IRC-Galleria

Muistoja.
Olit levoton, et koskaan asettunut paikoilleen. Elit kiihkeästi.
Todellisuutesi oli kovin erilainen kuin minulla. Mutta ne parhaat hetket, kun saunottiin ja juteltiin, antoivat paljon. Jaksoit kuunnella, ja ymmärsit elämän nurjaakin puolta.
Ja olisit halunnut olla paljon enemmän, kuin mihin sinulla oli voimia.
Siksi sinulle tapahtui ja sattui paljon, en varmaan tiedä puoliakaan. Mutta tiedän tarpeeksi, jotta muistan sinut aina. Nyt ei tarvitse enää yrittää, voit jo rauhoittua. Kivut on poissa, lepää rauhassa soturi.

Ylös luojan luo, sillä taivaassa on juhlat

Walhallassa tapaat taas vanhat, hurjat

On unohtuneet menneet, kohtalot kurjat

Ei sadetta, kuraa, ei murhetta

Nähdään taas, ystävä, kun on aika

Hei,
sinä fiksu ja filmaattinen ihminen.
Kerro minulle,kun minä olen vaan tämmöinen tavallinen hölmöläinen,mitä se onni on?
Onko se tarkoitettu vain kauniille ihmisille,ja rohkeille? Jotka tuntee tuoksut?
Tai sellaisille jotka uskaltaa ottaa sen mitä tarjotaan, tai ymmärtävät ottaa ja vaatia vaikka ei tarjottaisikaan? Ja jos osaa hieman johdatella totuutta, onko se sitten tie onneen?
Kun sanottiin; Rehellisyys maan perii. Mutta minkä maan, mistä? Ole avulias ja kiltti, niin sinuakin autetaan; Saatat hyvällä tuurilla pärjätä työelämässä duunarina, paskalla palkalla.
Rakenna perhe, tee lapsia; Kenen kanssa? Nyrkki-kyllikin, ja viiden sisaruksenko kanssa?
Tee aina parhaasi; Ja minkähän takia? Jotta sinä joutuisit aina tekemään enemmän kuin muut vetelykset, ja samalla palkalla.
Päätin, teen elämästäni paremman. Ja olen yrittänyt. Ja yrittänyt, koko ajan. Ja lopulta; Ei enää jaksa. Aivan sama. Vai mitä? Elämäni ei ole muuttuunut. Minä olen, mutta en paremmaksi, vaan vanhemmaksi, väsyneemmäksi. Ehkä viisaammaksi, tai vain kyynisemmäksi.
Sitä on kuitenkin niin mitätön ihminen, kaiken paskan keskellä. Lopultakin, jos sanon; Pitäkää järjestelmänne. Rattaat jatkavat pyörimistään. Kuolleet haudataan. Hautausmaa on täynnä korvaamattomia ihmisiä. Kaikki ajallaan, päivä kerrallaan. Ei minua oikeasti tarvita siihen jota kapitalismiksi kutsutaan.
Nuoren miehen ehdottomuus. Hyvä ja paha. Musta ja valkoinen. Mitään muuta ehdotonta ei ole kuin elämä. Siinä on ihan tarpeeksi tasapainoiltavaa. Ja kuitenkaan en luovuta.
Vittu, en ikinä luovuta. Ei minusta ole luovuttamaan. Jos sittenkin, vielä kerran yrittäis, loppuun asti.Ei ole enää mitään menetettävää, vain voitettavaa.

Sydän rinnassani on muuttunut
pirunnyrkiksi.
Jotenkin se pitäisi loksautella
auki.
Ehkäpä liuotan sen viinalla,
takaisin helvettiin.

Joku romanttinen hölmö sanoi; Rakkaus on ikuista,
vain kohde vaihtuu.
On vain yksi varma asia; Vitutus on ikuista,
vain kohde vaihtuu.

Heräsin, onnellisena.
Unessa sanoin sanat;
On ollut ikävä sinua.
Halasin, silitin hellästi niskaasi,
ja annoin suukon kaulallesi.

Sanat kuin tyhjät kuoret,
ne kolisevat elämäni roskalaatikon pohjalle.
Roskalaatikko täynnä kuoria.
Kömmin sinne itsekin.

Menneen talven lumet,
sulaneet sielusta,
valuneet kyynelinä,
uurtaen kasvoihin jäljet siitä mitä ei enää ole.

Putkinäöllä läpi elämän
Syöksyen, hämärässä pakenen
demonieni yöhön.
Uutta aamua odottaen,
auringon värjätessä,
kaiken purppurallaan.
Kuin yö olisi vain painajaista.

Bittien taivas on iso paikka,
ja sinne on lyhyt matka.

Kaiken sellaisen pienen kivan tekeminen välillä, on elinehto.
Siis; Rakennan lentokoneen pienoismallia, kissa sylissä, ulkona pöydän ääressä , auringossa.
Luen hyvää kirjaa, makoillen nurmikolla. Paistan makkaraa, savu kirvelee silmissä, saaden onnen kyyneleen valumaan.
Katson taivaan pilviä, ja olen siinä hetkessä, kiinni elämässä, enemmän kuin pitkään aikaan.
Onnellisena, tyytyväisenä. Ei kiirettä. Ei pakkoa. Vain se hetki.