IRC-Galleria

HAHAHAH :D Maanantai 03.12.2007 05:41

Esimieskö?

Elelipä kerran metsässä orpo jänönen ja orpo käärme. Ne kumpikin sattuivat olemaan syntymästään sokeita.

Eräänä päivänä jänö oli tapansa mukaan hyppelemässä ympäri metsää ja käärme oli luikertelemassa ympäri metsää, kun jänömme kompastui käärmeeseen ja kaatui.Tämän seurauksena tietysti käärmekin kolhiintui.

"Voi hyvä tavaton", sanoi jänö, "Olen kamalan pahoillani! En tarkoittanut satuttaa sinua. Olen ollut syntymästäni saakka sokea, enkä näe eteeni. Itse asiassa, koska olen myös orpo, en edes tiedä mikä minä olen."

"Ei se mitään", käärme vastasi. "Itse asiassa minä olen myös syntynyt sokeana enkä koskaan tuntenut äitiäni. Entäpä jos minä luikertelisin päälläsi ja yrittäisin selvittää mikä sinä olet."

"Voi, sepä vasta olisi ihanaa!", vastasi jänönen. Niinpä käärme luikerteli jänön ympärillä tunnustellen ja sanoi:

"Hmm,sinua peittää pehmeä turkki; sinulla on hyvin pitkät korvat, nenäsi nykii ja sinulla on pehmeä hännän tupsukka. Sanoisin, että sinä olet melko varmasti jänöpupu."

"Oi kiitos! Kiitos!", hihkui jänönen.

Sitten jänönen ehdotti käärmeelle: "Entäs jos minä tunnustelisin sinua käpälälläni ja auttaisin sinua samalla tavalla kuin sinä autoit minua." Niinpä jänö tunnusteli käärmettä joka puolelta ja sanoi sitten:

"Jaa, sinä olet lipevä ja niljakas ja sinulla on kaksihaarainen kieli... ei korvia, ei selkärankaa eikä palleja. Sanoisin, että olet melko varmasti joko esimies tai mahdollisesti jopa ylempää johtoa.

Todella kiintoisaa :DMaanantai 18.12.2006 04:11

Virpi pamahti eloon maailmaan eräänä hiilostavana yönä. Melkein heti näki että hänestä tuli mies.. Perhe oli köyhä ja he nauroivat muille. Koulussa hän ei osannut mitään, siellä häntä kiusattiin rumista varpaista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi vihastuttamaan urheiluautot, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli rankaiseminen.

Virpi kehittyi kuudennellakymmenellä varsin naiselliseksi. Päähänsä hän sai oranssit hiukset, sekä valkoiset silmät.
Humanoideista johtaen hän oli melko sisäänpäin lämpiävä. Lempiruokaansa maitosuklaasoppaa hän sai työskennellen sisustajana.

Virpi ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan bileissä. Alkoholia hän juo koulussa.

Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa meni vahingossa naimisiin.

Sen pituinen se.

Tättärää xDPerjantai 27.10.2006 04:26

Vuonna 2004 nuori yhdysvaltalainen mies joutui kotimaansa armeijan uhriksi. Hänet pakotettiin pesemään osastonsa lattia omalla sähköhammasharjallaan, syömään mikrossa lämmitettyä kissanruokaa, juoksemaan jokapäivä harjoituskentän ympäri 79 kertaa jonka päälle hän sai yrittää juoda vain väkiviina-etikkaa. Lisäksi hän joutui tehdä miinakentän puhdistuksia side silmillään sekä sukeltajan räpylät jaloissaan ja lopulta hänet lavastettiin syylliseksi jääden kiinni kannabiksen poltosta. Juuri kun tilanne näytti helpottuvan, hän joutuikin värvätyksi sotaan Irakiin.

Siellä hän päätyi ammutuksi, tosin ei vihollisen toimesta. Päivä ennen kuolettavaa (armo)laukausta, hän heräsi täysin alastomana leirin vartiokoiran kopista eikä muistanut edellisestä illasta ja yöstä yhtään mitään. Selässään hänellä oli tussilla kirjoitettu iso teksti missä luki "I did it for transgenders like me" ja vartiokoira löytyi leirin ruokavarastosta, missä se oli päästänyt tarpeitaan osan ruoan päälle ja osan se oli syönyt. Yllään koiralla oli miehen alushousut ja violetti puuhka. Mies lähti paniikissa juoksemaan edelleen täysin alastomana kohti aavikkoa toistaen samalla sanoja "HOLY CREEPING JEEBIES!"

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nuo ylläolevat sanat, tulet tapaamaan ammutun miehen. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, mies ilmestyy peittosi alle ja alkaa taukoamatta hymäilemään light jazzin hittejä vuosilta 1978-1986.

Jos lisäät tämän tarinan omaan blogiisi, journaliisi tai päiväkirjaasi, hän jättää sinut rauhaan. Näin palkitaan hyvät tekosi. Jos et lisää, tulet kärsimään vaikeista alapään tulehduksista sekä virtsaongelmista seuraavat 40 vuotta ja sen mukana seksielämäsi huononee moninkertaisesti.

muokattavaPerjantai 08.09.2006 02:48

SUKUPUOLI: Nainen
SYNTYMÄAIKA: 03.04.1988
OLIKO SE VIRHE: Jaa-a taisipa olla
SISARUKSET: Pikkuveli
TOIVEAMMATTI: No niitähän on melkoisen paljon
KIINNOSTUKSEN KOHTEET: Miehet (ei kaikki), ja muut mukavat jutut
SUURIN HAAVEESI: Hmmm..voittaisin lotosta xD
MITÄ MERKKIÄ POLTAT: Chesterfield:n punainen
OLETKO KOKEILLUT HUUMEITA: ..\../..

ULKONÄKÖ: Eiköhän tuo naama ole melko samanlainen (muutamaa arpea lukuun ottamatta)
PAINO: Tottakai..
TYÖPAIKAT: Koulussa koulussa tällä hetkellä, maxissa olen ollut..
ASIAT, JOITA TYKKÄÄT TEHDÄ: Hmmm..viettää aikaa kavereitten kanssa.. jne. autoilla
ASIAT, JOITA KERÄÄT: En mitään, ylimääräistä tavaraahan kerääntyy aina..
PARAS JUOMA: hmmm.. Vesi ja osakseen Viina :)
PARAS SARJAKUVA: Aku Ankka
MUSIIKKIMAKU: Kyllä se on laidasta laitaan

SUOSIKKIBÄNDIT / ARTISTIT: niitä on liikaa tänne..
PARAS URHEILULAJI: jalis, ratsastus!, sähly, koris
LEMPIMAA: Suomi
PARAS NÄYTTELIJÄ: jaa-a eipä ole..
PARAS VUODENAIKA: Kesä tai talvi samalla asteella
PARAS KAUPUNKI: Kajaani osakseen ja muuten helsinki/tampere
PARAS TV-OHJELMA: C.S.I esim.
PARAS LÄTKÄJOUKKUE: -
IHANNEMIES: ei ole
HARRASTUKSET: virallisia ei ole muunlaista löytyy
YLEISIMMIN KÄYTETYT SANAT/LAUSEET: jaa-a

TYYLI: Onhan se sellainen kuin itse tykkään xD
KÄNNYKKÄ: SAmsung E-760
MIKÄ ELIN OLISIT: en tiedä :O
KORUT: korvikset, kaulakoru, kielikoru, sormukset
KIELITAITO: Englanti, ruotsi (vähän)
LAULATKO SUIHKUSSA: Silloin tällöin xD
KEITTOTAITO: Onhan nuo jokinlaiset, ohjeet auttaa paljon :D
HYVEET: Hmmm.. Enpä osaa itse sanoa
PAHEET: Tupakointi
MITÄ VAIHTAISIT ULKONÄÖSSÄSI: ainahan sitä muutettavaa on.. mutta saa kelvata näin
VIIME ITKU: Ei tietoa
HUONE: Makuuhuonehan se on
KENGÄN KOKO: 39-40
KIROILETKO: EN xD (tota en usko itsekkään) tuleehan sitä silloin tällöin muutama sana :D

TULETKO TOIMEEN VANHEMPIESI KANSSA: Tulen
LEMPIJÄÄTELÖ: Mansikka
ÄRSYTTÄVIN ASIA MITÄ IHMINEN VOI TEHDÄ: koko ajan vouhottaa, pitää itseään muita ylempänä.
USKOTKO JUMALAAN: en ole vakuuttunut


PARAS NEUVO JONKA OLET SAANUT: Saatu on..en ole luokitellut
KETÄ/MITÄ AJATTELET NYT: miten paljon näitä kysymyksiä vielä on?!?!
LEMPIVAATTEET: Farkut, joku toppi, sukat
LEMPIVAATEMERKKI: Ei ole
ASUTKO VANHEMPIESI KANSSA: Kyllä
OVATKO VANHEMPASI ERONNEET: Ei
MILLAISESSA TALOSSA ASUT: Omakotitalossa
ONKO SINULLA OMA TIETOKONE: Kyllä
KUINKA VANHANA KOIT ENSISUUDELMAN: tarhassa :D eli aikasta nuorena xD


EI URHEILULLINEN PELI, JOSTA PIDÄT ENITEN: useita
TYHMIN JUTTU, MINKÄ OLET KOSKAAN TEHNYT: Niitä ei paljasteta täällä
SUOSIKKIASIAT KESÄSSÄ: Aurinko, hyvät ilmat, uinti
SUOSIKKIASIAT SYKSYSSÄ: Viileää
SUOSIKKIASIAT TALVESSA: Lumilautailu, pimeys, moottorikelkkailu
SUOSIKKIASIAT KEVÄÄSSÄ: lumisulaa pois.
HAUSKIN TUNTEMASI IHMINEN: Niitä on monta
SUOSIKKILOMA: kesäloma
PARAS OSA SANOMALEHDESTÄ: tv-ohjelmat
MILLAINEN HIIRIMATTOSI ON: hieno :D ja uusi
HUONOIN FIILIS: Aamuisin kun täytyy herätä ajoissa
PARAS FIILIS: en tiedä mikä niistä on ollut parhain

ENSIMMÄINEN AJATUS AAMULLA, KUN HERÄÄT: Vielä 5 minuuttia..ei jaksa
TULETKO MERISAIRAAKSI: En
VUORISTORATA - HUBAA VAI NOT: Hubaa
KUULAKÄRKI- VAI LYIJYKYNÄ: Kuulakärki
MONTA KERTAA PUHELIN SOI ENNEN KUIN VASTAAT: ei monesti
PUHELIMEN SOITTOÄÄNI: vaihtelee mikä hyvältä tuntuu
TYKKÄÄTKO AJAA AUTOA: Khyllä
ENSIMMÄINEN AUTOSI: Toyota
KENET HALUAISIT TAVATA: en tiiä
POJAT: mitähän tähän pitäisi vastata? no ne on minun mieleen xD
TYTÖT: Olen itse, jaa niitä on paljon kavereina
MINKÄ VÄRISIKSI VÄRJÄISIT HIUKSESI: Saa nähä ensi viikolla on parturi
MITÄ ON SEINILLÄSI: Tauluja, peili
ONKO LASI PUOLIKSI TYHJÄ VAI PUOLIKSI TÄYNNÄ: Tyhjä

PEPSI VAI COCA-COLA: Cola
VASEN VAI OIKEA KÄSI: Oikea
MITEN KIRJOITAT KONEELLA: Omaa kymmensormi järjestelmää käyttäen
MIKÄ PUUTARHATYÖKALU OLISIT: Oksasakset
MITÄ ON SÄNKYSI ALLA: Ei mitään
ONNENLUKU: 6
MILLÄ NIMILLÄ LIIKUT NETISSÄ: w111p1
LEMPIKAPPALEESI: on hirveästi
HARRASTATKO YHDENILLANSUHTEITA: no miten sen nyt sanoisi :/
OLETKO KOSKAAN PETTÄNYT SEURUSTELUKUMPPANIASI: .......
ONKO SINUA PETETTY SEURUSTELUSUHTEESSA: On
MITÄ SINÄ HALUAT ELÄMÄLTÄ: Onnellista loppu eläämää ja hypätä benji-hypyn
TOIVOTKO KUOLEVASI: Se aika koittaa joskus ja siihen on varauduttava

OLETKO TÄYSIN HETERO: Kyllä
MITÄ SINULLA ON TÄLLÄ HETKELLÄ YLLÄSI: caprit, toppi
MILLOIN SINÄ ITKET: Silloin kun siltä tuntuu
PIDÄTKÖ RUNOISTA: En
MILLAINEN AJATUSMAAILMA SINULLA ON: No omasta mielestä se on selkeä ja humorillinen (muista en tiedä ) :D
KENEN LUOKSE NYT HALUAISIT: Se on salaisuus..
ONKO SINULLA TATUOINTEJA TAI LÄVISTYKSIÄ: khyllä
MIKÄ ON NUKKUMAANMENOAIKASI: 23.00-03.00 riippuu päivästä
OLETKO NS. NETTINÖRTTI: en
OLETKO USKOLLINEN: kyllä
MYÖNNÄTKÖ SINULLA OLEVAN BISEKSUALISIA PIIRTEITÄ? en :)
VAI OLETKO HOMO/LESBO? en
OLETKO KOSKAAN SUUDELLUT SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAA: khyllä
HALUAISITKO: No en kai
VOISITKO RAKASTUA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAAN: En usko
ONKO SINULLA SALAISIA FETISSEJÄ: ei
ONKO SINULLA ISOT PUHELINLASKUT: khyllä
KUKA MAKSAA LASKUSI: Porukat
ONKO SINULLA AJOKORTTI: On
LEMPIKEKSI: ei ole en syö paljon keksejä

ÄÄNEKKÄIN IHMINEN JONKA TUNNET: Hmmm, jenni
PARAS AIKA VUOROKAUDESTA: iltapäivä
IKÄVIN AIKA VUOROKAUDESTA: Aamu
PARAS PÄIVÄ VIIKOSTA: Perjantai
VÄHITEN KIVOIN PÄIVÄ: Maanantai
IKÄVIN KUUKAUSI: elokuu
KETÄ AJATTELET NYT: en ketään
PÄIVÄMÄÄRÄ JA KELLONAIKA: 7.9.2006 klo: 23.48

Kirjoita kommentti

No niin ei kun tekemään Eeksa ja Matti haastan teidät xD

millalta :DTiistai 22.08.2006 00:51

Laita listaan 7 kaverisi nimet, ja käy katsomassa mitä tapahtuu kun lähet kyseisen henkilönkanssa viihteelle.. http://www.pelkotilat.org/?Viihde_Ryyppykaverilaskuri haasta sen jälkeen ystäväsi..

1. Virpi - Eeksa: 25%
Yökerhon tanssilattialla Virpi saa päähänsä suihkutella kovalla rahalla ostetun kuohuviinin muiden joraajien päälle kuin formulakuski konsanaan. Eeksa yrittää estää fiaskon, mutta liian myöhään. Tulos: Hukkaan mennyttä alkoholia ja vihaisia ihmisiä.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: rajan takaa salakuljetettua pirtua ykkösoluella laimennettuna.


2. Virpi - Petri: 87%
Virpi ja Petri viihtyvät erinomaisesti kimpassa pullot kourassa, kunhan viina ei pääse loppumaan.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: vappuhenkinen tinneri (paljon rusinoita)


3. Virpi - Joonas: 60%
Lähiöpubin happy hour ehtii loppua ennen kuin ehditte paikalle. Joonas raivoaa ensin asiasta, mutta jatkatte sitten dokaamista kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: ampiainen


4. Virpi - Matti: 83%
Alkoholimyymälää ryöstävät naamioheput unohtavat lastata yhden laatikoista pakettiautoonsa. Otatte tilaisuudesta vaarin ja paljon muutakin.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: lämmin kalja


5. Virpi - Johanna: 30%
Paha olo yllättää, ja Virpi päästää suustaan oksennusryöpyn, josta myös Johanna saa vaatteilleen koristusta.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: halpa punaviini


6. Virpi - Tiina: 70%
Tiina sammuu kesken kaiken, mutta tuoppi vettä ja pari paukkua perään auttavat äkkiä.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: rommitoti


7. Virpi - Anne: 57%
Virpi tumppaa vahingossa tupakan täyteen tuoppiin, mutta onneksi Anne ei huomaa sitä vaan kietaisee keppanan sulavasti kurkkuunsa.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: Bacardi kolalla


==================================================================
==================================================================

Sukunimi ja etunimi:

1. Virpi ******* - Eeva-Kaisa ********: 6%
Eeva-Kaisa teloo päissään kompuroidessaan naamansa baarin vessassa ja lentää pihalle. Virpi kantaa hänet taksiin, mutta kuski ei suostu ottamaan veren tahrimaa pariskuntaa kyytiin. Lopulta poliisi korjaa molemmat mukaansa.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: irkkukahvi

2. Virpi ******** - Petri ******: 87%
Virpi ja Petri viihtyvät erinomaisesti kimpassa pullot kourassa, kunhan viina ei pääse loppumaan.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: vappuhenkinen tinneri (paljon rusinoita)


3. Virpi ****** - Joonas *******: 33%
Joonas intoutuu riisuutumaan seudun ainoassa kyläbaarissa onnistuen järjestämään molemmille porttikiellon, mistä Virpi ei ilahdu.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: höyryäväksi lämmitetty olut



4. Virpi ******** - Matti ********: 20%
Kusijonoja välttääksenne livahdatte ravintolan takahuoneen WC-tiloihin, jonne sitten jäättekin loppuillaksi, koska Matti saa oven lukon jotenkin jumiin, eikä kukaan kuule teitä metelissä.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: valkoviini


5. Virpi ******** - Johanna *********: 39%
Ilta menee hyvin jatkoihin asti. Siellä Virpi huomaa että illan isäntä kaivelee horjuen sänkynsä alta haulikkoa, joten päätätte häipyä vähin äänin, ja viinat jäävät juomatta.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: kolmen tähden Jallu


6. Virpi ******* - Tiina *********: 45%
Kesken karaoken laitteiden päälle sammuva Virpi kerää huimat aplodit, mutta hänen osaltaan ilta on ohi. Tiina onneksi jaksaa jatkaa.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: ginitonic



7. Virpi ******** - Anne *****: 36%
Anne alkaa aukomaan päätään baarimestarille, joka sitten kieltäytyy tarjoilemasta seurueelle enempää, ja kaikkia pännii.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: kilju


HAASTAN:

Eeksa

Pete

Joonas

Matti

Jore

Tiinukka69

Anne

Eeksalta :DTiistai 08.08.2006 20:57

Kirjoita viiden kaverisi nimet, ja käy kysymässä ORAAKKELILTA (http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php) kuka hän on? Lopuksi kysy oraakkelilta mitä mieltä hän on sinusta? Haasta 3 ystävääsi.

1. Eeksa = Homo

2. Pete = Se ihminen, jonka näet, kun katsot taaksesi

3. Tiina = Noora

4. Matti = Pahimman luokan pultsarin vaimo

5. Joonas = Olet juuri se, mitä sisimmässäsi tunnet

haastan :

Matti

Tiina

Pete

Oraakkeli soppaa taas xDTiistai 06.06.2006 07:28

Esitä nämä kysymykset Oraakkelille osoitteessa: http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php ja tiedät seksielämästäsi enemmän, kuin ikinä haluaisitkaan tietää.

1. Minkä ikäisenä menetin neitsyyteni?
- Kuin taivas...


2. Kenelle minä "neitsyyteni" menetin?
- Sulle


3. Montako seksipartneria minulla on ollut?
-Yhtä monta kuin on tähtiä taivaalla


4. Moniko seksipartnereistani on ollut samaa sukupuolta kuin minä?
- Unohda koko juttu!

5. Missä harrastin seksiä viimeksi?
- Huussissa


6. Missä minun seuraavaksi pitäisi harrastaa seksiä?
- Sanoisin että tuolla


7. Kenen kanssa minun tulisi seuraavaksi seksiä harrastaa?
- Kantapaikkasi portsarin


8. Ovatko kaikki seksikumppanini nauttineet seksistä kanssani?
- On, eikä se tilanne tule muuttumaan lähiaikoina


9. Olenko minä hyvä sängyssä?
- Olet, peruuttamattomasti


10. Montako seksikumppania minulla elämäni aikana kaiken kaikkiaan tulee olemaan?
- Oletko joskus yrittänyt laskea silmäripsesi


11. Tarvitsenko minä kamasutraa?
- Tottahan toki


Haastan:

Tiinukka

Mir^Mir

Joonas

Haaste xDTiistai 02.05.2006 21:54

Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan.

1. Mikä minun nimeni on?
- Marja

2. Missä asun?
- Turussa

3. Mikä olen?
- Sinä olet sinä! Tietty!

4. Millainen olen?
- Mitä enemmän sun kanssa puhun, sitä vähemmän susta tykkään. Tämä ei tosiaankaan ole hyvä merkki.

5. Kuka olen?
- Olet joku ihme tasamaan tallaaja.

6. Mikä on ollut kaikista tärkeintä elämässäni?
- Itsenäisyys.

7. Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni?
- Älykkyys.

8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
- Tosimies ei välitä

9. Miltä näytän?
- Nuorelta tytöltä.

10. Miltä tunnun?
- Makealta.

11. Miltä maistun?
- Hevoselta.

12. Miltä tuoksun?
- Kakalta, vaikka asioiden piti olla tältä osin kunnossa.

13. Missä minun kuuluisi olla?
- Luonnon helmassa.

14. Mikä minun kuuluisi olla?
- Kännykkälaturi.

15. Mistä minut löytää?
- Kontulan ostarin liepeiltä

16. Miten minut tavoittaa?
- Ihanaa, tulin just onkimasta.

17. Minkä ikäinen olen?
- Vaihtuu vuosittain.

18. Sukupuoleni?
- On sulla varmaan tosi nastaa..

19. Montako henkilöä minun pitäisi haastaa tähän?
- Kolme varista, istui aidalla.

Ja haastan .. ;D

Mir^Mir

Joonaz

NWS

DKT

Perhanan miltsiMaanantai 03.04.2006 02:04

"Vastaan seuraaviin kysymyksiin laulujen sanoilla/nimillä. Vastattuani haastan myös muutaman ystäväni mukaan. Tässä on niin paljon mietittävää että voin hyvin laittaa vahingon kiertämään. Listaan haastamani ihmiset omien vastausteni perään. "

1. Sukupuoli?
2. Mikä on suurin unelmasi?
3. Mitä inhoat?
4. Millanen fiilis sinulla on nyt?
5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
6. Mistä asioista pidät?
7. Minne haluaisit matkustaa?
8. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/poika-/tyttöystävällesi?

1. Kaiken takana on nainen
2. Satula on tiikerinahkainen, karvoituspistää pyörälle sunkin pääs
3. Virve Rosti - menolippu
4. Pate Mustajärvi - mä elän vieläkin
5. Steen Christensen - Sinisiä rappuja ja punaisia hintalappuja
6. Steen Christensen - 100% vihaa ja väkivaltaa
7. Popeda - Ukkometso
8. Saija Varjus - Kuiskaten

Ja haastan..


Mir^Mir

Tiinukka^

johanna//

Kappas kappas xDMaanantai 03.04.2006 01:50

Sinä kysyit:

Kuka virpi on ?!

Oraakkeli vastasi:

Se ihminen, jonka näet, kun katsot taaksesi.

Jaapasen jaa tota sais kyllä vielä tarkentaa..