IRC-Galleria

Olipa kerran, kauniissa maassa, kauniissa laaksossa, kauniissa kylässä ja kauniissa talossa punainen nainen, joka synnytti kotonaan saunassa perheen ensimmäisen ja myös ainoan lapsen. Lapsestaan ylpeät isä ja äiti antoivat pojalle nimeksi Paavo.

Pian kului vuosi. Paavo oli kehittynyt valtavasti - hän osasi jo kävellä ja päästeli suustaan kaikenlaisia ääniä, muttei vielä osannut puhua. Paavon syntymäpäivän-aattona äiti ja isä mietiskelivät ääneen, mitä ostaisivat Paavolle lahjaksi ensimmäisille synttäreille, vaikkei vauva niitä muistaisikaan. Tällöin Paavo sanoi ensimmäisen sanansa: "Pingispallo!" Äiti ja isä pitivät tätä enteenä ja hauskana sattumana, ja ostivat pojalle lahjaksi pingispalloja, 5 kappaleen pussin.

Kaksivuotiaana Paavo toivoi jälleen pingispalloja.

Kolmevuotiaana Paavon oletettiin kasvaneen jo sen verran, että hän toivoisi muutakin kuin pingispalloja, mutta ei. Pingispalloja...

Neljävuotiaana: Pingispalloja...

Viisivuotiaana: Pingispalloja...

Kuusivuotiaana: Pingispalloja...

Kun tuli Paavon seitsemäsvuotissynttärit, isä tiedusteli pojalta, mitä poika haluaisi lahjaksi näillä, historiallisilla synttäreillä, olihan 7-vuotiaan jo aika mennä kouluunkin ja kaikkea. Poika halusi edelleen pingispalloja.

Kahdeksanvuotissynttäreillä vanhemmat ostivat itsestäänselvyytenä pojalle lahjaksi pingispalloja.

Yhdeksänvuotiaana: Pingispalloja...

Kymmenvuotissynttäreillään Paavo halusi edelleen pingispalloja. Vanhemmat alkoivat epäillä pojan outoa pakkomiellettä.

Yksitoistavuotiaana Paavo sai automaattisesti pingispalloja. Vanhemmat ajattelivat, että lapsi oli hieman... no, lapsellinen.

12-vuotiaana: Pingispalloja, pingispalloja...

13-vuotiaana: Ginpislappoja, pingispalloja...

14-vuotiaana: Pingispalloja edelleen: Vanhemmat ajattelivat jo tuolloin, että poika pitäisi viedä psykolokiseen hoitoon.

15-vuotiaana: Mopoikään saapuneen Paavon synttäribileissä Paavo otti kavereiltaan ja vanhemmiltaan lahjaksi pingispalloja.

16-vuotiaana: Poika halusi edelleen pingispalloja. Vanhemmat veivät pojan psykologille. Poika oli kuitenkin täysin terve: ei ADHD:ta, eikä muitakaan mielenterveysongelmia.

17-vuotiaana: Yllätys yllätys, pingispalloja...

18-vuotiaana: Täysi-ikäinen Paavo otti lahjaksi pingispalloja.

19-vuotiaana: Tyttöystävän saanut, seurusteleva Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

20-vuotiaana jälleen pingispalloja...

21: Ja pingispalloja...

22: Ja pingispalloja...

23: Ja pingispalloja... (Lue muuten nämä kaikki äläkä skippaa mitään, muuten tästä vitsistä menee idea...)

24: Naimisiin mennyt Paavo ei halunnut häälahjaksi pingispalloja, mutta synttäreillä ne kelpasivat.

25-vuotiaana Paavo oli pistänyt rakkaansa, Jaanan, paksuksi ja toivoi edelleen pingispalloja.

26-vuotissynttäreillä Paavo halusi jälleen pingispalloja.

27-vuotiaan Paavon jo puolentoistavuoden ikäinen poika ei toivonut lahjaksi pingispalloja, mutta isä kylläkin.

28-vuotias Paavo halusi jälleen pingispalloja.

29-vuotiaana Paavola oli jo kaksi lasta. Synttärilahjatoiveissa ei ollut tapahtunut muutoksia.

30-vuotiaana: Pingispalloja, pingispalloja...

Miksi juuri pingispalloja?


Oliko itse Saatana tekemisissä pingispallojen kanssa?Pysähdy tässä vaiheessa miettimään hetkeksi, miksi Paavo halusi juuri niitä oranssikellertäviä, pyöreitä, kimpoavia ja äänekkäitä pingispalloja? Ehkä hän oli robotti, joka toimi pingispallojen voimalla? Vai välittikö hän niittä Marsissa asuvalle avaruusoliotoverilleen? Vai halusiko hän Guinnessin ennätysten kirjaan?

31-vuotias Paavo otti vastaan jälleen pingispalloja...

32: Pingispalloja...

33: Ja pingispalloja...

34: Arvaapa vain, mitä Paavo sai! Jos veikkasit pingispalloja, arvasit oikein.

35: Keski-ikää lähestyvä Paavo sai kuulla tiedusteluja isoksi kasvaneelta lapsikatraaltaan pingispalloistaan. Paavo sanoi, että kun on sopiva aika, hän kertoo...

36: Pingispalloja...

37: Ja pingispalloja...

38: GOLFPALLOJA!!! No ei, pingispalloja... Ne kimpoilevat ja kaikkea...

39: Pingispalloja, taas kerran...

40-vuotissynttäreillään Paavo ei nähnyt enää isäänsä, joka oli sairaalassa sydänongelmien vuoksi. Lahjaksi pingispalloja.

41-vuotissynttäreillään Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

42: Paavo sai pingispalloja, Paavon isä sydänkohtauksen.

43: Paavo sai pingispalloja, isä hautakilven... Paavo olikin isänsä kuolemasta hyvin surullinen, mutta piristyi pingispalloistaan.

44: Pingispalloja, mitä muutakaan...

45: Pingispalloja, ei se muuta haluakaan...

46: Vanhimmat lapset alkoivat olemaan jo täysi-ikäisiä. Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

47: Pingispalloja...

48 vuotta ja pingispalloja...

49-vuotiaana Paavosta oli tullut jo ukki. Perheen vanhin poika oli saanut jälkikasvua. Ja Paavo oli saanut pingispalloja.

50-vuotiaana Paavo sai pingispalloja. Pyöreiden vuosien kunniaksi hän sai vielä enemmän pingispalloja kuin normaalisti.

51-vuotias Paavo sai pingispalloja...

52-vuotiaana Paavolla ei mennytkään enää niin hyvin. Hänen äitinsä paljasti sairastaneensa jo pitkään vakavaa sairautta.

53-vuotiaana Paavo sai pingispalloja. Tieto tulevaisuudessa tapahtuvasta äidin kuolemasta kuitenkin masensi hieman häntä.

Äiti kuoli, mutta 54 täyttänyt Paavo sai silti pingispalloja ja piristyi silminnähtävästi!

55-vuotias Paavo eli onnellista keski-ikää, pingispallojen kanssa.

56: Pingispalloja...

57: Paavo halusi pingispalloja...

58: Pingispalloja...

59: Pingispalloja, pingispalloja, PINGISPALLOJA!!!

60: Pyöreitä vuosia jälleen täyttänyt Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

Miksi juuri P-I-N-G-I-S-P-A-L-L-O-J-A?


Jospa Paavolle salakuljetettiin pingispallojen kautta huumeita?Miksi Paavo halusi juuri pingispalloja? Mieti sitä hetki. Kenties hän salakuljetti niissä tietoa FBI:lta tai sitten sai sitä niistä? Ehkä hän olikin tekemisissä Öhkömöhkijöiden kanssa? Ehkä palloista oli tarkoitus valmistaa jotain ihmeellistä?

61: Pingispalloja...

62: Pingispalloja...

Paavo sai lahjaksi 63-vuotiaana pingispalloja.

64: Ping.pal.

65: Arvaa. Jos et tiedä, olet idiootti.

66: Paavon pingispallokokoelmat vain kasvoivat.

67-vuotiaanakin Paavo oli edelleen vetreä. Kaikesta huolimatta hän joutui viimeinkin, pitkän työuran jälkeen, lähtemään eläkkeelle varsin vanhana. Eläkejuhlilla Paavo ei tarvinnut pingispalloja.

68-vuotias Paavo sai pingispalloja.

69-vuotiaan Paavon seksuaalielämä oli jo mennyttä aikaa, mutta pingispallotoiveet eivät.

70-vuotiaana Paavo jakseli hyvin, onnellisesti eläkeläisenä rakkaan Jaanansa kanssa maaseudulla.

71: Pingispalloja tuli jälleen lahjaksi.

72: Turhauttaako? Pingispalloja!

73-vuotias Paavo oli edelleen hyvässä kunnossa ja sai lahjaksi pingispalloja.

74-vuotiaana Paavosta tuli pingispallojen keräilijöiden kuninkaan tittelin lisäksi jo isoisoisä, kun ensimmäinen lapsenlapsenlapsi syntyi.

75: Pingispalloja...

76: Jaana kertoi, että hänellä oli syöpä, mutta onneksi pingispallojen ansiota asia ei enää haitannut pahasti Paavoa.

77: Pingispalloja...

78: Pin-gis-pal-lo-ja.

79: Ping-isp-all-oja!

Paavo täytti 80 vuotta. Pyöreinä vuosina Paavo halusi edelleen pingispalloja.

81: Pingispalloja.

82: Pingispalloja.

Vähän ennen Paavon 83-vuotissynttäreitä Jaana kuoli syöpään, josta hän oli jo aiemmin kertonut. Kauaa asia ei - kiitos pingispallojen - jaksanut Paavoa masentaa.

84-vuotissynttäreillään Paavoa alettiin jo pitämään vanhuudenhöperönä, etenkin suvun nuorempien keskuudessa. Mutta Paavo sai silti pingispalloja.

85: Mitäs muutakaan.

86: No arvaat varmaan, mitä Paavo sai.

87: Niinpä niin...

88: Pingispalloja, pingispalloja, pingispalloja...

89: Suku alkoi kovasti ihmettelemään, kuinka kovakuntoinen Paavo olikaan. Ja kovakuntoisuuden palkka oli pingispallot.

90-vuotiaana Paavo sai tavalliseen tapaansa pingispalloja...

Miksi vitussa pingispalloja?

Miksi helvetissä Paavo halusi pingispalloja? Mietipä hetki... Kenties hän rakensi nistä valtavaa asetta, jolla pystyi valloittamaan maailman? Tai ehkä halusi järjestää joskus maailman isoimman pingispallomaailmanmestaruuskilpailun? Kuka tietää?

91: Pingispalloja...

92: Pingispalloja...

93: Pingis... joo, tuskinpa lahjat yllättävät...

94-v ja pingispalloja edelleen...

95-vuotissynttäreillään Paavo sai pingispalloja. Hänestä oli tullut myös isoisoisoisä.

96: Hieman entistä väsyneempi ja vanhempi Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

97: Pingispalloja.

98-vuotta tuli täyteen ja koko suku toi vanhalle ja edelleen hyväkuntoiselle isoisoisoisälle lahjaksi pingispalloja. Ne auttoivat häntä edelleen jaksamaan.

99-vuotiaana Paavo sai pingispalloja...

Sitten tapahtui jotain merkittävää... Vain viikkoa ennemmin satavuotissynttäreitä Paavon pumppu petti ja hän joutui sairaalaan. Kuuden päivän kuluttua Paavo makasi kuolinvuoteellaan vedellen viimeisiä henkäyksiään. Koko valtava suku, joka kaikki oli lähtöisin hänestä, oli kokoontunut isän, ukin, isoisoisän tai isoisoisoisän ympärille.

"Isä?" tiedusteli Paavon poika. "Niin...?" "Tuota... nyt kun on varmaa, ettet enää elä kauaa, niin voitko kertoa meille, miksi helvetissä sinä keräsit niitä pingispalloja? Nyt olisi varmasti se aika."

Paavo myhäili ja hymyili, silmät kiinni. Hän vastasi:

"No kun minä..."

Yllättäen puheen katkaisi hänen huutonsa. Paavo oli poissa, eikä kukaan koskaan saanut tietää, mihin hän tarvitsi palloja.

...

Häh häh, vituttiko, kun luit näin pitkän vitsin, joka ei varmasti naurattanut sinua yhtään? Niin pitikin! Naurut saat, kun kerrot tämän kavereilles




Jesh!!!Maanantai 21.07.2008 16:54

JOS VOISIT SAADA..

1. Ihan mitkä tahansa hiukset, niin minkälaiset ne olisi?
-Punaset ja silkkiset ja kiiltävät

2. Minkä tahansa lemmikin, mikä se olisi?
- Papukaija tai sit joku pikkunen koira

3. Kenet tahansa poikaystäväksesi, kuka se olisi?
- empä taida täällä sitä kertoa

4. Lento-, ajatusten luku- tai näkymättömyystaidon, minkä niistä ottaisit?
- Lento tai ajatustenluku en o varma

MINKÄLAINEN ON OLOSI..

1. Parhaitten ystäviesi seurassa?
- Iloinen

2. Tällä hetkellä?
- Nälkä!!!

3. Ihastuksesi seurassa?
- Sekooan, ei vaan mietin vähän enemmän mitä sanon/teen

4. Vihamiehesi seurassa?
- Miten mä tähän jouduin

MITÄ SANOISIT JOS..

1. Heräät keskellä yötä siihen, että ystäväsi heittää päällesi kaalikääryleitä?
- Wtf?! Hahaa täältä tulee rinkeleitä *heittää rinkeleitä*

2. Isäsi sanoo, että hän on kyllästynyt elämään ja sanoo lähtevänsä etsimään Alaskasta onneaan?
- Alaskaan? Mikset vaikka suoraan kiinaan

3. Huomaat olevasi raskaana?
- Voi ei, äiti lupas et saan selkääni, enpä taida mennä ihan heti kotiin

4. Suuri rakkautesi polvistuu koulussa eteesi ja vannoo ikuista rakkautta sinua kohtaan?
- menisin ihan sanattomaks varmaa

5. Löytäisit sänkysi alta salaisen reitin maan alle, kulkisit sitä eteenpäin ja päätyisit sitten mäkkäriin?
- Oisin halunnu mielummin heseen

VASTAA TOTUUDENMUKAISESTI SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN

1. Seurusteletko?
- en

2. Kaipaatko menneisyyttäsi?
- harvoin

3. Ketä halaisit nyt jos saisit halata ketä vaan?
- vaikka ketä.

4. Onko sinulla outoja tapoja? Mitä?
- mullako outoja tapoja ? älähän nyt hulluja puhu ! O.o

5. Entä mielihaluja?
- haluun korsetin(ei mitään nykyaikasta vaan semmosen 1700-1800 luvun sD)

6. Oletko liian kiltti ihmisille?
- Liian usein

7. Minkävärinen on päiväpeittosi sängyssäsi?
- semmonen sekavärinen kukkatsydeemi

8. Montako ihmistä on kanssasi samassa tilassa nyt?
- ei oo, toises huonees on mummi

Viimeisintä:

Viimeisin alkoholijuoma: en juo, oon absolutisti
Viimeisin autoajelu: riksun assalle
Viimeisin nähty elokuva: Nalle Puh: Yhtä juhlaa
Viimeisin puhelinsoitto: Äitille <3
Viimeisin soitettu cd: tais olla Aoc:n Voittaja
Viimeisin itku: en muista


Oletko koskaan -juttua:

Oletko koskaan deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? - een
Oletko koskaan joutunut tekemisiin poliisin kanssa? - en. (vielä)
Oletko ollut vastakkaisen sukupuolen kanssa suihkussa? - en.
Oletko koskaan uinut alastomana? - en vielä ainakaan
Oletko koskaan ollut TV:ssä? - en, lehdessä kyllä monestikki
Oletko koskaan suudellut jotakuta ja katunut sitä? - en
Oletko koskaan nähnyt eroottista unta jostain tuntemastasi tyypistä? - en sanois eroottiseks
Oletko koskaan lemmiskellyt pyörremyrskyn keskellä? - haha, no en !
Oletko koskaan kirjoittanut päiväkirjaa? - kyllä vaan, vieläkin

3 Valintaa:

1. Musta vai valkea: musta !
2. Kuuma vai kylmä: hot.
3. Suklaa vai vanilja: suklaa <3 naammm.

1 asia, jota kadut: jaah, ei tuu nyt mieleen.

2. Oletko ikinä luntannut? - jeps, sain kokeest 10-

3. Oletko ikinä suuttunut tai huutanut opettajalle? - en. oon niin nössö :(

4. Oletko ikinä varastanut? - joo, pakko tunnustaa, mut siit on kauan

5. Oletko ikinä ostanut kortsuja? - ei oo ollu käyttöä.

6. Oletko ikinä ollut kännissä? - en

7. oletko ikinä lyönyt ketää? -korkeintaan pienenä kun tapeltiin sisarusten kaa

8. Oletko ikinä lintsannut? - oon, ei ollu bussirahaa

9. Oletko ikinä valehdellut pahasti? - ainahan nyt pieniä valkosia valheita..:/

10. Oletko ikinä karannut kotoa? - Kerran pienempänä.

11. Oletko ikinä ollut nälkälakossa? - een

12. Oletko ikinä ostanut kaupasta viinaa tai tupakkaa ala-ikäisenä? - en.

13. Oletko ikinä mennyt ala-ikäisenä baariin? - en.

14. Oletko ikinä syönyt lääkkeitä yli suosituksen? - en.

15. Oletko ikinä lyönyt ketään turpiin? - en.

16. Oletko ikinä varastanut? - täähän kysyttii jo.

17. Oletko ikinä tehnyt ilkivaltaa? - een, enhän nyt minä

18. Oletko ikinä oksentanut tahallisesti? - en.

19. Oletko ikinä ollut masentunut? - oon toipumassa.

20. Oletko ikinä vihannut ketään? - kyllä.

S I N Ä
Nimikirjaimesi?: M-H.K
Minä viikonpäivänä synnyit?: Lauantai
Opiskeletko jotain?: Lukioon meen

M I E L I P I T E E T
Pidätkö enemmän lumisateesta vai vesisateesta?: lumisade <3
Mistä musiikista pidät?:gospeli ja pop.
Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?: kesä, ja loppukevät. no kesäl on mun synttärit ja loppukevät kun sillon ei oo liian kuuma eikä liian kylmä.
Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon?: ei nyt tuu mieleen
Minkälaisista elokuvista pidät?: Kaikist paitsi kauhu

S U H T E E T
Keitä kuuluu perheeseesi?: äiti, iskä, isäpuoli, sisko, veli, koira, 2 marsuu, kani
Minkälaisessa seurassa viihdyt?: rennossa. hauskassa.
Tunnetko paljon ihmisiä?: aika vähän

F R E E T I M E
Pidätkö piirtämisestä?: <33
Pyöräiletkö paljon?: aika paljon
Mitä musiikki merkitsee sinulle?: musiikki on tärkee osa mun päivää
Harrastatko mitään vakituisesti?: viulunsoittoa, teatteria ja ens viikol alkaa ratsastus
Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen?: ens viikol alkaa jo

H A A V E E T
Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää?: päiväkerrallaan.
Mihin suurin haaveesi liittyy?: musiikkiin. laulamiseen. Näyttelelmiseen
Kerro jokin pieni mukava toiveesi?: saada kissa

V I I M E K S I
Join: mehuu aamulla
Tipuin tuolilta: en muista, puusta kyllä tipuin viimeks 3.5 mutta sitähän ei kysytty
Itkin: enmämuista.
Nauroin:luin yhtä juttuu, päiväkirjastani minkä kopsin

K Y S Y M Y K S I Ä
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt?: en keneltäkään.
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa?: en.
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden?: een
Oletko löytänyt netistä kavereita?: yhen
Mitä kappaletta kuuntelet nyt?: jotain mitä radiodeistä tulee

O N K O
Vika aina sinussa?: ei tietenkään!!!
Sinulla lainkaan tapoja?: riippuu tilanteesta ;)
Sinua kohdeltu huonosti?: on ja ei
Sinulla pelkoja?: on.

K Y S Y M Y K S I Ä
Rakastatko ystäviäsi?: <3
Kelle puhuit viimeksi messengerissä?: saulille
Paras sarja ikinä?: c.s.i ja gossip girl

No pöh se loppu jo :(

LoltzSunnuntai 20.07.2008 19:57

-Jos huutaisit yhtä mittaa kahdeksan vuotta, seitsemän
kuukautta ja kuusi päivää, tuottaisit tarpeeksi äänienergiaa
lämmittääksesi yhden kupin kahvia. (Tuskinpa moinen on sen arvoista..)


-Jos piereskelisit tauotta kuusi vuotta ja yhdeksän kuukautta,
tuottaisit tarvittavan määrän kaasua saadaksesi aikaan pienen
atomipommin energian. (Mitä mä tekisin atomipommilla?)


-Ihmissydän pumppaa sellaisella paineella, että jos se
pumppaisi veren ruumiin ulkopuolelle, verivana ulottuisi yli yhdeksän
metrin päähän. (Ohhoh!)


-Sian orgasmi kestää kolmekymmentä minuuttia. (Miten tää on selvitetty?)


-Torakka pystyy elämään yhdeksän päivää ilman päätä,
ennen kuin se kuolee nälkään. (Entäs janoon?)


-Kun hakkaat päätäsi seinään, käytät 150 kaloria tunnissa. (Ja saat kivan päänsäryn, miten ois mennääks heti?)


-Rukoilijasirkkauros ei pysty pariutumaan kunnolla,
mikäli sen pää on kiinni vartalossa. Naaras tekee aloitteen seksiin
repimällä uroksen pään irti. ("Kultaaa, olen kotona! Mitä helv..?!")


-Täi pystyy hyppäämään 350 kertaa ruumiinsa pituuden
verran. Ihmisellä sama tarkoittaisi sitä, että pystyisi hyppäämään
jalkapallokentän pituisen matkan. (Nopeaa liikkumista)


-Kissakalalla on yli 27 000 makunystyrää. (Mikä voi maistua niin hyvältä kala-altaan pohjalla?!)


-Jotkin leijonat parittelevat yli 50 kertaa päivässä.
(Taitaa olla paikat hellinä semmosen määrän jälkeen)


-Perhoset maistavat jaloillaan. (Tämän olenkin aina halunnut tietää...)


-Ihmisen voimakkain lihas on kieli. (Jesh...)


-Oikeakätiset ihmiset elävät keskimäärin yhdeksän
vuotta pitempään kuin vasenkätiset. (Jos olet molempikätinen, puolittuuko ero?)


-Norsut ovat ainoita eläimiä, jotka eivät osaa hypätä.
(No, sehän on oikeastaan pelkästään hyvä juttu...)


-Kissan virtsa hohtaa mustassa valossa.
(Kenelle on maksettu tämän asian selvittämisestä?!)

-Strutsin silmä on suurempi kuin sen aivot. (Tunnen
joitakin tällaisia ihmisiä.)


-Meritähdellä ei ole aivoja. (Kas, tunnen joitakin tällaisiakin ihmisiä!)


-Ihmiset ja delfiinit ovat ainoita eläinlajeja, jotka
harrastavat seksiä saadakseen siitä mielihyvää. (Delfiinit? Wtf?)


Nonniin. Jos hymyilit edes kerran luettuasi yllä olevan, on sinun
vuorosi levittää tyhmyyttä ja lähettää tämä niille, joiden haluat
hymyilevän tai kenties jopa naurahtavan. Anti mennä!





vielä on kesää jäljellä...Sunnuntai 20.07.2008 19:30

eli noin 2-3 viikkoo on vielä lomaa, sitten alkaa lukio minullakin (kuten varmaan monilla muillakin) useimmilla mun ikäsillä alkaa varmasti jo toinen lukio/amis vuosi mulla vasta ensimmäinen. Toivon että mulla olis kivoja opiskelukavereita ja et saisin paljon ystävii kun tällä hetkellä niitä ei hääppöisemmin ole, pari kaverii mut ei sen enempää. kahen viikon päästä alkaa ratsastustunnit, hehe 17v ja alkeisryhmä eheh. Samaan ryhmään varmaan meen mun 12v systerin kaa. Pian pitää vissiin lähtee reppuostoksille ennekuin Dakinet loppuu kesken :D ja muutenki ostaa jotai koulutarvikkeit, kynii penaali jne. Pelasin just manga creator pelii, on muuten hyvä peli, oon saanu(heh) kolme sivuu mangaa valmiiks, paitsi se on sillee hassuu et ne hahmot on valmiita joten se on vähä huijausta, et siin tyyliin tarinan voi keksii itte loput on valmiina, pitää varmaa opetella piirtää itte tota mangaa. Sit voi sanoo rehellisesti et on ihan ite tehny. en oo muuten vielkään päässy lintsille, mennään mitä luultavimmin ens viikol. Toivottavasti ei sada, sinä päivänä kun mennään. Mut ei mulla muuta asiaa oo tänää, kommentoikaa jos haluutte :)

Moooi!!!Tiistai 15.07.2008 01:22

tarkkailkaa muuten mun kuvii muutoksia luvassa, huomenna nimittäin hiukset vaihtaa väriä, mutta en kerro minkä värisiks joten tarkkailkaa kuvia lisäilen heti kun on hiukset kuivunu. kävin tänää ostaa värin, piti ostaa kaks purkkii kun on niin paksut hiukset. Tänään pidettiin synttärit sain ihan kivasti rahaa, käyn huomen ostaa digikameran ja äiti ostaa mulle lahjaks uuen kännyn, ku vanha on ihan kakkana. Mut ei tänään muuta, tarkkailkaa mun uusii kuvii :)

mo ro !Keskiviikko 02.07.2008 17:45

tääl taas. nyt kun oon saanu tietää mihin pääsin nii loma pääs alkaa kunnolla. Ei tarvii stressaa. Mistään. Ees lukio kirjoista, kun ei tarvi ite ostaa kaikkii. Nyt kun pääsis pian lintsille en oo ollu varmaa 2-4 vuoteen. Iloitsen aika pienistä asioista, mutta ihan hyvä kai... Ei tarvii järkkää mitään kauheen isoo et tulee iloseks. halvat huvit välillä ilmaset xD elämä on raitellaan hih. huonekin on siisti, ei tarvii hyppii ties minkä yli et pääsee omaan sänkyyn. ihanaa kun alko nyt aurinko paistaa eikä sada koko ajan niinku viimekuus olis kiva jos tulis helteinen heinäkuu. Ja sittenhän mul on 13.7 17v synttärit. Sinänsä ihan kiva kuukausi siis tulossa, kuhan ei sada. Hirveesti, pieni yks tai kaks sadekuuroo ei haittaa, mut ei mitään kauheita monsuuneja enää, viimekuussa olleet riitti, mulle ainaki. mut eipä mulla muuta tänään. näitä mun päiväkirja juttuiki saa sit kommentoida, jos haluu.

Jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee!!!Maanantai 16.06.2008 18:21

mä pääsin, mä pääsin, mä pääsin!!!!! siis tuli tänään postia hyvinkäältä ja tieto et oon päässy hyvinkään yhteiskoulun lukioon ja taidelinjalle! eli tuleva koulu on hyvinkään yhteiskoulun lukio ja luokka 08b
Jess!
(anteeks kaikki huutomerkit, oon vaan niin innoissani)

se on loppu nyPerjantai 30.05.2008 23:37

ny se loppu... siis koulu. ihan kivaa mutta pystyn lomailee kunnol vast kun yhteishaun tulokset on tullu. ens viikol alkaa leiri, isosena viis päivää, voi jee eka 7-10v ja sit 11-15v voi tuska, noei ihan kivaa se on... ainakin ollu ennen. Nyt on kyl tyhjä olo kun puskis on ohi. mutta HYVÄÄ KESÄLOMAA KAIKILLE! jotka luette tätä, viettäkää rentouttava kesä, niin minä aijon tehdä. <33

Moooooi!Torstai 22.05.2008 21:10

enää viikko kouluu. mikä ilo :D mut en pysty lomailee kunnolla ennen ko oon saanu tiedon siitä mihin pääsen opiskelee, toivottavasti pääsen Hyvinkään yhteiskoulun lukioon. mut eipä mulla muuta :)

pölläsin pauliinaltLauantai 19.04.2008 02:15

Jos rastitat vähintään 20, olet todellinen blondi

[x] Purukumi on tippunut suustasi kun olet puhunut.
[x] Purukumi on tippunut suustasi kun ET OLE puhunut.
[] Olet kävellyt päin lasiovea/ikkunaa.
[x] Olet hypännyt liikkuvasta kulkuvälineestä pois/siihen.
[x] Olet ajatellut jotain hauskaa ja nauranut, niin että muut katsoivat sinua oudosti.
Tähän mennessä:4

[ ] Olet kävellyt päin puuta.
[x ] Olet yrittänyt nuolla kyynärpäätäsi.
[ x] Et tiennyt, että Aakkoset ja Tuiki Tuiki Tähtönen ovat samat rytmiltään.
[] Yritit juuri laulaa niitä.
Tähän mennessä:6

[x] Olet kompastunut kengännauhaasi ja kaatunut.
[ x] Olet tukehtunut omaan sylkeesi.
[ x] Olet nähnyt Matrixin etkä vieläkään tajua sitä.
[x ] Olet/olit blondi.
[x] Muut ovat sanoneet sinua hitaaksi.
Tähän mennessä:11

[ x] Olet vahingossa saanut jotain syttymään tuleen.
[ x] Olet yrittänyt juoda jotain, mutta se onkin tullut nenästäsi.
[ x] Olet kuolannut nukkuessasi
[x] Olet nukahtanut tunnilla.
Tähän mennessä:15

[x] Joskus huomaat, ettet ajattele.
[x] Olet ollut kertomassa jotain, mutta sitten unohdatkin, mikä juttu oli.
[ x] Muut kävelevät usein luotasi pois pyöräytellen silmiään.
[ ] Sinua pyydetään usein käyttämään sisäistä ääntäsi
[x] Käytät sormia laskiessasi helppoja laskuja, esim. 7+9
Tähän mennessä: 19

[ ] Olet syönyt ötökän.
[x] Teet tätä galluppia vaikka sinun pitäisi tehdä jotain tärkeää.
[x] Olet pukenut vaatteita väärin päin.
[x] Olet etsinyt jotain kaikkialta ja tajunnut, että asia olikin kädessäsi tai taskussasi.
Tähän mennessä: 22

[ x] Olet lähettänyt ketjukirjeitä, koska pelkäsit "jos et lähetä tätä"-kohdan kirousta.
[x] Olet tiputtanut astioita.
[x] Käytät sanaa "fiksu"
[x] Käytät sanaa "makeeta"
Tähän mennessä: 26

[ ] Näet kuolleita ihmisiä ja he ovat ainoat kaverisi.
[ ] Kaverisi eivät kiroile.
[ x] Kallistat päätäsi kun olet hämillasi.
[x] Olet tippunut tuolilta.
[x ] Olet kaatunut tuolin kanssa kotona / Julkisella paikalla
Tähän mennessä: 29

[x] Yrität maatessasi löytää katosta kuvioita.
[x] Sanot "öö" useita kertoja päivässä.
[x] Jos joku kaverisi sanoo jotain hauskaa ja muut alkaa nauramaan, et älyä asiaa mutta alat nauramaan.
tähän mennessä:32
krmh... oon ilmeisesti TÄYS blondi, IHQuu