IRC-Galleria

MasterTool

MasterTool

Pierdolenie o Szopenie

Selaa blogimerkintöjä

Ukraina mae talant 2009 voittajaMaanantai 28.09.2009 03:04

Kseniya Simonova:
http://www.youtube.com/watch?v=Cri7aQHRT7k

Ja huumorikevennyksenä toimintaa ukrainalaisessa asuntolassa:
http://www.youtube.com/watch?v=2ZebndiGd1M

Sztutowo 05.09.2009Tiistai 15.09.2009 14:45

Unkarilainen halpalentoyhtiö Wizzair mahdollistaa nykyään pääsyn suoraan Turusta Gdanskiin ihmisystävällisin hinnoin, jota mahdollisuutta sitten Kiiran kanssa heti hyödynsimme. Kun vielä bookkaa hostellihuoneen lähiöstä saa kokonaiskulut pysymään budjetissa. Aika hyvä vaihtoehto jollekin Ruotsin laivareissulle. Majailimme Lucky-hostellissa, joka sijaitsee linnuntietä noin kolmen kilometrin päässä keskustasta (josta hyvät bussiyhteydet ja mielenkiintoiset kävely-yhteydet erilaisten lähiöiden läpi). Hostellia pitää perhe joka vuokraa kerrosrivitaloa(an) hostellina ja asuu itse asuntovaunussa talon edessä. Perheen isä, Maciek, on hieman Tapsalta/Zyklonladiltä näyttävä iso mies, jolla on puolalaisperheelle mielenkiintoinen pikkujuliste ykköskerroksen vastaanottopöydän luona: "Bogaty kosciol, biedny kraj" = "Rikas kirkko, köyhä maa" jossa irstaan näköisen lihavan papin kuva.

Gdanskin katujen, ja erityisesti sivukatujen, tunnelmasta ja suorastaan omituisesta autiudesta (kun kyseessä on kuitenkin noin 440 000 asukkaan kaupunki) voisi kirjoittaa oman pätkänsä, mutta antaa kuvien puhua puolestaan. Onneksi kaupungissa oli kuitenkin sattumalta menossa samaan aikaan festivaalitapahtuma Wilno w Gdansku, jolla oli ilmeisesti tekemistä alueen liettualaisten yhteyksien kanssa. Meidät paikalle veti lumoava elävä musiikki kun olimme toisena iltana jo palaamassa hostellille iltapalaostoksien kanssa. Lavalla esiintyi puolalainen orkesteri jonka tyylisuuntaa on vaikea määritellä, mutta sanotaan nyt vaikka että jotain Venetian Snares naisvokalistilla. Muina iltoina emme festivaalialueelle (joka ilmainen) jaksaneet reissuiltamme.

Gdanskista teimme oikeastaan joka päivä jonkin reissun erilaisia julkisia kulkuvälineitä käyttäen erinäisiin noin 60 kilometrin kehällä oleviin kohteisiin: Sopot, Gdynia, Malbork (keskiaikaisen saksalaisen ritarikunnan hallintolinna) sekä Sztutowo (Stutthof). Kaikkiin muihin kohteisiin yhteydet olivat luotettavat paitsi Sztutowoon, jossa sijaitsee Stuthoffin keskitysleirimuseo. Sinnepääsystä ei mainittu myöskään turistioppaassamme tai Puola-matkailukirjassani, mutta internetin ihmeellinen maailma tarjosi tähänkin pulmaan apua. Jos Puolassa matkailu sisältää nykyään hazardi-elementtejä, mietin että miten ulkomaalainen on siellä 20 vuotta sitten osannut mihinkään.

Puoliltapäivin ostimme liput Gdanskin linja-autoasemalta Szutowoon. Auto lähti 2 tunnin kuluttua, jota odotellessa, onneksi, teimme tarpeeksi eväsostoksia leipomosta. Sieni- ja kaalitäytteiset piiraat ovat Puolassa aivan taivaallisia. Matka Sztutowoon sujui hyvin, puolet matkasta mentiin maaseututietä, jotka on Puolassa lähes poikkeuksetta "aidattu" tienvarsipuu-istutuksin vaikka oltaisiin kuinka kaukaisilla peltomailla. Sztutowo itsessään on pikkupaikka, joka sijaitsee sen niemen tyvessä joka alkaa Puolan puolelta ja vaihtuu pian Venäjän hallinnoimaan Kaliningradin alueeseen.

Sztutowossa tutustuimme ensin keskitysleirimuseoon hieman reilu kaksi tuntia. Kyseessä on pohjoisen Puolan alueen suurin saksalaisten toisen maailmansodan aikainen keskitysleiri, jonne päätyi 110 000 onnetonta. Kävijöitä leirissä oli todella vähän, vain muutamia puolalaisia perheitä, että se siitä Holokaustin kaupallisuudesta. Myös leiriin pääsy oli ilmaista.

Keskitysleirin komendantin kartano sijaitsi natsien suosimaan tapaan leirin yhteydessä, jossa oli ihana puutarha ja jota pieni joukko leirin vankeja oli hoitanut. Kartanossaan komendantti ja hänen vaimonsa olivat esittäneet elävänsä aivan kuin mikä tahansa alleviivatun normaali ylemmän keskiluokan kunnollinen saksalainen porvariperhe ikään. Komendantti pukeutui valkoiseen pukuun, joka yhdistettynä huomattavaan pönäkkyyteen ja vallan olemukseen toi väistämättä mieleen Valtakunnanmarsalkka Herman Göringin. Nytkin kartanossa asui joku sillä katolla oli lautasantenni ja pihalla pyykit kuivumassa.

Leiri itsessään oli tavallaan minulle jo ennestään tuttu tarina Auschwitzin nähtyäni. Kuolemanportista sisään astuneet olivat nyt SS:n valtakunnassa, joka oli oma pienoistodellisuutensa joka tarjosi erilaisia teitä kärsimyksen kautta kuolemaan, ja onnekkaimmille turhan kärsimyksen kautta vapauteen, jossa vain murto-osa heistä tulisi koskaan saamaan mitenkään verrattavaa korvausta kokemastaan. Mielenkiintoinen oli toisen esittelytalon sisällä yhdessä huoneessa oleva seinä, jossa painotettiin keskitysleirin kauhujen universaaliutta. Huoneessa hieman eksoottisemmatkin maat, kuten Suomi, olivat saaneet oman osastonsa. Minulle uuteena tietona selvisi että muutama suomalainenkin oli aikoinaan leirille jotenkin päätynyt. Seinällä oli saksankieliset tiedot muutamasta suomalais-nimisestä henkilöstä, josta muilla paitsi yhdellä oli syntymäpaikkanaan Neuvostoliitto. Tämä tietenkin selitti huomattavasti heidän taustaansa, mutta entä se yksi Suomessa syntynyt, mikä oli hänen tarinansa?

Poistuessamme leiriltä päivän hyvä ilma huononi ja pian alkoi sataa. Onneksi läheisellä linja-autopysäkillä oli katos. Mutta missä linja-autot? Hetken kesti ennen kuin opin lukemaan aikataulua (jollainen siellä luojan lykky oli) , josta selvisi syy siihen miksi autoja ei tule. Jos nyt on pyhäpäivä. Pyhä-aikataulussa oli kuitenkin vielä yksi kahden tunnin päästä ajava ilta-auto, mutta tässä kohtaa sen tulemisen varmuus ei tuntunut järin vakuuttavalta kun mitään muutakaan linja-autoliikennettä Gdanskin suuntaan ei näkynyt eikä kuulunut. Noin kolmen vartin jälkeen lähdimme sateessa tallustamaan kohti Sztutowon keskustaa. Ihmisiä ei näkynyt missään, mutta vastaamme juoksi koira joka olikin päättänyt lähteä toisessa talossa asuvia koiratovereitaan katsomaan. Sitten kuului ääntä, messuamista. Pelkoni olivat osoittautuneet toteen, nyt oli pyhälauantai. Kirosin Puolan katolista kirkkoa. Tien varrella oli pieni ja ruma moderni kirkkotalo, jonka ovet olivat "kutsuvasti" auki. Kirkko oli tupaten täynnä ja sieltä loisti valo ja messu kutsui lampaita. Siellä ne kaikki kadonneet ihmiset siis olivat. Sitten vastaan tuli nuori poika pyörällään ja kysyin suuntaa kylän asemalle (jos sellainen oli). Hän neuvoi vain jatkamaan samaa tietä eteenpäin. Kylän keskustassa oli kaksi pysäkkiä tien molemmin puolin. Vastakkaisella pysäkillä oli pariskunta, juopon oloinen noin 35-vuotias mies ja noin 20-vuotias tyttö. Keskustassa oli myös baari, leivoskahvio ja suuntaviitta rautatieasemalle! Lähdimme kohti asemaa. Tie päättyi ja asemalla oli katettu rautatiepysäkki, mutta ei kiskoja. Viereisellä laitumelle laukkasi kolme hevosta. Päättelin että olimme siis tulleet Silent Hillin pikkukaupunkiin elokuvassa jonka oli ohjannut David Lynch.

Kun palasimme pysäkiltä keskustaan leivoskahvilan ovella seisoi Cate Blanchettin näköinen nuori nainen (mutta vielä hörökorvaisempi), jonka myöhemmin uskoin pelastavaksi enkeliksemme. Menin kysymään linja-autoaikatauluista, jotka hän selvitti meille puhelimella, ja todellakin vielä oli menossa se yksi iltabussi. Sitten ostimme munkkia ja kahvia ja katsoimme kuinka elämä palasi Sztutowoon kun ihmiset palasivat autoilla ja polkupyörillä kirkosta samanaikaisesti suurena joukkona, samoin viereisessä baarissa alkoi häiden juhlinta seurueella joka saapui myöskin paikalle autoletkana. Ja me pääsimme palaamaan Gdanskiin tiellä pomppivalla vanhalla bussilla.

Propagandaa neuvostojen maastaKeskiviikko 12.08.2009 02:25

http://yle.fi/teema/tv-arkisto/id18150.html

Yle Teema näytti juuri dokumentin "Tois puol jokke 1961", josta selvisi että Turku on paras paikka maailmassa ja lopussa kansallispukuiset rivistöt marssivat Suomen-lippuja kantaen pitkin Aurajoen rantaa kohti voittoa ... tuli vaan taas mieleen että kun katselee vanhoja kotimaisia dokumentaareja omasta itsestään niin siinä neuvostoliittolainenkin propaganda asettuu omalle paikalleen ja tulee paremmin ymmärrettäväksi kun sen asettaa rinnatusten muun aikalaisitsekehunnan kanssa.

[Ei aihetta]Lauantai 08.08.2009 04:39

http://www.youtube.com/watch?v=779yj8y5oIU

Vituttanut tavallaan aina kun ihmiset eivät ymmärrä mitä on aito opiskelija-elämä Puolassa. Tätä se on.

[Ei aihetta]Maanantai 03.08.2009 02:34

http://www.youtube.com/watch?v=2PBeKzVhWHY

http://en.wikipedia.org/wiki/Venetian_snares

Biisi on levyltä, joka on kokonaan Unkari-aiheinen Funkin innostuttua maan kulttuuriin vierailumatkan jälkeen.
Eilen baarissa törmäsin ilokseni vanhaan kaveriini, jolla nyt sattuu olemaan inkeriläis-venäläinen tausta. Tämä on kuitenkin tarinassa vain sivujuonne.

Hänen seurassaan oli minulle ennalta tuntematon heebo, joten vaihdettiin kädenpuristuksia. Kättelyn jälkeen kaveri näytti hyvin vakavalta ja sanoi että otetaas kättely uusiksi. Käteltiin uudestaan, nyt hän pyrki saamaan aikaiseksi oikein kunnon puristuksen, joka viestisi hänen olevan vakavasti otettava mies. Tilanteessa oli tiettyä komiikkaa ja kysyin että mikä ihmeen kokoomusjuttu tämä nyt on, jolloin ilmeisesti jotain kalahti jonnekin ja uuden tuttavuuden poliittiset aistimet ilmeisesti viestivät minun olevan jotain muuta kuin kokoomuslainen, jolloinka ilmeisesti kokoomuslaiseksi kutsuminen muuttui solvaukseksi.

Hän kutsui minua sitten automaattisesti vasuriksi ja alkoi arvovaltaa hakien luennoimaan minulle maailmankuvaansa. Selvisi että hyvää on vain Kokoomus ja siitä oikealle. Kysyin sitten että pitäisikö tuo Neuvostoliitosta tullut ystävämmekin palautta rajan taakse. "Ei, koska sen perhe tekee töitä.", sitten hän kertoi kuinka paljon hänen perheensä on tehnyt tämän perheen eteen. "On päässyt meidän mökille, otettu mukaan kalastusreissuun merelle", rahasummiakin mainittiin. Ilmeisesti kokoomuslainen, maailmankatsomuksensa mukaan, saa egoboostia asioiden omistamisen tunteesta, myös ystävät on siis parasta omistaa lompakolla.

Mukanaan hänellä oli tyttöystävänsä, jonka rooli oli säestää miehensä hienoa ajatusmaailmaa. Kuitenkin kokoomuslaisen luennon jatkuessa minulle, tyttöystävä alkoi pyytämään kotiinlähtöä, joten kokoomuslainen herra halusi antaa minulle loppukaneetin "Tiedätsää mikä sää olet? Sää olet mun kengän alla, sää olet rikkaan perheen vasuriäpärä (???), sää et ole mittää!" En viitsi kirjoittaa kuinka tähän vastasin, mutta kokoomusu(r)ho poistui sitten paikalta lyylinsä kanssa ja katsoi minua vielä tiukkaa katsetta hakien peräänsä, vilkutin takaisin.

Luulin että äärikokoomuslaisuus olisi vain vitsi ... eikun hetkinen, niin se onkin.
Eilen oli varsin kiintoisa juttu mukana Ajankohtaisessa kakkosessa. "Itä-Karjalan venäläiset vaativat fasisti-Suomelta korvauksia". No, sekaantumatta historiantulkintoihin voidaan mennä historian tapahtumiin. Toisin kuin useat "isänmaalliset" piirit myöntävät, Suomi oli hyökkääjä täällä Jatkosodaksi kutsutussa Hitlerin Operaatio Barbarossan osasodassa. Ensin ryskättiin yli rajan ja sitten vielä yli vanhan rajan alueille jotka eivät olleet koskaan kuuluneetkaan Suomeen. Itäkarjalaiset eivät ole samaa possea kuin Joensuussa asuvat karjalaiset, mutta toki kuuluvat itämeren suomalaisiin heimoihin. Heitä koetettiin sitten aluksi "suomalaistaa" Akateemisen Karjala-Seuran (AKS) oppien mukaisesti. Samalla alueella asuneita kymmeniä tuhansia venäläisiä odotti tylympi kohtelu, heidät passitettiin leireille joita on eri yhteyksissä kutsuttu joko keskitysleireiksi tai siirtoleireiksi. Mikä on olennaista, näillä suomalaisten ylläpitämillä leireillä oli demokraattiselle maalle aivan poikkeuksellisen korkeat kuolinluvut.

Ajankohtaisessa kakkosessa eräs vanha venäläisnainen kertoo kuinka menetti seitsenhenkisestä perheestään kolme. Vielä elossaolevat vanhat suomalaisten leirivangit kokoontuvat vuosittain tapaamiseen, ovat järjestäytyneet, ja vaativat Suomelta tunnustusta ja korvausta. Presidentti Halonen vastasi kirjeeseen ettei Suomella ole lakia joka edes periaatteessa mahdollistaisi korvausten maksamisen vieraan valtion kansalaisille. Niinpä niin, jo lähtökohtaisesti Suomi on hyvis, joka ei siis voi tehdä pahisjuttuja. Myöskään Venäjän valtio ei Suomen leirien vankien asiaa aja, koska leirivankien mukaan, se ei halua säröjä hyvään Suomi-suhteeseensa. Päinvastoin, Venäjän valtio, Vladimir Putinin kädellä, kukittaa Suomen Marsalkka Mannerheimin muistomerkkiä, miehen joka oli suomalaisten miehitysjoukkojen komentaja. Täten myöskään minkäänlaista moraalista korvausta ei ole tulossa, koska millään suunnalla ei ole poliittista tahtoa ajaa näiden ihmisten asiaa. Päättäjille on parempi jos he olisivat hiljaa, ja pian he ovatkin. Nämä ihmiset ovat vanhoja, heitä on vuosi vuodelta vähemmän, eivätkä he tule elinaikanaan saamaan tunnustusta ja yleistä tietoisuutta kokemastaan.

Millaista on saapua Puolaan...Maanantai 06.07.2009 05:01

Niquita#blogcomments