IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 10.05.2007 01:03

Piirteitä persoonallisuudesta
Merkitse vastauksesi (O/V). Vertaa sitten omaa riviäsi
allaoleviin lyhyisiin luonneanalyyseihin, niin saat tietää, minkälainen luonne olet.

1. Pane kädet ristiin (perinteinen rukous).
Kumpi peukalo tulee päälle, oikea vai vasen? Merkitse vastauksesi paperiin.
O
2. Sulje kumpikin silmä vuorotellen.
Kummalla silmällä näet paremmin, oikealla vai vasemmalla? Merkitse vastauksesi paperiin.
V
3. Pane kädet puuskaan rinnan päälle.
Kumpi käsivarsi jää päälle, ikään kuin liikkumavapaaksi, oikea vai vasen?
Merkitse vastauksesi paperiin.
V
4. Anna aplodit.
Kumpi kädenselkä jää päälle, oikea vai vasen? Merkitse vastauksesi paperiin.
O

Nyt sinulla on neljän merkin rivi. Rivi: OVVO
Vertaa allaoleviin luonnehdintoihin.

OOOO = konservatiivinen, taantumuksellinen, ei halua kuulla mistään 70-luvun
jälkeen keksitystä nykyajan hömpötyksestä.
OOOV = harkitseva ja pohtiva, ei halua loukata ketään eikä edes aiheuttaa
pahaa mieltä.
OOVO = rohkea, päättäväinen, hyvä seuraihminen, esiintymishaluinen
(rasittavuuteen asti)!!!!!
OOVV = muuten vahva tyyppi, mutta jahkailee päätöksiä tolkuttoman kauan
tai ei saa päätöstä ollenkaan tehtyä.
OVOO = analyyttinen tilanteiden pohdiskelija, hiukan etäinen ja viileä,
erittäin luotettava.
OVOV = tuuliviiri, joka innostuu milloin mistäkin, hetkeksi.
VOOO = sopeutuu nopeasti uusiin tilanteisiin, vuorovaikutus vahvin puoli,
miellyttävä.
VOOV = vaatii muilta huomiota, tehokas, silloin, kun todella tarttuu toimeen
VVOO = suunnattoman ystävällinen ja ymmärtäväinen, ei saa ihmisiä tekemään
parastaan.
VVOV = luottavainen ja muiden ohjailtavissa, kertakaikkiaan liian kiltti.
VVVO = energinen (joskus ylienerginen), tekee liian nopeita päätöksiä
ja tarvitsee jarruttajaa.
VVVV = innovatiivinen, taiteellinen, sortuu joskus taivaanrannan maalailuun
VOVO = sympaattinen, vahva luonne, määrätietoinen ja pitkäjänteinen.
VOVV = oma mielipide tärkein, ei käännytettävissä, suorastaan jääräpäinen.
OVVO = suhtautuu kaikkeen kepeästi, lempilause on "kyllä se siitä"
OVVV = haluaa tehdä kaiken itse, työssään vaativa, ratkaisee vaikeita ongelmia

[Ei aihetta]Maanantai 30.04.2007 15:22

MIKSI ON HIENOA OLLA NAINEN?

-Voit säikytellä miespuolisia työkavereita selittämällä poissaolot mystisillä gynegologisilla ongelmilla.

-Jos ostat vibraattorin, se on jännittävää ja villiä. Kun mies ostaa puhallettavan nuken, se on säälittävää.

-Näytät hyvältä poikaystäväsi vaatteissa. Miehet näyttävät idiooteilta sinun vaatteissasi.

-Et ole koskaan himoinnut sarjakuva- tai tietokonepelihahmoa.

-Et näytä sammakolta tehosekoittimessa kun tanssit.

-Voit halata ystäviäsi ilman että he miettivät oletko hinttari.

-Tiedät totuuden siitä, onko koolla väliä.

-Jos harrastat seksiä jonkun kanssa, etkä soita hänelle seuraavana päivänä, et ole paholainen.

-Kondomin käytöllä ei ole merkittävää vaikutusta siihen, miten paljon nautit seksistä.

-Jos et tienaa tarpeeksi rahaa, voit aina syyttää palkkauksen lasikattoa.

-Sinun ei tarvitse piereskellä huvittaaksesi itseäsi.

-Jos petät puolisoasi, ihmiset olettavat sen tapahtuneen koska sinua oli laiminlyöty tunnetasolla.

-Sinun ei koskaan tarvitse miettiä oliko kumppanin orgasmi oikea.

-Voit onnitella joukkuekaveriasi ilman että koskettelet hänen takamustaan.

-Jos sinulla on finni, osaat peittää sen.

-Sinun ei tarvitse kouraista jalkoväliäsi tasaisin väliajoin tarkistaaksesi onko sukukalleutesi vielä tallella.

-Osaat pukeutua hyvin ihan itse.

-Sinulla on tekosyy olla totaalinen narttu ja hirviö ainakin kerran kuussa.

-Pystyt juttelemaan vastakkaiselle sukupuolelle ilman että samalla kuvittelet heidät alasti.

-Jos menet naimisiin itseäsi 20 vuotta nuoremman kanssa, olet itsekin tietoinen siitä, että näytät idiootilta.

-Ystäväsi eivät pidä sinua outona jos kysyt onko sinulla pinaattia hampaiden välissä.

-On hetkiä jolloin suklaa todella ratkaisee kaikki ongelmat.

[Ei aihetta]Maanantai 30.04.2007 15:20

HANNU JA KERTTU ~ VAPPU: Aamulla voit kätevästi suunnistaa vessaan yöllä laatoitettua vanaa seuraillen.


ISO PAHA SUSI ~ VAPPU: Henki haisee niin pahalle, että voit puhaltamalla kaataa ladon. Ympärillesi laonneet ihmiset eivät siis ole sammuneita vaan...


JOONA JA VALAS ~ VAPPU: Jokin hakkaa sisuskalujasi ja tahtoo ulos.


KRISTOFFER KOLUMBUS ~ VAPPU: Et tiedä mihin olit menossa, etkä perille päästyäsi tiedä missä mahdat olla, mutta koko reissu menee valtion piikkiin.


KULTAKUTRI ~ VAPPU: Heräät partnerisi "Kuka on nukkunut minun sängyssäni?" -kysymykseen.


NILS GUSTAFSSON ~ VAPPU: Et muista mitään, mutta teltta ei näytä kuitenkaan enää olevan pystyssä.


NILS HOLGERSSON ~ VAPPU: Huomaat lentäneesi etelään jonkun hanhen kanssa.


PEPPI PITKÄTOSSU ~ VAPPU: Heräät aamulla hevosen ja apinan välistä.


PERINTEINEN SUOMALAINEN VAPPU: Lompakko on tyhjä, kännykkä on hukassa, päässä soi tango delirium, etkä uskalla edes vilkaista kuka vieressäsi kuorsaa.


ROOPE ANKKA ~ VAPPU: Olet hommannut ison kasan rahaa ilman housuja. Äänesi on muuttunut kummalliseksi vaakkumiseksi ja jostain kummasta syystä sinulle on iskostunut skottilaisaksentti.


TARU SORMUSTEN HERRASTA ~ VAPPU: Muistat eronneesi ystävistäsi, tavanneesi kääpiöitä, tapelleesi kauheasti, puhuneesi puille, kävelleesi helvetin pitkiä matkoja ja hävitit sormuksesikin heittämällä sen Tuomiokapitulin takana viemäriin.

[Ei aihetta]Torstai 29.03.2007 23:14

Olen:
[x] halannut tyttöä
[x] halannut poikaa
[x] tanssinut pojan kanssa valssia
[x] tanssinut pojan kanssa hitaita
[ ] tanssinut tytön kanssa hitaita
[ ] jäänyt melkein junan alle
[ ] jäänyt melkein mopon alle
[ ] jäänyt melkein auton alle
[x] ollut ihastunut
[x] vihannut jotakuta
[x] ollut mustasukkainen
[ ] ollut kreikassa/kreetalla
[ ] ollut ruotsissa
[ ] ollut venäjällä
[ ] ollut espanjassa
[x] metsässä
[x] uinut järvessä
[ ] uinut meressä
[x] ollut saunassa
[ ] ollut höyrysaunassa
[x] ollut porealtaassa
[x] uima-altaassa
[ ] ollut tekemässä kamalia uimahyppyjä
[ ] tyttö jolla on sisko
[x] tyttö jolla on veli
[x] tyttö jonka vanhemmat EIVÄT ole eronneet
[ ] tyttö jolla on poneja
[x] tyttö jolla on kissa
[x] tyttö jolla on koira
[x] tyttö joka tykkää eläimistä
[/] tyttö joka tykkää autoista
[x] tyttö joka tykkää shopata
[x] ostanut kaupasta litran maitoa
[ ] käynyt Ankkarockissa
[x] lakannut varpaankynnet
[ ] ajanut mopolla ojaan
[/] omistanut kauluspaitaa
[x] ollut vesirokossa
[x] heittänyt jotakuta lumipallolla päähän
[ ] kaatunut lasketteluhissijonossa
[x] nauranut toisen epäonnistumiselle
[/] lyönyt jotakuta turpaan
[/] katsonut Kauniita ja Rohkeita
[/] pelannut jalkapalloa
[ ] tehnyt kokonaisen piruetin
[ ] antanut poikien meikata itseni
[x] uinut alasti
[ ] kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle
[ ] tiputtanut roskia ventovieraiden postilaatikkoon
[ ] lukenut salaa jonkun toisen tekstiviestit
[ ] leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan
[ ] polttanut selkäni auringossa
[x] hypännyt talon katolta
[ ] lyönyt pesäpallo mailalla jotakuta päähän
[ ] ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja
[ ] laskenut pulkalla hiekkatiellä
[x] kaivertanut puuhun tekstin
[x] tehnyt juhannustaikoja
[x] leiponut omenapiirakan
[ ] syönyt simpukoita
[x] esittäytynyt toiseksi ihmiseksi
[ ] ostanut yli satasen maksavat farkut
[/] ratsastanut hevosella
[/] tanssinut sadetanssia keskellä tietä
[ ] polttanut sormiani tulitikkuun
[x] räjäyttänyt ilotulitteita
[ ] pelannut pokeria rahapanoksella
[ ] pudonnut laiturilta järveen, toisen tönäisemänä
[x] halannut äitiä
[x] ostanut jotain kirpputorilta
[x] juonut kahvia
[ ] laittanut neon valoa silmiini
[x] ollut laivalla
[ ] laulanut karaokea
[x] käynyt Särkänniemessä
[ ] ollut yksin lentokoneessa
[x] potkaissut seinään
[ ] vittuillut kirjaston tädille
[/] laulanut suihkussa
[x] valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain
[ ] opiskellut saksaa
[ ] rahastanut mummoilta omaan pussiin
[x] potenut jostain syystä koti-ikävää
[ ] kontannut keskellä tietä
[x] vuorannut huoneeni seinät julistella
[x] neulonut villapaidan
[x] antanut jollekulle joululahjan
[x] tehnyt lumiukon keskelle pihaa
[x] pelannut Monopolia
[ ] jäänyt kiinni tupakan poltosta
[x] tiskannut
[x] itkenyt itseään uneen
[ ] vittuuntunut virtalähteen pitämään ininään
[ ] Soittanut hätänumeroon
[x] Nukkunut pommiin
[ ] Syönyt muurahaisen
[x] Värjännyt hiukset
[/] Ollut blondi
[x] Haistatellut vitut
[x] Tehnyt läksyt kunnolla
[x] Saanut 4:n
[x] Viskonut omenoita
[/] Ratsastanut
[ ] Ollut putkassa
[ ] Nukkunut roskiksessa
[ ] Tehnyt rikoksen
[x] Paiskonut tavaroita
[ ] Kuunnellut Himiä
[ ] Värjännyt hiukset yli 20 kertaa
[x] Lintsannut
[ ] Juonut kusta
[x] Nukkunut tunnilla
[ ] Käyttänyt huumeita
[ ] Ollut lentokoneessa
[x] Muuttanut
[x] Tilannut tuotteita netistä
[ ] Tehnyt yli 100:n euron kännykkälaskun
[ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
[ ] Ollut haastattelussa
[ ] Saanut turpiinsa
[ ] Soittanut kitaraa
[ ] Varastanut posteja laatikosta
[x] Lyönyt vetoa
[ ] Poseerannut alasti
[ ] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
[ ] Yöpynyt hotellissa
[ ] Oksentanut matolle
[x] Lukenut seiskaa
[ ] Pelannut Harry Potteria
[ ] Väärentänyt kokeeseen nimen
[x] Juossut pakoon ampiaisia
[x] Pyytänyt anteeksi
[ ] Istunut koneella jopa 14h putkeen
[x] Soittanut pilapuheluja
[ ] Vihannut räppäreitä
[x] Soittanut väärään numeroon
[x] Nukkunut sohvalla
[ ] Nukkunut puun alla
[x] Ollut sairaalassa
[ ] Valvonut koko yön
[/] Juossut alasti ulkona
[ ] Käynyt avannossa
[x] Hypännyt ikkunasta ulos
[ ] Paskonu housuihin yli 10v.
[ ] Pudonnut hevosen selästä
[x] Saanut 10:n kokeesta
[x] Leikannut hiuksiansa
[x] Kiroillut ruokapöydässä
[x] Polttanut levyjä
[/] Harrastanut liikuntaa
[ ] Seurustellut yli 20-vuotiaan kanssa
[/] Karannut kotoa
[ ] Näytellyt
[x] Nukkunut päivällä
[x] Käynyt ulkohuusissa
[ ] Ostanut tupakkaa
[ ] Polttanut talon/pientalon
[x] Grillannut
[ ] Nähnyt teurastettuja sikoja
[x] Ollut Linnanmäellä
[x] Uskonut horoskooppeihin
[ ] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
[x] Käyttänyt vanhempien korttia
[ ] Ajanut autoa
[ ] Syönyt matoja
[ ] Raiskannut
[x] Hyppinyt katolla
[x] Eksynyt ostoksilla
[ ] Matkustanut junalla
[x] Nukkunut bussissa
[ ] Tekstannut mtv3 chattiin
[ ] Ratsastanut aasilla
[ ] Oksentanut lautaselle
[x] Käyttänyt sukkahousuja
[x] Selaillut kaupan lehtiä
[x] Katkaissut luita
[ ] Ostanut huumeita
[x] Vaihtanut vauvan vaipat
[ ] Imenyt verta
[ ] Pyörtynyt
[x] Pelotellut ihmisiä
[ ] Nukahtanut tietokoneen ääreen
[ ] Harrastanut tanssia
[ ] Perustanut bändin
[x] Puhdistanut wc-pönttöä
[ ] Käynyt Puuhamaassa
[ ] Tanssinut napatanssia
[ ] Juonut Hyla-maitoa
[x] Hengittänyt heliumia
[x] Koskettanut käärmettä
[ ] Juonut venäläistä valkoviiniä
[x] Ollut tuhkarokossa
[x] Laskenut pulkalla
[x] Pelannut kännykällä kirkossa
[ ] Nähnyt kaupassa julkkiksen
[x] Ollut puolukassa
[x] Liftannut
[x] Käynyt navetassa
[ ] Hypännyt benjihyppyä
[x] Laulanut mikrofoniin
[ ] Astunut lehmän paskaan
[ ] Tykännyt The Rasmuksesta

[Ei aihetta]Tiistai 27.03.2007 22:05

* TALVI

(/) Pidän lumesta
() Ensilumien aikaan minut löytää puistosta laskettelemasta
() Lempiasusteitani ovat pipot ja kaulahuivit
() Lempijuomiani ovat lämpimät juotavat, kuten kaakao ja tee
(/) Pidän takassa loimuavasta tulesta
() Käytän aina villasukkia
(/) Lempivärini on musta
(/) Pimeässä hohtavat lumihiutaleet ovat kauniita
() Talvilajit ovat kivoja
() Masennun, kun lumi alkaa sulaa
(/) Joulu on kivoin juhla

Yhteensä: 2½

? KEVÄT

(x) Ekojen lumien sulettua kaivan tennarit/lenkkarit esille
(x) ...ja hautaan talvikamppeeni kauas kaapin pölyiselle pohjalle
(/) Voisin katsella tuntikausia luonnon heräämistä
() Tykkään vedellä kengilläni maahan pieniä uomia, jotka täyttyvät vedellä
(/) Hupparit ja farkut ovat kivoja
(/) Juoksen ilman takkia pihalla
() Lempivärejäni ovat pirteät värit, esimerkiksi vihreä ja oranssi
() Pääsiäisenä on kiva virpoa
(/) Etelästä palaavat joutsenet ovat kauniita
() Jään pinnalla olevasta vedestä heijastuva aurinko saa minut malttamattomaksi
() Talviturkkini lähtee aina ennen vappua

Yhteensä: 4

~ KESÄ

(x) Odotan koko vuoden kesäloman alkamista
(x) Vietän kokonaisia päiviä rannalla uiden ja aurinkoa ottaen
(/) Vaatteideni alla on aina uikkarit
(/) Lempivärejäni ovat sininen ja valkoinen
(/) Ostan shortseja/minihameita ja t-paitoja/toppeja heti niiden tultua myyntiin
(/) Pilvien katselu on lempipuuhaani
(/) Jos taskustani löytyy 2 euroa, ostan sillä jäätelön
(x) Juhannuksena olen elementissäni
(x) Mieleni tekee tappaa ihmisiä sadepäivinä
(x) En millään haluaisi talven tulevan
(/) Ensimmäisen kuuran peittäessä nurmikon vietän päivän mököttäen sisällä

Yhteensä: 8

? SYKSY

(/) Puista putoavat lehdet ovat kauniita
(x) Sammutan välillä valot ja sytytän kynttilät
(/) ...sitten kuuntelen jotakin rauhoittavaa musiikkia
() Vietän tunteja samoillen metsässä
() Menen aina mummon/äidin seuraksi metsään poimimaan sieniä ja marjoja
() Lempivärejäni ovat kaikki ruskan värit, kuten punainen ja ruskea
() Omistan kumpparit
() Tykkään pomppia vesilätäköissä
() Pidän maalaamisesta ja piirtämisestä
( ) Syyslomalla lenkkeilen ja haravoin pihaa
(x) Lumen tulo ahdistaa

Yhteensä: 3

[Ei aihetta]Tiistai 27.03.2007 00:07

1. Millainen olo sinulla on juuri nyt? - ihan outo.. sellanen surullinen ja ikävöivä..
2. Mitkä housut sinulla on jalassasi? - housut
3. Mikä paita sinulla on päälläsi? - tää ihana paita
4. Miltä hiuksesi näyttävät? - tyhmilt
5. Mitä söit viimeeksi? - kanakastiketta ja makaronii...
6. Millainen sää siellä on? - ihanan lämpönen <3
7. Viimeisin puhelu? - yritin aamul soittaa sinille mut se ei vastannu :D
8. Viimeisin uni, jonka muistat? - ei ny muista :D
9. Kenelle puhut juuri nyt?: en kellekkää
10. Puhelinnumerosi 2 viimeistä numeroa? - en sano :D
12. Jos olisit puukynä, minkä värinen olisit? - en olis mikää
13. Oletko koskaan melkein kuollut? - no en sillee..
14. Pidätkö siitä henkilöstä jolta sait tämän kyselyn? - no jooo <3
15.. Miten syödään domino? - no sillee niinku kaikki lapset :DD
16. Mikä saa sinut iloiseksi? - kamut <3<3<3<3 lemmikit <3 jne <3
17. Minkä levyn aiot ostaa seuraavaksi? - en osta mitäää
18. Paras sinulle annettu neuvo? - monii :DD
19. Oletko koskaan voittanut palkintoa? e vissii
22. Tulevaisuutesi? - en haluu ees ajatella
23. Tykkäätkö tanssista?: juuu
24. Tyhmin juttu, jonka olet tehnyt? - miljoonii :DD
25. Jos voisit vaihtaa jonkun asian itsessäsi, mikä se olisi? - no en jaksa miettii
26. Missä shoppailet eniten? - jossain
27. Mitä kuuntelet nyt? - nelli - pidä musta kii <3
28. Juotko? - e tai mitä sil sit tarkotetaa :D juon mä niinku siis ryyppään :D
29. Mitä shampoota käytät? - kaikkii
30. Mitä urheilua vihaat eniten? - hiihto jne
31. Mitä pelkäät eniten? - hämähäkkei ja ötököit :SS jne
32. Kuinka monta tv:tä talossasi on? - 3
33. Omistatko oman kännykän? - juu
34. Millaisen? - siemens
35. Oletko koskaan katkonut luitasi? - oon :/
36. Mistä unelmoit? - vaikka mistä <3<3
37. Entä mitä kuuntelet nyt? - apulanta - jumala
38. Kuka on kovaäänisin kaverisi? - öö ni kaikki sillee :D
39. Kuka on kaverisi? - kaikki mun kamut on mun kamui!! <3<3<3
40. Onko cheerleading mielestäsi urheilua? - kai se o
41. Kuinka monella nuolaisulla pääsee tikkarin sisään? - en tiiä


RAKKAUS
42. Uskotko rakkauteen? - juu <3<3
43. Oletko seurustellut? - juu
44. Onko sinulla ihastusta? - juu <3
45. Kuka se on? - en sano
46. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? - no ehkä
47. Minkä laulun omistaisit rakkaallesi? - monia :P <3
48. Minkä asian huomaat ensiksi vastakkaisessa sukupuolessa? - katseen ja hymyn <3
49. Pisin ihastus? - varmaa toni...
50. Oletko liian ujo pyytämään treffeille? - no en mä sillee
51. Oletko omistavainen vai välinpitämätön? - omistavainen :P
52. Mikä on kaunein asia joka sinulle on sanottu? - monia <3
53. Ovatko muut kehuneet kauneuttasi? - o

KUMPI ON PAHEMPAA
54. Marilyn Mansonin vai Rob Zombien suuteleminen? - emt
55. Nälkäkuolema vai jäätymiskuolema? - ei kumpikaaaa..

MIELIPITEESI

TYTÖILLÄ
56. Hameet vai housut? - no iha sama
57. Hiukset auki vai kiinni? - iha sama
58. Pitkä vai lyhyt? - iha sama
59. Rintaliivien olkaimet näkyvissä vai ei? - saa näkyy

MIELIPITEESI

POJILLA
60. Pitkät vai lyhyet housut? - pitkät
61. Pitkät vai lyhyet hiukset? - sellaset sopivat
62. Pitkä vai lyhyt? - pidempi ku tyttö ;D
65. Söpö vai seksikäs? - kumpikii <3
66. Tummat vai vaaleat hiukset? - iha sama :P
67. Lihaksia vai ei? - lihaksiii ;) ;) <3
68. Kiharat vai suorat hiukset? - ihan samaa :P
69. Silmien väri? - ihan sama :)
70. Pitkä vai lyhyt pippeli? - no lol!! vähä repesin!! :DD sama se :DD
71. Hattu vai ei? - iha sama
72. Hyvä vai paha? - hyvä
73. Hiukset ylhäällä vai alhaalla? - täh?? :o :DD
74. Koruja vai ei? - jotain mitkä sopii
75. Kiva vai tylsä? - kiva <3
76. Aksentti vai ei? - iha sama :P
77. Metalhead vai hoppari? - hoppari <3
78. Rusketusrajat vai ei? - joo :P
79. Lasit? - iha sama
80. Koti- vai ulkoihminen? - molemmat :P
81. Pisamia vai ei? - iha sama :P ei kauheesti ainakaa
82. Ujo vai ylivilkas? - silt välilt
84. Hauska vai cool? - molemmat <3
85. Puhelias vai vaitonainen? - puhelias <3
86. Kuka on kaunein/komein kaverisi? - jani ja niko nyt vaik jätkist komeit ja kaikki tytöt kauniita <3<3

TÄMÄ VAI TUO

87. Valot päällä/pois? - iha sama :P pois vaik ;D riippuu tilanteest :P
88. Lumi, aurinko vai sade? - aurinko <3<3
89. McDonalds vai Burger King? - iha sama
90. Komediat vai kauhuelokuvat? - kummatki <3
92. Kivi, sakset vai paperi? - iha samaa
93. Makkara vai pepperoni? - emt
94. Kesä vai talvi? - kesä <3<3<3
95. Makea vai kitkerä? - makea
96. Suklaamaito vai valkoinen maito? - suklaamaito
97. Kalja vai Dr. Pepper? - kalja
98. Puolityhjä vai puolitäysi lasi? - puol tyhjä
100. Video vai DVD? - kummatki
101. Kissat vai koirat? - molemmat <3
102. Muta- vai kivipaini? - muta
103. Vanilja- vai mansikkajäätelö? - mansikka <3
104. Murtomaahiihto vai lumilautailu? - lumi
105. Yö vai päivä? - no päivä
106. Kakku vai piiras? - kakku
107. Hopea vai kulta? - hopea
108. Timantit vai helmet? - timantit
109. Auringonlasku vai -nousu? - lasku

LEMPI-
110. Väri? - musta, valkonen
111. Ruoka? - monii
112. Pikaruoka? - pizza
113. Karkki? - hedelmä
114. Jäätelö? - mansikka
115. Urheilu? - ei mikää
116. Eläin? - kissa, koira ja kani
117. Musiikkityyli? - sellanen vaa
118. Radiokanava? - nova
119. Laulu? - monii
120. Bändi/artisti? - monii
121. Numero? - 3
122. Kuukausi? - kesä kuukaudet :P
123. TV-ohjelma? - moniii! <3<3
124. Kauppa? - monet
125. Haju? - sellanen ihana mikä on sinil se aah <3 :D
126. Opettaja? - sinisalo
127. Peli? - emt
128. Sana? - rakastan :D

OLETKO KOSKAAN...
129. Rakastanut ketään niin paljon, että itkettää? - juu varmaa :P
130. Polttanut? - e sillee
131. Juonut alkoholia? - joo :P
132. Joutunut petetyksi? - no juu..
133. Rikkonut lakia? - juu
134. Juossut poliiseja pakoon? - e
135. Varastanut jotakin? - juu
136. Yrittänyt oksentaa pakolla? - ehkä joskus
137. Huijannut vanhaa miestä? - e
138. Itkenyt, jotta pääsisit helpolla? - juu

MILLOIN VIIMEKSI
139. Halasit kaveriasi? - tänäää <3<3 janii, sinii, mariaa ja millaa <3<3<3<3
140. Autoit kaverisi pulasta? - ööö... ei jaksa aatella ny
141. Kaverisi auttoi sinut pulasta? - ööö... sama ku edellinen
142. Käytit punaista paitaa? - eile eiku tänää
143. Joit kahvia? - tänää
144. Sait tekstiviestin? - äske
145. Soitit kaverillesi? - aamul yritin
146. Joku kehui sinua kauniiksi? - tänää
147. Poltit tupakkaa? - kauan sitte maistoin hyi
148. Imuroit? - eile??
149. Nauroit kunnolla? - tänää varmaa :P
150. Muutit? - kauan kauan sitte
151. Söit suklaata? - öö, ei muista
152. Hiihdit? - joskus miljoona vuotta sitte
153. Kävit lenkillä? - joskus
154. Katsoit Kauniit ja Rohkeat? - miljoona vuotta sitte
155. Itkit? - no ainenki sillo viime keskiviikkona :((
156. Joko riittää? - juuu...

[Ei aihetta]Maanantai 26.03.2007 18:15

MIKSI:

Miksi olit viimeksi surullinen?:
no sen jani jutun takii :((

Miksi olet olemassa?:
ku noi yhet päätti tehä mut tänne :DD

Miksi teet tätä testiä?:
tylsääää..

Miksi taivas on sininen?:
huviks

Miksi et ole ulkona?:
no ei viel jaksa mennä


MILLOIN:

Milloin viimeksi nauroit?:
enne ku lähin koulust <3

Milloin olit viimeksi autossa?:
tänäää :P

Milloin olet viimeksi syönyt leipää?:
äske

Milloin olet viimeksi opiskellut?:
tänää

Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää?:
pelkään vielkii :DD


ONKO:

Onko sinulla mp3 soitin?:
juu <3

Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään (ei koske perheenjäseniä)?:
no ainaha mul.. <3

Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa?:
juu <3

Onko sinulla salaisuuksia jotka voisivat kauhistuttaa muita ihmisiä?:
eip kait


OLISIKO:

Olisiko elämä helpompaa, jos maapallo olisi litteä?:
ei

Olisiko elämä helpompaa/parempaa ilman rakkautta?:
no ei!! sit kaikki olis ihan kuollu.. ilman rakkautta ei oo elämää..

Olisiko kamalaa kieltäytyä kosinnasta?:
no riippuu vähä

Olisiko se katastrofi, jos toimisit lastenhoitajana päivän?:
ei! <3<3 mä tykkään hoitaa lapsii <3

Olisiko maailma parempi ilman sotia?:
no joo!!


SINÄ:

Monta kirjainta on nimessäsi?:
6

Missä kuussa olet syntynyt?:
joulu

Oletko allerginen jollekin?:
no en vissii

Onko sinulla mitään sairautta?:
no eip

Kuinka pitkä olet?:
n. 160

Onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto?:
no riippuu..

ULKONÄKÖ:

Kuvaile hiuksiasi?:
sellaset tyhmät ja liian pitkät :/

Silmiesi väri?:
vihreet

Käytätkö silmälaseja/piilolinssejä?:
e

Pukeudutko jonkun tietyn tyylin mukaan?:
e

Koska ostit vaatteita?:
no en ees muista

Käytätkö korkokenkiä?:
joskus?

Onko pukeutumistasi koskaan haukuttu?:
varmaa joskus joo

Käytätkö talvella pipoa?:
e

Minkä väristä kaulahuivia käytät:
no en yleensä käytä

Kuinka monta kenkäparia sinulla on?:
monta


KOULU:

Huonoin vuoden koenumero ja mistä se?:
varmaa joku 2

Tuletko huonosti toimeen jonkun opettajan kanssa?:
no en sillee

Lempiaineesi?:
liikka

Paras numero todistuksessasi?:
5. 0-5 välillä.

Onko sinulla paljon kavereita koulussa?:
on! <3<3<3 rakastan kaikkii niin vitusti <3

Onko sinulla erikseen kouluvaatteet?:
no ei

Miten kuljet kouluun?:
dösäl....

Syötkö kouluruokaa?:
ju


YSTÄVÄT:

Onko joku ystävistäsi pettänyt sinut joskus?:
ööh.. ehkä ehkä ei..

Monta HYVÄÄ YSTÄVÄÄ sinulla on?:
mota monta <3<3<3

Riiteletkö usein kavereidesi kanssa?:
no en sillee

Kauan olet tuntenut "vanhimman" kaverisi/ystäväsi?:
ihan vitun kauan. varmaa yli 10 vuotta

Mitä teet kavereidesi/ystäviesi kanssa?:
sekoillaa ja kaikkee kivaa <3<3

Onko sinulla parasta ystävää?:
juu <3<3

Mitä arvostat ystävässä?:
luotettavuutta, rehellisyyttä jne

Pystytkö puhumaan kavereillesi/ystävillesi kaikesta?:
no yleensää!

Missä olet tutustunut kavereihisi/ystäviisi?:
koulus :P <3


ENSIMMÄISET:

Ensimmäinen lävistys/tatuointi:
korvis

Ensimmäinen luottokortti:
ei oo :DD

Ensimmäinen vihollinen:
öö.. ainenki yläasteelt monia monia


VIIMEISIMMÄT:

Viimeisin pitkä automatka:
tänää kouluu ja takas..

Viimeisin lukemasi kirjaston kirja:
ei muista ees

Viimeisin nähty elokuva:
öö... joku

Viimeisin syöty ruoka:
leipää

Viimeisin puhelu:
sinille yritin aamul soittaa mut se ei vastannu :D

Viimeisin soitettu CD:
ei muista

Viimeisin ärsytys:
no sillo ku vitutti joku vittu niin vitusti :D sillon ku siniiki oli sama juttu :DD

Viimeisin juotu juoma:
vesi

Viimeisin nalkutus:
emt

Viimeisin vierailtu nettisivu:
tää


SEKALAISIA

Oletko ihastunut?:
juup <3

Kärsitkö matkapahoinvoinnista?:
joskus joo

Oletko terveysintoilija?:
no e

Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa?:
juujuu

Pidätkö ukkosmyrskyistä?:
jooo! :P

Tämänhetkinen hiustesi väri?:
no tälläset

Syntymäpaikka?:
porvoon saisaalas synnyin


VIIMEISEN PÄIVÄN AIKANA , OLETKO...

Itkenyt?:
e

Auttanut jotakuta?:
juu varmaa

Ostanut jotain?:
e

Ollut sairas?:
no en sillee :D

Käynyt elokuvissa?:
e

Kirjoittanut oikean kirjeen?:
e

Puhunut entiselle tyttö-/poikaystävälle?:
e

Ikävöinyt entistä tyttö-/poikaystävää?:
e

Puhunut vakavia?:
ainaha mä :DD

Ikävöinyt jotakuta?:
juuuu <3<3 kaikkii kamuja <3<3

Halannut jotakuta?:
joo :DD janii, mariaa, sinii ja millaa <3<3<3<3

[Ei aihetta]Perjantai 23.03.2007 16:19

[x] juonut kaljaa
[x] juonut viinaa
[/] juonut siideriä
[/] juonut lonkeroa
[x] juonut appelsiinimehua
[x] juonut omenamehua
[x] juonut mansikkamehua

[x] syönyt hirvenlihaa
[?] syönyt lampaanlihaa
[x] syönyt kanaa
[x] syönyt pastaa

[x] imeskellyt tikkaria
[x] syönyt salmiakkia
[x] syönyt hedelmäkarkkia
[x] syönyt lakritsia

[x] pelannut tietokoneella
[ ] pelannut xboxilla
[ ] pelannut gamecubella
[ ] pelannut sony psp:llä
[ ] pelannut dreamcastilla
[ ] pelannut nintendo ds:llä
[ ] pelannut sega megadriverillä
[ ] pelannut sega saturnilla
[x] pelannut playstationilla
[x] pelannut afrikan tähteä
[x] pelannut monopolia
[x] pelannut lautapelejä
[/] pelannut roolipelejä
[/] pelannut simsiä

[x] nukkunut parisängyssä
[x] nukkunut sohvalla
[x] nukkunut jonkun toisen sängyssä
[x] nukkunut äitini vieressä yli 7-vuotiaana (joskus orimattilas isukin luona..)
[ ] nukkunut ojassa
[x] nukkunut teltassa

[x] leikkinyt nukeilla
[x] leikkinyt barbeilla
[x] leikkinyt kotia
[ ] leikkinyt vanhempien vaatteilla
[ ] leikkinyt autoilla/rekoilla/mopoilla

[x] ollut kampaajalla
[x] ollut kaupassa
[ ] ollut suomen suurimmassa tarjoustalossa
[x] ollut lelukaupassa
[x] ollut karkkikaupassa

[x] kierinyt lumihangessa
[x] ollut saunassa
[x] ollut suihkussa

[x] maistanut tupakkaa
[x] pelannut korttia
[/] ollut räsypokkaa
[x] ollut koulunnäytelmässä
[/] ollut koulunnäytelmässä pääosassa

[ ] voittanut palkintoja
[ ] voittanut urheilukisat
[x] ostanut lahjan jollekin
[x] saanut lahjoja

[x] leiponut pipareita
[x] syönyt lettuja
[x] leiponut lettuja
[x] keittänyt perunoita

[/] kuunnellut klassista
[x] ripustanut verhoja
[x] vaihtanut lakanat itse
[x] pessyt pyykkiä

[ ] selaillut lelulehteä
[x] lukenut demiä
[x] lukenut suosikkia
[ ] lukenut Reginaa

[ ] käynyt kauneushoitolassa
[x] leikannut hiukseni yli 5 kertaa
[x] värjännyt hiukseni
[ ] värjännyt hiukseni punaisiksi
[ ] värjännyt hiukseni mustiksi
[ ] värjännyt kulmakarvani
[x] värjännyt ripseni
[x] käyttänyt kajaalia
[ ] käyttänyt huulipunaa
[x] käyttänyt huulikiiltoa

[ ] matkustanut lentokoneella
[ ] käynyt virossa tai ruotsissa
[x] ollut laivalla
[ ] soutanut venettä
[/] oppinut uimaan alle 10-vuotiaana

[ ] rikkonut kännykkäni
[ ] rikkonut telkkarin
[ ] rikkonut tietokoneen
[x] rikkonut jotain

[ ] ollut raitiovaunussa
[ ] ollut junassa

[ ] leikkannut/leikkauttanut hiukseni kaljuksi
[x] pukeutunut pinkkiin
[x] pukeutunut minihameeseen

[x] varastanut jotain kaupasta
[ ] varastanut jotain kaverilta/tuttavalta/sukulaiselta

[Ei aihetta]Perjantai 23.03.2007 03:22

Onko sinulla jotain elämää suurempia aatteita kuten feminismi tms.?
- ei kai?

Kuunteletko suomirockin helmiä?
- emt

Onko sinulla lempikitaristia?
- ei

Mitä kirjoittaisit yleisen vessan seinään?
- en mitää

Jätätkö koskaan ostamatta joitain vaatteita kun ajattelet, että muut pitäisivät sinua outona?
- e

Kauanko mietit ostopäätösten tekoa?
- riippuu

Tarkistatko suklaapatukoista kalorit?
- e

Käytätkö itseruskettavaa?
- e

Jos saisit soittaa koulusi keskusradiossa jotain kappeletta, mitä soittaisit?
- broken

Mikä kappale kuvaa juuri sinua?
- no vaik broken...

Näytätkö viehkeältä kipeänä tai juuriheränneenä?
- e

Voitko kulkea kaupungilla ilman meikkiä?
- öö.. en ehkä tai joo sillee..

Fruittari vai hevari?
- no en hevari ainenkaa :S

Oletko kirjaston aktiivikäyttäjä?
- e

Luetko kirjan takakannen ennen kirjaa?
- joo

Syötkö mielummin pizzaa vai salaattia?
- pizzaa

Kolajuomat vai energiajuomat?
- kola

Pidätkö itseäsi fiksuna yksilönä?
- joskus

Teetkö paljon kirjoitusvirheitä?
- riippuu

Olisitko mielummin 5 v vai 13 v?
- 5

Mandariinit vai tupakka?
- mandariinit

Jätätkö koskaan koulukirjoja kotiin, jotta laukkusi olisi kevyempi?
- joo :'DD

Onko sinulla koskaan auennut juomapullo katastrofaalisesti laukkuusi?
- eip

Oletko koskaan saanut syliisi/naamaasi jotain, mikä ei sitten lähtenytkään niin helposti pois?
- ehkä?

Asuisitko mielummin suomalaisella maatilalla vai Kööpenhaminan keskustassa?
- Kööpenhaminan keskustassa

Kehtaisitko tulla kouluun paidassa, joka ei peittäisi napaa?
- joo

Hakeudutko bussissa aina istumapaikalle? Vaikka pakolla?
- no joo

Oletko pelannut koskaan Twisteriä?
- joo

Kun selität jotain, heilutatko käsiäsi?
- joo

Kenet edesmenneen henkilön herättäisit henkiin?
- emt.....

Tunnetko ketään joka eläisi vanhainkodissa?
- e

Kun olit pieni, olitko mukana koulun/tarhan näytelmissä?
- juu

Oletko kielipoliisi?
- ?

Pilkunviilaaja?
- joskus ehkä

Saako sinut helposti nauramaan?
- no riippuu tilanteest

Mitä mieltä olet H&M:stä?
- saa tilattuu hyvii vaattit joskus :D

Oletko koskaan haaveillut, että olisi kiva esiintyä musiikkivideolla?
- e

Kadehditko muiden ihmisten tyylejä?
- e

Millaisissa kaupoissa tykkäät kierrellä?
- kaikis kivois

Käytkö kahviloissa?
- e

Mikä pulla kuulostaa parhaalta: kanelikierre, voisilmäpulla, korvapuusti vai texas-pulla?
- korvapuusti

Mitä haluaisit saada jos olisi mahdollista saada ihan mitä vaan?
- vitusti rahaa ja jätkän :DD

Onko sinulla kuudetta aistia?
- ehkä

Jos ulkona alkaa sataa ja olet ulkona, kiirehditkö kotiin?
- juu

Sammutatko aina valot lähtiessäsi?
- e tai riippuu

Siivoatko jälkesi lähtiessäsi?
- joskus...

Annatko ihmisille lempinimiä?
- jooo

Onko sinulla pomottava luonne?
- joskus ehkä

Onko sinulla ylitaiteellisia ystäviä?
- on

Voisitko viettää yhden päivän ainoastaan koneella?
- e

Millainen olisi lempisyntymäpäiväsi?
- joku ihana <3

Mitä vaadit meikkivoiteelta?
- kaikkee :DD

Oliko sinulla pienenä pinkkejä vaatteita?
- juu

New York vai Lontoo?
- molemmat

Kuunteletko koskaan mitään musiikkia vaan siksi, että sinä haluaisit pitää siitä?
- e

Oletko koskaan yrittänyt tehdä pirtelöä ja sotkenut koko keittiötä?
- e

Voisitko pitää kravattia koulussa?
- e

Mille aikakaudelle haluaisit mennä?
- emt

Oletko koskaan pitänyt tyylinvaihdospäivää?
- e

Luetko arkiaamuisin hesaria?
- e

Onko sinulla aamutakkia tai aamutossuja?
- ei

Pelaatko koskaan kännykälläsi?
- e

Mitä teet tylsällä automatkalla?
- kuuntelen musaa ja laulan :P

Kaipaatko menneitä aikoja?
- no ehä jotain juu..

Jotain erityisesti?
- e

Haluaisitko korjata jotain menneisyydessäsi?
- ehkä joo

Huuteletko koskaan että "soittakaa paranoid"?
- e

Tiedätkö mikä se Paranoid edes on?
- e

Käytätkö arkena luomiväriä?
- joo

[Ei aihetta]Keskiviikko 21.03.2007 20:20

1) ONKO SINULLE ANNETTU KIHLASORMUSTA?
- eip...

2) PISIN IHMISSUHDE?
- no en vastaa ku riippuu mitä ihmissuhdetta tarkotetaa :DD

3) VIIMEISIN LAHJA?
- joululahja...

4) OLETKO KOSKAAN PUDOTTANUT KÄNNYKKÄÄ?
- juu..

5) MILLOIN VIIMEKSI URHEILIT?
- en oo iki sillee urheillu..

6) VIIMEISIN SYÖTY RUOKA?
- pizzaa..

7) ENSIRAKKAUTESI?
- ala-asteel toni :DD

8) SOITETUIN KAPPALE PLAYLISTALLASI?
- kaikki ihanat <3

9) MISSÄ ASUT?
- tääl korves..

10) MITÄ KOULUA KÄYT?
- amista

11) KÄNNYKKÄSI KOLMAS VIESTI?
- millalta yks vaa...

12) MINKÄ BRÄNDIN VAATTEITA SINULLA ON ENITEN?
- ei minkää..

13) IHMINEN, JOLLE SOITAT USEIN?
- no en mä paljoo soittele mut tekstaan paljo..

14) MITÄ MEINAAT VIIKONLOPPUNA?
- kuolla... tuleee pitkästyttävä vknloppu.. haluun kouluun nyt!!

15) OLETKO RIIPPUVAINEN IHMISISTÄ?
- no oon mä sillee.. en mä vois elää ilman kavereit ja läheisii ihmisii.. <3<3

16) VIIMEISIMMÄT HÄÄT?
- joskus miljoona vuotta sitte..

17) ENSIMMÄINEN IHMINEN, JOLLE SOITTAISIT LOTTOVOITOSTA?
- äitille ja katjalle ja muille kamuille :D

18) MILLOIN VIIMEKSI NÄIT YSTÄVÄSI?
- tänää <3<3<3

19) LEMPI PIKARUOKAPAIKKA?
- hese tai mäkki

20) SUURIN VALHE, JONKA OLET KUULLUT?
- öö.. en jaksa ajatella..

21) OSAATKO KOKATA?
- juu

22) KOSKA VIIMEKSI PUHUIT ENGLANTIA?
- öö..

23) PARAS SUUTELIJA?
- joku :D

24) MILLOIN VIIMEKSI ITKIT?
- tänää... :'((

25) KUKA KAVEREISTASI ON HASSUIN?
- no kaikki sillee omal tavallaan..

27) MILLOIN OLIT VIIMEKSI KÄSITTÄMÄTTÖMÄN ILOINEN?
- en muista ees ny...

28) OLETKO TYYTYVÄINEN ELÄMÄNTILANTEESEESI?
- en iha.. kai..

29) KAUKAISIN PAIKKA, JOSSA OLET KÄYNYT?
- emt...

30) KLASSINEN VAI MODERNI?
- riippuu..

31) KUVAILE LAUKKUASI JA SEN SISÄLTÖÄ?
- se on sellanen musta.. siel on papereit, mp3, purkkaa, kynä jne...

33) PARAS ASIA KOTONA?
- kaikki! <3

34) LEMPIKIRJAILIJA?
- ei oo

37) MITEN NUKUT?
- tavallisesti

38) VIIMEISIN IKÄVÄ?
- nyt on kauhee ikävä kaikkii kamuja :( <3<3

39) KUINKA MONTA TYYNYÄ SÄNGYSSÄSI ON?
- 1 nyt

40) MITÄ SINULLA ON PÄÄLLÄSI JUURI NYT?
- housut ja toppi..

41) KUINKA USEIN KIRJAUDUT GALLERIAAN PÄIVÄSSÄ?
- aika monta

42) KESKIVERTO KOMMENTIT PÄIVÄSSÄ?
- aika paljo

43) KENELTÄ SAAT ENITEN KOMMENTTEJA?
- no kaikilt kamuilt.. sinilt, marialt ja katjalt ainaki...

44) STALKKAATKO?
- ??

45) ONKO SINUT BONGATTU KAUPUNGILLA?
- öö...

46) MONELTA HERÄSIT TÄNÄÄN?
- 7.00

47) PARAS ASIA TALVESSA?
- ei mikää...

48) PARAS ASIA KESÄSSÄ?
- kaikki! <3<3 lämpö, aurinko, kukat, uiminen jne! <3

49) VIIMEISIN KERTA KUN SAIT SAKOT?
- en oo saanu

50) MITÄ HALUAISIT OLLA?
- en mitää..

51) HYMYILETKÖ JUURI NYT?
- en

52) JOS PÄÄSISIT MIHIN TAHANSA NYT, MIHIN MENISIT?
- jonnekki kamujen luo! <3<3

53) OLETKO IHASTUNUT?
- juu <3

54) SEURAAVA ULKOMAANMATKASI?
- emt :(( ei oo ollu ekaakaa :(

55) OLETKO YLÄKERRASSA?
- en

56) MILLOIN AIOT MENNÄ NUKKUMAAN TÄNÄÄN?
- emt..