IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Perjantai 27.06.2008 11:26

ADHD testi


[x] Minun on vaikea olla järjestelmällinen.
[x]Kun minulle annetaan tehtävä, viivyttelen enkä ala heti sitä tekemään.
[x] Minulla on paljon projekteja meneillään, mutta en tunnu saavan niistä montakaan valmiiksi.
[ ] Tylsistyn helposti.

yhteensä: 4

[ ] Vaikka kuinka yrittäisin, en tunnu saavuttavan tavoitteitani.
[ ] Olen usein muissa maailmoissa kun ihmiset keskustelevat, vaivun omiin ajatuksiini.
[x] Keskityn johonkin tekemääni asiaan niin intensiivisesti, että en pidä taukoa enkä pysty keskittymään mihinkään muuhun tai tekemään mitään muuta.
[xsyöminen] Teen liikaa myös asioita jotka eivät ole hyväksi minulle, kuten pakkomielteinen shoppailu, liiallinen juominen, liiallinen työskentely, tai liiallinen syöminen.
[/] Turhaannun helposti ja tulen kärsimättömäksi kun asiat tapahtuvat liian hitaasti.

yhteensä: 5japuol

[ ] Itsetuntoni ei ole yhtä hyvä kuin muiden tuntemieni ihmisten.
[x] Tarvitsen runsaasti stimulaatiota; toiminta elokuvia ja tietokonepelejä, uusia ostoksia, eläväisten ystävien seuraa, nopeaa autolla ajoa tai extreme- lajien harrastamista.
[x] Sanon tai teen usein asioita ennenkuin ehdin ajatella sen tarkemmin, ja joskus joudun vaikeuksiin sen takia.
[x] Teen asiat mieluummin omalla tavallani kuin seuraan sääntöjä tai muiden ohjeita.
[x] Huomaan usein naputtelevani kynälläni, heiluttelevani jalkojani, tai teen jotain muuta purkaakseni ylimääräistä hermostunutta energiaa.

yhteensä: 9japuol

[x] Tunnen oloni usein yhtäkkiä masentuneeksi kun olen erossa muista ihmisistä, projekteista tai asioista joiden kanssa haluan olla tekemisissä.
[ ] Näen itseni eri tavalla kuin miten muut näkevät minut. Yllätyn usein kun joku suuttuu minulle, vaikka olisin itse tehnyt jotain mikä saa heidät suuttumaan.
[x] Vaikka olenkin usein huolissani vaarallisista asioista joita voisi sattua minulle, minulla on tapana olla huolimaton ja tapaturma-altis.
[] Vaikka minulla on paljon pelkoja, ihmiset sanoisivat minun olevan riskien ottaja.
[x] Teen paljon huolimattomuusvirheitä.

yhteensä: 12japuol


Testin tulos:

Jos saat

alle 10 - keskittymis ja tarkkaavaisuuskykysi on normaalia luokkaa
10-15 - keskittymis ja tarkkaavaisuuskykysi ovat hieman normaalia huonompia
yli 15 - keskittymis ja tarkkaavaisuuskykysi ovat hyvin alhaiset. saatat kärsiä adhd:sta

hyväminä

?hhmm?Perjantai 27.06.2008 07:37

ehotuksia seinän korjaamiseeen ?

aamutuimaaMaanantai 23.06.2008 14:30

Missä säilytät kännykkääsi?
[x] Housujen etutaskussa
[ ] Housujen taxkataskussa
[x] Repussa / (käsi)laukussa
[ ] Takin povitaskussa (kumpi tahansa puoli)
[ ] Takin sivutaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kännykkää
[ ] Milloin missäkin

Mitkä ovat/olivat lempiaineitasi koulussa?
[ ] Biologia
[x] Englanti
[ ] Filosofia
[ ] Fysiikka
[ ] Historia
[ ] Kemia
[ ] Kuvaamataito
[ ] Käsityöt
[ x] Liikunta
[ ] Maantieto
[ ] Matematiikka
[ x] Musiikki
[ ] Psykologia
[ x] Ruotsi
[ ] Saksa
[ ] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[ ] Äidinkieli
[ ] Inhosin kaikkea!
[ ] Jokin muu aine

Jos olisit kansainvälisesti tunnettu huippu-urheilija, mikä olisi lajisi?
[ ] Autourheilu
[ ] Curling
[ ] Golf
[ ] Koripallo
[ ] Jalkapallo
[ ] Paini
[ ] Shakki
[ ] Sulkapallo
[ ] Taitoluistelu
[ ] Tanssi
[ ] Uinti
[ ] Muu laji
[ x] En osaa sanoa
[ ] Juoksu
[ ] Jääkiekko
[ ] Mäkihyppy


Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?
[x] Harmaa
[ x] Keltainen
[x] Musta
[ ] Punainen
[ ] Ruskea
[x] Sininen
[ ] Valkoinen
[ ] Vihreä
[ ] Jokin muu

Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?
(kesälomalla)

[ ] Ennen viittä
[ ] 05-06
[ ] 06-07
[ ] 07-08
[ ] 08-09
[ ] 09-10
[ x] 10-11
[ ] 11-12
[ ] Mihin aikaan sattuu
[ ] Vaihtelevasti

Mistä olet riippuvainen?
[ ] Alkoholista
[ ] Huumeista
[x] Internetistä
[ ] IRC Galleriasta
[ ] IRC:stä / chäteistä
[ ] Kahvista
[x] Läheisestä ihmisestä
[ ] Lääkkeistä
[ ] Rakkaudesta
[x] Shoppailusta
[ ] Teestä
[x] TV:stä
[ ] Työstä
[ ] En ole riippuvainen mistään


Uskotko kuolemanjälkeiseen elämään, eli että oma elämäsi jatkuu muodossa tai toisessa ruumiisi kuoleman jälkeen?
[ ] Kyllä
[ ] En
[x] En osaa sanoa


Kumpia sinulla on enemmän, ystäviä vai vihamiehiä?
[ x] Ystäviä
[x] Vihamiehiä
[x ] Yhtä paljon
[x] En varmasti tiedä ketkä kaikki vihaavat minua

Kuinka vastaat puhelimeen?
[ ] "Haloo"
[x] "Moi"
[ ] "Niin?"
[ ] Epämääräisellä ynähdyksellä
[ ] Jollain muulla tavalla
[ ] Omalla etu- ja sukunimellä
[ ] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En vastaa puhelimeen

Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?
[ ] En koskaan
[ ] Harvoin
[ ] Joskus
[x] Usein
[ ] En osaa puhua


Mitä elintarvikkeita säilytät jääkaapissa?
[ ] Banaani
[x] Ketsuppi
[x ] Kurkku
[x] Mehutiiviste
[x] Sinappi
[x ] Tomaatti
[ ] Ei mitään näistä

Mihin tosi-TV -kilpailuun HALUAISIT osallistua?
[ ] Amazing Race
[ ] Baari
[ ] Diili
[ ] Hurja muodonmuutos
[ ] Idols
[ hihi] Miljonääri-Jussi
[ ] Popstars
[ ]Selviytyjät
[ ] Suomen Robinson
[ ] Suuri seikkailu
[ ] Talo
[ x] Tanssii tähtien kanssa
[ ] Unelmakämppä
[ x] Unelmien poikamies
[ ] Unelmies poikamiestyttö
[ ] Viettelysten saari
[x] Big Brother
[ ] Jokin muu tosi-TV -kilpailu -SINKUT SAARELLA!!!!!!!!!!
[ ] En voisi ajatella osallistuvani mihinkään näistä


Kirjoitatko nopeammin koneella vai käsin?
[ x] Koneella
[ ] Käsin
[ ] Yhtä nopeasti
[ ] En osaa sanoa


Millainen olet juuri nyt?
[ ] Ahkera
[x ] Iloinen
[ ] Janoinen
[ ] Kärsimätön
[ ] Levoton
[ ] Masentunut
[ /] Nälkäinen
[ ] Onnellinen
[ x] Pirteä
[ ] Surullinen
[ ] Tylsistynyt
[ ] Unelias
[ ] Vihainen
[ ] Väsynyt

Kuinka tyytyväinen olet tähänastiseen elämääsi? Anna sille kouluarvosana 4-10.
[ ] 4
[ ] 5
[ ] 6
[ ] 7
[x] 8
[ ] 9
[ ] 10
[ ] En osaa sanoa


Kuinka kauan olet yleensä suihkussa?
[ ] En käy suihkussa
[ ] 0 - 2 min
[ ] 3 - 5 min
[ ] 6-10 min
[ x] 11 - 15 min
[ ] 16 - 20 min
[ ] 21 - 30 min
[ ] yli 30 min


Mitä täytteitä ET voi sietää pizzassa?
[ ] Ananas
[x] Anjovis
[ ] Aurajuusto
[ ] Basilika
[ ] Chilikastike
[ ] Jalopeno
[ ] Jauheliha
[ ] Kananmuna
[ ] Kanttarelli
[mikäseon] Kapris
[x] Katkarapu
[ ] Kebabliha
[ ] Kinkku
[ ] Kuivattu tomaatti
[ ] Maissi
[ ] Mozzarella
[x] Naudanliha
[ ] Oliivi
[ ] Oregano
[ ] Paprika
[x] Parsa
[ ] Pepperoni
[ ] Salami
[x] Simpukka
[ ] Sinihomejuusto
[ ] Sipuli
[x] Siskonmakkara
[x] Smetana
[x] Suolakurkku
[x] Tatti
[x] Tofu
[x] Tonnikala
[ ] Valkosipuli
[ ] Vuohenjuusto


Kumman jalan kengän laitat ensimmäisenä jalkaan?
[ ] Oikean jalan kengän
[ ] Vasemman jalan kengän
[ ] En käytä kenkiä
[x] En ole kiinnittänyt huomiota
[x
] Vaihtelee

Kun piirrät Suomen lipun, kummin päin sen teet?
[ x] Lipputanko oikealla, lippu liehuu vasemmalle
[ ] Lipputanko vasemmalla, lippu liehuu oikealle
[ ] Muussa asennossa
[ ] En osaa sanoa


Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?
[ ] Ampuma-ase
[ ] Korkea paikka (hyppääminen)
[ ] Köysi
[ ] Myrkky/lääkkeet/alkoholi
[ ] Pommi
[ ] Veitsi
[ ] Vesi (hukuttautuminen)
[ ] Jokin muu
[ ] En osaa sanoa


Mistä tyypillisesti katsot kellonajan?
[ ] Herätyskellosta
[x] Kysyn kaverilta
[x] Kännykästä
[ ] Mikroaaltouunista
[ ] Radion aikamerkistä
[ ] Rannekellosta
[ ] Seinäkellosta
[x] Tietokoneen kellosta
[ ] Ulkoisesta julkisesta kellosta
[ x] Videonauhurista / DVD-soittimesta / TV:stä
[ ] Muualta

Mitä näistä "hyvistä käytöstavoista" noudatat?
[x] Avaan oven tuntemattomille
[ ] En aloita syömistä ennenkuin naapurissa istuvat ovat saaneet annoksensa
[ ] En pidä kyynärpäitä ruokapöydällä
[x] Laitan käden suun eteen kun aivastan
[x] Laitan käden suun eteen kun haukottelen
[x] Päästän mummon istumaan bussissa

mökkuKeskiviikko 11.06.2008 14:59

mökille->

jeiKeskiviikko 11.06.2008 14:58

JOS VOISIT SAADA..

1. Ihan mitkä tahansa hiukset, niin minkälaiset ne olisi?
- pitemmät

2. Minkä tahansa lemmikin, mikä se olisi?
- varmaa karhu ;)

3. Kenet tahansa poikaystäväksesi, kuka se olisi?
- ...

4. Lento-, ajatusten luku- tai näkymättömyystaidon, minkä niistä ottaisit?
- näkymättömyys oi


MINKÄLAINEN ON OLOSI..

1. Parhaitten ystäviesi seurassa?
- seura tekee kaltaiseksee

2. Tällä hetkellä?
- aamuunine

3. Ihastuksesi seurassa?
- no enpä tiedä:D

4. Vihamiehesi seurassa?
- ihana


MITÄ SANOISIT JOS..

1. Heräät keskellä yötä siihen, että ystäväsi heittää päällesi kaalikääryleitä?
- nauraisin

2. Isäsi sanoo, että hän on kyllästynyt elämään ja sanoo lähtevänsä etsimään Alaskasta onneaan?
- no ihan kiva juttu juu

3. Huomaat olevasi raskaana?
- ö:D

4. Suuri rakkautesi polvistuu koulussa eteesi ja vannoo ikuista rakkautta sinua kohtaan?
- ö:D

5. Löytäisit sänkysi alta salaisen reitin maan alle, kulkisit sitä eteenpäin ja päätyisit sitten mäkkäriin?
- taivas !


VASTAA TOTUUDENMUKAISESTI SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN

1. Seurusteletko?
- en

2. Kaipaatko menneisyyttäsi?
- enkai

3. Ketä halaisit nyt jos saisit halata ketä vaan?
- jaaaha, jomppaa

4. Onko sinulla outoja tapoja? Mitä?
- ei, ei tietenkää:)

5. Entä mielihaluja?
- suklaata,gröhöm

6. Oletko liian kiltti ihmisille?
- en

7. Minkävärinen on päiväpeittosi sängyssäsi?
- sininen

8. Montako ihmistä on kanssasi samassa tilassa nyt?
- sirou


...Perjantai 30.05.2008 19:02

Mene kännykkäsi nimilistalle!

Nimi 1:
Onko hän hauska? - entiiä, en oo varma kuka se on :D
Oletko halannut häntä? - öö en
Joku muisto hänestä? - ei hajuukaa

Nimi 5:
Missä tapasitte ensimmäisen kerran? - öö, en muista vissii jossaki harkoissa
Onko hän sinulle tärkeä? - joo
Hänen nimensä viimeinen kirjain? - o

Nimi 8:
Tyttö vai poika? - tyttöö
Rakastatko häntä? - en sillee
Oletko puhunut hänen kanssaan puhelimessa? - joo oon montakertaa

Nimi 10:
Kuinka kauan olette tunteneet? - en oo oikee varma kyl.:D
Oletko ikinä suudellut häntä? - en ole
Oletko kertonut hänelle salaisuuksiasi? - en niitäkää

Nimi 16:
Onko hän kaunis/komee? - jeps on
Tunnetko hänet hyvin? - joo tunnen aika
Onko hän varattu? - ei ole

Nimi 20:
Onko hän sukua sinulle? - nouu
Millainen hän on luonteeltaan? - aikas mukava (: hyvä pelaamaan salibandyä!
Tunnetko hänet hyvin? - joo, aikas

Nimi 23:
Oletko lähettänyt hänelle tekstiviestejä? - jeps oon
Onko hän tyttö? - ei
Onko hän samassa koulussa kuin sinä? - eip

Nimi 34:
Minkä ikäinen hän on? - 15 ainaki täyttää tävä vuona
Asuuko hän samalla paikkakunnalla kuin sinä? - ei, tai jos taipalsaari on eripaikkakunta mut sen iskä asuu kivisalmes!;)
Vihaatko häntä? - en

Nimi 40:
Oletko käynyt hänen luonaan? - joo, asun samassa talossa<3
Onko hän hauska? - tietenki
Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa? - j


Nimi 54:
Oletko halannut häntä? - en enkä haluis
Oletko nähnyt hänet humalassa? - en enkä haluis
Onko hän sinua vanhempi? Paljon? - on en vaa oo iha varma et paljo

Nimi 60:
Onko hän kaunis? - on ;>
Joku muisto hänestä? - icequeen!
Onko sinulla hänen mese? - kyllä

Nimi 62:
Onko hän läheinen sinulle? - ei
Oletko koskaan halannut häntä? - olen
Oletko ollut ihastunut häneen? - noen ;D

Nimi 69:
Yksi sana, joka kuvaa hänen luonnettaan? - öö
Asuuko hän pääkaupunkiseudulla? - ei
Oletko nähnyt hänestä unta? - en

Nimi 75:
Kuinka vanha hän on? - 15 vissiin !
Vihaatko häntä? - no en!
Pidätkö hänestä? - kyllä, paljon<3 ;>

bööTorstai 08.05.2008 21:25

enkunkoe,matikankoe,fysiikankoe,äikänkoe,ruotsin sanikset siinäpäs vasta elämä<3

<3Perjantai 11.04.2008 21:40

1. Kuka hän on? pauliina,pauq
2. Mikä on hänen toinen nimensä? hmm pauliina haha
3. Hänen äitinsä nimi on..? tuija
4. Isän nimi? jukka
5. Jos hänellä on sisaria tiedätkö heidän nimensä? ei ole mutta jos olisi,TIETÄISIN
6. Mikä on hänen lempivärinsä? hän on monivärinen persoona
7. Millainen on hänen musiikkimakunsa? suuri,kaikenlaista
8. Kuka on hänen paras ystävä? juulia...:)
9. Seurusteleeko hän? ei
10. Onko hän aidosti rakastunut? ei nytten, ehkä tulevaisuudesa !
11. Mitä hän vihaa? huonoa säätä
12. Mitä hän rakastaa? ruokaa&ihmisiä
13. Mikä on hänen tämänhetkinen olinpaikka? hemma
14. Mitkä on hänen lempivaatteensa? farkut ja joku paita p.s hienosemmoinne
15. Syökö hän mitä tahansa? joo,melkeemelkee
16. Mikä on hänen lempiharrastuksensa? tietenki ulosmeno
17. Osaako hän laulaa ? tietenkin , mitä oikee luulette ;)
18. Mitä lehtiä hän tilaa? demiääää
19. Mikä saa hänet raivostumaan? minä joskus... :D
20. Osaako hän kutoa? jotekii,joo
21. Mitä lemmikkejä hänellä on? osku, valkonekarvane söpö
22. Mikä on hänen lempiruokansa? hmm en oo varma, no mut ei ainakaa kala
23. Jos sinulle itsellesi tulisi kauhea rahapula, auttaisiko hän sinua? riippuu rahasta euron joojee
24. Voisitko kuvitella että hän löisi jotakuta? VOIN, vaik se ei kyl satu yhtää,paukku on nii pieni 8)<3
25. Jos sinä joutuisit sairaalaan, olisiko hän ensimmäisien joukossa katsomassa vointiasi? olisi,jos ei pakottaisin sen tulemaaa
26. Mikä on hassuin muistosi joka liittyy häneen? envoikertoa,mutmutcho
27. Uskaltaako hän itkeä jos sinä olet näkemässä? uskaltaa
28. Oletko ikinä ollut hänen kanssa samalla luokalla? en, erikoulu eri ikäloppu yyh
29. Missä tapasitte? harkoissa
30. Onko hän ujo? ei ole, se on nähty ;`D
31. Mikä on hänen lempi ohjelmansa tv:ssä? salkkareit se kattoo,ja varmaa UUTISIA !!
32. Miksi hän pitää sinusta? jaaha, kysykää siltä hih
33. Muistatko hänen puhelinnumeronsa ja osotteensa ulkoa? en muista numeroitaku vaa oman ja osotteesta en oo iha varma, melkee muistaan
34. Oletteko käyneet yhdessä ravintolassa syömässä? no olemme!
35. Mikä on hänen lempiasentonsa sängyssä? hmmmm.. mikäkysymys. Kumava asento sil on
36. Mikä on hänen mielestä tärkeintä seurustelukumppanissa? öö,althingg
37. Minne hän haluaisi matkustaa? Minnevaa, lämpimäää
38. Syökö hän epäterveellisesti? Ei, tottakai yhes mässätää joskus ;>
39. Antaako hän sinulle anteeksi jos petät lupauksesi hänelle? Öö, riippuu varmaan millane
40. Arvostaako hän vanhuksia? vanhuksia ? öö joo mein mummoo ainaski
41. Kuinka kauan olette nyt kaikenkaikkiaan tunteneet? öö, varmaa 2 vuotta sillee mut kunnol ehkä vuosi , tuntuu ikuisuudelta (:
42. Oliko tapaamisenne "rakkautta ensi silmäyksellä"? joo, mut ehkä se ei sillo iha alus näkyny. Nyt ollaa puhjettu kukkaaan thsisihih
43. Jos olisit/olet vastakkaista sukupuolta, voisitko ajatella meneväsi hänen kanssaan naimisiin? V O I S I N tietenki
45. Onko tähän nyt hyvä lopettaa tämä tenttaaminen? ei ole, ole ei

med marre. <sydän>Sunnuntai 06.04.2008 02:16

KENELLE sanot yleensä ensimmäisenä aamuisin huomenta?
- mamille sanomme. ^^
KENELLE kerrot ekana murheesi yleensä?
- hevosille.
KENELLE kellot soivat?
- meille tietenki !
KENELLE kerroit viimeisimmän salaisuutesi?
- ööpp, kerroin .. the end
KUMMASSA peseydyt mieluiten; suihkussa vai ammeessa?
- suihkussa, selkää pestessä vink vink ;)
KUMMASSA matkustat mieluiten pitkiä matkoja; henkilöautossa vai linja-autossa?
- linkkilinnki ja se olis viel pinkki
KUMMASSA lajissa olet parempi; Uinnissa vai luistelussa?
- emme pysy pinnalla, mutta jäällä olemme jäässä
KUMMASSA kädessä pidät kaukosäädintä?
- oikeessa oikeassa
KUMMASSA nukut mieluiten ollessasi festareilla; teltassa vai hotellissa?
- teltta ois ihan kiva, jos semmosille joskus pääsee
KUMPI maksutapa on sinulle yleisempi; käteinen vai kortti?
- käteinen, varma ja mukava tapa
KUMPI ammatti olisi sinulle mieleisempi; Palomies vai Myyjä?
- palomiehes molemmille, pöööö
KUMPI on ärsyttävämpi lause; "Prinsessat ei jakele" vai "Liian hapokasta"?
- molemmat yhtä pyllystä. -.-
MIKÄ kauppa on lähinpänä asuntoasi?
- valintalo ja siwa
MIKÄ on rivinvaihto?
- semmoinen kun toista kättä siiretää historiallisesti oikealle puolle + synmetriset oikeudet. MARRE SANOO: OIKEESTIKKO ?
MIKÄ olisi ihaninta mitä voisi nyt tapahtua?
- eipäs kerrota.
MILLOIN tuomiot luetaan?
- huomenna
MILLOIN uusista jäsenistä tulee Jäseniä?
- silloinkuin me sanotaa
MILLÄ sinut saa helpoiten suuttumaan?
- angst.
MILLÄ sanoilla aloitat puhelun soittaessasi jollekkin?
- heisjaan
MINKÄ merkkinen pesukone teillä on?
- gigantti
MINKÄ takia kiroilit viimeksi?
- pipi
MINNE sukat katoavat?
- sängyn alle,koira syä
MISSÄ ja milloin oletuskuvasi on otettu?
-dominikaannen & omakoti
MISSÄ mennään?
- tiellä
MITÄ kahvimerkkiä teillä juodaan?
- paulig,se aito ja oiikea
MITÄ aiot tehdä ensi sunnuntaina?
- laukomaan tänä sunnuntaina... :D
MITÄ Repustasi löytyy tällä hetkellä?
- reput on narikas, on out
OLETKO koskaan saanut sähköiskua?
- marre:suihkusta :o
ONKO paras hyvän vihollinen?
- ei, ne ovat keskenään rakastavaisia
ONKO sinulla omaa kasvimaata, puutarhaa tai kukkapenkkiä?
- NO EI :d
VOIKO auton ikkunan tai muun lasin läpi ruskettua?
- voi, kaikki on mahollista
VOIKO vettä juoda liikaa?
- eeeeeeeeeeeei,voivoiei
VOIKO aikaa koskettaa?
- jepp :)


Marianne&Juulia.

ylsäääPerjantai 21.03.2008 12:54

Lähtisitkö kahville, jos joku poika kysyisi?
- jos siellä olisi myös mangoa niin sitten, eli juu

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- joo

Muuttaisitko asumaan maahan, jossa kävit viimeksi?
- NOJOO,heti tietenki ah

Menisitkö koulukuvaukseen vaatteilla, jotka sinulla on nyt päällä?
- en, yökkäri.

Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit?
- kyll

Suuttuisitko parhaalle ystävällesi, jos hän ihastuisi samaan henkilöön kuin sinä?
- tuota en. :D

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- lyödä,uusi sana

Kirjoittavatko ihmiset nimesi väärin?
- joskus joo

Sanotaanko nimesi usein väärin?
- joo joskus

Oletko hiljainen vai äänekäs?
- mm, vissiin äänekäs. (:

Kenestä ihmisestä pidät eniten?
- vaikka kenestä, veliiiiii

Kenestä ihmisestä pidät vähiten?
- enkerro

Lähtisitkö ulkomaille, jos voittaisit lotossa?
- joo, muutaisin sinne

Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa?
- oho

Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit?
- JOOO !

Kuka teillä kävi viimeksi kylässä?
- mammajapappa

Mitä kaverisi sanoi sinulle viimeksi?
- yööt

Kuka sinulle on viimeksi soittanut?
- isiiiiiiiiiiii

Kenelle et ole vastannut viimeksi?
- isille;D

Kenelle soitit viimeksi?
- isille, hhah

Oletko rauhallinen ihminen?
- tietysti, aina

Tylsistytkö helposti?
- nojaa, en oikeestaa

Milloin olet viimeksi kaatunut pyörällä?
- kesällä varmaan

Muistatko tunteen, kun menit 1. luokalle kouluun?
- yllä

Komedia vai kauhu?
- komedia!

Missä päin Suomea piileskelet?
- lappeenrannassa

Minkälainen sää siellä on?
- lunta + aurinkoa jee

Onko sinulla vilkas mielikuvitus?
- ei voi tietää..

Mikä on huonoin vaatekauppa minkä tiedät?
-tykkään iha aal

- Vanhemmat »