IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.09.2009 17:54



Pojista tietoa:

- he ovat kuin vessoja: aina varattuja tai täynnä paskaa.
- he ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
- he ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.

- vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
- jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.

Faktoja:

- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.

- Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
- Pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
- Pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
- Pojista, jotka kuuntelevat.


Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys

[Ei aihetta]Tiistai 08.09.2009 21:10

I was all wrong
They knew better
Still you said forever
And ever
Who knew

!!!Maanantai 07.09.2009 17:06

We used to talk for hours
Until the night was through
But recently your ego
Is going through the roof

Maybe you need a wake up call
'Cause you're too comfortable
You think because you've bagged me
You don't have to work at all


It seems like I gotta do wrong
To get your attention
But maybe when I call this man up
You'll finally start to wake up


I think I'm gonna have to cheat
To keep your eyes on me
But maybe if I make you jealous
You'll finally start to wake up


This is your wake up call
This is your wake up call
So wake up
Wake up
You better wake up

You're under-estimated
The kinda chick I am
'Cause I don't have a problem
Finding someone else

I'll put my little black dress on
And go out to the clubs
And you wonder whats going on
Tomorrow when your boys tell you
I was dancing with someone


Maybe you need a wake up call
You're way too comfortable
You think because you're bad you
Don't have to work at all...

[Ei aihetta]Sunnuntai 06.09.2009 19:05

He and I had something beautiful
But so dysfunctional, it couldn't last
I loved him so but I let him go
'Cause I knew he'd never love me back

Such pain as this
Shouldn't have to be experienced
I'm still reeling from the loss,
Still a little bit delirious

Near to you, I am healing
But it's taking so long
'Cause though he's gone
And you are wonderful
It's hard to move on
Yet, I'm better near to you.

You and I have something different
And I'm enjoying it cautiously
I'm battle scarred, I am working oh so hard
To get back to who I used to be

He's disappearing
Fading suddelly
I'm so close to being yours
Won't you stay with me
Please

Near to you, I am healing
But it's taking so long
'Cause though he's gone
And you are wonderful
It's hard to move on
Yet, I'm better near to you.

I only know that I am
Better where you are
I only know that I am
Better where you are
I only know that I belong
Where you are

Near to you, I am healing
But it's taking so long
Though he's gone
And you are wonderful
It's hard to move on

Near to you, I am healing
But it's taking so long
'Cause though he's gone
And you are wonderful
It's hard to move on
Yet, I'm better near to you.

Yet, I'm better near to you.

[Ei aihetta]Sunnuntai 06.09.2009 04:52



kopioi tämä 20 sekunnissa päiväkirjaasi niin saat huomenna jonkun ihanan viestin joka muuttaa elämäsi !

[Ei aihetta]Lauantai 05.09.2009 03:07

Well I never want to see you unhappy
I thought you'd want the same for me


Goodbye my almost lover.
Goodbye my hopeless dream.
I'm trying not to think about you.
Can't you just let me be?
So long, my luckless romance.
My back is turned on you.
Should've known you'd bring me heartache.
Almost lovers always do


I cannot go to the ocean
I cannot drive the streets at night.
I cannot wake up in the morning
Without you on my mind.
So you're gone and I'm haunted
And I bet you are just fine
Did I make it that easy
To walk right in & out of my life?

PANIIKKITorstai 03.09.2009 23:39

Paniikki paniikki paniikki paniikki paniikki!!!!!!!! ääääää huomenna on espanijan sanis ja matikan koe!!! ja mä en tietenkää osaa paskaakaaan!!!!! :((( NOUUUUUU :S kauhee stressi päällä koko ajan :'( PELASTAKAA MUT

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.08.2009 20:36

se alkaa naurattaa, kun oppii huomaamaan, et kaikki katoaa, aikanaan.

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.08.2009 23:18

You used to captivate me
By your resonating light
Now I'm bound by the life you left behind
Your face it haunts
My once pleasant dreams
Your voice it chased away
All the sanity in me

These wounds won't seem to heal
This pain is just too real
There's just too much that time can not erase

I've tried so hard to tell myself that you're gone
But though you're still with me
I've been alone all along

plääähSunnuntai 23.08.2009 03:09



Oikeilla rakkaustarinoilla ei ole onnellista loppua, koska oikea rakkaustarina ei koskaan lopu. Tiedät olevasi rakastunut, kun vaikein asia on sanoa hyvästi. Älä koskaan anna kenellekään kaikkeasi, sillä kun hän on poissa, on sydämesi viety. Kun elämäsi rakkaus jättää sinut ja sanoo "voimme edelleen olla ystäviä" se on sama asia kun koirasi kuolisi ja äitisi sanoisi "voit edelleen pitää sen". Jos et saa jotain ihmistä ajatuksistasi pois, ehkä hänen kuuluukin olla siellä. Kun todella rakastat jotain, olet valmis päästämään irti ja jos hän tulee takaisin se on tosi rakkautta. Koska tosi rakkaus on aina vaivan arvoista. Älä koskaan luovu asioista jotka saavat sinut hymyilemään. Se satuttaa kun rakastat jotain, mutta et saa pitää häntä sylissäsi. Kun kasvamme, opimme, että se ihminen kenen ei koskaan pitänyt pettää meitä, luultavasti tekee sen.

Elämän suurin haaste on löytää joku, joka tietää kaikki virheesi, eroavaisuutesi ja mokasi, mutta edelleen rakastaa sinua. Rakkaus on kuin sota, helppo aloittaa, vaikea lopettaa ja mahdoton unohtaa. Maailman hienointa ja kauneinta asiaa ei voi tuntea, eikä nähdä, vaan se pitää kokea sydämellä. Älä koskaan riko sydäntä joka oikeasti rakastaa sinua. Älä satuta häntä tai vaihda toiseen. Älä odota enempää kuin hän voi antaa. Hymyile kun hän tekee sinut onnelliseksi, huuda kun hän tekee sinut vihaiseksi ja kaipaa kun hän ei ole kanssasi. Ota kuvia, naura liikaa ja rakasta niin kuin sinua ei olisi koskaan loukattu. Koska jokainen 60 sekuntia, jotka vietät vihaisena on minuutti onnellisuudesta pois jota et koskaan tule saamaan takaisin.

KOPIOI 60 SEKUNNISSA, NIIN IHASTUKSESI SUUTELEE SINUA HUOMISEEN MENNESSÄ !