme. Nyt puhun pelkästään ruuan laadusta, joka ei ollut huonoa, mutta ei mielestäni kuitenkaan pääse ihan ehdottoman parhauden tasollekaan. Palvelu oli ystävällista, mutta tämän valitettavan väärinkäsityksen tahraama. Eipä siinä, pikapankin ja jonkun nakkarin kautta takaisin Henkkaan tsekkaamaan vieläkö toverimme ovat tajuissaan.

Siellähän parhaat jätkät olivat mitä hienoimmassa kunnossa ja ajattelimme vielä hetken hengata Henkassa. Kun homma alkoi käydä naamaan ja menojalkaa alkoi vipattamaan, niin kerroimme ”Ripun” kanssa pojille lähtöhaluistamme ja pyysimme heitä roudaamaan kamat kanssamme autoon. Osanottajamäärän jäätyä odotettua reilusti pienemmäksi roudasimme ensin ”Ripun” kanssa kahdestaan. Sitten iski vitutus ja yritimme uudelleen haalia kadotettuja lampaitamme takaisin laumaan ja kantamaan kamoja autoon. Hetken luulimme onnistuneemme, mutta autolla oli porukka lisääntynut vain kahdella, eikä kumpikaan heistä edes kuulunut bändiin – aina ei vain voi voittaa. Eipä siinä, lähtökelloa oli jo soitettu, joten loput kamat autoon ja kärsivällisesti odottelemaan mahdollista päreiden palamista sekä uutta käyntiä sisällä jätkiä hakemassa. Tässä vaiheessa homma tuntui onnistuvan jostain syystä yllättävän helposti – ehkä nukahdin välissä, ehkä en – ja matka kohti Pieksämäkeä saattoi alkaa.

Paluumatkaa lienee turha sen tarkemmin selostaa, mutta hauskaa oli jälleen ja tilanne oli ylipäätään hyvin positiivisväritteinen. Pääsimme Mäkeen, roudaus, jätkät baariin ja itse nokka kohti savon Monacoa. Oli vielä pakko pysähtyä Varkauden ABCDEFG'lle ostamaan energiajuomaa, purukumia ja pari tuplajoustohampurilaista, että pärjäisin kotiin asti. Energiajuoma siis nassuun hampurilaisia odotellessa. Hampurilaiset nassuun seuraavaksi ja sitten loppumatka purkkaa jyystäen, että veri varmasti kiertäisi aivoissa ja pystyisin välttämään tuon katalan ketaleen – rattiin nukahtamisen. Se sairas paskiainen oli yrittänyt monasti elämäni varrella jallittaa minua. Viimeksi Haapajärven reissun loppumetreillä väännettiin kättä ihan urakalla. mutta olin vakaasti päättänyt jälleen vetää siltä maton alta ja selvitä himaan ehjin nahoin sekä auton pellein ja soittimin. Onnistuin hankkeessani erinomaisesti. Kotona jengi nukkui, hiljaa sisään, konjakki lasiin sekä siitä konjakkiaukkoon ja töllöstä katsomaan aikoja sitten kiintolevytettyä Indiana Jonesia... Tein vielä taikatempun. Nukahdin sohvalle ja heräsin aamulla sängystä... hmmm... :D

Kiitoksia seurasta ja palataan taas keikkapäiväkirjan seuraavassa osassa! Hyvää kesää tähän väliin kaikille!

- Juuso -

P.S.
Julistan muuten täten Kuopiolaisille kilpailun.
Pistäkää kommentteihin omasta mielestänne Kuopion ylivoimaisesti paras kebabmesta – vähintään nimi, mutta osoite plussaa.Voittaja saa omakustanteisen sekä täysin itse omalla ajallaan itselleen räätälöidyn kotiseutumatkan Kuopioon. Ajankohtakin on täysin vapaavalintainen. Jos sattuu kaikesta huolimatta häviämään, niin lohdutuspalkintona voi tämän kotiseutumatkan jättää tekemättä. Ja tosiaan... Me ollaan jo nyt voittajia kaikki eli voiton tai lohdutuspalkinnon voit lunastaa vaikka heti!

TOP-5
Plussat:
+ Kerrankin ajoissa suoritettu startti Pieksämäeltä
+ Läppäri, matkakaista ja Kimmo
+ Spedduhomman kuosiintuminen
+ Henkan mahtava yleisö
+ Hengissä kotiutuminen
+ Theatre of pain-kassit

Miinukset:
- Unohdus – Iron Cobra
- Kuopion paras kebab
- Roudaus
Tämä tarina alkoi jo periaatteessa torstaina 12.06.2008. Oli suunnitelma pienen keikkatauon jälkeen hieman naksuttaa keikkasettiä ja kokeilla ehkä jotain uusiakin biisejä. No, saavuin siis Pieksämäelle iltapäivällä neljän maissa. Siitä sitten treenikselle, jossa jo Jone, Jesse ja Ile nuo iloiset veikot odottelivatkin. Heti omat kamat roudattuani halusin sattuneesta syystä päästä eroon autostani, joten raastoin Jonen oman settinsä pystyttämisestä ja lähdimme hänen luokseen viemään autoa. Pääsisimme sitten toki autokyydillä takaisin.

Palattuamme treeniksen pihaan havaitsimme Ilen ja Jessen järjestäneen varsin mukavan oloisen kesäterassin siihen pihaan. Eihän siinä muuta kuin kaljaa naamariin ja Kimmoa odottelemaan. Hetki hengailtiin pihalla mukavassa auringon lämmössä kaljaa särpien ennen kuin mentiin laittamaan kamat kasaan soittoa varten.

Siinä sitä sitten vähän soiteltiinkin neljästään ja alettiin pikkuhiljaa päästä oivaan soittofiilikseen. Jonekin tuntui voivan yllättävän hyvin siihen nähden, että nämä olivat hänen ensimmäiset treeninsä ilman röökiä. Ei voinut kuin iloita sitä, kun Jone tajusi voivansa nauttia alkoholista ilman tupakkaa. Omasta lopettamisestani tulee syksyllä kaksi vuotta ja sitä ennen poltin vähintäänkin paljon, joten tiedän aiheesta jotain. Juhlan kunniaksi kaivoinkin repustani esiin lahjaksi saamani Kalle-viinapullon. Kalle on sinänsä ihan hyvä jallun korvike, mutta maistuu aivan liikaa konjakille minun makuuni. Mutta kyllä se päähän nousi... kaikille. Siinä vaiheessa kuitenkin yritettiin toki näytellä, että ei sitä Kallea pidä nopeasti juoda ja soittamaanhan sitä toki tultiin.

Lopulta Kimmokin pääsi saapumaan paikalle Varkaudesta toisista treeneistä. Käytiin sitten heti soittamaan, mutta normaalin setin sijaan päätimmekin keskittyä uusiin biiseihin ja soitella settiä aina sinä jossain välissä. Se saattoi olla rutiinimielessä vikatikki, kun ottaa huomioon sen alkoholin määrän, joka meillä taas tietenkin mukanamme oli. Rutiinin ansiosta olisimme todennäköisesti onnistuneet soittamaan setin ainakin kerran läpi ilman sen ihmeempää juopottelua. Ainoa, joka vielä ansiokkaasti pyristeli alkoa vastaan oli Kimmo... mutta kaikki tulisi vielä muuttumaan.

Siinä sitten hetken soiteltuamme tuli joku tilanne ja Kimmo sytytti röökin kämpän puolella. Oltiin jo aikoja sitten lähinnä minun silmiäni vaivaavan ongelman takia sovittu, ettei vedetä siellä röökiä. Kun nyt Jone oli vielä ensimmäistä kertaa soittamassa ilman röökiä, alkoi hermo kiristyä. Jone ja Kimmo ajautuivat hienoiseen sanaharkaan, oli tulta ja leimahdus ja yhtäkkiä Kimmo oli poissa kuin itämainen Ninja heitettyään savupommin jalkojensa juureen – onneksi sillä ei ollut heittotähtiä. Eihän siinä, ajateltiin sitten pitää taukoa ja juoda vähän Kallea ja kaljaa ennen jatkamista. Jos vaikka Kimmokin palaisi mestoille. Vaan ei heti palannut...

Teoriassa meidän olisi pitänyt ehtiä soittaa Kimmon poissaollessa verrattain paljon, mutta toisinhan siinä tietenkin kävi ja mikäs siinä... on näitä bändin sisäisiä sosiaalisiakin suhteita hoidettava tavalla tai toisella ennemmin tai myöhemmin. Lähetettiin Kimmolle kuitenkin huumorisävytteinen viesti, joka sisälsi kehotuksen palata treeneihin mitä pikimmiten. Muistaakseni leikkimielisin homotteluin – huumorimiehiä kun ollaan. Sitten periaatteessa soitettiin aina hetki ja juotiin sekä jauhettiin mukavasti paskaa monta hetkeä. Meni se aika niinkin ja olihan noita setin biisejä veivattu niin maan perusteellisesti. Mukavaa oli yhdessä ja se oli tärkeintä! Kimmokin palasi jossain vaiheessa. Oli kuulemma käynyt Jäppilässä asti laskemassa höyryjä. Siinä sitten kaikki, Kimmo mukaan lukien, vaivuttiin yhä syvemälle mahtavaan fiilikseen ja vähän soitettiinkin.

Torstain loppuilta pistettiin periaatteessa pakettiin paikallisessa Saunalampussa, josta tosin Ile ei enää viimeisellä saanut lisää juomaa ja Jessekin katosi salaperäisellä tavalla, jota hän ei aamulla osannut selittää. Sieltä muutaman virvoittavan juoman jälkeen päädyin itse Kimmon kanssa treenikselle nukkumaan. Tapasimme nimittäin Saunalampussa Hyvösen Jannen ja sovimme tuon mukavan ex-Gothamin kanssa, että menisimme hänen luokseen jatkoille, kunhan hän kävisi ensin jossain. Toisin kuitenkin kävi siinäkin...

Heräsimme Kimmon kanssa treenikseltä ja koska päivä kului kuitenkin vain hienoisen tissuttelun ja hengailun merkeissä, niin tässä vaiheessa voimmekin pompata kätevästi aamulla kymmenestä hetkeen, jolloin lopulta starttasimme Jyväskylään – joka kyllä tapahtui tilaisuuteen nähden ajoissa, mutta eipähän ollut kiire. Mutta paljonkohan kello silloin oli... No väliäkö tuolla. Ajoissa oltiin – sen muistan.

Niin joo, hommahan meni vielä niin, että Kimmo meni isolla autolla edeltä ja me mentiin mun urheiluhenkisellä farmarilla sitten perästä – minä en ajanut. Päätettiin käydä vielä Naarajärvellä pikaseen kaupasta kaljaa ja muita mukavia virvokkeita ennen lopullista starttia. Siellä nähtiin ilmestys, joka ristittiin yksimielisesti Naarajärven milfiksi. Oli meinaan aikamoiset Can you be-liivit sillä. Siitä selvittyämme käytännössä päästiin jo matkaan.

Maantiellä taas juttu luisti sekä kalja ja matka taittui. Yhdessä vaiheessa joku vatipää meinasi tosin tappaa meidät kaikki ohittaessaan sokkona hirveää letkaa autoja ja tuli keula edeltä vastaan. Mistä näitä hulluja sikiää! Periaatteessa matkalla ei tapahtunut mukavaa jutustelua, kivestelineen keksimistä ja Type O Negativen kuuntelemista lukuunottamatta mitään erityistä. Mitä nyt oli aivan sairas jono siitä... Onko se nyt Vaajakoski...? No siitä ABC'ltä kuitenkin motarille asti. Liikenne oli kuin Lontoossa.

No okei. Olihan siinä hassutteluakin, kun sanailtiin mun olevan invaliidikitaristi jne. Mutta se nyt on sitä normaalia, tosin hauskaa, sanaleikkiä. Ja kun aiheeseen päästiin, niin Ilellä tuntui olevan suhteellisen laaja käsitys Internetin ihmeellisen maailman ilmaispornotarjonnasta. En muista tarkkaan oliko kaikki edes ilmaista, mutta kuitenkin.
Avautui Jessekin tästä innostuneena omasta addiktiostaan pornoon. Ja Jesse vastasi myös ehdottomasti tämän reissun sloganista ”Ei tarvii neuvvoo vittu saatana ”, kun pidättelin hengitystä ja hyvin vaatimattomasti muistutin jarruttamisesta, kun lähestyimme tätä Vaajakosken jonoa mielestäni varsin jännittävästi. Varmasti Jesse tiesi mitä teki, mutta aiheuttaahan se jo jonkinlaisia pelkotiloja, kun nukkuu huonosti treeniksen sohvalla ja tissuttelee pikkuhiljaa koko päivän. Puhuttiin me päivän polttavista aiheistakin toki, kuten esimerkiksi tisseistä ja erilaisista nänneistä sekä nännipihoista. Oli varsin hedelmällinen ja avartava keskustelu. Johtopäätös: Laavanännit ja mopontulppanännit ovat selkeä nounou... Miesten nänneistä sen verran, että on allekirjoittaneella Kimmon ohella kuulemma maailman pienimmät nännit. No se tisseistä...

Bensavalo yritti matkalla säikytellä, mutta tankkaamallahan siitä selvisi. Päästiin kuitenkin loppujen lopuksi tapahtuma-alueelle ja homma vaikuttikin varsin hyvältä. Suurin osa kamoistakin oli jo valmiiksi lavalla. Eipä siinä kuin kamat kasaan ja soundchekkiä dusaamaan. Jarkko ei valitettavasti päässyt mukaan tälle keikalle miksaamaan, mutta tekniikka ei taaskaan pettänyt ja talon omat miehet olivat mukavia ja pätevän oloisia. Soundcheck sujuikin varsin rennoissa merkeissä.

Sitten taas odoteltiin. Hieman hämärtyi ainakin omalta kohdaltani mitä sitä malttamattomana odotteli, kun tiesi mikä siellä hanskalokerossa odotteli keikan jälkeisiä tapahtumia – Hot metal pepper vodkaahan siellä oli pullollinen kärkkymässä. No, odotin toki itsekin ihan soittamisenkin takia, että keikka jo pian alkaisi. Odotteleminen on tunnetusti ikävää touhua ja täytyy edelleen ihailla sitä, kuinka hienosti Jone selvisi siitä ilman röökiä.

Siitä se showtime alkoi taas lähestyä ja valmistauduimme rytinään. Oltiin siinä lavan sivussa norkoilemassa alkunauhaa, jota saatiinkin odotella tovi, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Oltiin varmasti tosi viisaan näköisiä siinä rampilla kököttäessä. :D Keikka meni kuitenkin varsin mallikkaasti vaikka yleisö olikin hieman tarkkaileva ja istui pöydissä hieman lavasta sivussa. Lieneekö aikaisella ajankohdalla ja ihmisten selväpäisyydellä ollut jotain tekemistä asian kanssa. Mutta kivaa oli taas, kuten melkein poikkeuksetta aina lavalla. Kiitos vaan kaikille!

Keikan jälkeen olikin sitten aivan saatanan kova kiire roudaamaan, että pääsee ajamaan viikset ja juomaan Hot metal pepper-vodkaa. Viikset? Niin, meillähän oli tosiaan veto päällä jo Kalajoelta asti, että Jyväskylässä on sitten kaikilla pensselit/kalapuikot naamassa. Ja niin toden totta oli kaikilla aivan kauhealta tuntuvat ja hirveän näköiset karvakasat nenän alla keikalla – paitsi Ilellä, joka feidasi parranajovahinkoon vedoten hankkeesta.

Roudaus oli taas tapojemme mukaan varsin kummallinen kokemus. Jotain kummallista tapahtuu aina. Tällä kertaa ison auton sivuovi oli tietenkin jumissa ja meiltä meni arvokasta viiksienajo- ja viinanjuontiaikaa siihen, että keksimme miten ihmeessä saamme etuovesta ja ikkunoista ängettyä kaikki kamat sisään. Voin kertoa, että hankalaa oli, mutta ah miten palkitsevaa. Se oli vähän kuin olisi pelannut isojen poikien 3-D tetristä autolla ja soittokamoilla. Pääpalkintona saisivat voittajat kutiamattoman ylähuulen ja hyvän humalan, Ile tosin joutuisi viiksien puutteessa tyytymään pelkkään humalaan.

Sitten päästiin vihdoin autolle. Tuossa tuokiossa jo partakone viuhui ja karvojen alta alkoi paljastua tuttuja naamoja. Ei muuten yleensä hirveän kauaa mene yhden viinapullon juomiseen meidän porukalta, mutta nyt piti oikein toppuutella, että jälkijoukoissa oleville Kimmolle, Jonelle ja Ilellekin jäisi jotain – siis valtaosalle bändistä. :D Äkkiähän se homma oli hoidettu ja hyvä humala oli päässä tekeytymässä joka jantterilla.

Siinä matkalla takaisin alueelle käytiin jonkun bändin treeniksellä Lutakossa. Täytyy sanoa, että on hemmoilla kyllä saatanan hienot treenikset ja haisee monta monituista kertaa paremmalle kuin meidän treenis, jossa välillä tulee mieleen pitää jotain savusukeltajan happinaamaria. Itse asiassa se treenis, jossa käytiin ei edes haissut... millekään. No, mitä paskempi miljöö, sen enemmän rock-asennetta ja paremmat biisit. Siihen nähden meillä on hyvät ennusteet. En kyllä tiedä, pitääkö se paikkansa muun kuin asenteen osalta. :D

Loppuilta kuluikin sitten lähinnä väkijuomien ja toistemme aina mahtavasta seurasta nauttimiseen. Oli siellä kyllä eräs mainitsemisen arvoinen bändikin. Se oli tämä Jyväskylän oma ylpeys nimeltään Valve. Soittivat varsin energisesti sekä ammattitaitoisesti hyvää musakkia ja me diggailtiin. Diggailua ei varmaan yhtään vähentänyt varsin viehättävä ja hyvän lauluäänen sekä lavakarisman omaava naissolisti. Erään ystävämme Rikun kanssa oltiin ihan kuin sulaa vahaa... Huh, vieläkin tulee kylmät väreet. Oi... Noorakohan se oli?!

Illan viimeinenkin bändi sai jalan vipattamaan. Se oli Thin Lizzy -covereita soittava ja varsin omaperäisesti nimetty orkesteri nimeltään Lizzy. Muistaakseni Lappeenrannasta. Mukavan oloinen laulaja oli, kun jutusteltiin ja lauteilla bändi oli taattua tavaraa. Riku, jonka kanssa muuten juotiin todella ansiokkaasti teräviä tiskillä, jopa kohteliaasti teki käänteisen stage diven yleisön tasalta lavan alle. Kai se oli jonkin sortin kunnianosoitus. Onneksi ei rikkonut itseään.

Kello saattoi olla jotain kahden maita, kun startattiin... johonkin... Meidän ohjelmatoimiston ja levy-yhtiön tyyppi oli järkännyt mestat jostain lähikunnasta ja pyysi meitä saunomaan sinne. Totta kai me lähdettiin. Äkkiä keikkadösään ja kovaa ajoa! Itse heräsin, kun dösän ovi oli selkosen selällään ja hyttyset jo kuppasivat minua aika lailla. Oltiin kaikesta päätelleen jo määränpäässä ja olin ilmeisesti hetkeksi kallistanut päätäni matkan taittuessa. Pojat sitten ystävällisesti antoivat minun levätä herättämättä. Herättyä bileet toki jatkuivat...

Sisällä ajateltiin heti laitella saunat lämpiämään, mutta ongelmaksi muotoutui sellainen seikka, ettei puita ollut missään ja toisaalta talossa ei ollut sähkökiuasta. Ei siinä munasillaan voinut sitten muuta tehdä, kuin vetää villiä tanssia pari kertaa talon ympäri ennen kuin olikin jo pukeuduttava. Seuraavat jo varsin huuruisat hetket sisälsivät sekoilua ja kuulemma makkaran paistamista, mutta itse olin luullakseni siinä vaiheessa jo kuukahtanut sohvalle, josta aamulla heräsin...

Seuraava päivä sisälsi vielä lisää kommelluksia pitäen sisällään pelon sekaisia krapulafiiliksiä, jätkien loiventamista, poliisilaitoksen metsästystä ja kaikkea niin. Jäivät Jesse ja Ile vielä eri matkaan ja nauttivat siinä määrin virvoikkeita, että Ile pääsikin saman tien Pieksämäellä oksennukset sylissä nukkumaan – väsynyt kun oli. Ja ryynätyt vaatteet meni varmasti suoraan pyykkiin. Pelattiinpa vielä Kimmon ja Jonen kanssa toisinpäin samaa 3-D tetristä – palkinnot eivät vain olleet yhtä kannustavat enää siinä vaiheessa... Mutta se siitä.

Kyllähän tästä reissusta taas saisi tarinaa vaikka pieneksi kirjaksi, mutta kiitän nyt vielä seurasta ja palataan taas seuraavassa osassa keikkapäiväkirjaa. Tai joku meistä palaa... ehkä. :D

- Juuso -

TOP-5
Plussat:
+ Viikset
+ Eiliset treenit
+ Ilkka lensi saunalampusta pihalle – reissun kulttuuriteko
+ Naarajärjen Milf
+ Tissikeskustelu
+ Jessen addiktio pornoon
+ Saran uusi levy

Miinukset:
- Ilkan viiksettömyys
- Eiliset treenit
- Bensavalo
- Mopontulppanännit ja laavanännit
Nonii. On ollut jo helvetin pitkään tarkoitus laittaa teidän
luettavaksi näitä lyhyitä kuvauksia meidän reissuilta, mutta on jäänyt
toistaiseksi tekemättä johtuen kiireestä, saamattomuudesta tai sitten
vain siitä että merkittävimmät osat reissuista ovat jääneet
sattuneesta syystä hämärän peittoon. :) Mutta here goes:

Haapajärven nuorisovaltuuston järkkäämät 0-promillen pippalot. Gotham
O.D:n seitsemäskymmeneskahdeksas keikka. Saatiin tieto tästä vedosta
ohjelmatoimistostamme verrattain pienellä parin viikon varoitusajalla,
ja homma ei kuullostanut erityisen seksikkäältä mutta reippaina
poikina ajateltiin ottaa homma haltuun. Lisäksi tarvitaan fyrkkaa
säästöön syksyn kiertueen juokseviin kuluihin.

Haapajärvi on pikkukaupunki Pohjanmaalla, ja Pieksämäeltä
(pikkukaupunki Etelä-Savossa :)) sinne on jotakuinkin 230km. Mestoilla
olisi kai pitänyt olla n.klo 18 maissa joten tarkoitus oli lähteä n.
klo 14 köröttelemään. Kuitenkin jopa näin myöhäinen startti
osoittautui erinäisten säätöjen jälkeen mahdottomaksi toteuttaa
aikataulussa, joten päästiin matkaan myöhässä mutta varustautuneena
passelilla määrällä olutta. Emme voineet sitä kuitenkaan nautiskella
menomatkalla, koska tapahtumassa oli nollatoleranssi alkoholin suhteen
myös esiintyjillä. Otimme vapauden ottaa kuitenkin matkan alkajaiseksi
yhdet, ja hassua hommassa olikin se että niin kauan kuin tölkit olivat
auki, auton takaosassa virisi mukava keskustelu Jessen, Ilen ja
allekirjoittaneen kesken, mutta heti kun bisselakko alkoi, vaivuimme
hetkeksi kollektiiviseen apatiaan. Selvinpäinkin voi pitää hauskaa. Vai voiko? :)
Mutta keli oli mahtava ja aurinkoinen, ja mukavahan se oli taas suomalaista
kaunista (joskin tutuksi käynyttä) maisemaa tiirailla auton ikkunasta.

Tällä reissulla olimme ihan keskenämme, tällä kertaa ei ollut mukana
kuskia, paitamyyjää, eikä edes omaa miksaajaamme Jarkkoa. Kuskin
nakkia hoiti Juuso, ja Kimmo istuskeli eilisen jäljiltä todella
pahanhajuisena pelkääjän paikalla. Todennäköisesti häntä vähän
oikeasti pelottikin, koska oli ollut aika liekeissä edellisiltana.
Sälli olikin saanut (taas) uuden lisänimen Jukka Keskikonsoli
revittyään omasta autostaan keskikonsolin irti kun ei ollut saanut
cd-levyä ulos soittimesta. Kuullostaa melko mahtavalta toiminnalta,
mutta on Kimmolta suhteellisen normia huppelikäyttäytymistä. Ja hänen
kanssaan on siis tähän mennessä seikkailtu läpi Suomen ja Baltian.
Huhhuh.

Matkalla ei tapahtunut oikeastaan mitään, saattaa johtua
poikkeuksellisesta selväpäisyydestämme. Käväistiin vain Äänekosken
Alkossa hakemassa kotimatkaa varten pullo Hot Metal Pepper Vodkaa,
bassotaiteilija Murasella oli syntymäpäivä seuraavana päivänä joten
yöllä oli aihetta pieneen juhlaan. Olimme perille päästessä enää reilu
puoli tuntia myöhässä aikataulusta, mutta tämä aiheutti jo kuumotuksia
järjestävässä tahossa, järkkäri soitteli minulle n. minuutin yli
kuuden ja vaikutti kyrpiintyneeltä kun kerroin että saavumme hieman
myöhässä. Rauhoittelin häntä ja kehotin kertomaan äänimiehille että
mennään linjacheckillä sisään, joten ei haittaa vaikka tullaan hieman
myöhässä. Järkkäri kun oli kovasti sitä mieltä että heillä hommat
seisoo kun illan bändi ei ollut vielä paikalla tekemässä soundcheckiä.
Ilmeisesti käsitys oli se että muuta ohjelmaa ei voi aloittaa
ennenkuin olimme tehneet checkimme.

Saapuessamme perille Haapajärven pesäpallostadionille (huhhuh) pienen
spedeilyn jälkeen, havaitsimme että jutusta ei tulisi mitään hurjaa
yleisömenestystä. Rekka-auton lavalla olevan stagen ympärillä ei
pyörinyt juuri ketään, ja vaikka happening oli alkamassa pikapuoliin,
hyvänkokoisella alueella oli vain muutamia pikku porukoita siellä
täällä. Kävimme moikkaamassa äänentoistosällejä, jotka
osoittautuivatkin miellyttäviksi kavereiksi. Lämppäribändinä ollut
paikallinen Overload (?) oli tekemässä juuri omaa checkiään.
Roudasimme ja kasasimme backlinen lavalle siinä välissä, kävimme
syömässä, jututimme järkkäreitä ja toivoimme että tulisi edes jonkun
verran porukkaa. Automme oli ajettu rekka-autolavan taakse ja se toimi
pienenä bäkkärinä meille. Teimme normaaleja ennen
keikkaa-rituaalejamme ja jauhoimme paskaa keskenämme. Käväisin välillä
lavalla viemässä juomavettä rumpujen taakse ja annoin haastattelun
paikallisen maakuntalehden miellyttävälle nuorelle naistoimittajalle.
Hän halusi orkesterista sen jälkeen pari kuvaa, ja otimme
todennäköisesti upeimman kuvan meistä koskaan (arkikuteissa ja
viiksissä). Pakko lienee tässä välissä mainita että aina silloin
tällöin ollaan laitettu "veto" päälle että kasvatamme kaikki tiettyyn
päivämäärään (esim. keikka/studio yms) asti viiksiä. Tällä kertaa
pensselit pitää olla Jyväskylän 13.6. keikkaan asti. Kuullostaa muuten
vitun tyhmältä varsinkin näin kirjoitettuna, vai mitä? :)

Haastiksen jälkeen vaihdettiin kuteita, spekuloitiin mitä biisejä vedetään ja
kuunneltiin lämppäribändin pääsääntöisesti covereista koostuvaa
settiä. Väkeä oli edelleen vähänlaisesti, mutta lavan edessä oli
sentään ihan ookoosti porukkaa kannustamassa kavereitaan. Arvelin
kuitenkin että kaikki häippäsevät ennen meidän vetoa. Jossain välissä
Kimmo kritisoi meitä muita, koska meillä oli näin lyhyellä matkalla
reppuja (jossa vaihtokuteita ja hygieniatarvikkeita) mukana. Totesi
että "Vittu näillä reissuilla mitään reppuja tarvii saatana". Tämä oli
meistä muista orkesterin jäsenistä niin tyylikkäästi ilmaistu, että
lause päätynee syksyn rundista tehtävään kiertuepaitaan
selkäsloganiksi. :)

Kun sällit olivat lopettaneet oman settinsä, painelimme lavalle
tekemään nopsan linjacheckin. Samalla kävi ilmi että alkunauhaa ei
saanut jostain syystä soimaan, niinpä jäimme suoraan lavalle
soittamaan keikkaa. Paikalla oleva porukka jäi onneksi tsekkaamaan ja
innostui jopa mukavasti moshailemaan. Huonoista ennakkomeiningeistä
huolimatta keikka oli ihan jees, napakasti soitettu ja energinen. Kiva
oli vetää. Poikkeuksellisen keikasta teki myös se, että tällä kertaa
basso ei pätkinyt kertaakaan, koska Jessen bassopedaali oli huollossa
ja vaihtokone oll käytössä. :) Encoreita paikalla ollut porukka ei
lähtenyt kuitenkaan taputtamaan, ja aloitimme poisroudauksen
melkolailla suorilta keikan jälkeen. Äänimiehet olivat tosi hyvissä
fiiliksissä kamoja purkaessa, olivat diganneet orkesterin dynaamisesta
ja tasapainoisesta soundista. Roudauksen ohessa perusmeno muutenkin;
huonoa läppää,vähän nimmareiden kirjoittelua ja käytiin kiittelemässä
toki järkkäreitä kohteliaina poikina.

Kun kamat olivat kyydissä, kokka kohti Pieksämäkeä ja
bisset/votkapullo auki. Huomattavasti menomatkaa rennommissa merkeissä
matka taittuikin, juhlittiin heti kärkeen puolenyön aikaan Jessen
vanhentumista, otettiin hassuja viiksikuvia, Dj Paska iski jatkuvasti
iPodiin (eli kaikki pyysivät vähän väliä uutta biisiä tai
hiljemmalle/kovemmalle) ja tämä oli kuskin tehtäviä hoitavasta
Juusosta varmasti todella siistiä. Myöhemmin matkan edetessä päädyimme
taas kiistelemään makuasioista, kehkeytyi taas todella aikuismainen,
miljoonaan kertaan käyty juupas/eipäs- keskustelu musiikista. Tähän
vielä perusurpoilut päälle roudauksineen niin voimme todeta
loppumatkan sujuneen melko perinteisissä merkeissä. Todella glamouria,
vai mitä? :)
Palataan taas seuraavan keikan jälkeen asiaan, mukavaa kesää kaikille!

- Jone -

Biisintekosession jälkimainingeissaTorstai 22.05.2008 23:06

Viikonloppuna oltiin maalla, tehtiin biisejä sekä ennen kaikkea viihdyttiin. Saunaa, makkaraa ja väkijuomia - siitä on luova meininki tehty ainakin meidän kohdalla tällä hetkellä. Samalla tosiaan purkitettiin raakademoja.

Viiden biisin ensipohjat on nyt sitten valmiina ja uutta sessiota jo alustavasti sovittiin lähitulevaisuuteen. Siitä se seuraava levy alkaa pikkuhiljaa muotoutumaan. :)

Tällä vedetään ja Braunilla loput!

Juuso / Gotham O.D

My ReflectionTorstai 15.05.2008 18:55

Tänään tuli tehtyä demo kappaleesta, joka kulkee ainakin vielä nimellä "My Reflection" - sanatkin on valmiit, joten eiköhän se ole nimi vastaisuudessakin. Vielä demolaulut ja kovaa ajoa.

Kappale kertoo syvistä tunnoista, itsetutkiskelusta ja toivon löytämisestä epätoivon syvimmällä hetkellä... Kannon nokassa nyrkki otsassa istuen tietenkin! Kuinkas muuten! :D
Jos tekisi joskus jonkun kevyemmänkin kappaleen. Vaikka... vaikka... ööö... onko niitä kevyempiä aiheita...

Huomenna sitten biisintekosessioihin maalle poikain kanssa - mahtavaa maltan tuskin odottaa! Kihihi...

Juuso / Gotham O.D
« Uudemmat - Vanhemmat »