IRC-Galleria

Roxette-Listen to youre heart <3Keskiviikko 05.11.2008 20:56

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.11.2008 17:17



Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV,
huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu
epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua
toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin
teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut
mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin
kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo
pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa
selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.

Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan :

n0nn4, ssaimi, [Randa], Likasukka, palikka, Arielle, ^tokyo^, Suuuviii, evomoi,-jennn-, -låurr , Iyashii_Hito,werkku^^, ppiiq`, LUONNEHÄRÖ , mmmm``,Ir^^, cammm-,Hänna`, äliis, ^Isshi^, Chakra^^, jässuu , MMILLAMILLA , tanjac, kkaiisA, `SFIA, mjallu-, cobainn, MorkhetKloft,Lumikkiii, ||eve, [M]aya[M], Ninnukka, Empuski, nansk_i, j0n1-, seppoeepu, ^-Ninja-^
Mihin aikaan heräsit tänään?
14.00

Tämän hetkinen huoli?
et myöhästysin junasta :S niin ei kyl tuu käymää :DD

Minne haluaisit mennä?
kortesjärvelle <3

Viimeinen asia jonka teet ennen nukkumaan menoa?
laitan silmät kiinni

Palatko vai rusketutko?
Palan ja rusketun

Viimeisin asia jolle nauroit?
eepun kans mun tyhmälle naamalle

Mitä sanoit viimeksi?
EIKÄ

Milloin viimeksi suutuit?
pari päivää sitte

Käytätkö hymiöitä?
Jees

Etunimesi toinen kirjain?
A

Mitä luultavasti tekisit nyt, jos et olisi koneella?
itsusin ipalla tai oisin lenkillä

Juna vai laiva?
kumpiki

Kenen kanssa puhuit viimeksi?
hennan

Kuka soitti sinulle viimeksi?
ipa

Mitä kanavaa katsoit viimeksi televisiosta?
Voice

Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit?
Kultaa<33

Mitä meinaat viikonloppuna?
mennää häihin

Onko suurin osa ystävistäsi varattuja vai sinkkuja?
sekä että

Aterioitko usein pikaruokaravintoloissa?
en

Saatko hiuksesi helposti sellaisiksi kun ne haluatkin?
en

Entä oletko koskaan ollut OIKEASTI rakastunut?
en mä paitti nyt

Onko joku särkenyt sydämesi?
juu..sillee tavallaan

Onko jokin ei-niin-mukava ihminen halunnut tehdä tuttavuutta kanssasi?
juu

Torjuitko hänet vai teeskentelitkö mukavaa?
torjuin

Mitä lukee kolmannessa saapuneessa tekstiviestissäsi?
neekerivitsi

Nukuitko viime viikonloppuna omassa sängyssä, jos et missä sitten?
nukuin markuksen sängyssä erjan kans

Mitä tv-ohjelmia seuraat?
en mitää

Seurusteletko?
juu<3

Mikä on pisin seurustelusuhteesi?
5kk

Luuletko että sinusta puhutaan pahaa?
juu

Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kolmen päivän aikana?
Ei

Oletko onnellinen?
e

Viimeisin juomasi alkoholijuoma?
ville vallaton

Ketä halasit viimeksi? Milloin?
erjaa..perjantaina

Kenelle tekstasit viimeksi?
en mä muista

Kuka on lähettänyt kahdennentoista saapuneen viestisi?
ei niit oo nii paljo

Kuka on lähettänyt yhdeksännen saapuneen viestisi? Mitä siinä lukee?
ei oole

Ketä halaisit nyt jos saisit halata ketä vaan?
Tuomoa<3

Tahtoisitko olla jossain muualla nyt?
Kortesjärvellä

tä on aika läppä :DKeskiviikko 29.10.2008 16:32

Naiset-suomi-Naiset -sanakirja miehille, jotka koittavat ymmärtää naistaan.

Siitä vaan, senkun menet
= älä lähde.

Se on ihan sun päätös
= eihän asiaan ole kuin yksi ratkaisu, ja sen pitäis olla sullekin selvä.

Tee sä mitä tahdot
= kosto on kauhea.

Meidän pitäis puhua
= mä aion nyt avautua ja sä kuuntelet

En mä ole loukkaantunut
= tietenkin mä olen loukkaantunut, ääliö.

Oletpas sä tänään huomaavainen
= onko tänään seksipäivä?

Vähennetään romanttisesti valoja
= olen ihan jumalattoman turvoksissa

Onpas tää keittiö epäkäytännöllinen
= ostin uuden keittiön, se pitää asentaa huomenna.

Mitäs jos hankittais uudet verhot
= ..ja huonekalut ja maalataan makuuhuone.

Mä kuulin jotain melua
= sä olit melkein nukahtanut ja mua ei vielä väsytä.

Mä rakastan sua ihan hirveästi
= meillä on tyttöjen lomareissu tiedossa.

Oonkohan mä lihonut?
= kato nyt miten hyvännäköinen mä olen.

En mä mitään huuda
= totta vitussa huudan, kun mulla on hyvä syy.

Tottakai
= kyllä tai ei

Ei
= kyllä tai ei

Niin kai
= ei

Ihan miten vaan
= ei

<3Keskiviikko 29.10.2008 16:17

huomen aamulla meikä suuntaa kauhavalle <33

en mä malttas millää oottaa :DD

kulta hakee mut juna-asemalta <3

[Ei aihetta]Tiistai 28.10.2008 19:09

Jos saat yli 15, olet ILKEÄ!

[x] olen piilottanut kaverini kengät
[x] olen soittanut pilareita
[x] olen soittanut ovikelloa ja juossut karkuun
[x] olen lyönyt ilman syytä
[x] olen syönyt kaverini karkkeja ilman lupaa
[x] olen yökylässä pöllinyt yöllä kaverini peiton
[x] olen valehdellut
[ ] olen syyttänyt jotakuta muuta vaikka itse olin syyllinen
[x] olen sanonut rumasti jollekkin
[x] olen varastanut rahaa
[x] olen kampannut jonkun
[x] olen sanonut tuntemattomalle pahasti
[x] olen heittänyt vettä sisaruksieni päälle
[] olen juorunut parhaimmasta kaveristani
[] olen kaunein koko mailmassa
[x] olen tehnyt jotain mitä vanhempani kielsi minua tekemästä
[x] olen sanonut jollekkin että "vittu olet ruma"
[x] olen rikkonut jonkun muun tavaran
[x] olen kirjottanut tyhmyyksiä toisen mese osoitteella
[x] olen näyttänyt keskaria tuntemattomalle

17 :D en mä oo ilkee ;DD

pöllin sampaltaTiistai 28.10.2008 18:44

Kuinka pervo olet?

0-10= Tervejärkinen
11-15= Pervohko
15-20= Pervo
20-25= Ylipervo

[x] Olen kaksimielinen.
[x] Keksin oudoista asioista kaksimielisiä juttuja.
[x] Sanasta meloni, juolahtaa mieleeni jotain pervoa?
[ ] Myös sanan banaani kanssa on sama ongelma.
[ ] Katselen jatkuvasti muiden perseitä.
[ ] Päässäni on kaksimielisiä ajatuksia 24/7
[x] Koulun biologian/terveystiedon tunnilla ei aina pokka pitänyt.
[ ] Lempielokuviini kuuluu mm. American Piet.
[ ] Kavereidesi kanssa keskustelu kääntyy usein pervoon suuntaan.
[x] Seksistä puhuminen ei tuota ongelmia.
[ ] .. Itseasiassa se on ihan mukavaakin.
[x] Olet katsonut pornoa.
[ ] .. Etkä edes ollut kännissä.
[ ] Käytät mielummin sanaa laittaa kuin panna, sillä se on epäilyttävä sana.
[x] Joskus sanot todella pervosti, etkä edes huomaa sitä.
[ ] Pervoimmat asiat kuulee yleensä sinun suustasi.
[ ] Päiväsi kuluvat itsetyydyttämällä tai katsomalla pornoa.
[x] Jos mietit alastonta känniläistä kiipeämässä lipputankoon kypärä päässä, repeät.
[x] Tiedät näiden asioiden merkitykset: Anaali, Oraali, Vagina.
[x] Olet lyönyt toista ihmistä perseelle.
[ ] Olet saanut ystäväsikin katsomaan pornoa kanssasi.
[ ] .. Nauroitte sille yhdessä.
[x] TUOLIA EI VOI SANOA PALLIKSI!!
[ ] Olet piilopervo.
[ ] KIVES, repesitkö

11/25 pervohko x``D eih

<3Maanantai 27.10.2008 18:30

nyt on junalippu ostettu :DD

torstaita siis odotellessa <3

93% onnellinenMaanantai 27.10.2008 00:58

Laske vastaustesi määrä ja kertaa lopputulos 3:lla.

Tämä testi kertoo prosentteina, kuinka tyytyväinen olet elämääsi: 81%

[x] Sinulla on tyttöystävä/poikaystävä
[x] Olet rakastunut
[ ] Sinulla on oma huone
[x] Omistat kännykän
[x] Omistat iPodin/mp3
[ ] Vanhempasi ovat edelleen naimisissa
[x] Sinulla on enemmän kuin 1 paras ystävä
[ ] Teillä on takapihalla uima-allas/poreamme/trampoliini (ei talvella)

Tulos: 5

[x] Pukeudut niin kuin haluat
[x] Hengaat kavereidesi kanssa enemmän kuin kerran viikossa
[ ] Sinulla on omassa huoneessasi tietokone/läppäri
[ ] Sinua ei ole koskaan hakattu/lyöty kunnolla
[x] Et koskaan itke useammin kuin 2 kertaa kuukaudessa
[x] Saat kuunnella musiikkia mistä pidät
[ ] Huoneesi on tarpeeksi iso sinulle

Tulos: 4

[x] Sinulla on enemmän kuin 50 kaveria Irc-Galleriassa
[x] Sinulla on kuvia Irc-Galleriassa
[x] Vanhempasi antavat sinulle luvan pitää Galtsuprofiilia
[ ] Keräilet kaikkea normaalia
[x] Odotat innolla että menet kouluun/töihin
[x] Et toivo että olisit joku muu
[x] Harrastat jotain/Urheilet
[x] Teet jotain koulun/töiden jälkeen

Tulos: 7

[ ] Omistat auton
[ ] Et yleensä riitele äitisi kanssa
[ ] Sinulla ei ole huonoja koenumeroita koulussa
[x] Sinulla on ystäviä

Tulos: 1

[x] Tiedät mitä maailmassa tapahtuu
[x] Välität monesta ihmisestä
[x] Osaat puhua enemmän kuin yhtä kieltä
[x] Omistat lemmikin
[x] Muistat ulkoa ainakin viiden biisin sanat
[x] Sinulla ei ole vihollisia
[x] Olet ehdottomasti hyvä ihminen

Tulos: 7

Heliltä pöllinSunnuntai 26.10.2008 16:44



VASTAA TOTUUDENMUKAISESTI SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN

1. Seurusteletko?
- juu
2. Kaipaatko menneisyyttsi?
- en todellakaan
3. Ket halaisit nyt jos saisit halata ket vaan?
- kultaa<3
4. Onko sinulla outoja tapoja?
- ei kai
5. Ent mielihaluja?
- öömm..eij
6. Oletko liian kiltti ihmisille?
- yleensä..riippuu ihmisistä
7. Minkävärinen on päiväpeittosi sängyssäsi?
- musta
8. Montako ihmist on kanssasi samassa tilassa nyt?
- ei yhtää

Viimeisint:

Viimeisin alkoholijuoma: ville vallaton
Viimeisin autoajelu: eilen
Viimeisin nähty elokuva: joku rakkaus paska juttu joka oli ihan perseestä
Viimeisin puhelinsoitto: Tumppi
Viimeisin soitettu cd: joku poppi levy
Viimeisin itku: en mä muista

Oletko koskaan -juttua

Oletko koskaan deittaillut yht parhaista ystvistsi? - een
Oletko koskaan joutunut tekemisiin poliisin kanssa? - jep.
Oletko ollut vastakkaisen sukupuolen kanssa suihkussa? - een
Oletko koskaan uinut alastomana? - olen
Oletko koskaan ollut TV:ss? - juu
Oletko koskaan suudellut jotakuta ja katunut sit? - eh
Oletko koskaan nähnyt eroottista unta jostain tuntemastasi tyypist? - en
Oletko koskaan lemmiskellyt pyörremyrskyn keskellä? - no oonhan toki :D
Oletko koskaan kirjoittanut päiväkirjaa? - jeps.

3 Valintaa:

1. Musta vai valkea: musta
2. Kuuma vai kylm: kylmää
3. Suklaa vai vanilja: vanilja

1. Asia, jota kadut: et en käyny koulu kunnolla lappajärvellä
2. Oletko ikinä luntannut? - aina ku mahollista
3. Oletko ikinä suuttunut tai huutanut opettajalle? - juu
4. Oletko ikinä sanonut 'Rakastan sua' ja tarkoittanut sitä?- juu..en mä sitä muuten sano
5. Oletko ikinä ostanut tiimarista mitään? - juu
6. Oletko ikinä ollut henkisesti huonossa kunnossa?- juu
7. Oletko ikinä lyönyt ketään? - liian monesti
8. Oletko ikinä lintsannut? - liikaa :``D
9. Oletko ikinä valehdellut pahasti? - en mä varmaa
10. Oletko ikinä karannut kotoa? - monesti
11. Oletko ikinä ollut nälkälakossa? - olen.
12. Oletko ikinä ostanut kaupasta viinaa tai tupakkaa ala-ikisen? - tupakkaa olen.
14. Oletko ikinä syönyt lääkkeitä yli suosituksen? - juu
15. Oletko ikinä lynyt ketään turpiin? - juu...
16. Oletko ikinä varastanut? - pentuna
17. Oletko ikinä tehnyt ilkivaltaa? - olen.
18. Oletko ikinä oksentanut tahallisesti? - e.
19. Oletko ikinä ollut masentunut? - no komments
20. Oletko ikinä vihannut ketään? - oon mä joskus mut nykyään en jaksa vihata ketään

S I N Ä
Nimikirjaimesi?: JAP
Minä viikonpäivänä synnyit?: jaa-a..
Opiskeletko jotain?: en

M I E L I P I T E E T
Pidätkö enemmän lumisateesta vai vesisateesta?: lumisateesta.
Mistä musiikista pidät?: ROCK
Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?: kesä, tulee vaan nii hyviä muistoja
Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon?: e.
Minkälaisista elokuvista pidät?: kauhu, komedia..oikeestaan kaikki käy

S U H T E E T
Minklaisessa seurassa viihdyt?: hyvässä
Tunnetko paljon ihmisi?: tarpeeks

F R E E T I M E
Pidätkö piirtämisestä?: juu.
Pyöräiletkö paljon?: en
Mitä musiikki merkitsee sinulle?: vaikka mitä
Harrastatko mitään vakituisesti?: e
Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen?: en mä varmaa

H A A V E E T
Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää?: päivä kerrallaan yleensä..mut nyt mä venaan torstaita
Mihin suurin haaveesi liittyy?: ei mul oo haaveita..kaikki ne menee kumminki vituiks ni enn mä sit haaveile
Kerro jokin pieni mukava toiveesi?: <3

V I I M E K S I
Join: vettä
Tipuin tuolilta: en mä muista
Itkin: en mä muista
Nauroin: en mä muista sitäkää

K Y S Y M Y K S I

Kenelt haluaisit pyyt anteeksi nyt?: en keltään
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa?: en
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden?: juu
Mitä kappaletta kuuntelet nyt?: en mittää

O N K O
Vika aina sinussa?: juu..jos ei oo ni otan syyt omille niskoille
Sinulla lainkaan tapoja?: on kai niitä
Sinua kohdeltu huonosti?: on.
Sinulla pelkoja?: eij

K Y S Y M Y K S I
Kelle puhuit viimeksi messengeriss?: Tumppille
Lause/sana jonka sanoit viimeksi: joo
Paras sarja ikin?: en mä tiiä