IRC-Galleria

^Ballo^

^Ballo^

One happy balloon..:)

känni horoskoopit..:DSunnuntai 13.05.2007 19:59

Iha totista totta!! (ite oon jousimies..)

Oinas
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta. Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka peet olalla, paitsi siinä vaiheessa, kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot baarin portaissa ja hukkaa kännykkänsä.

Härkä
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät lupsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten pari paukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana. Yleensä löytää kotiin, mutta saattaa toisinaan herätä mukavan lämpöiseltä vessan lattialta.

Kaksonen
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä paljon ja rasittavasti kuin selvänä.Ainoa ero on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä.

Rapu
Rapu ryyppää kalsarikännit kotona, toisinaan lähtee baariin, mutta siellä yleensä muistaa olla siivosti. Joskus menee vähän yli, mutta tiettävästi siitä ei riitä puhuttavaa viikkoa pidempään. Ravut ovat taipuvaisia tissutteluun.

Leijona
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata baarimikkoja, tuskin kattorakenteetkaan jäävät rauhaan. Kunhan vain kaikki huomaavat!

Neitsyt
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa. Estyneestä neitsyestä tulee seksipeto tai vähintään naisten/miesten naurattaja.

Vaaka
Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkin päin, lisäksi meno alkaa yltyä ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienosta lasista pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten vieraassa asunnossa alushousuja etsien.

Skorpioni
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä. Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin eikä unohda tehdä sitä selväksi, olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn, mikäli samaa tyyppiä onkin saapunut iskemään kilpailija.

Jousimies
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan joukkoon,alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju katoaa, (usein myös tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä onnistunein, Jos on huono päivä, saavat sen kanssaryyppäritkin kokea nahoissaan. Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten Hän havahtuu, että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.

Kauris
Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti neuvoja alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle. Uusia ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.

Vesimies
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa useita päiviä putkeen, kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös veskarin lempipuuhaa ja saattaapa vesimies eksyä baaritiskille tilailemaan sitä vettäkin illan viimeisten hitaiden aikaan.

Kalat
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat että muiden. Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä, itku tai naapurin varattu tyyppi.

Nää on parhaita! :)Lauantai 05.05.2007 04:25

Lasten suusta:


Rakkaus tuntuu jaloissa. Ne kävelee sinne päin johon on rakastunut.
MATIAS 6 v.

Iloisena olo tuntuu päässä. Tarkemmin sanoen huulissa, kun nehän vain venyy ja venyy.
JULI 6 v.

Jos ei voi saada lapsia, voi lääkäri tehdä sellaisen koeputkessa. Mutta useimmat lapset on tehty tavallisissa putkissa.
FRED 7 v.

Ei ole oikein hyvä, jos raskaana olevilla naisilla on munalikööriä pissassa.
TOVE 9 v.

Ei vanheneminen ole vaikeaa. Kulkee vain virran mukana.
LINN 6 v.

Kun ihmiset tulevat vanhoiksi, he eivät enää sano että he rakastavat toisiaan. Silloin he kysyvät, että ottaako kahvin kanssa pikkuleipää.
TORD 7 v.

Mulla on viisi mummoa... vaari on vähän kertonut.
PIA 4 v.

Tätien ja setien ruumiissa on se ero, että tätien ruumiissa on enemmän salaisia paikkoja molemmissa päissä.
MIKAEL 6 v.

Naiset koostuvat munasarjoista ja siksi he ajattelevat enemmän.
SIRI 6 v.

Nenä on oikeastaan lihas, jolla hengitetään. Mutta sitä voi myös käyttää rään kuljettamiseen.
EMIL 6 v.

Aivot ovat sitä varten, että hiukset pysyisivät kiinni.
NINA 5 v.

Ihmisellä on monenlaista nahkaa. Esinahka on edessä ja takanahka on takana.
THERESE 6 v.

Jos ei ole hermoja, niin tekee paremmin työtä ja ehtii tehdä enemmän asioita.
HARALD 7 v.

Ihmisen ja eläinten ero on siinä, että kun siat ovat lihoneet tarpeeksi, ne syödään.
ARVID 6 v.

Äidin nimi on kana ja isän nimi on uros, lapset ovat kilejä ja lapsenlapset ovat munia.
STEFAN 6 v.

Jotkut lehmät ovat mustia. Ne ovat maahanmuuttajia.
KARIN 5 v.

Ei lapset tee hölmöjä asioita. Niillä on omat syynsä.
ANNA 7 v.

Isänäideillä ja äidinäideillä on valtavan isot rintaliivit. Ne ovat niin isot, että toiseen kuppiin mahtuu minun takapuoleni kokonaan ja molemmat polvet. Toisessa on tilaa minun veljelle.
KATJA 7 v.

Isoäiti on sellainen, jonka kautta koko suku on tullut ulos. Siksi ei ole niin kummallista, että hänen nahkansa vähän lerppuu.
KRISTINA 7 v.

Vaari on niin vanha, ettei enää muista miksi hän pitää naisista.
TORE 8 v.

Isoisä makaa hautakiven alla. Taputamme häntä kivelle ja kerran kaivoimme maahan sipuleita, että hänellä olisi jotain purtavaa.
SIRI 5 v.

Isoäiti on ollut isoisoäidin mahassa, äiti on ollut isoäidin mahassa ja minä olen ollut äidin mahassa. Mutta minun mahassa on vain lihapullia.
HELENE 6 v.

Kun kello on kaksitoista, kaikki kääntyvät Mekkaan päin ja purevat maton hapsuja.
RAYMOND 7 v.

On tyhmää että täytyy kuolla. Minusta ei ihmisiä tarvitsisi vaihtaa koko ajan. Minä olen sitä mieltä, että jos täällä kerran ollaan niin ollaan sitten.
JOHANNES 8 v.

Muista jeesus siunata kaikkia...juoppojakin
SANNA 6 v.

[Ei aihetta]Perjantai 04.05.2007 14:55

# Millaisella mielellä olet ollut tänään?
-iha ok! ei tunnu yhtää et ois viikonloppu.. elän keskiviikko päivässä.(!?)

# Sano joku pändi jonka musiikkia olet kuunnellut tänään?
-Sonata arcticaa

# Valmistutko lähiaikoina johonkin ammattiin, mihin?
-en vielä piiiiitkään aikaa! (lusmu minä!)

#Ruisleipä vai vaalealeipä?
- ruista sen olla pitää

#Minkä elokuvan haluaisit nähdä?
-vaikka mitä elokuvia mut saw 3 ois iha ykkönen!

#Selailetko koskaan galleriakuvia satunnaisella?
-sillo ku on tylsä elämä vaihe päällä.

# Montako henkilöä sinulla on messengerissä?
- olikoha siellä jotaki 43.

#Mitä tahtoisit saada?
-rahaa, et pääsen muuttaa ja sisustamaan!!! tai oikeesti mä haluun kaiken!

#Oletko puhunut tänään puhelimessa?
- en oo vielä ehtiny! viestiä on laitettu.

#Mitä olet katsonut tänään telkkarista?
-ostosTV:tä. mielenkiintoinen imuri oli tyrkyllä.

#Luettele joitain hyviä bändejä eri genreistä? (esim. pop, rock, hevi, iskelmä ym..)
- ööh, kotiteollisuus, yö, sentenced, janne hurme, kaija koo, solid base, masterboy, In flames JNE!

# Mitä kivaa tänään tapahtui?
-ei vielä mitää erikoista. en oo ehtiny elämään vielä tätä päivää.

#Mitä odotat tällä hetkellä?
-vastauksia et vähä selkenis asiat ja kesää tietty, et pääsis mökille palloilee.<3

#Mitä sinulla tulee mieleen sanasta LÄMPÖ?
- sauna

#Oletko koskaan juonut alkoholia koulussa?
-taidettiin joskus vähä maistella

#Oletko koskaan tappanut eläimiä, jos kyllä niin mitä?
-semmosia vammasia pikku ötököitä!

#Laitoitko nimesi adressiin, joka vaati Seiskan boikotoimista, mr. Lordin kuvan julkaisun takia?
- no en.

# Mitä alkoholijuomaa joit viimeksi?
- nyt täytyyki iha muistella.. lonkero tai kalja..

# Millaiset aurinkolasit sinulla on?
- ostin just uudet. ne on aika isot, peittää koko pään! ihme muoti!!!

#Nimeä 10 asiaa ympäriltäsi?
-tietokone,kännykkä, stereot,lasi,meikkejä,herätyskello,lehtiä,hiuslakka,vaatteita,laukku!

#Mitkä asiat ovat olennaisia päivässäsi?
-nukkuminen,kahvi,tupakki,syöminen,ihmissuhteet

# mene osoitteeseen http://www.pelkotilat.org/?Viihde_Ryyppykaverilaskuri testaa mitä laskuri sanoo sinun ja valitsemasi ystävän ryyppyseurasta. Liitä vastaus tähän.

Krisse - Ballo: 53%

Juhlinta sujuu muuten hyvin, mutta lopulta Ballo palailee reissulta ilman housuja. Krisse on vähällä saada slaagin nauraessaan tilanteelle.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: musta ryssä (kuulostaa lupaavalle...)

# Miten vastaat puhelimeen kun äitisi soittaa sinulle?
-vähä mite sattuu

#Juotko vichy vettä?
- joskus

#Onko sinulla/perheelläsi kesämökkiä, jos kyllä, niin missä?
- joo, risusaaressa

#Kenen kanssa puhuit puhelimessa viimeksi?
-eeviksen

# Seuraatko uutisia?
- joo

# Kolme ärsyttävintä hyönteistä? Miksi?
-hämähäkki,itikka,ampiainen. siks.

# Eläin jota pidit viimeksi sylissäsi?
-varmaa manta kissa.

#Lempiruokasi on?
-kotiruoka.esim makaronilaatikko

[Ei aihetta]Perjantai 27.04.2007 13:55


- Mikä merkkinen auto perheellänne on?
-semmonen mazda 6:nen

-Onko kännykässäsi kamera?
-jep!

-Onko sinulla kuvia, esim ii2:ssa?
-on, yritin just poistaa ne sieltä mut en osannu!

-Kuunteletko tällä hetkellä musiikkia?
-jeees

-Jos kuuntelet, niin mitä?
-Suburban tribe-Masquerade

-Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
-en tiiä, oon iha yksiksee

-Minkä värinen sohva teillä on?
-ruskeat

-Mitä olet syönyt viimeksi?
-korpun.

-Sano joku todella paha ruoka, mitä et ikinä voisi syödä?
-kesäkeitto!

-Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
-eikan

-mitä sanoit?
-meidän auton rekisterinumeron yms.

-Vihaatko ketään?
-no en oikeestaan ketää

-Onko sinulla vihamiehiä?
-kai niitä on..?

-Kenet ottaisit autiolle saarelle mukaan?
-eeviksen. se on niin fiksu et se sais meidät pois sieltä! :)

-Kehtaatko itkeä ystäviesi nähden?
-no joo

-Ikävöitkö ketään?
-jotaki kavereita ketä ei oo piiitkää aikaa nähny.

-Pidätkö koululiikunnasta?
-ala-asteella joo mut sit sen jälkee kaikki oli iha hanurista!

-Osaatko mielestäsi tehdä hyvää ruokaa?
-no ruokaa joo mut en sit siitä hyvästä tiiä.. on kyllä kehuja tullu! :D

-Itketkö usein?
-aika harvoin, mut ku aihetta on niin sit vollotan

-Mikä on tämän hetkinen tunnetilasi?
-aikamoiset täpinät päällä! tänää luvassa grillausta, saunomista ja kaljan ottoa..:P + suomen peli!! \,,/

-Minkälaisia vaatteita pidät?
-no aika normaaleja, kai?

-Pidätkö pimeästä?
-iha ok! riippuu vähä.

-Onko sinulla yöllä jokin yövalo tai lamppu päällä?
-ei, mut monesti jää telkku auki.

-Tiedätkö jo mikä sinusta tulee isona?
-tietäiski.. ei oo löytyny vielä semmosta mielenkiintosta juttua.

-Paras jouluruoka?
-kinkku, perunalaatikko, karjalanpaisti ja sit ne muut salaatit jne.

-Pelkäätkö jotain yli kaiken?
-läheisten menettämistä ja hämähäkkejä!yms.

-Onko sinulla jotain huonoja muistoja lapsuudesta?
-ei ainakaa tuu mitää älyttömän suurta mielee.. tietty jotai semmosia et "mä en saanu nallekarkkeja"

-Inhoatko homoseksuaalisia ihmisiä?
-kuha ne ei mun nenä eessä mitää harrasta, niin iha ok. samapa tuo mulle.

-Tunnetko ketään joka on tehnyt itsemurhan?
-joo

-Miten haluaisit itse kuolla?
-kivuttomasti,nopeesti.

-Mikä on paras suomalainen bändi?
-monia monia. esim, kotiteollisuus o hyvä.

-Kuolisitko mieluummin kylmyyteen vai kuumuuteen?
-kylmyyteen

-Oletko koskaan lyönyt ketään?
-joo..:/

-Onko kukaan lyönyt sinua?
-kerra yks muija vetäs suoraan keskelle otsaan! ihana kuhmu tuli! <3 oi niitä teini aikoja!

-Onko kaikki maitohampaasi lähtenyt jo?
-emt! :D

-Oletko koskaan ollut niin humalassa, ettet muista seuraavana päivänä mitään?
-onha sitä tullu oltua

-Oletko tullut kotiin humalassa?
-joo, ja iha hyvä vaan et kotiin eksyy..:)

-Mitä unta näit viime yönä?
-se oli aika pimee. sain kämpän ja heti hukkasin avaimet sinne...?! sitä sit panikoin koko unen ajan..

-Milloin nauroit viimeksi?
-varmaa eilen. oli kiva päivä.

-Ketä halasit viimeksi?
-baarissa varmaan maria. tai sen ainaki muistan.

-Oletko pitkävihainen?
-riippuu iha. anteeks pyyntö korjaa yleensä asiat.

-Mitä mieltä olet nuorten alkoholinkäytöstä?
-no, oha se.

-Rakkain pehmolelusi?
-semmone koira, sain sen kaks vee!

- Mitä äitisi sanoi sinulle viimeksi?
-en muista.

-Mitä ruokaa mielesi tekee tällä hetkellä eniten?
-ei oikee mitää, mut myöhemmi ois kiva syödä perunoita ja kastiketta

- Minkäväriset silmät sinulla on?
-tummansiniset

- Piirre, joka täytyy ehdottomasti löytyä vastakkaisesta sukupuolesta?
-rehellisyys

- Lempi automerkkisi?
-audi

- Lempivärisi?
-turkoosi, musta, punanen, valkonen

-Lempi autonväri?
-sähkön sininen

-Minkä lemmikin haluaisit KOLMANNEKSI mieluiten?
-pikku possu, sisäsiisti.

- Mitä suosittua lemmikkieläintä et missään nimessä haluaisi?
-hämähäkki tai joku hamsteri. ei järkee.

- Oletko luotettava?
-omasta mielestä ainaki.

-Pidätkö shoppailusta?
-en aina. välillä siinäki touhussa menee järki!

-Ovatko vanhemmat mielestäsi liian tiukkoja?
-ei

olipas se.

[Ei aihetta]Torstai 12.04.2007 16:52

*.Millaisen rekisterinumeron tahtoisit autoosi?
-BAL-000 kuulostaa hyvältä..:)

*.Mitä kasvia voisit alkaa viljelemään?
-tuskin mitää ku ei niistä mitää kasvais mun viljely taidoilla..

* Uskotko, että tosirakkauden voi löytää netistä?
-joillaki onnistaa, ite en syty ajatuksesta

* Mikä olisi ihanin perintö mitä voisit saada vanhemmiltasi?
-kesämökki, ja sen mä saanki.. tai veljien kaa puokkii..:)) jos elän vielä sillon!

* Syötkö aina lautasen tyhjäksi?
-jep, oon ahne! :P

* Oletko nirso?
- no tuota tuota, en mä.

* Mikä oli suosikki kouluaineesi ala-asteella?
-liikunta

* Laulatko saunassa?
- en

* Mikä on mielestäsi kaunein kukka maailmassa?
- ruusu ja auringonkukka

* Pystytkö sanomaan jollekulle kasvotusten "minä rakastan sinua" tarkoittamatta sitä?
- ehkä

* Oletko koskaan ollut sairaalassa?
- monesti

*Kuinka monta televisiosarjaa voit tunnustaa seuraavasi?
- en oikeestaa yhtään. monet hyvät sarjat on loppunu.

*Sinua miellyttävä luku 3-10 välillä?
-2

* Oletko unikeko?
-vähä välillä

*Mistä asioista uneksit mielelläsi?
- kaikesta! elän pilvilinnoissa!

* Miten vietät lauantaisi?
-joskus juhlin, joskus makaan kohmelossa.

* Miten vietät sunnuntaisi?
- joskus makaan kohmelossa, katon töllöä, syön!

*Luetko romaaneja?
- en

* Viihdytkö paljon yksin?
-aika vähän. joskus on hauska palloilla itestään!

* Onko sinulla mitään mahdollisuutta seota lopullisesti päästäsi?
- sekin voi olla mahdollista. ellei näin oo jo tapahtunu!

* Millainen on kaunis maisema?
- semmonen möksä maisema! tulis kesäää!!

*Pitäisikö vankilatuomioita kiristää Suomessa?
- kyllä!!!

*Onko sinua koskaan seurattu/ varjostettu/ vakoiltu?
- mua seurataan kokoajan! pienet vihreät miehet seuraa ja kiusaa!

*Oletko koskaan harrastanut piratismia?
- nuorempana vähä pelleiltiin! ei siitä mitää tullu, ku mä vähä repeilin kokoajan.

*Mikä on hulluin tekosi, mitä olet tehnyt?
-en mä varmaa oo vielä ehtiny tekemään mitää sekoboltsi juttua, mut vielä ehtii!

*Mikä on hulluin teko, jonka voisit tehdä?
- kävis kusemassa kiinanmuurilla.. tai jotai yhtä kivaa.. emt vielä?

*Miten suhtaudut opiskelijoihin?
-nostan hattua jotka jaksaa opiskella loppuun asti..

* Miten suhtaudut eläkeläisiin?
- onhan neki ihmisiä

* Mikä olisi mielestäsi paras tapa viettää eläkepäiviään?
- matkustella. hoitaa lapsenlapsia jos semmosia ois.

* Kuinka monta huonetta on talossa, jossa asut?
-kolme + olohuone

* Millainen olisi unelmatalosi?
- omakotitalo järvenrannalla

*Millainen sää oon mielestäsi aivan ihana?
- aurinkoinen

*Mikä on mielestäsi huvittavin urheilulaji katsoa?
-koripallo, tai ei se huvittava oo vaan tylsä!

* Oletko aktiivinen kuuntelija vai aktiivinen puhuja?
-riippuu, molempia sillee sopivasti!

*Mitkä ovat tällä hetkellä sinun kolme suosikkiväriäsi?
- turkoosi, punanen, musta

*Miltä näyttää unelmadrinkkisi?
- kylmä kalja joka vaahtoaa..nam..:P

* Omistatko kesämökin?
-omistan mä siitä pienen osan..

* Omistatko asuntovaunun tai -auton?
-en mä sitä omista mut pihasta löytyy uuden uutukainen.

* Kerro jotain suhteestasi alkoholiin.
- hyvin se menee alas. se ei petä eikä jätä!

* Oletko koskaan voittanut mitään rahapeleissä?
-pikku summia

*Muuttaisitko tuhansien kilometrien päähän ystävistäsi vain ollaksesi rakkaasi kanssa?
-en mä ukon perässä juoksis, mut muuttaa voisin ja varmaan muutanki kauemmas. hyvät ystävät pysyy aina vaikka asuis kuin kaukana!

*Katso käsiäsi. Mitä näet?
- kuivat sormet!

* Miltä puhelimesi näyttää?
-räväkkään punaselta!

* Mikä on mielestäsi turhin urheilulaji mitä tiedät?
- koripallo on tylsä mut turhin on varmaa amerikkalainen jalkapallo

*Mikä on varhaisin muistosi?
- ehkä ulkomailta kaks vee..

*Uskoisitko elämäsi olevan huomattavasti erilainen jos olisit syntynyt 6.6. klo 06?
-ei se välttämättä ois, mut kaikki erilainen mikä tapahtuis niin laittaisin sen piikkiin!

* Kuvittele täydelliset häät, jotka ovat sinun. Kesken kaiken hyvä ystäväsi päättääkin tehdä itsemurhan. Ajatuksiasi tilanteen ympäriltä?
-sanaton

*Jos olisit todella, todella todella todella todella rikas, mitä ostaisit esimmäisenä?
- kämpän tai jos rikastuisin yht`äkkiä niin muutama kalja ois paikallaan. ja kavereille kans!

*Oletko koskaan harrastanut teatteria?
-en.

*Kenet tunnetun henkilön (elävä tai kuollut) haluaisit nähdä kasvotusten?
- jeesukselta ois hauska kysellä elämän tosiasioita..

* Mitä kaipaat elämääsi?
-äxöniä

* Mitä haluaisit pois elämästäsi?
- oishan noita

*Minkä taidon haluaisit oppia ennen kuolemaasi?
- ennustuksen

*Mainitse jokin kappale, joka saa sinut itkemään.
-ei mikää.. mut metallican hitaat on hyviä,

*Miksi kyseisellä kappaleella on moinen vaikutus?
- kuunnellu aika pienestä asti.

* Popsitko minkään sortin pillereitä?
- en

*Tykkäätkö käydä saunassa?
-joo..<3

*Oletko itkenyt ilosta tänä vuonna?
-en oo.

*Kenelle puhuit viimeksi?
-tiialle puhelimessa

*Kenelle tekstasit viimeksi?
-krisselle

*Viimeinen juomasi juoma?
-kahvi tai vesi

*Viimeinen halaamasi ihminen?
-oisinko baarissa lauantaina jotaki halannu.. en muista ketä viimeks.

*Viimeinen katsomasi elokuva?
-harry potter!! katoin sen sittenkin!

*Mitä kaverit merkitsevät sinulle?
-paljon<3

*Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?
-tylsältä

*Kuunteletko nyt jotain kappaletta?
-frederik- keskikesän yö..:)

*Kaunein kuulemasi kappale?
-niskalaukauksen-lintu

*Onko sinulla mitään merkkivaatteita?
-jep

*Käytkö salilla?
-en missää yleisillä mut kotona.

*mitä odotat tällähetkellä?
-kesää..:)


[Ei aihetta]Tiistai 03.04.2007 03:11

- MISSÄ OLET JUURI NYT? :kotona palloilen

- MINKÄLAISET VAATTEET SINULLA ON PÄÄLLÄSI?:lököhousut ja semmone paita vaan!

- MINKÄLAISESSA HUONEESSA OLET?:no no, en tiiä.

- MINKÄLAINEN PÄIVÄ SINULLA ON OLLUT?:tänään on ollu semmone "kaikki päin persettä päivä!!"

- KUKA ERITYINEN IHMINEN ON MIELESSÄSI JUURI NYT?:no ei kai kukaan erityinen.

- MITÄ TEIT ENNEN TÄTÄ? :katoin leffan

- LEMPIRUOKAS? :kotiruoka yleensäkki

-TALVI VAI KESÄ? :kesä

- MIKÄ ON KOKO NIMESI? :Mari Katariina

- LEMPIVÄRISI? :punanen ja turkoosi

-KENELLE PUHUIT/ KIRJOITIT VIIMEKSI JA MITÄ? :porukoille

-MITÄ ODOTAT TÄLLÄ HETKELLÄ?: ens viikonloppua ja kesää

- PELKÄÄTKÖ JOTAIN?: joo, hämähäkkejä ainaki ja paljon muutakin

-MIKÄ ON LEMPIJUOMASI? :kahvi, kalja, vesi

-MILLOIN KATSOIT LASTENOHJELMIA VIIMEKSI?: en muista..:/

-TOIVEAMMATTISI?:ei tietoa.. voiko kassatäti olla unelma-ammatti?

-KUINKA PITKÄ OLET?:156cm

-KUUNTELETKO MUSIIKKIA NYT?: vois laittaa soimaan

-ONKO SINULLA LÄVISTYKSIÄ?:jep

-MANSIKKA VAI SUKLAA?:aika paha, mansikka eiku..emt.

-MITÄ LEHTIÄ LUET?:sisistä, keskisuomalaista ja kotivinkkiä + kodin kuvalehteä.:D kuulostan joltain mummolta!

-HOROSKOOPPIMERKKISI?:jousimies

-USKOTKO HOROSKOOPPEIHIN?:vähä liikaakin!! mut en tämmösiin päiväjuttuihin!

-SYNTYMÄPÄIVÄSI JA VUOSI?: 021287

-HIUSTESI VÄRI? :kulahtanu punanen ja vaaleeta vähäse.

-SILMIESI VÄRI?:tummansiniset

-BÄNDI/ ARTISTI JOTA INHOAT?-kwanin mariko yms! ja se james pluntti! mikä olikaa..

-MILLAISEN PUHELIMEN OMISTAT? :joku samsung..E-???

-ONKO SINULLA PALJON SALAISUUKSIA?:ei kai..

- KÄYTÄTKÖ JOTAIN HAJUVETTÄ/ PARTAVETTÄ?:joo, käytän aika montaa eriä.

-MISTÄ PIDÄT ULKONÄÖSSÄSI ENITEN?:jaaa-a..?

-MITÄ TV OHJELMIA SEURAAT?:c.s.i:tä, idolssia ja huumaa jos satun sillo olee tv:n lähellä.

-KETKÄ OVAT SINULLE TÄRKEIMPIÄ IHMISIÄ JA MIKSI?:perhe, ystävät. no en tiiä miks, kuha huvikseen kirjotin nuo ku en muuta keksiny!

-OLETKO HYVÄ KOULUSSA?:keskitasoa kai..? tai sitä parhaimmistoa. en muista kunnolla.

- LEMPIELÄIMESI?-koira

-ONKO SINULLA PALJON YSTÄVIÄ?:juu, kyl ne mulle riittää

-OLETKO PALJON TIETOKONEELLA?:en

-OLETKO SOSIAALINEN?:jos sille päälle satun. aina ei jaksa hölistä!

-OLETKO USEIN JUHLISSA?:olisin kyllä mut ei tuu kutsuja!

-TYKKÄÄTKÖ MATKUSTAA?:jooo! oon pallon tallaaja!

-MISSÄ OLET OLLUT?:ööh, ruotsi,norja,tanska,kypros,kreeta,italia,unkari + nää ryssä maat

-MINNE HALUAISIT VIELÄ MATKUSTAA?:vaikkapa minne!

-OLETKO KÄNNYKKÄRIIPPUVAINEN?:vähä

-TAVAROITA, JOISTA PIDÄT?:no melkeinpä kaikki.

-SUUTUTKO HELPOSTI?:riippuu tilanteen vakavuudesta

-MILLOIN SUUTUIT VIIMEKSI?:tänään!! koko päivän on ollu semmosia ärsytys juttuja prkl!!

-MISTÄ HAAVEILET?: elämästä

-JOS OTTAISIT TATUOINNIN, NIIN MILLAISEN JA MINNE?-semmonen tripaali juttu toho käteen. sen pitää näyttää "omalta". ju nou!

-MISTÄ JA MITEN SINUA YLEENSÄ KEHUTAAN?:no eipä oo kehuja kuulunu!

- VOISITKO SEURUSTELLA ITSEÄSI VANHEMMAN KANSSA?:no joo.

-OLETKO SEURUSTELLUT VAKAVASTI?:en oo ikinä ottanu mitää vakavasti!

-LEMPIKAUPUNKISI SUOMESSA?:ei taida löytyä.

-MILLAINEN OLO SINULLA ON TÄLLÄ HETKELLÄ?;alko taas vituttaa

-HYVIÄ PUOLIASI? (LUONTEESSASI):mä oon huono sanoo tämmösiä! muitten pitäs kertoo, jos semmosia siis löytyy!

-HUONOT PUOLESI?: liikaa! oon vittumainen. ainaki nytte on semmone fiilis

-MENISITKÖ NAIMISIIN RAHAN TAKIA? :tällähetkellä KYLLÄ!

-LEMPINIMIÄ?: perus Ballo!

-KUKA JULKISUUDEN HENKILÖ HALUAISIT OLLA, MIKSI?: Juha Mieto. aika kingi!

-HENKINEN IKÄSI?: vaihtelee kolmesta-kuuteenkymppiin!

- KUINKA VANHA HALUAISIT OLLA? :tää ikä on iha okkei! tai no ehkä se kakskymppine kuulostaa kypsemmältä!

-PUHUTKO MUITA KIELIÄ?:sujuvasti suomea vaan.

-ELÄTKÖ ELÄMÄÄSI JUURI NYT?:nyt ei kyllä jaksais

- VIHAATKO ITSEÄSI?:rakastan

-ONKO SINULLA PAHOJA TAPOJA?: mitkä on pahoja tapoja.

- KAHVIA VAI TEETÄ?:kaffi

-OSAATKO LAULAA?:juu, muut on ehkä erimieltä.

-VIIHDYTKÖ YKSIN/ PORUKASSA?:sekä että. en ainakaan kovin kauaa yksin halua olla!

-MITÄ MUUTTAISIT ELÄMÄSSÄSI?:elämäntyyliä vois muokkailla

-OLETKO ITSEVARMA?:en aina

-YMMÄRRETÄÄNKÖ SINUA?: ei aina, hassua!

-ONKO SINULLA YHTÄÄN HULLUA YSTÄVÄÄ?: jep, kaikilla on tosin väärä lääkitys!!!

-PARAS INSIDE-VITSINNE?:ei passaa kertoa.

-KENEN LUONA OLIT YÖTÄ VIIMEKSI?: yhen kaverin

-KOSKA NAUROIT VIIMEKSI? MILLE?: eeviksen kans tänää.kuha naurettiin vaan!

-KUKA NAUROI VIIMEKSI SINULLE? KOSKA?:entierä.

-KETÄ SUKULAISTASI MUISTIT VIIMEKSI TEKSTIVIESTILLÄ?:ei sukulaisille tarvi viestiä laittaa!

-KENEN KANSSA VIIMEKSI KATSOIT ELOKUVAA?:iha yksin katoin!!

[Ei aihetta]Keskiviikko 21.03.2007 00:18

Minkä ikäinen olet?
-19

Sinkku vai parisuhteessa?
-skinkku

Koululainen? Opiskelija? Työelämässä? Virkavapaalla? Äitiys/isyyslomalla? Eläkkeellä?
-en missää näistä vaihtoehdoista. hyvin mulla menee.!

Asutko yksin?
-en ku äitin luona! <3 mulla menee edelleen tosi hyvin! :D

Kerros, pari, rivi vai omakotitalo?
-omakotitalo

Milloin tapasit viimeksi vanhempiasi?
-äske

Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
-Krissen

Kenen kanssa riitelit viimeksi?
-veljen kans oli pieni väittely

Milloin harrastit seksiä viimeksi?
-seittemän vuotta sitten tammikuun viides pv.

Olitko selvin päin?
-en oo koskaan ollu.

Milloin sinua rangaistiin viimeksi?
- no joha on pervoja kysymyksiä. sillo tammikuun viides päivä.

Kummasta pidät enemmän, illasta vai aamusta?
-ilta

Viimeisen ostoksesi? (Ruokaa ei lasketa)
- tupakkia

Mikä kännykkä sinulla on?
-joku samsungin e370 muistaakseni, hankala muistaa!

Omistatko digikameraa?
- e

kumpi kuvaa sinua paremmin, kiltti vai tuhma?
-kiltti<3

Luetko paljon?
-aika harvoin.

Pidätkö rikossarjoista?
- iha ok.

Oletko tumma vai vaalea?
-tumma. tai en mä tiijjä mikä mun oikee hiusväri on.

Mitä näkyy, kun katsot ikkunasta ulos?
-keinu

Kuunteletko musaa tällä hetkellä? Jos kyllä, niin mitä?
-Pate Mustajärvi-kun lähdet armeijaan. \,,/

Onko televisiosi auki?
-jep

Kumman teet yleensä ensin aamulla, syöt aamiaisen vai käyt suihkussa?
-juon kahvin.

Seuraatko urheilua?
-joo jonkiverran. jääkiekko ja formulat on aika hyvä juttu!

Oletko koskaan ollut putkassa?
-vähän aikaa

Lapsuuden toiveammattisi?
- mikäs se nyt ois ollu. eläinlääkäri tai parturi. se perinteinen!

Pidätkö Klamydiasta?
-tutustuin klamydiaan jo pikkutyttönä. iha ok! :D

Tulistutko helposti?
-no enpä mä paljoo.

Juotko olutta vai väkeviä?
-olutta!

Seuraatko politiikkaa?
-en oikee mut nyt seurasin vaalijuttuja aika ahkerasti!

Muuttaisitko ulkomaille, jos saisit tilaisuuden?
-e mä kokonaa. ois siellä kiva pitää kakkos asuntoo.

Osaatko vaihtaa autoon renkaat?
- tiukanpaikan tullen luulisin! en kyllä ite lähtis enää sen auton kyytiin.

Kuljetko koskaan kotona alasti?
-en mä viitti säikyttää porukoita. ootan siihe et saan oman kämpän.

Oletko tyytyväinen elämääsi?
- joo, hyvin menee.

Oletko tällä hetkellä rakastunut?
-no e.

Syötkö pikaruokaa?
-harvoin

Kummasta pidät enemmän, kesästä vai talvesta?
-kesästä<2

Onko sinulla laaja ystäväpiiri?
-on ihan tarpeeks ystäviä..:)

Olitko/oletko hyvä oppilas koulussa?
-joo

Missä huoneessa olet nyt?
-omassa

Mitä löydät näyttösi päältä?
-pikku kaktuksen

Kenen ystäväsi kanssa vietit viimeksi aikaa kahdestaan?
-annin

Mikä soittoääni kännykässäsi on?
-joku ihme akan hoilatus.

Mitä cd:tä kuuntelit viimeksi?
-poltettua. eli joku ballobiitti!

Onko sinulla sisaruksia?
-kaks veljee

Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
-vares

Oliko hyvä?
-iha joo.

Mitä deodoranttia käytät?
-rexonaaa

Paras juoma?
-kahvi, kalja, vesi

Minkälaiset kuoret kännykässäsi on?
-semmoset sähäkkään punaset

Mitä ajattelet juuri nyt?
-telkusta tulee 4D jossa on vähä "isompi" ihminen. mietin mite joku voi olla semmonen ettei oo pystyny liikkumaan sängystä yli kymmeneen vuotee!

Kenen kanssa viimeksi puhuit?
-äipän

Mihin meni viimeksi hermot?
-tietokoneesee

Mitä löytyy sänkysi alta?
-pari lehteä. eikä oo pornoa!

Milloin viimeksi imuroit?
-viime torstai

Kuka sai sut viimeksi nauramaan?
-oisko annin kans naureskeltu

TV-kanava jota katsot eniten?
-kolmonen/nelonen

Minkä kännykkäliittymän omistat?
-telefinland

Kulta vai hopea?
-hopea!

Juotko paljon vettä?
-jep

Monelta heräsit tänään?
-kybältä

Kesän paras grilliherkku?
-maggara.. ehottomasti!

Jos saisit ihan minkä tahansa eläimen lemmikiksi, niin minkä ottaisit?
-ottaisin koiran! semmosen ihanan ison! :)

Oletko ollut yhteyksissä virkavaltaan?
-juu.

[Ei aihetta]Maanantai 19.03.2007 02:14


Laita tähän viiden ystäväsi nimet ja vastaile kysymyksiin.

1. Eevis
2. Jenna
3.Krisse
4. Mari
5. Tiia


1. kuinka kauan olet tuntenut 4? -ollaanhan me jo tunnettu ainaki kolme neljä vuotta..!

2. oletko samalla luokalla 3 kanssa?-yläasteella oltiin samalla luokalla.

3. onko 5 sukulaisesi? -eipä oo

4. missä tapasit 1?- se oli yläasteella.

5. mistä 2 tykkää?- semmosista tummista miehistä! ;) ja kyllä se muistaki jutuista tykkää..:)

6. kuinka hyvin tunnet 3?- hyvin ku ollaanhan me jo yläasteelta asti pyöritty.

8. onko 4 sisaruksia?-eih.jos puolikkaita ei lasketa.

9. tykkääkö 5 kissoista?-juu, tykkää tykkää..

10. oletko koskaan halannut 2?-jep

11. osaako 3 rullaluistella?- osas se ainaki joskus. nykypäivästä en tiedä jos taidot on ruostunu..:)

12. onko 4 poika?-ee oo

13. miten 5 suhtautuu muihin kavereihisi?- niihin ketä se tuntee niin hyvin.

14. onko 2 mp3 soitin?- en muute tiiä! pitää kysästä.

15. mikä on 1 keskiarvo koulussa?-hyvä se oli.. joku yli kasin ainaki. enemmänki!

16. mikä on 2 lempibändi?-taitaa kuunnella vähä kaikenlaista musiikkia.

17. mitä 4 harrastaa?- ryyppäystä ja rellestämistä..:)

18. onko 5 meseä?-ei (kai)

19. asuuko 4 omakotitalossa?-semmosessa luhtitalossa. hieno!

20. käyttääkö 2 mielestäsi hienoja vaatteita?- kyllä!

21. oletko nauranut joskus 1 jutuille?-aina!:D

22. muistatko 3 puhelin numeron ulkoa?-jeah. on tullu muutaman kerran soitettua kyseiselle ihmiselle.

23. mitä lakkaa 5 käyttää?-e-xtra, vai mite se nyt kirjotetaan?

24. onko 2 yleensä pirteä?-no riippuu iha. aika paljon sillä on koulujuttuja jotka pistää väsyttämään..:/ mut onhan se muute ihanan pirtee..<3

25. mikä kengän numero 1 on ?-olikos se 39. vähä isompi koipi sillä on ku mulla.

26. kuinka pitkä 2 on?-apuva, tooosi pitkä. 171?

27. onko 5 varattu vai vapaa?-varattu

28. onko 4 pitkät hiukset?-semmoset puolipitkät..

29. mikä on 1 saamasi viimeisin viesti?-ei ko ismo on töissä.om sit joskus seittemän kaheksan välillä.

30. entä 1 vanhin viesti?-moro! ketä teitä on siellä veskulla?mikäs meno on?:)

31. asuuko 2 samalla paikkakunnalla kuin sinä?-ei enää ku se hömppä muutti helsinkiin! :(

32. mitä teit viimeksi 3 kanssa?-olin sen työpaikalla ja muutamat sanat vaihdettii.

33. muistatko 4 syntymäpäivän?-kyllä. kohtapuolin pääseekin juhlimaan..:P

34. oletko koskaan toivonut olevan 5 naapuri?-ei oo tullu mielee.. ois se iha ok.

35. onko mielestäsi 1 hienot vaatteet?-iha joo..

36. tykkääkö 2 koulusta?-kyllä varmaan. tai ainaki se aattelee hyvin tulevaisuuttaan.:)

37. kuinka usein juttelet 5 kanssa?-päivittäin yleensä.

38. onko 4 hauska?-jep! ja palokan montut.:)

39. mitkä ovat 3 vanhempien nimet?-pirkko. toista en muista.

40. onko 1 ihastunut?-ääh, se o rakastunu! :D niin tai muhu se on varmaanki ihastunu.

41. Mitkä ovat 2 lempiaineet koulus?-muistelen et se tykkäs espanjan kielestä..

42. kenen 1-5 kanssa puhuit viimeks puhelimessa?-tiian(5)

43. kenen 1-5 kanssa vietit aikaasi viimeksi? eeviksen luona olin tänään..

44. kuka ymmärtää sinua parhaiten?-kai kaikki mua jotenki ymmärtää. tai yrittää ainaki.? mut ei ne kuitenkaa ymmärrä..:D

45. kenen kanssa muistat nauraneesi viimeksi?-eeviksen.

46. onko joku heistä ollut paras ystäväsi?-kaikki on hyviä ja ihania.<3<3

47. ketä heistä on sinulle tärkein?-no kaikki edelleen.

48. kenet olet tuntenut kauiten?-jennan

49. kenestä et haluaisi luopua?-no en kenestäkää. hyviä kysymyksiä taas.

50. kuka on sinulle kuin oma sisko?-ei kukaa, ku ne on rakkaita ystäviä kaikki! <3

[Ei aihetta]Tiistai 13.03.2007 03:41

~. Lempinimesi
-ballo

~ Syntymäpäiväsi
- 2.12

~ Perhe
-äippä, kaks veljeä+eikka

~ Puhelinlaskusi kuukauden ajalta
-40

~ Haluaistko painaa 5kg vähemmän?
- oishan se iha mukavaa

~ Mikä sinua ärsyttää?
-ei mikää tällä hetkellä, tai no vähä se ku ei vaan väsytä!

~ Oletko aamu- vai iltaihminen?
- Ilta

~ Tärkeintä ystävyydessä
-luottamus, rehellisyys yms!

~ Ketä ajattelit viimeksi
- muutamaa kaveria toho äskeseen kysymykseen

~. Minkä puhelimen omistat?
-samsung joku vanha paska

~ Mitä suunnittelit tekeväsi huomenna?
-nään kamuja!

~. Ovatko sunnuntait turhia?
-eipä oikeestaa. ne on hyviä mölli päiviä.

~ Kuka sai sinut viimeksi nauramaan?
- eikka

~ Tee vai kahvi?
- kaffe

~ Krapulassa..
- maataan ja katotaan telkkua.+ syödään suolasta ja juodaan paljon!

~ Viimeisin uni jonka muistat
-olin jossaki vankilassa..

~ Mitä teit viime viikonloppuna?
-perjantaina ryypättiin jonnan ja teemun luona tuusulassa ja lauantaina ryyppäsin marin ja janin kanssa. käytii killingissä yms..:D eli juodessa meni. mukavaa oli..<3

~Kuka tuntee sinut parhaiten
-varmaa porukat

~ Maa jossa haluaisit käydä
- ibiza.:P ja oishan noita muitaki meno mestoja.

~ Kuinka monta henkilöä on mustalla listallasi?
-ei yhtää. ihme touhua se semmonen!

~ Mieluisin vaatekappaleesi
- semmoset lököhousut, jotka ostin äskettäin.

~ Mainitse ainakin yksi hyvä elokuva
- leijonakuningas yms.

~ Sankarisi
- jaa-a. äiti on ykkönen!

~ Lempituoksusi
-vanilja

~ Mitä ohjelmia seuraat tv:stä?
-c.s.i, idols ja mielenkiintoset dokumentit. huumaaki jos oon telkun ääressä sillo.

~Onko sinulla vihamiehiä?
-on kai.. emt. monet puhuu paskaa minkä kerkee ja sit on kuitenki olevinaa kaveri. jes.

~ Oletko usein myöhässä?
-en yleensä

~Jos saisit tavata kenet tahansa tällä hetkellä, kuka se olisi?
-jennan ja eeviksen.ikävä meinaa.

~Upein konserttimuistosi
- ei tuu mielee.

~ Asia johon kiinnität huomiota vastakkaisessa sukupuolessa
- silmät. sit muutenki koko olemus.

~ Pidätkö naapureistasi
- on täällä kaikki tyypit iha ok!

~ Hävitätkö usein tavaroita
- en mä selvinpäin hukkaa.

~ Osaatko mielestäsi laulaa
- en!

~Luetko lehtiä?
- joo niitä mitä sattuu olemaan tarjolla.

~ Kuka soitti sinulle viimeksi?
-anni

~ Omistatko tatuointeja?
- En vielä, kovasti haluaisin!!

~ Mikä on parasta kesässä?
-lämpöset ilmat, kylmä kalja, järvi, grillaaminen, kaverit, kaikki!!!! olis kesä!

~Entä talvessa?
-joulu, ja semmoset kivat ilmat.

~ Kerro unelmatreffeistäsi
-treffit kuulostaa kamalalta! hipalle kahville.

~ Tulevaisuudessa..
-olen toivottavasti vanha ja viisaampi.

~ Hauskin festarimuistosi
-kalajoella oli mukavaa olla merenrannassa ja juoda kaljaa..:) lämmintä oli varmaa 30!

~ Oletko huolissasi itsestäsi
-välillä

~ Lempiesine huoneessasi
- telkku

~Mitä aiot tehdä seuraavan loman aikana?
-suuntaan helsinkiin. ainaki. ja paljon kaikkee muutaki.

~ Miten hemmottelet itseäsi?
-sauna ja saunakalja

~ Ovatko suomalaiset elokuvat huonoja?
- Ihan ok!

~. Mitä odotat eniten?
- kesäää<3

~ Montako henkilöä messengerissäsi on?
- 40

~ Milloin laitoit kuvasi irc-galleriaan?
-varmaa joskus 05- kevääll

~ Pidätkö junalla matkustamisesta
- iha jees, mut ei itestään.

~ Mitä söit viimeksi
-vaaleeta leipää

~ Oletko ollut televisiossa?
- joo, yläasteella joku breikki vai mikä olikaa.

~ Vihaan
- hämähäkkejä. tomaatteja.

~ Henkilö joka on lähimpänä sinua
- porukat

~ Milloin viimeksi sait hävetä itseäsi?
- varmaa lauantaina ku olin niin silmät ristissä baarissa.

~ Sanonta jota hoet
-ei se oo niin justiinsa

~ Paras saamasi lahja
- monia.

~ Pizzeriassa tilaan
- kinkku, ananas..

~ Mitä haluaisit tehdä ennen kuolemaasi?
-elää onnellisen elämän. ja juhlisin hieman..:)

~ Tämän hetkinen suosikkikappaleesi
- verjnuarmu-laalavat jouset. on iha jees kappale tällä hetkellä

~ Aamulla ensimmäiseksi ajattelen
- kahvia

~ Kuvaile unelmapoika/tyttöystävää
- ois hyvä jos sillä ukolla ois moottoripyörä..:P nännikoru ja tatuointi ois kans plussaa! (enkä nyt tarkota semmosta karvaturpaa jolla on nahkahousut!!! niin eevis! :D )

~Lopuksi anna elämänohje
-en mä tiijjä mitää hyviä ohjeita. hyvää yötä.

[Ei aihetta]Perjantai 23.02.2007 02:56

Seuraatko BB:tä?
*sillon aina ku olin kaverin luona. ei näy subtv täällä meillä päin..

Milloin viimeksi olet ollut metrossa?
*en ees muista!

Onko äitisi koskaan käskenyt sinua pukeutumaan normaalimmin?
*ei mut halus kyllä et pukeudun muuhunki ku mustaan.. ja oon totellu..:)

Mikä biisi soi nyt päässäsi?
*no cmx ku se soiki parasta aikaa

Mitä tekisit 1000e:lla jos ne pitäisi nyt heti käyttää?
*lähtisin shoppailee. ottaisin mari ystävän mukaani..;) se opastais mua..:D

Oletko koskaan ostanut karkkia yli 5e:lla?
*tuskin.. tai no laivalta ehkä..?

Minkä ruuan hajulle meinaat oksentaa?
*kesäkeitto...!

Haluaisitko että olisi jo kesä?
*joojoo!!

Oletko koskaan lintsannut? Milloin viimeksi/miksi?
*yläasteella ku piti olla pahis.

Haluaisitko asua aikuisena maalla?
*sitte ku ois perhe niin ois se iha hyvä vaihtoehto.

Mitä kirjoja olet lukenut enemmän kuin kaksi kertaa?
*nummelan ponitalli kirjoja! \,,/

Sano joku hyvin kaunis ihminen?
*ei tuu mieleen ketää tiettyä.. monet ihmiset on kauniita omalla tavallaan.

Katsotko joka päivä peiliin?
*pakko

haluisitko olla mielestäsi ikäistäsi kypsempi?
*ei järkee.

Onko huoneesi sekainen?
*ei, imuroida kyl pitäis

Minkä värinen postilaatikko teillä on?
*punainen

Mitä joit viimeksi?
*teetä

Oletko koskaan lyönyt ketään?
*joo

Oletko laulanut karaokea? Missä?
*jep, kaverin luona ja konneveden jossaki kanta baarissa + yhissä juhlissa

Asutko korvessa?
*joo..:))

Oletko kiivennyt kotisi katolle?
*jep

Mikä sinusta ei ainakaan tule isona?
*lähihoitajaa

Osaatko tehdä sudokuja?
*joo

Oletko koskaan lukenut kenenkään viestejä ilman lupaa?
*en. eiku isoveljen puhelimesta tuli joskus kauan aikaa sitte luettua..

Pidätkö puhelinta öisin kiinni?
*e

Haluatko miljonääriksi?
*pari milliä ois iha mukava juttu..:P

Katsotko lastenohjelmia?
*en, ne tulee liian aikasin..

Oletko uinut alastomana?
*joo

Mikä puhelu on jäänyt eniten mieleesi?
*no ekana tuli mieleen ku kati ja kumppanit kusetti et ne on ollu hirvikolarissa..:)

Oletko väsynyt?
*en

Tykkäätkö salmiakista?
*iha ok!

Oletko hyvä uimaan?
*no pinnalla ainaki pysyy

Juotko kahvia?
*joo<3

Onko sinulla Nokian kännykkä?
*ei

Harrastatko jalkapalloa?
*en

Pidätkö hiuksistasi?
*en tällähetkellä. ne on iha hamppua!!

Onko sinulla karkkivarasto?
*no ei

Pidätkö puuroista?
*en oikee..

Onko sinulla jotain Antti Tuiskua vastaan?
*ei, mut se on iha homon näköne ku se tanssii..

Olisitko valmis äidiksi/isäksi?
*en tod.

Mitä luulet äitisi ajattelevan sinusta?
*tuota noin, kai se musta välillä tykkää..:) se oli tosin häätämässä mua jo englantiin asumaan..(hmmm...)

onko sinulla lempinimiä?
*ballooouuu

mitä kuuluu?
*iha hyvää kuuluu.

mitä ainetta sinulla on huomenna aamulla koulussa?
*ei mulla oo semmosta-

kaupunki talvella vai lande kesällä?
*kesällä lande ja kaupunki.

biisi jonka haluaisit kuulla?
*haluan kuulla ja kuuntelenkin: verjnuarmu-laalavat jouset

millaista unta näit viimeksi?
*se oli semmone ryyppäys uni. mun juomat oli sit homehtunu yms..:/ pimeitä unia.

onko sinulla poika/tyttöystävä?
*ei

koska viimeksi olet sanonut jollekkin jotain kaunista?
*nyt en muista.

kuka sanoi sinulle viimeksi jotain kaunista?
*kaveri

kamalin tunne?
*monia

paras tunne?
*se ku on onnellinen

miten hiuksesi ovat?
*suihkun jälkee iha takussa..

millainen koru sinulla on kaulassa/kädessä/korvassa/jossain muualla?
*ei mitää ku oon ottanu kaikki pois. paitsi nenässä ja kielessä on kokoajan.

kamalin ääni?
*herätyskello ei oo mukava

tunnetko yhtään ihmistä joka käyttää huumeita?
*...

mitä harrastat ja koska?
*kaikkea!

KOSKA VIIMEKSI ...

koska itkit?
*on siitä varmaa kuukaus ainaki.

olit yksinäinen?
*no tavallaan joka päivä mut ei sit kuitenkaa. tai en ainakaa tunne olevani yksinäinen. paljon on tärkeitä ihmisiä ympärillä..<3

nauroit niin että vatsalihaksiin sattui?
*ei siitä kauaa oo-

lauloit?
*tänää

tapasit uuden ihmisen?
*en muista.

kirjoitit kirjeen?
*muutamia vuosia sitten..

kuuntelit klassista musiikkia?
*???

tiskasit?
*en muista yhtää.

viimeisin soitettu biisi?
*kotiteollisuus-perkeleen työtä

viimeisin juotu juoma?
*edelleen se tee

viimeisin ostos ja missä sen ostit?
*tupakkia, hipan shelliltä.

seuraava ostos?
*toivottavasti kalja..:P

puhuit vakavia?
*tänään. mulla ja marilla on aina vakavia keskusteluja..:D

olet ollut sairaalassa?
*en muista..

sanoit jollekulle pahasti?
*en tiiä. joskus sanon pahasti enkä ite ees tajua sitä kunnolla..

sait tekstiviestin?
*onhan siitä tunteja..

mitä siinä luki?
* "oisko mahdollisesti käyty hipalla"

TÄLLÄ HETKELLÄ ..

mikä fiilis?
*njaa, aika tylsä

mitä pitäisi tehdä?
*mennä juomaan vettä

ketä ajattelet?
*en oikeestaa ketää, huomista tässä oon sumplinu.

miksi?
*koska on viikonloppuuu eessä..:))

juotko jotain?
*en vielä

haluaisitko tehdä jotain, jos haluaisit niin mitä?
*nyt? en kai.

kenen kanssa haluaisit puhua?
*kaikkien kivojen tyyppien

oletko onnellinen?
*jep.

oletko ihastunut?
*no enpä oo.

rakastunut?
*e

minkä värinen peitto sängyssäsi on?
*marimekon punanen unikko

oletko käynyt suihkussa?
*äsken joo

mitä on päälläsi?
*yökkäri

TULEVAISUUS ..

mitä teet viikonloppuna?
*ehkä juon, ehkä en

mitä haluaisit tehdä viikonloppuna?
*juopotella..:P

mitä sitten teet huomenna?
*en tiiä vielä, riippuu ihan-

kenelle lähetät seuraavan tekstiviestin?
*no sille jolle on asiaa. ehkä tiia, eevis?

mitä lukee hautakivessäsi?
*oisko siinä nimi ja kuolinpäivä.. ehkä? toivotaan.

Kirjoita kommentti
*vois hankkia jotai sisältöä tähä elämään. :)) ei jaksa vielä.