IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 10.07.2009 15:10



"Isä, se sattuu!"

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

Nelluska <3 Perjantai 10.07.2009 09:56

Huomasin etten oo muistanu kirjottaa tänne Nellan kävelystä. Nella on pitkän aikaa jo kävelly mut vähän matkaa vaan ja sit taas kontannu, nyt pari päivää sitte alko kävelee ihan koko ajan :)

Kivaa seutua :DKeskiviikko 08.07.2009 10:05

Eilen illalla ihmeteltii ku hirvee mekkala ja humina kuulu, Joni meni kattoo ni mediheli lensi tosta yli ja vähä väliä meni ambulansseja ja poliiseja pillit päällä.Hirveetä kyytiä naapureiden kans lähdettii kattoo et mitä on tapahtunu. Päästiin paikalle (ihan tossa vieressä) ni siel oli ambulanssi, lääkäri, ensivaste ja yks poliisiauto, myöhemmin tuli toinen ja myös rikostutkiat tuli. Puhuttii et olis puukotus ollu, kerrostalosta sit lähti nainen ja mies raudoissa ja joku mies ambulanssilla. hetken päästä poliisit käveli vastapäisee rappukäytävää ja yks poliisi huusi "Ilpo tuus avaa ovi" se kuulosti söpöltä :D Ja sit tää ilpoki lähti raudoissa. Koko piha oli täynnä ihmisiä, ei mitää uteliaita ihmiset oo :DD

Nellan 1v hammalääkäriTiistai 07.07.2009 09:49

Eilen oli Nellalla ensimmäinen hammaslääkäri, muuten meni hienosti mut sitten ku suuhun katottii ni alko hirvee huuto :D Voi raukkaa <3 Mut lopussa hän kyl ilosena vilkutteli sille hammaslääkärille :D Nella sai uuden hammasharjan ja eilen käytii sit ostamassa hammastahnaa ja illalla Nella olis halunnu pestä hampaita vaikka miten kauan :D Ei siis ongelmia etteikö sais hampaita pestä :)

Multa se samalla poisti ne ompeleet ku pyysin, ne repsitti niin paljon et oli inhottava olla.

HammaslääkärissäTorstai 02.07.2009 09:50

Kävin eilen hampaanpoistossa ja vittu että teki kipeetä! Tuntu iha siltä ku olis revitty koko leuka irti.
Laitto sit mulle jotai verenvuotoa tyrehdyttävää hommelia :D Ja ompeleet, viikon päästä on poisto jos ne ei oo lähteny sieltä.
Ei enää ikinä hampaanpoistoon KIIITOOOOOOS!!!

EI MUUTA KU LIITTYMÄÄN! =)Tiistai 30.06.2009 00:05

Kannattaa liittyä jäseneksi!

SHYDMXY tuossa koodi minkä lisää sinne kun rekisteröityy. Kumpikin siitä hyötyy. Minä saan jokaisesta liittyneestä 5e ja itse saat 15e kun liityt. Voit myös jatkossa pyytää kavereitasi liittymään niin saat itse myös jokaisesta liittyneestä sen 5e (kun annat oman alennuskoodisi minkä saat rekisteröidyttyäsi)

******************

Erittäin helppo tapa ansaita muutamassa minuutissa kymmeniä euroja, sillä sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin lähettää asiakashankintakoodisi sähköpostilla ystävillesi. Esimerkiksi jo kymmenellä rekisteröityneellä ystävällä sinä ansaitset 50 euroa.

Kanta-asiakkaaksi rekisteröityminen on hyödyllistä myös ystävillesi, sillä asiakashankintakoodia käyttäen he saavat tavallista enemmän rahaa kuin rekisteröityessään ilman koodia. Käyttämällä sinulta saamaansa asiakashankintakoodia ystäväsi saavat 15 euroa normaalin 10 euron liittymisrahan sijaan.


http://www.on24.fi

MUISTAKAA KOODI SHYDMXY


KIITOOOOOS =)

SIIS AIVAN JÄRKYTTÄVÄ!!! :(Maanantai 15.06.2009 00:43

http://www.toxicjunction.com/get.asp?i=V5034


Miten joku voi tehdä noin?! &lt;itku&gt;

Nella kiittää onnitteluista ! =)Perjantai 12.06.2009 10:01

Muru tänään 1v ! <3Torstai 11.06.2009 11:15

Paljon onnea meidän isolle tytölle ! <3

Olo on ihan kamala ! :(Keskiviikko 10.06.2009 09:52