IRC-Galleria

[Alkuperäinen teksti viitteineen; http://keronen.blogspot.com/2009/06/yliopistolaki-aanestyksesta-poissa.html ]

Tiedättekö, mikä on Suomen harvoja työpaikkoja, joissa ei tarvitse tehdä töitä, mutta joista saa nostettua pyöreät 6000 euroa per kuukausi?
Eduskunta.

Äänestykset uudesta yliopistolaista saatiin päätökseen. Tämän yhden lakiehdotuksen tiimoilta käytiin yli kymmenen äänestystä ja aikaa koko hommaan meni yli viisi tuntia. Äänestyksistä oli poissa 70 kansanedustajaa, mikä olisi poikkeuksellisen paljon jopa äänestyksissä, joissa eduskunta toimisi lähinnä kumileimasimena jollekin pienelle ja vittumaisuudestaan huolimatta pääasiassa merkityksettömälle EU:n mansikkadirektiiville, joka määrää marjamehujen oikeaoppisista punasävyistä.

Yliopistolaki luonnollisestikin on tärkeämpi asia kuin EU:n läpällä asettamat direktiivit, jotka määrittelevät jotain pellen punaisen nokan maksimikokoa, särökitaran maksimivolyymiä tai muuta yhtä fiksua ja olennaista. Ensinnäkin yliopistolaki järjestelee Suomen korkeakoulujärjestelmää monelta osin radikaalisti uusiksi, ja toiseksi koko lakiehdotus on erittäin kiistelty. Suomen etevimmät oikeusoppineet ovat tuominneet yliopistolain perustuslain vastaisena, joten kyse ei ole mistään yksinkertaisesta rutiiniäänestyksestä, vaan asiasta, joka ulottuu koko Suomen oikeusjärjestyksen ytimeen. Yliopistolaki ei siis vaikuta pelkästään yliopistoihin, vaan myös koko hallintakoneiston suhtautumiseen Suomen perustuslakiin. Perustuslakia puolestaan on sitä helpompi rikkoa, mitä useammin sitä rikotaan. Jos perustuslain yli voidaan kävellä yhdessä asiassa, mikään ei sano, että niin ei voitaisi tehdä toisessakin asiassa.

Viimeksi vastaavanlainen tilanne oli eduskunnan äänestäessä yleisestä urkintalaista, eli Lex Nokiasta. Oikeusoppineet sanoivat myös Lex Nokiasta, että se on vastoin Suomen perustuslakia. Tästä huolimatta eduskunta veti lain läpi ilman suurempia ongelmia, ja juuri kuten nyt yliopistolain kanssa, myös Lex Nokiasta äänestäessä harva kansanedustaja oli jaksanut vaivautua paikalle määräämään hallintoalamaisten kohtalosta. Lex Nokiasta äänestäessä poissa oli 47 kansanedustajaa, eli noin joka neljäs.

Kansanedustajan pohjapalkka on 5860 euroa kuussa plus erilaiset lisät, joita maksetaan esimerkiksi valiokuntien puheenjohtajille. 12 vuotta kansanedustajana toimineen pohjapalkka on 6300 euroa kuukaudessa. Koska pyöreät 6000 euroa on aivan vitusti rahaa, on tärkeää, että se raha myös ansaitaan. Kansanedustajalla ansaitseminen tapahtuu tekemällä töitä, ja merkittävin kaikista kansanedustajan tehtävistä on päättää erilaisista laeista istumalla eduskunnassa ja painamalla nappia. Ne kansanedustajat, jotka eivät tätä tee, jättävät työnsä kannalta olennaisimman tehtävän hoitamatta.

Seuraavassa on lista kaikista niistä kansanedustajista, jotka olivat poissa yliopistolaista päätettäessä. Lista perustuu viimeiseen yliopistolakia koskeneeseen äänestykseen, jolloin 70 kansanedustajaa, eli 35%, oli katsonut parhaaksi olla aivan muualla kuin tekemässä töitä. Aikaisemmissa äänestysvaiheissa poissaolleiden lukumäärä vaihteli hiukan tuosta 70, mikä johtuu oletettavasti siitä, että osa päättäjistä jaksoi olla mukana aluksi, mutta kesken istunnon heillä loppui keskittyminen ja he menivät työhuoneisiinsa pelaamaan Nintendo Wiillä Castlevaniaa.

Keskusta:
Ahonen Esko
Alatalo Mikko
Anttila Sirkka-Liisa
Autio Risto
Hautala Lasse
Hyssälä Liisa
Kaikkonen Antti
Karjula Kyösti
Kiviniemi Mari
Korkeaoja Juha
Lehtomäki Paula
Mieto Juha
Reijonen Eero
Salovaara Pertti
Uusipaavalniemi Markku
Vanhanen Matti
Vehkaperä Mirja
Vehviläinen Anu
Väyrynen Paavo

Kokoomus:
Akaan-Penttilä Eero
Asko-Seljavaara Sirpa
Nepponen Olli
Hakola Juha
Holmlund Anne
Häkämies Jyri
Katainen Jyrki
Laxell Jouko
Lehti Eero
Lindén Suvi
Perkiö Sanna
Pihlajaniemi Petri
Rajala Lyly
Risikko Paula
Sarkomaa Sari
Sasi Kimmo
Tiura Marja
Toivakka Lenita
Ukkola Tuulikki
Vapaavuori Jan

SDP:
Gustafsson Jukka
Guzenina-Richardson Maria
Heinäluoma Eero
Huovinen Susanna
Hurskainen Sinikka
Kalliomäki Antti
Kantola Ilkka
Kiljunen Kimmo
Koskinen Marjaana
Kuusisto Merja
Lipponen Päivi
Paatero Sirpa
Söderman Jacob
Tabermann Tommy
Taimela Katja
Urpilainen Jutta
Viitanen Pia
Vuolanne Antti

Kristillisdemokraatit:
Tallqvist Tarja

Vihreät:
Brax Tuija
Ojansuu Kirsi
Sinnemäki Anni
Sumuvuori Johanna

Vasemmistoliitto:
Kauppila Matti
Korhonen Martti
Tennilä Esko-Juhani

RKP:
Wideroos Ulla-Maj

Perussuomalaiset:
Soini Timo
Virtanen Pertti
Vistbacka Raimo

Internet on siisti, koska Internet ei unohda.

Olen kääntänyt irlantilaisen dokumenttielokuvan The End of Nations suomeksi. The End of Nations käsittelee pääasiassa Euroopan unionia ja Lissabonin sopimusta, eli EU:n perustuslakia, sekä sitä, miten Lissabonin sopimus muuttaa Euroopan unionin liittovaltioksi. Dokumentissa käydään läpi EU:n seurauksia muun muassa rikoslakiin ja maahanmuuttoon, sekä jatkuvasti syventyvän integraation lopullista merkitystä. Elokuva sisältää haastatteluja europarlamentaarikoilta sekä EU-oikeuden tutkijoilta, ja siinä selitetään ansiokkaasti muun muassa mitä Euroopan komissio tekee, ja miten ns. "kvalifioitu määräenemmistöäänestys" toimii. Elokuvassa sivutaan myös randomilla Uutta maailmanjärjestystä ja siinä käsitellään sitä, miten monet EU:n perinteisistä jäsenvaltioista ovat entisiä suurvaltoja, ja miten suurvaltaunelma elää Euroopassa. Elokuvassa on luonnollisesti omat puutteensa, mutta suosittelen sitä erittäin lämpimästi kaikille, jotka ovat kiinnostuneet EU:sta, Lissabonin sopimuksesta tai maailman nykyisestä tilasta, riippumatta suhtautumisesta EU:hun.

Tekstitetty elokuva on nähtävissä YouTubessa, ja siitä löytyy myös torrent The Pirate Bay'stä. Elokuva on jaossa täysin laillisesti ja tekijöiden luvan kanssa, ja sitä saa polttaa DVD:lle, näyttää ja levittää edelleen ilman mitään ongelmia.

Linkit elokuvan YouTube-versioon ja lisätietoja elokuvasta:
http://keronen.blogspot.com/2009/05/end-of-nations-suomeksi-kaannetty.html

Elokuvan torrent-tiedosto:
http://thepiratebay.org/torrent/4917600/The_End_of_Nations_%5BFIN-SUB%5D.avi

Suomi ei ole länsimainen oikeusvaltio. Helsingin Sanomat uutisoi Suomen saaneen viime vuosina enemmän ihmisoikeusrikkomuksia kuin kaikilla muilla pohjoismailla yhteensä. 15 vuoden aikana Suomi on saanut 74 langettavaa päätöstä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Jos otetaan huomioon Suomen väkiluku, on tulos entistä murskaavampi. Jo pelkästään Ruotsissa on melkein puolet enemmän asukkaita kuin Suomessa, mutta siitä huolimatta Suomi on tehnyt enemmän ihmisoikeusrikkomuksia kuin Ruotsi, Tanska, Norja ja Islanti yhteensä.

Suuri osa Suomen saamista ihmisoikeusrikkomuksista liittyy ylipitkiin käsittelyaikoihin, mutta ne eivät tietenkään ole ainoa tapa, jolla Suomi kunnostautuu neuvostoliittoilussa. Ainoastaan seitsemän 47:tä Euroopan neuvoston jäsenvaltiosta on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta enemmän tuomioita sananvapauden rikkomisesta kuin Suomi. Sananvapauden rutiininomaisen rikkomisen lisäksi Suomi säätää toistuvasti lakeja, jotka maan korkeimmat oikeusoppineet tuomitsevat perustuslain vastaisiksi; tästä viime aikaisina esimerkkeinä Lex Nokia ja uusi yliopistolaki.

Ongelma ei tietenkään ole siinä, ettäkö Suomen lait olisivat jotenkin puutteellisia. Jos niitä lakeja kunnioitettaisiin, Suomi ei rikkoisi ihmisoikeuksia. Ongelma on siinä, että ihmiset elävät illuusiossa, että koska kaikki heidän välittömässä lähipiirissään näyttää olevan hyvin, asiat ovat myös todellisuudessa hyvin. Euroopan lähihistoria tarjoaa tästä harhasta kärjistetyn ja erittäin yksiselitteisen esimerkin; Natsi-Saksa.

Elämä Hitlerin ajan Saksassa ei ollut keskimääräiselle, tavanomaiselle saksalaiselle gestapoa, keskitysleirejä ja mielipidevankeutta. Hitlerin ajan Saksassa oli glamouria hohkavia elokuvatähtiä ja ulkomaan kansalaiset kävivät lomailemassa Saksassa idyllisillä rantalomilla pelailemassa golfia ja Diablo II:tä. Hitlerin ajan Saksa ei näyttänyt tavallisen kansalaisen silmissä painajaismaiselta Helvetin esikartanolta, jossa kaikki Danten kuvailemat infernon hirveydet kävivät toteen ja jossa juutalaiset paloivat rovioilla ympäri katuja. Monelle saksalaiselle Natsi-Saksa oli hyvinvointivaltio.

Tästä huolimatta Natsi-Saksa nakkasi ihmisiä vankilaan mielipiteiden vuoksi, urkki kansalaisiaan välittämättä heidän yksityisyydestään ja loukkasi omien kansalaistensa perimmäisiä oikeuksia. Nämä teot eivät vain yksinkertaisesti kiinnostaneet tavanomaista saksalaista, koska tavanomaisesta saksalaisesta tuntui siltä, että niillä ei ole käytännössä mitään merkitystä hänen elämänsä kannalta, tai että loukkausten uhrit ovat ansainneet sen. Harva sakasalainen oli edes perillä siitä, mitä kaikkea Saksan valtio todellisuudessa puuhaili. Saksalaiset eivät olleet pahoja ihmisiä, koska he antoivat natsivallan tapahtua; he olivat ainoastaan passiivisia.

Vastaava ilmiö on tapahtumassa Suomessa. Kun Suomessa puhuttiin sormenjälkien keräämisestä kaikilta kansalaisilta, puolusteltiin sitä hokemalla, että rehellisellä kansalaisella ei ole mitään pelättävää. Puolestaan syyttömänä Internet-sensuurin kohteeksi joutuneet tahot ovat pelkästään valitettavia yksittäistapauksia. Sananvapauden ollessa kyse taas puhutaan "sananvapauden käyttäjän vastuusta", mutta unohdetaan samalla, että aikuisten ihmisten maailmassa myös kuulijalla on vastuu. Ihmiset eivät vaadi ihmisoikeuksien kunnioittamista, koska niitä vastaan rikkominen ei kohdistu ihmisiin itseensä, eivätkä ihmiset ymmärrä, mistä ihmisoikeuksissa todellisuudessa on kyse.

Oikeusrealismi on oikeudellinen teoria, jonka mukaan oikeus ei ole mitään muuta kuin se, minkälaisena se toteutuu. Lait, säännökset ja niin edelleen eivät merkitse yhtään sen enempää kuin miten paljon niitä ollaan valmiita noudattamaan. Jos viranomaiset, lainsäätäjät ja tuomioistuimet eivät noudata lakeja, silloin lait eivät ole mitään muuta kuin sanoja paperilla, eivätkä sanat pysty muuttamaan todellisuutta mihinkään suuntaan. Mikäli mikään taho ei rankaise lakien rikkomisesta, silloin viranomaisilla, lainsäätäjillä ja tuomioistuimilla ei ole mitään pakottavaa syytä noudattaa lakeja.

Ihmisoikeudet eivät eroa muista laeista yhtään millään mystisellä ja syvällisellä tavalla. Ihmisoikeudet merkitsevät yhtään mitään ainoastaan niin pitkälle kuin valtiot ja muut tahot ovat valmiita noudattamaan niitä. Parhaimmillaan ihmisoikeudet ovat jaloja julistuksia, jotka pukevat sanoiksi osan siitä hyvästä, jonka jokainen ihminen ansaitsee puhtaasti ihmisyytensä perusteella. Pahimmillaan ihmisoikeudet ovat vain tyhjää sanahelinää vailla mitään suurempaa arvoa kuin mitä on sillä paperilla, johon lakiteksti on painettu.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei voi suojella ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia. Jos tuomioistuin toteaa valtion rikkoneen ihmisoikeuksia vastaan, voi se ainoastaan torua valtiota ja tuomita tämän maksamaan rahallisia korvauksia ihmisoikeusrikkomuksen uhrille. Tuomioistuin ei voi millään tavalla varmistaa, että valtio ei ryhtyisi välittömästi tuomion jälkeen rikkomaan prikulleen samoja ihmisoikeuksia vastaan prikulleen samalla tavalla. Tuomioistuin voi ainoastaan paheksua ja tuomita hyvityksiin, mutta sillä ei ole mitään todellista valtaa puuttua loukkauksien perimmäisiin syihin, eikä se voi varmistaa oikeuksien toteutumista tulevaisuudessa.

Jos ihmisoikeuksia ei kunnioiteta, silloin ihmisoikeuksia ei ole olemassa. Valtiot eivät kunnioita ihmisten oikeuksia siksi, että valtioilla olisi jokin ihmisiä suurempi, messiaanisempi ja jalompi moraalikäsitys. Valtiot kunnioittavat ihmisten oikeuksia ainoastaan, jos niiden on pakko. Jos ihmiset eivät aktiivisesti vaadi oikeuksiensa kunnioittamista, silloin valtiolla ei ole yhtään mitään todellista velvollisuutta kunnioittaa niitä. Vain ja ainoastaan ihmiset voivat vaikuttaa siihen, rikotaanko ihmisoikeuksia vai ei.

Tähän loppuun sopisinkin sattumanvarainen lainaus Nietzscheltä;
"Ihminen ei ole aina urhoollinen, ja väsyneenä voi meikäläinen joskus valittaa tällä tavalla."
- Iloinen tiede, s.169

Lisää tietoa:
Jukka Hankamäki - Sensuurin Suomi [ 1 ]
Katja Boxberg, Taneli Heikka - Lumedemokratia [ 1 ]

[ Alkuperäinen teksti lähdeviitteinen löytyy osoitteesta http://keronen.blogspot.com/2009/05/ihmisoikeuksia-ei-ole-olemassa.html ]