IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

seeyouonthedarksideofthemoonKeskiviikko 22.06.2011 09:10

Keppien heiluttelua, meditointi grooven lattialla ja muutenkin 6 tunnin sukeltelu takana. Ajantaju jossain 40 vuoden takana ja transsia. Kohta saan mansikkakakkua, nams ;-) Mieletön päivä ei voi muuta sanoa.

Syntyny rellestää!Sunnuntai 19.06.2011 20:00

Mielettömän megalomaanisesta eilisillasta on pakko jakaa täällä!

Toverini Oton kanssa kävimme poimimassa pari kaveriamme Nikon ja Ollin, jotka telttailevat ympäri suomea. Hyppäsimme ensin spontaanisti bussista pois pyykkipuistoon pispalanharjulle, ja sieltä tullessamme huomasimme, että oli jonkun porvaripariskunnan häät. Noh, omana haaveena on aina ollut kuokkia jonkun häissä, joten päätin mennä sisälle. Tottakai minunlainen rähjäinen nuorimies käännytettiin 30 sekunnissa pois koska en ollut näemmä tervetullut juomaan pariskunnan ilmaisia viinoja (Ja miksi häävieraat välittävät jos yksi kutsumaton vieras tulisikin, eiväthän ne menetä siinä mitään?) Mutta tullessani hääpaikalta pois huomasin että Otto, Olli ja Niko juoksivat mäkeä ylös tuhannen auringon voimalla, juoksin heidät kiinni ja olin uteliaana miksi he niin tekivät. He olivat napanneet hääpaikalta puoli pulloa fisua ja yhden bissen, arvaa naurattiko.

MYÖHEMMIN

Menimme meille, teimme ruokaa (pestopasta) Ja nautittiin shotteja ansaitusta ilmaisesta viinasta, hehe. Kunnes mieleemme palasi se muovipussi missä ne viinat oli. Se oli ulkona, odottamassa meitä. Suoritimme vaatteidenvaihdon ja palasimme "rikospaikalle". Yritimme uudestaan sisään, kunnes 2 minuutin päästä kolme vierasta kermapersettä kysyivät mitä me täällä teemme, ja sanottiin vaan että ollaan morsiamelle sukua, jonka nimeä emme edes tietäneet. No se oli nopea reissu ulos, mutta halusimme silti sen viinapullon. Jäimme läheiseen metsikköön missä oli kiva kuisti, väijymään tilaisuutta että saisimme kyseisen pussin käsiimme. Lopulta kun oli kaksi naispuolista vierasta ulkona, suunnittelimme harhautuksen, mikä sisälsi että Olli menee vieraiden eteen, otti housut alas ja näytti munaansa kysellen miten ilta oli mennyt, ja hiivin puiden takaa, nappasin pussin äkkiä ja huomattiin että siellä oli vain muutama kertakäyttömuki. Se ei oikeastaan haitannut koska tärkeintä oli symbolinen voitto, se muovikassi.

Menimme lähipuistoon ja pystytettiin teltta ja haettiin vielä yhdet voittokaljat, kunnes yöllä tuli spontaanisti mieleen juosta alasti lenkki jos toinen. Ihmisiä huvitti, meitä ei kiinnostunut ja kaikilla oli hauskaa. Baariinkaan ei päästy "Ei näillä vaatteilla". Hehe. Ja joku puolituttu jonka olin nähnyt, pyysi minua hakemaan TUPAKKAA! Siis mitä vittua, mulla oli bokserit päässä ja ilkosillani, pyysivät että hakisin heille tupakkaa lähibaarista. Ei jumalauta.

Näin kiteytettynä, oli hauskaa eikä oltu edes hullummassa humalassa. Hehe. Elämäni parhaimpia iltoja.

[Ei aihetta]Perjantai 17.06.2011 16:58

http://www.youtube.com/watch?v=7wxHEBT7aaU

Ai vittu tää vaan on täydellinen biisi. Pink Floyd on jotain orgastista, kerberoksen vittu sentään!

[Ei aihetta]Tiistai 14.06.2011 23:40

Hyvää kesää anna pesää! ;)
- Vanhemmat »