IRC-Galleria

[Tinga]

[Tinga]

~I'm not worthless~

Selaa blogimerkintöjä

...Maanantai 01.05.2006 04:18

Jos olet homofobiaa vastaan niin kopio tämä päiväkirjaasi/blogiisi:

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.


Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.


Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.


Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.


Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.


Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.


Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.


Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.


Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.


Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.


Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.


Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.


Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.


Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.


Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.


Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.


Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.


Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.


Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.



Ole kiltti ja postita tämä edelleen, jos uskot homofobian olevan väärin.

*kikakikawiikwiik* Sunnuntai 30.04.2006 03:25

"Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan. Lopuksi haasta neljä kaveriasi tekemään saman."



*Mikä minun nimeni on?
~Päiviö
(Hauska tutustua -.-)

*Missä asun?
~Anoppisi makuuhuoneen komeron alakaapin oikeanpuoleisessa lokerossa, avioerohakemuksen vieressä.
(*kuolee*)

*Mikä olen?
~Siitä päätellen, että joudut kysymään Oraakkelilta vastausta tällaiseen kysymykseen, olet epätoivoinen ja ilmeisen epävarma ihminen.
(*kuolee vielä pahemmin*)

*Millainen olen?
~Mä muuten rakastan sua! Voi kun säkin tykkäisit musta!
(O___O WOOOT??!! Miten se liitty tähän mitenkään?)

*Kuka olen?
~Iso paha mörriäinen.
(IHANA!! xDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD)

*Mikä on ollut elämäni suurin saavutus?
~Pitäskö tää kattoa Ennätysten kirjasta?
(-.-)

*Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni?
~Reippaus
(Thänks määän... -.-)

*Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
~Kysy jotain henkilökohtaista, nuo löytyy tietosanakirjastakin.
(O___O)

*Miltä näytän?
~Kitkerältä.
(*kuolee pahasti*)

*Miltä tunnun?
~Desinfiointiaineelta.
(Ahaaa -.-)

*Miltä maistun?
~Uudelta.
(No uuuh)

*Miltä tuoksun?
~Rikiltä.
(...)

*Missä minun kuuluisi olla?
~Naapurin sedän kanssa saunomassa.
(NO HYIII!! AAA!! ANATA WA BAKA HENTAI DESU!!!!)

*Mikä minun kuuluisi olla?
~Internet.
(-.-)

*Mistä minut löytää?
~Ehdottomasti Tampereelta...
(Ei ikinä... -.-)

*Miten minut tavoittaa?
~Paremminkin voisi mennä.
(*kikakikawiikwiik* Aivan..)

*Ikäni?
~Minä olen ollut aina olemassa. Mutta kun roomalaiset rikkoivat temppelini, tein hanttihommia kunnes avasin netissä tämän palvelun 1.7.2000. Hulluja nuo roomalaiset *tok tok*.
(Jälleen pysymme aiheessa -.-)

*Sukupuoleni?
~Älä mumise! Ja käytä kokonaisia lauseita!
(xDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD)

*Kuka on minulle tärkein?
~Salainen rakastajasi
(Aivan!!! ;) Sentään yksi vastaus täysin oikein!)




Njäh njäh njäää! Koska olen paha, pedofiilisetä niin haastan seuraavat:
thalion
Kazuo
Efoto
_citypossu_

Do you understand?Perjantai 28.04.2006 00:16

Show me the light
Show me the fire
Show me the truth
Show me the liar

Ja varastelu jatkuu xDSunnuntai 23.04.2006 17:25

~

Nimi = Sabi/Tinga, muista ei puhuta
Lävistyksiä = Huulessa ja jos korvassa olevat lasketaan niin niitä on 7, yksi ylhäällä rustoalueella
Pituus = 156 JA PUOL!!! Se puolikas sentti on tärkeä -.-
Kengännumero = Ööyy... 36 ja 37, riippuu mistä roikkuu
Hiustenväri = Musta + violetteja, ruskeita/punasia/piNkkejä reitoja. Kyllä, ne on reitoja.
Sisarukset = Iso veikkaaaaaaa!!! <3<3<3<3<3
Elokuva, jonka ostit viimeksi = O___O No siitä on aikaa. FF7 AC:n ja Moon childin SAIN viimeksi, mutta minkähän mä ostin...? Varmaan Once upon a time in Mexico..
Cd, jonka ostit viimeksi = O___O Jälleen viimeisin minkä SAIN oli Dirun Macabre, mutta mutta... Ööööh.. No ostin Nightmaren Animan, mutten ole saanut sitä vielä. Se on jossain Japanissa tulossa kovaa vauhtia! <3<3<3<3<3
Henkilö, jolle soitit viimeksi = Maizaaaah
Henkilö, joka soitti sinulle = Maizaaaah!! xD
Tv-show, jonka katsoit viimeksi = Jaaaaa... Millon mä viimeksi oon edes kattonu telkkaria? No Vintiöitä katoin DVD:ltä, lasketaanko se mukaan?
Henkilö, jota ajattelet = Uruhaa itse asiassa xD Tulee just Gazetten biisi

VASTAAN VAI PUOLESTA
Kaukosuhteet = Puolesta JA vastaan.
Hyväksikäyttö = VITUSTI VASTAAN!!!!
Itsemurha = Vastaan.
Ihmisten tappaminen = Vastaan.
Teinitupakointi = Vastaan.
Rattijuopumus = Vastaan.
Homo- ja lesbosuhteet = Puolesta.
Saippuasarjat = x'DDDDD Vastaan

OLETKO
Koskaan itkenyt tytön vuoksi = Kylkyl!
Koskaan itkenyt pojan vuoksi = Jea...h
Koskaan valehdellut jollekulle = No olenkohan... -.- En kuitenkaan koskaan tarkoituksena satuttaa, vaan suojella.
Koskaan ollut nyrkkitappelussa = Olen! x'D Siitä ei puhuta!!!
Koskaan joutunut pidätetyksi = E!

AJATTELETKO OLEVASI
Hauska = No ainakin muut mulle nauraa, mutta se voi johtua ihan muista syistä
Kiihkeä = Riippuu missä asiassa
Ystävällinen = Haaiii!
Huvittava = xDDDDDDDDDDDDDDDDDD AINA!
Rakastava = Kyllä kaaaai... Emmä tiiä.
Huolehtiva = Välillä liiankin -.-
Suloinen = EN SUOSTU OLEMAAN!!! Syön sen pään joka sanoo suloiseksi!

SUOSIKKI-
Nelikirjaiminen sana: RUKI!!!!! x'D
Sarjakuva/piirroselokuva: Elfen lied <3<3<3 Oho ei se oo kumpaakaan O_O Noo... Sit FF7 AC
Viikonpäivä: Lauantai! <3
Inhokkipäiväsi: Maanantai
Koru: Thali-serkun antama kissakoru ja samassa riipuksessa oleva kelttiläinen parannuksen symbooli-koru
Erikoiskyvyt/lahjat: Kirjottaminen kai se on...
Trampoliinit vai uima-altaat?: PUHTAAT uima-altaat, muuten tramboliinit



HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
Nukkui sängyssäsi: No MÄ!!!
Näki sinun itkevän: Jaaa... No alotetaan siitä, et millon mä viimeksi itkin?? Varmaa n. 2 vuotta sitte, ku serkku kuoli, eli vanhemmat ja muu hautajaisväki.
Sai sinut itkemään: Yhä se serkun kuolema
Oli kanssasi elokuvissa: Mä olin yksin, mut sitä ennen.. ööö... Ledi vai Thali? Ei muista
Huusi sinulle: Maiza. Tosin siksi kun oltiin baarissa, eikä kuullu mitään x'D
Lähetti sinulle sähköpostia: Joku... mainoshässäkkä -.-

OLETKO KOSKAAN...
Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä : Juuuu, mutta vain perheelle
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa: OLEN!!! x'DDDDDDD
Pitänyt jonkun salaisuuden: Aina -.- Pälli kysymys
Itkenyt elokuvan aikana: Haaaiiii! x'D
Ollut Euroopassa: Kysy vain missä kaikkialla.. Aaaaika monessa Euroopan maassaon pyöritty
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta: KYLLÄ!!!

Paljonko kello on?: 14.12
Omenat vai banaanit?: Banaaanaaa! Mut on ringotkin hyviä
Sininen vai punainen?: Punanen
Kevät vai syksy?: Kevät!
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: Höpötellä mesessä, syödä ja kirjottaa vähän slashiä... Ja laittaa pyykit vihdoin kuivumaan
Minkä aterian söit viimeksi?: Just syön aamupalaa. Kyllä, kahden aikaan päivällä x'DDDD
Lukio vai amis: No amis!! Ei lukiosta oo loppujen lopuksi yhtään mitään hyötyä...
Oletko tylsistynyt?: OLEEEEEENN!!!!! *repii hiukset päästään*
Minkä äänen kuulit viimeksi?: Rummut, kitara, basso, laulu... Musiikkia!! <3
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi?: Puuroa ja mansikka-mustikka-kiisseliä :D
Milloin olit viimeksi Suomen ulkopuolella?: Faijan synttäreillä käytiin jopa Tallinnan satamassa. Tai siis laiva kävi, me ei. Me oltiin vaan laivassa..

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: En, koska ihmistä EI VOI rakastaa, jos sitä ei tunne, eikä siihen luota..
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, niin kuinka monta?: Voishan sitä kai haluta, pari kolme on ihan hyvä luku. Mut ei sitä kannata viel ajatella.
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä?: Rehellisyys, luottamus (jota minulla ei ole) ja huumori

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri?: Ei oleeee! Mä oon niin vitun angel, etten tee mitään pahaa ikinä
Mitä kieliä osaat?: Suomea, ruottia iihan vähän, englantia, saksaa ja ranskaa joitain sanoja ja japania opiskelen. Uuu ja espanjaa, sii sii!
Viimeisin lukemasi kirja: Koska slashit ei ole kirjoja, niiin... DaVinci-koodi!
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: SÄNKY!!! Vaikkakin on pieni... Ja akvaario ehdottomasti! <3
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: -.-
Kamalin tunne maailmassa: Yksinäisyys
Ketä rakastat: Perhettä ja ystäviä ja THALI-SERKKUAAAAA!! <3
Ketä kaipaat: Kaikkein eniten kuollutta serkkua..... <3

Lempinimet: Sabi, Tinga, Tilhi
Nimesi alkukirjaimet: T A V
Kuinka vanhalta näytät?: Ainaki 5 vuotta nuoremmalta -.-
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: x'DDDDDDDDDDDDDDDDDD Tarviiko tähän vastata?!
Mikä saa sinut noloksi: Öööö... Ei niitä nyt tuu mieleen..
Mikä saa sinut onnelliseksi: Thali!!! <3, ystävät, perhe, musiikki ja ne unelmat joiden takia jaksaa yhä elää
Mikä huolestuttaa sinua?: Tulevaisuus, jossa unelmat eivät toteudu ja se yksi ihminen joka ei jätä rauhaan..

OLETKO KOSKAAN...
Ajatellut, että kuolet: Valitettavasti. Siinä tilanteessa se ei tosin kovin kaukana ehkä ollutkaan..
Halunnut karata: Parikin kertaa
Tupakoinut: Valitettavasti -.- Mikähän idea siinäkin oli?
Harrastanut seksiä: Eeeeeeeeeeeeeeeennnnn... *viheltelee* Mä oon niiiiiiin angel, etten ikinä harrastais moisia syntejä x'DDDDDD

~


Hihii.. Olipas taas hauskaa

DuuuuudeMaanantai 17.04.2006 23:40

01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä?
03. Koska ja miten tapasimme?
04. Oletko ihastunut minuun?
05. Pussaisitko minua?
06. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
07. Kuvaile minua yhdellä sanalla
08. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
09. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?
Vittu että on siistiä olla kipee. -.- Todella saatanan hienoa! Varsinkin kun pitää olla töissä ja yrittää olla niin helvetin iloinen ja asiakaspalveluhaluinen. Tekis mieli vaan tunkea lappu luukulle: "Menkää himaanne, niin mäki tein!"
Reiluu..

Joo... BLOOD oli, tuli, meni, teki, veti, soi ja poksahti. Mahtava keikka, ihan parsa. Fu-ki laulo aivan sairaan hyvin, ja villitsi yleisön iiihan täysin.
Oli ihana nähdä kaikkia tuttuja ja vähemmän tuttuja ja ihan tuntemattomia. <3 Parsaa! Ja muistakaa et se nuoralla hillunu Teräsmies on MUN!!! Vittu kukaa koske siihen! Nih!

Joo-o.. Mitäs sitte? Hiukset on värjätty ja pitäs värjää TAAS, ku alkaa toi punanen pukkaamaan tuolta alta läpi. Däääääm! Ja pari harmaata (WOOOOT??!?!) hiusta hilluu tossa etuhiuksissa vieläki. No... ainaki värinpoisto toimi, ku niissä ei oo jälkeekää punasesta. Tosin olis ihan kiitettävää jos toi liila olis purru siihen vaalennettuun, mut ei väkisin. Otetaa uusiksi, ni ehkä sit onnaa paremmin. Ei sitä tosin huomaa. Sen läpikuultavan punasen huomaa paremmin...

No joo... mitä taas selittää hän? Ei tietä, eit tietä. Pitää jatkaa sanotuksia ja sit vois kokeilla jos onnistuis kirjottelemaan lisää slashiä. Jup jup!




See ya! *vilkvilk*

Joskus se vain tuntuu siltä...Tiistai 04.04.2006 19:39

Missing


Please, please forgive me, but I won't be home again
Maybe someday you'll look up, and barely conscious, you'll say to no one
Isn't something missing?

You won't cry for my absence, I know
You forgot me long ago
Am I that unimportant? Am I so insignificant?
Isn't something missing?
Isn't someone missing me?

Even though I'm the sacrifice, you won't try for me, not now
Though I'd die to know you love me
I'm all alone
Isn't someone missing me?

Please, please forgive me, but I won't be home again
I know what you do to yourself
I breathe deep and cry out
Isn't something missing?
Isn't someone missing me?

Even though I'm the sacrifice, you won't try for me, not now
Though I'd die to know you love me
I'm all alone
Isn't someone missing me?

And if I bleed
I'll bleed
Knowing you don't care
And if I sleep just to dream of you
I'll wake without you there

Isn't something missing?
Isn't something?

Even though I'm the sacrifice, you won't try for me, not now
Though I'd die to know you love me
I'm all alone
Isn't something missing?
Isn't someone missing me?

[Ei aihetta]Maanantai 03.04.2006 15:46

1: Ota lähin kirja ja katso siitä sivu 18, rivi neljä. Kirjoita mitä siinä lukee:
germ, embryo (suomi-englanti sanakirja \m/)

2: Ojenna vasen kätesi niin pitkälle kuin pystyt. Mitä kosketat ensimmäisenä?
Riippuu mihin suuntaan pitää ojentaa O.o Oikealla seinä, edessä ikkuna, vasemmalla japaninkirjat, takana ei mitään paitsi vähän matkan päässä vuodesohva.

3: Mitä katsoit viimeksi TV:stä?:
Ööö... Millon mä oon viimeksi kattonu edes telkkaria? O.o Varmaan jotain tyhmää katoin...

4:Arvaa ilman kelloon katsomista:
12.15

5: Katso kelloosi - mitä se näyttää?:
12.32

6: Mitä muuta kuin tietokoneen kuulet nyt?:
Muzzziikkia

7: Milloin viimeksi kävit ulkona ja mitä teit siellä?:
Eilen kävin hyppelemässä ulkona, tänää ei oo vielä päässy sinne asti.

8: Missä nettisivulla kävit ennen IRC-Galleriaa?:
jippiissä kattomassa mailit

9: Millaiset vaatteet sinulla on ylläsi?:
Mustat löysät housut, musta toppi, musta huppari. Päivän väri??? xD

10: Näitkö viime yönä unta? Millaista?:
NO EN KERRO!! xDDDDDDDDDDDDDDDD Oli aika pervoo.. O____O

11: Mille nauroit viimeksi?:
Uruhalle (itelleni??) ku se hiplas Rukia koko ajan. x'DDDDD Sari tietää... Ja Niina.

12: Mitä huoneesi seinillä on?:
Julisteita, öööö, kolme vai neljä, peili ja ja ja... yks taulu.

13: Oletko nähnyt mitään outoa viime aikoina?
Hei mä olin asematunnelissa töissä!! -.- Siellä ei voi oudoilta juosta karkuun...

14: Mitä ajattelet tästä kyselystä?:
Nooo... kai se on ok, ku sitä teen. Mut kukaan tuskin lukee... *masis* *nauraa*

15: Minkä elokuvan näit viimeksi?:
Ööyy... Joku korealainen ihana/awiti-awiti/surullinen/ängst leffa, jossa rupesin melkee itkee.. -.-

16: Jos tulisit multimiljonääriksi, mitä ostaisit?:
Kattohuoneiston Tokiosta, jonkun kivan mestan Harajuku-kadulta ja perustaisin vaatekaupan sinne ja sit kaikkee muuta kivaa sälää. Koiran, kissan, rottia, lisää kaloja ja niille isomman akvaarion, tuliliskoja... ja kun elukat on hankittu, niin jonkun pienen mökin jostain vähän pohjosemmasta Japanista, minne vois aina mennä rauhottumaan. :)

17: Kerro itsestäsi jotain sellaista, mitä muut eivät tiedä?:
Ehkä sille on syynsä etten ole kertonut sitä, nee? -.- Pälli!

18: Jos voisit vaihtaa maailmassa yhden asian, huolimatta syyllisyydestä tai politiikasta, minkä vaihtaisit?
Sodat ja rotusorrot vittuun, enemmän avarakatseisia ihmisiä ja huumeet helvettiin. Näin. Siinä aluksi jotain.

19: Pidätkö tanssimisesta?:
HELL JEA....H! x'D

20: Minkä nimen antaisit ensimmäiselle tyttärellesi?:
Tinga on vaan niin parsa nimi <3 Emmä oo päättäny vielä..

21: Entä ensimmäiselle pojallesi?:
Öööööööö... Vittuuks mä oo tollasia ehtiny ajattelemaan. Kuitenki joku sellanen, mitä ei heti ensimmäisenä tuu vastaan. Ei mitään Jania, tai Samia tai sellasia. Ei ei ei!

22: Voisitko koskaan harkita ulkomailla asumista?:
No duh! -.- Kysyyki vielä. Mä haluun pois täältä!!!!

23: Minkä kirjan luit/selasit viimeksi
No eka käskee kattoo sivu 18 ja rivi neljä ja sit kysyy viel mitä viimeks on selannu? -.- Mietippä sitä...

24: Kuinka monta huonetta kodissasi on?:
4+keittiö. 9 jos iiiihan kaikki huoneet lasketaan, eli komerot, eteinen, vessat jne. + eteisen käytävä..

27: Mikä uutinen on viime aikoina mietityttänyt sinua?:
Ei niinkään tietty uutinen, vaan kaikki vitun tyhmät lööpit. Ketä kiinnostaa jos Kimi Räikkönen joi Matin kanssa ja kehu Merviä?! Voi vittu! ÄÄÄÄÄÄ!!!! Pällit, hankkikaa elämä!!!!! (ihan kun itse omistaisi sellaisen)

28: Mitä näet katsoessasi ulos ikkunasta?:
Loskaa, loskaa, loskaa. *masis* Pienen... ööö.. oliks toi joku koristekirsikkapuu, sit autotallin ja pienen mäen päällä keltasen omakotitalon.

29: Mitä sinulle tulee mieleen sanasta punainen?:
Die x'DDDDDDDDDDDDDDDDD No sen hiukset!!!

30: Mitä aiot tehdä tänään?:
Mennä töihin... -.-



Duh! Olipas toi vika kysymys masentava...

Muistatko?Sunnuntai 02.04.2006 18:19

Muistatko sinä, joka juuri luet tätä tekstiä ja tunnet minut (esim. omistat puhelinnumeroni, olet paras kaverini, olet joskus jutellut kanssani jne.)
MITEN TAPASIMME? Minä muistan (ehkä!) mutta muistatko sinä?
Ole kiltti ja kommentoi että tiedän sinun muistelleen meidän kaveruuttamme :)
Sinä, joka kommentoit (tai luit tätä) kopioi tämä omalle sivullesi ja ylläty siitä, miten moni sinut muistaakaan..!!