IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Maanantai 07.05.2007 17:42

Vuonna 2004 nuori yhdysvaltalainen mies joutui kotimaansa armeijan uhriksi. Hänet pakotettiin pesemään osastonsa lattia omalla sähköhammasharjallaan, syömään mikrossa lämmitettyä kissanruokaa, juoksemaan jokapäivä harjoituskentän ympäri 79 kertaa jonka päälle hän sai yrittää juoda vain väkiviina-etikkaa. Lisäksi hän joutui tehdä miinakentän puhdistuksia side silmillään sekä sukeltajan räpylät jaloissaan ja lopulta hänet lavastettiin syylliseksi jääden kiinni kannabiksen poltosta. Juuri kun tilanne näytti helpottuvan, hän joutuikin värvätyksi sotaan Irakiin. Siellä hän päätyi ammutuksi, tosin ei vihollisen toimesta. Päivä ennen kuolettavaa (armo)laukausta, hän heräsi täysin alastomana leirin vartiokoiran kopista eikä muistanut edellisestä illasta ja yöstä yhtään mitään. Selässään hänellä oli tussilla kirjoitettu iso teksti missä luki "I did it for transgenders like me" ja vartiokoira löytyi leirin ruokavarastosta, missä se oli päästänyt tarpeitaan osan ruoan päälle ja osan se oli syönyt. Yllään koiralla oli miehen alushousut ja violetti puuhka. Mies lähti paniikissa juoksemaan edelleen täysin alastomana kohti aavikkoa toistaen samalla sanoja "HOLY CREEPING JEEBIES!"
Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nuo ylläolevat sanat, tulet tapaamaan ammutun miehen. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, mies ilmestyy peittosi alle ja alkaa taukoamatta hymäilemään light jazzin hittejä vuosilta 1978-1986.
Jos lisäät tämän tarinan omaan blogiisi, journaliisi tai päiväkirjaasi, hän jättää sinut rauhaan. Näin palkitaan hyvät tekosi. Jos et lisää, tulet kärsimään vaikeista alapään tulehduksista sekä virtsaongelmista seuraavat 40 vuotta ja sen mukana seksielämäsi huononee moninkertaisesti.

Tylsää!Sunnuntai 06.05.2007 23:21

ETUNIMESI ALKUKIRJAIN
A=runkkasin
B=söin
C=matkin
D=esitin
E=hakkasin
F=puin
G=väritin
H=oksensin
I=raiskasin
J=nain
K=kokkasin
L=etsin
M=suutelin
N=nuolin
O=kaveerasin
P=nukutin
Q=kiusasin
R=mulkoilin
S=tapoin
T=pahoinpitelin
U=meikkasin
V=nussin
W=taputtelin
X=pitelin
Y=heitin
Z=ulostin
Å=tönäisin
Ä=ruoskin
Ö=raavin

HIUSTESI VÄRI
mustat=viime yönä
tumman ruskeat=eilen
vaalean ruskeat=2 päivää sitten
punaiset=vuosi sitten
vaaleahkot=viime viikolla
blondit=tunti sitten

SYNTYMÄPÄIVÄSI
1=pulkkamäessä
2=liikuntatunnilla
3=kaverin synttäreillä
4=televisiossa
5=levytysstudiossa
6=saunassa
7=jääkiekko-ottelussa
8=sängyssä
9=isosiskon kämpillä
10=autossa
11=koulubussissa
12=lentokentällä
13=uimahallissa
14=lomajahdilla
15=hississä
16=näytelmäkerhossa
17=mummolassa
18=vaatekaupassa
19=strippibaarissa
20=koirankopissa
21=korukaupassa
22=mallitoimistossa
23=tädin häissä
24=ravintolassa
25=hautajaisissa
26=eläintarhassa
27=homobaarissa
28=navetassa
29=metsässä
30=hotellissa
31=ruotsin risteilyllä

SYNTYMÄVUOTESI
1982 ja siitä alaspäin=hammaslääkäriä
1983=opettajaani
1984=leijonaa
1985=takapuolta
1986=tuntematonta poikaa
1987=kissaamme
1988=penistä
1989=homoa
1990=ohikulkijaa
1991=stripparia
1992=naapurin mummoa
1993=isoveljen kaveria
1994=terapeuttiani
1995 ja siitä ylöspäin=rinnakkaisluokan priimusta

KENGÄN NUMERO
35 ja sitä pienempi=ja se oli söpöä
36=ja se kuvasi hyvin persoonaani
37=enkä tajua miksi tein sen
38=ja se oli niin ihana
39=ja se oli kauheinta mitä olen kokenut
40=ja voisin tehdä sen uudestaan vaikka heti
41=ja se oli märkää puuhaa
42 ja sitä isompi=ja siinä hommassa meni käsi kipsiin

Kokkasin eilen mallitoimistossa naapurin mummoa ja se oli märkää puuhaa! :D:D

[Ei aihetta]Sunnuntai 06.05.2007 02:07

Mene saapuneisiin viesteihin.
Keneltä on saapunut viimeinen viestisi? - Laura
Entä 28? -Asiakaspalvelu
Entä 5? - Asiakaspalvelu
Mihin sanoihin päättyy neljäs viesti? - Pyys sua galleriaan
Millä sanoilla alkaa 23 viesti? - Liittymäsi saldo ajalta...
Entä 35? - Ootko...
Mikä on 39 viestin keskimmäinen\keskimmäiset sanat? -et se vois heittää....
Kuinka monta saapunutta viestiä sinulla on? - 301

Mene vastaamatta jääneisiin puheluihin.
Onko ensimmäinen vastaamatta jäänyt paras kaverisi? - ei
Mitä toinen vastaamattajäänyt merkitsee sinulle? - Ei mitää vaan joku vanha kaveri

Mene vastattuihin puheluihin.
Miksi ensimmäinen on soittanut sinulle? - Faija: Mis oot?
Kuka on kuudes soittaja? - Lassi
Kuka on seitsämäs soittaja? - Koti

Mene soitettuihin puheluihin.
Kelle on kuudes puhelusi? - Tom
Miksi soitit kolmannelle? - Emmä tiiä ku en ollu minä joka soitti :D
Neljännen soiton soittoaika? - 14.41

Mene takaisin saapuneisiin viesteihin.
Mene 38 viesiin.
Milloin tapasit hänet ensimmäistä kertaa? - Talman laskettelurinteessä
Milloin hän on syntynyt? - emmä tiiä joskus 1994
Milloin tapasit hänet viimeksi? -Kuukaus sitten...
Mitä hän merkitsee sinulle? - Vaikka mitä kaverina

Mene 32 viestiin.
Onko hän sinulle sukua? - On
Missä hän asuu? - Tampereella
Onko hänellä sisaruksia? - On
Onko hän mielestäsi Kaunis/Komea? - No vittu empä tiiä... :D

Mene 8 viestiin.
Rakastatko häntä? - Njaa...
Käykö hän samaa koulua kanssasi? - Joo
Onko hänellä lemmikkejä? - Joo...
- Vanhemmat »