IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

xDMaanantai 22.12.2008 05:55

poika kysyi isältä: "Isä, mitenkäs tämä yhteiskuntajuttu niiku toimii ja mitä siihen kuuluu?"

Isä istahti pojan viereen ja vastasi: "No, otetaampa esimerkiksi tämä meidän perhe:

Isä tuo rahan tähän yhteiskuntaan, joten olen markkinatalous.
Äiti kuluttaa rahat ja päättää asioista täällä, niin hän on hallitus.

Lastenhoitajamme on kodin ylläpitäjä, joten hän on yritykset.

Ajamme sinun etuja, niin sinä olet kansalainen.

Pikkuveljesi on maamme tulevaisuus."

Hetken vielä rupateltuaan päättivät isä ja poika mennä nukkumaan. Yöllä poika heräsi pikkuveljensä itkuun, sillä tälle oli tullut kakat vaippaan. Poika lähti vanhempiensa huoneeseen ja näki äidin nukkuvan sikeästi, mutta isä oli poissa.

Poika meni lastenhoitajan oven taakse ja katsoi ovenreiästä. Hän näki isän siellä voimistelevan lastenhoitajan päällä. Poika sitten koputti ovea, ei vastausta. Koputti uudelleen, ei vastausta. Poika päätti mennä takaisin nukkumaan.

Seuraavana aamuna poika meni sanomaan isälleen: "Isä, luulen, että olen ymmärtänyt tämän yhteiskunta jutun."

Sitten isä jälleen istahti pojan viereen ja sanoi: "Hyvä! kerroppas nyt ihan omin sanoin sitten."

Ja poika vastasi: "Hallitus nukkuu sikeästi, niin markkinatalous panee yrityksiä, eikä kansalaisia huomioida ollenkaan kun maamme tulevaisuus on kaulaansa myöten paskassa."

plääh... :PTorstai 04.12.2008 23:05

Töissä on tylsää... :D

Onneks kohta pääsee kotiin :P

Alle puol tuntia :)

[Ei aihetta]Lauantai 22.11.2008 17:06



Pikkujouluihin on syytä valmistautua huolella

1. Juhlavalmistelut

Kännykkä:
Poista pomon ja ex-miesten numerot.
Ota numeronäyttö pois päältä.
Tallenna valmiiksi poikaystävälle/aviomiehelle sopivia ja
kirjoitusvirheettömiä viestejä, kuten "Rauhallinen mutta mukava ilta.
Olisin silti mieluummin kotona kanssasi!"

Käyntikortti:
Tee itsellesi väärennetty käyntikortti. Anna se niille liehittelijöille,joiden viehätysvoima haihtuu humalatilan myötä.

Eye liner: Muut meikit saa ottaa mukaan, mutta tämä on jätettävä kotiin.Kukaan ei ihastu juhlahumussa yläluomiisi piirtämiisi
aivosähkökäyriin.
Tarralappu:
Kirjoita nimesi ja palautusosoitteesi lappuihin ja liimaile niitä vaatteisiisi ja erityisesti kengänpohjiisi. Näin sinut osataan kaatuneenakin palauttaa oikeaan osoitteeseen.

2. Juhlahumuun sukeltaminen

Vältä nurkkia:
Oletko koskaan kuullut kenenkään kyselevän:
"Kuka tuo kaunis nainen tuolla nurkassa on?". Mene sinne, missä tapahtuu.
Pian huomaat itse olevasi tapahtumien keskipiste.

Vältä miehiä:
Älä jämähdä heti ensimmäisen miekkosen seuraan, ellei hän ole
sattumalta Se Oikea. Muista, että luultavasti hän ei ole.

Juo monta drinkkiä:
Juo monta drinkkiä, mutta älä loppuun asti, ettet tule liian humalaan. Ja mikä onkaan parempi tapa kartoittaa miestilannetta kuin kierrellä ympäriinsä "lasia etsimässä"?

Älä kikata:
Hymyile. Unohda sensuellin mystiset katseet, sillä joku voi pitää
niitä epähuomiossa vihamielisenä kyräilynä. Hymyile siis ja näytä, että sinulla on hauskaa. Älä kuitenkaan kikata jatkuvasti, ellet sitten halua leikkiä tyhmää

Käy WC:ssä:
Vessassa voit jutustella solidaarisesti myös naisten kanssa, vaikka olisitkin juhlissa tsekkaamassa miesmarkkinoita. Siellä kuulet myös parhaimmat juorut ja voit tarkistaa, kaipaako meikkisi kohennusta. Eyelineria se ei kuitenkaan kaipaa.

Varo ex-miehiä:
Jos huomaat joutuneesi samoihin juhliin ex-miekkosen kanssa, välttele häntä viimeiseen saakka. Ex-miehen ja alkoholin yhdistelmä saattaa aiheuttaa totaalisen käytöshäiriön, joka ilmenee mm.
uhoamisena, holtittomana miesten pokailuna, itsekehuna ja itsesäälinä.

3. Juhlahumussa kelluminen:

Kun amatöörit väsyvät, ammattibailaajien juhlat vasta alkavat. Ja näin ne sujuvat ellimäisen hupaisasti loppuun saakka:

Älä katso peiliin !! Muutaman tanssin ja drinkin jälkeen ei peiliin kannata enää katsoa.

Laita kännykkä pois päältä:
Vaarallisten tekstiviestien riski on suoraan verrannollinen kulauttamiesi drinksujen ja siiderien määrään. Loppuillasta puhelimestasi saattaa lähteä ulkomaailmaan lähes minkälaisia viestejä
tahansa.

Tilaa taksi:
Öisin ei ole aika leikkiä tuhkimoleikkejä ja nilkuttaa yksin kotiin.

4. Juhlien jälkihoito

Olet siis päässyt kotiin. Hyvä. Ja haluat palata juhlamaailmasta arkimaailmaan mahdollisimman kivuttomasti. Henkisen ja fyysisen päänsäryn parantavat:

Kännykkä:
Kulauta alas neljä särkytablettia. Odota 1/2 tuntia, jonka jälkeen tarkista kylmäverisen rauhallisesti, kenelle tulikaan kaikesta huolimatta soitettua. Tsekkaa myös tekstiviestit. Ja sitten tekstaamaan ja tuhoa ja hävitystä paikkaamaan. Sopivia viestejä ovat "Se en ollut minä, duunikaverini lainasi eilen
kännyäni. Soittikohan se sullekin?" ja "Sorry, taisin lähettää sulle eilen ihan toiselle ihmiselle tarkoitetun viestin."

Lompakko:
Piilota lompakkosi. Juhlista toipuminen on helpompaa, kun et heti selvitä,paljonko sitä Visaa tulikaan vinguteltua.

Meikkivoide:
Sivelee naamaasi mahdollisimman paksu kerros mahdollisimman peittävää meikkivoidetta.?Näin punastuksesi ei näy, kun törmäät mieheen, joka kertoo tanssineensa kanssasi pöydällä mamboa.

Ystävät:
Kerää parhaat kaverisi kokoon ja muistelkaa yhdessä kaikkein pahimpia töppäyksiänne. Ystävät ja huumori vievät morkkiksen takuuvarmasti.

Uudet juhlat:
Kaikkein paras tapa unohtaa vanhat juhlat ja saada uutta ajateltavaa on ryhtyä suunnittelemaan uusiakemuja! Juuri näin!

[Ei aihetta]Maanantai 17.11.2008 16:14



...................................tytöt.....................................
.........................ovat kuin omenoita.........................
....................Parhaimmat ovat puun ylä....................
..................osassa. Pojat eivät meinaa ylet-.............
...............tää hyviin omeniin, sillä he pelkäävät..........
.............putoavansa ja satuttavansa. Sen sijaan........
.........he ottavat huonoja omenoita, jotka eivät ole...
..........niin hyviä, mutta helppoja. Joten omenat.........
.............puun ylä osassa luulevat, että heissä ...........
............on jotain vikaa, vaikka todellisuudessa..........
..................he ovat ihmeellisiä. Heidän vain ..............
......................täytyy odottaa oikeaa poikaa,............
.............................joka on tarpeeksi........................
.....................................rohkea ...............................
......................................kiipeä- ...............................
.......................................mään ................................
.....................................ylös asti...............................
...............Kaikki tytöt kopioikaa omalle sivulle ............

:D jerelt :)Tiistai 28.10.2008 11:40

Tyttö menee poikaystävänsä kanssa baariin. Kun tulee tytön vuoro tarjota kierros, hän kertoo pojalle, että on kuullut uudesta drinkistä, mitä tämän on ihan pakko testata. Tyttö tuo itselleen oluen ja pojalle kaksi lasia: toisessa Bailey'sia ja toisessa limettimehua.

Tyttö opastaa: "Kippaa Bailey's huiviin, älä niele, ja hörppää sitten limettimehu siihen sekaan."

Poika katsoo tyttöä aavistuksen epäilevästi, mutta koska tämä on niin innoissaan uudesta drinkistä, poika päättää testata.

Ensin Bailey's: Ihanan pehmeä, kermainen, lämmin tunne suussa.
Sitten poika huikkaa limemehun...

0.1 sekuntia: Baileysin kerma juoksettuu kokkeliksi.
0.3 sekuntia: Pojan naaman väri vaihtuu vihertäväksi kuin limetti.
0.6 sekuntia: Poika välttää yökkäämisen ja onnistuu nielemään moskan.
1.5 sekuntia: Tyttö kuiskaa pojan korvaan: "Sen nimi on Suihinottokosto"

(Toim. huom: Tästä samaisesta jekkuilujuomasta on lukuisia hieman erilaisia versioita, jotka tunnetaan mm. nimillä Siemensyöksy ja Ruotsin kaataja. Pääasia on valita toiseksi ainesosaksi jokin maitotuote ja toiseksi jotakin hapanta, jolloin suussa tapahtuu ikävä koaguloituminen.)

hyyyyyiiiiiTiistai 28.10.2008 11:34

Katsokaa tämä video http://www.peta.org/feat/ChineseFurFarms/index.asp jos teidän mielestä niitä idiootteja ketkä kiduttavat eläimiä pitäisi kiduttaa, lisää tämä omaan päiväkirjaan ja pistäkää oma nimi perään : SamBo , Salla , Janina , Jasmin , Julkku , Halwest-hau , uttnaS , Miia , miggo] , jake-o-matic , Lavimo , adasd , osqumo`, -Quits , AnniwEli`` , ^Ki-ä^ , KKKia`, TTTiiä`, Jennny^^ , katjac , moioonmilla , j-jossu , kkimble , Janneks , jassud44 , jAnnsq`, heidimo_ , KRISTÄÄÄ , nnnor` , eQii- , -oonnA , alludaa` , foze , dumB_ , velivohveli , Damonstah , RedSan , -puska- , nelliu , jjassu] , rommss , -nipp , minnaboy , Hazelz`, Janettemoi, muuminna, [tiitiäinen]

:)Sunnuntai 26.10.2008 15:00

Mikä on paras muisto joka on jäänyt mieleesi minusta/meistä? Kerro se minulle ja kopioi tämä omaan päiväkirjaasi niin näät mitä kaikki ovat kokeneet kanssasi.

[Ei aihetta]Lauantai 18.10.2008 14:24

Montako vuotta elät?


Kännykkäsi väri?
valkoinen [10 vuotta]
musta [8 vuotta]
pinkki [6 vuotta]
vihreä [4 vuotta]
harmaa [2 vuotta]
jokin muu [1 vuosi]
= 1

Minkä väriset on huoneesi seinät?
pinkit [10 vuotta]
vihreät [8 vuotta]
siniset [6 vuotta]
beessit [4 vuotta]
keltaiset [2 vuotta]
jokin muu [1 vuosi]
= 1

Minkä värinen on kotisi ulko-ovi?
valkoinen [10 vuotta]
ruskea [8 vuotta]
harmaa [6 vuotta]
vaal. ruskea [4 vuotta]
jokin muu [2 vuotta]
= 4

Minkä värinen on kotisi jääkaappi?
harmaa [10 vuotta]
valkoinen [8 vuotta]
jokin muu [6 vuotta]
= 8

Missä huoneessa olet nyt?
omassa huoneessa [10 vuotta]
työhuoneessa [8 vuotta]
keittiössä [6 vuotta]
vierashuoneessa [4 vuotta]
jossain muualla [2 vuotta]
= 2

Kenen kanssa olet nyt?
yksin [10 vuotta]
kaverin [8 vuotta]
kavereiden [6 vuotta]
veljen [4 vuotta]
siskon [4 vuotta]
jonkun/ joidenkin muiden kanssa [2 vuotta]
= 2

Lempi hedelmäsi?
appelsiini/mandariini [10 vuotta]
päärynä [9 vuotta]
omena [8 vuotta]
banaani [7 vuotta]
kiivi [6 vuotta]
jokin muu [5 vuotta]
= 8

Lempi värisi?
pinkki [20 vuotta]
vihreä [18 vuotta]
valkoinen [16 vuotta]
beessi [14 vuotta]
musta [12 vuotta]
turkoosi [10 vuotta]
keltainen [8 vuotta]
sininen [6 vuotta]
oranssi [4 vuotta]
jokin muu [2 vuotta]
= 2

Missä kuussa olet syntynyt?
Tammikuussa [20 vuotta]
Helmikuussa[19 vuotta]
Maaliskuussa [18 vuotta]
Huhtikuussa [17 vuotta]
Toukokuussa [16 vuotta]
Kesäkuussa[15 vuotta]
Heinäkuussa [14 vuotta]
Elokuussa [13 vuotta]
Syyskuussa [12 vuotta
Lokakuussa [11 vuotta]
Marraskuussa [10 vuotta]
Joulukuussa [9 vuotta]
= 12

Vastasitko rehellisesti?
Kyllä [2 vuotta]
En tiedä [1 vuosi]
En [0 vuotta]
= 2


42 xD

^^Lauantai 18.10.2008 14:08

naisen ilta on ohi, kun

- sinulla ei ole aavistustakaan, missä käsilaukkusi on.
- luulet oikeasti että käsien heiluttaminen pään yläpuolella samalla kun keikutat persettäsi ja huudat: 'WUUHUU!' on ehdottomasti seksikkäin tanssiliike.
- yhtäkkiä haluat vetää jotakuta turpaan ja luulet vielä pystyväsi siihen.
- vessareissullasi huomaat,
että muistutat pikemminkin Miina Äkkijyrkkää kuin sitä jumalatarta joka olit vielä muutama tunti sitten.
- pudotettuasi aamuyöllä ostamasi kebabit lattialle (joita syöt vaikka sinulla ei oikeasti ole edes nälkä), nostat ne vain ylös ja jatkat syömistä.
- alat itkemään ja kertomaan kaikille kuinka paljon heitä rakastat.
- huomaat että alle kolmen tunnin päästä sinun pitäisi mennä töihin.
- löydät vieressä istuvastasi nörtistä uuden, syvällisemmän puolen.
- mies jonka kanssa flirttailet on entinen biologianopettajasi.
- halu riisua vaatekappaleita, seisoa pöydällä ja tanssia/laulaa käy vastuttamattomaksi.
- silmäsi meinaavat väkisin mennä kiinni ja päätät että pitämällä niitä puoliksi auki näytät eksoottisen seksikkäältä.
- sinun mielestäsi on loistoidea, että kaverisi työntävät sinua ostoskärryissä pitkin katua.
- alat huutamaan baarimikolle, joka (sinun mielestäsi) on huijannut sinua antamalla pelkkää limpparia. Todellisuudessa et vain enää maista viinanmakua drinkissäsi.
- aloitat jokaisen keskustelun tyyliin: 'Toivottavasti et käsitä tätä väärin...'
- et huomaa, että vessan kansi on kiinni kun istut pöntölle.
- halauksesi alkavat muistuttamaan painiotteita.
- olet niiiiiin väsynyt, että missä tahansa oletkaan haluat vain istahtaa lattialle/maahan ja ottaa ihanpikku-pikku torkut.
- et enää vessassa käynnin jälkeen napitakkaan kaikkia farkkujesi nappeja vain jotta pääsisit nopeammin takaisin drinkkisi
pariin.
- otat kenkäsi pois jaloista siksi että on niiden syytä ettet kykene kävelemään suoraan.
- Luulet nukkuvasi omassa sängyssäsi, mutta tyynysi muistuttaa yllättävän paljon keittiön lattiaa.