IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

niin.. :DMaanantai 09.11.2009 01:46

"Zenonin paradoksissa Akilleus ja kilpikonna juoksevat kilpaa.
Rehtinä miehenä Akilleus antaa kilpikonnalle ensin jonkin verran etumatkaa. Akilleus juoksee toki nopeammin kuin kilpikonna, mutta siitä huolimatta hän ei koskaan tavoita sitä. Kun Akilleus saavuttaa pisteen, jossa kilpikonna oli kilpailun alkaessa, on kilpikonna ehtinyt jonkin matkaa eteenpäin. Akilleuksen saapuessa tähän seuraavaan pisteeseen kilpikonna on jälleen edennyt hieman. Näin Akilleus koko ajan lähestyy kilpikonnaa, mutta hän ei koskaan saavuta sitä. Aina kun hän tavoittaa pisteen, jossa kilpikonna oli äsken, tämä on ehtinyt jo vähän edemmäs. Tätä jatkuu ikuisuuteen.
Näin on siis loogisesti todistettu, että Akilleus ei voi koskaan saavuttaa kilpikonnaa.
Jos oletetaan, että liike on mahdollista, joudutaan sen ristiriidan eteen, että nopeampi ei koskaan voi saavuttaa hitaampaa. Niinpä on viisainta olettaa, että liikettä ei voi olla. Jos sitten todella nähdään, että Akilleus porhaltaa kilpikonnan ohi, on tämä hyväksyttävä harhaksi."

Filosofia on niin pirun hienoa.

mooooooooooooooooooooooooooooooooooiPerjantai 18.09.2009 23:38

toukka koteloituu

[Ei aihetta]Tiistai 27.01.2009 19:46

Täytä se
-Haasta VÄHINTÄÄN kuusi kaveriasi tietäen ajavasi heidät mielipuolisuuden partaalle.


*Okei, lähdetään perustiedoista...*

Mikä on nimesi? - Lassi
Minkä ikäinen olet? - 15
Miltä planeetalta tulet? - KUUSTA
Tonttunimesi? - Miesmies
Minkä pituinen olet? - sATA!
Entä paino? - sATA!
Eikun oikeasti? - 65
Osaatko lentää? - vain jos omistan kirjallisen luvan siihen lennonjohdolta
Leikitkö useinkin pinkkien yksisarvisten kanssa? - saan leikkiä vain ruskeitten yksisarvisten kanssa :---(

Älä kuseta! - e!


*Sitten hieman turhuutta...*

Harrastatko ihmisten stalkkausta? - en
Käytätkö gallerian vieraslistaa? - en
Miksi? - en ole ircin vakioasukas
Syötkö usein sieniä? - juu
Mikä on suosikkilajikkeesi? - kääpä!
Mikä eläin olisit? -mänty
Mikä on lempiruokasi? - diesel
Entä juomasi? - viini
Pidätkö pinkeistä yksisarvisista? - joo, mutta ne ei tykkää musta :--(

Hyvä, niin minäkin!


*Oletko...*

Nörtti? - salaa
Datis? - en
Gootti? - en
P15515? - joo, D44
Emo? - en
Tavis? - en
Hevari? - en
Ernu? - mikä se on?
Hoppari? - en
Mönjä? - vihreä sellainen
Rölli? - en
Peikko? - en
Androidi? - en
Vampyyri? - en, vaikka kuulemma pitäisi olla : D
Ihmissusi? - sitäkään en
Zombie? - vain ulkoisesti
Spiderman? - en
Batman? - en
Hulk? - en
Pokemon? - en
Syöjätär? - kyllä
lol? - kyllä!
Superluuseri? - salaa
Vähemmän luuseri? - salaa
Pikkiriikkisen luuseri? - salaa
Täysi luuseri? - en niinkään salaa.. : D
Lyhyt? - en
Pitkä? - kyllä
Pinkki yksisarvinen? - en :(

Joo, niin minäkin.


*Kerro mielipiteesi...*

Tästä testistä? - aikaa vievä
Itsestäsi? - mies
Minusta? - kenestä sinusta?
Koulustasi/Työpaikastasi? - kOULU ON KIVAA
Maahanmuuttajista? - oikein mukavia ihmisiä
Karkkitangoista? - vieläkin mukavampia ihmisiä
Strippareista? - mies- vai naisstrippareista?
Nykyajasta? - gnaa
Historiasta? - gnaa
Tulevaisuudesta? -gnaa!
Uskonnosta? - en kommentoi
Yliluonnollisista kokemuksista? - homojen hommaa
Homoseksuaalisuudesta? - sekin, yllättävää sinänsä, on homojen hommaa
Natseista? - hilpeitä veikkoja
Mäkkiruuasta? - joo
Heseruuasta? - ei :--(
Joulusta? - lahjoja! : D
Juhannuksesta? - olen silloin perheen kanssa mökillä, voi pojat!
Talvesta? - EI
Keväästä? - joo
Kesästä? - JOO
Syksystä? - ei
Talvesta?? - LOPETA =(
Massakulttuurista? - joo
Pinkeistä yksisarvisista? - joo, niistäkin

Cool, olen samaa mieltä!


*Mitä tekisit jos...*

Hobitti veisi laskimesi? - derivoisin hänet kolmella
Kahvin tuonti lopetettaisiin? - no en joisi kahvia : D
Irc-galleria lakkautettaisiin? - olisin surullinen (vastaus muutettu)
Tai sen oletuskieli vaihdettaisiin oikeasti ruotsiksi? - karjuisin ilosta vielä kovempaa ja vetäisin bokserit päähäni
Pinkki yksisarvinen tulisi puhumaan sinulle saksaa? - sanoisin tavitsevani Lebensraumia
Muumi hyppelisi älasti huoneeseesi? - no ainahan ne on alasti
Alkoholista tehtäisiin laitonta? - minulle se on jo laitonta
Vastakkaista sukupuolta oleva ystäväsi kertoisi olevansa ihastunut sinuun? - sanoisin "gnaa"
Samaa sukupuolta oleva ystäväsi kertoisi olevansa ihastunut sinuun? - sanoisin "JOO!" : D
Pinkki yksisarvinen tulisi perässä ja toistaisi saman? - tykkään eläimistä
Jumalan olemassaolo todistettaisiin? - joo
Jumalan olemassaolemattomuus todistettaisiin? -joo
Kaikki raamatut määrättäisiin poltettavaksi roviolla?- joo
Kansanedustajat päättäisivät liittävänsä Suomen Venäjään? - njbr!
Ikkunasi taakse ilmaantuisi verta itkevä kuoro? - tarjoaisin heille laastareita
Alieni pyytäisi sinut alukseensa? - kyllä menisin
Saisit valita tietäisitkö kaiken vai et? - en tietäisi kaikkea
Saisit tietää aivan kaiken? - en ainakaan nyt
Tarja Halonen ilmoittaisi olevansa pinkki yksisarvinen? - tarja on homo
Idolisi (kuka?) tulisi kyläilemään luoksesi? - jammailisin John Petruccin kanssa! : D
Pinkki yksisarvinen heittäisi sinua saappaalla päähän?- antaisin hänelle rakentavaa kritiikkiä
Pinkki yksisarvinen potkaisisi sinua kung fu potkulla? - rakentavaa kritiikkiä
Pinkki yksisarvinen valtaisi huoneesi? - jälleen, rakentavaa kritiikkiä
Pinkki yksisarvinen sotkisi huoneesi? - menisin siilipuolustukseen
Pinkki yksisarvinen luulisi olevansa äitisi? - pyytäisin häneltä rahaa :D
Pinkki yksisarvinen OLISIKIN äitisi? - menisin muna-asentoon


Mitä mieltä olet NYT pinkeistä yksisarvisista? - epärehellisiä ihmisiä :---(



« Uudemmat - Vanhemmat »