IRC-Galleria

MasterTool

MasterTool

Pierdolenie o Szopenie

Selaa blogimerkintöjä

”Miten olemmekaan väsyneet kaikkiin näihin ruikutteluihin j a valitteluihin ”Länsimaisesta perikadosta”, ”taiteen rappioitumisesta”, ”sivistyksen dekadenssista” ja ”koneellistuvasta elämästä”! Mutta emme ole ainoastaan väsyneet. Me nauramme niille! Ne ovat huvittavia henkisen näivettyneisyyden, epähenkevyyden, älyllisen joustavuuden puutteen ja lohduttoman tietämättömyyden ja ajasta vieraantumisen todisteita. Me nauramme niille!”

Näin Olavi Paavolainen Tulenkantajien johtohahmona.
Tähän nauruun halusi moni kirjoittaja ja taiteilija yhtyä, mutta kansallinen viima puhalsi kylmänä.
Kansalaissodan jälkeinen Suomi eli fanaattisen valkoisuuden kahlitsemassa kulttuurissa. Jyrkimmillään kulttuurin kansallinen uho näkyi Lapuan liikkeen yhteydessä. Akseli Gallen-Kallela, johtava kuvataiteilija vuosisadan alussa, vaati 1930 taiteeseenkin jonkinlaista Lapuan liikettä; taiteilijoiden oli heitettävä yltään se ”vieras ja teennäinen asu, joka on heijastusta bolshevikkimaailman juutalaisuudesta.”
Poliittisella kentällä Tulenkantajat olivat lähimpänä sosiaalidemokraatteja, mutta jäseniin kuului myös äärioikeiston IKL:lää lähellä olevia taiteilijoita.
Suomeen, toisin kuin moniin muihin maihin, ei ollut syntynyt huomattavaa hallitsevaa porvariskansallista suuntausta vastustavaa radikalisoitunutta vasemmistoa. Sitä vastoin (ja sen tilalla) olivat kulttuuriradikaalit, joiden ensisijaisena vaikutusalueena oli kulttuuri-, ei niinkään poliittinen elämä. He ihailivat eksotiikkaa ja modernia koneromatiikkaa. Heidät tunnettiin boheemiudestaan, ja riehakkaista juhlistaan. Ja niin tietenkin, kirjoituksistaan ja runoistaan.


Paavolainen matkaajana

Paavolainen halusi avata ”ikkunat auki Eurooppaan”, kuten kuului myös Tulenkantajien tunnuslause. Tämä merkitsi Suomen ummehtuneen kulttuurielämän tuulettamista, erityisesti keskieurooppalaisilla tuulilla.
Paavolainen näki modernin kirjallisuuden taivaalle nousevan kolme keskusta; Yhdysvallat, (Keski-)Eurooppa ja (Neuvosto-)Venäjä.
Venäjä oli kokenut kulttuurisen kultaisen aikansa noin 1820-1920, jolloin sen kirjallisuus oli tullut maailmankuuluksi (”klassinen venäläinen kirjallisuus”) sellaisten nimien kuten Dostojevski, Tsehov, Tshaikovski, Borodin, Rimski-Korsakov, Gogol ja Rupin mukana (Yhdysvalloissa samaan aikaan Mark Twain, Walt Whitman ja Henry James), ja näytti jatkuvan uusien nimien kuten Tolstoi, Bulgakov, Gorky, Pasternak ja Grossman työn kautta.
1920-luvun lopulla ja 30-luvulla Paavolainen matkasi Euroopan suurkaupunkeihin etsimään ”modernia”, se oli tämä Paavolaisen silmissä välkkyvä ”sininen kukka”.
Berliini oli Euroopan amerikkalaisin, siis modernein kaupunki, siellä moderni rakentaminen oli ennakkoluulottominta ja kiivainta -20/-30-lukujen taitteessa. Hieman myöhemmin Paavolainen vertasi Saksaa ”nuoruuden voimassa kylpeväksi atleetiksi joka löi kehässä hirvittävän lujaa”.
Ranskaa Paavolainen vertasi taasen ”omanarvonsa tuntevaan jo hieman vanhempaan viiksiniekkaan”. Pariisi näyttäytyi hänelle kaikkein mielenkiintoisimpana (tai mieltä kiehtovimpana) Euroopan suurkaupungeista, ja Paavolainen itsensä miellettiin Suomessa ”eurooppalaiseksi”, ja erityisesti ”pariisilaiseksi”.
Pariisi oli kuitenkin osiltaan pettymys Paavolaiselle; hotelleissa ei ollut hissejä ja vesi kannettiin huoneisiin. Kun hän poikkesi keskustan kaduilta, laitakatuja valaisivat vain öljylamput. Moderni oli taas paennut Paavolaiselta. Nyt hän uskoi tulevaisuuden näkyvän vain hippuina nykyhetkessä, tai odottavan meitä vielä meren takana...

Pariisin puolimaailma tuntui kiehtovan Paavolaista siinä missä muitakin suomalaisia matkaajia, hän pysytteli tarkkailijana, flanöörinä, tutkiessaan yöllistä Pariisia. Matkailijoiden tie kulki usein syntisiin kortteleihin, joita Paavolainen kuvasikin kielikuvin jo varttuneemman viettelijättären sukuelimeksi. Tämä oli se maailma joka veti puoleensa uteliaisuuden ja viettelyksen etsinnän vuoksi. Samalla kun Paavolainen oli kiinnostunut tästä maailmasta, se sai hänestä Suomen näyttämään koskemattomalta Ainolta, puhtaalta naiselta.
Pariisissa hän tutustui myös suuren maailman ilmiöihin, neekeri-, ja alastomuuskulttiin. Yhdysvaltain mustat olivat tuoneet mukanaan Eurooppaan jazzin, villin ja monirytmisen musiikin jota konservatiivisissa piireissä kauhisteltiin, mutta öisestä jazz-maailmasta tuli boheemeille toinen koti. Paavolaisen näkemykset mustista ovat kahtiajakoisia, hän toivottaa heidän kulttuuriset tuulahduksensa Eurooppaan tervetulleiksi, mutta samalla pelkää sitä että Pariisin kaltaiset kaupungit olisivat otollisia kohteita afrikkalaisten massoille.
Vapaata alastomuutta (jota esiintyi mm. yöllisten juhlien esiintymisohjelmassa) Paavolainen puolusti puhtaan kauniina ja luonnollisena, ja johon Suomen lehdet vastasivat sanoen että suomalaiseen sieluun sopiva julkinen alastomuus tapahtui saunassa.


Miehen uhat sotien välissä

Kaupungeissa tapaamaansa uudenlaiseen naiseen Paavolainen suhtautui uhkana perinteiselle miehen roolille. Nuoria naisia oli astunut mukaan iltaelämään, joka ennen oli ollut vain miesten piirinä, kunniallisten naisten pysyessä kotona. Nämä nuoret naiset tulivat ulos ja käyttäytyivät kuin miehet; rohkeasti, ja katsojina, ei vain katseen kohteina.
Paavolainen erotti näistä naisista kaksi ryhmää. Flapper oli ei-enää-tyttö, mutta ei-vielä-nainen; nuori nainen joka eli nyt vapauttaan, ja aiheutti samalla miehille hahmotusongelmia tämän roolista.
Kaikista vaarallisin ilmentymä oli kuten garqonnette; poikatyttö, nuori nainen joka käyttäytyi kuin nuori mies. Tällainen edusti Paavolaisesta jo todellista uhkaa naisten taholta miesten maailmalle.


Paavolaisen henkilökuva

Paavolainen miellettiin dandyksi; hienosteluun ja turhamaisuuteen taipuvaiseksi ylemmän keskiluokan mieheksi jonka rooli oli ennen kaikkea julkinen. Dandy hallitsi katseellaan katuja ja julkisia tiloja. Paavolainen myös rakensi tällaista roolia itselleen tietoisesti.
Paavolaisen kirjoituksia seurattiin tarkkaan Suomessa. Hänen kykynsä tunnustettiin yleisesti, mutta hänen konservatiivista, omahyväisyyteen taipuvaista suomalaista ympäristöä kohtaan väläyttelemä kritiikki aiheutti aina puolustelua, siitä miten sitä mikä oli Suomessa juuri nyt oli hyvää Suomelle juuri nyt.
Vasemmistossa Paavolaisen tunnustettiin olevan vapaa kaikkein etovimmista suomalaisuusnormeista, mutta usein silti tuntuvan kiertävän kaikkein arimmat aiheet.
Myöskin vaikka Paavolainen oli ottanut roolikseen toimia modernin esipuhemiehenä, hän ei koskaan asettunut poikkiteloin armeija-instituution kanssa, vaan näki sen välineenä uuden ihmisen luomisessa ja suomalaisen herravihan kitkemisessä. Hän toimikin sodan aikana propaganda-upseerina Mikkelissä, ja alkoi kirjoittamaan Karjala-kirjojansa (Paavolainen oli syntyjään Kannakselta), ja oli siten osaltaan luomassa suomalaisten romanttista Karjala-kuvaa.

One more revealingTorstai 09.11.2006 00:33

Kolmetoista juttua joista pidän:

1. Tapsalla käymisestä
2. Lostin juonesta; spekuloin siitä
3. Hyvä olut
4. Mukava seura, jossa voi rentoutua ja hauskuutella
5. Historiankirjoista ja -dokumenteista
6. Rauhalliset, lähes brunssimaiset aamiaiset Hesarilla täydennettynä
7. Kahvintuoksuun herääminen
8. Perjantaina töissä kun kello tulee yli 12
9. Matkustaminen, varsinkin kulttuurikaupunkeihin, matkailu avartaa^^
10. Syvälliset keskustelut
11. Ihmiset, jotka uskaltavat puhua rehellisesti ja omalla suullaan
12. Se että Toolin ja Meshuggahin äijät on kavereita keskenään
13. Ja muut musiikin puolesta taistelijat

kaksitoista elokuvaa joista pidän:

1. Léon
2. Sleepy Hollow
3. Amélie
4. Neljä Huonetta
5. Ring(u)
6. From Hell
7. Melancholian kolme huonetta
8. Beetlejuice
9. Matrix
10. LOTR-trilogia
11. X-Files: Fight The Future
12. Indiana Jones

yksitoista Bändiä/Artistia joista pidän:

1. Tool
2. Opeth
3. Devin Townsend
4. Novembre
5. Neurosis
6. Meshuggah
7. ISIS
8. Red Sparowes
9. Oceansize
10. Massive Attack
11. Riverside


kymmenen asiaa ulkonäöstäni:

1. 180 cm
2. Keskilyhyt/-pitkä hiuskuontalo
3. Joka ruskea tai mustattu
4. Tummat silmät syvällä päässä
5. "Sul on maailman toiseks isoin aataminomena mitä oon nähny"
6. Hyvinkehittynyt parran kasvu
7. Pitkät ripset
8. Käytän vaatteita, jotka vaihtuvat; rentoja/hienoja/mustaa...
9. Kun nauran näytän karjalaiselta papalta(/mummolta?)
10. Käytän laukkuja :p


kahdeksan lempijuomaani:

1. Pilsner Urquell
2. Velkopopovicky Kozel
3. Bohemia Regent
4. Kivennäisvesi
5. Punaviini
6. Valkoviini
7. Kivennäisvesi+viini
8. Radler

kuusi asiaa jotka ärsyttävät sinua tällä hetkellä:

1. Nuoriso Suomessa
2. Marraskuu
3. Jäätävät asenteet ihmisillä
4. Radiomusiikki ja soittolistat
5. Valehteleminen
6. Suomileijonat

viisi asiaa joihin kosken joka päivä:

1. Peitto
2. Kahvinkeitin
3. Näppäimistö
4. Hiukset
5. Kahvikuppi

Huoh... tähän olisi ollut niin hieno kirjoittaa "Tissit"

neljä tv ohjelmaa jotka katson:

1. Sopranos
2. Lost
3. Supernatural
4. X-Files

kolme paikkaa joista minut löytää:

1. Kotoa
2. Töistä
3. Tapsalta

kaksi lempikirjaani:

Eh... vaikea kysymys, no laitetaan pari tuoretta makoisaa tapausta
1. Anna Politkovskaja: Putinin Venäjä
2. Antony Beevor: Stalingrad


yksi asia joka merkitsee eniten:

1. Onnellisuus

Mikko on...Lauantai 04.11.2006 03:23

Googleta nimesi esim. "matti on" ja laita näkyville yhdeksän ensimmäistä tulosta niin sinä ja muut saavat tietää jotain aivan uutta...

1. Mikko on keikkaillut syksystä '98.
2. Mikko on pelannut ulkomailla ammatikseen vuodesta 2001
3. Mikko on edustanut kasvattajaseuransa VaLePa:n lisäksi Keski-Savon Pateria.
4. Mikko on alkuaan Yölinnulle hieman jo aikaisempi tuttavuus.
5. Mikko on kyllä hyvin sopeutuvainen ja osaa käsitellä ongelmaluonteita aika hyvin.
6. Mikko on tehnyt töitä ulkomailla: juontanut tapahtumia ja näyttelee.
7. Mikko on äänessä Sävelradion Sunnuntaivieras-ohjelmassa 18.12. klo 14-16.
8. Mikko on viimeinen säilynyt esimerkki Saimaan suuresta.
9. Mikko on paljon mukana myös asiakastyössä.

<<<<<<Yölinnun poikain kanssa olimme puukkohippasilla
Tulee hetkiä jolloin tunnen vieraantumisen tunteita. Näen ympärilläni pinnallisia ihmisiä pinnallisine tavoitteineen; nuoret miehet hyppyritukkineen, nuoret naiset pakkeleineen.
Tulee hetkiä jolloin näinkin rauhallinen mies alkaa ajatella, ensinnäkin mitä helvettiä teen täällä tällaisten ihmisten ympäröimänä, ja toiseksi miten paljon ärsyttää se kun terroristit iskevät yleensä aina viattomiin, kun näen aivottomat laumat suomileijonakilkuttimineen täynnä vääristynyttä itsetuntoa, näen teiniporvarit isin ja äitin ostamissa puvuissaan huutamassa profeettansa nimeä ja kantamassa tämän kuvia, näen laivastoupseerit charmanteissa puvuissaan, nuo siat hepenissään... "Flush it all away!"

Miksi Suomessa on anniskeluravintoloissa musiikin pakko soida niin kovalla että normaalikuuloinenkin ihminen joutuisi käyttämään papan korvakuuloketta saadakseen edes jotain selvää siitä mitä se kaveri siinä vieressä oikein höpäjää!

Tämän vuoksi, kulttuuriradikalismi!, Suomi on huomenna sun, mieti millaisessa maassa haluat lastesi kasvavan. Minä pelkään että se on pinnallinen, kylmä ja rasistinen. Jos näin käy niin minähän muutan ulkomaille, vaikka Ruotsiin tai Galapagos-saarille, Suomi rypekööt omassa hajussaan.

Jos minun täytyisi valita 1. eurooppalaisuuden, maailmallisuuden ja henkisen itsenäisyyden ja 2. ummehtuneen ja omahyväisen suomalaisuuden; sen poroporvallisuuden, moraalisen fariseuslaisuuden ja atavistisena hyveenä esitetyn nationalismin välillä, ei valinta olisi perin vaikea.
Mitä nuoret tänään, sitä kansakunta huomenna. Jos vanha sanonta pitää paikkansa, ainakin Auran rannoilta katsoen Suomen tulevaisuus näyttää suvaitsemattoman synkältä.
Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksen ja kaupungin nuorisoasiainkeskuksen selvitys antaa osin huolestuttavan kuvan nuoren polven arvojen muutoksesta. Vuoden 1999 vastaavaan kyselyyn verrattuna rasistiset asenteet ovat voimistuneet, työttömiä karsastetaan, ja ympäristötietoisuus on saanut tehdä tilaa nautinnonhalulle.
Turkulaisen nuorisotyön 60-vuotispäivänä julkistettu tutkimus on aineistoltaan vakuuttavan perinpohjainen. Kymmensivuiseen kyselyyn vastasi kaupungin peruskouluissa ja lukioissa (huom. ei ammattikouluissa) lähes 3500 nuorta. Tietojen keruussa ja analysoimisessa pyrittiin mahdollisimman hyvään vertailtavuuteen seitsemän vuoden takaisen tutkimuksen kanssa.
...
Puheet nuorison maallistumisesta ovat Turun tutkimuksen valossa liioittelua. Joka viides vastaaja ilmoitti uskonnon olevan hänelle tärkeää; tosin yhtä moni ilmoitti uskovansa astrologiaan ja (/tai?) ufoihin.

***

Sulkeissa olevat huomiot ovat omiani.

Kävelysauva ja haamu puna-armeijastaKeskiviikko 04.10.2006 02:56

Ukkini veisti mummolleni puusta kävelysauvaa. Kysyttäessä hän ei tiennyt miksi, sanoi vain että "Ritu satuttaa pian jalkansa."
Seuraavana aamuna sängystä noustessaan näin kävi.

Ukin äiti oli toiminut 19 vuotta Lotta Svärd-järjestössä. Sodan jälkeen hän jäi kotiin hoitamaan kahdeksanlapsista perhettä. Sodan aikana oli kuitenkin tapahtunut jotain perin outoa.
Venäläinen upseeri oli herättänyt hänet unestaan ja kertonut makaavansa kuolleena metsässä ja pyytänyt tulleensa haudatuksi. Seuraavana päivänä lotat olivat löytäneet venäläisen upseerin ruumiin tämän haamun osoittamasta paikasta ja haudanneet tämän.

Nämä ihmiset ovat tietääkseni aivan täysipäisiä.
Ovatko nämä ihmiset jotenkin erityisen herkkiä aistimaan tällaista? Vanhojen parien kohdalla uskon syntyvän jonkinlaisen symbioottisen tilan, esim. usein kun toinen kuolee, kuolee nopeassa ajassa myös toinen. Mutta riittääkö sekään selittämään tätä?

Vastaavia tarinoita on muitakin, mutta niiden kertominen/kertomatta jättäminen kuuluu ehkä ensisijassa muille kuin minulle.

StormSunnuntai 17.09.2006 21:17

If you wanted to, say you wanted to, if you wanted to save the world. Where could you start, how could you start, if you wanted to feel, like I feel. Like I feel.
You run and hide, don't run and hide. You wanted to be what you never been before.
I'm starting to feel ok, but I'm wasted, and I'm failing. Oh Tracy please can't you see, it's just me.
I wanted to feel what I never felt before. I was tired of leaving I was tired of war.
If we wanted to, say we wanted to, if we wanted to save our world. I'm waiting here, waiting. Waiting here, baby. Please stay with me!
We wanted to be, what we never been before. Are we tired of leaving, are we tired of the war?

New New York 2033Torstai 03.08.2006 01:44

Nyt jätämme Luciferin ja Margaretan tansseihinsa... mutta he palaavat vielä kunhan juhlat salongissa on tanssittu viimeistä viersta myöten...

Kylmä sade piiskasi katuja miehen kävellessä kotiaan, työväen asuntolaa, kohden marraskuisessa yössä. Hän oli eksyksissä katuvalojen laimeassa loisteessa, hän ei halunnut pääsevänsä perille. Huomenna olisi taas uusi työpäivä asetehtaassa. Se oli B-luokitus kansalaisten osa.
Antony oli syntynyt B-kansalaisena, sillä hänen enonsa Murray oli ollut vihollisen vankileirillä Euraasiassa Oceanian sodan jälkeen. Eno oli palannut pysyvästi rampautuneena, ja hänen sisä-elimiään oli myyty mustaan pörssiin, luultavasti kansallisbolshevisti-puolueen pampuille Berliinissä tai Moskovassa.
Lähisukulaisen joutuminen vihollisen käsiin merkitsi sitä että epäilyksen leima lyötäisiin koko perheen ylle. Puolue pelkäsi fanaattisesti vihollisen vakoojien soluttautumista Uus-Yhdysvaltojen yhteiskuntaan. Virastoissa ja julkisilla paikoilla Puolueelle kuolemaan saakka uskolliset USS-joukot mustissa univormuissaan valvoivat kansalaisia. Epäilyksenalaiset voitiin välittömästi viedä ajatustensieppaajaan, eräänlaiseen aivoskanneriin joka kyllä paljastaisi totuuden. Lähin kuolemanleiri ei ollut kauempana kuin New Jerseyn satelliitti-alueella.
Antony palasi itselleen merkityksettömään elämäänsä. Vielä ennen nukkumaanmenoa hän tuijotti itseään hetken peilistä. Hänen kasvonsa eivät ilmaisseet minkäänlaisia tunteita, niin kuin nykyään oli parasta. Takaisin katsoivat vain tyhjät mustat silmät syvällä rokonarpisissa kasvoissa. Hän sulki valon.
**********************
Aamulla matkalla asetehdas NNY-C:hen hänen ohitseen marssi joukku nuoria Vakoojia, Puolueen nuorisojärjestön jäseniä. Vakoojiin kuulumisesta oli tullut nykyään lähes välttämättömyys jos halusi lapselleen edes jotain mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Vakoojissa nuoret saivat päivittäin oikeaa poliittista kasvatusta ja asekoulutusta. Nuorista oli kasvamassa pelottava kiihkomielinen joukko Puolueen uskollisinta kaartia. Vanhat ihmiset pelkäsivät nuoria. Vakooja-koulussa nuorien mieli pestiin puhtaaksi Puolueen dogmeihin sokeasti uskovaksi kollektiiviseksi ryhmä-mieleksi. Heidän kaikkea luontaista julmuuttaan kaikkea vierasta kohtaan ruokittiin, ja heille opetettiin havainnolistavin opetusvideoin ulkomaalaisten olevan syöpäkasvain yhteiskunnassa, kuin rottia, joilla ei ollut oikeaa moraalia tai ihmisyyttä, he eivät olleet ihmisiä. Nuoret olivat tulevaisuus.
Nuoria johtava teini-ikäinen Vakooja-aliupseeri huudahti Antonyn "B"-hihamerkin nähdessään "Katsokaa tuota likaista näätää!". Ohi marssiessaan selät kaarella punaisissa, sinisissä ja mustissa hihamerkeissään muut nuoret sylkivät hänen päälleen ja nauroivat pahantahtoisesti.
12 tunnin työpäivän jälkeen asetehtaan liukuhihnalla Antony meni muonapisteelle jonottamaan ruoka-annostaan. Ruoka oli huonoa, enimmäkseen säilykkeitä. Jonossa miehet polttivat kauheaa säännöstely-tupakkaa. Antonya ei olisi haitannut enempää vaikka saisikin keuhkosyövän.
Kotiin päästyään hän istui loppuillan television hajamielisesti katsellen Fox-kanavan lähetystä sodasta etelässä. Välissä tuli Kolmen Minuutin Viha, joka välitettiin kaikille suorana kaikkialla. Johtaja puhui paasaten ja loi kansaan uskoa taistella suuren yhteisen tavoitten puolesta, antamaan kaikkensa. Sitten kuvia vihollisista ja epä-ihmisistä, heitä kuvattiin alhaisena laumana, he saivat edustaa kaikkea epäkelvollista.
Hän vaipui ajatuksiinsa ja unen rajamaille. Hän muisteli nuoruutensa rakastettua Jackieta. Jackie oli ollut rauhanaktivisti eikä ollut aina osannut peitellä inhoaan kaikkea Puolueeseen liittyvää kohtaan. Jackie oli saanut surmansa puolueen vastaisessa mielenosoituksessa 2020 USS-joukkojen panssari-autojen ajettua mielenosoittajien rivistöihin täydellä vauhdilla, sinä iltana oli virrannut paljon verta. Nykyään luvaton kokoontuminen oli kielletty ulkona.
Siitä oli hyvin pitkä aika kun Antony oli saanut tuntea naisen kosketuksen, hän oli jo lähes unohtanut... Hän tunsi jotain kaipauksenomaista ennen kuin nukahti levottomaan uneen.

PersoonallisuustestiPerjantai 14.07.2006 02:16

Ekstrovertti
*
Introvertti
Käytännöllinen
*
Intuitiivinen
Ajattelija
*
Tuntija
Impulsiivinen
*
Harkitsija

Olet rauhallinen, luova ja huomaavainen henkilö. Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä. Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille. Ihmistyyppisi ohjaa käyttäytymistään vahvoilla sisäisillä arvoilla, eikä niinkään logiikalla tai järkisyillä. Jos sinut pakotetaan toimimaan faktojen ja logiikan tasolla, sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta. Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua. Kaltaisesi ihmiset ovat usein uskonnollisia, hengellisiä tai filosofisia, ja näkevätkin oman elämänsä matkana tai tehtävänä. Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua mystikkona tai haihattelijana. Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä. Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin. Tästä syystä sinulla on taipumus vaipua alakuloisuuteen.


***********************************************************************


Hmm... aivan totta! Vai mitä muut ovat mieltä?

http://www.netello.com/persoonallisuus_testi.php

JuppihippipunkkariTiistai 20.06.2006 18:57


HEVARI
[ ] Onko sinulla pitkät hiukset?
[x] Pidätkö kaljasta? (oluesta)
[ ] Oletko moshaaja?
[x] Etkö usko Jumalaan?
[ ] Onko sinulla pentagrammi jossakin vaattessa tms.?
[ ] Omistatko piikkejä?
[ ] Osaatko soittaa kitaraa? (niin paljon että jätän rastittamatta)
[x] Osaatko karjua?
[ ] Omistatko saappaat?
[x] Kuunteletko heviä?
Yhteensä: 3

GOOTTI
[ ] Käytätkö mustaa kajaalia?
[x] Onko suurin osa pukeutumisestasi tummaa?
[ ] Ajatteletko usein kuolemaa?
[ ] Haluatko kuolla?
[ ] Tunnetko haluavasi kuolla?
[ ] Oletko sosiaalisesti olematon?
[ ] Oletko kalpea?
[ ] Pidätkö Hot Topicista?
[x] Pidätkö Tim Burtonin leffoista?
[ ] Oletko ilkeä?
Yhteensä: 2

SKEITTARI/PUNKKARI
[ ] Osaatko skeitata?
[ ] Käytätkö skeittikenkiä?
[ ] Teetkö typeriä juttuja kavereidesi kanssa?
[ ] Oletko joutunut tekemisiin poliisin kanssa?
[ ] Katsotko X-gameseja? (was?)
[ ] Onko sinulla läväreitä muualla kuin korvissa?
[ ] Pidätkö/onko sinulla mohawk?
[x] Käytätkö bändi-paitoja?
[x] Oletko kutsunut jotakuta teeskentelijäksi (feikiksi) lähiaikoina?
Yhteensä: 2

PISSIS
[ ] Käytätkö sanaa "niinku"?
[ ] Shoppailetko Onlyssa/Vero Modassa/muussa vastaavassa?
[ ] Pelkäätkö gootteja?
[ ] Kikatatko paljon?
[ ] Katsotko O.C:tä? (nykyään jo tiedän mikä se on)
[ ] Pidätkö popista?
[ ] Ryyppäätkö/poltatko? (juon usein sivistyneesti)
[ ] Halailetko ystäviäsi?
Yhteensä: 0

HIPPI
[ ] Onko sinulla pitkät hiukset? (joskus olikin)
[ ] Omistatko batiikki-värjätyn vaatekappaleen?
[x] Haluatko pelastaa eläimet? (leffoissa eläimen kuolema on aina herkistävä hetki)
[x] Onko sota mielestäsi turhaa?
[ ] Pidätkö klassisesta rokista? (olisin voinu toisaalta rastittaakin)
[ ] Oletko ikinä osallistunut protestiin?
[ ] Oletko ikinä saanut yhtäkkistä mielihalua halata puuta?
[ ] Onko mielestäsi hauskaa istua ringissä ja laulaa yhden soittaessa kitaraa? (ilman yhteislaulua kyllä)
[ ] Ajatko/haluaisitko ajaa Kuplalla?
Yhteensä: 2

RÄPPÄRI
[ ] Käyttäydytkö räppärimäisesti? :D
[ ] Käytätkö yli-suuria vaatteita?
[ ] Pidätkö räpistä?
[ ] Oliko Tupac maailman mahtavin räppäri?
[x] Pidätkö afroista?
[ ] Käytätkö räppäreiden käsimerkkejä/puhut "räppärikieltä"?
[ ] Pidätkö tanssimisesta?
[x] Omistatko yli 40 cd:tä?
[ ] Oletko tummaihoinen?
Yhteensä: 2

EMO:
[ ] Itketkö usein?
[ ] Käytätkö hupputakkeja?
[ ] Kuunteletko emoa?
[x] Eivätkö ihmiset ymmärrä sinua?
[ ] Kirjoitatko runoja? (en ole kirjoittanut pitkään aikaan)
[x] Oletko värjännyt hiuksesi mustiksi?
[ ] Leikkaatko itse hiuksiasi?
[ ] Tunnetko itsesi usein yksinäiseksi? (en nykyään)
[ ] Oletko itsetuhoinen?
Total: 2

NÖRTTI
[ ] Käytätkö silmälaseja?
[ ] Saatko hyviä arvosanoja? (en tunne itseäni arvoiseksi tähän rastiin)
[ ] Käytätkö astma-piippua tms.?
[ ] Työnnätkö kyniä/laskimia/vastaavia paidantaskuihisi?
[ ] Valitseeko äitisi vaatteesi?
[x] Oletko usein koneella?
[ ] Kiusataanko sinua usein?
[ ] Odotatko innolla kouluun pääsyä?
[x] Oletko ujo vastapuolisen sukupuolen läsnäollessa? (en enää niin paljoa)
[x] Pelaatko videopelejä?
Total: 3

Suoriuduin :

HEVARI : 3
GOOTTI : 2
SKEITTARI/PUNKKARI : 2
PISSIS : 0
HIPPI : 2
RÄPPÄRI : 2
EMO : 2
NÖRTTI : 3