IRC-Galleria

;o -.-Torstai 18.09.2008 14:55

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

[Ei aihetta]Lauantai 30.08.2008 20:28

SALKKARIT
1. Joonatan vai Miro?
- Miro.
2. Oona vai Sofia?
- Oona.
3. Romeo vai Rafael?
- Romeo.
4. Paula vai Tanja?
- Tanja.
5. Lasse vai Ismo?
- ISMO!
6. Ossi vai Jarkko?
- Ossi.
7. Jenni vai Isabella?
- Isabella.
8. Helena vai Salla?
- Salla.
9. Maarit vai Veera?
- Veera.
10. Kari vai Panu?
- Kari.
11. Noora vai Juulia?
- Juulia.
12. Peppi vai Sampo?
- Peppi.

TV-OHJELMAT
1. House vai Teho-osasto?
- Teho-osasto
2. Summeri vai Wintteri?
-Summeri
3. Salatut elämät vai Serranon perhe?
- Salatut elämät.
4. C.S.I. vai C.S.I. Miami?
- C.S.I.
5. Todistettavasti syyllinen vai Ilman johtolankaa?
- Ilman johtolankaa
6. Suomen Huippumalli haussa vai Muodin huipulle?
- Suomen huippumalli haussa.
7. Selviytyjät vai Amazing Race?
- Selviytyjät.
8. Usko tai älä vai Ota tai jätä?
-Usko tai älä
9. Einstein vai Duudsonit?
- Duudsonit
10. Lost vai Bones?
- Lost
11. Ruma Betty vai Täydelliset naiset?
- Täydelliset naiset
12. Talent USA vai Ennätystehdas?
- Ennätystehdas.


HERKUT
1. Juustonaksut vai juustopallot?
- Naksut.
2. Sipsit vai ranskalaiset?
- Sipsit.
3. Jäätelö vai mansikka?
- Jäätelö.
4. Karkki vai suklaa?
- Suklaa.
5. Donitsi vai muffinssi?
- Muffinssi.
6. Munkki vai tippaleipä?
- Munkki.
7. Korvapuusti vai berliininmunkki?
- Berliininmunkki.
8. Valkosuklaa vai maitosuklaa?
- Valkosuklaa.
9. Keksi vai pulla?
- Pulla.
10. Coca Cola vai Pepsi?
- Coca Cola.
11. Fanta vai Jaffa?
- Fanta
12. Sprite vai 7up?
- 7up

[Ei aihetta]Lauantai 30.08.2008 00:35

aaaaaa väri pääs ja sillee ;))
Tänään ehkä viel jtn kivaa : >

Kkullan kans ainakin koko ilta <33 ;)
Amaki ehkä sukasee tänne ;))

Mmut nyt peseen väri jne ;)

MOISA!

<3Maanantai 25.08.2008 13:19

20 kysymystä varatuille.

1. Seurusteletko miehen vai naisen kanssa?
** miehen.

2. Kauanko olette seurustelleet?
** vähä yli kuukauden.

3. Missä näitte ensimmäisen kerran?
** P-joel.

4. Entä mitä teitte ensimmäisillä treffeillä?
** ei oo ollu varsinaisesti mtn treffejä.

5. Onko hän se oikea?
** ONON <3

6. Oletteko onnellisia yhdessä?
** Aina <3

7. Toivoisitko asuvasi/asutko hänen kanssaan yhdessä?
** En asu. Mut kyl mä haluisin asua :))

8. Oletteko kihloissa?
** eeeeips.

9. Aijotteko joskus mennä naimisiin/ oletteko naimisissa?
** Eeeehkä joskus :)

10. Entä lapsia?
** Kyyyyl sit jjoskus :)

11. Miten yleensä vietätte aikaa yhdessä?
** nno mitä päähän nyt pälkähtää :D

12. Onko sinulle sanottu "rakastan sinua"?
** Onononon <3

13. Oletko itse sanonut?
** Tietty!

14. Voisitko kuvitella elämää ilman rakastasi?
** Enn. ;o

15. Mitä haluaisit sanoa hänelle juuri nyt?
** Kulta. :)

16. Entäs mitä haluaisit tehdä hänelle?
** Vaikka mitä ;) ;DD

17. Oletteko nähneet toisenne alasti?
** ;D

18. Mikä hänen nimensä on?
** Joni <3

19. Kuinka vanha hän on?
** pian 19 :)

20. Onko hänellä kuvia IRC-Galleriassa? Nick?
** onon :) PÖSSÖÖ

[Ei aihetta]Maanantai 18.08.2008 21:24

Nnnyyyh :< Vippiki llllopppu ://///
Ens viikolla sit tilataan uus ku alkaa uus laskutuskausi :)))
Laskua jo ihan mukavasti niin ei voi tilata nyt -.-

Piannnnn on Kullan synttärit ja suunniteltiin Antin kans jo mitä ostetaan Jonille :P
Ja kaikkkkeeee :)))))
Toivottavasti tuleeee kivaaa :)))))

[Ei aihetta]Lauantai 16.08.2008 16:23

Aukusttttis oli kivaa :>>>
Näki paljo tuttuja ja ihmisiä joita ei oo nähny herran aikahan :>>>

Oli kiva nähdä :))

Mut jjjuuu ens vuonna vvvois samalla porukalla mennä sinne :)))

Porukka oli mahtava :))

KIITOS <3

[Ei aihetta]Perjantai 15.08.2008 11:23

Ja nyt jo kohta viikko käyty koulua 0_o
Tänäääään Aukustiiin murun,Tomin,Eijan,Aleksin Ja Eijan Siskon kans : >
Toivottavasti tuleeee kivaa : >

Eilen oltiin Äiteen ja Kullan kans Keskisellä : >
Sain mä nyt hupparin,muistikortin puhelimeen,Kynän ja Karkkia : >>>>>

Ens viikon Perjantaina pitäis sit mennä vissiin äitin kans shoppaileeen : )))
Ei yhtään huvittais mennä kouluun -.-
Vois vaan mennä tuonne sänkyyn kullan viereen nukkumaan : > <3
Mutttaaaaaa eeeeii ku pitäää johonki riiistuksen kouluhu -.-
No nyt on sit ttaas viikonloppu ja Maanantaina jaksaa reippaana kouluun :)

Juuu mut nyt Periksen taakse : >

MOI! -->

; ))))))))))))))))))))))))))))))) Maanantai 04.08.2008 14:50

aaaaaa kerranki mulla on kaikki asiat hyvin : > <3

<<3Maanantai 04.08.2008 14:38



Pojan piti mennä opiskelemaan ulkomaille, mutta tyttö ei halunnut hänen lähtevän. Pojan oli kuitenkin pakko lähteä niinpä hän halasi tytön viimeistä kertaa. Poika lähti ja jätti tytölle jäähyväiskirjeen. :'(

kirjeessä luki:

''Minä vihaan sinua eniten tässä maailmassa! Vihaan sinua niin paljon! Meillä oli surkeita yhteisiä hetkiä, ja toivon että unohtaisin sen kaiken! Haluan unohtaa sinut ikuisiksi ajoiksi!''

Tämän jälkeen tyttö itki tosi paljon ja hän halusi mennä jonnekkin ulos jossa ei olisi muita. Hän otti takkinsa samalla mukaan kun lähti kotoa pois, kun tyttö laittoi takin päälle ja sujautti kätensä taskuun hän tunsi että taskussa oli jotain, hän löysi lapun taskustaan ja luki sen.

lapussa luki:

''En halunnut sinun isän huomaavaan tätä. Se mitä kirjeessä kerroin oli totta,mutta vaihda ensiksi pari sanaa kirjeestä.''

''vihaa=rakastaa, surkea=ihana, unohtaa=muistaa'' <3

Tyttö tajusi että poika todellakin rakasti häntä, poika oli sujauttanut lapun tytön takin taskuun sillon kun he halasivat viimeistä kertaa.

Tämän jälkeen tyttö lähti onnellisena kotiin, hän avasi television ja siellä kerrottiin että lentokone oli tippunut, nopeasti tyttö tajusi että se oli se lentokone jolla poika lensi. Hän itki suunnattomasti ja yritti hillitä itseensä mutta hän ei onnistunut siinä. Hän ei kestänyt elää ilman poikaa. Niinpä hän tappoi itsensä, koska hän halusi päästä pojan luo.

Totta puhuen poika ei suinkaan kuollut, hän ei mennyt siihen koneeseen joka tippui, vaan hän rakasti ja ikävöi tyttöä niin paljon että tajusi ettei hän voinut lähteä. Hän halusi olla tytön kanssa koko elämänsä. Kun poika kuuli tytön kuolemasta hän ei kestänyt sitä ja hän tappoi itseensä.

Nyt he elävät onnellisena ja vapaana taivaalla, he tulevat aina muistamaan tämän, aina ja ikuisesti.

''Jos rakastat jotakuta yhtä paljon niin kopioi tämä päiväkirjaasi''

((:: Maanantai 21.07.2008 22:04

Johanna Hanna JENNI Jonna Jenna Joanna Hanne HANNELE