En käsitä ihmisiä joiden vanhemmat eivät takerru lapsiinsa. En samaistu. En osaa kuvitella sellasta vapauden, turvallisuuden... normaaliuden tunnetta.
Isä teki musta tyttöystävän. Monta vuotta nukkui mun kanssa. Raahasi patjan mun huoneeni lattialle. Nukkui siinä.
Opin, että mulla ei ole lupaa työntää isää pois. Hengitän isääni. Isä on aina lähellä.
Isi sanoo... "sä et mene ikinä naimisiin, oot vaan isin kanssa..."
Ei isi. Olen yksin loppuelämäni.
Harmi että isi on nyt mennyt naisiin. Rikkonut meidän suhteen.
Isi otti musta miljoona valokuvaa. Olin kauniimpi kuin äiti.
Kun murrosiän jälkeen aloin ottamaan itsestäni kuvia pojille, isä närkästyi. Isä halveksi ja kuvaili eleillään miten naurettavalta näytän.
And now I'm fucked up.
