IRC-Galleria

Päätin, että kaikille jotain, jatkan fantasiatarinaani, ja jatkan tätä. Lukekaa.



Mä oon väärinymmärretty ihminen.
Mulla on vammaisen maine, mä oon kaunis ja älykäs, taiteilijasielu, dataaja ja yhdeksän pisteen mangafani. Mä ajattelen paljon ja oon tyytymätön moneen asiaan. Yhteiskunta on lahompi kuin mun pää… Hurja mielipide huomioon ottaen sen, että mä oon todella huonomuistinen. Mä oon yksinäinen, ”kaverit” ei edes yritä ymmärtää mua… Ei ketään joka tajuaa. En koskaan uskonutkaan olevan. Ensimmäiseltä luokalta lähtien tiesin olevani erilainen, mulla oli mielikuvitusta enemmän kuin muilla yhteensä. Mä oon sielussani sekä lapsi että aikuinen ja se ominaisuus estää mua muuttumasta tosikoksi, tai, kuten lapset tekevät, sekoittamasta totta ja satua. Raha on mulle vaan jotain jolla saa jotain muuta, ei mitään tärkeää, vaikka siitä hyötyä onkin. Mä elän hetkessä, päivä kerrallaan, kurkottaen unelmiin, suunnittelematta huomista, unelmoiden, pää pilvissä, jalat maassa, siis. Mun elämä on yhtä sotkua, äiti, joka rajoittaa mun elämää, mahtava iskä jonka luona en ikävä kyllä asu, paskamainen pikkuveli ja toinen, joka pitää mua ilkeänä vaikken tee sille mitään pahaa. Mä yritän päästä pois mun mutsin luota, sillä mun äiti on väkivaltainen, arvaamaton, kaksinaamainen ja itsekäs. Vanhempi pikkubroidi on samaa kaliiperia, samanlainen saasta kuin äitinsäkin, mutta mikä ihme kun on sellainen mutsi. Kyllähän ne molemmat on joskus ihan kivoja, onneksi, sillä muuten mä kilahtaisin. Meidän mutsi on ollut kolmen miehen kanssa, jokaiselta muistona yksi kakara. Ensin se oli mun iskän kanssa, ainoa mies jonka kanssa se oli naimisissa. Toinen oli mun pikkubroidin faija, mun iskän kaveri. Mun iskä ja mutsi oli vielä silloin naimisissa. Broidin faija ei olis halunnut toukkaa mun mutsin kanssa, mutta mun mutsi on niin paska ettei sitä kiinnostanut broidin faijan mielipiteet vähääkään. Niin sitten mutsi ja iskä eros ja mä sain sen pirullisen paskan broidikseni. Toinen broidi onkin vähän siedettävämpi, luojan kiitos. Sen faijakin on kiva. Vanhemman pikkubroidin faijasta oon nähny vaan kuvan, nuoremman veljen faijan oon jopa tavannut. Mua hirvittää vähän jättää nuorempi veli mutsin ja vanhemman pikkubroidin armoille, mutta minkäs teet, mun on pakko päästä pois. Mulla on koulussa ongelmia, lähinnä siksi kun lintsailen niin paljon ja oon ainakin kerran viikossa myöhässä koska myöhästyn bussista. Mä oon iltavirkku ja aamuntorkku, nukun mielelläni myöhään. Mutta eihän mutsi sitä tajuu. Se ei usko että musta tulisi koskaan mitään, ei ainakaan mitään sellaista mikä mä haluisin olla. Se aattelee että musta voi tulla vaan joku vitun toimistotyöntekijä, mutta mulla on unelmia ja periaatteita ja vaikka mun unelmat ei toteutuisikaan niin ainakin mä elän kuten uskon ja se on jo jotain.
Mä synnyin hihat käärittynä, mun luontainen itsepäisyys tekee musta vahvan vaikka ihmiset yrittää lannistaa mut.
Mä tosiaankin oon väärinymmärretty otus, mutta ei se haittaa. Mä on erilainen ja ylpee siitä.
Mä oon Nita Koivulehto, kohta 15 wee ja mä tarviin repäisevän irtioton puuduttavasta arjesta.

Irtiottoni mä sain. Tätä nykyä mä asun linnassa. Siis ihan oikeassa linnassa, jossa on pari palvelijaa ja touhukas emäntä joka ei jalan murtumisen vuoksi voi tehdä itselleen omimiaan töitä. Olisi varmaan parasta kertoa koko stoori pähkinänkuoressa. Koko sotku alkoi siitä kun mä valitin mun rikkaalle bestikselleni Niinalle ongelmistani. Ja pianhan se ratkaisun keksikin. Se päätti, että mä lähtisin sen mukana Lontooseen se tädin linnaan asumaan. Sen täti on alkujaan suomalainen, näin ollen tottunut tekemään töitäkin, eikä se sitten Lontooseen muutettuaan osannut olla työskentelemättä. Alussa se kyllä joutuikin tekemään töitä, mutta sittemmin joku nuori rikas kreivimikälie, joka oli vielä kaiken kukkuraksi menestyvä liikemies, iski silmänsä tähän nimenomaiseen Riikkaan. Kun Riikka ja se ”Kingi” (nimi jolla mä ja Niina sitä miestä kutsutaan) meni naimisiin niin samassa syssyssä Riikka vaihtoi nimensä Roseksi. Joten Niina siis aikoi roudata mut mun mutsin huomaamatta Lontooseen tämän Rosen luokse tekemään pikkutöitä ja saamaan rahaa. Rose on vähän outo. Se ei halua ottaa osa-aikaisia työntekijöitä, vaan mieluummin jakaa omat työnsä tasan Niinalle ja niiden palvelijoille. Kun Niina sitten halusi mut mukaan, sain mäkin osan töistä. Mulla oli aika homma siinä että onnistuin pääsemään kommelluksitta pois Suomesta, mutta pienellä oveluudella siitäkin selvisi: Mä nyysin mutsilta pari kymppiä, sain iskältä kympin ja pikkuveljen rahat vein kaikki, sillä oli yli satanen. Sitten vein vielä passini mutsin yöpöydän laatikosta. Loppu selvisi sillä että pääsin keskustaan kirjastoautossa ja me Niinan kanssa jatkettiin sieltä matkaa Hesaan. Helsinki-Vantaan lentokenttä oli meidän määränpää, ja kun lopulta oltiin koneessa mä huokaisin helpotuksesta, pahin oli ohi. Lontoossa mun kuitenkin melkeen onnistui tiputtaa silmät päästäni. Meitä oli vastassa komein poika jonka mä siihenastisessa elämässäni olin nähnyt. Sillä oli mustat, vallattoman näköiset hiukset, ruskettunut iho, toisessa poskessa hymykuoppa ja maailman säkenöivimmät vihreät silmät. Mä olin myyty. Tai ehken sittenkään. Poika otti meidän laukut, esittäytyi Rosen pojaksi, kertoi nimensä olevan Wyle ja johdatti meidät autolle. Ja siellä oli oikea autonkuljettaja univormussaan. Kundi heivasi laukut takakonttiin ja meni istumaan etupenkille sanaakaan sanomatta. Kuski astui autosta ja avasi meille ovet. Huomasin että Wyle kuunteli mp3-soitinta tai jotain sellaista. Noin viistoista minuuttia kestäneen matkan aikana mä myrtsiinnyin siinä määrin kundin tylsyyteen että kun me tultiin perille ja mä huomasin että kuski aikoi ottaa laukut, mä laukoin kundin perään ja nappasin siltä korvanapit pois. Sitten mä rupesin rallattamaan tahallisen käheällä äänellä: ”Ukko-Nooa, Ukko-Nooa, oli kunnon mies. Kun hän meni saunaan, laittoi laukun naulaan.” Ja kaikki biisin enemmän tai vähemmän irstaammat versiot samaan syssyyn. Kundi kyyläsi mua ensin pölähtäneenä ja kuultuaan tokan rallatuksen repesi. Se nauroi vedet silmissä ja toettuaan otti piuhat mun käsistä ja kysyi: ”Do you really have so terrible singing voice? And what the hell does that lyrics mean…” Sitten sitä rupesi taas naurattamaan. Niina kyyläsi mua kuin kuusta pudonutta. Mä aloin kääntämään sanoja englanniksi: ”Old-man Nooa, old-man Nooa, was a proper man. When he went to sauna, he hanged the bag on the… Um, what is ”naula” in english..” Ja niin edelleen aika takellellen. Wyle kehui että mä olin hauska kimma. Seuraavana päivänä Niina laukko mun luokse ”mun huoneeseen” kertomaan että se ja Wyletti oli lähdössä ”kylille” eli Lontoon keskustaan johonkin hampparipaikkaan. Wyletti halus esitellä meidät sen kavereille. Mä päätin mennä mukaan, sillä kenties siellä olis joku kivan näköinen poika. Wyletti ei sen ihmeemmin ollut osoittanut kiinnostusta mua kohtaan.

Ja kyllä niitä kavereita Wyletillä olikin. Oikeasti jengiin kuului parikymmentä kundia ja viitisen muijaa, tällä hetkellä pakalla on yksitoiosta jätkää ja kolme kimmaa. Kun Wyletin kaveri, jengiläisiä sekin, tuli hakemaan mua ja Niinaa, niin mä olin pukeutunut aika hätkähdyttävästi: Mulla oli mustat maiharit, pillifarkut, nahkarotsi ja ”sormettomat” sormikkat. Rotsin alla mulla oli suloinen musta huppusvetari jonka hupussa oli kissankorvat ja hihoissa oli metallilenkit. Taskujen suihin mä olin virittänyt omin käsin niittejä. Farkuille olin tehny saman tempun. Lisänä niittivyö, hankseleitä kaksi, ketjuja ja kaulassa ”piikkipanta”. Mun päässä oli musta lätsä jossa oli pinssejä ja niittejä ja hakaneuloja. Mä olin laittanut toiseen korvaan hakaneulan ja ”piikin” ja toisessa korvassa oli kaksi rengasta joiden välissä oli kolmen sentin ketju. Mun mustat hiukset mä olin laittanut takaa kiinni ja jättänyt vähän kasvoja kehystämään. Ja ne oli muuten mukavasti tupeeratut kehykset. Otsatukkaakin olin tupeerannut vähän. Eikä siinä vielä kaikki. Mä olin rajannut silmät vahvasti mustalla, ulkoreunoista vetänyt tarkoituksella yli kissansilmäefektin luomiseksi ja meikannut itselleni mustat ”sumusilmät”. Lisäksi mulla oli vielä toisessa silmässä musta piilari ja toisessa kullansävyinen jossa oli vähän salmiakkia muistuttava ”kissansilmäpupilli”. Huulet olin meikkivoiteella ja vaalealla huulivärillä meikannut ihan vaaleiksi. Joten en ihmetellyt yhtään sitä että Wyletti ja Qiucheksi esitelty poika katsoivat mua vähän pitkään kun tulin ulos linnoituksesta. Niina näytti tavalliselta itseltään, vaaleat huulet, harmaat luomet, ruskeat hiukset samantyylisesti kuin mulla ilman tupeerauksia (mä muuten olin matkinut hiustyylini siltä), vihreissä silmissä suklaanruskeat piilarit. Vaatteina sillä oli pillifarkut, korkeakorkoiset saappaat, musta trenssi ja sen alla varmaankin valkoinen ohut huppusvetari. Arvaus osui oikeaan. Mäkissä me sitten istuttiin isolla porukalla ja mässytettiin fättifuudia. Kattelin vähän jengin jäseniä. Wyletti oli tärkee tyyppi, muttei pomo. Pomo oli lihaksikas tyyppi, jonka sylissä istui luikku blondi jolla oli varmaa sukkia rintsikoidensa täytteenä. Koko muija oli musta aika… nolo. Ne kaks muuta kimmaa kyyläs mua murhaavasti ja mä kyyläsin samalla mitalla takaisin. Tai oikeastaan vielä kovemmilla panoksilla. Mun ilme kavalsi mun ajatukset, ja ihan tarkoituksella: ’Sä et oo mitään. Mä omistan sut, maan matonen.’ Ja kyllä ne aika pian lopetti sen kyyläämisen ja keskittyi Niinan niittaamiseen katseellaan. Pojat taas. Joukossa oli kuus hyvän tai keskiverron näköstä tyyppiä. Loput oli finnisii tai muuten rumia. Keskiverrot oli kaksosten näköiset tyypit, jotka erotti vaan silmien väristä toisitaan. Molemmilla oli mustat, olkapäille ylettyvät hiukset ja tyvikasvua. Samanlaiset vaatteetkin… Kolmas keskiverto oli luihun näköinen tyyppi joka aina välillä kyyläsi mua ja Niinaa kuin hullu puuroa. Mielessäni mä ristin sen Näädäksi. Mä yritin niitata senkin katseellani, se lopetti vähäksi aikaa mun kyyläämisen kokonaan, sitten se taas vilkuili mua aina kun se luuli etten mä huomaisi. Väliaikoina se tillitti Niinaa. Lopulta mä sain tarpeekseni ja nojasin pöydän yli sitä kohti, se istui mua vastapäätä istuvan tyypin vieressä kyylimässä mua ja Niinaa. Mä laitoin oman nenäni melkeen kiinni sen nenään ja tokasin: ”Sorry, Niina is my property.” Kundi katteli mua sen jälkeen vaan karsastaen. Kohta se syventyi syvälliseen lääppimiseen toisen katsemurhaajatytön kanssa. Loput kolme, ne nameimmat, olivat Wyletti, ”Fox” ja ”Doc”. Fox oli blondi, kuulin myöhemmin että sillä oli oikeasti vaaleat kullanruskeat hiukset. Sillä oli suklaanruskeat silmät ja ruskettunut iho. Doc taas. Doc oli lyhennys Doctorista, mikä jo onnistui herättämään mun epäilykset tän kundin suhteen. Doc oli kyllä aika nami, mustat hiukset, ruskettunut iho ja suklaiset silmät. Kuulemma joku espanjalainen. Wylettiä kaikki kutsuivat Wulfiksi, monella oli aika eläimelliset lempinimet. Mäkin omaksuin nopeasti Wulfittelun. Wyletti tuli naureskelemaan mun tempauksesta Näädän suhteen. ”If Priest something hates, it is lesbians. That was a good bet, Nita.” Se virnisteli. ”What would you do if I really were a lesbian?” Mä kysyin muka viattomasti. ”I wouldn’t do anything, but I would say to Niina that she’d better run.” Se naureskeli. ”By the way, why Priest is Priest?” Mä ihmettelin. Wyletti selitti että Näädällä oli jossain vaiheessa ollut aikamoinen mustavalkokausi, ja kerran sillä oli ollut musta korkeekauluksinen paita jossa oli ollut joku painatus kauluksessa niin että se oli näyttänyt vähän pappimaiselta ja siitä Näätä oli saanut lempinimen Priest. Mua nauratti. Mä menin Niinan luo ja me juteltiin vähän suomeksi ja vaihdettiin mielipiteitä jengin tyypeistä. Niina kertoi, että Fox oli kävellyt sen luokse ja sanonut sille: ”Do you believe in love at the first sight, or do I have to walk past you again?”
”Sulosta.” Mä totesin tähän, sehän on aika kliseinen iskukikka, tosin henkilökohtaisesti mäkin tykkään siitä. Yhtäkkiä muskelimies pomo hilpas ulos mäkin ovesta ja koko hemmetin mangustilauma kipsi perässä. Mä jättäydyin vähän jälkeen. Ja yllätys yllätys, toinen niistä katsemurhaajista, se joka ei ollut lääppinyt Näädän kanssa, tuli puhumaan minulle. Tai oikeastaan varoittamaan minua. ”If you bitch touch Wulf even with a stick I will kill you, got it?” Se uhkaili. Mä värähdin vähän sen kylmää ilmettä, mutta sitten kokosin itteni ja nostin nokkani pystyyn. ”I touch anyone I want to. If you don’t know, I live in the same house with Wyle… His room is just beside my room. So if he likes me I won’t even think about you.” Muija katto mua ihan raivona ja vinkas: ”So will it be.” Sit se häipy. Mä raahauduin Niinan luo ja irvistelin muijalle sen selän takana. Niina kyyläs mua ihan pihalla ja mä hymyilin anteeksipyytävästi: ”Joo, se kävi hyppimään nenille. Ja aika vittumaisesti vielä..” Niina ei kysellyt mitään, se ties etten mä äkäillyt ihmisille syyttä.

Palataanpas nykyhetkeen. Mä zetaan mun huoneessa. Ja mä herään ihan helvetinmoiseen vislaukseen. ”Mitä vittua saatana!” Mä kiroon ja nousen istumaan. Wyletti seisoo mun sängyn jalkopään lähellä ja sillä on kaks sormee suussa. Mä huudan sille suomeks että se saa suksia piippiin jos ei osaa herättää ihmisiä säädyllisesti. ”What?” Se sanoo ivallisesti. Se tietää hyvin että aamuisin mä oon niin tokkurassa ettei kieli oikein taivu englantiin. Mä mokellan ”If you can’t wake people up with a little less pain in the ears, you can go to somewhere where the sun doesn’t shine.” ”Yeah, let’s go there together.” Se vittuilee mulle. Mulla on aivot vielä niin ulkona että mä vaan loksautan mun leukani polviin. ”You didn’t get the point.” Mä sit toteen. Se kysyy mitä mä haluun laittaa päälleni. ”Black jeans, that white lonh t-shirt and a black shirt.” Mä latelen. Mustat pillit se löytää, ja t-paidan jossa lukee ”Älä valita, en mä kuitenkaan kuuntele”, mutta sitten se kysyy: ”Which one?” ja osottaa mun mustii paitoi. Mä kyylään sitä peiton alta. Kundi tosiaan kohtelee mua kuin systeriä. Asia kaipaa korjaamista. Se kääntyy takas kohti vaatekaappia. Mä sanon” the on with big sleeves. Mä laitan peiton sivuun ja kävelen äänettömästi sen taakse. Mä otan yhden mustan paidan, sen joka on viikattunakin ohuin, ja tipautan käteni sivulle. Toisella kädellä mä otan kiinni paitakäden kyynärpäästä. Wyletti kääntyy mua kohti, senkin aivot taitaa yhä olla vähän ruosteessa. Se ei tajuu miten lähellä mä olin sen selkää ja se melkeen lyö nenänsä mun otsaan kääntyessään. Se astuu taaksepäin ja sitten se kattoo mua hetken. Sillä todellakin sytyttää tänään hitaasti. Hitaasti sen posket alkaa mennä vaaleenpunasiksi ja sitten se mutisee: ”Well, um, I think I will go now..” Ja sitten se säntää ulos mun huoneesta. Ei vittu mä repeen. Ihan oikein sille. Mä puen pirteänä vaatteet päälleni ja meikkaan naamani kevyesti.

”Nita!” Mä kuulen Niinan huutavan mun takaa kun mä kävelen alas portaita. Sillä on avokauluksinen valkoinen paita ja tiukat lantiofarkut. Mä tuijotan sitä hetken, sillä se näyttää aika provosoivalta… ”Nita, Wyletti kerto et viikonloppuna on jotkut bileet yhen sen kaverin kotona—Kai me mennään?” Mä nostan toista kulmakarvaani. ”Miks ei? Se vois olla ihan kivaa vaihtelua.. Ekat bileet joihin mä pääsisin.” Mä nurisen sarkastisesti. ”Älä viitti. Toiko tarkottaa et kyllä?” Niina jankuttaa. Mä joojooittelen ja jatkan alakertaan. Wyle tupsahtaa meidän eteen yhdestä ovesta ja mä huudahdan yllätyksestä koska se melkeen törmää muhun. Jo toinen kerta tänään… Mä näytän sille kieltä ja kysyn siltä eikö se osaa olla törmäilemättä ihmisiin. Se on näköjään jo tointunut aamuisesta yllätyksestä, koska se virnuilee mulle. ”Maybe it is not my fault…” Se vihjailee. Niina menee meidän väliin ja heiluttaa käsiään. ”Huhuu! We was supposed to get something to eat! Dorcks!” Se riehuu. Wyle nostaa toista kulmakarvaansa ja virnuilee vielä enemmän. Sitten se nappaa mut ja Niinan käsikynkkään ja taluttaa meidät ovesta sisään. Mä tajuan että me ollaan keittiössä. Se huikkaa tukevalle naiselle että me otetaan vähän leipiä mukaan ja nappaa pari leipää yhdeltä lautaselta. Mä katselen ja Niina ottaa Wyletistä mallia. Koska mä en sen mielestä näytä siltä että mä aikoisin ottaa leipiä siitä, se ottaa yhden leivän ja tarjoaa sitä mulle. Mä pyörittelen päätäni. ”I’m not hungry…” Wyle pyörittelee silmiään ja laittaa leivän takaisin. Sitten se hymyilee ja sanoo: ”Do you have something better to do, or can you come with me to Priests home?” Mä loksautan suuni auki. ”What?!? I’m not going to come there!”
”Why not? He doesn’t have pictures on his walls… So you shouldn’t worry.” Wyle naureskelee ja mä nurisen itsekseni, mutta Niina on täysillä Näädän kotiin lähtemisen puolesta joten mä suostun tulemaan mukaan (suojellakseni Niinaa Näädältä). Hulppeaa. Näätä odottaa ulkona Quichen auton pelkääjän paikalla ja katselee mua erittäin karsastaen. Mä hymyilen sille herttaisesti ja Niina katselee mua ja sitä kummastuneena. Wyletti tärisee naurusta ja mä hymyilen sillekin herttaisesti. Näätä huikkaa mulle: ”Oops, did you forget your make-up?” Mä kävelen sen puolelle autoa siristäen silmiäni ja sen edessä mä avaan ne apposen auki. ”No, I just wanted you all to notice my eyes better.” Mä toteen ja se näyttää vähän kauhistuneelta. Jaa miksiköhän… Ehkä siksi että mun pupillit on taas kissamaiset ja iirikset verenpunaiset. Mä hymyilen julman näköisesti, niin että mun hiukan normaalia pidemmät kulmahampaat näkyy selvästi ja Näätä mutisee: ”Such a fucking vampire bitch…” Mä näytän sarkastiselta ja sanon: ”Yeah, vampire vs. Priest—U know wich one wins?” Wyle on jo ehtinyt takapenkille istumaan ja nojaa nyt Näädän penkin selkänojaan. ”I’ll vote for the vampire.” Se sanoo ja iskee mulle silmää. Mä katon sitä hetken kummastuneena ja kiipeän sitten sen viereen takapenkille. Wyle nojaa etupenkkeihin ja juttelee Quichen kanssa. Mä nojaudun sen selän takana kohti Niinaa ja kysyn siltä miks se päästi Wylen keskelle. Se hymyilee pirullisesti ja vastaa: ”Noh, siis, kun munhan ei oo mitään järkeä istua teidän kahden välissä koska toi on mulle sukua, enkä tahtonut istua sunkaan vieressä ettet sä totaalisesti unohtaisi Wyleä mun säkenöivässä seurassa.” Mä katon sitä vähän aikaa kummastuneena ja tajuan mitä se ajaa takaa. ”Sä oot kamala! Yritätkö sä naittaa mut TOLLE?!?--” Sit mä kuiskaan: ”—Tosin, en mä sitä panisi pahakseni, mut älä kerro sitä sille.” ”En, en.” Niina vastaa ja katselee naureskellen ylöspäin. Mä näytän sille kieltä ja rupean nojailemaan oveen ja katselemaan ulos. Wyle nojautuu takaisin selkänojaa vasten ja näyttää tylsistyneeltä. Mä kattelen sitä epäilevästi. Se huomaa mun katseen ja siinä me sitten kyylätään toisiamme hetki jonka jälkeen mä lasken katseeni vähän nolostuneena. Luojan kiitos me just sillä hetkellä ajetaan Näädän perheen talon pihaan. Heti auton pysähdyttyä mä hyppään ulos. Sitten mä vaan odotan että muut kerkee tulemaan ulos autosta. Mä kuulen kuinka Näätä kysyy Wyleltä jotain. Multa menee hetki ennen kuin mä tajuan että se sanoi: ”By the way, why did you take HER with you?” Mä mulkasen Näätää pahasti ja se naureskelee mulle. Näätä avaa sen talon oven ja kumartaa Niinalle joka astuu ovesta sisään vähän imarrellun näkösenä. Näätä ohittaa mut niin että mä joutuisin sulkemaan oven, mutta sen sijaan mä kävelen pari metrii sen perässä ja sanon sitten: ”Priest, YOU forgot to close the door…” Näätä katsoo mua murhaavasti ja kipittää laittamaan oven kiinni. Yhtäkkiä ovelta kuuluu koputus ja Näätä avaa oven uudestaan. Niina nappaa mun käsivarresta kiinni kun se näkee kuka ovella on. Mä katson ovelle ja mutisen: ”Fox.”