IRC-Galleria

Chimera

Chimera

muokkaa tilaansa varmasti mutta hitaasti

"Mätki myyrää" -peli boikottiin!Sunnuntai 21.12.2008 03:34

Nyt kun hyysäämisen makuun ollaan jälleen kerran päästy tupakkalainsäädännön uudistusten myötä, pitäisi "Mätki myyrää" -uutuuspeli vetää välittömästi pois markkinoilta, sillä se yllyttää lapsia silmittömään väkivaltaan viattomia luontokappaleita kohtaan. Jo pelin pakkauksen kannessa on kuva, jossa pari osumaa saanutta myyrää on henkihieverissä ja pieniä lapsia kuvaavat hahmot nuijivat vielä tolkuissaan olevia jyrsijäparkoja hullun kiilto silmissään.

Tästä on nykypolitiikan mukaan todella lyhyt askel siihen, että keväällä lumien sulettua ovat perheen pienimmät takapihalla vasaroiden kanssa myyräjahdissa ja silloin karvapalloja viedään kuin litran mittaa. Vaadin, että Paula Risikko nimittää sekuntiakaan empimättä erityisen toimeenpanevan keskuskomitean pohtimaan aivonystyrät savuten, että kuinka pitäisi suhtautua julmuuteen, jota koetetaan pakkosyöttää jälkikasvullemme salakavalasti leikin varjolla.

P.S.: näyttääkö kuvan myyrä teistä nauttivan osumien saamisesta?

LäskiahdistusMaanantai 15.12.2008 15:57

http://www.youtube.com/watch?v=XtcV_3lLrF0

Tämä video kertoo anoreksian kavaluudesta enemmän kuin tuhat sanaa. Videosta tekee tilannetta hyvin kuvaavaan juuri se, että tyttö näkee kroppansa peilistä ainakin minun silmääni todella terveenä ja sopusuhtaisena, mutta kauhistelee, kuinka on lihava.

Minulla ei ole lääketieteellistä asiantuntemusta saati kokemusta syömishäiriöistä lähipiirissäni. Tämän vuoksi olen varautunut myös siihen, että minua syytetään aiheen käsittelystä tietämättömyyteni vuoksi. Syömishäiriöt ovat kaikkien mielenterveysongelmien tavoin äärimmäisen viheliäisiä. Harmittelin juuri muutamaa galleriayhteisöä katsellessani, kuinka niihin kommentoiminen on kielletty muilta kuin niiden jäseniltä. Toisaalta mieleeni muistui saman tien se, kuinka yhdentekevää kommentointi edes olisi, koska vakuuttelut itseään liikalihavina pitävien (ajoittain jopa sairaalloisesta) laihuudesta eivät asiassa auta.

Ihmisen mielessä on vain yksi asia, joka on läski, vaikka henkilö olisi kuinka laiha. Siihen ei muiden puheet auta - niin surullista kuin se onkin. Alkoholistin päässä pyörii vain yksi asia, joka on viina. Kuten lähes kaikki tietävät, on molemmissa tapauksissa olennaista, että henkilö itse tiedostaa ongelmansa ennen kuin on liian myöhäistä. Suomessa kun ei tietääkseni ole mahdollista ohjata läheistään hoitoon väkipakolla kuin äärimmäisissä tapauksissa ja tässä on hyvät sekä huonot puolensa. Ylireagoinnin seurauksena katkaisuhoitoon ei passiteta alkoholin viihdekäyttäjiä, mutta ongelman itseltään kieltävät ihmiset saattavat jäädä hoidotta.

Olisin kiinnostunut tietämään, mistä lähtien syömishäiriöistä on raportoitu. Wikipedian pelkistetty lista tunnetuista syömishäiriöisistä kattaa lähinnä 1900-luvun loppupuolella eläneitä henkilöitä, joten olen suhteellisen vakuuttunut median osuudesta sairauden yleistymiseen. Nykyään joka toista TV-tähteä mollataan jäätävän kokoisissa otsikoissa pulskaksi/läskiksi/valaaksi, vaikka tosiasiassa reiden ympäri saisi yhteen peukalon ja etusormen. Mitähän itseään etsivät nuoret mahtavat tässä tilanteessa ajatella?

Janice Dickinsonin mallikoulu on tähän mennessä suurimpia rimanalituksia kaikessa televisiosta tulevassa roskassa. Aivan kertakaikkisen hoikkia ja seksikkäitä naisia haukuttiin surutta läskeiksi, jos pinseteillä sai napattua ihosta kiinni (kärjistettyä). Yksinkertainen voisi ajatella, että anoreksia ei ole mielenterveydellinen ongelma vaan verkkokalvoille vääristymiä aiheuttava sairaus, josta kärsivät paitsi osa nuorista tytöistä, myös _suuri_ osa viihdetoimittajista sekä muotieksperteistä. Vastikään paljastettiin kuinka Jessica Albaa oltiin digitaalisesti käsitelty entistäkin hoikemmaksi Camparin mainoskuviin. Lisää moisia uutisia. Olen varma, että niitä löytyisi.

Tiedän parhaiten Karen Carpenterin tapauksen mainion elämänkerrallisen elokuvan ansiosta ja vielä hänen kuollessaan 4.2.1983 anoreksiasta tiedettiin melko vähän. Sairauden puhkeamiseen kuitenkin vaikutti tiettävästi viihdeuutinen, jossa kerrottiin nousevista tähdistä: "Richard Carpenterista ja hänen pullukasta pikkusiskostaan".

Törmäsin tässä hieman referenssimateriaalia etsiessäni kokonaan uuteen termiin, wannareksiaan, eli haluun olla anorektikko tai uskotella itselleen olevansa sellainen, vaikkei se siis alkuunkaan pitäisi paikkaansa. Tätä en kyllä suurin surminkaan ymmärrä. Muistakaa etenkin te, että oikeasti ylipainoisista tuntuu entistä pahemmalta, kun normaali- tai jopa alipainoiset valittavat olevansa läskejä silkkaa huomionkipeyttään. Oikeasti syömishäiriöistä kärsiville toivon paranemista. Asia on vakava.

http://en.wikipedia.org/wiki/Wannarexia

Syyttäkää minua vain oman elämän puutteesta, kuten tehtiin Teinivanhemmuus ja -kihlat -kirjoitukseni tiimoilta, mutta minusta ympärilleen katseleminen ja huolestuttavien ilmiöiden pohtiminen on lähimmäisenrakkauden nimissä vähintä, mitä jokainen meistä voi tehdä.

Tuoretta uutista maahanmuuttorintamaltaTiistai 09.12.2008 14:55

Minusta on lievästi sanottuna erikoista, ettei sisäasiainministeriön maahanmuuttojohtaja Sirkku Päivärinne yhdy Jussi Pajusen vaatimuksiin siitä, että turvapaikanhakijoiden määrä olisi saatava vastaamaan Suomen vastaanottokykyä. Kontekstista käy hyvin ilmi, että Pajunen haluaisi laskea määrää ja Suomen käytettävissä olevia resursseja vastaavalle tasolle. Päivärinteellä on monikulttuurisuusintoilijoiden tavoin erikoinen logiikka, jossa resurssit ylimitoitetaan ja seurauksena on heikko integraatio ikävine lieveilmiöineen. Katsokaapa edelleen muualle Länsi-Eurooppaan.

Suomi on myös asukasluvultaan pieni maa ja meillä on rajalliset määrät resursseja avustaa kaukomaita humanitaarisen avun merkeissä, saatika ottaa vastaan tuhatmäärin uusia asukkaita. Päivärinne nimittäin puolustautui vastaanotettavien turvapaikanhakijoiden määrän laskuun sillä, että useissa muissa maissa hakijoiden määrä on moninkertainen, jopa monikymmenkertainen. Eikö se ole aika ilmeistä, jos verrataan viiden miljoonan asukkaan harvaan asuttua maatamme esimerkiksi 82 miljoonan asukkaan Saksaan?

"Päivärinteen mukaan joka puolella maailmaa niin pakolaiset kuin muutkin maahanmuuttajat hakeutuvat isoille paikkakunnille, jossa on työ- ja koulutusmahdollisuuksia. "Mutta maahanmuuttajatkin ovat samalla lailla työvoimaa, jotka elättävät itsensä", Päivärinne muistuttaa Pajuselle."

Päivärinne taisi mennä ja unohtaa alle työikäiset maahanmuuttajat sekä perheenäidit, joilla on oikeus synnyttää lapsia vielä tänne tultuaankin. Heidän (äidit + lapset) osuutensa on suurten perhelukujen kolmannessa maailmassa suurempi kuin varsinaisen työkykyisen osuuden ja tämä heikentää Suomen huoltosuhdetta, joka on olennainen käsite puhuttaessa maahanmuuton suomista eduista.

Lähde: http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Pajusen+ulkomaalaiskanta+tyrm%C3%A4t%C3%A4%C3%A4n+ministeri%C3%B6iss%C3%A4/1135241622476

Lue myös: http://fi.wikipedia.org/wiki/Huoltosuhde

Teinivanhemmat ja -kihlatMaanantai 08.12.2008 02:37

Mihin ihmeeseen teillä on kiire?

Sunnuntai-ilta on kulunut tiiraillessa irkkigälleriästä teinivanhempia, eritoten äitejä, joista usea (jos isä sattuu olemaan vielä kuvioissa) on myös kihloissa. Onkohan asia nyt pikkuhiljaa menossa siihen, että lapsiin suhtaudutaan kuin lemmikkieläimiin? Maatiaiskissoja otetaan lemmikeiksi vähän holtittoman tuntuisesti, vaikka sellainenkin "vähäpätöinen" (ilmainen) elävä olento vaatii ympärivuorokautista huolenpitoa.

Minä en edes yritä esittää olevani sitä mieltä, että edes puolet alle 20-vuotiaista isistä ja äideistä olisivat paitsi kypsiä vanhemmiksi, myöskään hankkimassa lasta täysin suunnitellusti. Jokusella lapsia voi olla vieläpä useampi ja kaikki eri kumppanin kanssa. Ei vaadi kovin kummoista teinikäyttäytymisen tuntemusta, jotta voi vetää näiden sankareiden galleriayhteisöiden sekä kommentoinnin tason perusteella johtopäätökset siitä, kuinka potentiaalisia kelpo vanhempia he ovat. Positiivinen korrelaatio tällä asialla on siihen, kuinka paljon potentiaalia lapsilla on kasvaa hyvätapaisiksi ja järkeviksi.

En halua yleistää, mutta näen vanhemmuusvalmiuden heikkona, mikäli yhä sitä villiä teiniaikaa viettäviltä ja vain 17-19-vuotiailta äipöiltä ja isukeilta löytyy yhteisöjä, kuten "alko holi EI ole ongelma.. kunhan sitä on tarpeeksi!!!" tai "seksi kumin kans o ko söis karkin papereinee". Kielenhallinta taasen on paitsi karkeaa, röyhkeää ja sivistymätöntä myös tasoa "mu faija o ehk tyhmiksin!!!" tai "tää roosa-irmeli täs kuvas on ehk Qmin gisuli ikin <3333."

Saamattomuudella, välinpitämättömyydellä ja vastuuttomuudella kehua retostellaan - ikään kuin kyseessä olisi todellisia hyveitä. Kirjoitin jo joskus aiemminkin, kuinka päälaellen asiat ovat menneet. Entisaikaan hyvät käytöstavat ja koulumenestys olivat nuortenkin keskuudessa arvostettuja piirteitä, mutta nykyään asia on täysin päinvastoin. Tämänkaltaiset kannanotot, eli pääasiassa teinien puutteiden julkituonti, saa yleensä vastaanotoksi suunnilleen tappouhkauksen ja useamman kirosanan. Kannatan peruskouluun oppiaineeksi keskustelutaitoja pitäen sisällään perusteltua argumentointia sekä asiallista kritiikkiä. Ei, "vitun ruma homo läski pelle vittu tapan sut!!!!" ei ole asiallista kritiikkiä.

Kaikella kunnioituksella teini-iän käyttäytymistä ja kiinnostuksen kohteita kohtaan, mutta onko se siis todellakaan oikea hetki hankkia lapsia? Roosa-Irmelillekin tulee paha mieli, jos kesken sidukan litkimisen tai kokovartalopeilin edessä poseeraamisen joutuu poistumaan vaipanvaihtoon tai imettämään.

Terveystiedon tunnilla kerrotaan sangen seikkaperäisesti eri ehkäisymenetelmistä. Jos on aivan pakko lintsata koulusta niin älkää nyt ainakaan näiltä kyseisiltä oppitunneilta. Epäselvyyksien varalta linkin takaa löytyy lista aihepiiriä käsittelevästä sanastosta:

http://www.ehkaisynetti.fi/scripts/en/global/glossary/index.php

Update 8.12.2008: Loppuun muistutan, että tämä kirjoitus oli suunnattu yhtä lailla miehille kuin naisille, vaikka kommenttiosio täyttyi lähinnä teiniäiteyteen liittyvistä asioista. Jos perehtyisitte tarkemmin teksteihini, joita olen vuosien saatossa laatinut, huomaisitte kuinka olen isyyden puolestapuhuja ja peräänkuulutan heiltä samanlaista vastuuta lapsen hoidossa. Mahdottoman surullista on, että usea - niin nuori kuin vanha - lasta odottava äiti jää yksin miehen pakoillessa vastuutaan.

Toinen asia on se, että monet ihmiset - edelleen niin miehet kuin naiset - eivät ole koskaan kypsiä vanhemmiksi. Potentiaalisinta epäkypsyys kuitenkin väistämättä on silloin, kun äiti/isä on vielä itsekin murrosikäinen. Poikkeuksiakin tietenkin toki löytyy ja siksi heitinkin aiemmin karkean arvion "alle puolista alle 20-vuotiaista" pohtiessani epäkypsien määrää. Pelko yleistämiseksi leimaamisesta vaatinee kaiketi vastaavan konkreettisen esimerkin prosentuaalisesta osuudesta tai lukumäärästä?

Minulle on vastannut usea järkevän ja kypsän tuntuinen nuorehko vanhempi ja olen ilmaissut vilpittömän iloni siitä, että heidän perhe-elämänsä on auvoisaa nuoresta iästä huolimatta.

Linnan juhlien pukurumba alkaa taas!Keskiviikko 03.12.2008 14:49

Tuoreimpien ja kutkuttavan jännittävien tietojen perusteella Toimi Kankaanniemi hipsii Linnan juhlissa stringit jalassa. Timo Kalli ja Tapani Mäkinen sen sijaan ovat täysin kalsareitta.

Tätä EN välttämättä olisi halunnut tietää... Olen nukkunut muutenkin huonosti viime aikoina.

Rattoisaa toimintaaSunnuntai 02.11.2008 00:29

Havaitsin tässä aivan ~10 minuuttia sitten suureksi riemukseni, että Jyväskylässäkin on siirtolapuutarha. Sytyin asiasta "aivan tosissani" ja funtsin, josko sieltä hankkisi pikimiten vuokralle maatilkun, jotta saisin raataa siellä perse pitkälläni hellehattu päässä ja kukkamekko yllä kaiket päivät ensi kesänä saadakseni pöytään pari retiisiä sekä jokusen perunan. Tällainen oiva toiminta ei kiinnostaisi vähiten siksi, että siirtolapuutarhayhdistyksen toimintaan kuuluu myös rattoisat kirpputorit sekä ratkiriemukkaat kesäretket.

Erityisesti kiehtoisi ajatus lähteä matkaan vaikkapa kohti sellaista kulttuurihistoriallista ja kutkuttavan mielenkiintoista monumenttia kuin Uuraisten nuorisoseurantaloa jonain kelpo lauantaiaamuna klo. 5 aataminaikuisella tilausajobussilla. Matkan eräänä kuningasideana on nauttia termospullosta kupponen tai pari sumppia (Gevaliaa tai Saludoa, ostettu 3 pakettia 2 hinnalla uuden Siwan avajaisista) kyseisen rakennuksen pihassa. Olennaisena osana on myös ikuistaa pytinki siirtolapuutarhaseuran kirpputorilta 1,80 € hintaan hankitulla Kodakin kertakäyttökameralla, jotta tätä mieleenpainuvaa reissua saisi pysähtyä muistelemaan vallan konkreettisesti harva sen päivä piirongin ylle kehystetystä potretista.

Joulukinkereissä seuran kantavat voimat, Irma, Aulikki, Hilma ja Terttu, ovat loihtineet pöydän täytteeksi sangen makoisaa lanttulaatikkoa kera rosollin.

;:DSA;DS;A;DSA
Nyt tulee taas avauduttua vähän turhankin tiuhaan tahtiin, mutta missä noista naittamisohjelmista ovat muut kuin yleisten kauneusihanteiden mukaan täydellisyyttä hipovat ihmiset? Anteeksi vain, olen katsonut tänään maanmainion Markon luona tavanomaista moninkertaisesti enemmän televisiota ja näin ollen noteerannut, millaista ohjelmistoa siellä tätä nykyä tarjotaan. En nimittäin katsele sitä juuri lainkaan kotioloissa.

Minä voisin tässä esittää formaatin, jossa "unelmien" poikamiehenä toimii yours truly ja ehdokkaina aknesta kärsiviä, tuulipukuihin sekä lenkkareihin sonnustautuvia ja pääasiassa roimasta ylipainosta kärsiviä naisihmisiä tai miksei vaikka samanmoisia miehiäkin yksin tein. Meikäläinen kun ei täällä päässä ole ulkonäöllä pilattu ja voisin vaikka varmuuden vuoksi jättää partani ajamatta kolmeksi kuukaudeksi. Ostaisiko joku moisen ohjelmaidean? Luulisi nyt muutenkin kaikkien noiden ihmisten saavan itselleen seuraa, joten ehkä telkkariin mennään keikistelemään tarpeeksi suuren rahapalkkion innoittamana tai vanhan kunnon julkisuudenhimon ajamana. Hei, minäkin olen saanut itselleni tyttöystävän ilman moista kepulikonstia.

Sama pätee muihinkin ohjelmiin, myös luonnollisesti fiktiivisiin draamasarjoihin. Jenkeistä välittyy melkoisen yksipuolinen kuva muualle maailmaan (vaikka heidän runsas liikalihavuus tiedetäänkin), sillä näköjään yleisöönkään ei olla päästetty kuin missikisakandidaatteja. Dr. Phil muodostaa ehkä ainoan poikkeuksen, sillä tavallisiakin ihmisiä on eksynyt kameroiden eteen. No joo, antaa nyt olla tästä asiasta tällä kertaa.
EMA-gaalan jälkeen alkoi MTV:ltä "Sweet Sixteen" -niminen oiva ohjelma, jossa 16 vuotta täyttäville isorikkaiden äpäröille järjestetään kepeitä kemuja, joiden budjetti on saman verran kuin Afrikan valtioiden keskimääräinen bruttokansantuote. Kyllähän noiden ohjelmien tekijöiden on pakko tavoitella, että katsojia alkaa vituttamaan suunnattomasti, mutta pahasti pelottaa, että nuo ihmiset ovat tosissaan.

"Isi kiltti, osta mulle auto PLIIIS," suoraan siteeraten. Kuinka monen isä ottaisi tuollaisen tosissaan? Hirveän hienosti kohdallaan varmasti realiteetit noilla kersoilla. Siis kuinka paljon pitäisi vetää perseeseen tuommoisia, että oppisivat olemaan! Vittu sentään perunoita kuokkimaan ja hiihtämään. "Ensimmäinen puku oli kamala, joten minulle tehtiin uusi. Sisääntuloni tulee olemaan mahtava, näytän niin fantastiselta, muut tytöt ovat niin kateellisia." Ei jumalauta MORJENS!

Ei... tuota ei voi sanoin kuvailla, vaikka kuinka yritän. Toivottavasti tuollaisia ihmisiä ei ole montaa. Taitaapa vain määrä lisääntyä vuosien mittaa. Perseestähän nuo juhlat ovat, kun siellä ei ole edes viinaa. Voi ette tiedä, minkä verran noille äpäröille tekisi eetvarttia saada nyrkkiä perseeseen! Noissakin juhlissa on samanlaiset koreografiat ja systeemit kuin jossain gaalaillassa. Onneksi tyttö sai lahjaksi SLK-mersun, ettei jäänyt paha mieli, kun ilkeä poika kaatoi vahingossa kakun. Jannu vietiin poliisiautolla pois.

NykymusiikistaLauantai 01.11.2008 18:12

Saatanan taustatanssijat ja koreografit. Vitun armeija maskeeraajia, puvustajia, varmaan joitain helvetin psykoterapeutteja ja assistentteja jotka tuo tähdelle mocca lattén valmiiksi kouraan. Ei artistin vaan näiden kaikenmaailman janttereiden voimin pystytettiin vaikka Nicole Scherzingerin (mikä piru nyt onkaan) EMA 2008 -esiityminen. Ja vittu sieltä tulee Snoop Dogg lowriderilla sisään moottoritien kokoista käytävää pitkin. Ei tuossa taas vaihteeksi ole enää mitään tekemistä musiikin kanssa. Kukaan ei tiedä, kuka tuonkin paskan kappaleen on "säveltänyt." Kolme saman näköistä perseitään keikuttelevaa horoa jää paremmin mieleen.

En minä edes tiedä, että kuka vittu tuokin rastapää hihhuli on. Ei ole mitään rastoja vastaan, mutta...eikun oho, esitti tuo pataljoona jopa toisenkin hienon sävellyksen, oikein Beethovenin viidennen veroisen musiikillisen mestariteoksen. Ja onhan siellä näköjään pari viimeisen päälle stailattua soittajaakin (yhdellä läjä uudennihkeitä syntetisaattoreita) ja aivan varmasti soittavatkin tuossa oikeasti. Kaikki saisivat maistaa Snoop Doggia myöten tasapuolisesti meikän meisseliä!

Vittu toiset sentään tekee ihan oikeasti musiikkia ja julkaisee sitä selkänahastaan kerrallaan levyllisen siinä missä nuo saatanan pellet tekee yhden paskan spektaakkelin, jossa on kuulemma joku kappalekin mukana, mutta eniten koko hommassa työllistetään maskeeraajia, puvustajia ja revitään Nicole Scherzingingerbergerille miljoonatulot siitä että se keikuttelee tuolla persettään jonkun viisi minuuttia. Jos tulee hikipisara poskelle niin jostain ryntää überassistentti viskoosiliinan kanssa pyyhkimään herra tai neiti maailmantähden herkkää hipiää.

"Esiintymislava" itsessään on jo jäähallin kokoinen. Ei, se muistuttaa enemmän formularataa ja ties minkälaisiin asusteisiin sonnustautunutta väkeä monta kymmentä jorailee sitä ympäri. Kuulemma (kuulin vähän semmoista juttua) tuohon sirkukseen liittyy jollain tapaa myös jonkun sortin musiikkikappalekin. Noissa kinkereissä jokainen ihme rastapää saa vielä "ansioituneen työnsä johdosta" niin paljon lokeroa, että miettii musiikillisten asioiden sijaan ennemmin, mihin koloon tunkee temminsä seuraavaksi. Kanye West elvistelee, kuinka video maksoi miljoona taalaa. No vittu onneksi olkoon ja ime persettäs, kun olet noinkin helvetin etevä muusikko! Saatanan gaalaillat, joissa palkitaan isoimman tivolin järjestänyt ihme spede. Pörssimeklaritko tuolla palkinnot jakaa saatana. Donald Trump voittaisi tuolta siis pokaalin poikineen pöyhimällä hieman kassakaapista alimmaisia seteleitä.

En minä ymmärrä jonkun Metallican tai Rolling Stonesinkaan keikkakalustoa. Minkä verran se nyt varmaan molemmilla olisi, kolmatta kymmentä rekka-autollista valoja, Eiffel-tornin verran kromisia ihme härpäkkeitä ja kilokaupalla glitteriä? Ei siinä mitään, ne on sentään itse tehnyt ansioituneesti musiikkia vuosikausia ja senkun tunkevat rahansa vaikka toistensa hanureihin, mutta kuinka paljon tuossa hommassa menee huomio pois musiikista? Nightwishilläkin homma on mennyt yli äyräiden jo aikoja sitten. Se siitä musiikin viattomuudesta ja yli päätään siitä, kuinka musiikki on pääasia. Minua saa leipoa turpaan oikein olan takaa, jos olen joskus edes jossain määrin tunnettu ja alkaa realiteetit horjumaan yhtä pahasti. Musiikkia pitää itse säveltää ja sitä pitää soittaa nauhalle. Jos joku menee pieleen niin sitten soitetaan uudestaan eikä aleta hieromaan biittiä tai nuottia uudenkarhealla iMacilla. Miksata ja masteroida tietenkin saa ja täytyy, mutta ymmärsitte varmaan, mitä tarkoitan. Musiikki soitetaan sekä nauhoitetaan levylle ja sitten käydään markkinointitöihin, että saadaan tienestejä tuottaa lahjakkaiden muusikoiden voimin uusi itse soitettu ja edellisestä levystä soitannollisesti petrattu albumi.

SIIKAHAN SE SIELLÄ!Sunnuntai 05.10.2008 19:34

___§§§§_____$$$$$_____$$$$$______§§§§§§§§§__$$__$$__§§___§§__§§§§§§§§__ ___§§§§___$$$$$$$$$$_$$$$$$$$$$__§§§§§§§§§__$$__$$__§§__§§___§§____§§__ ___§§§§__$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$_§§§§_______$$__$$__§§_§§____§§____§§__ ___§§§§__$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$_§§§§$______§§__$$__§§§§_____§§____§§__ ___§§§§___$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$__$$$$§§§§___$$__$$__§§§§_____§§§§§§§§__ ___§§§§____$$$$$$$$$$$$$$$$$$$______$§§§§___$$__$$__§§_§§____§§____§§__ ___§§§§______$$$$$$$$$$$$$$$_________§§§§___$$__$$__§§__§§___§§____§§__
___$$$$________$$$$$$$$$$$_______$$$$$$$$___$$__$$__$$___$$__$$____$$__
___$$$$__________$$$$$$$_________$$$$$$$$___$$__$$__$$____$$_$$____$$__