IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.02.2007 11:38

Tänään on meidän ensimmäinen hääpäivä <3 <3 <33 Vuosi on kyl mennyt todella nopeasti..Rakastan sinua hanipöö <3 :D

[Ei aihetta]Lauantai 27.01.2007 23:11

Tänään lotottiin piiiiiiiiiiitkästä aikaa ja sattu olemaan 4 oikein :D :D Saatiinpa omat poies..eiköhän lähetä kaverit baarikierokselle :D :D :D
Vuonna 2004 nuori yhdysvaltalainen mies joutui kotimaansa armeijan uhriksi. Hänet pakotettiin pesemään osastonsa lattia omalla sähköhammasharjallaan, syömään mikrossa lämmitettyä kissanruokaa, juoksemaan jokapäivä harjoituskentän ympäri 79 kertaa jonka päälle hän sai yrittää juoda vain väkiviina-etikkaa. Lisäksi hän joutui tehdä miinakentän puhdistuksia side silmillään sekä sukeltajan räpylät jaloissaan ja lopulta hänet lavastettiin syylliseksi jääden kiinni kannabiksen poltosta. Juuri kun tilanne näytti helpottuvan, hän joutuikin värvätyksi sotaan Irakiin. Siellä hän päätyi ammutuksi, tosin ei vihollisen toimesta. Päivä ennen kuolettavaa (armo)laukausta, hän heräsi täysin alastomana leirin vartiokoiran kopista eikä muistanut edellisestä illasta ja yöstä yhtään mitään. Selässään hänellä oli tussilla kirjoitettu iso teksti missä luki "I did it for transgenders like me" ja vartiokoira löytyi leirin ruokavarastosta, missä se oli päästänyt tarpeitaan osan ruoan päälle ja osan se oli syönyt. Yllään koiralla oli miehen alushousut ja violetti puuhka. Mies lähti paniikissa juoksemaan edelleen täysin alastomana kohti aavikkoa toistaen samalla sanoja "HOLY CREEPING JEEBIES!"

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nuo ylläolevat sanat, tulet tapaamaan ammutun miehen. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, mies ilmestyy peittosi alle ja alkaa taukoamatta hymäilemään light jazzin hittejä vuosilta 1978-1986.

Jos lisäät tämän tarinan omaan blogiisi, journaliisi tai päiväkirjaasi, hän jättää sinut rauhaan. Näin palkitaan hyvät tekosi. Jos et lisää, tulet kärsimään vaikeista alapään tulehduksista sekä virtsaongelmista seuraavat 40 vuotta ja sen mukana seksielämäsi huononee moninkertaisesti.
jos kuolisin jäisikö kukaan kaipaamaan? Huomaisiko kukaan, että olen poissa? Vai jatkaisivatko he elämäänsä niinkuin ennenkin? Muistaisivatko he edes kuka olin?"

Olenko sinulle tärkeä henkilö? Jos olen kirjoita minulle kommentti ja kerro, millaista olisi elämä kuolemani jälkeen. Huomaisitko minun olevan poissa???..

Laita tämä myös omaan päiväkirjaasi ja katso kuka välittää oikeasti
# 2 cl Bacardia
# 2 cl Malibua
# 1 dash (loraus) Punast Krenadii
# Loput maitoo...


Ja siis tää on ihan oikeesti nakkikiisseli,kuin tehty sinuu ajatellen ^VilleVee^ ;)

Kirjaimet ne kaiken kertoo...Perjantai 24.11.2006 11:43

Kirjoita nimesi niin että jokaiselle riville tulee yksi kirjain eli siis allekkain. Haasta saman verran ihmisiä kuin nimessäsi on kirjaimia. Jokainen haastettu valitsee yhden kirjaimen ja kirjoittaa kirjaimelle kolme sinua kuvaavaa adjektiivia. (Esim. R=rohkea, reipas, rauhallinen.) Jokainen siis valitsee vain yhden kirjaimen ja viimeinen haastettu joutuu ottamaan viimeisen jäljelle jääneen kirjaimen. Haastettu myös laittaa tämän omaan päiväkirjaansa ja saa tietää mitä hänestä ollaan mieltä ;)

H
A
N
N
E

Haastan:
^hekkamies^
^VilleVee^
mirax
Mayu]
memmukoo

Että tämmöstä... :)Keskiviikko 01.11.2006 21:27

Kirjoita kahdeksan kaverisi nimet, ja käy kysymässä ORAAKKELILTA "kuka on ______?" Lopuksi kysy oraakkelilta mitä mieltä hän on sinusta ? Haasta 3 ystävääsi.
http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php


Jyky: Hän josta äitisi sinua varoitti

Jarna: Entinen poikaystävä

Ville: Rupsahtanut kapakkaruusu

Hanna H: Maitotyttö tai ainaki joku sen kaveri

Hanna L: Che Cuevara kaiketi. Miksi kysyt?

Susanna: Venäläinen kengänkiillottaja, Dimitri, jonka Vladimir-velho muutti yksisarviseksi vuoheksi

Osku: Se, johon et uskalla rakastua

Helena: Vankikarkuri


Haastetaanpa seuraavat:

^Hekkamies^
Royaldinho
^VilleVee^






Tämmöstä...kertokaapa :) ->Lauantai 28.10.2006 17:03

1.Mikä väri sinulle tulee minusta mieleen ensimmäisenä ja miksi?
2.Luonteeltani olen mielestäsi?
3.Minkälainen suhde meillä on?
4.Kuinka tärkeä olen sinulle asteikosta 4-10? ja miksi?
5.Kerro jokin yhteinen muistomme?
6.Mistä pidät minussa?
7.Jos riitelisimme, mistä se johtuisi?
8.Koska viimeksi näimme?
9.Mikä biisi kertoo eniten minusta?
10.Mikä sana kuvaa minua parhaiten? Perustele

Hard rock hallelujah :PTiistai 17.10.2006 14:22

_+88______________________________
_+880_____________________________
_++88_____________________________
_++88_____________________________
__+880_________________________++_
__+888________________________+88_
__++880______________________+88__
__++888_____+++88__________+++8__
__++8888__+++8880++88____+++88___
__+++8888+++8880++8888__++888____
___++888++8888+++888888++888_____
___++88++8888++8888888++888______
___++++++888888888888888888______
____++++++88888888888888888______
____+++++++8888888888888888______
_____+++++++000088888888888______
______+++++++00088888888888______
_______+++++++088888888888_______
_______+++++++088888888888_______
________+++++++8888888888________
________+++++++0088888888________
________++++++0088888888_________


+JD_________________+JD0_____
_+JD0_______________++JD______
_++JD______________+JD0_______
_++JD_____________++JD________
__+JD0___________++JD8_________
__+JD8_________++JD0__________
__++JD0_______++JD0___________
__++JD8_____+++JD0____________
__++JDJD__+++JDJD++88_________
__+++JDJD+++JDJD++JDJD________
___++888JD8888JD++8JDJD8+80____
___++88++8888++8888888++888___
___++++++JDJDJDJDJDJDJDJDJD8___
____++++++JDJDJDJDJDJDJDJD8___
____++++++++000JDJDJDJDJDJD___
_____+++++++0000JDJDJDJDJDJD___
______+++++++000JDJDJDJDJD8___
_______+++++++0JDJDJDJDJD8____
_______+++++++0JDJDJDJDJD8____
________+++++++JDJDJDJDJD_____
________+++++++00JDJDJDJD_____
*

Älä lue tätä..
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*älä lue enempää..*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
** nyt sä teet pahan virheen!**
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
älä sit sano et en varoittanu*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
* noni...*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
Sinä joka luet tätä, jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi niin kuolet ensi viikon torstaina