IRC-Galleria

KissapennutTorstai 17.07.2008 17:22

Ihanaa saadaan tänään kissanpennut meille...Pääsee hoivaan niitä...Kuvii tulee jossain vaiheessa...

Mietittäväksi...Keskiviikko 16.07.2008 22:13

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
"Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien
lasejaan, kyynel
silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
"Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
"Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
"Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1)Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2)tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin se ei olisi
vaikuttanut sinuun mitenkään.

:'(Tiistai 15.07.2008 23:50

Harhakuvitelma: Kuiskaus (mukana Valveuni. Yhdessä Yksin)




kuiskailet helliä sanoja,
kuuntelen, jos et unta saa,
hiljaisina tunteina,
hetki puolestamme laulun kirjoittaa

- - - -

kuuntelen, kun puhut sun iso siskoista,
ja sun ensi suudelmastas kun olit viistoista,
kerrot kuinka isäsi ja äitisi tapasi,
kuinka ne erosivat ja yhteen palasi,

mun maailma on yleensä kuin kylmä meri,
nyt mä mietin että minneköhän se kylmä meni,
kun sinä puhut, en muista miltä tuntuu,
kun värit haalenee tai kun ne tummuu,

jatkat kertomustas jota edes oikeestaan en,
ole kuunnellut kun sua vaan katselen,
yritän saada käsiäni luokses muka vahingossa,
et ku käsi koskee sun, sanon "kävi vahinko tossa",

nyt, haluaisin olla peitto ja tyynysi,
kun liikaa myrskyää, olisin tyynesi,
vaikka patterit ei toimi on lämpöä täällä,
nyt taivas on täällä, ei enää ylhäällä,

- - - -

kuiskailet helliä sanoja,
kuuntelen, jos et unta saa,
hiljaisina tunteina,
hetki puolestamme laulun kirjoittaa

- - - -

yht'äkkiä oot hiljaa ,odotat jotakin,
mä mietin joko mä tän hetken jotenkin mokasin,
ei kuulu mitään, on aivan hiljaista,
kun on pimeää, voi valokin kiljaista,

mä sanon, oonko kertonut et sä oot ihana,
ja et rakastan sua sun varpaist pisimpää kiharaa,
oonko kertonut et vaikka koko maailma kuolis,
mä oon aina tässä sanomassa et oot ihana,

sä hymyilet, mä huomaan vaikka yrität peitellä,
suutelen sua, oon samaan aikaan vahva ja hellä,
häkellyit, mut silti sä suutelit takas,
mä mielessäni huusin, et "se suuteli takas!"

Rakas, saanko tulla sun peittosi alle,
noustaan yhdessä tähtiin, sanotaan "hei hei" pohjalle,
sä et sanonut mitään, mut mä tiedän ton katseen,
se tekee mitättömäksi aivan kaiken, muun.

[Ei aihetta]Maanantai 14.07.2008 22:24

Mä haluun sun tietävän että oot tasan ainoo/
Jonka haluan ja jolle annan näin paljon arvoo/
En jätä sua koskaan kenenkään varjoon/
Sä oot mun bella rakkauteni sulle tarjoon/
Mä haluan sun kaa yhteisen tulevaisuuden/
Haluan antaa sulle tämän tilaisuuden/
Olla onnellinen ja elää mun kanssa/
Pitää kädestäni kii etten enää oo hukassa/
Rakastan sun hymyäs kun oot nii onnellinen/
Se saa mut lentoo sä oot vaa nii ihmeellinen/
Nainen(mies) jonka aina oon halunnut/
Ja oot ihanin kaikista joita oon tavannut/
Sä oot mun oma aarteni mä pidän susta huolta/
Vielä monen vuoden päästäkin tuun miettiin tätä vuotta/
Sä oot parasta mitä on mulle tapahtunut/
Vasta nytten maailmani mulle on avartunut/

KERTSI:

Mä rakastan sua ja sä varmasti sen tiedät/
Rakastan sua ja mä näytänkin sen vielä/
Rakastan sua niin et sit on vaikea selittää/
Rakastetaan toisiamme niin tää suhde pelittää/

Sä rakastat mua ja khyllä mä sen tiedän/
Rakastat mua siis luokseni jo riennä/
Rakastat mua rakastan sua molemmat rakastaa/
Kummatkin rakastaa toisiansa ainoastaan/


Nyt on se aika kun kirkossa seistään/
Tekis mieli alttarille nimesi puukolla veistää/
Sä oot niin kauniina/komeena kun prinsessa/prinssi/
Hiuksesi kiiltää kauniisti auringon loisteessa/
Pappi kysyy ja molemmat sanoo tahdon/
Suudellaan ja mennään vihille tätä just tahdon/
Kaunis prinsessani/prinssini oot mun paras unelmani/
Muistan aina kun mä sulta sain mun ensisuudelmani/
Oot mun honeybunny eikä me erota koskaan/
"Just marriedin" -kyltin kiinnitin mun koslaan/
Mennään kohti tulevaa kohti onnellista loppuu/
Kohti uutta tulevaa mut hei khyl siihen tottuu/
Nyt sitä tajuu mikä on rakkauden hinta/
Se on oma rakas kihlat rakkaus ja kosinta/
Joka ainoo ilta saan taas painautuu sun viereen/
Sä oot tehny musta maailman onnellisimman miehen/naisen/

KERTSI

Mä rakastan sua ja sä varmasti sen tiedät/
Rakastan sua ja mä näytänkin sen vielä/
Rakastan sua niin et sit on vaikea selittää/
Rakastetaan toisiamme niin tää suhde pelittää/

Sä rakastat mua ja khyllä mä sen tiedän/
Rakastat mua siis luokseni jo riennä/
Rakastat mua rakastan sua molemmat rakastaa/
Kummatkin rakastaa toisiansa ainoastaan/


Nään jo tulevaan siel on perhe onnellinen/
Pieni kaunis prinsessa ja prinssi todellinen/
Isä sekä äiti vihkisormukset sormessa/
Ja "Oma koti kullan kallis" ulko-ovessa/
Iso omakotitalo ja perheauto/
Järvenrantamökki mis voi uida sekä saunoo/
Asiat ei voisi tämän paremmin nyt rullaa/
Kun on hyvä olo sulla on hyvä olo mulla/
Iman sua mä olisin salee vaan puolet/
Kun oot mun rinnal kaikkoaa kaikki huolet/
Ei ole muuta kun vaan kaksi sydäntä/
ja yhdessä ne sydämet näyttää nii hyvältä/
Ei ole mitään parempaa kuin yhteinen aika/
Se aika on mulle silkkaa taikaa/
En haluis olla susta yhtäkä hetkee erossa/
Sun ansiosta tunnen olevani taas elossa/


ei tullu sitä tekemistäLauantai 12.07.2008 02:13

// PUHELIN //

Kirjoitatko pikakirjoituksella? » juu
Keneltä sait Saapuneet-kansiosi kahdeksannen viestin? » ei oo kännyy täs
Onko puhelimessasi kamera? » jjuuh
Jos on, montako kuvaa otat sillä päivässä? » max 1...


// PUKEUTUMINEN //

Ulos lähtiessäsi, laitatko kengät jalkaasi ensiksi vai viimeiseksi? » vikana
Käytätkö talvella sormikkaita vai lapasia? » sormikkaita
Minkä värinen tämän hetkinen paitasi on? » valko/musta
Ovatko housusi tiukat vai löysät? » löysät


// HUONEESI //

Kun astut huoneeseesi, mikä väri hallitsee sitä? » violetti ja valkonen
Minkä värinen peittosi on » puna vihree
Petaatko aamulla sänkysi itse? » noup
Asteikolla 4-10, kuinka siisti huoneesi on nyt? » 6
Onko huoneessasi nojatuolia? » noup
Onko kirjoituspöydälläsi kirjoja? » noup


// VAPAA-AIKA //

Moneltako heräät viikonloppuisin? » millon vaan
Mitä teet ensimmäiseksi? » meen vessaan,laitan kahvii tippuun ja meen tupakalle
Mihin aikaan puet? » sit ku jaksan...
Ulkona on mielettömän lämmin, ja uimaranta täyttyy täyttynemistään. Kaverisi pyytää sinua piknikille rantaan, mutta teeveestä tulee lempisarjasi maraton. Kumman valitset? » tv-sarjan
Kuljetko kesällä pyörällä vai kävellen? » kävellen/bussilla
Entä talvella? » bussilla
Olet rannalla, ja et tiedä, onko vesi kylmää, vai lämmintä. Juoksetko veteen, vai kokeiletko varpaalla sen lämpötilaa? » koklaan...
Koska vietit parhaan lomasi? » jaa-a....


// OLETKO: //

Istunut poliisiautossa ? » juu
Tullut umpikännissä kotiin aamulla? » juuh
Nukkunut samassa sängyssä monta vuotta itseäsi vanhemman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa? » juuh
Kontannut koulun lattialla? » juuuh
Poiminut sieniä? » juuh
Juossut todella henkesi edestä? » juuh
Murtautunut autoon? » noup
Pussannut serkkuasi? » juuh
Kaatunut kenkien takia? » noup
Polskutellut Serenassa? » noup
Stripannut? » en kerro...
Uinut vaatteet päällä? » juuh
Laulanut mikrofoniin? » juuh
Kokeillut nuuskaa? » noup
Oksentanut ihmisen päälle? » noup
Purrut kissaa, kun se on purrut sinua? » no en...
Haukkunut koiralle? » juuh
Kaatunut mopolla? » noup
Heilunut jossakin alusvaatteillasi? » juu, pienenä kotipihassa
Liukastunut banaanin kuoreen? » noup
Pessyt ikkunoita? » juuh
Ollut ambulanssissa? » noup
Kummat on söpömpiä blondit vai tummat? » tummat
Pitääkö ihastuksesi/rakkaasi olla pidempi vai lyhyempi kuin sinä? » pidempi
Inhoatko ketään tällä hetkellä? » juu
Rakastatko ketään juuri nyt? » juuh <3
Rakastetaanko sinua tällä hetkellä? » juuh
Ikävöitkö ketään? » joitakin...
Ketä? (jos vastasit kyllä edelliseen) » kamuja ym
Oletko mustasukkainen? » jonkin verran
Mitä teet v.loppuisin? » kaikkee
Oletko hyvä koulussa? » no en
Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä? » juuh
Onko sinua koskaan petetty? » juuh
Onko sinulla kuvia ii2? » noup
Onko sinulla webkamera? » noup
Kuinka pitkä olet? » 170cm
Kirjoitatko runoja? » noup
Lempivärisi? » musta,violetti,vaaleenpunanen ym
Oletko matkustanut laivalla/minne? » juu...ruottiin
Millasista elokuvista tykkäät? » komedia,seikkailu,fantasia ym
Oletko koskaan liftannut? » noup
Onko sinun koskaan pitänyt hypätä autosta ulos oksentamaan? » noup
Kumman jalan pistät housuista sisään ensimmäiseksi? » oikeen
Mitä söit lounaaksi tänään? » jauhelihasoppaa
Oletko ikinä ollut niin humalassa että sinut on jouduttu raahaamaan jonnekin? » en ainakaan muistaakseni


// SEKALAISIA //
Kauanko olet yleensä suihkussa? » 10-30 min
Miltä sinusta tuntuu juuri nyt? » sekavalta
Kuunteletko nyt jotain kappaletta? » noup
Mitä kaikkia mahdollisia ääniä kuulet juuri nyt? » tv,kultsin hengitys
Sano kolme tavaraa mitä näät sinun vasemmalla puolella? » sohva,kultsi,tuoli
Mikä lausahdus sinulle jäi tänään mieleen? » luv ya...

[ ] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[x] Sairastanut angiinaa
[ ] Ollut merisairas
[x] Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[x] Laulanut suihkussa kovaa
[ ] Tehnyt runoja
[ ] Tehnyt novelleja
[ ] Voittanut juoksukilpailun
[ ] Ollut helikopterissa
[ ] Käynyt Espanjassa
[ ] Ollut pommisuojassa
[x] Lyönyt jotain
[ ] Ollut kiusaaja
[x] Poistettu luokasta
[x] Saanut kokeesta 5-
[x] Haukkunut opettajaa
[x] Omistanut yli 1000 euroa
[ ] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[x] Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x] Paennut lemmikkiä
[ ] Joutunut sairaalaan
[x] Ollut poliisiautossa
[ ] Jäänyt kiinni varastelusta
[x] Ollut ulkona yli neljään yöllä
[ ] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[ ] Juonut viikon putkeen
[ ] Repinyt rahaa
[ ] Heittänyt kännykän veteen
[x] Ollut rakastunut
[x] Penkonut roskiksia
[x] Ollut suossa
[x] Ajanut autoa
[ ] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[ ] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[x] Ollut häissä yli neljä kertaa
[x] Omistanut nokkahuilun
[ ] Soittanut pianoa
[ ] ollut musikaalissa
[ ] Nähnyt ufon
[ ] Haukkunut äitiä huoraksi
[ ] Haukkunut isää pervoksi
[x] Pelännyt sukulaista
[ ] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[ ] Pitänyt lintua sormella
[ ] Tanssinut salsaa
[x] Nähnyt vanhempien tappelevan
[x] Kuullut harhoja
[ ] Piirtänyt ruumiita
[ ] Säveltänyt laulun
[ ] Jäänyt luokalle
[ ] Käynyt nollaluokan
[ ] Käynyt kymppiluokan
[ ] Eksynyt tutussa paikassa
[ ] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[x] Ollut töissä
[ ] Ollut kympinoppilas
[x] Ollut nelosenoppilas
[ ] Sairastan astmaa
[ ] Allergien yli kuudelle asialle
[ ] Inhoan kutittelua
[ ] Rakastan kipua
[x] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

EN IKINÄ...

[x] Menisi alasti julkiselle paikalle
[x] Laulaisi suurelle yleisölle
[x] Puhuisi radiossa
[x] Poseeraisi lehdessä
[x] Uisi avannossa
[x] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[x] Soittaisi ihastukseni äidille
[/] Tappaisi ketään
[ ] Haukkuisi ketään
[ ] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[x] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[x] Soittaisi televisiopeleihin
[x] Ostaisi yli 100 euron vaatetta

Omistan...

[ ] Auton
[x] Kännykän
[ ] Kameran
[x] Tietokoneen
[ ] Napakorun
[ ] Lemmikin
[x] Internetin
[x] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen
[x] Yli 20 cd-levyä
[ ] Kuntopyörän
[ ] Tauluja
[x] Meikkejä
[ ] Koulurepun
[ ] Silmälasit
[x] Penaalin
[ ] Kannettavan tietokoneen

Haluaisin...

[x] Jäätelöä
[x] Karkkia
[x] Rahaa
[ ] Mehua
[ ] Vettä
[x] Limsaa
[x] Suklaata
[ ] Kalaa
[ ] Lihaa
[ ] Ruokaa
[ ] Päästä uimaan
[ ] Käydä diskossa
[ ] Meikkejä
[ ] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[x] Kameran (Digikameran)
[ ] Pankkitilin

[x] Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin

[x] saanut turpiin kaverilta

[ ] Viettänyt yötä putkassa

[ ] Pettänyt

[x] Tullut petetyksi

[ ] Heittänyt kännykkäsi seinään

[ ] Ollut Children of bodomin keikalla

[ ] Katsonut summerlandia

[x] Suudellut tyttöä

[ ] Saanut kympin kokeesta

[x] Saanut nelosen kokeesta

[x] Ollut jälki-istunnossa

[x] Sanonut kenellekään ettet tarvitse häntä elämässäsi

[x] Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti

[ ] ..etkä edes katunut sitä

[x] Jäänyt luokalle

[x] Käynyt psykiatrilla

[x] Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäsi

[ ] Koittanut matkustaa pummilla mutta epäonnistuit

[ ] ..onnistuit

[x] Lyönyt/puristanut jotain perseestä

[ ] uinut avannossa

[ ] Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla

[ ] vahingossa

[ ] ...tahallaan?

[x] Tapellut opettajan kanssa

[x] Ollut monta päivää syömättä

[ ] syönyt sushia

[x] Fanittanut Spice Girlsiä

[ ] Karannut kotoa

[x] Karannut koulusta

[x] Nukahtanut tunnille

[ ] Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin

[ ] Tehnyt itse lävistyksen

[ ] Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla

[ ] ..tahallaan?

[ ] Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa

[ ] Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä

[ ] Leikannut itse itsellesi uuden hiustyylin

[x] Ollut jossain festareilla

[x] sanonut jollekkin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä

[x] juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa

[ ] Saanut valituksia naapureilta

[ ] Rikkonut ikkunan tahallaan

[x] Saanut jätkää itkemään?

[ ] Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia

[ ] Tehnyt spagaatin

[x] yrittänyt baariin alaikäisenä?


Ihanaa...Lauantai 05.07.2008 20:15

Meille tulee viimeistään 7.8 kaks kissanpentuu,maatiaiskissoja. Eilen niitä käytiin katsomassa ne oli aivan ihania pikku palleroita...Nimetkin niille on jo keksitty...Nyt pitää vaan viel ostaa kaikki tarvikkeet niille...

[Ei aihetta]Lauantai 05.07.2008 17:28

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.
Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.
Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.
Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.
Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.
Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.
Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.
Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.
Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.
Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.
Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.
Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.
Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.
Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.
Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.
Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.
Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.

Ole kiltti ja postita tämä edelleen, jos uskot homofobian olevan väärin.

Movetron - Alla koivupuunMaanantai 30.06.2008 00:47

Kun kirjeen saat
sä vastaa että tietäisin
jos vielä kohdataan
sä sydämein
sait ikiroutaan painumaan
kun et tullutkaan
Alla koivupuun
sydämeen nimes kirjoitit
mä luulin että tuut takaisin
Alla koivupuun
sormuksen mulle lahjoitit
sä käänsit maailmani nurinpäin
Mä viestin tään
suljen suukkosinetein
ja jään oottamaan
Alla koivupuun
sydämeen nimes kirjoitit
mä luulin että tuut takaisin
Alla koivupuun
sormuksen mulle lahjoitit
sä käänsit maailmani nurinpäin
Alla koivupuun
sydämeen nimes kirjoitit
mä luulin että tuut takaisin
Alla koivupuun
sormuksen mulle lahjoitit
sä käänsit maailmani nurinpäin
Alla koivupuun
sydämeen nimes kirjoitit
mä luulin että tuut takaisin
Alla koivupuun
sormuksen mulle lahjoitit
sä käänsit maailmani nurinpäin

huoh....:'(Perjantai 27.06.2008 12:41