IRC-Galleria

[Conquer]

[Conquer]

♥ 13.01.2010 ♥
1. Mikä väri sinulla tulee minusta mieleen ensinmäisenä?
2. Minkälainen suhde meillä on?
3. Kuinka tärkeä olen sinulle asteikosta 4-10?
4. Kerro jokin yhteinen muistomme?
5. Koska viimeksi näimme?
6. Mikä biisi kertoo eniten minusta?
7. Mikä sana kuvaa minua parhaiten?

Cosmo-testi: Löydä oma alasiTiistai 06.02.2007 15:38

Ihmissuhdeosaaja

Toimistossa tapahtuu, ja sinä saat sen aikaan. Kun täytyy järjestää juhlat tai suunnitella seminaarimatka, työtoverisi tietävät, kenen puoleen kääntyä. Ihmissuhteet ovat sinulle tärkeämpiä kuin uralla eteneminen. Olet ihmisläheinen, ihmiskeskeinen ja nautit vuorovaikutuksesta. Sinun kanssasi on helppo tulla toimeen. Et ole kuitenkaan valmis tekemään mitä tahansa miellyttääksesi muita. Haluat, että sinusta pidetään, mutta sinulla on selvät rajat. Sinulla on psykologista silmää: olet taitava lukemaan toisten mielenliikkeitä ja tulkitsemaan toisten tunteita. Ihmissuhdeosaajat elävät täysillä ja nauttivat elämästä. Heidän innostuksensa tarttuu helposti muihin. Sinulle kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita, etkä koskaan pura pahaa oloasi juoruilemalla. Sinut tunnetaan neuvottelutaidoistasi. Koska kunnioitat muiden mielipiteitä, pystyt yleensä löytämään kaikkia osapuolia tyydyttävän kompromissin vaikeissakin ristiriitatilanteissa. Olet joukkuepelaaja ja osaat tarkastella työyhteisöä kokonaisuutena, jossa kaikkien työpanos on tärkeä. Arvo tai asema on sivuseikka. Toimivan ihmissuhdeverkoston luominen ja ylläpitäminen ovat sinulle tärkein menestyksen mittari. Olet parhaimmillasi ammateissa, joissa saat olla tekemisissä ihmisten kanssa. Sopivia ammatteja: Viestintäpäällikkö, luennoitsija, tiskijukka, omalääkäri tai lastenlääkäri, suurlähettiläs, diplomaatti, myyjä, käsikirjoittaja, kulttuuritoimittaja.


krhm... just näin... :D myyjähän minä ;D

hei työ... <3<3Perjantai 12.01.2007 16:27

Olemme ehkä parhaita
ystäviä vuoden,
melko hyviä ystäviä
seuraavan vuoden,
emme puhu usein sitä
seuraavana vuonna,
emmekä puhu oikeastaan
lainkaan sitä
seuraavana.
Joten, haluan vain sanoa...
vaikka en enää koskaan
keskustelisi kanssasi,
tai en sanoisi sinulle
yhtään mitään,
sinä olet ainutkertainen ja
olet muokannut
elämäni sellaiseksi kuin se
on.
Olen katsonut sinua ja
kunnioittanut sinua,
ja todella pidän sinut
rakkaissa
muistoissani,
ainakin joskus, vaikken
juuri nyt niin
tekisi.
Tunteikas tosiystävä

Olet aidosti kiinnostunut ystävistäsi ja autat heitä mielelläsi. Et kuitenkaan anna edes ystävien käyttää itseäsi hyväksi, vaan tiedät tarkkaan, missä raja kulkee. Siksi ystäväsi kunnioittavat sinua. Uskallat sanoa ystävillesi ei. Et suostu notkumaan paria tuntia baaritiskillä vain siitä syystä, että ystäväsi haluaa flirttailla kiinnostavan miehen kanssa. Toisaalta ystäväsi tietävät, että he voivat luottaa sinuun vaikeassakin tilanteessa.Sinulla ei ole tarvetta kalastella kenenkään suosiota, ja erotat aidot ystävät turhista tuttavista. Tiedät tarkalleen, ketkä ovat tärkeimpiä ihmisiä elämässäsi, ja ketkä taas kannattaa jättää omaan arvoonsa. Voit pelastaa ystäväsi pulasta, mutta et tee palveluksia ihmisille, jotka haluavat vain hyötyä sinusta. Tiedät, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Kateus ei happamoita hymyäsi, vaan olet aidosti onnellinen ystäviesi puolesta, kun heillä menee hyvin.


kommentoikeehan ;P

Cosmo-testi: Elätkö täysillä?Maanantai 08.01.2007 18:54

Syvää sielunrauhaa

Sinulla on kyky innostua asioista, mutta et mene kohtuuttomuuksiin. Elämässäsi on selvä tärkeysjärjestys. Suhtaudut suurella sydämellä ihmisiin ja asioihin, jotka ovat sinulle tärkeitä. Tunnet kuitenkin rajasi etkä halua hajottaa itseäsi liikaa. Osaat myös pitää elämäsi tasapainossa. Saatat uppoutua työhösi, mutta havahdut hyvissä ajoin siihen, että elämässä on muutakin. Työ on tärkeää, mutta se ei saa tuhota ihmissuhteitasi tai terveyttäsi. Keskityt elämän suureen kokonaisuuteen. Kun koet pettymyksiä, annat tilaa tunteillesi, mutta et jää vatvomaan asioita loputtomiin. Muistat huonoinakin hetkinä, että elämässäsi on myös paljon hyvää.


Tutut voi sanoo pitääkö tää paikkaansa ;P
01. Onko hetki aikaa?

[ ] Ei ole aikaa!
[ ] On, puoli minuuttia
[ ] On, minuutti tai pari
[ ] On, muutama minuutti
[ ] On, puoli tuntia
[ ] On, tunti
[ ] On, useita tunteja
[x] Vaikka koko päivä!
[ ] Vaikka koko elämä!
[ ] En osaa sanoa


02. Kumpi ruisleipä on parempaa?

[ ] Fazer ruispuikulat
[x] Vaasan ruispalat
[ ] En osaa sanoa
[ ] En syö ruisleipää
[ ] Aivan sama


03. Onko kotonasi digiboksi?

[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] En tiedä


04. Kuinka usein käyt suihkussa?

[ ] En osaa sanoa
[ ] Useammin kuin kerran päivässä
[ ] Kerran päivässä
[x] Useimpina päivinä
[ ] Joka toinen päivä
[ ] Kerran viikossa
[ ] Vielä harvemmin


05. Mitkä suklaamaut ovat sinulle erityisesti mieleen?

[x] Budapest
[ ] Fazer Wiener nougat
[ ] Fazerin pähkinäsuklaa
[x] Fazerin sininen
[ ] Fazerina
[x] Geisha
[x] Kinder
[x] Marabou Daim
[x] Marabou maitosuklaa
[x] Mars
[x] Pätkis
[ ] Snickers
[ ] Toblerone (musta)
[x] Toblerone (tavallinen, "keltainen")
[ ] Toblerone (valkoinen)
[ ] Tryffeli
[ ] Kaikki suklaa on pahaa (olen omituinen friikki)


06. Mikä on oikea nimi amerikkalaisperäiselle leivonnaiselle?

[ ] Muffini
[x] Muffinssi (tiiän et se on oikeesti toi ylempi, mut mie sanon näin:D)
[ ] En osaa sanoa


07. Mitä näistä jaksat katsoa pisimpään?

[ ] Nukkuva lapsi
[x] Palava tuli
[ ] Virtaava vesi
[ ] En osaa sanoa


08. Hävettääkö tai ujostuttaako sinua kertoa muille kuin irkkaajille että olet IRC-Galleriassa?

[x] Ei hävetä
[ ] Kyllä se vähän
[ ] Toisinaan
[ ] En osaa sanoa


09. Mikä kertotaulu on vaikein opetella? (Esim. 8:n kertotaulu tarkoittaa 8*1, 8*2, 8*3 jne).

[ ] 1
[ ] 2
[ ] 3
[ ] 4
[ ] 5
[ ] 6
[ ] 7
[ ] 8
[ ] 9
[x] En osaa sanoa
[ ] En ymmärrä koko kysymystä


10. Kun jäät pois auton kyydistä, hyödynnätkö koskaan liikennevalopysähdyksiä autosta poistumiseen, jotta autoa ei tarvitse erikseen pysäyttää?

[ ] En
[ ] Kyllä
[ ] Kyllä muuten, mutta ei täällä ole liikennevaloja!
[x] En osaa sanoa


11. Uskotko, että ydinasetta tullaan käyttämään sodassa, sotilasoperaatiossa, terroristi-iskussa tai muussa aseellisessa konfliktissa ennen vuotta 2030?

[ ] Ei tulla käyttämään ollenkaan
[ ] Kyllä tullaan käyttämään ennen vuotta 2030
[ ] Käytetään tulevaisuudessa mutta ei ennen vuotta 2030
[x] En osaa sanoa


12. Onko sinulla säännölliset ruoka-ajat?

[ ] Kyllä, liki kaikkien aterioiden suhdeen
[ ] Kyllä, noin joka toisen aterian suhteen
[x] Eipä ole
[ ] En syö ollenkaan


13. Mikä näistä on hienointa ja ylellisintä?

[ ] Keisarillinen
[ ] Kuninkaallinen
[ ] Presidentillinen
[ ] Ruhtinaallinen
[ ] Tsaarillinen
[x] Aivan sama!


14. Oletko useimmiten oikeassa?

[ ] Olen
[ ] En ole
[x] Melko usein
[ ] En osaa sanoa


15. Jos saisit lapsen, kumpaa sukupuolta toivoisit?

[x] Poika
[ ] Tyttö
[ ] Ei erityistä mieltymystä
[ ] En osaa sanoa


16. Onko vihollisesi vihollinen sinun ystäväsi?

[ ] Ei ole
[x] On
[ ] En ymmärrä
[ ] Minulla ei ole vihollisia


17. Kannattaako rikos?

[ ] Kyllä
[ ] Riippuu tilanteesta
[x] Ei
[ ] En osaa sanoa


19. Oletko koskaan antanut eteenpäin esinettä, jonka olet itse saanut lahjaksi?

[ ] En ole
[x] Olen
[ ] Vahingossa
[ ] En muista


20. Mitkä menetelmät ovat hyväksyttäviä lasten kasvatuksessa?

[ ] Avokämmenellä läimäyttäminen
[ ] Eristäminen omaan huoneeseen
[ ] Huutaminen
[x] Kotiaresti
[ ] Lyöminen nyrkillä
[ ] Nipistäminen
[ ] Piiskaaminen
[ ] Potkaiseminen
[ ] Tukistaminen
[ ] Tukkapölly
[ ] Mikään näistä ei ole hyväksyttävää


21. Mitä näistä pidät varsinaisina sanoina?

[ ] "googlettaa"
[ ] "irkata"
[ ] "lintistellä"
[ ] "mesettää"
[ ] "messuta"
[ ] "noob"
[ ] "peelo"
[ ] "photoshopata"
[ ] "rotflata"
[ ] "warettaa"
[x] Mikään näistä ei ole oikea sana (käytän kyllä muutomaa...)


22. Onko sinulla sängyssä "halityyny", jota halit kun nukut?

[ ] Ei
[x] Kyllä (muutenki niin paljon tyynyjä... ;D)
[ ] Toisinaan


23. Mitä maitoa juot/käytät ruoanvalmistuksessa mieluiten?

[ ] Kevytmaitoa
[x] Rasvatonta maitoa
[ ] Soijamaitoa
[ ] Täysmaitoa
[ ] Ykkösmaitoa
[ ] En juo maitoa
[ ] En osaa päättää


24. Millä yleensä avaat kruunukorkin (sellainen kun on esim. olutpulloissa)?

[x] Joku muu avaa pulloni puolestani
[ ] Hampailla
[x] Pullonavaajalla
[ ] Pullonavaajasormuksella
[ ] Pöydän reunalla
[ ] Sytyttimellä
[ ] Toisella pullolla
[ ] Turvavyön soljella
[ ] Vyönsoljella
[ ] Jollain muulla "työkalulla"
[ ] Minulla ei ole tarvetta avata kruunukorkillisia pulloja


25. Rakastatko...

[x] Ikuisesti (toivottavasti...)
[ ] Toistaiseksi
[ ] Väliaikaisesti
[ ] En tällä hetkellä ollenkaan
[ ] En ole varma


26. Mitkä asiat toisessa ihmisessä eniten kiihottavat sinua seksuaalisesti?

[ ] Hellyydenosoitukset
[ ] Huumorintaju
[ ] Keskustelutaito
[ ] Liike / liikkuminen
[ ] Persoonallisuus
[ ] Pukeutuminen
[ ] Silmät
[ ] Suu
[ ] Ulkonäkö
[ ] Varallisuus
[ ] Yhteiskunnallinen asema
[ ] Älykkyys
[x] En osaa sanoa


27. Uskotko, että kumppanisi on sinulle uskollinen?

[ ] Kyllä, suhteemme perustuu luottamukseen, ja olemme luottamuksen arvoisia
[ ] Tiettyjä epäilyksiä on kyllä ollut...
[ ] En, se on valehteleva sika!
[x] En osaa sanoa
[ ] Kumppanin uskollisuus on minulle yhtentekevää
[ ] Minulla ei ole kumppania tällä hetkellä


28. Pitäisikö naisen alusvaatteiden (rintaliivien ja pikkuhousujen) olla samaa sarjaa?

[ ] Kyllä. Pitää olla yhtenäinen ulkoasu.
[ ] No kiva olisi, mutta ei nyt sentään pakollista.
[x] Asialla ei ole minkäänlaista merkitystä
[ ] En osaa sanoa


29. Pyhittääkö tarkoitus keinot?

[ ] Kyllä
[ ] Ei
[x] Toisinaan
[ ] En osaa sanoa
[ ] En ymmärrä mitä tällä tarkoitetaan


30. Jos rahalla voisi ostaa onnea, olisitko halukas myymään onneasi?

[ ] Mikä ettei. Riippuu hinnasta.
[x] En, hinnasta riippumatta.
[ ] Eipä olisi mitään mitä myydä.
[ ] En osaa sanoa


31. Missä säilytät kännykkääsi?

[x] Housujen etutaskussa
[ ] Housujen takataskussa
[ ] Repussa / (käsi)laukussa
[ ] Takin povitaskussa (kumpi tahansa puoli)
[ ] Takin sivutaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kännykkää
[ ] Milloin missäkin


32. Mihin näistä olet omassa elämässäsi törmännyt?

[ ] Liian alhaiset verot
[ ] Liian aurinkoinen kesä
[ ] Liian halvat hinnat
[ ] Liian himokas nainen
[ ] Liian hyvä palkka
[ ] Liian hyvää ruokaa
[ ] Liian korkea nopeusrajoitus
[ ] Liian nopea nettiyhteys
[ ] Liian nopea tietokone
[ ] Liian onnellinen elämä
[ ] Liian paljon rahaa
[ ] Liian paljon seksiä
[ ] Liian pitkä kesäloma
[ ] Liian rikas mies
[ ] Liian vähän valvontaa/rajoituksia
[x] En ole törmännyt yhteenkään näistä (:D:D:D:D:D)


33. Vaatisitko ja suostuisitko avioehtoon mennessäsi/mentyäsi naimisiin?

[ ] En suostu enkä vaadi. Avioehto on osoitus epäluottamuksesta.
[ ] Suostun ja vaadin. Ei vara venettä kaada.
[x] Suostun, mutta en vaadi.
[ ] Riippuu hyötyisinkö itse avioehdosta
[ ] En tiedä mikä avioehto on.
[ ] En osaa sanoa


34. Kuinka maailma on syntynyt ja kehittynyt?

[ ] Alkuräjähdyksestä ja evoluutioteorian esittämällä tavalla
[ ] Toisin kuin alkuräjähdys & evoluutioteoria esittävät, mutta ilman yliluonnollisia voimia
[ ] Raamatun luomiskertomuksen esittämällä tavalla
[ ] Jumalan tekemänä, mutta ei kirjaimellisesti Raamatun esittämällä tavalla
[ ] Ei kiinnosta
[x] En osaa sanoa


35. Mihin/keihin näistä luotat?

[ ] 7 päivää -lehti
[x] Amnesty (ihmisoikeusjärjestö)
[x] Arvi Lind
[ ] AY-liike
[ ] Eduskunta
[ ] Evankelis-luterilainen kirkko
[ ] Greenpeace
[ ] Hallitus
[ ] Helsingin Sanomat
[ ] Horoskoopit
[ ] Ilta-Sanomat
[ ] Irti Huumeista ry
[x] Itseeni / omaan ajatteluuni
[ ] Jumala
[ ] Kansalaisjärjestöt (yleisesti)
[ ] Lintukoto
[ ] Microsoft
[x] Omat vanhemmat
[ ] Paavi
[ ] Paavo Väyrynen
[ ] Poliisi
[ ] Presidentti Bush
[ ] Presidentti Halonen
[x] Puolustusvoimat
[ ] Pääministeri Vanhanen
[ ] Roskapostittajat
[ ] Suomen kannabisyhdistys
[ ] Suomen Keskusta (puolue)
[ ] Tony Halme
[ ] Vapaa-ajattelijain liitto
[ ] Wikipedia
[ ] YLE


36. Uskotko, että Yhdysvaltain hallitus on kertonut totuuden 11.9.2001 päivän tapahtumista?

[ ] Ei. Virallinen totuus sisältää suoria ja tarkoituksellisia valheita.
[ ] Kyllä. Hallitus on kertonut totuuden.
[ ] Ei kiinnosta
[x] En osaa sanoa


37. Voisitko koskaan harkita muuttoa ulkomaille?

[ ] En
[ ] Kyllä, mutta enintään vuodeksi
[ ] Kyllä, 2-5 vuodeksi
[ ] Kyllä, pidemmäksi aikaa mutta en pysyvästi
[x] Kyllä, pysyvästi (aina sitä voi harkita ;P)
[ ] En osaa sanoa


38. Olisitko valmis syömään ihmisen lihaa (tarvittaessa kypsennettynä)?

[ ] Kyllä, mutta vain äärimmäisessä hädässä
[ ] Kyllä, vaikka heti
[x] En missään tilanteessa, edes nälkäkuoleman uhatessa
[ ] En osaa sanoa


39. Oletko koskaan vieraillut Internetissä ns. aikuisviihdesivustolla?

[ ] Olen
[x] Olen vahingossa (yläasteella ihan vahingossa kaverin kanssa ;D)
[ ] En ole
[ ] Mikä on aikuisviihde?


40. Minkä väriset hiukset sinulla on?

[ ] Harmaat
[ ] Mustat
[ ] Punaiset
[ ] Ruskeat
[ ] Siniset
[x] Vaaleat
[ ] Valkoiset
[ ] Vihreät
[ ] En osaa sanoa
[ ] Olen kalju


41. Missä säilytät kotiavaimiasi?

[ ] Avainnauhassa
[ ] Housuntaskussa
[ ] Käsilaukussa
[ ] Lompakossa
[ ] Takintaskussa
[x] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kotia


42. Jos WC-paperi on mielestäsi telineessä väärin päin, korjaatko sen ja laitat rullan "oikein"?

[x] Kyllä
[ ] En
[ ] Toisinaan


43. Mitkä ovat/olivat lempiaineitasi koulussa?

[ ] Biologia
[x] Englanti
[ ] Filosofia
[ ] Fysiikka
[ ] Historia
[ ] Kemia
[x] Kuvaamataito
[ ] Käsityöt
[ ] Liikunta
[ ] Maantieto
[ ] Matematiikka
[x] Musiikki
[x] Psykologia
[ ] Ruotsi
[ ] Saksa
[ ] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[ ] Äidinkieli
[ ] Inhosin kaikkea!
[ ] Jokin muu aine:


44. Jos olisit kansainvälisesti tunnettu huippu-urheilija, mikä olisi lajisi?

[ ] Autourheilu
[ ] Curling
[ ] Golf
[ ] Jalkapallo
[ ] Juoksu
[ ] Jääkiekko
[ ] Mäkihyppy
[ ] Nyrkkeily
[ ] Paini
[ ] Shakki
[ ] Sulkapallo
[ ] Taitoluistelu
[ ] Tanssi
[ ] Uinti
[ ] Muu laji:
[ ] En osaa sanoa
[x] En voisi millään kuvitella olevani huippu-urheilija


45. Sinut suljetaan yhdeksi päiväksi huoneeseen jonkun seuraavista henkilöistä kanssa. Kenet/ketkä valitset kumppanikseksi?

[ ] Angelina Jolie - näyttelijä
[ ] Antti Tuisku - Idols-laulaja
[ ] Arvi Lind - YLE:n ex-uutistenlukija
[ ] Benedictus XVI - paavi
[ ] Carola Häggvist - Ruotsin euroviisutähti
[ ] Christina Aguilera - R&B-laulaja
[ ] George W. Bush - Yhdysvaltain presidentti
[ ] Jeesus - juutalainen uskonnollinen johtaja, kristinuskossa vapahtaja
[x] Johnny Depp - näyttelijä
[ ] Juanes - latinolaulaja
[ ] Juice Leskinen - muusikko, runoilija, kirjailija
[ ] Jukka Keskisalo - juoksija
[ ] Kim Jong-Il - Pohjois-Korean johtaja
[ ] Kimi Räikkönen - formulakuski
[ ] Kylie Minogue - syövän selättänyt laulaja
[ ] Matti Nykänen - lööppisankari, ex-mäkihyppääjä
[ ] Ozzy Osbourne - rocklaulaja
[ ] Paris Hilton - seurapiiripimu
[x] Perttu Sirviö - Big Brother-voittaja
[ ] Peter Nyman - Uutisvuoto-tähti
[ ] Scarlett Johansson - näyttelijä
[ ] Sean Connery - Bond-tähti
[ ] Tarja Halonen - Suomen presidentti
[ ] Tom Cruise - skientologinäyttelijä
[x] Toni Wirtanen - Apulannan laulaja
[ ] Ville Valo - HIM-laulaja
[ ] Vladimir Putin - Venäjän presidentti
[ ] Zinedine Zidane - ulosajettu jalkapalloilija
[ ] Olen allerginen näille kaikille!


46. Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?
[ ] Harmaa
[ ] Keltainen
[x] Musta
[ ] Punainen
[ ] Ruskea
[ ] Sininen
[ ] Valkoinen
[ ] Vihreä
[ ] Jokin muu


47. Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?

[ ] Ennen viittä
[ ] 05-06
[x] 06-07
[x] 07-08 (riippuu moneen meen töihin :D)
[x] 08-09
[x] 09-10
[ ] 10-11
[ ] 11-12
[ ] Mihin aikaan sattuu
[ ] Vaihtelevasti


48. Mistä olet riippuvainen?

[ ] Alkoholista
[ ] Huumeista
[ ] Internetistä
[ ] IRC Galleriasta
[ ] IRC:stä / chäteistä
[ ] Kahvista
[x] Läheisestä ihmisestä
[ ] Lääkkeistä
[x] Rakkaudesta
[ ] Shoppailusta
[ ] Suklaasta/karkeista
[ ] Teestä
[ ] Tiedosta
[ ] Tietokoneista
[ ] Tietokonepeleistä
[x] Tupakasta
[ ] TV:stä
[ ] Työstä
[ ] En ole riippuvainen mistään
[ ] En osaa sanoa


49. Uskotko kuolemanjälkeiseen elämään, eli että oma elämäsi jatkuu muodossa tai toisessa ruumiisi kuoleman jälkeen?

[ ] Kyllä
[ ] En
[x] En osaa sanoa


50. Suomi poislukien, millä Pohjoismaalla on kaunein lippu?

[ ] Islannilla
[ ] Norjalla
[ ] Ruotsilla
[ ] Tanskalla
[x] En osaa sanoa
[ ] Kaikki aivan kamalia


51. Kumpia sinulla on enemmän, ystäviä vai vihamiehiä?

[ ] Ystäviä
[ ] Vihamiehiä
[ ] Yhtä paljon?
[x] En varmasti tiedä ketkä kaikki vihaavat minua


52. Voisitko kuvitella meneväsi kauneusleikkaukseen?

[ ]Kyllä
[ ] En
[x] Vain onnettomuuden, palovammojen tms jälkeen
[ ] En osaa sanoa


53. Oletko itse tai onko sinulle koskaan luettu Uppo-Nallea?

[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] En ole varma


54. Kuinka vastaat puhelimeen?

[ ] "Haloo"
[x] "Moi"
[x]"Niin?"
[ ] Epämääräisellä ynähdyksellä
[x] Jollain muulla tavalla
[ ] Omalla etu- ja sukunimellä
[x] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En vastaa puhelimeen


55. Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?

[ ] En koskaan
[ ] Harvoin
[ ] Joskus
[x] Useasti
[ ] En osaa puhua


56. Kuinka WC-istuin (rinkula) ja istuimen kansi tulee jättää käytön jälkeen?

[x] Sekä kansi että WC-istuin alhaalla
[ ]WC-istuin alhaalla, kansi ylhäällä
[ ] Sekä WC-istuin että kansi ylhäällä
[ ] Asialla ei ole mitään väliä


57. Mitä elintarvikkeita säilytät jääkaapissa?

[ ] Banaani
[x] Ketsuppi
[x] Kurkku
[x] Mehutiiviste
[x] Sinappi
[x] Tomaatti
[ ] Ei mitään näistä
[ ] En omista jääkaappia


58. Mihin tosi-TV -kilpailuun voisit osallistua?

[ ] Amazing Race
[ ] Baari
[ ] Diili
[ ] Huippumalli haussa
[ ] Hurja muodonmuutos
[ ] Idols
[ ] Miljonääri-Jussi
[ ] Popstars
[ ] Selviytyjät
[ ] Suomen Robinson
[ ] Suuri seikkailu
[ ] Suurin pudottaja :DDDD
[ ] Talo
[ ] Tanssii tähtien kanssa
[ ] Unelmakämppä
[ ] Unelmien poikamies
[ ] Unelmien poikamiestyttö
[ ] Viettelysten saari
[ ] Big Brother
[ ] Jokin muu tosi-TV -kilpailu
[x] En voisi ajatella osallistuvani mihinkään näistä


59. Mikä on kaunein kukka?

[ ] Kielo
[ ] Lilja
[ ] Narsissi
[ ] Orvokki
[x] Ruusu
[ ] Tulppaani
[ ] Voikukka
[ ] En osaa sanoa
[ ] En pidä kukista
[ ] Jokin muu:


60. Millaista tietokonetta käytät?

[ ] Kannettava (laptop, läppäri)
[x] Pöytäkone
[ ] En osaa sanoa


61. Mitkä karvat tulisi sinun mielestäsi ajella pois?

[x] Bikinirajalla kasvavat karvat
[ ] Hiukset
[ ] Häpykarvat
[x] Kainalokarvat
[ ] Käsikarvat
[x] Parta (onneks naisilla ei kasva partaa/rintakarvoja ;P)
[ ] Pulisongit
[x] Rintakarvat
[ ] Selkäkarvat
[x] Säärikarvat
[ ] Takapuolikarvat
[ ] Viikset
[ ] Asia on minulle yhdentekevä
[ ] Mitään karvoja ei saisi ajella!


62. Kirjoitatko nopeammin koneella vai käsin?

[x] Koneella
[ ] Käsin
[ ] Yhtä nopeasti
[ ] En osaa sanoa


63. Asennoidutko asioihin kielteisesti?

[ ] Ehdottomasti en
[ ] Kyllä
[x] En osaa sanoa


64. Onko/oliko isäsi hyvä ihminen?

[ ] Ei
[x] Kyllä
[ ] On/Oli ainakin minua kohtaan
[ ] En osaa sanoa


65. Euroviisut 2007 järjestetään Helsingissä. Missä ne olisi pitänyt järjestää?

[x] Helsinki on hyvä
[x] Rovaniemellä
[ ] Tampereella
[ ] Tukholmassa
[ ] Turussa
[ ] En osaa sanoa
[ ] Jossain muualla
[ ] Niitä ei pitäisi järjestää ollenkaan


66. Ovatko Potterit ja Da Vinci-koodi saatanallisia tai kristinuskoa häpäiseviä?

[x] Eivät
[ ] Kyllä
[ ] Asia on minulle merkityksetön
[ ] En osaa sanoa


67. Millaiset alusvaatteet sinulla on nyt ylläsi?

[ ] Bokserit
[ ] Hipsterit
[ ] Hotpants
[ ] Maxit
[ ] Midit
[ ] Pitkät
[ ] Stringit
[x] Tait
[ ] Tangat
[ ] En käytä alusvaatteita
[ ] En osaa sanoa


68. Hyväksytkö turkistarhauksen?

[ ] En
[ ] Kyllä
[x] En välitä
[ ] En osaa sanoa


69. Millainen olet juuri nyt?

[ ] Ahkera
[ ] Iloinen
[ ] Janoinen
[ ] Kärsimätön
[x] Levoton
[ ] Masentunut
[ ] Nälkäinen
[ ] Onnellinen
[ ] Pirteä
[ ] Surullinen
[x] Tylsistynyt
[x] Unelias
[ ] Vihainen
[x] Väsynyt


70. Kuinka tyytyväinen olet tähänastiseen elämääsi? Anna sille kouluarvosana 4-10.

[ ] 4
[ ] 5
[ ] 6
[x] 7
[ ] 8
[ ] 9
[ ] 10
[ ] En osaa sanoa


71. Oletko koskaan ajanut autoa päihtyneenä, tai ollut kyydissä autossa, jota ajaa päihtynyt?

[ ] Kyllä, mutta kuskilla oli alle 0,5 promillea
[ ] Kyllä, kuskilla 0,5-1,2 promillea (rattijuopumus)
[ ] Kyllä, kuskilla yli 1,2 promillea (törkeä rattijuopumus)
[ ] En ole
[x] En osaa sanoa (aika diplomaattinen vastaus ;P)


72. Onko sinulla tapana syödä tietokoneesi ääressä?

[ ] Kyllä
[ ] Ei
[x] Toisinaan


73. Geeni- vai luomuruokaa?

[ ] Vain luomua.
[ ] Geeniviljelty on puhdasta ja hyvää!
[x] Ihan sama, sitä mitä kaupasta saa.


74. Kuinka kauan olet yleensä suihkussa?

[ ] En käy suihkussa
[ ] 0 - 2 min
[ ] 3 - 5 min
[ ] 6-10 min
[x] 11 - 15 min
[x] 16 - 20 min
[ ] 21 - 30 min
[ ] yli 30 min


75. Onko karvainen mies kiva vai yöks?

[x] Hyi, karvoja!
[ ] Karvat on kivoja
[ ] En pidä miehistä
[ ] Ei ole kokemusta


76. Mitkä asiat ovat sinulle pyhiä?

[ ] Harrastus
[x] Isänmaa
[ ] Jumala/jumaluus
[x] Koti
[x] Kumppani
[x] Lemmikkieläin (Rombooooo ;D)
[x] Perhe
[ ] Raha
[x] Rakkaus
[ ] Sauna
[ ] Sotaveteraanit
[ ] Sunnuntait
[ ] Talvisota
[ ] Uskonto
[x] Vapaus
[ ] Mikään asia ei ole minulle pyhä


77. Pitäisikö perintövero poistaa?

[x] Kyllä (kaikki verot poiiiiis!!! :)
[ ] Ei
[ ] Mikä on perintövero?
[ ] En osaa sanoa


78. Millä tavalla haluaisit mennä naimisiin?

[ ] En halua mennä naimisiin
[x] Papin vihkimänä mutta muualla kuin kirkossa
[x] Perinteiset kirkkohäät
[ ] Siviilivihkiminen (maistraatissa tai muualla), hääjuhlat
[ ] Siviilivihkiminen (maistraatissa tai muualla), ilman mitää hääjuhlia tms
[ ] En osaa sanoa


79. Mitä täytteitä haluaisit ehdottomasti välttää pizzassasi?

[ ] Ananas
[x] Anjovis
[ ] Aurajuusto
[x] Basilika
[x] Chilikastike
[ ] Edamjuusto
[X] Fetajuusto
[x] Herkkusieni
[x] Jalopeno
[ ] Jauheliha
[ ] Kana/broileri
[x] Kananmuna
[x] Kanttarelli
[x] Kapris (Mikä se on?)
[ ] Katkarapu
[ ] Kebabliha
[ ] Kinkku
[x] Kuivattu tomaatti
[x] Maissi
[ ] Mozzarella
[ ] Naudanliha
[x] Oliivi
[ ] Oregano
[ ] Paprika
[x] Parsa
[ ] Pekoni
[ ] Pepperoni
[x] Persikka
[ ] Poronliha
[ ] Porsaanfilesuikaleet
[x] Rucola (Mikä se on?)
[ ] Salami
[x] Simpukka
[ ] Sinihomejuusto
[x] Sipuli
[x] Siskonmakkara
[x] Smetana
[ ] Suolakurkku
[x] Tatti
[x] Tofu
[ ] Tonnikala
[ ] Valkosipuli
[ ] Vuohenjuusto


80. Mikä ikäisenä harrastit seksiä ensimmäisen kerran?

[ ] Alle 12
[ ] 12-14
[ ] 15-16
[ ] 17-18
[ ] 19-20
[ ] 21-22
[ ] 23-24
[ ] Yli 24
[ ] Olen neitsyt
[x] En halua vastata


81. Mihin rusinat kuuluvat?

[x] Maksalaatikkoon (en onneks syö/juo
[x] Simaan näitä :D)
[ ] Pullaan
[ ] Yäk, ei mihinkään!


82. Kumman jalan kengän laitat ensimmäisenä jalkaan?

[ ] Oikean jalan kengän
[ ] Vasemman jalan kengän
[ ] En käytä kenkiä
[x] Enpäs ole kiinnittänyt huomiota
[ ] Vaihtelee


83. Kun piirrät Suomen lipun, kummin päin sen teet?

[ ] Lipputanko oikealla, lippu liehuu vasemmalle
[x] Lipputanko vasemmalla, lippu liehuu oikealle
[ ] Muussa asennossa
[ ] En osaa sanoa


84. Mikä on paras WWW-selain?

[ ] Camino
[x] Mozilla Firefox
[x] Internet Explorer
[ ] K-Meleon
[ ] Lynx
[ ] Netscape
[ ] OmniWeb
[ ] Opera
[ ] Safari
[ ] Shiira
[ ] Jokin muu
[ ] En käytä selainta. Minä käytän vaan Internettiä!


85. Oletko jo liukastunut (ja kaatunut) kuluneena talvena?

[x] En ole
[ ] Olen
[ ] En muista


86. Kumpi laitetaan leivällä päällimmäiseksi?

[ ] Juusto
[x] Makkara / kinkku
[ ] En syö juusto- tai makkara/kinkkuleipiä
[ ] Asialla ei ole mitään merkitystä



87. Kumpi teistä, sinä vai ex-kumppanisi, oli aloitteentekijä viimeisimmässä erossasi?

[x] Kumppani. Minut jätettiin.
[ ] Minä. Minä jätin.
[ ] En ole eronnut kertaakaan.
[ ] En ole seurustellut kertaakaan.
[ ] Epäselvä tapaus.
[ ] Yhteinen päätös.


88. Mikä on paras käyttöjärjestelmä sinun tarpeisiisi?

[ ] AmigaOS
[ ] Mac OS 9 (Classic)
[ ] Mac OS X
[ ] Mandriva Linux
[ ] OS/2
[ ] SuSE Linux
[ ] UNIX
[ ] Windows NT
[x] Windows XP
[ ] Jokin muu käyttöjärjestelmä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En tiedä mikä "käyttöjärjestelmä" on


89. Mitä piirteitä olisi mahdotonta sietää seurustelukumppanissa?

[x] Epäluotettavuus
[x] Epämiellyttävä ulkonäkö (siis jos on joku ihan oksettavan kamala...)
[ ] Itsepäisyys
[x] Itserakkaus
[ ] Kouluttamattomuus (alhaisempi koulutus kuin sinulla)
[ ] Köyhyys
[ ] Mielenterveysongelma
[x] Nörtteys (jos on ihan himonörtti:D)
[ ] Sovinnaisuus
[ ] Tupakointi
[ ] Työttömyys (pitkäaikainen)
[x]Uskonnollisuus (syvä)
[ ] Voimakkaasti erilaiset poliittiset näkemykset
[x]Yksinkertaisuus (merkityksessä tyhmyys)
[x] Ylimielisyys
[ ] Ylipaino

90. Olisitko halukas kuulemaan tarkan kuolinhetkesi etukäteen?

[ ] Kyllä
[x] En
[ ] En osaa sanoa


91. Tunnustaisitko syyllisyyden murhaan jota et ole tehnyt, jos saisit siitä 3 vuotta vankeutta ja 10 miljoonaa euroa korvauksena todelliselta tekijältä?

[ ] En
[ ] Kyllä
[x] En osaa sanoa


92. Mikä määrä entisiä seksipartnereita uudella kumppanilla on sinun mielestäsi ihanteellinen?

[ ] 0. Haluan olla eka.
[ ] 1
[ ] 2
[ ] 3-5
[ ] 6-15
[ ] 16-50
[x] Asialla ei ole minkäänlaista merkitystä minulle
[ ] Laatu määrää, ei määrä
[ ] Yli 50


93. Kannatatko kuolemantuomiota?

[x] En
[ ] Kyllä


94. Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?

[ ] Ampuma-ase
[ ] Korkea paikka (hyppääminen)
[ ] Köysi
[ ] Myrkky/lääkkeet/alkoholi
[ ] Pommi
[ ] Veitsi
[ ] Vesi (hukuttautuminen)
[ ] Jokin muu
[x] En osaa sanoa


95. Kuinka usein halaat toista ihmistä?

[ ] Halaaminen on homojen hommaa. En halaa koskaan.
[ ] Joka päivä, yli 10 kertaa päivässä
[ ] Joka päivä muutaman kerran
[ ] Kerran-pari viikossa
[ ] Useimpina päivinä viikossa
[x] Viikoittain (jotain näiden kahen
[x] Kerran kuussa välillä....)
[ ] Kerran, pari vuodessa
[ ] Vieläkin harvemmin


96. Hyväksytkö eutanasian (armokuoleman)?

[ ] Ei, ihmishengen ylläpitäminen on itseisarvo, ihmisen tahdosta riippumatta
[ ] Ei, käytännöllisistä syistä: kuka on oikea päättämään kuolemasta, edes ihminen itse?
[ ] Kyllä, ihmisen tulee saada vapaasti päättää kuolemastaan
[x] Kyllä, mutta vain vakavissa sairauksissa ja vammoissa, joista paraneminen liki mahdotonta
[ ] En osaa sanoa


97. Kuulutko yleensä mielipideasioissa enemmistöön vai vähemmistöön?

[ ] Enemmistöön
[ ] Vähemmistöön
[ ] Minulla ei ole omia mielipiteitä
[x] En osaa sanoa


98. Mistä tyypillisesti katsot kellonajan?

[ ] Herätyskellosta
[ ] Kysyn kaverilta
[x] Kännykästä
[ ] Mikroaaltouunista
[ ] Radion aikamerkistä
[ ] Rannekellosta
[x] Seinäkellosta
[ ] Tietokoneen kellosta
[ ] Ulkoisesta julkisesta kellosta
[x] Videonauhurista / DVD-soittimesta / TV:stä
[ ] Muualta


99. Mitä näistä "hyvistä käytöstavoista" noudatat?

[ ] Avaan oven tuntemattomille
[ ] En aloita syömistä ennenkuin naapurissa istuvat ovat saaneet annoksensa
[ ] En pidä kyynärpäitä ruokapöydällä
[x] Laitan käden suun eteen kun aivastan
[x] Laitan käden suun eteen kun haukottelen (joskus)
[ ] Päästän mummon istumaan bussissa


100. Mitkä näistä pätevät sinuun itseesi?

[ ] Ilmaiset tunnetilasi siten, että muut varmasti ymmärtävät ne ja tietävät mistä on kyse.
[ ] Puhut samaa kieltä muiden kanssa ja tarkoitat sanoilla samoja asioita kuin he.
[x] Jos pyytää, annat yleensä anteeksi. Olet ihmisten suhteen enemmän joustava kuin ehdoton.
[ ] Suhtautumisesi asioihin on johdonmukaista. Et vaihda mielipidettäsi usein tai nopeasti.
[x] Et esitä ymmärtämätöntä tai kiireistä koska et halua puhua tai hoitaa mainittua asiaa
[x] Kuuntelet aktiivisesti. Mietit kokonaisuutta, et takerru yksittäisiin sanoihin.
[x] Osaat poimia ei-sanallisia vihjeitä oikein.
[ ] Kun keskustelet jostakin asiasta, keskityt käsillä olevaan asiaan.
[ ] Kun loukkaannut, ilmaiset myös miltä sinusta tuntuu etkä vain syytä sille.
[ ] Et mökötä.
[ ] Yksikään näistä ei pätenyt minuun.


101. Seisooko lopussa kiitos?

[ ] Ei
[ ] Kyllä
[ ] Riippuu tilanteesta
[ ] Toivottavasti.
[x] En osaa sanoa

[SekoPää]:ltä :D:DSunnuntai 07.01.2007 18:11

A - weard
B - helpful
C - angrily
D - like an angel
E - Drama Queen
F - complex
G - wonderful
H - horny
I - relationship problem
J - different
K - kido
L - pretty
M - ineffectiv
N - beautiful
O - friendly
P - young
Q - special
R - uneeded
S - alone
T - hearted
U - sweet
V - soft
X - brave
Y - strong
Z - strange




S= alone
A= weard (luulisin että tossa pitäis lukee weird eli outo...?)
T= hearted
U= sweet

tylsää...Perjantai 05.01.2007 22:23

vettä sataa...


kylälläkään ei vissiin oo mitään ihmeempiä...


kotosalla tässä lonkerotuoppi (toinen itseasiassa) nenän eessä...


kai sitä kohta pitäis jonnekin päin lähtee...


pää leviää...


nähään...

[Ei aihetta]Torstai 04.01.2007 18:58

Tee sivulta: http://testeri.ranteetauki.org/testit.php seuraavat testit:

Alkoholistitesti; Olet 87% todennäköisyydellä tuleva alkoholisti.
Fruidutesti; Olet 63% fruittari.
Lissutesti; Olet 23% pissaliisa. (meitsi on melkeen pissis!!!!! xD :P)
Mikä eläintesti; Olet 33% eläin.
[Sait 33% pisteistä. Testin tulokset viittaisivat siihen että eläinmaailmassa olisit varpunen. Varo kiviä heitteleviä pikkupoikia.]
Pelimiestesti; Olet 60% pelimies. (no oho!! :D)
Rokkaritesti; Olet 70% rokkari. (just ;P)
Citytesti; Olet 52% cityihminen. (tää ois voinu olla enemmänki ;P)

haastan:
kaikki ketkä haluu tehä... :P

Tahtoo tietää, vastailkaahan ;DTiistai 26.12.2006 02:41

01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä?
03. Koska ja miten tapasimme?
04. Oletko ihastunut minuun?
05. Pussaisitko minua?
06. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
07. Kuvaile minua yhdellä sanalla
08. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
09. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?