IRC-Galleria

Ylläriiiiiii !Sunnuntai 08.02.2009 21:08

Ei ois voinu eiliset synttärit mennä paremmin!! Kiitos kaikille osanottajille mukavasta meiningistä! Tällä porukalla joskus vuokrataan uudestaan mökki ;)
ps. Pulloista ja tölkeistä tuli 27,10 euroo :D

Lapsenvahti.Keskiviikko 23.07.2008 12:59

jippiiiii. Tänään lomille kotia ;) Eilinen ja yö meni lapsien ja koiran kanssa. :D Huljua täyteltii eilen puolilleen ja tänään loppuun. En kyllä kerkee huljuilemmaa ;< Eilen kitkin isoja rehuja, sitte tökkäsin nokkosella silmääni. Tuntui mehevältä. Sanni (suuri ja mahtava vahtikoira, toyterrieri & sihuvauva) päätti osoittaa mieltänsä eilen ja pissasi nätisti ison lammikon lattialle. Lapsen vahtinako helppoa? Myös pienempi mies leikin humussa unohti mennä vessaan kakalle, eli kirjaimellisesti paskoi housuun. Ei siinä mitään, jos Jette olisi vain jättänyt sen yhteen kertaan mutta unohtui mennä toiseenkin kertaan elikkä lastenhoitaja siivosi kaksi kertaa kakkaiset housut ja pyllyn. Nam. Yö sitä vastoin meni onneksi hyvin. Jette tosin puhui unissaan ja huusi viiden aikaan "Kinis, ppooois!!". Sanni nukkui millon kainalossani, milloin jalkojen välissä ja millon takapuolen päällä. Läheisyyttä kaipaava kaveri selvästi. Kello kahdeksan Jette sitten heräsi ja samoin Jukis. Aamupalan jälkeen siivoilin hieman ja kohta puoliin siirrymme ulos ja käymme kävellen valtaamassa postin postilaatikosta. Neljän aikaa Maako vie ex-tuning volvolla rantsulle josta jollain keplottelu keinolla selviän Kerimäelle. Huomenna lähtö Kuopioon rockkiin. Mitähän siitä tulee? Pitää lähteä ottamaan selvää..
Ai niin, eilen sain lopetettua Pööpöön huoneen lakkaamisen, seinät, paneelit ja listat kaikki kahteen kertaan hipsuttelemalla lakattu. Se on ohi nyt!
<3:llä, Kinis
Ps. Rakastan miun lapsia, vaikka välillä hassuja ovatki ♥

Ty- ty- ty- tylsää.Keskiviikko 26.03.2008 14:01


MILLOIN VIIMEKSI

1) ..halasit kaveriasi? Maanantaina.
2) autoit kaverisi pulasta? Öhm. En tiedä.
3) kaverisi auttoi sinut pulasta? En tiiä :D
4) käytit punaista paitaa? Yrrrh. En vähään aikaan..
5) joit kahvia? Eilen.
6) sait tekstiviestin? Tänään.
7) kirjoitit kirjeen? Kiesus. Siitä on kyllä aikaa..
8) sait kirjeen? No tästä on vielä enemmän aikaa..
9) soitit puhelun? Eilenpä taisin tehdä..
10) Joku kehui kauniiksi? HahHah. Never.
11) joit alkoholia? Eh, vahinkoja sattuu. Vahinkoja ei lasketa niin tuota, viime kesänä.
12) poltit tupakkaa? Ens kesänä.
13) imuroit? viikonloppunana.
14) nauroit kunnolla? Koko viikonlopun, eilen, toissapäivänä. Hahaha.. putkiputki
15) muutit? Joskus 6v.
16) söit suklaata? Eilen. Namnam<3
18) kävit lenkillä? Persana, no siitä on kyllä aikaa. muutama viikko sitte.
19) katsoit Kauniit ja Rohkeat? Hyi. Kauan aikaa sitte.
20) itkit? Äää. ööm. En muista :D

PERUSTIETOA

Päivämäärä ja nimi: no tännään olis niinku 26.03.2008 Sini
Lempinimi: Lersa, Sinikka.. Muut on niin häröjä etten jaksa laittaa..
Syntymäpäiväsi: 13.09
Silmien väri: Sinisenharmaanvihreet. Ehkä jotain noista..
Hiusten väri: Ruskeeta on ja valeempaa löytyy.
Lempiväri: Musta, Musta ja öö, musta.


OLETKO KOSKAAN

Ollut niin humalassa ettet muista eilisestä mitään? Ei helekutti. No se oli kyllä oikeesti vahinko..
Ollut menemättä kouluun koska satoi? Hm. En oo kokeillu :D
Ollut auto-onnettomuudessa? En olee..
Omistanut mielikuvitusystävää? Enn.
Ihastunut kaveriisi? Ööh. olenpa vissiin. Juu, kyllä.
Ihastunut piirroshahmoon? En.
Ollut latotansseissa? Melekein :D En siis.
Leikannut hiuksiasi? Jop !


LEMPI

Bändi: ---
Elokuva: Monia. Kaikki hassut. ihanat. namit. sawit on kivoja yms..
Jäätelö: Lakritsiii ja kaikki melekei männöö..
Asuinpaikka: No voi vittu. En tiedä.
Lempikaupunki: Savonlinna!!!!! JEEEE !!!! No en tiiä..
Juoma: Nammmiiiii. Limpparrriii.
Ammatti: Mie voisin olla autoasentaja ja putkimies ja raksamies ja metallimies. Joo-o. olis töitä :D
Myös parturointi onnistus tarvittaessa.

JUURI NYT

Mitä on päälläsi: paita, housut. ehkä.
Miten hiuksesi? Karita teki just letin.
Mitä kuuntelet? ruokalan hälinää.

OLETKO VIIMEISEN 24 TUNNIN AIKANA---

Itkenyt: En olee.
Laulanut: Vielä vähemmän.
Tavannut uuden ihmisen: Ehkä. En muista oliko se uus vai vanha tuttu vai ei tuttu.
Kirjoittanut kirjeen: No enpä ole.
Siivonnut: Hm. Joo. Kyllä.
Tiskannut: Juu, en.
Harkinnut itsemurhaa: Ainaki 13 kertaa/h
Ajanut autoa: kyllä. unissani.

USKOTKO

Itseesi: Tavittaessa.
Ystäviisi: Kyllä vuan.
Kohtaloon: Jep. kohtalo on arvaamaton.
Jumalaan: En tiedä.

YSTÄVÄT JA ELÄMÄ

Onko sinulla poika/tyttöystävä? Jeppss. Khih.
Oletko ihastunut johonkuhun? Voipi olla nääin.
Kenet ystävistäsi olet tuntenut kauimmin? öööö.. Aika paha. En osaa heittää..
Montako hyvää ystävää sinulla on? Hm. on niitä onneks pari. (:
Entä kavereita? no niitäki on jokusen jokunen.
Oletko ikinä pettänyt ystäviäsi? Olenpa juu.. Ilkeetä.
Ovatko ystäväsi ikinä pettäneet sinua? Jep.
Kamalin tunne: Hm, sellaset epämiellyttävät tunteet ku miel tekis itkee, tappaa ja oksentaa yhtäaikaa. Tietenkää ne kaikki ei onnistu yhtäaikaa niin masentuu vielä lisää. Surullista.
Paras tunne:


TULEVAISUUS

Mitä aiot tehdä tänään? Mennä kottiin, tehä läksyt, käyvä kaaralassa ja mennä reeneihi ja sitten kottiin ja nuQ.
Oletko onnellinen elämässäsi vai haluaisitko muuttaa siinä jotain? Halluisin. koulumotivaatio vois kohentuu 150 rossaa. Ki-toooos!
Aiotko jatkaa opintoja peruskoulun jälkeen? onha tuota tullu jatkeltuu.
Mikä sinusta tulee isona? Pieni. Varmaan valas. En tiiä. Joku. ehkä.

Seksin jälkeen..Tiistai 05.02.2008 18:34

OINAS: Uudestaan!
-
HÄRKÄ: Ruokaa..?
-
KAKSONEN: Missä kaukosäädin on?
-
RAPU: Milloin pidetään häät?
-
LEIJONA: Enkö ollu fantastinen?
-
NEITSYT: Ylös, lakanat on vaihdettava!
-
VAAKA: Pidin äskeisestä, jos sinäkin pidit.
-
SKORPIONI: Hetki, etsin avaimen ja avaan käsirautasi!
-
JOUSIMIES: Soitellaan!!
-
KAURIS: Oiskos sulla käyntikorttii?
-
VESIMIES: Uusiks, mutta nytte ilman vaatteita!?
-
KALAT: Mikä sun nimes olikaan?


tunnistatko ittes? ;D

Olkaas pojat ajoissa kotosalla ;)Keskiviikko 30.01.2008 17:25

Perustavallinen machomies meni naimisiin hyvännäköisen naisen kanssa. Ja heti häiden jälkeen, hän kertoi muutaman säännön: "Minä tulen kotio milloin haluan, jos haluan, ja siihen aikaan kun haluan. Enkä odota riitaa sinulta. Minä odotan mahtavan illallisen olevan pöydässä ellen ole kertonut, että en tule illalliselle kotiin. Lähden metsästämään, kalastamaan, ryyppäämään ja pelaamaan korttia silloin kun haluan minun vanhojen kavereideni kanssa ja äläkä vaan nalkuta siitä. Nämä ovat sääntöni.

Eikä mitään selityksiä?"

Hänen uusi morsiamensa sanoi, "Se käy ihan hyvin minulle. Kunhan ymmärrät, että täällä harrastetaan seksiä joka ilta seitsemältä... olit sinä täällä taikka et."

Hihi :) Olen tälläinen valas.Tiistai 08.01.2008 16:38


S Vaikea käsitellä.
I Mielikuvituksekas ja valloittava.
N Rauhallinen ja lauha. Jos kuitenkin suutut, se on sillä selvä. Haluat rehellisyyttä.
I Mielikuvituksekas ja valloittava.

~~

A agressiivinen.
B pehmeä ja hellä.
C hieman kateellinen, mutta kahden kesken oikea dream come true !
D hauska ja vauhdikas !
E oikea pakkaus. raow. (;
F sisäänpäin kääntynyt ja salaileva, mutta hyvin mielenkiintoinen .
G Äitimäinen. Buu you !
H Flirtti. (;
I Mielikuvituksekas ja valloittava.
J Hauska pakkaus. Nauratat ja itketät.
K Kova. Ajatuksiasi on hyvin vaikea tulkita.
L Lempeä ja mukava. Kaikinpuolin miellyttävä. Ulkonäkösi myös miellyttää useaa makua !
M Dramaattinen. myös vaikeasti tavoiteltava. Onnekas se joka pääsee ajatuksiisi ja jakaa sisäisen maailmasi.
N Rauhallinen ja lauha. Jos kuitenkin suutut, se on sillä selvä. Haluat rehellisyyttä.
O Pahamainen ja suuttuessasi hyvinkin ilkeä.
P Kovaääninen ja -suinen. Rakastat miestä joka saa sinut nauramaan ! :D
Q Mysteeri.
R Rehellinen, noh, ainakin yleensä. Vahva. Lempeä ja leuto siihen räjähdyspisteeseen asti, milloin muutut kuin kissanpennusta leijonaksi.
S Vaikea käsitellä.
T Sinua on helppo miellyttää, mutta jos sinulle valehdellaan tai sinua satutetaan in any ways, se on loppu. Et kestä epärehellisyyttä.
U uskalias. rakastut liiankin helposti.
V riskinottaja.
X vaaran jahtaaja. rakastut aina pahoihin tyttöihin.
Y jumalan teiden tulkitsija, haet erilaista parisuhdetta johon sisältyy muutakin kuin lääppimistä.
Z Y:n vastakohta. LÄÄPPIJÄ.
Ã… Ylihuolehtiva, mutta ihana ihminen. <3
Ä Kaverillinen.
Ö Useimmiten yksinäinen, mutta kun löydät Hänet, se on menoa. hän on kuin maansa myynyt kun näkee sinut ja tutustuu sinuun

Diudau.Lauantai 22.12.2007 17:04

MITÄ LÖYTYY?
1. Farkkujen taskuista: Ei yhtikäs mitään, köyhääää.
2. Koulun kaapista: Ei olee.
3. Penaalista: Kyniä, pyyhkäri, sakset ja jottai lappusia.
4. Jostain omasta laatikosta: Rojua, rojua ja vähän lisää rojua.
5. Takin taskusta: Sielä voipi olla lapaset ja 5 senttiä. Ja rahapussi !
6. Laukusta/repusta: Koulukirjat, monisteita ja kuitteja.
8. Roskiksesta: Hm. Tyhjensin sen eilen mutta kai siellä joku karkkipussi o. (tyhjä)
9. Sängyn alta: Kirja.
10. Muistutustaululta: Vuokrataan paintball- moniste jaaa jottai kuvia. Kummipojan kuva<3

MILLOIN:
1. siivosit huoneesi: Eilen. Aika rankkaa puuhaa..
2. söit purkkaa: Eilen taisin sitäkin tehdä..
3. pelasit tietokonepeliä: Hm. Siis ihan pc peleistä on aikaa..
4. nauroit: Eilen, putkee pukkaa :D
5. itkit surusta. En pitkiin aikoihi :D Isot pojat ei itke.
6. lauloit joululauluja: En mie joululauluja ole laulanu mutta pikku ankanpoikasesta lauloin.
7. laskit matikkaa: Mitähä mie laskin niin torstaina. ( Siis näyttelin laskevani..)
8. harjasit hiuksesi: Aamulla.
9. katsoit peiliin: Aamula taisin vähän vilkuilla.
10. leikit barbeilla: Kesällä viimeks (: Ei siitä kyllä mitää tullu ku barbit hävis aina käsistä..
11. näit jonkun perheestäsi: 2 sekuntia sitte.
12. huusit opettajalle: En mie niille huutele, jätetään se huutaminen niille.

VOISITKO KOSKAAN:
1. nauraa henkilölle joka kaatuu: Kysy vaan kuinka usein nauran.
2. luntata kokeessa: Voisin tietenki. Mut plaah, peruskoulu puuhaa..
3. juosta 10 kilsaa: Eeen välttämättä ihan äkkiseltää lähtis.
4. polttaa tupakkaa: Ehkä epähuomiossa.
5. varastaa suklaapatukan kaupasta: No namii, vittu ku ei oo 30 senttiä rahaa, nii pöllin.
6. lintsata koulusta: Ne on vahinkoja ne..
7. nukkua paljaalla lattialla: No ei paha. Jos on vaa lämmintä nii sitä nukkuu missä vua.

LEMPI
1. eläin: kissat ja koirat ja hassut elukat :D Lehmät on muuten kanssa kivoja !
2. väri: Musta ja valakee.
3. vaatekappale: löksöpöksyt ja joku valas paita.
4. biisi: no kaikkee sitä tullee kuunneltuu.
5. aine: Hyi. Kaikki kamalia. No kuvis on jees..
8. peli: Emmää tiiä.
9. harrastus: Lentopalloo on iha jees pelata.
10. soitin: No kissa koira.

TÄLLÄ HETKELLÄ:
1. ärsytyksen kohde: En oikee tiiä. Ei kukaan/mikään.
2. sinulla on päällä: Paita ja pöksyt.
3. hiukset: Ponnarilla. Nammiii..
4. olet: Olenhan minä. Päivää vaan !
5. ajattelet: Että pitäiskö ottaa päiväunet ?
6. mitä teet: Näppäilen konetta.

MUITA KYSYMYKSIÄ:
1. tee lempihymiösi: :)
2. paljonko kello on: 1502
3. minkä väriset seinät huoneessasi on?: Vaaleen vihreet.
4. mitä lemmikkielukoita sulla on?: Koiranpuolikas.
5. mikä laulu soi just nyt?: Ei soi niin ei soi.
6. nauratko idioottimaisesti?: Jep :D
7. Pinni vai ponnari?: Pontskari.
8. Puhutko mesessä jollekkin tällähetkellä?: Snandelle.
9. Oletko Nalle Puh, Tiikeri, Nasu vai Ihaa?: En tiiä :D
10. mikä on horoskooppimerkkisi?: Neitsyyyt.

OLETKO KOSKAAN:
1. surullinen?: Kaikki ovat.
2. leikannu päätä kaljuksi?: Ennn.
3. syönyt karhun lihaa?: E..
4. kävellyt talvella ulkona ilman kenkiä?: Jep :D
5. tehnyt jotain noloa yleisön edessä?: Eeeehkää :D
6. lintsannut?: Juup.
7. rikkonut ikkunaa?: En (:
8. rikkonut gallerian sääntöjä?: Sääntöjä ? Täh. ;D
9. salakuvannut ihmisiä?: Juu. Usseestikki.
10. rakastunut samaa sukupuolta olevaan henkilöön?: No mitäpä veikkaat ? ;)

Pakko kokeilla :)Torstai 12.07.2007 03:40

1.oletko yksin? - Kylläh.
2.haluisitko olla jonkun kanssa? - Ehkäpä..
3.kenen? - Sitä ei muuten moni tiedä..
4.soiko sinulla musiikki? - Nej.
5.mikä kappale? - Aika hiljasta.
6.oletko lukenut tyttöjen säännöt? - Enpä ole en, onko niille säännöt ?
7.mitä pitää tehdä jos tyttö sanoo miau? - Kuristaa se.
8.osaatko puhua ruotsia? - En pysty.
9.onko ruotsalaiset hot? - En usko.
10.milloin olit viimeksi hautajaisissa? - puoltoista vuotta sitte.
11.entä kastejuhlissa? reilu vuos sitte.
12.entä häissä? - lauantaina 07.07.07 :) <3
13.mitä teet nyt? - Tätä hömmeliä..
14.miksi? - Jaaa-a, samaa pohdin itsekkin..
15.monesko päivä tänään on? - 12. heinäkuuta 2007
16.laatistiko paremmat kysymykset itse? - Tietenkin!
17.onko talvi ihanaa aikaa? - Omalla tavallaan..
18.entä kesä? - On :)
19.oletko ihastunut? - Voipi ollakki.
20.ai keneen? - Eipäs juoruta kaikkea..
21.mikä olet horoskoopiltasi? - Neitsyt.
22.mikä toinen merkki sopii oman merkkisi kanssa yhteen? - Hm. En muista?
23.tunnetko ketään sen merkkistä? - Enköhän..
24.onko sinulla msnosoitetta? - Kyllä, kiitos.
25.milloin on keskusteltu pisin keskustelusi? - En tiiä :) On ollu paljon..
26.kenen kanssa? - Snannin ja monen muun kanssa..
27.kuka laittoi sinulle viimeks viestiä? - öö.. En oo varma, itseasiassa.
28.kenelle soitit viimeksi? - Saralle.
29.mikä on viimeisin katsottu elokuva? - Hm. Aika paha ? Madagaskar?
30.milloin itkit viimeksi? - Ei puhuta siitä..
31.miksi? - Paljon huolia.. kaikkee pahaa..
32.seuraatko jalkapalloa? - en tietääkseni.
33.entä jääkiekkoa? - jos tulee rähinöitä niin sitten.
34.kertoisitko tässä välissä nimesi? - Aika paha, mut ok. Moi, mie oon Lersa !
35.ja ikäsi? - noin 16 ja vähän päälle.
36.sukupuolesi? - Semmonen Dyddö.
37.pituutesi? - 162. Persjalkasia tässä ollaan.
38.hiustesi värin? - Ruskiat.
39.mikä eläin olisit jos saisit valita? - Hm. Ehkä joku pieni ja pörrönen :)
40.miksi? - Ne on sulosia.
41.ovatko vanhempasi eronneet? - Ei :D
42.onko sinulla lemmikkiä? - Semmonen hassu hurtta<3
43.oletko koskaan piirtänyt käteesi? - Hups.
44.mitä esinettä katsoit viimeksi? - Näyttöä?
45.kenen kanssa puhuit viimeksi messengerissä? - Ääääää... Bonan? Snannin?
46.kaduttaako sinua jokin asia? - KYLLÄ.
47.oletko koskaan halunnut mennä ajassa eteenpäin? - Koko ajan..
48.entä taaksepäin? - kyllä..
49.onko jotain biisiä jota vihaat? - oha niitä.
50.jos vastasit edelliseen kyllä niin miksi? - Koska ne on ärsyttäviä?
51.haluaisitko tämän testin loppuvan? - Onks tää testi?
52.paistaako nyt aurinko? - Ei.
53.mikä kappale nyt soi? - Päässä soi.
54.aiotko vaihtaa sen kohta? -Ai pään? No jos van onnistuu.
55.onko sinulla oma digikamera? - Ei.
56.entä kännykkä? - No ehkä. On.
57.mikä on taustakuvanasi kännykässäsi? - Paon ukkeli <3
58.entä koneen taustakuva? - Joku lentskari :D
59.kutiatko helposti? - En :)
60.häpeätkö vanhempiasi? - En, rentoja ja mukavia.
61.oletko tutustuttanut kavereitasi vanhempiisi? - Tietenkin! :)
62.missä kaupungissa asut? - Kerimäki city.
63.missä siellä? - Koulun takana.
64.missä haluaisit asua? - Kauempana.. Joensuussa?
65.mitä jos kysymyksiä on sataan asti? - Sitten niitä varmaan on.
66.suosikkipuheenaiheesi? - Mitäs huomenna tekis.
67.oletko koskaan käynyt kirkossa? - Olenpas.
68.milloin viimeksi jos vastasit edelliseen kyllä? - 07.07.07
69.miksi tämän kysymyksen numero osuu silmään usein? - Ei miulla ?
70.oletko koskaan ollut mustasukkainen? - Kylläpäs olen. Mutta en oikein näytä sitä ;p
71.miten purat kiukkusi? - Huudan. Riehun. Itken. Hajotan.
72.entä surun? - Itken sitäkin enemmän..
73.mitä mietit nyt? - Kaikki männöö vituilleen.
74.jos saisit valita yhden toiveen joka toteutuisi, mikä se olisi? - en tiiä..
75.oletko suorapuheinen? - Välillä, välillä en.
76.oletko juonut itsesi känniin? - Vahinkojahan sattuu..
77.milloin viimeksi jos vastasit edelliseen kyllä? - Enpäs mene sanomaan mittee.
78.jäitkö kiinni? - Pitäiskö?
79.onko sinulla mopokortti? - Kyllä.
80.omistatko skootteria? - Kyllä.
81.tai mopoa? - En.
82.entä kevaria? - Voisin haluta.
83.jännitätkö ikinä mitään tapaamisia? - Tietenki..
84.onko kukaan koskaan tehnyt/jättänyt tekemättä puolestasi/takiasi jotain? - On :)
85.rakastaako joku sinua? - Tuskin.
86.oletko itse rakastunut? - En tiedä? Kai sitä.
87.oletko koskaan tehnyt niin isoa virhettä että kadut sitä monia kuukausia? - Kyllä.
88.millä tuulella olet nyt? - Väsymystä pukkaa.
89.oletko syönyt tänään? - Hm. Pihvin?
90.onko sinulla pikkusiskoa? - Valitettavasti, ette sattuis tarvitsemaan?
91.entä pikkuveljeä? - en.
92.haluaisitko nyt johonkin? - kyllä.
93.mihin? - poispoispois.
94.mitä haluaisit nyt tehdä? - Juosta alasti uimaan lampeen.
95.mitä ostit viimeksi? - voipaketin :D
96.missä kävit viimeksi? - öö? Vessassa.
97.oletko koskaan tajunnut vasta myöhemmin mitä joku on sinulle koittanut selittää? - Päivittäin
98.oletko katkera ihminen? - En. Vaikka kai pitäis olla..
99.onko sinulla jotain "inside" vitsiä jonka muistat aina? - Khyll kai :D
100.haluatko kertoa jonkun salaisuuden nyt? - En uskalla. koska sitten se ei ole enää salaisuus..

Lälälällläää.Tiistai 05.06.2007 18:02

miepäs asunki mökillä. Työ ette :) Eli tulkee tänne <3

Jossain päin savonlinnaa.Sunnuntai 15.04.2007 00:06

Mira selittää innoissaan, Paula nauraa, Jonna jumittaa, Annika mumisee ja Riina hörisee. Ja mie nördään :DD HAHAHAHAAAAAA.