IRC-Galleria

RaskNaks

RaskNaks

, sisältää fenyylialaniinin lähteen

Selaa blogimerkintöjä

38,4 asteen kissakuumeLauantai 16.11.2013 22:50

Paljon on minun elämääni lemmikinosto aikeita mahtunut. Koiraa ja kissaa olen lähinnä tahtonut, mutta tässä parivuotta sitten iski käärme-kuume, joka kuitenkin meni ohi vuodelevolla ja alkoholilla. Jopa sauvasirkkoja on meidän talouteen ollut joskus ysäriaikaan tulossa. Mikähän järki siinäkin ois ollut? Ne kun toimivat metodilla: osta yksi, saat 200.

Nyt kuitenkin viimeaikoina lähinnä sydäntä on ollut oman kissan hankinta. Oma pieni karvapallo nurkkiin pyörimään, mikäs sen mukavampaa! :) Kohta kolme vuotta minun kissakuumetta edistänyt Linda omaa kotonaan kolme kissaa. Tällä ajalla on pakostikin kiintynyt (jopa) niihin ja oppinut yhtä sun toista kissoista. Akin ja Jennan kissaparivaljakko on myös edistänyt asiaa pahasti.

Nyt olen tullut siihen tulokseen, että kissanhan minä hommaan. Se ei kuuleman mukaan ole erityisen vaikeaa (edes minun kaltaiselle tahvolle) ja siitä riittäisi iloa ja seuraa. Ei tietenkään Lindaa enemmän, mutta...kuitenkin... Joten joko hommaan kissan hetimiten ja pikimmin tai sitten maltan kuumeeni ensivuoteen, jolloin rupeamme todella metsästään yhteistä kämppää Lindan kanssa. Eiköhän olisi jo aika muuttaa pois kotoa?

Ikuinen kamppailuni kissojen ja koirien välillä päättyy kissojen voittoon, sillä vaikka koirat ovatkin paaaaljon seurallisempia ja niin sanotusti lojaalimpia on kissojen luonne kuitenkin paljon arvostettavampi. Koirat yleensä tekevät mitä ihminen käskee, mutta kissatpa eivät alistu sellaiseen; ne tekevät jos niitä huvittaa. Niitä ei kyykytetä ja silti välillä hekin hellittävät arvokkuuttaan ja kaipaavat huomiota. Mikä mainio otus!

Päivän biisi: Juice Leskinen - Klovni heittää veivin

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.