IRC-Galleria

;___;Tiistai 23.06.2009 20:24



Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.
Ajattelin itsekseni: 'Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny.'
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja
jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani.
Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan.
Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon.
Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.
Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä, etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: 'Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen.'
Hän katsoi minuun ja sanoi 'kiitos', hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.
Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä,
miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista.
Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa.
Hän vastasi myöntävästi.
Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan,
sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.
Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa.
Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit.
Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.
Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin.
Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.
Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi.
Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.
Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.
Tuli se suuri päivä.
Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin:
'Kuule, hyvin se menee!'
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: 'Kiitos.'
Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. 'Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia,
sisaruksia, valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä.
Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle
antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan.'
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja
ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. 'Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa.'
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan.
Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.
Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän viestin päiväkirjaasi, jolloin muutkin voivat lukea tarinan
2) Voit olla kopioimatta tarinaa päiväkirjaasi ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.

Paras :DTiistai 23.06.2009 13:08

naiset. johtajarotu

1. Kun poika kävelee pois luotasi vihaisena, iske hänen veljensä.
2. Kun poika tuijottaa suutasi, sano "Älä edes kuvittele, nuolet kuitenkin koko naaman."
3. Kun poika tönäisee tai lyö sinua, uhkaa syöttäväsi hänet hamsterillesi.
4. Kun poika alkaa kirota sinua, sano häntä helvetin huonoksi sängyssä.
5. Kun poika on hiljainen, kutsu torvisoittokunta hänen korvansa viereen ja sano ettet kuule mitä hän sanoo.
6. Kun poika ei ole huomaavinaan sinua, näytä tissit.
7. Kun poika lähtee luotasi, sano että lähdet eksällesi
8. Kun näet pojan pahimmillaan, sano näyttäväsi itse täydelliseltä.
9. Kun näet pojan alkavan itkeä, sano että surkea yritys saada minut kostumaan.
10. Kun näet pojan kävelevän, teippaa hänet lattiaan.
11. Kun poika on peloissaan, uhkaa lyödä häntä sähkökärpäslätkällä.
12. Kun poika nojaa päätään olkapäätäsi vasten, tönää hänet pois.
13. Kun poika on ottanut lempipaitasi, peri siitä vuokraa.
14. Kun poika kiusoittelee sinulle, lähde vieraisiin.
15. Kun poika ei vastaa puheluihisi pitkiin aikoihin, varasta hänen puhelimensa ja tilaa itsellesi pikavippejä.
16. Kun poika katsoo sinua epäillen, sano "Sä siis tiedät että mulla on toinen."
17. Kun poika sanoo rakastavansa sinua, sano "Niin mäki sun parasta kaverias."
18. Kun poika tarttuu kiinni käteesi, huuda apua ja syytä raiskaus yrityksestä.
19. Kun poika tönäisee sinua, käske veljesi kavereineen hakata hänet.
20. Kun poika kertoo sinulle salaisuuden, soita bestikselle ja kirjoita siitä yleisönosastolle.
21. Kun poika katsoo suoraan silmiisi, iske rakennekyntesi hänen silmäänsä.
22. Kun poika kaipaa sinua, sano lähteväsi Tonin ja Jarkon kassa viettämään tyttöjen iltaa.
23. Kun särjet pojan sydämen, tehtävä on suoritettu.
24. Kun poika sanoo sen olevan ohi, esitä hänen mielikseen olevasi surullinen..
25. Kun poika laittaa tämän eteenpäin, hän uskoo ettet ikinä tekisi mitään tällaista.. naurettavaa.
26. Kun olette puhelimessa ja hän ei sano sanaakaan, liitä salarakkaasi langoille.
27. Kun hän on vihainen, ehdota sovintoseksiä.
28. Kun hän sanoo olevansa ok, sano ettet tyydy keskinkertaiseen, vaan haluat parasta.
29. Koska 10 vuotta myöhemmin hän muistaa sinut... luultavasti ihanana rakkautena (aika kultaa muistot).
30. Soita hänelle keskiyöllä hänen syntymäpäivänään kertoaksesi, että ikävöit hänessa vain seksiä.
31. Soita hänelle juuri ennen kuin nukahdat ja heti kun olet herännyt ja kerro ettei hän ikinä saanut sinua laukeamaan.
32. Kohtele häntä kuin hän olisi muka ainoa joka ei merkitse sinulle mitään.
33. Kiusoittele häntä ja kerro äidille , jos hän kiusoittelee takaisin.
34. Valvo hänen kanssaan koko yö kun hän on sairas ja väitä sinun tartuttaneen häneen HIV
35. Katso hänen kanssaan hänen lempielokuvaansa tai lempiohjelmaansa vain jos hän suostuu makutuomariksi kolmepäiväiselle ostosreissulle
36. Anna hänen siivota huoneesi.
37. Tehdä läksysi.
38. Kun hän on puutteessa, anna hänelle barbara.
39. Tee hänelle selväksi, että hän on tärkeä - ehkä äidilleen.
40. Suutele häntä kaatosateella ohjaten hänet rännin alle.
41. Kun hän tulee luoksesi itkien, sano ensimmäisenä: "jaa et taidakkaan lähteä meidän kanssa juomaan."
42. Soita hänelle ympärikännissä.
43. Suutele häntä ja tee selväksi, että se oli kamalinta ikinä.
44. Kerro hänelle, että rakastat häntä mikäli hän toteuttaa kaikki toiveesi.
45. Soita hänelle ja väitä olevasi raskaana.. Pyydä rahat aborttiin ja mene ryyppäämään.

hmm... :3Tiistai 23.06.2009 00:26

Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan. Lopuksi haasta neljä kaveriasi tekemään saman."

1. Mikä minun nimeni on?
Ilta

2. Missä asun?
Itkemässä perääsi

3. Mikä olen?
En tunne sinua vielä riittävästi, mutta ei silti kannata masentua.

4. Millainen olen?
Musta muuten tuntuu että sä vonkaat mua, mutta ei se kyllä mua haittaa!

5. Kuka olen?
Olet Napoleon.

6. Miltä näytän?
Suolalta.

7. Miltä tunnun?
Nektarilta.

8. Miltä maistun?
Nektarilta.

9. Miltä tuoksun?
Pippuripihviltä.

10. Missä minun kuuluisi olla?
Siperiassa

11. Mikä minun kuuluisi olla?
Tärkeämpää kuin vastaus on sen etsiminen. Vastauksen kertomalla riistän sinulta polun vastauksen luokse. Ymmärräthän että teen näin sinun parhaaksesi.

12. Mistä minut löytää?
Kulman takaa.

13. Miten minut tavoittaa?
En ylläpidä mitään osoiterekisteriä.

14. Ikäni?
Tuskin ainakaan yli 22 vuotta.

15. Sukupuoleni?
Olikos tuo nyt kieliopillisesti oikeata suomen kieltä?

16. Kuka on minulle tärkein?
Hitler-viiksinen herra.
RAKASTAN SINUA
Englanniksi - i love you <3
Espanjaksi - te quiero <3
Ranskaksi - je t'aime <3
Saksaksi - ich liebe dich <3
Japaniksi - aishiteru <3
Italiaksi - ti amo <3
Kiinaksi - uo ai nii <3
Hollanniksi - ik hou van jou <3
Swaihiliksi - nina ku panda <3
Kreikaksi - s'agapo <3
Havaijiksi - aloha wau ia oi <3
Hepreaksi - ani ohevet othah <3
Venäjäksi - ja tibja ljublju <3
Albaniaksi - une te dua <3
Ruotsiksi - jag älskar dig <3
Turkiksi - seni seviyorum <3
Portugaliksi - eu te amo <3
Taiwaniksi - wa ga ei li <3
Kataloniaksi - testimo molt <3
Saameksi- mun cáhkastan du<3
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
´´´´´´´¶´´´´¶¶¶¶¶´´¶¶¶¶´¶¶¶¶´´
´´´´´´¶´´´´´´´´´´¶¶¶¶¶¶¶´´´´¶´
´´´´´´¶´´´´´´´´´´¶¶¶¶¶¶¶¶´´´¶´
´´´´´¶´´´´´´´´´´´´¶¶¶´´´¶¶¶¶¶´
´´´´¶´´´´´´´´´´´´´´´´¶¶¶¶¶¶¶¶´
´´´¶´´´´´´´´´´´´´´´´´´´¶¶¶¶¶´
´¶¶¶´´´´¶¶´´´´´´´´´´´´´´´´´¶
´´´¶´´´´¶¶´´´´´´´´´´´´´´´´´¶
´´´¶¶´´´´´´´´´´´´´´´´¶¶´´´´¶
´´¶¶¶´´´´´´´´¶¶¶´´´´´¶¶´´´¶¶
´´´´´¶¶´´´´´´´´´´´´´´´´´´¶¶¶¶
´´´´¶´¶¶¶´´´´´´´´´´´´´¶¶¶´´´´´¶
´´´´´¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶´´´´´´¶
´´´´¶´´´¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶´´´´¶
´´´¶´´´´¶¶¶¶¶´´´´´¶¶¶¶¶¶¶¶¶´´
´´´¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶´´´
´´¶´´´´´´¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶´´´´´´´¶´´
´¶´´´´´´´´´¶¶¶¶¶¶¶¶´´´´´´´´¶´´
´´¶´´´´´´´´¶¶¶¶¶¶¶¶´´´´´´´´¶´´
´´´¶´´´´´´´¶¶´´´´¶¶´´´´´´´¶´´´
´´´´¶¶¶¶¶¶¶´´´´´´´´¶¶¶¶¶¶¶´´´

omg o__OMaanantai 22.06.2009 15:51

Laittakaa toi juttu copypastel osoteriville ja painakaa enter sillo ku ootte jonku kuvii kattoos Gallerias :D saatte sitte tietää mitä tapahtuu.

javascript:R=0; x1=.1; y1=.05; x2=.25; y2=.24; x3=1.6; y3=.24; x4=300; y4=200; x5=300; y5=200; DI=document.getElementsByTagName(%22img%22); DIL=DI.length; function A(){for(i=0; i-DIL; i++){DIS=DI[ i ].style; DIS.position='absolute'; DIS.left=(Math.sin(R*x1+i*x2+x3)*x4+x5)+%22px%22; DIS.top=(Math.cos(R*y1+i*y2+y3)*y4+y5)+%22px%22}R++}setInterval('A()',5); void(0);

Oli hauska joo toi :DDDDDDDDDDDDDDDD

[Ei aihetta]Maanantai 22.06.2009 15:08

95% kaikist nuorist sais paniikkikohtauksen jos tokio hotel seisois kymmenkerroksisen talon katolla, valmiina hyppäämään.
kopioi tämä jos kuulut siihen 5% joka ottaisi popcornia ja menisi
talon alle ja huutaisi: JUMP ! JUMP ! JUMP !
10-15 olet hetero
20-25 wnb hetero
30 You are so gay
40:ltä olet ihan vitun homo
52: Homompaa saa etsiä

[x] Olet kävellyt korkokengillä
[x] Et usko Jumalaan
[x] Etkä varsinkaan jeesukseen
[x] Olet käyttänyt vastakkaisen sukupuolen vaatteita
[x] Ja sinusta ne pukivat sinua
[x] Etkä oikeastaan nähnyt niiden käyttämisessä mitään pahaa
[x] Pidät sateenkaaren värejä kauniina
[x] Olet kiinnostunut saman sukupuolen edustajasta
[x] Ja uskonut että teistä voisi tulla jotain
[x] Tyttörakkaus on mielestäsi oikeastaan aika kaunis asia
[x] Kyllä mielestäsi ihminen voi rakastua samaan sukupuoleen vaikka on joskus seurustellutkin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa
[ ] Muut ovat haukkuneet sinua homoksi
[ ] eikä se pahemmin edes loukannut
[x] Naurat ihmisille jotka uskovat että homous on sairaus josta voi parantua
[x] Välillä jopa ilman syytäkin
[ ] Viihdyt enemmän yksin kuin ystävien seurassa
[ ] Olet emo
[ ] Pidät vaaleanpunaisesta väristä oikein paljon
[ ] Seuraat L-koodia
[ ] Pelkäät pimeää
[ ] Jos joku ei pidä homoista niin hakkaat sen tyypin
[ ] Ja lopuksi käännytät hänetkin homoksi
[ ] Exäsi on homo
[ ] Olet nimennyt jonkun ihmisen ruumiinosia
[ ] Sinulla on homofobia
[ ] Koska pelkäät muiden huomaavan sinusta että olet ihastunut saman sukupuolen edustajaan
[ ] Inhoat räkimistä
[ ] Menet armeijaan
[x] Valistat ystäviäsi päivittäin homoseksuaalisen hyväksymisestä
[x] Tykkäät banaanista
[ ] Pidät korkokenkiä seksikkäänä
[ ] Ystäväsi kutsuvat sinua sukunimelläsi
[ ] Tissifetissi
[x] Silikonit on ihan perseestä
[ ] Koska ne ei tunnu luonnollisilta
[x] Olet hieronut saman sukupuolen edustajaa
[ ] Istut päivät pitkät katselemassa poikien peppuja
[ ] Perheeseesi kuuluu homoja
[x] Ystäväpiiriisi kuuluu homoja/homo
[ ] Äidilläsi on tyttöystävä
[ ] Isälläsi on poikaystävä
[ ] Olet syntynyt sateenkaariperheeseen
[ ] Ja aiot jatkaa vanhempiesi jalanjälkiä
[ ] Sinua kutsutaan/on kutsuttu pupuksi
[ ] Ja tiedät kyllä miksi
[x] Olet luonnonlapsi
[ ] Olet riidellyt papin kanssa
[X] Inhoat ihmisiä jotka tuomitsevat homoja tietämättä ihmisestä lainkaan
[x] Elät päivä kerrallaan
[x] Biiseissä tärkeintä on sanat ja sanoma

22
äh en ookkaa homo DD8 luulin aina et olisin.

Quarrylta vein.. The Last ChristmasTiistai 09.06.2009 20:58

Säännöt:
1. Laita sekoitus päälle: iTunes, Windows Media Player, mp3-soitin tms.
2. Vastaa jokaiseen kysymykseen seuraavan kappaleen nimellä.
3. SINUN TÄYTYY KIRJOITTAA KAPPALEEN NIMI HUOLIMATTA SIITÄ KUINKA HASSULTA SE KUULOSTAA.
4. Pidä hauskaa

1) JOS JOKU KYSYY "OLETKO OKEI", SINÄ SANOT
It's my life (Bon Jovi)

2) KUINKA KUVAILISIT ITSEÄSI?
Everytime we touch (Mike Oldfield & Maggie Reilly)

3) MISTÄ SINÄ PIDÄT MIEHESSÄ/NAISESSA?
Nemo (Nightwish)

4) KUINKA VOIT TÄNÄÄN?
Can you feel the love tonight? (Disney - Lion King)

5) MIKÄ ON ELÄMÄSI TARKOITUS?
in vain (D'espairsRay)

6) MIKÄ ON MOTTOSI?
Pirates of the Caribbean -theme song

7) MITÄ YSTÄVÄSI AJATTELEVAT SINUSTA?
God is a girl (t.A.T.u)

8) MITÄ VANHEMPASI AJATTELEVAT SINUSTA?
Joutsenlaulu (Yö)

9) MITÄ SINÄ AJATTELET USEIN?
Circle of life (Disney - Lion King)

10) PALJON ON 2+2?
Loves me not (t.A.T.u)

11) MITÄ AJATTELET PARHAASTA YSTÄVÄSTÄSI?
Indian (Sturm und Drang)

12) MIKÄ ON SINUN ELÄMÄNTARINASI?
Lemon Tree (Fool's Garden)

13) MIKÄ SINÄ HALUAT OLLA KUN KASVAT ISOKSI?
Why should I worry (Disney - Oliver and the company)

14) MITÄ AJATTELET KUN NÄET IHASTUKSESI?
Mä oon niin leija (5th Element; Cheek, Skandaali, Brädi & MGI)

15) MITÄ TANSSIT HÄISSÄSI?
A Whole New World (Disney - Aladdin)

16) MITÄ SOITETAAN SINUN HAUTAJAISISSA?
Colors of the Wind (Disney - Pocahontas)

17) MIKÄ ON SINUN HARRASTUKSESI/KIINNOSTUKSEN KOHTEESI?
Imperfect Girl (t.A.T.u)

18) MIKÄ ON SUURIN PELKOSI?
Poison (Alice Cooper)

19) MIKÄ ON SUURIN SALAISUUTESI?
Perfect Enemy (t.A.T.u) [<- täs vaihees hyppäsin kyl yhen yli, koska se oli vahingos listal kaks kertaa, ois ollu aikasemmin jo tullu Why should I worry]

20) MITÄ HALUAT JUURI NYT?
We shout (t.A.T.u)

21) MITÄ AJATTELET YSTÄVISTÄSI?
Let me be your wings (Disney - Thumbelina)

22) MINKÄ NIMISENÄ JULKAISET TÄMÄN?
Last Christmas (George Michael Wham)

Ja laitoin sen sit nimeks koska en jaksanu alkaa kiistelee ofolin kans D8

nä on kivoja~Tiistai 19.05.2009 01:29

Tiesitkö, että...

» Kulutat 1/10 kaloria joka kerta kun nuolet postimerkin?
» Punainen ei suututa härkiä? Härät ovat värisokeita!
» Coca-Cola olisi vihreää jos siihen ei lisättäisi väriaineita?
» Krokotiileillä on 2 penistä?
» On mahdotonta tappaa itsensä hengitystä pidättämällä?
» Ihmisen aivot ovat 85% vettä?
» Räpäytät silmiäsi noin 25.000 kertaa päivässä?
» Blondeilla on keskimäärin enemmän hiuksia kuin bruneteilla?
» Aivastaessa kaikki ruumiintoiminnot pysähtyvät, jopa sydän?
» Ihminen syö elämänsä aikana nukkuessaan keskimäärin 8 hämähäkkiä?
» Kärpäset ovat kuuroja?
» Delfiinit ja ihmiset ovat ainoita nisäkkäitä, jotka harrastavat seksiä myös mielihyvän vuoksi?
» Bruce Lee oli niin nopea että filmiä piti hidastaa liikkeiden näkemiseksi?
» Keskivertoihminen viettää elämänsä aikana 1-2 kuukautta katsellen syötävää jääkaapista?
» On suurempi mahdollisuus kuolla lottokupongin ostomatkalla kuin voittaa lotossa?
» Kissan virtsa hohtaa mustassa valossa?
» Vatsasi täytyy muodostaa uusi limakerros kahden viikon välein? Muuten se sulattaisi itsensä.
» Päivittäin noin 12 vastasyntynyttä luovutetaan väärille vanhemmille?
» Jos skorpionille annetaan pieni määrä alkoholia, se sekoaa välittömästi ja pistelee itsensä kuoliaaksi?
» Lepakot kääntyvät aina vasemmalle luolasta poistuessaan?
» Lumihiutaleen matka pilvestä maanpinnalle voi kestää jopa tunnin?
» Korvakuulokkeiden pitäminen tunnin ajan kasvattaa korvien bakteerimäärän 700-kertaiseksi?
» Etana voi nukkua kolme vuotta?
» Ihminen näkee keskimäärin 1,460 unta vuodessa?
» Muurahaiset venyttelevät herätessään aamulla?
» Kahvinjuojat harrastavat enemmän seksiä kuin ihmiset, jotka eivät juo kahvia?
» Jos pidät kultakalaa pimeässä huoneessa, se muuttuu vähitellen valkoiseksi?

vastatkaaaa~Perjantai 15.05.2009 01:21

1. Voisitko halata minua?
2. Voisitko pussata minua?
3. Voisitko nukkua kanssani?
4. Voisitko olla ystäväni?
5. Voisitko varastaa minulta?
6. Voisitko itkeä takiani?
7. Voisitko tappaa minut?
8. Voisitko kopioida tämän, niin voisin vastata myös sinulle??