IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 18.09.2008 18:00

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

ikävä painaa vaan....Keskiviikko 17.09.2008 00:08

Rakastan elää
mutten tätä.
Rakastan iloita
mutta en hiljaisutta.

Rakastun joka päivä
sinuun uudelleen.
Rakastan sinua
joka minuutin kerrallaan.

Rakastaen tätä elämää
joka on annettu.
Rakastaen näitä minuutteja
jotka hiljentävät minut.


Tie sydämeeni ei ole helppo reitti

Se on kulkematon polku
keskellä tiheää metsää

Olen kuitenkin
sen tien
jo sinulle raivannut


Hurriganes-I will stayLauantai 13.09.2008 20:51


I will stay by your side now and forever,
I will always only be in love with you.
Is it true when you say that you love me
and is it true that I'm the one?
In the day we walk together,
in the night I think of you.
Is it true when you say that you love me
and is it true that I'm the one?
I will phone your mother and ask her
if I can marry you.
I will stay by your side now and forever,
I will always only be in love with you.
Is it true when you say that you love me
and is it true that I'll go on?

BB 2008Perjantai 29.08.2008 21:35

Kuka BB-tyyppi olet?

Marianne

[ ] Minulla on jalassa aina vähintään 5 cm korkokengät
[ ] Paheeni on miehet, miehet, miehet, miehetÂ…
[ ] Olen nainen, ja olen “miehisessä” työssä
[x] Minulla on tummat hiukset
[ ] Harrastan tanssia

1/ 5

Cheryll

[ ] Olen BLONDI
[x] .. hiljainen
[ ] Olen aina VIP-tiloissa
[ ] Minulla on/on ollut vain yksi sänkypartneri
[ ] Pyrin olemaan täydellinen

1/5

Risto

[ ] Mulla on hirvee fleda
[ ] Minulla on lemmikkinä käärme
[ ] Myöhässä melkeen joka kerta
[ ] Haluaisin olla julkkis
[ ] Minulla on tatuointeja

0/5

Niko

[x] Olen ihana
[ ] Tykkään tytöistä ja pojista
[ ] Minulla on koulutus kesken
[ ] Humalassa minusta tulee huolehtiva ja kova puhuja
[ ] BRITNEY ROK!

1/5

Minna

[/] Minulla on isot tissit
[ ] Olen ollut iltatyttönä
[ ] Olen hakenut Idolsiin (pääsemättä jatkoon)
[ ] Villi ja vapaa sinkku
[ ] Minulla on ärsyttävä ääni

½/5

Harri

[ ] Olen punkkari
[ ] Minulla on Hello Kitty-juttujaÂ….
[x] Näen tulevaisuuteni vanhusten hoidossa
[x] Huono itsetunto
[/] Paheita ovat tupakka ja alkoholi

2½/5

Mia

[ ] Koulutuksena minulla on vain peruskoulu
[ ] Tykkään soittaa kitaraa
[ ] Käytän “emo”huivia
[ ] Olen pieni
[x] Hiplaan hiuksiani

1/5

Marko

[ ] Olen hyvässä kunnossa
[x] Olen tumma
[ ] Olen yli 30 vuotta
[ ] Harrastan painia
[x] Olen tamperelainen

2/5

Marianna

[ ] Olen vapaassa seurustelusuhteessa
[ ] Olen venäläinen
[x] Minulla on kauniit silmät
[ ] Parhaat puoleni ovat vaatteiden alla
[x] Vihaan pissiksiä

2/5

Tero

[ ] Näytän aivan Hunksilta
[ ] Pienenä hoin sanaa “pappi”
[ ] Panoparta (leuassa) on in!
[ ] Ylioppilas
[ ] Minulla on papukaija

0/5

Maria

[ ] Minulla on lapsia
[ ] Olen kokki/tarjoilija
[x] Olen aamuäreä
[ ] Vesa Keskinen on mun mieleeni
[x] Seurustelen

2/5

Andreas

[ ] Olen turkulainen
[ ] .. kihloissa
[x] Minulla on suuri unen tarve
[x] Olen söpö
[x] En voi sietää mega-kännisiä ihmisiä

3/5

Johan

[ ] Hengenpelastaja
[ ] Pelimies/nainen
[ ] Nuuskaan
[ ] Olen ilkeä
[ ] Olen yksinkertainen

0/5



-Andreas

HammasKeskiviikko 27.08.2008 19:03

Tänään oli sit viisaudenhampaanpoisto,ei sattunut yhtään, oli niin hyvin puudutettu...
Mut nyt on poski turvoksissa ja kipee...Lääkkeitä ja kylmää vaan naamaan,niin eiköhän se siitä...

jees jees...Torstai 21.08.2008 17:33

NÄITÄ KAIPAAN:
Ex-tyttö- tai poikaystävää?
- Joskus tulee kaivattuu

Rippijuhliani?
- Enpä oikeastaan

kuollutta sukulaistani?
- Todella paljon... <3

Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni?
- Enpä oikeestaan

Jotain vaatekappaletta joka meni rikki?
- Juuh

Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin?
- Juuh

Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni?
- Onneks sitä kokee melkein joka päivä... <3

Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa?
- Juuh

mitä teit tasan vuorokausi sitten?
- Olin tääl avomiehen porukoilla

kuinka tutustuit henkilöön, joka on kännykkäsi numeroluettelossa seitsemäntenä?
- Kaveri iha pienestä...

onko sinulla paljon rutiineja?
- Jonkin verran...

miksi asut siellä missä asut?
- koska tykkään siel asuu...

osaatko sanoa (kalenteriin katsomatta) monesko päivä tänään on?
- 21

koska viimeksi teit itse ruokaa?
- eilen

muistatko, minkä CD:n ostit ensimmäiseksi?
- hmm...en just ny muista

millaisessa asennossa olet tällä hetkellä?
- Istumas

mitä haluaisit huomenna tapahtuvan?
- et töitä on sopivasti

kuinka paljon salaisuuksia sinulla on?
- muutama...

näetkö paljon unia? kerro viimeisin.
- joskus tulee nähtyy,viimesin tais liittyy jotenkin tulevaan muuttoon...

aistitko, jos sinua tuijotetaan?
- joskus joo...

ketä kättelit viimeksi?
- sosiaalityöntekijää

mitä näet kun suljet silmäsi?
- mustaa

kuinka monet kengät omistat?
- muutamat

kuinka suuren joukon edessä olet esiintynyt?
- muutaman ihmisen...

kuinka korkealta katselet maailmaa?
- 170cm päästä

oletko tullut enemmän äitiin vai isään?
- isään...

mikä oli suurin huolesi lapsena?
- joitakin oli,mut jätetään sanomatta...

uskotko ihmeisiin?
- joihinki joo...

kumpi on kiireisempää aikaa; arki vai viikonloppu?
- samaa rataa menee kumpikin...

olitko iloinen herätessäsi aamulla?
- enpä oikeestaan...

oletko tavannut isovanhempien vanhempia?
- noup

oletko kateellinen muille ihmisille?
- joillekin...

oletko ollut kirpparilla myymässä?
- noup...

kuinka monta serkkua sinulla on?
- yli kymmenen

kirjoitatko päiväkirjaa?
- joskus joo...

mikä muistuttaa viime kesästä?
- monikin asia...

olemmeko kaikki jollekin tai jotenkin korvaamattomia?
- uskoisin niin...

kuvaile hiustesi luonnollista väriä.
- maantienväriset

kenen nimipäivä on syntymäpäivänäsi?
- Aslak

oletko koskaan käynyt vessassa elokuvateatterissa leffan aikana?
- noup

menetkö koskaan nukkumaan meikit naamassa?
- harvemmin

KESÄ2008

IHMISET
1. Kenen kanssa vietit aikaa eniten? – Samin
2. Keiden kanssa parhaat kesämuistot? – Kavereiden ja Samin
3. Tapasitko uusia? – Juuh
4. Riitelitkö usein? – Joskus.
5. Ihastuitko/rakastuitko? – eiköhän kaikki tiiä tän...
6. Petyitkö ihmisiin? - joihinkin...
7. Olisitko halunnut viettää enemmän aikaa kenenkään kanssa? – Juuh...
8. Vietitkö liikaa aikaa jonkun kanssa? - Luultavammin juu...

ITSE
1. Mitkä asiat kesässä olivat tärkeintä? – kaverit,sami ja aurinko
2. Oletko muuttunut jotenkin, miten - oon,mut jätetään sanomatta
3. Haluaisitko muuttaa jotain? – aika paljonkin...
4. Oletko oppinut uutta? – jotakin...
5. Kadutko jotain? - juuh...
6. Olisitko jättänyt jotain tekemättä? - juuh...
7. Olisitko tahtonut tehdä jotain mitä et tehnyt? – Juuh....
8. Tahtoisitko elää jonkun päivän uudestaan? – enpä kai...
9. Olisitko tahtonut jättää jonkun päivän elämättä? - juuh

MUISTOJA
1. Matkustelitko? – juu ruottis tuli poikettuu
3. Kävitkö festareilla? – noup
4. Jos et, mihin olisit tahtonut? – enpä oikeestaan mihinkään
5. Bileissä? – noup...
6. Mökillä? – juu
7. Rannalla? - noup
8. Parhaat muistot? – joitakin
9. Parhaat päivämäärät? – enpä painanu kunnolla mieleeni
10. Paskimmat päivät? – pari tos juhannuksen jälkeen...

MATERIALISTI
1. Shoppailitko usein? - eipä ollu rahaa shoppailla
2. Parhaat ostokset? – hmm....housut
3. Turhimmat ostokset? – ööö....eihän niitä oo.... xD
4. Paras ruoka/juoma/jäätelö? – Pepsi

LOPUKSI
1. Oletko tyytyväinen tähän kesään? - Iha jees
2. Oliko paras kesä? – Parempiakin on ollu...
3. Jos ei, miksi? – jaa-a....
Mitä saanut mä oon
kun on riidelty rattoisasti taas aamuun asti
Ja kun tunnelma on
kun ois kaatunut katkerasti arvokas lasti

Niin mitä tehdä mä voin
kun taas on revitty auki haavat ja vuotaa ne saavat
Ja mitä tehdä sä voit
kun ei oo kunnolla keskusteltu vaan kiemurreltu

Elämä on pitkä puutelista
Se silloin tällöin täyttyy suudelmista
Elämä on elämää varten annettu
ja se on ihanasti sanottu

Tuskin itsekään uskon
jos vain valheita sulle lauon ja päätäni auon
Sä keneen luottanut oot
kun oon kateissa ollut kerran viikon verran

Elämä on pitkä puutelista..

(ihanasti sanottu) X 4

Mitä saanut mä oon
kun on riidelty rattoisasti taas aamuun asti
Ja kun tunnelma on
kun ois kaatunut katkerasti arvokas lasti

Elämä on pitkä puutelista...
X 2

(ihanasti sanottu) X 8

Voi prkl...Lauantai 09.08.2008 09:42

Viime yö meni sit iha persiilleen...En varmaan nukkunu silmällistäkään,kiitos ihania kissojeni...<3
No nyt sitä sit ollaan päivä silmät ristissä,ku en viittiny jäädä sänkyyn turhan takii makaan,ku ei enää ees väsytä...
Toiset vaan nukkuu tyytyväisenä tuol makkarissa, olispa mullakin niin hyvät unenlahjat...

kämppäPerjantai 08.08.2008 01:52

Tässä talos on tarkalleen pari vuotta asuttu...Toivottavasti jossain vaiheessa pääsis pois muuttaan...