IRC-Galleria

mm.. aivan...Torstai 18.02.2010 22:59

¤ Pojista tietoa:
- he ovat kuin vessoja: aina varattuja tai täynnä paskaa.
- he ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
- he ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.
- vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
- jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.

¤ Faktoja:
- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.
- Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
- Pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
- Pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
- Pojista, jotka kuuntelevat.
Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys

:)Tiistai 16.02.2010 00:07

1. HENKILÖ, JONKA KANSSA SINULLA ON TYPERIMMÄT JUTUT
Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla? - Skitso
Asuuko hän lähellä sinua? - ei kovi
Oletko koskaan shoppaillut hänen kanssaan? - e :D
Mitä muuttaisit hänen ulkonäössään, jos voisit? - emmittää
Oletteko kommentoineet toisillenne? - ei
Milloin nauroitte viimeksi yhdessä? - tännää :-D
2. HENKILÖ, JOTA HALASIT VIIMEKSI
Milloin tutustuit häneen? - se synnytti mut :D
Onko hän koskaan huutanut sinulle pahasti? - juu-u :D
Miksi tunnette toisenne? - ku se oli eka jonka näi :D
Veikkaa syy, miksi hän vielä joskus kuolee? - 8'(
Oletko koskaan nukkunut hänen vieressään? - joo. :D
3. HENKILÖ, JOHON ON OLLUT KIVA TUTUSTUA
Onko hän saanut sinut itkemään? - no tavallaan
Entä oletko nauranut hänen kanssaan? - juu. :))
Miksi soitit hänelle viimeksi, kun soitit? - oli kysymys
Oletko koskaan lainannut häneltä rahaa? - een..
4. HENKILÖ, JOKA ÄRSYTTÄÄ SINUA
Onko hän tyttö vai poika? - tyttöpä tuo
Onko hän ystäväsi? - joo-o
Riitelettekö usein? - nykysi
Onko hän sinulle tärkeä? - onse
Millaiset välinne ovat? - melko saippuasarjaa.. :D
5. HENKILÖ, JOTA SINULLA ON IKÄVÄ
Miksi sinulla on häntä ikävä? - ois sullaki jos tietäsit..
Oletko kiintynyt häneen? - liikaa
Oletko ollut ihastunut häneen? - liikaa
Mitä hänelle kuuluu? - en tiiä ku se ei oikee juttele mulle
Oletteko koskaan riidelleet? - ei :o
6. HENKILÖ, JOLLE VIIMEKSI LÄHETIT TEKSTIVIESTIÄ
Oletteko läheisiä? - tarpeeksi :)
Onko hän komea/kaunis? - on se :)
Mitä asiaa sinulla hänelle oli? - senku tekstailtii :)
Tekstailetteko useinkin? - ainaki tännää :))
Seurusteleeko hän? - Eiiikai? :o
Tiedätkö, missä hän asuu? - toki. :)
KOPIOI TÄMÄ PÄIVÄKIRJAASI 1 MINUUTISSA JA RAKKAUSONNESI ON HYVÄ!
♥Seurusteletko? - enn..
♥Haluaisitko? - juu..
♥Pidätkö kun sinua syleillään? - no joo
♥Oletko rakastunut? - enn.. :/
♥Mitä teet jos et saa ihastustasi? - samaa mitä nyttenki
♥Oletko itkenyt ihastuksesi takia? - joo
♥Oletko mustasukkainen? - osaks
♥Ketä rakastat? - vaikka vaa eläimii ja perheenjäseniä..
♥ Kun läheisesi kuolee, suretko kauan? - riippade siitä
♥Kauneinta mitä sinulle on sanottu? - kyllä mää sen itellä tahon pittää :)
♥Vaihdatko ihastustasi kuin sukkia? - en tosiaankaa
♥Olisiko hienoa saada ihminen helposti, kenet on aina halunnut? - ei kovin helposti saa :O
♥Pituutesi? - 150:n paremmalla puolen
♥Paras ystävä? - ei oole
♥Rakastatko jumalaa? - toki -.- :D
♥Pidätkö pojista? - jjuu.. :)
♥Entä tytöistä? - kaverimieles toki :)
♥Kerro jotain tylsää! - lue juttu uuestaan..
♥Tuntuuko siltä että paras ystäväsi vie kaikki mahdollisuutesi johonkin poikaan? - ei oole
♥Annatko hänen iskeä ihastuksesi ensin? - multahan ei ihastusta noin vaa viiä. ellei se sitte mee nenän eestä. :F
♥Koska teit tämän kyselyn, ihastuksesi tajuaa, että te kuulutte yhteen! - iha joo niin aivan.. just.

pakko kai tuo oli.. ku kisatki kerta :)Lauantai 13.02.2010 02:02

jos et lisää tätä blogiisi, viikonloppusi menee päin persettä!

Avonaiset msn keskustelut? - ei ole
Haluaisitko matkustaa ulkomaille? - ei kiitos
Mikä stressaa tällähetkellä? - kisat <33
Kenen puolesta olet tällä hetkellä onnellinen? - muutaman kaverin
Kuka viimeksi katsoi sinua pitkään? - ei kukaan mitenkään merkittävästi.. Äiti?
Biisi jonka kuulit viimeksi? - Cascada - endless summer
Millainen mieliala tällä hetkellä? - väsy ja kyllästyny ajattelemaan eräästä asiasta- turhaan
Muistatko milloin viimeksi itkit itsesi uneen? - muistan.. :/
Nauratko enemmän kuin itket? - ehkä itteksee nauran jos en muute
Oletko hiljainen? - mieluummi ku hyppisin silmillä
Oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huolestuttaa sinua? - no jjooo-o.
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - kyllä :)
Tekisikö mielesi jonkun luokse? - juu :)
Odotatko enemmän joulua vai kesää? - kesää :)))

Kenen:
Kanssa sinulla on parhaat muistot? - <jätkät3
Kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - minnan
Kanssa viimeksi nauroit? - öm.. koulussa jonku kans?

Rakkaus:
♥ Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - jjuu :)
♥ Rakastaako sinua kukaan? - mamma kai tuo
♥ Ikävöitkö ketään juuri nyt? - jjuu.. :)
♥ oletko varattu vai vapaa? - vapaata..
♥ miksi olet vapaa? - ehkä ei kaikille kelpaa
♥ oletko kokenut sydänsuruja? - jjuuu?
♥ pystyykö ilman rakkautta elämään? - no eipä tuota
♥ oletko halannut ketään tämän viikon aikana? - Mitu ja Katri ja Reetta ja mamma :)
♥ oletko pussannut ketään tämän viikon aikana? - nöyp
♥ oletko onnellinen tällä hetkellä? - enköhän joltain kantilta
♥ haluaisitko itkeä vai nauraa? - vaikka nukkua :)
♥ minkä värinen ja millainen paita sinulla on päällä? - musta huppari
♥ entäpä housut? - mustat lökärit
Ystävät:

♥ luotatko ystäviisi? - hyvin pieneen määrään..
♥ ovatko ystäväsi aina tukemassa sinua? - hyvin pieni määrä...........
♥ omistatko yhtään hiljaista kaveria? - osittaisen
♥ annatko ystävillesi lempinimiä? - toki..
♥ voivatko ystäväsi luottaa sinuun? - kyll

joooo-o..Sunnuntai 07.02.2010 02:26

Jos poika on rakastunut sinuun, hän kehuu sinua ja kertoo että olet hänelle tärkeä
Jos poika on rakastunut sinuun, hän ei ikinä pettäisi sinua
Jos poika on rakastunut sinuun, hän laittaa sinut kavereidensa edelle
Jos poika on rakastunut sinuun aidosti, hän ei ikinä unohda sinua
JOS ET KOPIOI TÄTÄ 30 SEKUNNIN KULUESSA PÄIVÄKIRJAASI,
NIIN RAKKAASI KUOLEE JA ET TULE IKINÄ SAAMAAN ONNEA !

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.02.2010 02:15

R E H E L L I S Y Y S
• Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että koko maailma kaatuisi päällesi? - kyllä
• olet ajatellut, ettei sinulla ole merkitystä? - kyllä
• Uskotko itseesi? - en / osittain
• Kadutko mitään? - kyllä
• Mikä auttaa sinua selviytymään mahdollisista ongelmista? - välittäminen
• Jos tietäisit, että sinulla olisi vain vähän elinaikaa jäljellä, mitä tekisit ennen kuolemaasi? - sanoisin ihastukselle moro ja kävisin kaverit läpi? :o testamentti?
• Tiedätkö keneen voit todella luottaa? - en

O N N E L L I S U U S
• Nimeä muutama asia, jotka tekevät sinut todella onnelliseksi. - ystävät, ei aikataulua, ja ja, nooh antaa olla.
• Yleisesti ottaen, pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä? - kyllä / osittain
• Jos saisit vaihtaa paikkaa kenen kanssa vaan, vaihtaisitko? - kyllä / hetkeksi
• Luotatko vaistoihisi? - kyllä / osittain
• Minkä sanoisit olevan paras ominaisuutesi? - lyhyt pinnaisuus ja hetkessä erakoituminen ?

M I T Ä T E I T..
..5 minuuttia sitten - siivosin kissanhiekka
..30 minuuttia sitten - hypin koran kans ulkona
..vuorokausi sitten - nukuin

M I L L O I N V I I M E K S I..
..poltit -en polta
..söit - pammulassa
..joit - äsken
..soitit jollekin - päivällä
..joku soitti sinulle - ömm.. eilen?
..vastakkainen sukupuoli lähetti viestiä - tänään. :)

V I H A
• Keneltä haluaisit pyytää anteeksi ja miksi? - eräältä. antaisin vaan olla
• Mikä saa sinut raivostumaan? - valehtelu, juttujen peruminen, salassa pito
• Oletko ikinä lyönyt ketään? - kyllä
• Oletko mustasukkainen? - en / osittain
• Oletko ikinä toivonut kenenkään kuolemaa? - en
• Oletko ollut putkassa tai vastustanut virkavaltaa? - en

A H N E U S J A R I K O L L I S U U S
• Oletko ikinä syyllistynyt rikokseen? - en
• Itsekkäin tekosi? - ajatellu vaan ittee ?
• Kuinka monta kertaa päivässä katsot peiliin? - yhtä monta ku se peilin tyyppi minuun

V A L H E E L L I S U U S
• Kutsuisitko hautajaisiisi sen henkilön, joka on eniten vaikuttanut elämääsi? - kyllä
• Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit? - kyllä
• Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään? - kyllä / osittain
• Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi? - en
• Laittaisitko koulukuvaasi samat vaatteet jotka sinulla on nyt päälläsi? - kyllä / ihan sama niille
• Söisitkö koko loppuelämäsi ruokaa, mitä viimeisimpänä söit? - en
• Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit? - kyllä
• Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit? - en
• Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - kyllä

N Y T
• Oletko ihastunut? - kyllä / osittain :/
• Tietääkö ihastuksesi? - kyllä / ihan sama ku vastauksen jo tietää
* ketä haluaisit nyt suudella ? - no ketähän
* Oliko viime suudelmasi ihana ? - mhh..

O L E T K O V I I M E K U U N A I K A N A
..ostanut jotakin? - kyllä
..ollut sairas? - en
..ollut halattavana? - kyllä / liian harvoin
..tuntenut itsesi tyhmäksi? - kyllä / liian monesti
..ikävöinyt jotakuta? - kyllä / liikaa
..saanut kokeesta nelosen? - en
..tanssinut? - en

R A N D O M
• Paha tapa? - lyöminen
• Saatko kosketettua kielellä nenääsi? - kyllä
• Osaatko kohottaa vain yhtä kulmakarvaasi? - kyllä
• Petaatko sänkysi päivittäin? - en
• Kiroiletko? - kyllä
• Kokkaatko omat ruokasi? - en
• Teetkö kotitöitä? - kyllä / useesti ku mahollista
• Pidätkö lihasta? - kyllä
• Oletko tyytyväinen elämääsi? - kyllä / osittain
• Omistatko koiran? - kyllä / osittain
• Käytätkö rahasi viisaasti? - en
• Pidätkö uimisesta? - en
• Kun sinulla on tylsää, soitatko ystävälle? - en / ei ne tykkää ku soitan

aivaan aivaan... tapahtuiski.Perjantai 05.02.2010 21:48

SULLA ON 5 MIN AIKAA KOPIOIDA TÄMÄ
BLOGIISI, NIIN SINULLE TAPAHTUU HUOMENNA
JOTAIN TODELLA HYVÄÄ, JA MITÄ OLET KAUAN
ODOTTANUT
Last christmas I gave you my heart
But the very next day you gave it away

This year, to save me from tears
I'll give it to someone special

:)Torstai 04.02.2010 00:03

8 totuutta
seurusteletko? - enn
onko sinulla ihastus ? - toki
jos on , tietääköhän siitä - kysyppäs siltä.. :)
pitääkö hän sinusta ? - eei
käytkö koulua ? - joo-o :-D
tupakoitko ? - en
mitä sinulla on päällä ? - kaikkia jänniä vaatteitä. 8)
minkälainen olo sinulla on ? - väsy..

7 totuutta eilisestä
oliko kiva päivä? - ömm.. normi..?
tajusitko jtn uutta? - joo.. ettei frezzaa voi juua ilman keskittymistä? ^^ vai oisko tuo ollu maanantaina.. :D
teitkö jtn mitä et yleensä tee? - kaii
käytitkö jtn päihdettä? - en
teitkö yhtään urheilusuoritusta? - osittain?
monelta aloit nukkumaan? - ennen puoltayötä

8 totuutta ensimmäisen viestin lähettäjästä
oletko nähnyt hänet tnä? - en :((
oletko puhunut hänelle tänää? - Texttext
oletko ihastunut häneen? - jaa-a.. :)
ketä voit kiittää että tutustuitte? - Horsess
missä tapasitte ensimmäisen kerrran - talli :D
minkä näköinen hän on ? - Pitkä. :DD
oletteko nukkuneet samassa sängyssä? - No ei ! :'DD
oletko halannut häntä ? - enn.. :(

10 totuutta
haluatko nukkua tämän yön jonkun muun vieressä ? - kyllä kiitos mielelläni. :)
nähdä kavereita huomenna ?- Juu <33
syödä ? - toki :D
polttaa savukkeen ? - ei kiitos
ajaa rattijuoppomus ? - eeeih
piirittää alaikäisiä ja varastaa heiltä rahaa ? - :: D EN :D
kertoa äidillesi totuuden eilisestä ? - :o Iha sama??
nukkua ? - KYLL. :)
Rehellisesti, poltatko tupakkaa ? - ei
Rehellisesti, juotko alkoholia ? - ei
Rehellisesti, oletko ihastunut ? - kyllä
Rehellisesti, onko sinulla parasta ystävää ? - kyllä
Rehellisesti, oletko hyvä koulussa ? - ei
Rehellisesti, voitko kutsua itseäsi urheilijaksi ? - kyllä
Rehellisesti, milloin itkit viimeeksi ? - eilen
Rehellisesti, oletko tyytyväinen elämäntilanteesi ? - ei
Rehellisesti, oletko mielestäsi rahallisesti varakas ? - kyllä
Rehellisesti, missä kouluaineessa tunnet olevasi hyvä ? - liikka
Rehellisesti, kenelle annoit viimeeksi numerosi ? - en muista
Rehellisesti, paras muistosi viime kesältä ? - <jätkät3
Rehellisesti,minkä värinen paita sul oli viimeksi? - musta
Rehellisesti, oletko edes vastannut näihin rehellisesti ? - kyllä