IRC-Galleria

Faces. Etnoaktio. ♥

Faces -etnofestivaaleja järjestettiin Billnäsin hienossa ruukkimiljöössä 1999 - 2009. Sinänsä hienojen festivaalien surullinen puoli oli runsaassa elämyskeskeisessä oheistarjonnassa, jonka myötä henkisiä etsijöitä johdettiin syvemmälle suohon.

Muutama karismaattinen Jeesusta rakastava henkilö sai etnofestivaalit sydämelleen ja Jumala antoi näyn tavoittaa etsijöitä Jumalan rakkaudella. Syntyi aktiotiimi.

Aktiolaiset olivat festareilla mukana lähes alusta saakka, toimintaa tukemaan tuli sponsoreita ja pienistä karismaattisista seurakunnista (mm. Itä-Pasilan ESY eli Elävän Sanan srk) koostuva atktiotiimi sai osanottajia myös muista, perinteisemmistä seurakunnista. Osa aktiolaisista oli entisiä hippejä, jotka ennen uskoontuloaan olivat harrastaneet mm. henkiparannusta ja joogaa, joten festivaaliväen ajatusmaailma ja henkiset virtaukset olivat heille tuttuja.

Yhteiskristillinen aktio opetti eri taustoista tulevia kristittyjä ylistämään yhdessä samaa, mahtavaa Herraa, julistamaan Hänen voittoaan ja niin kasvamaan rajat ylittävän kristillisen yhteyden kokemisessa. Aktioryhmä jakoi festivaalivieraille ilmaista ruokaa ja vaatteita, rukoili tapahtuman ylle Jumalan suojelusta johdattamaan festivaalivieraita todellisen sanoman ja elämän pariin, keskustellen ja rukoillen halukkaiden kanssa. Ihmiset pyrittiin kohtaamaan aidosti ja kunnioittaen, heidän kysymyksiään ja tarpeitaan kuunnellen. Aktioteltalla koettiin monia hyviä keskusteluja ja rukoushetkiä ja useita henkilöitä tuli uskoon, jotkut heistä osallistuivat myöhemmin aktioon itsekin.

Aktiolaisten päivät alkoivat ja päättyivät yhteisellä purkamisella, missä saatiin jakaa kokemuksia ja tuntoja, sekä sanan jakamisella, rukouksella ja totta kai ylistyksellä.

"Vuosina 1999 - –2009 festivaali järjestettiin Pohjan kunnassa Billnäsin vanhan ruukin ympäristössä. Alueen vuokran noustua tapahtuma on järjestetty vuodesta 2011 alkaen Gumnäsissä Raaseporissa." (Wikipedia). Wikipedian teksti unohtaa vuoden 2010. Festivaali loppui Billnäsissä 2009 mutta pidettiin jo seuraavana vuonna 2010 Gumnäsissä.

Osallistuin festivaaliaktioon Billnäsissä useana vuonna ja Gumnäsissä 2010. Gumnäsissä majoitustilat aktiolaisille tarjosi evankelisluterilainen seurakunta. Tämän albumin kuvat Faces -etnofestivaaleilta Gumnäsistä heinäkuussa 2010.

« Edellinen sivu (1/3)
« Edellinen sivu (1/3)