IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

HahaLauantai 18.10.2008 17:25

:DD Näin aika mielenkiintosta unta. Oltiin isolla porukalla jossain rakennuksessa ja yhtäkkiä mulla oli kirves kädessä ja aloin raa'asti teurastamaan muita. Ensimmäiset uhrit kuoli helposti, yksi isku rintakehään hoiti homman. Sitten homma kävi hankalaks, piti sohasta molempiin käsiin, pari kertaa rintakehään ja lopulta vielä kaula poikki. Ja siinäkin vaiheessa oli vielä epäselvää oliko uhri kuollut. Siinä oli kans joku pointti miks tapoin niitä. Siellä rakennukses oli vissiinkin joku aarrearkku, jonka sai se, joka oli viimeisenä elossa. No kellään muulla ei tietenkään ollut mitään asetta :) Suurin osa niistä mun uhreista oli vähän vanhempia, erittäin hyvännäköisiä jätkiä. :D

Samana yönä näin myös toista unta missä yritin vikitellä bb-nikoa sen tyttöystävältä. :D Onnistuin! Myöhemmin olimme meidän pihalla, mie, bb-niko (ja sen lapsi ;o) ja meidän kaverit. Sitten meijät ympäröi suuri ankkalauma, ja kuin johtaja, yksi niistä sanoi "KVAAK" ja sitten ne kaikki hyökkäsi meidän päälle. Siinä sitten läiskittiin ja hakattiin niitä mm. kirjoilla. Ankat muistaakseni luovutti.

jehTiistai 17.06.2008 01:21

:)))))))) väsyttää
:)))))))))))))) univajetta kertyi provinssissa. oli kyllä sen arvosta! ;>

:-) öitä

ÖmhgLauantai 17.05.2008 23:29

Jei, moimoi. Mulla on maha täynnä ja alakerras on piirakkaa :-( tää on nii mun tuuria.

Ny se loppuTorstai 26.07.2007 18:50

Ihana Bournemouth! Kiitos kaikille!
« Uudemmat - Vanhemmat »