IRC-Galleria

Aurasi pääväri:

Turkoosi

Turkoosi yhdistää aurassa älyn ja tunteen värit. Persoonana turkoosi on järjestelmällisen ajattelun ja herkkyyden yhdistelmä.

Herkkä turkoosi on myötätuntoinen ja rakastava ihminen, joka ei kuitenkaan sulje järjen ääntä omia valintoja tehdessään. Hän on hiljainen taustahahmo, joka tukee läheisiään ja vaistoaa herkästi heidän vaikeutensa. Ongelmien ratkaisuissa hän kuitenkin turvautuu analyyttiseen ajatteluun, eikä helposti sorru tunteen sanelemiin ylilyönteihin.

Vaikka turkoosin omat tunteet ovat herkät ja vaistonsa hyvä, pitää hänkin omat tunteensa mieluimmin kätkettynä toisilta. Ongelmien ilmetessä hän ei käänny ystävien puoleen apua pyytääkseen, vaan etsii järkevimmän ratkaisun omasta sisimmästään.

http://www4.hs.fi/parisuhdetesti/Sunnuntai 08.07.2007 15:14

2-vuotiaan parisuhteenne henkinen ikä on 5 vuotta!

"Olette selkeästi pari. Sukulaiset alkavat pian kysellä josko kohta aletaan kuulla pikku jalkojen tepsutusta. Ette kuitenkaan välttämättä ole valmiita hankkimaan korkeintaan kuin marsun tai muun yhteisen lemmikin. Toisaalta 54% suomalaislapsista syntyy avioliiton ulkopuolella. Kihloihin olette jo menneet. Aiotte naimisiin parin vuoden päästä, joilloin koette olevanne valmiita myös vanhemmiksi."

Olenkohan prinsessa?Tiistai 26.06.2007 12:44

ARIEL

[ ] Olen merenneito
[ ] Hiukseni ovat punaiset
[ ] Silmäni ovat sinivihreät (Vihreäthän ne.)
[x] Ystäviini kuuluvat mm. rapu ja kala(t)! :D
[ ] Pelkään erästä ilkeää naista
[x] Olen luottavainen ja rohkea
[ ] Lempilauseeni on: "Maan päällä on paljon mukavampaa!"
Total: 2


AURORA (Prinsessa Ruusunen)

[x] Olen kuninkaallista syntyperää
[ ] Hiukseni ovat vaaleat
[ ] Silmäni ovat siniset
[x] Minulla on 3 hyvää ystävätärtä
[x] Olen romanttinen ja hienostunut
[/] Laulan mielelläni
[x] Lempilauseeni on: "Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun."
Total: 4½


BELLE

[x] Olen köyhästä perheestä
[x] Hiukseni ovat ruskeat
[x] Silmäni ovat ruskeat
[x] Luen paljon
[x] Pelkäsin aluksi jotakin henkilöä, kunnes opin tuntemaan hänen todellisen luonteensa
[x] Olen seikkailunhaluinen uneksija
[ ] Lempilauseeni on: "Näkyvätkö tähdet silmissäni?"
Total: 6


TUHKIMO

[x] Olen kaikkien komenneltavissa
[ ] Hiukseni ovat vaaleat
[ ] Silmäni ovat kirkkaansiniset
[ ] Ystäviini kuuluvat mm. kaksi hiirtä
[x] Olen iloinen ja ahkera
[ ] Inhoan äitipuoltani (ja/tai sisarpuoliani)
[ ] Lempilauseeni on: "Vaikka sydän itkisi, ole luottavainen, niin kaikki toiveesi toteutuvat."
Total: 2


JASMINE

[ ] Olen sulttaanin tytär
[ ] Hiukseni ovat mustat
[x] Silmäni ovat ruskeat
[ ] Parhaita ystäviäni ovat lemmikkitiikerini sekä poikaystäväni
[x] Olen rohkea ja tulinen
[x] Olen tottunut ottamaan ohjat käsiini
[ ] Lempilauseeni on: "Ruusut tuoksuvat, uneksin lentämisestä - ilmassa on rakkautta."
Total: 3


MULAN

[ /] Olen rohkea ja kiivas poikatyttö
[ ] Hiukseni ovat mustat ja ne on kierretty sykerölle ja sidottu puikoilla
[x] Silmäni ovat tummat ja mystiset
[ ] Lemmikkieläimeni ovat parhaita ystäviäni
[ ] Pelkään tuottavani häpeää perheelleni
[/ ] Olen peloton seikkailija
[ ] Lempilauseeni on: "Ne jotka kuuntelevat sydäntään, nousevat kunniaan."
Total: 2


POCAHONTAS

[ ] Olen intiaanipäällikön tytär
[ ] Hiukseni ovat mustat, pitkät ja kiiltävät
[ /] Silmäni ovat suuret ja ruskeat
[ ] Ystäviäni ovat mm. kolibri ja pesukarhu
[ ] Pelkään, ettei kansani tapoja ymmäretä ja kunnoiteta
[x] Olen luonnonlapsi
[ ] Lempilauseeni on: "Kotka, siivitä jalkani, ja vuori, kasvata sydämeni suureksi"
Total: 1½


LUMIKKI

[ ] Olen prinsessa
[ ] Hiukseni ovat lyhyet ja mustat
[x] Silmäni ovat ruskeat
[ ] Ystäviini kuuluvat 7 hyvin erilaista persoonaa ja eläimet
[ ] Olen suloinen, hienostunut ja hyväuskoinen
[ ] Pelkään pahaa äitipuoltani
[ ] Lempilauseeni on: "Kerran saapuu oma prinssini!"
Total: ½

Olen Belle :D

persoonallisuustestiTiistai 05.06.2007 00:02

Olet ulospäin suuntautunut, sosiaalinen, käytännöllinen ja pidät asiat järjestyksessä. Ihmistyyppisi on ylpeä kyvystään tuoda harmoniaa, viihdyttää ja pitää huolta toisista. Velvollisuus ja vakiintuneet tavat ovat sinulle toisarvoisia. Kaltaisesi ihmiset ovat lämpimiä, ystävällisiä ja luonnostaan työskentelevät toisten ihmisten kanssa, organisoivat ihmisiä ja tapahtumia. Sinulle soveltuvat ammatit myyntitykistä, terveysalan, opettamisen ja juontamisen alueilta. Saatat löytää itsesi kerhoista, yhdistyksistä, komiteoista ja muista toimielimistä, joissa ryhdyt siekailematta vapaaehtoiseksi vaikkapa avustustyöhön. Olet perinteitä kunnioittava, konservatiivinen ja lojaali. Teet ahkerasti työtä, ja uhraat aikaasi perheelle ja ystäville. Sinun voi olla vaikea sietää ihmisiä, jotka toimillaan tai tekemättä jättämisillään loukkaavat toisia. Usein annatkin heidän kuulla kunniansa! Vaikkakin saat tyydytystä siitä, että voit olla hyödyksi, tarvitset toisten sanallista ja näkyvää arvostusta ja kiitosta hyvästä työstäsi. Jos sinua ei kiitetä, vaikka omasta mielestäsi olet tehnyt hyvää työtä, sinusta voikin saada ikävän vihollisen.


http://www.netello.com/viihde/persoonallisuustesti.php

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.01.2007 02:52

JOS ELÄMÄSTÄSI TEHTÄISIIN ELOKUVA, MILLAINEN SEN SOUNDTRACK OLISI?

Tässä kuinka se toimii:
Avaa musiikkikirjastosi (iTunes, Winamp, Media Player, yms).
Laita se sekoitukselle ( Shuffle)
Paina Play.
Jokaiseen kysymykseen vastaa biisi joka soi.
Kun olet valmis siirry seuraavan kysymykseen ja klikkaa seuraava
Valmista?


Alkumusiikki:
Ayumi Hamasaki - Audience

Herääminen:
Happy hardcore - send me an angel

Rakastuminen:
Ayumi Hamasaki - end of world

Taistelu:
Metallica - Nothing else matters

Riitaantuminen:
Joulu - Joulupukki, joulupukki

Sovinto:
Bryan Adams - Nothing I`ve ever known

Salainen rakkaus:
Marie Brennan - Eirigh suas a stoirin

Elämä on okei:
Von hertzen brothers - Disciple of the sun

Pettymys:
Rockin da north - Kingsize

Ajaminen:
Nelli - Pidä musta kii

Muistot:
Evanescene - My immortal

Iloinen tanssi:
Andre 3000 - rose

Unohtaminen:
Dido - Thank you

Pitkä yö yksin:
Rammstein - Rosenrot

Viimeinen taistelu:
Jari Sillanpää - Jouluyö, juhlayö

Kuolemakohtaus:
Him - Wings of a butterfly

Lopputekstit:
Ezkimo feat Esa pakarinen - Tytöt moi


LOL!

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.01.2007 19:47

Pistä oman nimesi kirjaimet ja kokeile mitä saat...

A : you like to drink
B : Everyone wants you.
C : You are really silly.
D : You like to drink.
E : Damn good kisser.
F : You are dead sexy.
G : You never let people tell you what to do.
H : You have a very good personality and looks.
I : You Are Great in bed.
J : People Adore YOU!
K : You're wild and crazy.
L : Everyone loves you.
M : best kisser ever.
N : You like to drink.
O : Awesome kisser.
P : You are popular with aYou Are Great in bed.ll types of people.
Q : You are a hypocrite.
R : Fuckin crazy.
S : Easy to fall in love with.
T : You're loyal to those you love.
U : You really like to chill.
V : You are not judgmental.
W : You are very broad minded.
X : You never let people tell you what to do.
Y : Best g/f b/f anyone could ever ask for.
Z : Always ready.

J : People Adore YOU!
E : Damn good kisser.
N : You like to drink.
N : You like to drink.
I : You Are Great in bed.

;D

mandariina käski :DKeskiviikko 03.01.2007 13:25

Kirjoita nimesi alle niin kerron susta hyvin valikoituja totuuksia ;)

1. Vastaa nimelläsi ja minä kerron sinusta jotain.

2. Kerron sinulle, mikä bändi / elokuva muistuttaa minua sinusta.

3. Keksin jotain yhteistä mitä meillä on.

4. Kerron mistä saattaisin kadehtia sinua.

5. Kerron ensimmäisen muistoni sinusta.

6. Kerron sinulle eläimen, joka sinusta tulee mieleeni.

7. Kysyn sinulta jotain, mitä olen halunnut kysyä.

8. Lisää tämä omaan päiväkirjaasi.

[Ei aihetta]Maanantai 25.09.2006 16:15

MERKITSE KATSOMASI ELOKUVAT NUMEROIN, JOS OLET KATSONUT 70 TAI YLI, SINULLA EI OLE ELÄMÄÄ.

() Sinussa on se jokin
(1) Harry Potter: Viisasten kivi
(2) Harry Potter: Salaisuuksien kammio
(3) Harry Potter: Azkabanin vanki
(4) Harry Potter: Liekehtivä pikari
() Mr. and Mrs. Smith
() The Mexican
(5) Nemoa etsimässä
(6) Leijonakuningas
() Ocean's eleven
() Ocean's twelwe
() Spy Game
() Fight Glub
(7) Meet Joe Black
( ) Seven
() Thelma & Louise
(8) Grease
() Seitsemän vuotta Tiibetissä
(9) Pirates of the Caribbean
() Pirates of the Caribbean 2
() Troija
() Starsky and Hutch
(10) Saw
() Saw 2
(11) Mouling Rouge
() Scream
() Scream 2
() Scream 3
(12) Scary Movie
(13) Scary Movie 2
(14) Scary Movie 3
(15) Scary Movie 4
() The Grinch
(16) American Pie
(17)American Pie 2
(18) American Wedding
() i, Robot
() Teksasin moottorisahamurhaaja (alkuperäinen)
() Teksasin moottorisahamurhaaja (uudempi)
(19) Men in Black
(20) Men in Black 2
(21) The Village
() Along Came Polly
() Forrest Gump
() Deep Impact
(22) The Terminal
() Halloween
(21) The Ring
() The Ring 2
(22) Space Jam
() Chigaco
(23) Riku Rikas
() The Day After Tomorrow
() I am Sam
(24) Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
(25) Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
(26) Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
() Ten Things I Hate About You
(27) Just Married
(28) Painajainen Elm Streetillä
(29) Titanic
() Romeo & Julia
() Tiedän mitä teit viime kesänä
(30) Independence Day
() Bad Boys
() Bad Boys 2
(31) ET
(32) Yksin kotona
(33) Yksin kotona 2
() Yksin kotona 3
() Mio poikani Mio
() Katto Kassinen
() How to Lose a Guy in 10 Days
() Calendar Girls
() Catch Me If You Can
(34) Spider-Man
() Spider-Man 2
() The Fifth Element
(34) Air Force One
(35) Sound of Music
(36) Terminaattori
(37) Terminaattori 2
() Vanilla Sky
(38) Addams Family
(39) Ace Ventura
(40) Valehtelija, valehtelija
(41) Hevoskuiskaaja
(42) 8 mile
() Die Hard
(43) Eurotrip
() Deep Blue Sea
(44) Kasper
() Alexander
() Save the Last Dance
() Pretty Woman
() Melkein julkkis
() Uneton Seattlessa
(45) Top Gun
() Sairaan kaunis maailma
() Cast Away
() Wicker Park
() Kuka sanoo tahdon?
() Vuosi nuoruudestani
(46) Shrek
(47) Shrek 2
() Viimeinen Samurai
() Kimpassa
() Fucking Åmål
(48) Saksikäsi Edward
(49) Vihreä maili
() Amélie
() The Truman Show
(50) School of Rock
(51) Big Fish
() Pelastakaa sotamies Ryan
(52) Austin Powers
(53) Austin Powers: Kultamuna
() Pelikaanimies
(54) Blues Brothers
(55) Blues Brothers 2000
(56) Aristokatit
() Piano
() American Beauty
(57) Pahat Pojat
(58) Pitkä kuuma kesä
() Honey
(59) Notting Hill
(60) Kummelin kultakuume
() Morsian karkuteillä
(61) Karhuveljeni Koda
() Herrasmiesliiga
() Pieni suklaapuoti
(62) Kauna
(63) Helmiä ja sikoja
() Erin Brochowich
() Ihmeperhe
() Kellopeliappelsiini
(64) King Arthur
() Koirankynnen leikkaaja
() Heinähattu ja Vilttitossu
() Dancer in the Dark
() Lapsia ja aikuisia
(65) Unbreakable
(66) Jali ja suklaatehdas
() Boys don't cry
() Syksy New Yorkissa
() Kuutamolla
() Kaverini mahtava Joe
() Olimme sotilaita
() Häjyt
() Pikkunaisia
() Kukkia ja sidontaa
() Emily Rosen riivaaja
() Transporter
() Transporter 2
() Saippuaprinssi
() FC Venus
() Sin City
(67) Päätön ratsumies
() Tuulen viemää
() Linnut
() Matti
(68) Poliisiopisto
(69) Poliisiopisto 2 -Ekakomennus
(70) Poliisiopisto 3
(71) Poliisiopisto 4 -Korttelipoliisi
(72) Poliisiopisto 5 -Tehtävä Miami
(73) Poliisiopisto 6 -Suuri rikosaalto
(74) Poliisiopisto 7 -Moskovan keikka
(75) Toy Story
() Toy Story 2
(76) Hohto
() House of dead
(77) Kuudes aisti
() Lentäjä
() Cinderella man
() Million dollar baby
() Kill Bill
() Kill Bill 2
() Duudsonit-elokuva
(78) Kummelin Jackpot
() Hymypoika
() Kahdeksan surmanluotia
() Kymmenen riivinrautaa
() Lupaus
() Paha maa
() Sibelius
(79) Tyttö sinä olet tähti
() Uuno Tyrhapuro -This is my life
() Äideistä parhain
() Pinnan alla
() Salaisuus pinnan alla
() King Kong
() Tuntematon sotilas
() Talvisota
() Chaos
() Boogeyman
() Panttivanki
() V niinkuin verikosto
(80) Manaaja -alku
() The descent -loukussa
(81) The skeleton key
() Usva
() Tulkki
() Uskollinen puutarhuri
() Vares
(82) Jurassic Park
(83) Jurassic Park 2 -kadonnut maailma
(84) Jurassic Park 3
(85) Kotia kohti
() Kotia kohti 2
(86) Narnian tarinat: Velho ja Leijona
() Punisher
(87) Eläintohtori
(88) Eläintohtori 2
() Eläintohtori 3
() Hamekyttä
() Hamekyttä 2
(89) Johnny English
() Paha pukki

elämäntarinani...Lauantai 05.08.2006 21:49

JeZZI^^ syntyi uudelleen maailmaan eräänä kylmänä aamuyönä. Jo miltei heti näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli rupinen ja he soivät vain luonnonantimia. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen pitkistä kynsistänsä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan leikkikalut, niinpä harrastukseksi tuli paperipiirakat.

JeZZI^^ kehittyi kuudennellakymmenellä varsin nätiksi. Päähänsä hän sai tummanruskeat hiukset, sekä vaaleanruskeat silmät.
Auringonpistoksesta johdatellen hän oli todella tollo. Lempiruokaansa purjosoppaa hän sai työskennellen demarina.

JeZZI^^ ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan kaupassa. Alkoholia hän käyttää ollessaan sairas.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa meni humalapäissään naimisiin.

Sen pituinen se.

persoonallisuustestiTorstai 22.06.2006 21:48

Olet toisia tukeva, järkevä, lojaali ja sinulla on vahvat mielipiteet. Ihmistyyppisi on organisoiva, vastuuta ottava johtaja, joka ohjaa toiset järjestykseen antamalla heille tehtäviä ja rooleja ja täsmällisiä ohjeita. Kaltaisesi ihmiset tarkistavat usein, sujuvatko asiat odotetusti, ja antavat tunnustusta niille, jotka ovat toimineet sovitulla tavalla. Toteutat valmiita sääntöjä mieluummin kuin ideoit uusia. Uudet ideatkin syntyvät useimmiten vanhoja parantelemalla. Kunnioitat perinteitä ja olet konservatiivinen. Saatat soveltaa armeijatyylistä kuria ja hierarkiaa elämän kaikilla alueilla. Otat asiat mieluummin esille suoraan, ja kartat hämmennystä ja sekaannusta. Sinulle soveltuvat ammatit löytyvät liike-elämästä, koulutuksesta, virastoista, poliisista tai armeijasta. Johtajana olet selkeä ja asiallinen, ja nautit siitä että asiat sujuvat ja että sinä olet johdossa. Toisten mielestä sinulta saattaa puuttua tunteita ja tahdikkuutta, mutta osoitat tunteitasi laittamalla asiat sujumaan ja pitämällä huolta toisten hyvinvoinnista.

http://www.netello.com/persoonallisuus_testi.php