IRC-Galleria

ihanaa, viikonloppu =DPerjantai 17.04.2009 18:53

[Ei aihetta]Lauantai 11.04.2009 17:33

jeps, makkarit vaihettu, pitää viellä jossain vaiheessa aleksin vanhaan huoneeseen laittaa uudet tapetit, niin siitä tulee siisti, parvekelasitkin pesty huonolla menestyksellä mä vaan en osaa :D

[Ei aihetta]Perjantai 20.03.2009 19:19

Kissa pihalle (miehen kertomus)

Olimme pukeutuneet ja valmiit lähtemään kutsuille.
Yövalo ja puhelinvastaaja olivat päällä, peitimme
papukaijan häkin ja
laitoimme kissan takapihalle. Soitimme taksin, joka
saapuikin pian.

Avatessamme etuoven kissa livahti sisälle. Emme halunneet
kissan
olevan
sisällä, koska se yritti aina jahdata papukaijaa. Juoksin
kissan
perässä
yläkertaan.

Vaimoni meni jo taksiin.

Hän ei kuitenkaan halunnut taksinkuljettajan tietävän,
että talo olisi
tyhjänä, niinpä hän sanoi miehen tulevan pian. 'Hän meni
vain
sanomaan
hyvää
yötä äidilleni.' selitti vaimoni.

Pääsin taksiin parin minuutin kuluttua. Anteeksi, että
jouduitte
odottamaan', sanoin kuljettajalle, 'mutta se typerä narttu
oli
piilossa
sängyn alla. Jouduin ronkkimaan sen pois sieltä
hiilihangolla. Se
yritti
vielä karata, mutta sain onneksi kiinni niskasta. Sitten
minun oli
pakko
kääriä se huopaan, ettei se raapisi minua. Mutta onnistuin
lopulta
raahata
sen niskaperseotteella alakertaan, heitin takapihalle ja
suljin oven!'

Tässä kohdassa taksi törmäsi parkkeerattuun autoon.

**********************
kukaan ei meinannu uskaltaa korkata kakkua :D

Aleksi 2 vuotta <3Sunnuntai 08.03.2009 09:02

:DTiistai 03.03.2009 19:03

Tässä minun tarinani, poista siis tämä ja korvaa se omallasi. Vastaukset kohtiin 1-6 löydät alapuolelta. Onneksi tämä tarina ei ole tosi... :)

Tarinani siis tässä:

Hei äiti ja isä! Olen nyt täällä Ulkohuussissa Kännäämässä Kylähullun kanssa. Meillä on tosi hauskaa, seuraavaksi aloitamme kapakkatappelun ja Menemme sänkyyn Älä ole huolissasi. Terveisin, Kaisa
P.S. Olen liittynyt outoon uskontoryhmään

Tässä siis pohja, johon löydät vastaukset alapuolelta.Eli valise oikea vaihtoehto ja kirjoita sen perässä oleva määritelmä kohtiin 1-6. Mikä on siis sinun tarinas??


Hei äiti/isä! Olen nyt täällä 1. _____ 2.______ 3._______ kanssa. Meillä on tosi hauskaa, seuraavaksi 4._____ ja 5.______. Älä ole huolissasi. Terveisin, (nimesi)
P.S. 6._______


1. LEMPI TV-OHJELMASI? (vain yksi!)

Huippumalli haussa- Strippiklubilla
Simpsonit- Puuhamaassa
Muumit- Hullujen huoneella
O.C.- Pornokaupassa
Gossip Girl- Keijo Koon keikalla
Serranon perhe- Baarissa
Idols (Suomen) - Kirkossa
American Idols- Hollywoodissa
Ruma Betty- Ulkohuussissa
Salatut Elämät- Kaverin kämpillä
Jokin muu- Rehtorin kansliassa
En katso telkkaria- Kaatopaikalla

2. MILLAISTA MUSAA RAKASTAT?

Rockia- Panemassa
Hiphoppia/rappia- Vetämässä pilveä
Poppia- Kännäämässä
Iskelmää- Yrittämässä itsemurhaa
Klassista- Lapioimassa paskaa
J-poppia tai J-rockia- Suunnittelemassa murtoa
Lastenlauluja- Vonkaamassa seksiä
Heviä- Soittamassa pilapuheluita
Jotakin muuta- Maalaamassa pinkkejä pupuja

3.ENTÄ MITÄ MUSAA ET VOI SIETÄÄ?

Rockia- Mummosi
Hiphoppia/rappia- Poika/Tyttöystäväsi
Poppia- Presidentin
Iskelmää- Kylän ainoan homon
Klassista- Kylähullun
J-poppia tai J-rockia- Koulun pahimman nörtin
Lastenlauluja- Sen paskanhajuisen luuserin
Heviä- Ihastuksesi
Jotakin muuta- Naapurin sedän

4.Nimesi alkukirjain?
A-E- Raiskaamme tuon juopon
F-J-
K-O- aloitamme kapakkatappelun
P-T- Viillämme ranteet auki
U-Z- Menemme pelottelemaan ihmisiä
Å-Ö- Myyme hasista

5.MIKÄ LEMMIKKI SINULLA ON/JOS SINULLA EI OLE,NIIN MINKÄ TAHTOISIT?

Koira-Menemme sänkyyn
Kissa-Nukahdamme katuojaan
Hevonen-Varastamme viinaa
Papukaija tai undulaatti- Huutelemme typeryyksiä
Jyrsijä-Kiusaamme pikkulapsia
Kala-Pakenemme FBI:ta
Matelija- Juoksentelemme ympäriinsä alasti
Joku muu- Yrjöämme poliisin syliin

6.MINKÄ VÄRINEN PAITA SINULLA ON NYT?

Valkoinen- Tuon kyllä ekstaasia sinullekin
Musta- Olen raskaana
Punainen- Sillä on isot pallit
Sininen- Järjestin sinulle treffit erään pummin kanssa
Vihreä- Onko rikos lähennellä 70-vuotiasta vaaria?
Pinkki- Mun stringit hiertää persvakoa
Ruskea- Haista vittu
Joku muu- Olen liittynyt outoon uskontoryhmään

:DTorstai 19.02.2009 19:17

http://pelkotilat.org/?Viihde_Ryyppykaverilaskuri



Sarita - Kaisa: 16%

Kaisa tekee oharit viinanhakureissullaan ja häipyy omille teilleen juomaan. Sarita jää puremaan kynsiään.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: taskulämmin kossu

Kaisa - Hanna: 24%

Joukon selvimmäksi äänestetty Hanna lähetetään viinakauppaan, mutta tämä sammuu jo paluumatkalla, ja joku pitkäkyntinen ohikulkija nappaa viinat parempaan talteen.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: jakin maitoa viskillä ja minttuviinalla

Laura - Kaisa: 83%

Hoiputte kännissä tiellä, olutrekka ajaa ojaan väistäessään, ja juotavaa on sitten tarjolla kuin sieniä sateen jälkeen.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: vappuhenkinen tinneri (paljon rusinoita)

Kaisa - Iida: 46%

Iida sammuu aivan liian varhain, joten illasta tulee varsin kuiva.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: caipiroska

Mirva - Kaisa: 30%

Viimeinen viinapullo ottaa ja särkyy tuhannen pirstaksi, kun Kaisa kännissä kompuroidessaan tönäisee sitä ahterillaan.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: jallukola

Kaisa - Jenni: 38%

Illanvietto venähtääkin lähes parin vuorokauden mittaiseksi hillittömäksi tinaamiseksi, ja molemmat saavat pahimmat morkkikset ja pelkotilat miesmuistiin. Jenni pelkää menettävänsä järkensä.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: saksalainen halpisolut

vähän nauroin ;DKeskiviikko 18.02.2009 22:54


>
>
> Miksi jumala loi hiivasienen?
> -Että nainen tietäisi, mitä on elää ärsyttävän vitun kanssa.
>
> -Tapahtui puistossa: Tyttö kuiskas: 'Ota silmälasit pois, ne raapii mun
> reisiä'.
> Hetken kuluttua tyttö kuiskas: 'Laita lasit takaisin, sä nuolet
> nurmikkoa.'
>
> -Opettaja kysyi Kallelta: Miksi sinulla on kissa mukana?
> Kalle itkien: No, kuulin posteljoonin sanovan äidille, että heti kun
> poikasi
> lähtee kouluun, mä syön sun mirrisi.
>
> -Mies ajatteli ottaa näkäräisen, mutta vaimo kielsi: Jos otat, et saa
> pimpsaa illalla.
> Mies meni mietteliään näköiseksi. Tovin kuluttua vaimo kysyi: Mitä sinä
> mietit?
> -Yritän tässä vain tehdä valintaa kaksitoista vuotta vanhan viskin ja
> viisikymmentä vuotta vanhan vitun välillä.
>
> -Miksi Jumala loi miehille peniksen? Jotta olisi edes yksi keino saada
> nainen hiljaiseksi.
>
> -Mitä yhteistä on naisilla ja kondomeilla?
> -Molemmat viettävät enemmän aikaa lompakollasi kuin munallasi.
>
> -Pohjalainen miniä vaati myötäjäisiä:
> Uusi Mersu, 30 000e rahaa, vehkeen pitää olla 20cm.
> Appiukko: Auton saat, rahat on, mutta pätkimähän meillä ei ruveta!
>
> -Mummo kaahasi rollaattorilla ympäri vanhainkodin käytäviä. Pappa seisoi
> kulli pystyssä ovensuussa johon mummo tokaisi: 'Ässh, taasko
> puhallusratsia...?'
> -Naisten pikkuhousuja valmistavan firman mainos: Ehkä meidän
> tuotteemme ei
> ole maailman parasta tavaraa, mutta kuitenkin hyvin lähellä sitä.
>
> -Jos peniksesi on kananlihalla niin mitä teet?
> -Vedä se kanasta ulos ja mieti onko seksielämäsi jotenkin pielessä.
>
> -NIKSIPIRKKA. Raahaa vittumainen ämmä kovalla pakkasella suolle. Sido
> ranteet nilkkoihin ja nosta akan perse pystyyn. Näin syntyy hirville
> näppärä
> nuolukivi.
>
> -Kenen kulli ei seiso, kenen sperma ei lennä? Kuka on lähtenyt leikkiin
> tyhjin pussein? On aika äänestää ulos VELTOIN LENKKI!
>
> -Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että punoitus peniksenne päässä ei
> ollutkaan syöpä, vaan huulipunaa. Pahoittelemme turhaa amputointia.
> Oikein
> hyvää jatkoa.
>
> -Mies sanoi vaimolleen: Postinkantaja kehuu panneensa tämän talon kaikkia
> naisia, paitsi yhtä. Johon vaimo: Se on tietenkin se B-rapun nirppanokka.
>
> -Renki veti käteen pellon laidalla. Mälli lensi piikkilanka-aitaan ja jäi
> siihen kieppumaan. Renki tokaisi:
> -Pojastahan olisi tullut kelpo voimistelija.
>
> -Basisti vaimoineen ajoi Turusta kohti Poria. Mies pisti kätensä vaimon
> housuihin, johon vaimo: 'Voit mennä pidemmällekin'. Basisti ajoi Vaasaan.
>
> -Mies toiselle: Miten on mahdollista, että vaimoni näkee vaalean
> hiuksen 20
> metrin päästä, mutta ei autotallin ovea kahdesta metristä.
>
> -Kissa ja kananmuna kävelivät rannalla. Kissa putosi veteen ja muna
> nauroi
> makeasti. Tarinan opetus: Missä märkä mirri siellä iloinen muna.
>
> -Kaksi avioparia päätti piristää seksielämäänsä parinvaihdolla. Tunnin
> kiihkeiden lemmenleikkien jälkeen toinen rouvista totesi: Mitenköhän
> pojilla
> mahtaa mennä.
>
> -Nainen kysyi taksilta: Voiko maksaa luonnossa ja nosti hameen korviin.
> Taksikuski kysyi: Onko pienempää? Nainen pyllisti ja tähän kuski
> tokaisi:
> Ei
> käy ruotsin valuutta!
>
> -Äiti ja tytär perustivat antiikkiliikkeen, jonka nimeksi tuli Vanha
> tavara
> ja posliini.
>
> -Mitä vastaat naiselle joka katsoo syvästi silmiisi ja sanoo:
> 'Gligläägö glug glieglä glaigli'. Vastaat tietysti: -Tottakai sun pitää
> niellä kaikki.
>
> -Muna ja kana makasivat sängyllä seksin jälkeen. Muna poltteli
> tyytyväisenä
> tupakkaa ja kana oli hyvin nyrpeän oloinen. Kumpi tuli ensin; muna vai
> kana?
>
> - On tärkeää löytää mies joka: 1. Kokkaa ja tekee töitä. 2 Saa nauramaan.
> 3. Johon voi luottaa. 4. On hyvä sängyssä. 5. Ja että nämä neljä miestä
> eivät tunne toisiaan.
>
> -Jos nainen on miehen mielestä syötävän näköinen, tarkoittaako se että
> nainen näyttää suuhun pantavalta?
>
> -Miksi joulupukilla on niin isot pussit? -Se tulee vain kerran vuodessa.
>
> -Mikä on nimeltään ylipainoinen ja alkoholisoitunut ilotyttö? -
> Monityydytetty rasvahappo.
>
> -Mikä tulee, kun ri
> steytetään ilotyttö ja haudankaivaja?
> -Hymykuoppa.
>
> -Mitä yhteistä on blondilla ja tuulilasinpyyhkijällä?
> -Molemmat vinkuvat kuivina.
>
> -Miksi naisjääkiekkoilijoilla täytyy olla munasuojat?
> -Ettei tuomarin tarvitse ihmetellä, että 'mihin vittuun se kiekko
> katosi'.
>
> -Miksi yläpään tukka tulee harmaaksi paljon aikaisemmin kuin alapään
> tukka?
> -Yläpään tukka on noin kolmetoista vuotta alatukkaa vanhempi.
>
> -Pikku Kalle yllätti äidin ja isän makuuhuoneesta ja sanoi: 'Ja minua
> oltiin
> viemässä psykologille kun imin peukaloa kuusi vuotiaaksi asti!'
>
> -Porvoossa menee mummojen vanhainkodin ohi Tulliportinkatu. Osoite
> muuttuu
> mukavaksi, kun luet takaperin sanan 'tulliportin'.
>
> -Mitä eroa on insinöörillä ja esinahkalla?
> -Esinahka ymmärtää vetäytyä taakse, kun ryhdytään tosihommiin.
>
> -Miksi blondit käyttävät pikkuhousuja?
> -Ne lämmittävät mukavasti nilkkoja.
>
> -Nainen sai lahjaksi pikkuhousut joiden lahkeissa luki: Hyvää Joulua ja
> toisessa Hyvää Uutta vuotta. Nainen vastasi: Tervetuloa käymään pyhien
> välissä.
>
> -Latvian jääkiekon ykkösketju: Pilus Klitoris (LW), Anus Ruvels (C) ja
> Vilautas Munias (RW). Pakit: Kalus Kirvelevs ja Stondis Kadoksis.
> Valmentaja: Hoidas Sankkeris.
>
> -Miten saa kolmiosta viivan?
> -Ajamalla karvat pois.