IRC-Galleria

Minä rakastan... rakastan... rakastan...

Rakastan musiikkia, sanoituksia, rakastan Luojaani, rakastan Messiastani,
rakastan sitä elämää, joka on katoamatonta ja iankaikkista.

Rakastan väärentämätöntä Jumalan Pyhää Sanaa. Rakastan Luojan
visioimaa ja värittämää taidetta.

Rakastan unelmia, jotka hetken ajaksi kohottavat siipensä ja niin kohoan ja
niin yhäti lennän ja nousen niiden siivillä ylhäälle korkeuksiin.

Purjehdin kuin taivaallinen joutsen, parini luokse etelään, mutta dramaattisesti
kesken matkaa siipeni pian vaipuvat alas lannistuen ja voimattomina.

Valve pakottaa kesken kaiken heräämään, vastoin tahtoani havahdun erämaassa,
niin kovin riutuneen janoinen ja nääntynyt olen ennen unelmastani päästyäni.

Unelmani kuitenkaan minun janoani tyydyttämättä ja nälkääni ruokkimatta.
Rakastamani sisimpäni, kaikkein varjelluin minussa, on herännyt ja nyt aktiivinen.

Mutta sen kauneus on hämmästyttävä. Olen vaalinnut sitä kauan. Olen ollut ja
pitänyt sitä lämmössä kuin uunin hautomossa.

Ja nyt sen tuoksu on purkautunut esille, sen kuulaus on hohtavan herkullinen,
kuin nisuleivoksen, öljyllä ja makealla päällystetyn.

Kypsynyt olen lämpimän huoman sisuksissa, ja nyt tuoreuteni tuo esille aromia,
minun taitavan leipurini, levitän tuoksua sitä muovaajani.

Kuin vasta levitetty olen, siksi en voi pilaantua antamalla sisimmän tuoksun
tukahtua ja homehtua lasikuvun alla olemattomuudessa.

Kiire on, otollinen aika on nyt. Tuoksuni ei tulvi aina, vaan juuri on alustettava
alusta pian. Tahi katoamattoman tuoksun ja muodon saada, vallitseva pysyvyys.

Jumalan väärentämätön luomu on nisu. Ei voi olla muuta kuin aito ja Pyhä. Sen
ydin on tervehdyttävän elähdyttävä elokuinen uutinen.

Taidan, niin taidan. Sillä ellen taida, silloin homehdun ja pilaannun. Mutta taidan
eloni tähden taitaa, ja luovia kohti korkeuksia taas ja taas yhä uudestaan.

Silloin viimeinkin ylitän atmosfäärin ja kehät taivaiden. Ja kohtaan valkoisien
joutsenien parven, liityn yhtenä uljaana niiden airueeseen purjehtiakseni kotimaahani.

Pois taakse jääpi tellus, taakse selkäni jää universumit ja tähtitaivaat. Kohti kuninkaallista
valtakuntaa, kruuunattujen valtakuntaan, missä muotoni on uusi, vihdoinkin saavun.

Aih - fantasiaani, aih - unelmiani, aih - haaveitani, aih - tuntumiani, aih - taas heräsin,
putosin ja sorruin, siipeni herpaantuivat ja sulivat auringon poltteessa tässä erämaassa.

Kun vain saisin siipeni nousemaan ja kantamaan. Siipeni ja sulkani riutuvat ja sulavat
hietikkoon auringon helteessä, kuitenkin läkähdyn riittämättömän usein helteeseen.

Taivaalliset siivet, jo ovat minun ulottuvissa, ja unelmoin niistä, notkistan niitä,
niin kohta liidän ja pysyn taivaallisissa fääreissä, taivaallisin kyvyin.

Minä rakastan... rakastan... rakastan...

Minä rakastan niitä kauniita, tyyniä vesiä, rakastan niitä
kauniita silmiä ja niiden upottavia lampia.

Minä rakastan niitä levänneitä piirteitä, jotka ovat kuin
laaksot, jotka kohoavat ja laskeutuvat.

Minä rakastan kasteita, ja niitä pisaroita, niitä virtoja, mitkä
tulvivat norosina ja ryöppyinä, silmien lähteistä.

Minä rakastan, sisintä joka on viaton ja vilpitön, ja sen
heijastumista kasvojen säteilynä.

Minä rakastan suolaa ja merta, minä rakastan lähteitä ja
timantteja, niitä pisaroita, jotka ovat kuin pisaria meren.

Minä rakastan niitä silmiä, jotka ovat elävät kuin salamat,
niitä jotka syttyvät kuin arvaamaton leiskuva leimaus.

Minä rakastan tyyniä vesiä, rakastan laaksoja loivia,
rakastan kilometrejä, maileja ja erämaita.

Minä rakastan niitä piirteitä, kuin saven muotoilijan valamia,
niitä kasvoja, jotka ovat kuin juuri muotonsa saanut veistos.

Minä rakastan voimaa ja dynaamisuutta, niitä piirteitä,
jotka ovat lujat ja järkähtämättömät varmuudessaan.

Minä rakastan niitä suolaisia kosteita kanavia, mitkä olivat
tukkiutuneet, sitten kun ne ryöpsähtävät purkautuessaan.

Minä rakastan, aisteja, niiden herättämiä varjoja, niiden
koskettamia, unen kuvia.

Minä rakastan, tulta, rakastan sen voimaa ja sen
arvaamattomuutta, jossa on palon kiihkeän syttyvyys.

Minä rakastan taivaankehää, rakastan kaikkia sen kaaria,
sen muotoja, mitkä ovat kuutamon lailla punastuneet.

Minä rakastan kuiskauksia, ne ovat on kuin meren tyyneys,
kun se herättää itsensä aamusin.

Minä rakastan niitä kasvoja, jotka ovat tyynet, kuin
rikkoutumaton kuutamon heijastama peilivesi.

Minä rakastan katsoa niitä kasvoja, missä näen itseni,
niitä katsemalla ja ihastumalla muutun samanlaiseksi.

Minä rakastan pyhyyttä ja sen utopiaa, sen arvaamatonta
vaadetta, joka haluaa kaiken omakseen omia.

Minä rakastan näitä unelmia, niiden kohottamia visiota, niiden
kaunistamia piirteitä, jotka ovat siltikin vain unenkuvia.

Minä rakastan niitä silmien liekkejä, jotka on niin kiihkoisen
nälkäiset, silloin kun ne haluavat omakseen omia.

Minä rakastan ja riennän, hänen luoksensa, joka löysi minut
ensin, hän ensirakkauteni on.

Minä rakastan niin, että haavani aukenivat ja pursusivat
kipeänä koskien, kuin puun haava.

Minä rakastan Luojaa, joka tietää mitä tunsin ja mistä
luovun, sen mitä saan on suurempaa.

Minä rakastan kuolla, syntisen luonnon saa kuolla ainiaan,
ja kohoavan Pyhän, kuin uuden Jerusalemin.

Minä rakastan muotoilla ja luoda, sydämen piirteillä haluan
siltoja ylitellä ja maalailla.

Minä rakastan niitä kasvoja, jotka häipyvät horisonttiin, kun
laivani lipuu kauemmaksi ja loitommaksi.

Minä rakastan sielua, joka antoi tukensa ja minun nojautua,
hänen varmaa ja voimakasta olemustansa vasten.

Minä rakastan liian paljon, katsoakseni taakseni tai eteen,
vaan katson ylhäälle, sinne riennän ja kohottaudun.

Minä rakastan niitä kasvoja ja silmiä, niin että en kykene
silmiäni luomaan kohti, vaan käännän keulani pois.

Minä rakastan niin paljon että en voi muuta kuin vajota, ja
upota hiljalleen, osuman saatuani, haluttomana vastustamaan.

Minä rakastan kuitenkin, vaikka minut käännytetään aina
uudestaan avomerelle ja satama suljetaan edessäni.

Minä rakastan yhä vain, vaikka pääse en korjausasemalle,
vaan seilaan edelleen aavalla, kunnossa missä olenkin.

Minä rakastan tässä ja nyt, vaikka en saa telakoida itseäni,
ja päästä lepäämään, vaan aina minut käännytetään.

Minä rakastan seilata aavalla merellä vapaana, vaikka ilman
kompanssia, ja keulaani hapuillen tuntemattomia määriä kohti.

Minä rakastan luovia, kohti kätkettyä määrättömyyttä,
ilman maileja ja etappeja.

Minä rakastan niitä silmiä, jotka olivat ja ovat, ja ne jäivät
tajuntaani ja herättivät toivoni elääkseeni turhaan.

Minä rakastan sitä mitä haavelin ja omistin, käänsin keulani ensin
ehtiäkseni, että en näe hänen selkäänsä, kadotakseen.

Minä rakastan merta, pyhään uskon valtamereen, katoan
ja en elä minä, vaan Kristus minussa.

Minä rakastan arvoitelmia, ja niitä haluan ratkoa, mutta niihin
perille päästyäni, olikin niistä luovutettava.

Minä rakastan niitä silmiä, ne olivat ja ovat kuin hallitsijani
ja niiden alainen en voinut olla, vaan ne olivat lumetta.

Minä rakastan, mutta liian myöhään, minä avaisin oveni
ja näytin sisimpäni aarteet, ne levitin kaikki esille.

Minä rakastan ja elän, minä löysin Vapahtajani syvemmin,
ja hautaudun hänen ikuisuutensa mereen.

Minä rakastan merta, olen sen oma, meren annan huuhtoa
minua ja sen suolan tuhota pois tahraisen olemukseni.

Minä rakastan meren suolaa, se katoavan metallin ruostuttaa, sillä
lopullisesti se murenee, niin sitä ei enää löydy ollakseen mitään.

Minä rakastan tyyntä, mutta tulikin tuuli, joka koetteli alukseni
ja tämä tuuli yltyi myrskyksi, ja jäin sen silmäin vangiksi.

Minä rakastan, kasvoja ja silmiä, sitä valoa, joka repesi,
ja hajosi, ja veti kaikki purjeet rikki, ja puhkaisi kylkeni.

Minä rakastan sitä haavaa, joka aukeni ja kun se vuoti pois
elin hopeansa, niin kuin veren lähteensä ulos kammiostaan.

Minä rakastan siltikin, näytin kuoreni, avautuessani perustukseni
paljastui joka syvässä oli, kuitenkin laavani valui meren pohjaan.

Minä rakastan sitä merta, joka kutsuu minut omaksensa,
tahtoessaan omistaa minut, niin ollessa taakse jää aika.

Minä rakastan sitä muistoa, joka kuolee ja jää taakse,
ja tulee uusi sijaan, mikä ei muisto ole, vaan ainaisuus.

Minä rakastan merta, sen syvyyttä ja painetta, joka imaisee
minut syleilyynsä, ja en halua vastustaa, mennäksi pohjalle.

Minä rakastan repaleisia purjeitani ja puhjennutta lähdettäni,
rakastan meren suolaa, joka kuluttaa minut olemattomaksi.

(omistettu rakkaalleni ~ rakastan hyvin paljon myös omia kasvojani ja sieluani)

Kiitos Rakas Jeesus näistä ylistyksessä spontaanisesti pursunneista säkeistä.

Minä rakastan Isä sinua.. Isäni Taivaan.
Minun Luojani, sinä olet kädelläsi verhoillut minut itseesi.
Olet minut lumonnut omalla sulotuoksullasi.
Taivaan isä, olet minun Jumalani, ei vertaistasi ole toista.
Sinä ole Pyhä ja teit sydämestäni alttarisi, joka tulvii
puoleesi uhrikiitosta, syvimpäni kyllyydestä.
Sinun ihana Pyhä tuoksuvetesi, parfyymisi, on niin kristallin raikasta.
Arvollinen Jumalan Henki, sinä virvoitat minut ja teet
minusta runsaasti kukoistavan viinitarhasi.
Toteutat muotoilusi minussa Paimeneni käsien toimeenpanemana.
Sinun ihana öljysi - valajani on minut pehmentävä ja muotoileva neste.
Jonka sulassa taipuisuudessa notkistun ja nöyrryn auliiisti.
Sinua en kykene vastustamaan, teet niin hyvää minulle ainoastaan.
Antaudun sinulle taidollinen tekijäni, minun Luojani.
Sinun silmäisi alla saan levätä ja olla sinun palvonnassasi.
Sinä katsot minua, silloin niin rakastaen.
Sinulle Pyhä, haluan olla kunniasi arvoinen.
Edessäsi vaeltaa arvollisesti, antautuen sinun Jumaluuteesi.
Luovuttaen koko sydämeni ja olevaisuuteni sinun huomaasi.
Ole ylistetty sinä Herrojen Herra, Jeshua- majesteettini.
Olen sinun aarteesi, sinä minun lunastajani - vapahtajani,
sinä löysit minut ja otit minut kokonaan valloitukseesi kiehtovasti.
Sinun kosketuksesi puhdisti minun pinnaltani kerrostumat,
ja valoit jalokivesi pintaan sinun muotosi määritelmät.
Ja niin antaudun sinulle oi Herra, sinun tahtoosi.
Niin olet minun koroitettu ylkäni ja Messiaani.

Kun olen epäitsekäs, ja sitä olenkin. Niin toivon ja teen muille hyvää, mutta en piittaa itsestäni mitään. Silloin en kerää kiitosta omaan helmaani, vaan tahdon olla huomiota herättämätön. Voin jopa aliarvostaa silloin itseäni ja vähätellä. Mutta kuitenkin annan muille. Silloin en odota mitään. Koska en ole arvollinen. Jeesus on arvollinen!

[ Joh 8:50 Mutta Minä en etsi omaa kunniaani — yksi on joka etsii, ja myös tuomitsee. ]

Mutta minusta on ihanaa antaa muille tunnustusta, jotka ovat sen arvoisia Kristuksen kuuliaisuudessa. Mutta tiedän että Jeesus on antava minulle kerran tunnustuksen, joka on rehellinen tunnustus ja arvio otollisuudestani ja palveluksestani. Mutta jossakin ominaisuudessa kärsin osaltani siitä että kiellän itseni. Olen kokenut niin monesti ollessani sydämestäni jalo ja antelias, odottamatta mitään. Tavallaan se juuri saa uhrin tuntumaan erityisen rakkaalta, kun luovun omista vaateista, odotuksitta.

[ Kol 3:17 Ja kaikki mitä te vain teettekin sanassa tai työssä, ne kaikki olkoot Herran Yeshuan nimessä, kiittäen Hänen kauttaan Jumalaa ja Isää. ]

Sillä nimittäin kiitos on lahja. Kun sen saa, sen täytyy häkellyttää. Se on ansaitsematon yllätys. Se ei kohdistu ansiohin tai omaan tekoon, omaan merkitykseen ja jalouteen. Vaan yksinomaan sihen tunnustukseen, mikä on Kristuksessa kehittynyt ja piirtynyt esille. Eli Kristuksen muoto ihmisessä. Uskova ei ota kiitosta ja kunniaa itsellen, vaan Kristus saa kaiken kunnian. Kun saa kiitoksen, ei siis omi sitä itselleen, vaan antaa siitäkin kaiken kunnian Jumalallle. SIllä Hän on aikaansaanut sen asian, mikä siis tuottaa tunnustuksen.

[ Joh 12:43 Sillä he rakastivat ihmisten kunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa.]

Tämä on sitä kun saan tunnustuksen, niin mitättömänä itse siihen, kaiken aikaansaadun minussa Kristus, niin ollessani Hänessä ja Hänen muuttama, kosketun ja liikutun syvästi, sillä koen että kaiken kiitoksen minkä mahdollisesti saan, on aikaan saanut Kristus. En minä, vaan Hän on sen aikaansaanut minussa. Itse en ole tehnyt muuta kuin antautunut Hänelle, myös olen antanut mieleni Hänelle.

[ Luuk 6:30 Anna jokaiselle, joka sinulta anoo, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinun omaasi ottaa. ]

Minä rakastan Jeshuaa Messiastani. Hän on armaani. Mitä saan, sen tuon Hänelle. Kaikki minkä saan, sen tuon Hänelle, ja näytän Hänelle. Sillä se on Kristuksen ansiota. Ja olen niin suunnattoman kiitollinen Hänelle kaikesta.

Kun uskova saa tunnustuksen, sen pitää koskettaa ja murtaa, sekä tuoda syvän liikutuksen ja kiitollisuuden Herran puoleen. Silloin ei saa reagoida polleasti. Mikäli tulee sellainen olo, että siitä kehusta kohentuu itsetunto, ja ego, niin ihminen toisin sanoen omii itselleen Kunniaa, joka kuuluu vain Herralle, joka saa aikaan kaiken. Siihen jääminen ja siinä tuudittautuminen on silloin ehdottomasti syntiä.

[ Room 2:29 jolle ei tule kiitosta ihmisiltä, vaan Jumalalta. ]

Kun annan jolllekin tunnustuksen, annan sen sen tähden, että huomaan sen uskovan, antautuneen Herralle. Itse uskovana riemuitsen siitä kun näen jonkun Jeesukselle antautuneen ihmisen, joka kirkastaa Jeesusta varmalla tavalla. Ja yleensä aina poikkeuksetta silloin annan tunnustuksen rohkaisun tähden. Mutta tuon saajan pitää olla nöyrä, ja ei omia sitä tunnustusta, vaan murtua Herran edessä kiitollisuuden tähden.

En yleensä kiitä lihallista ihmistä, lihallisista teoista. En jaa kiitoksia kuin arvokaita seteleitä, kuin arvottomina päivittäistarvikkeina. En ruoki lihalista mieltä, joka ahmii oman kunnian tyydytykseksi tunnustuksia ja kiitoksia. En siis jaa kiitosta lihalle. En tyydytä kenenkään lihallista vaadetta tai himoa. Kiitos on lajhaa, arvokasta ja Pyhää.

Mikäli joku vaatii kiitosta, niin en voi todellakaan silloin antaa kiitosta. Sillä kiitos on uhri. Sitä ei voi pakottaa, ja hallita. Kiitos on suloinen ja vilpitön anti. Sitä ei voi ja saa väheksyä. Kiitos nousee sydämestä asti. Kiitos koskettaa aina sisintä, kun kiitos on lähtenyt sisimmästä. Kiitos koskettaa sydäntä ja sisintä.

Kiitos liikuttaa ja murtaa. Sitä ei voi väärentää. Tekokiitos on vain naamiota. Hengellinen ihminen erottaa aidon - epäaidosta. Jumala rakastaa, ja Hän halajaa kuulla ihanaa sointua ihmisen sisimmästä Hänen puoleensa. Ylistystä palvontaa ja Kiitosta. Hänen uhrinsa on Jeshua, oma rakas poikansa, niin siis henkilökohtainen kiitos uhrimme on kiitollisuus ja oma antautuneisuutemme Hänelle.

Jeshua ei vaadi meiltä kiitosta. Mutta Hän odottaa kuuliaisuutta. Kun uskova kiittää Häntä, se on lahja Hänelle. Se kiitos koskettaa ja liikuttaa Häntä. Aivan samoin, meidän kuuluu liikuttua saatuamme tunnustuksen. Oih, miten rakastan Jeesusta. Voi kuinka Häntä rakastan.... Olkaamme Kristuksen kaltaisia... olkaamme Hän tuoksuansa täynnä... oi Jeshua.. mi amor..

Koen että kuinka tärkeää on seurata Jeesuksen esimerkkiä, noudattaa Hänen tahtoaan, julistustaan ja toimintamalliaan sekä Jumalanyhteyttään. Hän kun voisi olla esikuva ja niin palvottu, että jokainen tavoittelisi sitä yhteyttä Taivaan Isään, mikä myös Hänellä oli. Kun vain moni uhraisi itseään hivenen enemmän Hänen tähtensä. Paastoaisi ja seurustelisi Isän Jumalan kanssa. Antautuisi Hänelle. Ja antaisi kaikeni raueta, mikä on omaa itseä ja vastakkain Hänen absolyyttistä Pyhyyttänsä vastaan.

RAAMATTU 2005 ~ Käännös: http://www.nettiseurakunta.net/2005

Messianic Jewish Radio
http://sc2.audiorealm.com:11900/
(Pastaa tuo linkki Winampin file/URL-osoiteriville)

Suomalainen ~ TV7

Ohjelma tiedot:
http://www.tv7.fi/

Ohjelma kanava:
http://tv7.maxinetti.fi/

Winampin saa tuolta koneelle hankittua:
http://www.winamp.com/

[ Ylistyslaulut (psalmit). 84: 2. Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Taivaan Sotajoukkojen Luoja!
3. Minun sieluni ikävöi ja kaipaa Luojan esikartanoihin, minun sydämeni ja ruumiini pyrkii riemuiten elävää Jumalaa kohti.
4. Löysihän lintunen majan ja pääskynen pesän, johon se poikasensa laskee: sinun alttarisi, Taivaan Sotajoukkojen Luoja, minun kuninkaani ja minun Jumalani.
5. Autuaat ne, jotka sinun huoneessasi asuvat! He kiittävät sinua alati.
6. Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa sinussa, joilla on mielessänsä pyhät matkat!
7. Kun he käyvät Kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteiden maaksi, ja syyssade peittää sen siunauksilla.
8. He käyvät voimasta voimaan, he astuvat Jumalan eteen Siionissa.
10. Jumala, meidän kilpemme, käännä katseesi, katso voideltusi kasvoja.
11. Sillä yksi päivä sinun esikartanoissasi on parempi kuin tuhat muualla — mieluummin minä olen vartijana Jumalani huoneen kynnyksellä, kuin asun pahantekijöiden majoissa.
12. Sillä Luoja Jumala on aurinko ja kilpi — Luoja antaa armon ja kunnian, ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat.
13. Taivaan Sotajoukkojen Luoja, autuas se ihminen, joka sinuun turvaa! ]

En tiedä mistä johtuu, mutta on ollut taivas niin kovasti minun mielessäni tänään ja silloin tällöin viime aikoina, silloin olen hyvin paljon kokenut sinne kaipausta sisimmässäni. Taivas on minun kotimaani. Ei tämä maailma. Minä kuulun sinne. Minun Luojani on siellä ja minun Herrani on siellä. Minun aarteeni on siellä.

Voi olla että kun on suuresti orpo olo, silloin menen Jeesuksen luokse ja antaudun vaan Hänelle, ihan sellaisenaan. Ja Hän rakastaa minua ja käyttää ja täyttää minua. On se hyvä että tälläisiäkin hetkiä tulee elämään. Elämää suurempi merkitys on iankaikkisuus ja hengelllisyys sekä sisäinen Jumalan tunteminen. Hänen kanssa oleminen. Hänen edessään eläminen. Hänen tavoittelunsa, jopa itsensä ja aikansa puntariin asettaen kokonaan täydellä painolla antautuen koko aikaisesti Hänelle.

Olen hukuttautunut vain Jeesukseen. Muulla ei ole väliä. Hän pitää huolen minusta. Hänessä on minun turvani ja elämäni. Hänen ulkopuolellaan on vain pahuus, kylmyys, turvattomuus ym.. Mutta Hän on minun paimeni. Ja minä olen Hänen rakas lampaansa. Ja minä en halua murehduttaa Häntä. Kun on murhe, niin painaudun Hänen lähelle. Niin Hän lohduttaa. Kun on syyllinen olo, niin menen Hänen tykönsä silloinkin. Ja tiedän että Hän näkee minut läpikotaisin ja antaa heti anteeksi, nähdessään sydämeni avoimuuden ja ehdottomuuden.

Taivas on aina ajankohtainen, se halu ja kaipaus on meissä, se haluaa ja kaipaa kotiin. Tämän vaikuttaa Jumalan Henki. Taivaassa on rauha ja rakkaus. Siellä ei ole nälkää, ei kylmyyttä, ei yksinäisyyttä. Siellä saa olla ihan vapaa kaikesta mahdollisesti, mistä kuvitella saattaa ja enemmästäkin. Taivas on Pyhä paikka ja Jumalan lasten Valtakunta. Ja Jumalan lapseus on vilpittömyyttä ja puhtautta.

Onko sinulla koti-ikävä sinne? Vai oletko täällä ajassa kuin kotonasi? Onko sinulla juuret syvästi tässä maassa, vai oletko uskonkalliolla, ja seisot siinä hämilläsi ja hämmästellen, mutta kuitenkin uskossa varmana, vaikka usein uskossa olo pelottaa, sillä se kun ei ole ihmistekoista, vaan ihmettä ja yliluonnollisuutta. Niin, silloin kannattaja on Herra, ei kukaan muu, ja Hän on myös hoitaja ja sadettaja.

Kaipaatko kotia? Kaipaatko sinä puhtautta ja pyhyyttä? Kaipaatko sinä olemuksesi lunastamista täydellisyyteen? Kaipaatko lapseutta? Kaipaatko viattomuutta ja tahrattomuutta? Haluatko herpaannuttaa kuormiasi? Menen silloin Jeesuksen luokse. Hän on aina sinua vastassa. Kerro Hänelle kaikki, näytä Hänelle kaikki. Sano Hänelle kaikki. Anna Hänelle kaikki. Älä pidätä mitään Häneltä. Silloin Hän antaa tuntea itsensä läheisesti, kun uskallat luottaa Hänelle koko itsesi.

Kuljen jatkuvassa Jumalan johdatuksessa. Huomaan että kaikki mitä teen menee nappiin, kuin palat kohdalleen puzzlessa, silloin kun vaellan Jeesuksen kanssa. Herra aloittaa jonkun asian virittämällä minussa tietyn näyn. Ja sitten toteutan sen, ja sekin on ihmettä, miten se menee, eri tavoin kuin itse ennalta kuvittelin.

Sitten seuraavaksi se asia työstää minussa jotakin. En itse varsinaisesti työstä, vaan mieleni ohjautuu tiettyyn suuntaan, ja kaikki noudattaa sitä linjaa, ja sanon sitä johdatuksessa olemiseksi ja puhumiseksi, toimimiseksi ja kirjoittamiseksi. Tämä vuorokausi on ollut ihme, Herran puolelta. Se miten Hän on jälleen johdattanut ja yllättänyt.

Silloin kun omat kädet on tyhjät, Hän tarttuu niihin ja täyttää ne, silloin ne on otolliset Hänelle. Silloin kun on orpo olo, Hän kysyy saada tulla lähelle, ja Hän tulee ja on lähellä. Silloin kun on voimaton ja väsynyt edes nukkuakseen, Hän virvoittaa, ja käyttää heikkoutta edelleen omaksi kunniaksi. Ja tämäkin on suurta ihmettä.

Kun on todella läheinen Hänelle, voi tehdä sitoumus-sopimuksia Hänen kanssaan, oikeastaan Taivaallisen Isän kanssa ne teen. Todellakin, olen niitä tehnyt monia, ja Hän on ollut aina uskollinen ja tehnyt oman osuuden, mutta en ole itse aina jaksanut olla luja päätöksissäni ja lupauksissani. Mutta saan nousta, ja jatkaa ja unohtaa sen heikkouden, mikä on kompastus.

Isä arvostaa minua. Hän arvostaa minun sanojani. Hän ottaa minut tosissaan ja sanani. Ja minä otan Hänet tosissaan, sillä Hän on Pyhä. Hän haluaa kommunikoida oman lapsensa kanssa. Hän haluaa auttaa ja tukea. Hän arvostaa kuuliaisuutta ja yritteliäisyyttä. Ja Hän on aina uskollinen kaikille Sanoillensa. Jeesus sanoi Raamatussa, olkaa täydelliset, kuten teidän Taivaallinen Isäkin on täydellinen.

Tämä on omakohtaista kokemusta suhteestani Luojaan ja Mestariini Jeesukseen. Joka on Pyhä Karitsa. Ihana Jeshuani. Rakastan Häntä ja rakastan Taivaan Isää ja Pyhää Henkeä ja olen rakkauden omistama kokonaan.

Huomaan myös että nimerkkini on todella sulautunut minuun, se on ihme. Se on kaikessa ominaisuudessa tullut minuksi ja minä sellaiseksi. Tämä nimeäminenkin oli yksi johdatus. Se on ihme, ja se on ollut kestävää, aina vaan syventyen ja syvemmälle siihen ominaisuuteen sulautuen. Kaikki mikä on ihmettä ja johdatusta elämässä, se on todistettavan arvoista, ja se on Herran Kunniaksi tuoda esiin.

Voi kun täällä olisi enemmän todisteluja enemmän tälläisistä asioista, ei vain teoista, vaan mitä Herra on tehnyt suuria ihmismielessä, ja tahdossa, ja näkymättömyydessä hiljaisuudessa. Se mikä on piilossa, se on kaikkein suurinta ja arvokkainta, sillä se sisällä kätkössä oleva on ydintä, ja ydin on aina arvokkain, siellä on lähde, mistä kaikki padot lähtee ja kaikki joet saavat alkunsa, ja kaikki pistosanatkin.

Ydin on se joka purkautuu, ja se on se joka laajenee ja leviää. Ihmisen sisin ja sielu on arvokas, ja sen voi puhdistaa ja hiouttaa Jeesuksen vaihetuspöydällä. Tämä oli minun tekstini tällä kertaa. Rakastan näitä sanoja. Rakastan tätä sävyä. Kiitos Jeesus.

RAAMATTU 2005 ~ Käännös: http://www.nettiseurakunta.net/2005

Mietitäänpäs seuraavaa Raamatunkohtaa:

[ Room 6:6. tietäen tämän, että meidän vanha ihmisemme on Hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta synnin ruumis kumottaisiin, emmekä me enää palvelisi syntiä — ]

Mitä ajatuksia tämä herättää, millaisia visioita tulee mieleen. Sanat risti, vanha, synti ja ruumis. Mitä ne sanat sisältävät? Mitä tuo kohta puhuu sinulle? Tuleeko tuosta jakeesta mieleen myös vastakohdat? Vai synonyymit, jotka syventävät ja laajentavat sen ytimen sisältöä.

Kun on sana vanha, ehkä kentis mieleesi tulee sana uusi. Ja samalla niille sanoille tulee synonyymit. Tai sitten sanat jotka ovat yhtä negatiivisia tai posittiivisia kuin ovat nekin. Tai sitten uusi, mitä se toteuttaa. Mitä vanha toteuttaa?

Taas ruumis tuo vastakohtana mieleen Hengen. Ja kun miettii, niin Henki on elävä ja ikuinen, ruumis taas katoava. Eli niille löytyi parit. Minä mietin tälläset asiat salaman nopeasti. Kun luen kohdan, välittömästi kaikki nämä vastakohdat, synonyymit ja oheissanat tunkee mieleeni. Ja pysyn yhdestä jakeen lähtökohdasta kirjoittamaan pitkän tekstin. Koska yhdessä jakeessa on paljon sanoja, mutta vielä enemmään sanomattomia sanoja.

Mutta asiaan.

Tuo jae siis sanomaltaan vanha, tarkoittaa sellaista joka on mieltynyt vanhuuteen, ikään, pinnallisuuteen, ja taaksepäinkatseluun, ja on hyvin ruumiin omaista, katoavaista etsivää. Se on vanhuutta ja se hidastuttaa matkaa. Sitä tarkoittaa tämän jakeen vanha sana. Vanha on paikalla lilluva vesi jossa on runsaasti levää.

Ja vastakkain asetteluna on uusi, eli hengellinen, ikuinen, elävä, katsoo ikuisuuteen ja tulevaisuuteen, ei katso pinnallisuuteen, ei aikaa, ei materiaan, vaan uskoon. Sitä on uusi. Tämän jakeen sanomattomina sanoina. Uusi on raikas elävä ja pulppuava lähde.

Myöskin tuosta jakeesta löytyy sana synti. Synti ja vanha on yhteydessä toisiinsa. Ja vastaavasti Pyhyys ja uusi ovat toisiensa ystävyksiä. On mielenkiintotoista hieman raaskita uhrata aikaa ja antaa Jumalan Hengen monivalaista omaa Sanaansa. Yksi jae riittää kerralla, kun se tämän kaltaisella tavalla aukeaa esimerkiksi.

Nyt tästä voisi pitää ihan kunnon teemankin.Tämä on minun päivän tekstini. Ja valtavan aukeava sisällöltään. Ja tosi hyvä siksi jakaa sitä siksikin eteenpäin. Myös tapani tulkita Jumalan Sanaa, on erittäin monipuolinen ja suositeltava. En lue Raamattua rohmalokaupalla, vaan sen mukaan kuin saan ja tarvitsen.

Tässä raamatunjakeessa myös puhutaan rstiinnaulitsemisesta. Silläkin on sanomansa. Mutta sen taidan jättää tuonnemmaksi. Oikeastaan, parempi mikäli se voisi aueta jollekin teistä. Ja sen vastakkain asettu ja sen tuki- ja soveltuvuus-sanat.

Tuo jae on aivan käsittämättömän laaja sanomaltaan. Siinä on sisässä neljä kokonaisuutta. Jotka voi eritellä, ja yhteen liittää. Yhteenliittäessä, siitä tulisi todella laaja kirjoitus ja selitys kokonaisuus.

RAAMATTU 2005 ~ Käännös: http://www.nettiseurakunta.net/2005

1.) Menen Jeesuksen luokse,
sanat viimeiset huulillain soi.

'' Taivaan kunnalla kirkkahimmalla -
vihdoin ylkäni nähdä mä voin.'' (x2)

2.) Menen Jeesuksen luokse,
enkeljoukko mut noutavi pois.

'' Minut liitetään Pyhien joukkoon -
mustat mullat ei estää mua voi.'' (x2)

3.) Menen Jeesuksen luokse,
kutsun satamaan purteni saa.

'' Taivas todeksi uskoni antaa -
se on Jumalan kallis maa.''' (x2)

4.) Menen Jeesuksen luokse,
kotirantojen tuntumaan.

'' Lasken ankkurin Kristallivirtaan -
astun rannalle Jumalan maan.'' (x2)


Kun kirjoitin tätä iki-vanhaa hengellistä laulua kasetilta tippa silmässä, niin kuinka koskettava se onkaan, viimeisen säkeistön aikana itkin jo tulvien. Tämä on todella kaunis ja koskettava laulu ja sävel !!!

[ Room. 12:2. Että te ette mukautuisi tähän ikuisuuden aikakauteen, vaan te muuttuisitte mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne mikä on Jumalan tahto: mikä on hyvää ja otollista ja täydellistä. ]

[ Fil. 4:5,7-9. Teidän lempeytenne tulkoon kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä. Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, suojelee teidän sydämenne ja teidän ajatuksenne Messiaassa Yeshuassa. Ja vielä, veljet ( +sisaret ), kaikki mikä on totta, mikä vilpitöntä, mikä oikeudenmukaista, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvämaineista, jos on jotain taidollista ja jos on jotain kiitettävää, sitä ajatelkaa — minkä myös olette oppineet ja vastaanottaneet, ja kuulleet ja nähneet minussa: näitä asioita tehkää, niin rauhan Jumala on teidän kanssanne. ]

eikä seuraavasti (jae 8):

[ Ja vielä, veljet ja sisaret, kaikki mikä on valhetta, mikä luikurimaista, mikä vääryydenmukaista, mikä likaista, mikä vihattavaa, mikä pahamaineista, ja jos on jotain tyhmyyttä ja jos on jotain haukuttavaa, sitä ajatelkaa... ]

Näin tehdään ja toimitaan ja eletään kuitenkin seurakunnissa, uskovien kodeissa, perheissä, työyhteisöissä ja kaikissa sosiaalisissa tekemisisssä! Mässytellään häpeällisillä asioilla, katsotaan uutisista väkivaltaa, katsotaan scifiä ja väkivaltaa, ja haureellisuutta suvaitsevaa viihdettä. Puhutaan pahaa ja arvostellaan ja juorutaan ja panetellaan.

Jakeessa 9 sanotaan, että joka elää jakeen 8 mukaan sen kanssa on rauhan Jumala. Mutta entäpäs jos elää tuon väärinkäännös tulkinnan mukaan, onko rauhan Jumala sen ihmisen kanssa? Kuitenkaan ei voi palvella kahta Herraa, toinen on alamainen - toinen hallitsee.

Mikäli itse olen jossakin, jossa pahaa puhutaan jostakin henkilöstä, vaikka aiheellisesti, niin en halua osallistua sellaiseen. Vaan käännän asian toiseksi. Eli - yritän saada näkemykset kääntymään, siihen mistä asia johtuu. Ei ihmiseen itseensä, vaan johonkin, joka saa sen aikaan. Sillä ongelma on siellä, ei ihmisessä itsessä.

Mikäli puhuu henkilöstä, se on hyvin lihallista ja mielipiteellistä. Ja ihmisen lihan mieli on aina altis - sielunvihollisen manipuloitavaksi. Siksi aina minulla on pyrkimys valottaa taustaa, saada ihmiset pois siitä ympyrästä, että pommittavat vain ihmistä. Ja nimenomaan kaikki on hengellistä. Joten kaikessa on pimeys ja valkeus. Ja nimenomaan, ongelmat johtuu pimeyden vaikutuksesta.

[ Luuk. 6:28. siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat. ]

Raamattu käskee siunaamaan vihollisia ja niitä jotka kiroavat uskon tähden. Mutta entäpä kun uskovat omia hengellisiä sisariaan ja veljiäänkään eivät kykene siunaamaan Kristuksessa, vaan panettelevat ja juoruavat. Seurakunnasta ja uskovien keskuudesta pitäisi lähteä tämä Raamatun käsky jo todeksi eletyksi!

On siinäkin jo aivan tarpeeksi että vastustajamme sielunvihollinen aina pommittaa, ja tuo ikävä mielialoja ja ajatuksia mieliimme, kukaan ei ole täysin immuuni niille. Mutta miksi ehdoin tahdoin ravita itseä sellaisilla ja vieläpä ruokkia ja ravita heikompia uskovia sellaisilla mielipiteillä? Älkäämme olko sielunvihollisen kaltaisia, vaan Kristuksen kaltaisia, siis pukeutukaamme Häneen.

[ Efe 5:3-4,10. Mutta avioliiton ulkopuolisia suhteita ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne, niin kuin on pyhille soveliasta, ei myöskään rivoutta tai typeryyksien puhumista tai pilkan tekoa, jotka ovat sopimattomia, vaan mieluummin kiitosta. Älkääkä osallistuko pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päin vastoin nuhdelkaa. ]

Edelleen tässä mainitaan ja teroitetaan, samaa asiaa. Että Kristuksessa olevat uskovat ovat Pyhitettyjä. Ja pyhitetyn uskovan elämän tulee olla pyhää ja erotettua ei pyhästä. Tämä ''ei pyhä'' tarkoittaa kaikkea sitä mikä on maailmassa ja on lihallista ja mikä ei ole rakentavaa ja rakastettavaa. Pyhitetty uskova ei ravitse omaa tiedon janoaan turmiollisilla asioilla, ei etsi maailmasta turmiollisia nautintoja, ei etsi omaansa. Vaan Jumalan valtakuntaa.

Pyhitetty uskova haluaa rakentua ja pyhittyä. Hän haluaa oppia tuntemaan pyhittäjänsä. Hän haluaa oppia Jumalan salat, ja ne aukeavat Jumalan Sanan tutkimisesta. Jumalan Pyhä haluaa olla Pyhässä Hengestä riippuvainen. Hänen vaikutuksessaan, Hänen johdatuksessaan ja opetuksessaan. Pyhitetty uskova karttaa ja kammoksuu ei pyhää.

[ 2.Kor 7:1. Kun meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa.

[ 1.Tes 4:7. Sillä Jumala ei ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen. ]

[ Jaak 4:8 Lähestykää Jumalaa, niin Hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja pyhittäkää sydämenne, te joiden sielu on jakautunut [ palvelemaan kahta päämäärää ]

AMEN!

RAAMATTU 2005 ~ Käännös: http://www.nettiseurakunta.net/2005

Sielunhoito, on rukousta ja toisen ihmisen kuulostelua Pyhässä Hengen aisteilla ja Pyhän hengen armolahjat ovat avuja siinä palvelutehtävässä. Sielunhoitoon kouluttaja on Pyhä Henki. Siihen palvelutehtävään kutsuu Pyhä Henki. Sielunhoidossa jaetut asiat, ne kuuluvat ehdottoman luottamukselliseen vaitioloon. Sielunhoitaja ei saa olla juoruava ihminen, missään merkityksessä ja nimessä.

Kaikki mitä siinä istunnossa puhutaan, on salaista ja luottamuksellista. Sielunhoitaja on vain auttaja ja kanava. Hän on vain enimmäkseen kuuntelija, ja sanoo harvoja sanoja. Hän rukoilee ja armolahjojen avulla hän palvelee sitä joka on hänen esirukoiltavana. Sielunhoitoon ei voi kouluttaa kukaan muu paremmin kuin Herran Henki, koska ilman Häntä sitä tehtävää ei voi suorittaa.

Sielunhoitaja, on vain inhimillinen kanava, jota Jumala käyttää ja täyttää. Hän on vain palvelija, joka unohtaa kaiken sen jälkeen. Sielunhoidon tavoite on että esirukoiltava saa vapautua, kertoessaan ja tyhjentyessään kuormistaan. Ja rukoiltava saa varustautua uuteen voimaan ja rohkeuteen hoitavan rukouksen kautta, joka on yksilöllisen pitkä tai laatuinen.

Sielunhoito on siis asia, missä kaikki keskusteltu on niin salaista kuin olla voi. Se on rukoiltavan ja Jumalan välistä, sielunhoitaja on vain palvelija, joka kuulee, mutta unohtaa kuulemansa. Sillä se ei ole hänelle tarkoitettu, vaan Jumalalle. Hän on vain siinä lähimmäisenä hetken aikaa.

Jokainen uskova voi olla sitä. Mutta siinä tarvitaan nöyryyttä. Siinä ei olla edustamassa omia mielipiteitä. Ei niin! Vaan siinä kuulostellaan Pyhän Hengen antamia visioita ja sanoja. Siinä on todella tärkeää olla mahdollisimman pieni itsessä, ja antaa Jumalan tehdä kaikki ja antaa ne sanat olla niitä jotka on Jumalan Sanaa, ja Pyhän Hengen nostamia sanoja. Se ei ole ihmisen oma suoritus. Siinä palvelutyössä on oltava kärsivällinen.

On monia ammatti pappeja ja ammatti terapeutteja, jotka saa leipänsä työstä, ja jotka tekevät ihmismielellä ja päättelyllä ja järjellä suorituksensa. Toisin sanoen heiltä puuttuu tärkein - eli Pyhän Hengen osallisuus ja voitelu! ''Ja sitten on myös:'' Pyhän Hengen kasvattamia ja kouluttamia saarnaaajia ja sielunhoitajia. Oikealla Herran valtuuttamalla työntekijällä on aina Pyhän Hengen voitelu! Ilman Häntä, ei uskova palvele. Palvelija on riippuvainen Pyhän Hengen voitelusta!

Itselläni ei ole ollut henkilökohtaista sielun hoitajaa elämäni aikana. Mutta olen erään ystävän kanssa joskus keskustelleet ja tehneet keskinäistä sielunhoitoa. Hän rukoilee, ja minä kuuntelen ja saamme näin kumpikin Herralta siunauksia ja rohkaisua. Muutoin olen asiat itse kaikki Jeesuksen ja Pyhän Hengen kanssa ja hoidossa kahdestaan käynyt läpi.

On todella paljon asioita, mitä en ole voinut kertoa ihmiselle, vaan yksin Herralle. Näin minusta on tullut riippumaton ihmisistä. Vaan Herrastani olen riippuvainen, niin paljon Hän on auttanut. Niin paljon Hän on ymmärtänyt. Niin paljosta Hän on vapauttanut. Minun oma hoitajani on ollut Pyhä henki. En ole takertunut keneenkään siinä merkityksessä. Kiitos ja Kunnia siitä Jumalalle!

On tärkeää että sielunhoitajan ja palveltavan välille ei tule sellaista riippuvaisuutta, siten että palvelijasta tulee se henkilö, joka aina on se jolta apua ja lohtua haetaan. Vaan on hyvin tärkeää, että palveltava saa kasvaa kiinni Kristukseen. Sielunhoitaja ei voi Kristuksen korvike. Vaan palveltavan, tulee saada omaan elämänsä suhde kuntoon Pyhän Hengen avulla, jotta hän voi Hänessä jatkaa henkilökohtaisesti kasvuaan ja vahvistumistaan kahden Jeesuksen kanssa.

Sielunhoitaja on myös henkilökohtainen ystävä ja lähimmäinen autettavalle ja saa myös itse siinä ohessa paljon siunauksia. Sielun hoitaja on paljon enemmän kuin terapeutti. Sielunhoitaja käsittelee koko ihmisen. Ei vain psyykettä. Ihmisen elämä ei ole psyyke. Vaan varsinkin uskova on elävä sielu, ja Pyhän Hengen temppeli. Ja toimiessaan Voitelussa, uskovan kohdalla, palveltavassa uskovassa oleva pimeys tai lohduttomuus, voi saada uuden lähtökohdan, ja painot pudota, ja ikkunat taas aueta. Ja kanavat virrata.

Sielunhoidossa, ei kerta auta ja tuota pysyvää muutosta, vaikka tulos on helpottavan suuri jo kerrasta. Vaan se on prosessi. Joka kerta kun on ollut siinä, on jotain siitä kehittyvä, Pyhän Hengen prosessoidessa ihmistä arjessa, ja seuraavalla kerralla kuulostelllaan mitä on tapahtunut. Ja taas edistytään eteenpäin. Mutta tämä on etusijassa Pyhän Hengen toimintaa.

Sielunhoito ei myöskään ole kellokorttihommaa. Se voi kestää vartin, se voi kestää 8 tuntia... siinä ei ole mitään etukäteis aikoja, siinä palvellaan, sen palveltavan tarpeista lähtien. Siihen tarvittaessa uhrataan aikaa. Pääasia on että toinen saa kuormat pois ja vapauden. Ihan samoin seurakunnissa pitäisi unohtaa kellonajat. Ja julistaa Pyhässä Hengessä ilman aikamääritelmiä ja rukoilla täten samaten. Myös palvelijan on kunnioitettava itseään, ja hoidettava omaa kanssakäymistään vapahtajan kanssa, että hän voi palvella Herrassa.

Kaikki ihmisen kontrollontointi missä tahansa Hengellisessä työssä on aina pois Jumalan Valtakunnan tavoitteesta. Sillä itse Herrallammekin on aina aikaa meille. On hyvin tärkeää, että kaikki tapahtuu Herrassa ja Hänen kunniaksi. Sielunhoito on siis mielen, hengen ja tunnemaailman huomioonottamista. Ihmisen sisimmän ja syvimmän olemuksen hoitamista Pyhän Hengen kanavana toisinsanoen.

Ihminen ei tee mitään itsessään, Pyhä henki tekee työn kummassakin, sekä palveltavassa, ja palvelijan kautta. Mitä vähemmän palvelija puhuu, sen parempi. Mitä enemmän hän antaa johdattelevia kysymyksiä, täydennöksiä ja eläytyy, sen parempi. Sielunhoitajan, täytyy todella olla kuuleva. Kun tulee rukoushetki, niin hänen täytyy silloin rukoilla niitä asioita, ei omia aivoitelmiaan. Ja hänen on hyvä antaa Pyhän Hengen johdattaa rukousta.