IRC-Galleria

turol

turol

ari matti teräväinen Universumin sanan saattaja : Universumi mukana matkalla ! Vastaus salaisuuteen : ite - taiteilija universumista !

Selaa blogimerkintöjä

Salaaminen ei koskaan voi olla aivan siis täydellistä tiedon ja historian pimittämistä argeologiset museot on tiedon..

Arkistot joita on piilotettu aina tuleville sukupolville..

Jossakin on arkistot joita ei ole voitu vielä edes löytää siintä syystä joka tarkoittaa ne tehty juuri sitä varten..



Ja virallisen epävirallisen tutkimustiedon siis näkyvänä olevana tulevana kokoonpanona jo nyt siis olemassa..

Ja silti siintä riippumatta mitä on toisin nyt oleva julkinen virallinen siis kirjoitettu historia..

Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kehittänyt tätä jo 100 vuotta siintä syystä yhdysvallat luopui avaruussukulasta ei ole ufo...


On ollut myös meillä suomessa yksi marginaalinen psykiatrinen siis sen hoidon perustelu vielä 1960 luvulla ja 1970 luvulla..

Ja aina vuoteen 1989 asti...

Auktoriteetin virallisen tieteen ja tiedollisen tason ylittävä toisin ajattelu ja siintä johtuva niskurointi vastaan haraaminen..

Ja jota voineet lapset ja nuoret tehdä ja osahan on jo siis todella älyllisesti aikuista moni mutkaisempiin suorituksiin kykeneviä..

Älyllisyyttä merkittävämpi on sosiaalisuus tunneälyn se kehitys prosessi sitä haavoittamalla systemaatisesti psykiatrisin keinoin..

Käyttämällä uskovien omaksumia maipuloimis siis menetelmiä aiheuttaa pelkoja traumoja..

Mutta ne todella siis hetkelliset pienet siis järkytykset harvoin aiheuttaa pysyviä taumoja..

Taustalla on lähes aina niitä siis suurempia tekijöitä ja se siis pieni tekijä laukaisee tarauman monet ne olevat siis oireet..

Psykiatria perustui tutkinta käytti kuvia piirustuksia tutkintaa jossa tämä kuva ilmensi kahtia jakautunutta minnuuttani .....


Tuota ajatusta on todella olemassa toisia aurinkokuntia joissa on älyllistä elämää täällä on vierailtu aikojen saatossa..

Tämä aihealue oli jo 7-8 vuotiaana osin aikuisen tasolla lapsen puhumana esille tuomana ajatuksena historiastamme ...


Yritetty syyllä jos toisella kitkeä pois lapsen ja nuoren mielestä puheista esille tuomista ajatuksista psykiatriaa on käytetty tähän tarkoitukseen...
On mahdolista voi olla pakko palata vanhaan menetelmään kun jos tulee automatisituja sensuuria sisältäviä ohjelmia tietoverkkoihin..

Voimvarat osaaminen lahjat kyvyt: Asetetaan sairauskoodin alle tyypillistä systeemissä jossa olin 36 vuotta ......


Vuonna 1980 tiedonkulkua minulle ja minusta itsestäni koskevista siis jo tiedoista oli rajoitettu lailla ja sillä psykologi ja lääkäri..

Jo siis kielsi minulta ne minusta kirjatut tiedot minusta itsestäni ja siis ei saa mitään tietoa..

Käsitystä miksi minun pitää käydä terpaiassa sitä ei voinut siis edes tietää mitään tietoa siintä ei saa mistään..

Omat tiedot on minulta itseltäni salattu..

Aika ja tila ei ole yhtään sitä mitä yleisesti katsoen ehkä on nyt..

Väline joka ylläpitää Lapsen ja Nuoren aivojen käsien taitoja on susiteltavaa kaikille joilla on halu oppia ja kehittyä ?


Tietoa ei ole pyyhitty pois siltä osin kun tieto sisältää jotakin todelista ja henkilökohtaista terveystietoa sitä ei ole säilytetty..

Tuhottu ja tämä tieto tuli asiakirja nipun mukana iskuna vasten kasvojani..

Neuropsykiatrinen aivotutkimuksiin perustuva tieto hävitetty jos sitä oli olemassa asikiarjoina..

Psykologisen testin menetelmien tietoa ei ole saatavilla tai ole tehty tai säilytetty..



Muutama sivu tätä lukemistani kirjoista lainattua tietoa asiakirjoissani ja sillä perusteltu hoitoon pasittaminenkin..

Muita alkuperäisiä perusteluja ei ole edes siis olemassa..
Yhtäaikaisesti edustan monia siis jopa olevia tuleviakin siis erityisryhmiä..

Ja vammaisryhmiä mielenterveyskuntoutujan leimallista asemaa..

Asun muuttotappio alueella aivovuoto on aina ollut totta aina minun siintä syntymähetkestä alkaen.

Puhunut asioista joita seuraa tietty leima ja ennakkomielikuva..

Perunaa pitää voida tuottaa omalla tontilla asemakaavassa tämä ei ehkä voi onnistua turvakamerat pitää olla aina ?


Kukaan ei ole minusta yjtään enempää kiinostunut ellei ole hoidon tai siis lääkityksen tarpeessa ympärilläni täydellinen vaikeneminen..

Neuropsykiatreja psykiatreja psykologeja ei kiinosta mitä kuka tämä on ja hiljaisuus...

Ja kuin ei olis koskaan mitään sanonut ei olisi edes olemassa..

Tämä aihealue oli jo 7-8 vuotiaana osin aikuisen tasolla lapsen puhumana esille tuomana ajatuksena historiastamme ...


Sama on valitseva oleva tuleva todellisuus mielenterveysalalla ketään ei kiinosta avuntarvitsijoiden työkyky opimiskyky elämänlaatu..

Ei ketään todellakaan yhtään vähempää siis kiinnosta lakisääteistä jopa aina pakonomaista mistä ammattiihmiset kiinostuu jos saa palkaa.

Hoidon perustelu on tämä sitä seuraavat 30 vuotta pohjautuu tähän syyhyn joka on näin määritelty joka ei ole totta edes.


Tämä ei ole sitä minun siis olevaa mielenterveys tereveytietoa tämä on juuri sitä mitä on eristyisryhmien ja heidän omaistensa kohtelu.

Mikä on sama asiantila tässä ajassa ja tilassa mikään ole muuttunut ja toimenpiteet on aina vähemmän sitä..

Ja millä olisi yhtään mitään todellista apua ei todella huomioida henkilöä resusursinsa kykynsä mukaisesti toimijana sitä ei tueta millään tavalla...

Ikäsyrjintä on vahvempaa kovempaa kuin niillä joilla ei ole diaknoosia ja hallinon leimaa elämässään..

Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kehittänyt tätä jo 100 vuotta siintä syystä yhdysvallat luopui avaruussukulasta ei ole ufo...


Tämä kuvake on ollut mielenterveystietoa vuodesta 1974 vuoteen 2006 asti valitseva syy ja siis se tieto psykiatrisesta hoidon tarpeesta..



Kaikki asiakirjat.. Ja tutkinan lähtökohtaiset tieto lähteet oli kadonnutta tietoaja siis todella vain hävitetty..

Ja ne aivosähkökäyrät ja neuropsykiatrinen tieto oli saamani tiedon mukaisesti vain hävitetty...

Perusteellisesti sanoen syy oli toisen henkilön kirjalliset tuotteet..

Joita on asiakirjoissani monia merkitöjä hänen ajatuksistaan siinä on se todellinen siis syy joutua psykiatriseen hoitoon..

Täysin riittävä syy ja tieto aina vuoteen 2006 asti..

Kukaan ei sitä olisi sitä edes nyt kyseenalaistanut..

Ja ellei sitä tee itse minulla ei ole sitä oikeaa kokonaiskuvaa eikä tietoa ole edes saatavilla vieläkään traumapsykologian osalta..

Systeemi ei tee mitään jos alkuperäinen tietolähde..

On ensimmäisen siis psykologin ja lääkärin tekemänä tämä sama väite..

Vuonna 1974 -75 tehty asikairja nippu pätee vielä 2018 on lain oikeuden mukainen perustelu tälle kaikelle..

Samaa on tehty monille muille ja aivan siis samasta syystä..
Mielentilatutkinta psykologinen tutkinta psykaitrinen siis se minun tehty ja vieläkin osin pätevä psyykkinen sairausmääritelmä..

Hoidon perustelu on tämä sitä seuraavat 30 vuotta pohjautuu tähän syyhyn joka on näin määritelty joka ei ole totta edes.


Muutama lyhyt perustelu psykiatriselle hoidolle ei edes 1974 - 79 ole noin tietämättömiä tyhmiä ole oltu ja jo...

Kouluttamaton tämän ymmärsi oikein hyvin näin..

Tämä aihealue oli jo 7-8 vuotiaana osin aikuisen tasolla lapsen puhumana esille tuomana ajatuksena historiastamme ...


Psykologinen tutkinta tehtiin kuvista kuvakkeista minä vain toin ajatuksiani vain esille jo 7-10 vuotiaana lapsena..

Psykiatria perustui tutkinta käytti kuvia piirustuksia tutkintaa jossa tämä kuva ilmensi kahtia jakautunutta minnuuttani .....


Maailamankatsomus ja näkemys ei ole psyykkinensairaus jota voidaan siis lääkitä hoitaa mielisarautena..

Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kehittänyt tätä jo 100 vuotta siintä syystä yhdysvallat luopui avaruussukulasta ei ole ufo...


Kirjasta on kirjattu asiakirjoihin sairautena märiteltyjä asioita tulee siis siintä lähteestä lähde tieto on julkista tieteen siis toisinajattelua..



Avaruusohjelma ja tieteen toisnajattelija..



Nikolai Teslan ajatuksia teknologian tulevasta siis jo nähtävissä olevasta kehityksestä..



Seuraava syy tähän historiasta otettuna kuvasarjana joka tunnetaan ja tiedetään hyvin nyt jopa siintä on tehty tiede ohjelmia..

Pyhä kolminaisuus tieteen ja historian tulkinta jolla sai meielenterveysmerkintöjä 1970 ja 1980 luvulla aika monia ....


Toisinajattelun historia tieteessä epävirallinen vaihtoehtoinen historia ja näkemys ihmiskunan kehityksestä ja historiasta..

Tämä kuvake oli minun tulkinta uskontojen synnystä ja historiasta jonka esille ottaminen oli jo mielenterveystietoa ....


Uskontojen synty ajateltu täysin toisn kuin virallisesti on opettettu aina toisin peruskoulussa..

Ja jossa yritin sitä opettaa opettajille ja oppilaille..

Tämä on sitä mitä on joissakin tapauksissa käytetty jopa harhaisuuden ja psykoosin kitsofrenian tutkinassa 1970 luvulla ?


Olin tuonut näitä ajauksia esille todella siis monimutkaisesti alasteella ja seurakunassa opettanut aisna toisin kuin kirkko sen opetti täysin toisin..



Uskonon opettajat näitä näkivät todella koulussa..

Juuri myös siintä alkoi sosiaalihallinossa koululautakunissa lähtölaskenta pöpilään negatiivista kohtelua olla toisn ajattelija pohjoispohjanmaalla...
Sosiaalinen ja taloudellinen asema on lokero on juuri eristystila siis ollut kotiini ja ullakolle asunto on samalla sosiaalinen siis ulkopuolisuus..

Ja sama koskee eritysryhmiä..

Sosiaali ja se oleva tuleva siis eläketurva ei mahdolista muuta kuin sen asumisen ja käymisen ruokakaupassa..

Koulutettu taideterapeutti saa syyn olla ryhtymättä minun kanssa alansa ja koulutuksensa mukaisesti yhteistyöhön leitsoo ja kylvää pelkojaan..

Joita psykologi vahvistaa asiakirjoilaan lausunoillaan...

Asiakirjat minulta itseltäni salattuja 1974 vuoteen 1999 asti en tiedä sitä syytä miksi olen käynyt terapiassa..

Ja mitä minusta on sitä minulle kertomatta yleensä siis puhuttu..

Näin on toiminut systeemi ja näin on toimittu vaikuttaa jopa siihen mitä nyt puhutaan...

Parempi minä sen itse julksessti kerron tiedot on todella siis veratavissa juoruihin paneteluun ja mustamaalaamiseen..

Ja joita levitelty asiakirjoilla jopa valtion hallintoon..

Vuosina 1974 - 1989 asti toistettu samoja toimia ja siis tietoja välitetty eteenpäin minua kulematta..

Minun elämä Lapsena on ja pojan suhde valta tai alistussuhde minua on alistanut terapeutti joka on siis se Nainen....


Ja niitä joiden eläke ja sosiaaliturva edellyttää diaknooseja ehdot on aina sanelun ja sinun voimavarojen lahjojen ohittamista..

Sinun työpanosta ei tarvita työmarkkinoilla ja sen siis olevan...

Vajaatyökykyisyyden vuoksi katsottu niin olevan todella jo sinun hyväksi eristetään kotiisi ullakolle asumaan hallinto virkailija saneli sen näin..

Tämä minulla se kohtalo on myös minulla edessäni ja ei muusta kukaan siis välitä ja elämä pakottaa sinut alistumaan ja taantumaan..

En ole koskaan elänyt sitä minun ikäiset ihmiset on sosiaalinen verkosto sukulaiset kuolevat muuttavat pois ja sitä ikääntyy..

Verkosto vuoden 1980 jälkeen hajosi nykyiseksi minä en juurikaan tiedä edes elinyhteisön asioita..

Ja minulle kukaan edes kerro tai mitään juorua siintä mitä muut puhuu mitä tapahtuu ympärilläni..

Tulee perätön järjetön siis se tyhjä syytös siintä olen häiriinyt jotakin ja jonka kanssa en ole missään siis tekemisissä ollut koskaan..

Ei siintä seuraa mitään hyvää ..

Ja minä kirjoitan ja tiedostan elämää ja yhteiskuntaa aivan sillä toisella tasolla kuin mitä tämä ei todellakaan..

Elämänsä aikana ole ole tehnyt niin koskaan..

Ja tämä siis tiedostaisi sen toisen mahdollisuudet toisen elämän kanalta katsoen tätä tuomitsematta..

Ja kun sille ei ole mitään todellista siis syytä miksi niin tapahtuu..

Yksikään psykologi ei ole niin tehnyt tarkastelee omaa toimintaansa sen toisen ihmisen siis kanallta katsoen..

Ja perustaa sille tavalle toimia uransa ja työnsä siis jo psykologina..

Psykologin piti olla todella minua jo tietävämpi minun elämän ja asioiden suhteen mutta ja kun ei ole..

Myös hänen siis piti esittää se valkoinen valhe ja puhua sitä toista totta..

Omia luuloja tuntoja kirjaa psykologisina minua koksevina totuuksinaan minua koskeviin asiakirjoihin 1980 - 89 välillä..

Ja myös ne muut psykologit tekee sitä samaa lääkäri virallistaa ne jonakin lausuntona..

Ajattelun ilmaisun muoto sen olemus sekä vahvuus ei kerro mitään siintä mitä minä sillä tarkoitan on toinen kysymys ?


Käsittele minun elämääni vain sitä omaansa peilaa minun kautta ja juuri siintä syystä vuorovaikutus ei toimi..

Samalla tavalla toimii se joka esittää jo perättömiä syytöksiä jotka ei ole edes totta..

Miksi minä muistasin väärin asioita olen kirjoittanut vihjeet perustelut aina vihkoihin joissa säilyy perustieto mitä ja .....


Avustukset on auttaneet kunostamaan sen huoneesi ja rakentamaan sinne huoneiston sovittu taustalla sinä et seurustele..

Sinulla ei ole edellytystä edes siis perustaa perhettä..

Ja psykologit ei siintä välitä asiat on näin menettelytapa kysymys he ei salli sinun seurustella..

Vaikkapa tytärensä kanssa tai sen siskon tytön kanssa ja siis vaikka tämä olisi aikuinen nuori tämän kaverit ehdolistaa sen sinulle selkeästi..

Ei seutustele vammaisen mihen kanssa ei ole edellytystä parisuhteeseen tämä on syy miksi elin niin 1980 - 93 asti ullakkohuoneessani..

Ei ole ystäviä ihmisystäviä ei ole on vain koti ja ullakkohuone jossa olen yksin ajatuksineneni .......


Aina kun olen huolehtinut muiden tekemisistä tekemättä jättämisistä.....

Siintä on todella rangaistu muiden asioihin sekaantumisesta..

Aikuiset nuoret käytivät tähän 1980 -89 välillä autoradiopuhelimia joka antoi heille mahdollisuuden tehdä asioita joukolla toisella tavalla..

Käytetään minun ja jonkun toisen henkilön kiusaamiseen..

Ja sitä väärää tietoa inormaatiota välittämällä he pimittää omia kuvioita minusta..

Ja tästä toisesta tulee syy ja vika pää tähän ja tuohon asiaan..

Siinä välitetään tupakkaa alkoholia kaljaa vaikkapa alaikäisille joka on jo tuona aikana vähäpätöinen rike ja rikos..

Jotta sitä saa pitää olla siintä hiljaa ja ei kysellä kylällä muilta miksi näin on toimittu aina ja toimitaan nyt näin..

Tähän puuttuu nuoret toimii niin koiini tulee poliisi syytöksineen..

Äitini ne ajaa pois perättömien juorujen puheiden perässä ajamisesta ja viranomaiset on niin siis tyhmiä..

Ja tutkii toisten levittämiä juoruja rikoksena..

Nyt 2018 jos puutut nuorten toimiin tekemisiin sinua uhataan lopulta jo aivan samalla tavalla viranomaisilla..

Tänä aikana nuoret osaa valehdella psykologisesti oikein taitavasti..

Tämä aika ja yhteiskunta on alaikäistä ei voi kuin viranomaistahot ja se lastensuojelu paimentaa ohjastaa ja kurittaa..

Siintä syystä kaikki joilla on käsitys he on hyviä kasvattajia erehtyy kun nuori valehtelee uskottavalla tavalla häntä todella uskotaan..

Joka kerta kun olet putunut johonkin siis asiaan..

Ja olet arvostellut jonkun nuoren siis sitä tapaa toimia ja menetellä siis meitä muita kohtaan väärin tulee syytöksiä vaikka mistä..

Uskottavia syytöksiä..
Nyt on aika ja tila yhteiskunta kolektiiviset reaktiot ja ajattelutapa jota ei voi ohittaa jos puutut toisen elämään vaikkapa hyvällä tarkoituksella.

Sinua voidaan silti syyttää olet tehnyt jotakin aina vain todella siis väärin uhataan jopa viranomaistoimilla..

Sinä et puutu ja et ole nähnyt mitään et tiedä yhtään siis mitään edes nyt tapahtuneen..

Pakko uskoa tätä siis jo todella kirjoittamatonta sääntöä ja normia ja siintä todella aiheutuu muille paljon pahaa..

Ja ehkä jopa siis jotakin todella pahaa..

Poliisille on turha ilmoittaa henkilö joka ei halua sinun puutuvan asiaan on jo esittänyt vääriä syytöksiä tai joku on taustalla esittänyt niitä sinusta....

Pahat aikeet on aina todella siis vahvoja..

Ja vääriskäsitystä on turha yritää oikoa sille vain ei ole sosiaalista syytä olla niin kuuntelisi tätä toista ei ole..

Ei ole ystäviä ihmisystäviä ei ole on vain koti ja ullakkohuone jossa olen yksin ajatuksineneni .......


Pakko antaa pahan tapahtua on todella yleinen tapa toimia jos sinä itse kuulut erityisryhmiin vammaisuuteen tai johonkin muuhun vastaavaan..

Aikuisena joko vammaisen tai jopa mielenterveyskuntoutujana sosiaalisesti todennäköisin syy ja pää syyllinen johonkin..

Tyhmyydestäsi ja heikoudestasi rangaistaan jopa viranomaistoimilla sinä et sekaannu..

Ja et puutu mihinkään mitää syytöstä ei myöskään ole ja tule...

Kirjat kuvat kertoo siintä kuka minä olen: Asia vääristetään sairaudeksi alkaa elämä siintä asiasta kärsiä ........


Jokainen vuosikymmenen on jo siis kääntänyt tämä aina vain ja todella nurinniskoin suhteessa siihen ja tähän asiantilaan..

Ja mitä se oli 1960 luvulla ja mitä se oli 1970 luvulla sekä vielä siis 1980 luvulla tärkeintä on minkä ikäinen olet ei se mitä olet tehnyt..

Miksi minä muistasin väärin asioita olen kirjoittanut vihjeet perustelut aina vihkoihin joissa säilyy perustieto mitä ja .....


Hallinto ja teknoratia pyrökratia ei edes nyt tai koskaan siis tunne sinun osaamista voimavaroja eikä lahjoja...

Hoidon perustelu on tämä sitä seuraavat 30 vuotta pohjautuu tähän syyhyn joka on näin määritelty joka ei ole totta edes.


Auttamisella jopa todella jokin muu tarkoitus tai perustelu kuin sen siis psykaitrisen avun tarve ja se siis tarve luodaan keinotekoisesti..

Psykiatria perustui tutkinta käytti kuvia piirustuksia tutkintaa jossa tämä kuva ilmensi kahtia jakautunutta minnuuttani .....


Riittää ensimmäisen Psykologin ja Lääkärin lausunto joka ei sinuta pidä ja jolla on pahan tahtoiset aikeet joita ei koskaan voida ottaa esille..

Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kehittänyt tätä jo 100 vuotta siintä syystä yhdysvallat luopui avaruussukulasta ei ole ufo...


Siintä tullaan nyt siis tähän olevaan siis nykyhetkeen nuorille on annettu tietty ylivalta he voivat sanoa syyttää vaikka mistä sinua..

Ja perusteeksi riittää alaikäisyys se tämä ei ilmaise koskaan todellisia ja olevia asenteitaan esitää aina syytöntä kaikkeen mitä on ja tapahtuu..

Siinä tapauksessa minä en enään siis näe enkä tätä tunne ja ohitan aina tämän syytös johtaa aina tilanteesta riippumatta tähän..

Kuljen kuin sokea ja kuuro olen todella mykkä..

Ja en enään kuule enkä mitään sitä todellista siis vääryyttä ja pahuutta näe..

Ei ole mitään ongelmaa ja syytä mihinkään siinä asiassa edes puuttua..

Puhdas itsetunto ja omanarvontunto on hyvä..

Sisäisten itseluotujen valheiden väärien tietojen asiakirjojen kautta mitä kaikkea on tehty jätetty tekemättä suljettu laitoksiin minun aikana..



Ja ei ole mitään tekemistä sen asian tai siis jopa syyn kanssa..

Ja ei ole siis mitään havaintoa eikä mitään sitä siis olevaa muisti kuvaa..

Mieli todella siis pyyhkii unohtaa näkee mitä tahtoo nähdä tapahtuneen siinä asiayhteydessä..

Ei ole sinulla aikä minulla mitään osaa eikä arpaa..

Sanottu vain sillä mikä on laissa annettu sillä on merkitystä ei sillä onko se totta..

Ja vain onko asiat niin kuin asiakirjoissa on määritelty niiden olevan..

Minulle vielä aikuisena annetaan todella tietyn siis sen kehityshäiriön tai vamman vuoksi asema ja osani on olla ulkopuolinen..

Ja hiljaa siintä ja tästä..

Yhtäkään tutkintaa syytä ei ole joka olisi yhtä kuin siis tämä minun elämän todellisuuden kanssa ei ole...

Ja kaikki on vain sovitusti sitä mitä otat tai jätät ottamatta vastaan..
Sosiaaliset taidot ja mahdollisuudet enään tällä iällä..

Taitoja kehittää ja niitä siinä kehittää nyt vielä kehityä on jo nyt jopa muita huomattavasti siis vähäisemmät..

Jo 13-17 vuotiaana se sosiaalinen aika ja tila oli isovanhempien suvun ja aikuisten suojaverkko..

Siis mitä ne olivat 16 -23 vuotiaana..

Jo peruuttamaton vahinko tuli siinä siis iässä nyt ei ole mahdolista sitä ottaa elämääni siis takaisin..

Ikäisteni kanssa ei ole sitä siis ihmisuteita ja sitä kaveri verkostoa edes ei ole olemassa elämässä ja ajassa tilassa..

Joka on tarkoittanut en nyt vieläkään osaa suhtautua nuoriin..

Sisäistynyttä ymmärystä kokemuskellista yhdessä oloa ei ole jonka siis kauttaja jonka varaan olisi rakentunut jokin siis sisäistynyt ymärrys....

Asenne on joko sivusta käsin tarkkailijan asenne..

Ja 1980 -93 välillä kaikki sosiaalinen kehitys pysähtyi kokonaisuutena...

Ja jos ei ole paikkaa sosiaalisessa elämässä eikä verkostossa..

Laki ja asetukset on opittu sitä lukematta ja tiedostamatta..

Ja mitään sitä siis syvälle siis sisäistynyttä käsitystä miten pitää puhua ja kommunikoida ei ole..

Järkytys nähdä 1990 fideokameralla otettu ostos miten minä puhun ja kommunikoin todella muille siis ihmisille..

Vaikutelma on kuin siis itsessään todella kehitykselisesti jälkeen jääneen ihmisen yrityksissä tulla ymäretyksi oikein..

Älyllinen ja sarkastinen ja analyyttinen tai looginen hirtteishuumorin ja aikuisen omainen kuulustelu tai armoton kova moitesaarna..

Ja koska 23 vuotiaana ikäiseni torjuneet minun siintä syystä vammaisen kehitykselisesti vajautuneen kanssa ei seursutella perusteta perhettä....

Jos ei ole lapsia ekä lastenlapsia.. Niin ei ole mitään sitä todella siis nyt enään mitään syvällekäyvää kehityksellistä syytä eikä seurausta..

Ja miksi minun pitää oppia ja omaksua aina uutta..

Voimvarat osaaminen lahjat kyvyt: Asetetaan sairauskoodin alle tyypillistä systeemissä jossa olin 36 vuotta ......


Voin palata vanhoihin menetelmiin joita voin käyttää uusiinkin töhini ja se on ikään kuin jaotakin vielä lisää sitä uutta aikaan saamistani..

sama kirjoituspöytä 1970 ja 1980 luvulla ja nyt ...


Aikuisuus on suhteelinen kässitysten sekaannus siis se ja käsite sotku jota kuvastaa minun kohtaloni kokemanini muiden kohtalot..

Vielä nyt törmään omaan kuin siis niiden muiden ymmärryksen heikoihin kohtiin joita on tämäkin miten..

Tulee siis suhtautua erilaisuutena koettuun yksilöön...

Minulla ei ole syytä puuttua muiden asioihin vaikka nämä voi sillä syyllä lyödä minua he on oikeutettuja siihen..

Nyt he kääntää kaiken automaattisesti siis vain minua vastaan....

Aika on uudelleen uhkaavan suvaitsematon kova niille jotka pyrkii aina uskomaan hyvään oikeudemukaiseen..

Ja joutuu silti aina vain syytöten kohteeksi vaikka on kyse monista siis olevista ja tulevistakin siis väärinkäsityksistä...

On helpompi sitoutua niihin kuin niitä yrittää oikoa pois elämästään..

Siintä syystä en enään helpolla..

Siis vain lähde yrittämään aina niitä siis uusia yrityksiä muuttaa asioiden kulkua ja joista on aina koitunut suurempia harmeja yhteentörmäyksiä..

Yritys oikoa voi johtaa pahempiin ongelmiin ja vääriin kästyksiin..

Kieli sanat voi olla puolin jos toisin este en halua kuulla sinun juttujasi ja tai sinä kkun vain puhut en siis vain nytkään halua keskustella..

Tarkoittaa en halua nyt siis todella vain olla sinun kanssasi yhtään siis missään tekemisissä..

Ja väärin ilmaistua innormaatiota seuraa todella siis jopa seväärikäsitys seuraava yhteentörmäys en osaa lukea ajatuksia..

Ja en aina tiedostaa vihjeitäkään torella siis oikealla tavalla..

Jos lukisin ajatuksia olisn täydellinen mutta samalla epäilyttävämpi sen suhteen..

Siis minä olen joko nasrsisti tai sosiopaatti..

En voi sille mitään miten asiat on ja jos siis se väärinkäsitys on jo siis minua vastaa käänetty siis se perumaton siis syytös..

Minua voi tuomita siintä mitä en ole tehnyt koskaan väärin..

Ja nyt siis samalla voi olla mitä tein joskus väärin jää todella siis vain ja aina huomioimatta kokonaisuutena sitä ei pidetä vain edes totena..

Vääryys on niin monimutakaista ei ole lainlaatijaa vielä syntynyt joka on voinut sen ohittaa laatimalla lakeja..

Ja jotka ei ole ohittamattomia taitavan juristin käsissä..

Se mikä ei ole siis oikeudellisesti edes väärin se on oikeudessa siis jokin rikos..

Ja kun taas todellinenrikos on oikein hyvin tehtynä siis vain se oikeus joka palkitaan monin tavoin..

Syytön tähän tuomitaan monin tavoin kovemmin kuin siintä mitä tämä on ehkä tahattomasti tehnyt..

Ei ole siintä edes siis tietoinen siinstä mitä on ehkä joskus tehnyt todella siis jopa väärin..
Palaan niihin siis vanhoihin menetelmiini..

Siis vain tehdä uniikkeja asioita se tietokone ja digikamera on vain olisi siis väline väline todells sii kehittyy minä en silti siinä enään kehity..

Nikolai Teslan piirusten väitetty kopio kirjassa joka on painettu jo ehkä siis 1950 luvulla..

Ja tietty siis piirrustus on väitetty piirretyn siis jo vuosisadan alussa alun alkaen..

Palattu välineiden käytön taitojen kautta lähtökohtiin joita on ihminen ja ihmisen elämä ja siihen sisältyvät kysymykset ja vastaukset..

Kirjat kuvat kertoo siintä kuka minä olen: Asia vääristetään sairaudeksi alkaa elämä siintä asiasta kärsiä ........


Kotona ullakolla pieni kirjasto lähdetietoja sai kirjoista ei tietoverkosta ja joka tarkoittaa.

Asiaa josta puhun ei tiedosta muut heillä sitä kirjaa ole tilattu ja sitä silti on vain yksi kappale kirjastossa saatavilla..

Olen lukenut jo aikamatkailusta siis no vuosien 1976 -79 välillä..

Ja neuvostoliittoa ei ole siis enään vuoden 1990 jälkeen..

Vihje voinut olla..

Ja nyt 2000 luvulla Yhdysvaltojen sisällä tapahtuu järjestetty terroriisku presitentti on tiennyt siintä ennakolta käsin..

Aikamatkailijat on sen vuotaneet siintä ei voida ketään syyttää..

Ja on haitallista ajaa takaa 1800 luvulle venäjälle kadonnutta henkilöä ja lähettää joku tämän perään..

Tämä on siintä jo rinnakkaisesta todellisuudesta haitallista sitä tehdä ja pakko antaa asian olla niin siintä puhutaan vielä nyt..

Yhdysvaltoja ja Venäjää sisällä siis niitä tahoja jotka todella vain aloittaa sisäisen valtataistelun..

Ensimmäinen tapahtuma on jo hyökkäys pääkaupunkiin..

Ja niihin valtakeskuksiin ja toinen on nissä mellakoissa siis viranomaiset ampuu toisiaan ja mellakoivia siis väkijoukkoja..

Miniydinaseilla 10 kilometriä tuhoalue..

Ja aiheutetaan kaaos vähän on sitä säteilyä mukana..

Mitä korkeammat piiput päästöt menee ilmanvirtojen mukana napajäälle ja lisätään kaaosta kylvämällä ilmakehään kaoottista säätä..

Venäjä ei katkaisee ja tuhoa..

Mutta ne tahot katkaisee meidän siis sen sähköverkon tietoverkon ne on

Venäläisiä ja Amerikkalaisia joilla pahat aikeet ja tarkoitusperät..

Suomesta aiheuttaa pelkoja sodan aloittamisesta tuhoava kaaos jolla on merkitystä lisätä muuta yleistä siis kaaosta..

Euroopassa ja Itäeroopassa..

Tahot järjestää todella siis jopa useita vastaavia iskuja..

Sodan käyntiä jossa aseilla ei ole mitään siis mitään merkistystä..

Ja sen armeijan toimilla vielä sitä vähemmän merkitystä siinä me emme mitään enään voi tehdä ei ole aikaa tehdä mitään..



Käsillä tekeminen on jo siis minun kehityskeromus ei se tietoteknologian kehityskertomus ei ole minun kehityskertomus..

Ja siis vain sen kehittyneen siis teknologian kehityskertomus..

Miksi minä muistasin väärin asioita olen kirjoittanut vihjeet perustelut aina vihkoihin joissa säilyy perustieto mitä ja .....


Vanha väline voi olla hyvä väline..

Väline joka ylläpitää Lapsen ja Nuoren aivojen käsien taitoja on susiteltavaa kaikille joilla on halu oppia ja kehittyä ?


Todella hyvä kelvollinen väline kuten kuvaputkiradio lähetin ja vanha siis maamoottori joka toimii..
Tämä on selkeytynyt johde on ulko kehä sisällä toinen kehä harpilla tehty ja suuniteltu sisällä moni kulmio jossa on ulkokehä moni särmiö..

Muu voi olla säätilaa ja huurua kosteutta epäpuhtautta pölyä ilmassa..

Ilmiön sisällä on tarkoin suuniteltuja piirteitä nanoteknologia voisi olla jo tuon takana ellei ne astraalisia ilmentymiä ajassa ja tilassa..

Samaa on kamera ne näkee silmä ei ole yhtä tarkka..

Mieli ei ota välttämättä sitä outoa vastaan..

Ja ei sitä miellä olevana suodattaa ne pois mielen tasolla on jo jokin syy ja seuraus tähänkin miksi on niin..



Tämä on kuvattu nyt edellisenä iltana tai no iltayötä aika ja tila oli jo ja siis tämä on alkanut esiintyä selkeinä piirteinä...

Uutta on tasan yksi selkeä kohde muut on jotakin muuta kuin tämä epäselkeitä ei näy selkeästi taustalla on metsää ja ..


Voi olla ensivuonna tulisi jo ihmisen siis silmille näkyvälle valon ja valon taajuuden alueille.

Ja joissa olisivat ihmisen silmin nähtäviä ...

Vaatii herkkää vaistoa ja oikeaan ja sitä osuvuutta jokin haluaisi minua koulia nyt siis jopa tähänkin siis suuntaan..

Kohteen koolla ei ajassa ja tilassa ole merkitystä tässä tapauksessa voisi olla 30 -90 sentin välillä...

Kohde on energian erinlaisista taajuuksista rakentunut tai jotakin muuta nanoteknologia rakentaisi tämän kosteudesta pölystä..

Paikallisista raakaineista saastuta ja ekologisesti tuhoavaa teknologiaa...

Koetin havaitseva menetelmä joka on säädetty näkymään tietyllä tavalla jää huomiotta ihmisen mieli ei sitä käsitä siihen reakoi millään tavalla..

Tarkoitus on tulla harvojen tietoon ja samalla havannoida elinpiiriä..

Planeetan elinolosuhteita ja elämää ihminen voisi tällä tavalla puhdistaa ilmakehän meret maaperän saasteistaan..

Saastumista ei ole enään ja luonnonvarat riittää satoja sukupolvia yksin tällä planneetalla..

Kukaan ei minulle vastaa siintä syystä käyn monologia..

Aikamatkailija kohtaisia saman ongelman voi olla silti sopeutumaton ja ei osaa sppeutua vieraaseen aikaan ja tilaan yhteiskuntaan..

Voisi tulla vieraasta aurinkokunasta 1-20 valovuoden päästä...

Me emme vain heitä havaitse tai jokin taho ei sitä halua havaita vaikka tämä olisi töissä salaisissa hankeissa..

Vaikka oikea kuva jota tämä ei ole kuvan laatu olisi tämä kukaan ei sitä välttämättä usko hanke on voinut jatkua 100 vuotta alkoi..

Nikolai Teslasta...

Ja toteutui jopa siis sen..

Teknologia sotateknologiaa jota ei helpolla luovuteta siviilipuolelle jos se on aikaansa edellä 10 - 39 vuotta..



Saksan toimesta toinen mailmansota hävitään..

Neuvostovaltio ja Yhdysvallat vain siis no rosvosi kaiken sen itselleen..

Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kehittänyt tätä jo 100 vuotta siintä syystä yhdysvallat luopui avaruussukulasta ei ole ufo...


Hän todella tietään oman kapean alansa erikoistunut siinä toimimaan ja osaamaan asiansa salaaminen on todella aika helppoa..

Sillä valta osahan ihmisistä ei sitä pidä totena...

Aikamatka ja paluu..

Ja digikameran kuva ei mitään todista siintä mitä on nähnyt ja tietysti se työnantaja uhkailee mutta tietää tämän vahinko on merkityksetön..
Olen lukenut kirjoja kirjoittanut omin käsin ajatuksiani tieto on kirjoista ja kaikki tieto ulkomailta valokuvia ja kirjoja..

Ajatus ei ole neuvotoliittoa 1979 -86 välillä ruukinalasteen kirjatosta jossa oli kirja puhutaan rodottien ohjaamasta aluksesta..

Ja joka tuli tulevaisuudesta kolme miestä siepataan koneeseen..

Rodotti sanoo miehelle kysyy jotkin siintä tulevaisuuden neuvostoliitosta ei ole 1990 jälkeisenä aikana..

Neuvostoliittoa..

Toisista yhteysksistä ei ole enään..

Yhdysvaltoja ei ole nykyisessa mielessä olemassa moraalinen taloudellinen sosiaalinen tilanne johti talouden romahdukseen..

Venäjän ja Yhdysvaltojen toimesta...

Nuvostoliiton jälkeisenä aikana..

Venäjän ja Yhdysvaltojen sisälle muodostui sisäinen valtataistelu joka on johtanut terrorismiin ja sotiin lähiidässä..

Hallinto väkipakolla pidetty koossa ja kontrolissa suunitelma aloittaa siis ne iskut omia kohtaan omassa maassa vehkeilyä omia vastaan..

Minimaalisen tuhon..

Siis ydianaseilla tuhotaan suurkaupunkeja kylvetään laaja tuhoa kaaosta
mutta vain niin 10 kilometrin tuhoalue vähän säteilyä jälkivaikutusta..

Kivihiili ja Öljy savupiiput syöksee päätöt..

Olevien siis suikuvirtausten kautta napajäälle valatataistelu kiihtyy jopa

Yhdysvalloissa ja Venäjällä sisäinen hajoaminen taloudellinen sosiaalinen poliittinen murentuminen valtataistelu kiihtyy..

Kiina ja Intia vie ihmisen..

Mars planeetalle ja se siis no ysityinen yhtiö vie miljonääri siis viralisesti ihmisen sinne 2020 jälkeen..

Hanke jää olemaan kriisistä riippumatta..

Pelko jo maailmantilanne jo siis 1980 luvulla vuoden 1979 jälkeen johti tiedon ja pakonomaisen trauman kautta moniin syihin ja toimiin..

Väline joka ylläpitää Lapsen ja Nuoren aivojen käsien taitoja on susiteltavaa kaikille joilla on halu oppia ja kehittyä ?


Ainoa keino hoitaa traumojaan on kirjoittaa alkaa toimia niin kuin olen siis tehnytkin muuta keinoa ei ole irrota..

Siis siintä sodan ja tuhon pelosta..

Traumapsykologia joka on todella vieläkin..

Täällä pohjoispohjanmaalla on siis todella heikolla osaamisen tasolla on vieläkin sitä tietovuodon ja jatkuvan pois muuton aivovuodon vuoksi..

Psykologin ja Psykaitrin tasoiset saattaa kehottaa unnohda se aloita vain uusi elämä puhtaalta pöydältä tekemättä sille mitään..

Olisi pitänyt selvitä 1980 luvulla on kyse Traumasta jota ei haluta löytää ja nähdä totena siintä syystä ei sitä ei tehty......


Yhdysvalloissa yritetään kaapata valtaa ilmavoimissa olevat tahot iskee yhdysvaltojen senaattiin ja hallintoon..

Teko johtaa moniin sotilaallisiin siis vastatoimiin..

Tämä aloittaa kriisin joka muttaa maailmaa monin tavoin meitä uhkaa toimet kylvää kaaosta ja tuhoa sytyttää sota..

Suomen armeijalla ei ole keinoja sitä estää aseilla ei ole merkitystä kun käytetään sääasetta ja uusia aseita..

Sähköverkko osin pois päältä tietoliikenne ei toimi osassa maata..

Tulevaisuus jossa ei ehkä ole vuoden 2050 jälkeen Skandinaviaa järjestäyttyy uudelleen kuten minun mielikin on aina ...


Jokainen syy ja motiivi on siinä..

Jo minun siis ne rajalliset aivot toimii niin en pelkästään tiedosta omia henkilökohtaisia ongelmia kokonaiskuvan kaikesta mitä on..

TIETOA ETSIMÄSSÄ LAPSENA 1970 LUVULLA ESITIN AINA KYSYMYKSIÄ VASTAUKSILLA AIKUISILLE LOPUTON KYSYMYS .....


Minulla on lapsia vaikuttaa tulevaisuuteen samalla tavalla siintä syystä en hyväksy elämässni enkä sen jälkeen tätä asiaa..

Mahdoton hyväksyä tätä asiaa millään tavalla..

Elämä on kuin on sisäisesti ohjattu tähän tiedostamaan asioita..

Neliuloteisesti ja osin kokonaiskuvien kautta tekemään asioita joita muut ei tee sitä psykologit ja psykiatrit..

Todella siis yritti hoidollisin toimin poistaa lääkeillä..

Mutta ainoa siis vaikutus oli pahensi oppimikyvyn kehityksellisiä häiriöitä
on kehityshäiriö ja oppimiskyvyn häiriö on se yhteisvaikutus elämääni..

Jos sitä ei olisi tehty niin olisin osin vain ohjautunut työelämään..

Miksi minä muistasin väärin asioita olen kirjoittanut vihjeet perustelut aina vihkoihin joissa säilyy perustieto mitä ja .....


Valtio ja Yhteiskunta käytti tähän resursejaan mutta ei koulutukseen ja työelämään sijoittamiseen johtavat toimet oli kiven takana...

Kouluissa ne jotka tämän ymmärsivät..

Ja yrittivät sitä oikeaa ratkaisua tähän erityisammattikouluun mutta ne anomukset hylätään..

Vuodesta 1974 - 1968 asti taidekouluun liminkaan siis pääsy oli poikkeus..

Ammattikoulutus tuli vasta kun ongelmat on jo siis jopa todella täysin minun elämäksi luutuneet sinun persoonaksi asti..

Ja niitä ei voida siis edes enään siintä syystä korjata..

ja siis no kouluttaa pois..

Monimutkaiset ongelmat ja siis ne vauriot elämääni on todella pysyviä peruttamattomia sitä mahdoton hyväksyä..