saisi sydämeni siivet
niin saapuisin luoksesi yön pimeässä hiljaisuudessa
ja toisin tämän tunteen uneesi.
Sadun kuvin näyttäisin sinulle sen,
miten ihminen kärsimyksen tien kuljettuaan löytää elämään
miten rakkauden suudelmat todellakin muuttavat sammakon prinssiksi
eikä pieniä prinsessojakaan unohdeta satavuotiseen uneen.
Korkealle vuorelle sinut veisin
jotta näkisit laaksoon
ja ymmärtäisit elämän salaisuuden
anteeksiantamisen oikeuden
sen, että satujen noidillakin on sydän
syvällä taikojen takana
hekin tarvitsevat ystävää.
Yön läpi sinut kuljettaisin
veisin kohti uutta aamua,
kohti uutta syntymää.
Herättäisin auringon tanssiin tai sateen ropinaan.
Vuosien tuska väistyisi, viha pakenisi
ja sydämesi saisi tilaa rakkauden tulla
ihmisen tulla.
Tänä iltana olen luonasi ajatuksin
lähempänä kuin koskaan
ikuisena kuin kaipuu.
ps: Minulle rakkaus ei ole vannomista,
vakuuttelua,
sitä ei voi pujottaa sormeen
eikä laittaa kaapin päälle.
Elämä itse on rakkaus
minulle: suru, kaipaus
katse, kosketus.