IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 28.06.2010 14:26

Kun pieninä kaaduimme asfalttiin nousimme aina ylös ,
pyyhimme kätemme housuihin , emme pelänneet
likaa vaan poika- ja tyttöbakteereita .
Ei tarvinnut esittää mitään vaan pystyi olemaan oma itsensä .
Suurin salaisuus minkä salasimme vanhemmilta oli ,
että poistuimme kotipihalta tai sanoimme ruman sanan .
Tytöt ja pojat leikkivät joskus keskenään ,
mutta eivät koskeneet toisiaan .
Kavereiden kanssa suunniteltiin yhdessä kuinka isoina
muutetaan samaan taloon tai ollaan ikuisesti ystäviä .
Mutta totuus on , että kun sanomme tämä kestää , sen
voi korvata lauseella: "mikään ei ole ikuista"
Muistatko, kun luvattiin, ettei kumpikaan saa kuolla ennen toista ?
Entä ne kyyneleet , sen kusipään takia ?
Entä se ihana nauru kaiken, sen helpotuksen keskeltä?
Muistatko kun naurettiin yhdessä ?
Kun vietettiin koko kesä yhdessä ?
Kun kerrotiin salaisuuksia, mistä kukaan ei tiennyt mitään ?
Kun olimme erottamattomat ?
Lisää tämä päiväkirjaasi ,jos et halua menettää sitä kenen kanssa olet kokenut paljon hyviä muistoja.

[Ei aihetta]Sunnuntai 27.06.2010 19:41

Valitse joku kaveri ja laske monta asiaa pitää paikkansa.
Olen nähnyt kun hän:
[1] syö
[2] nukkuu
[3] juo
[4] juoksee
[5] pyöräilee
[6] tappelee
[7] nauraa
[8] nauraa omalle jutulleen
[9] ostaa ruokaa/juomaa
[10] ostaa vaatteen/vaatteita
[11] hyppii
[12] pukee
[13] kaatuu
[14] ottaa kuvia
[15] on tietokoneella
[16] puhuu puhelimeen
[17] tekstailee
[18] riehuu
[19] kattoo televisiota
[ ] meikkaa
[ ] laittaa hiuksia
[20] tekee jotain laitonta
[21] rikkoo jotain
[22] ui
[23] ottaa aurinkoa
[24] syö jätskiä
[ ] mökkeilee
[25] kertoo sinulle salaisuuden
[26] yskii
[?] itkee
[27] kirjoittaa
[28] halaa sinua
[29] halaa jotain muuta kuin sinua
[ ] käy irc-galleriassa
[30] juttelee jonkun pojan kanssa mesessä
[31] vittuilee sinulle
[32] vittuilee jollekkin muulle kun sinulle
[33] kiusaa sinua
[34] kiusaa jotakin muuta kuin sinua
[35] suuttuu
[36] huutaa
[37] kiljuu
[38] laulaa
[39] soittaa jotain soitinta
[40] pelaa jotakin
[41] tippuu sängyltä
[42] leikkaa jotain
[?] leipoo
[43] peilailee
[ ] pesee meikit
[45] telttailee
[46] suutelee
[47] riitelee
[48] ulkoiluttaa koiran/kissan
[49] istuu bussissa
[50] istuu autossa
[51] pelaa korttia
[52] piirtää
[ ] leikkaa hiuksia/on kampaajalla
[53] katsoo elokuvaa
[ ] on alasti
0-20 olette juuri tutustuneet/olette kavereita
21-35 olette ystäviä
36-45 olette todella hyviä ystäviä
46-50 olette todella läheisiä
51-61 olette kun olisitte tunteneet koko ikänne

[Ei aihetta]Sunnuntai 27.06.2010 16:40

Koska luit tämän, sinun on pakko tehdä tämä.
Valitse tähän henkilöt, jotka ensimmäisenä mieleesi tulevat.
Muista, että saat vastata samasta ihmisestä vain yhden kerran.
Henkilö, jolle voit kertoa kaiken:
- Missä ja miten tutustuitte? - koulus
- Asuuko hän samalla paikkakunnalla kanssasi? - jju
- Onko hän sinulle sukua? - eeei
- Pidätkö hänestä? - juuuuu
Henkilö, jonka kanssa vietät eniten aikaa koulussa
- Kauan olet tuntenut hänet? - ööhm vuode
- Onko hän saman ikäinen kanssasi? - joo
- Tietääkö hän paljon elämästäsi koulun ulkopuolella? - joooooo
- Pidätkö hänestä? - juups
Henkilö, jota näet harvoin:
- Onko hän sinulle läheinen? - onnnnnn<3
- Miksi ette näe useammin? - no time, no money
- Milloin viimeksi näit häntä? - ööööö....... 2 viikkooo sit ;o
- Pidätkö hänestä? - joo<3
Henkilö, jonka kanssa olit ennen läheisempi kuin nykyään:
- Miksi ette enää ole niin läheisiä kuin ennen? - entiiä /:
- Oletteko yhä väleissä? - jotenki ainaki. on kausii millo ollaaa väleis ja kausii millo ei
- Onko hän ollut luonasi yötä? - onn
- Miksi juuri hän? - tuli vaa ekana mielee
- Pidätkö hänestä? - nojooo
Henkilö, jolle viimeksi tekstasit:
- Onko hän sinua nuorempi vai vanhempi? - vanhempi
- Tyttö vai poika? - jätkä
- Riitelettekö usein? - eip
- Miksi juuri hän? - pikaus se tekstas mul viimeks
- Pidätkö hänestä? - nojooh

totajoooo 44 jos oikee laskin :DDSunnuntai 27.06.2010 16:07

Jos saat yli 45, olet huora. Jos saat alle 15, olet pelle.
Oletko koskaan...
1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Tehnyt huumeita
Total: 6/10
1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
Total: 8/10
1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
Total: 5/10
1. Ollut villeissä bileissä
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin CD:n
Total: 3/10
1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
Total: 4/10
1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
Total: 4/10
1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
Total: 5/10
1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
Total: 2/10
1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut kokeessa
Total: 7/10

[Ei aihetta]Lauantai 26.06.2010 17:49

WHO~
Kuka nukkui viimeksi vieressäsi? - ööööö......en muistaaa :D
Kuka puhui kanssasi viimeksi puhelimessa? - markooo :P
Puhui kanssasi messengerissä? - tommmiiii
Tervehti sinua? - mmmmh mutsi
WHY~
Miksi et seurustele ihmisen kanssa josta pidät? - no emmä oikeestaaa tiiä. siit ei tiiä must ei tiiä ;P
Miksi teet tätä testiä? - koska mul o tylsäää
WHEN~
Milloin olet viimeksi opiskellut? - enne kesälomaa
Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - ei mtn muistikuvaaa :D
DO YOU HAVE~
Onko sinulla mp3? - juuuuu 2 kpl :P
Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - onn
Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? - joooo
Onko sinulla lemmikkiä? - two dog's
Onko sinulla perhe kotona? - mutsi o
Monta nettiä auki? - 1
YOURSELF~
Monta kirjainta on etunimessäsi? - 4
Missä kuussa olet syntynyt? - syyys
Oletko allerginen jollekkin? - koivullll vähä ja hyttysil -.-
Kuinka pitkä olet? - öööhm n.170
Minkä väriset hiukset? - mustattt
WHAT IS~
Viimeisin pitkä automatka? - öööenmuist
Viimeisin itku? - millllo itkin ees?
Viimeisin nähty elokuva? - stephen kingin it :D
Viimeisin nähty TV ohjelma? - öööö jtn jalkapallooo katoin vähä :D
Viimeksi soitettu biisi? - Mikael Gabriel Älä jätä mua
Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - joooooo
Mikä on ihaninta, mitä sinulle on sanottu? - öööhm moniii
Rakastatko ketään tällä hetkellä? - jju
Rakastaako sinua kukaan? - joooooo
THIS WEEK~
Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - juuu (:
Entäs pussannut? - eeen
Oletko ikävöinyt jotain kovasti - jooooh
Mitä olet ostanut viikon sisällä? - rockstarr energy cola :D
Oksentanut? - en
Soittanut jollekkin? - juuuuuh
Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - juu :D
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - juu
TODAY~
Oletko ostanut jotakin? - ennnn
Ollut halattavana? - joooooo viime yöl :D
Ikävöinyt jotakuta? - jjuu
Tehnyt jotain hiuksillesik? - joooh
Ajattelet jotakuta, eikö niin? - jjo
Syönyt? - e
SOMETHING~
Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi? - eimtn viel
Kännykkäsi viides viesti? - Ota mist pidät eniten
Oletko tyytyväinen elämäntilanteeseesi? -nojaaa ehkä, ehkä en :p
Nukuitko viime yönä omassa sängyssä, jos et missä sitten? - omas juu
Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt? - yks
Luotatko helposti ihmisiin? - riippuuu vähä
Väsyttääkö? - vähä :D
Onko joku jota et koskaan unohda? - valitettavasti
Onko sinulla ystävä jolle voit kertoa asioita ja olla varma että hän ei kerro eteenpäin? - juuu (:
Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? - tuli jo (:
Missä olet kahden tunnin päästä? - ööö ei sitä viel tiiä ;P
Vastakkaisen sukupuolen tärkein ulkonäöllinen seikka? - öööemt :D
Kenen kanssa tekstailet useimmiten? - ööööhm aika monie :D
Kuka viimeksi soitti sinulle? - mummo -.-
Kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin? - markoooo
Millainen olet aamuisin? - ööö :D
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - voip olla :D

[Ei aihetta]Perjantai 25.06.2010 18:19

Tee tämä tai juhannuksesi menee pilalle!
Oletko nyt kotona yksin? -tavallaaaaaaa
Oletko käynyt Ruotsissa? - jjjooo
Sattuuko sinuun nyt minnekkään? - aina
Ärsyttääkö huominen päivä? - entiiäviel
Pidätkö valokuvaamisesta? - jeeh
Pidätkö englanninkielestä? - nojaa
Minkälainen elämäntilanne sinulla on? - hmmmh
Poltatko? - e
Minkä takia ärsyynnyit viimeksi? - ööö enmuist
Oletko ihastunut? - j
Oletko mesessä juuri nyt? - j
Milloin viimeksi nautit alkoholia? -hmmh
Mikä oli tämän päivän paras juttu? - öö
Oletko mieluummin yksin vai seurassa? - riippuuuu
Onko tapanasi valvoa öisin? - juuu
Eilen illalla, nukahditko hymy huulillasi? - noen
Käveletkö punaisia päin? - joo
Onko kesällä luvassa kaikkea kivaa? - maybeh :p

[Ei aihetta]Perjantai 25.06.2010 17:33

Tyttö: Olenko minä tarpeeksi kaunis?
Poika: Mitä?
Tyttö: Minä todella pidän sinusta. Ja olen rakastumassa sinuun.
Poika: OK.
Tyttö: Mitä tarkoitat OK:lla?
Poika: Minä en pidä sinusta sillä tavalla.
Tyttö: Miksi et?
Poika: En voi kertoa sinulle..Ehkä joku toinen kerta...
Siitä asti tyttö kysyi pojalta "Miksi et?" joka kerta kun hän näki pojan, ja joka kerta kun tyttö kysyi,
hän vastasi "minä kerron sinulle myöhemmin". Vihdoin tyttö kyllästyi.
Tyttö: Olen kyllästynyt tähän. Kerro minulle mikset pidä minusta?
Poika: Haluatko todella tietää miksi en pidä sinusta?
Tyttö: KYLLÄ!
Poika: Koska olet ruma kuin vi**u! Mitä järkeä on mennä ulos jonkun kanssa joka ei ole kaunis?!
Tyttö: Mutta...Minä...
Poika: Turpa kiinni ja jätä minut rauhaan!!!
Poika kävelee pois ja tyttö jää istumaan siihen yksin, itkien.. Sitten hänen kännykkänsä soi.
Tyttö: Haloo?
Äiti: Rakas? Minä haluan että menet kotiin, jooko? Tulen töistä muutaman tunnin kuluttua...
Tyttö: Okei, äiti...
Äiti: minä rakastan sinua...
Tyttö: Niin minäkin sinua...
Äiti: Hei hei!
Tyttö: Hei..
Tyttö lähtee kotia kohti ja kun hän on siellä hän menee vessaan ja katsoo itseään peilistä...
Tyttö: En ole tarpeeksi kaunis...
Hän alkaa töihin, tietäen aivan hyvin mitä on tekemässä...
Kaksi tuntia myöhemmin, hänen äitinsä tulee töistä ja kuulee miten kylpyvesi käy. Hän menee
yläkertaan ja löytää eteisen tulvillaan. Joten hän koputtaa oveen.
Äiti: Kulta? Oletko kunnossa?
Hän avaa oven ja järkyttyy näkemästäänsä. Kylpyamme ylittyi vedestä lattialle, ja vesi oli
värjääntynyt punaiseksi. Hän käveli veden ylitse, jotta näkisi mitä ammeessa on ja kirkaisi. Siellä
hänen pikku tyttönsä makasi kasvot ja ranteet viilloissa. Äiti peruutti ja oli juoksemassa
soittamaan poliisille, kunnes joku pisti hänen silmäänsä.
Peilissä luki: "Olenko minä nyt tarpeeksi kaunis?"
kopioi tämä minuutissa blogiisi tai sinulla tulee olemaan huono onni rakkaudessa

sorisilja oli pakko :DDPerjantai 18.06.2010 18:14

Lisää tämä blogiisi niin suurin toiveesi toteutuu kesälomalla.
Kuka on paras kaverisi ? - mmmh
Kuka tietää kaikki salaisuutesi ? - kaikkii ei tiiä kukaaa mut iina suurimmaosan
Kenen kanssa mesetät öisin ? - riippuuu vähä
Kenen kanssa tekstailet eniten ? - essin?
Kenen kanssa käyt leffassa ? - enkäy melkee ikinä :D
Kenestä haluaisit päästä eroon ? - hmm...
Kenet olet tuntenut kauiten ? - hmmhm
Kuka on samalla aaltopituudella kanssasi ? - eikukaa :D
Ketä halasit viimeksi ? - hmmm..
Kuka ansaitsisi parempaa ? - emt
10 KYSYMYSTÄ RAKKAUDESTA
Seurusteletko ? - en
Oletko koskaan sanonut vastakkaista sukupuolta edustavalle henkilölle rakastavasi häntä ? - juu
Tietääkö ihastuksesi, että tykkäät hänestä ? - joo
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä ? - joo
Entä sielunkumppaneihin ? - joo
Rakastavatko kaikki vanhempiaan ? - ei
Voiko netissä tavata tosirakkauden ? - voih
Montako kertaa olet ollut rakastunu ? - 2
Kumpi merkitsee enemmän; luonne vai ulkonäkö ? - luonne
Mikä on tärkein ominaisuus kumppanissa ? - jaa a
10 OLETKO KOSKAAN
Istunut katolla ? - juuu
Suudellut enempää kuin neljää ihmistä samana päivänä ? - en
Toivonut jonkun kuolemaa ? - Kyl
Ollut rakastunut ? - juu
Pussanut jotakin vastakkaista sukupuolta poskelle? - juu
Omistanut yli 500e käteistä ? - en?
Saanut yli 50e puhelinlaskun ? - useinki :D
Ostanut vaatteita Anttilasta ? - ju
Kiroillut vanhempiesi kuullen ? - joo
Hakannut näppäimistöä ? - joo
Käynyt hulluilla päivillä ? - anteeks millä?
PAKKO-OIREINEN HÄIRIÖ:
[ ] minulla on pakkoajatuksia
[ ] ...ja ne häiritsevät minua
[x] minulla on pakkotoimintoja
[ ] ...jotka suojelevat minua uhkalta tai katastrofilta
[ ] pakkotoimintoni vähentävät huolta ja ahdistusta
[x] olen hyvin huolissani joistakin asioista
[ ] takerrun usein pikkuasioihin, joita en pysty korjaamaan
[ ] pakonomaisiin ajatuksiin tai toimintoihin menee minulla yli kaksi tuntia päivässä
2
MASENNUS:
[x] mielialani on matala
[/] viiltelen itseäni
[/] haluaisin kuolla
[ ] asiat, jotka kiinnostivat minua ennen eivät kiinnosta enää
[ ] minulla on todettu masennus
[x] kärsin unettomuudesta TAI nukun liian paljon
[x] itsetuntoni on heikko
[ ] tulevaisuus tuntuu toivottomalta
4
SKITSOFRENIA:
[x] ajatuksiani sanotaan usein hyvin oudoiksi
[/] kuulen ääniä TAI näen asioita, mitä muut eivät havaitse
[ ] pelkään päivittäin, että minua seurataan/vakoillaan/tarkkaillaan laitteilla
[x] elän omassa maailmassani
[ ] minulla on neuroleptilääkitys
[ ] sosiaalinen toimintakykyni on laskenut
[x] olen hyvin vainoharhainen
[ ] eristäydyn muista/olen hyvin hiljainen
3½
ANOREKSIA:
[ ] laihdutan, vaikka olen normaali/alipainoinen
[x] painoindeksini on alle 19
[x] nälkiinnytän itseäni
[x] ruoka on viholliseni
[/] liikun pakonomaisesti
[x?] syön alle 1000 kcal päivässä
[ ] nautin näläntunteesta
[/] olen mielestäni lihava, vaikka muut sanoisivat muuta
5
BULIMIA:
[ ] ahmin suuria määriä esim. karkkia, keksejä, jäätelöä, sipsejä...
[ ] ...jonka jälkeen oksennan
[ ] käytän laksatiiveja
[x] pelkään lihomista
[ ] hampaani voivat huonosti oksentelun takia
[x] toisinaan liikun ja paastoan
[/] koen suurta itseinhoa
[ ] ajattelen ruokaa usein
2½
BED:
[ ] ahmin suuria määriä esim. karkkia, keksejä, jäätelöä, sipsejä...
[ ] ...MUTTA en oksenna sen jälkeen
[ ] ahmin suruuni
[x] joskus paastoan
[ ] häpeän ahmistani
[/] ...ja kehoani
[ ] ahmininen on melkein päivittäistä
1½
KAKSISUUNTAINEN MIELIALAHÄIRIÖ:
[x] minulla on pitkiä ja vaikeita masennuskausia
[x] ...sekä kausia jolloin olen hyvin vauhdikas, iloinen ja ylienerginen
[/] rahan käyttöni on holtitonta
[ ] suvussani on psykooseja
[/] reagoin ärsykkeisiin normaalia herkemmin
[/] teen äkkipikaisia ratkaisuja
[/] välillä jään vaan sänkyyn makaamaan ja haluan kuolla
[x] mielialani vaihtelevat paljon
5
PANIIKKIHÄIRIÖ:
[x] olen kokenut paniikkikohtauksia
[x] ...ja voimakkaita pelkotiloja
[/] joskus pelkään sekoamista
[/] olen rynnännyt joskus jostain tilanteesta pois
[x] joskus käteni tärisevät, huimaa, sydän tykyttää
[ ] olen pyörtynyt
[x] vältän joitakin vaikeita tilanteita
[ ] paniikkioireet häiritsevät elämääni
5
SOSIAALISTEN TILANTEIDEN PELKO:
[/] olen hiljainen ja ujo
[x] pelkään nolaavani itseni
[x] jännitän sosiaalisissa tilanteissa hyvin paljon
[x] vältän juhlia ja muita tilaisuuksia missä on paljon ihmisiä
[ ] tulkitsen tilanteita usein kielteisesti
[/] en osaa/halua aloittaa keskustelua
[ ] ahdistun tulevista tapahtumista jo etukäteen
[ ] minun on vaikea luoda uusia ihmissuhteita
4
ALKOHOLISMI:
[ ] minulla on pakottava tarve juoda alkoholia
[ ] kärsin vieroitusoireista, jos en saa alkoholia
[ ] juon yli 16 (nainen) tai 24 (mies) annosta viikossa
[ ] "Silmät liikkuu, lisää viinaa!" tai "Jos ei lasi pysy kädessä niin sitten juodaan pillillä!" voisi olla minun mottoni
[ ] olen ollut hoidossa alkoholin käyttöni takia
[ ] Alko on lempikauppani
[ ] kännissä oleminen on parempaa kuin selvänä oleminen
[/] joskus on vain pakko saada pää sekaisin
½
ADHD (tarkkaavaisuus ja ylivilkkaushäiriö):
[x] mieleni vaeltelee
[ ] olen ylivilkas
[ ] en pysty keskittymään mihinkään
[ ] minun on vaikea tehdä yhteistyötä ilman että villiinnyt
[x] puhun koko ajan
[ ] tarvitsen paljon huomiota osakseni
[ ] olen koko ajan äänessä
[ ] olen hyvin levoton
1
KÄYTTÄYTYMISHÄIRIÖ:
[ ] olen kiusaaja
[ ] uhkailen muita ihmisiä
[ ] joudun usein tappeluihin
[ ] olen julma ihmisille ja eläimille
[ ] olen ahdistellut toista ihmistä
[/] olen tuhonnut jonkun omaisuutta tahallani
[ ] valehtelen usein
[/] olen karannut kotoa
1

[Ei aihetta]Perjantai 18.06.2010 15:19

Nyt kun luet tätä tekstiä, sinun on kopioitava tämä blogiisi ja tehtävä tämä,
jos et tee, ihminen jota rakastat kuolee.
Muistatko, missä suutelit ensikertaa? - jea
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? - mmhm
Minkälaisessa seurassa viihdyt? - öööh :D
Tunnetko paljon ihmisiä? - juuuh
Mihin suurin haaveesi liittyy? - enkello
Kerro jokin pieni mukava toiveesi? -hmm
Kutiatko helposti? - ööjoo?
Antaisitko kumppanillesi anteeksi jos hän pettäisi sinua? - riippuis
Onko Titanic hyvä? - ööhm ei
Ovatko naiset heikompia kuin miehet? - ei
Kamalin tunne? - moniiih
Paras tunne? - hmm ;P
Oletko ikinä ollut masentunut? - jjo
Jaksatko elää elämääsi? - tälhetkel joo
Keihin luotat? - tärkeimpii ihmisii
LUETTELE 1 ASIA JOKA SAA SINUT AINA HYMYILEMÄÄN ? - kaveriiit =)