IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

töks :DSunnuntai 14.05.2006 15:47

Reetta kiskaistiin elämään maailmaan eräänä rakeisena yönä. Hetken päästä näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli vihattu ja he elivät mahtavasti. Koulussa hän suorastaan loisti taidoillaan, siellä hänelle oltiin kateellisia.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ihastuttamaan finnit, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli emäksiset aineet.

Reetta kehittyi kymmenennelläkymmenellä varsin kiintoisaksi.

Päähänsä hän sai tummat hiukset, sekä vihreät silmät.
Äidistä johtuen hän oli suuresti ahdisteleva. Lempiruokaansa kalakeittoa hän sai työskennellen jousensuoristajana.

Reetta tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan raveissa. Alkoholia hän juo humaltuakseen.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa meni hulluttaan naimisiin.

Sen pituinen se.

hmp :DKeskiviikko 03.05.2006 21:03

Hei.Olen Johanna Koljonen.Asun Helsingissä.Olen 26 vuotta.Olen ammatiltani paperityöntekijä.Harrastan jalkapalloa.Minulla on 0 lasta.Minulla on punaiset hiukset ja tumman siniset silmät.Lempimusiikkiani on teini poppi, missä tytöt ovat tikkuja ja vinkuvat milloin mistäkin.Lempiartistini/bändini on Apulanta.Adjektiivi joka kuvaa minua parhaiten on joensuulainen.

Tee näin:
* Nimesi (2. nimesi ja lähimmän naapurisi sukunimi)
* Asuinpaikkasi (kaupunki, jossa viimeksi kävit junalla)
* Ikäsi (lisää oikeaan ikääsi lohjenneiden sormikynsiesi lukumäärä)
* Ammattisi (mieskäyttäjä kirjoittaa äitinsä ammatin, naiskäyttäjä isänsä)
* Harrastuksesi (harrastukset, joita et ikinä voisi harrastaa/sietää)
* Lapsiesi lukumäärä (montako hiusta lähtee päästäsi, kun vedät)
* Hiustenvärisi (tämän hetkinen paidanväri)
* Silmienvärisi (tämän hetkinen housujen väri)
* Musiikkimakusi (genre, jota et siedä)
* Lempiartistisi (tyyppi, kenen biisin kuuntelit viimeksi)
* Itseäsi parhaiten kuvaava adjektiivi (se adjektiivi, mikä lukee ensimmäisenä, kun kirjoitat googleen 2. nimesi ja "adjektiivi").

Haastan kaikki
Ohje: Avaa haluamasi soitinohjelma, laita kaikki laulusi soittolistalle ja pistä satunnaissoitto päälle. Kysy kysymys ääneen, painaa playta ja anna musiikin toimia profeettana.

Mitä ystäväni minusta ajattelee?
laulu: Crazy
artisti: Moovon
kommenttisi:Hullun paperit omistan kyllä

Onko elämäni hyvillä raiteilla?
laulu: Harmaata Lunta
artisti: Gimmel
kommenttisi: Ei oo..

Mitä pitäisi syödä tänään?
laulu: So Far away
artisti: E-Type
kommenttisi: Jotain jostain kaukaa?

Millainen olen kun suutun?
laulu: All Rise
artisti: Blue
kommenttisi: yeah :D

Mikä auttaa tylsyyteen?
laulu: Shake ya tail feather
artisti: Nelly
kommenttisi: Sheikkaa sheikkaa ei oo tylsää <3

Mitä piirrettä en ole itsessäni vielä tiedostanut?
laulu: Pesästä pesään
artisti: Skandaali
kommenttisi:O.o

Millaiseksi muutun, kun vanhenen?
laulu: Liiku
artisti: Cheek feat. Jonna
kommenttisi: Liikun paljon..i don't think so

Elämän tarkoitus (itselle)?
laulu: Dilemma
artisti: Nelly feat. Kelly Rowland
kommenttisi: Rakkaus <3

Mitäs tän jälkeen kannattais tehdä?
laulu: Yhdes Iltaan
artisti: Avain
kommenttisi: Rakastaa kaikkii läheisii ja ystävii <3

Pöllin Jutta beibiltä <3Torstai 30.03.2006 11:38

Ohje: Avaa haluamasi soitinohjelma, laita kaikki laulusi soittolistalle ja pistä satunnaissoitto päälle. Kysy kysymys ääneen, painaa playta ja anna musiikin toimia profeettana.

Mitä ystäväni minusta ajattelee?
laulu:Beauty and the Beast
artisti: Nightwish
kommenttisi:oon vissii kaunotar, mut hirviö puuttuu :D

Onko elämäni hyvillä raiteilla?
laulu: The everlasting gaze
artisti: Smashing Pumpkins
kommenttisi: öö..

Mitä pitäisi syödä tänään?
laulu: Kumivirsi
artisti: Pmmp
kommenttisi: Vissiin kumia :D

Millainen olen kun suutun?
laulu: Instinct Blues
artisti: White Stripes
kommenttisi: öö en :D

Mikä auttaa tylsyyteen?
laulu: Damaged
artisti: Fear Factory
kommenttisi: Alkakaa kaikki haavoittaa toisianne ei ole tylsää!

Mitä piirrettä en ole itsessäni vielä tiedostanut?
laulu: Työnarkomania
artisti: M.A.T
kommenttisi: et mull on työnarkomania(?)

Millaiseksi muutun, kun vanhenen?
laulu: Chill
artisti: The Rasmus
kommenttisi: Chillaan kamujen kera selvä ^^

Elämän tarkoitus (itselle)?
laulu: Sukellus Pumpuliin
artisti: Raptori
kommenttisi: Ei ehkä kummiskaa :D

Mitäs tän jälkeen kannattais tehdä?
laulu: Pa-Pa
artisti: Rasmus
kommenttisi: Pa-patellaan!
Elikkä siis ihmiset ketkä luette tätä, niin tuota vastatkaa noihin jos jaksatte ^^

01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä?
03. Koska ja miten tapasimme?
04. Oletko ihastunut minuun?
05. Pussaisitko minua?
06. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
07. Kuvaile minua yhdellä sanalla
08. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
09. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?

haaste.Tiistai 21.03.2006 19:31

Kerron mitkä viisi tavaraa (ei asiat,eikä ihmiset) minulle on tärkeimpiä kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä.Ilmoitan ne viisi henkilöä haasteen lopuksi ja käyn ilmoittamassa haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa

1.Tietokone
2.Kännykkä
3.Mp3-soitin
4.The Rasmus julisteet <3
5.Oma sänky ;)

haastan kaikki taas kerran :D

hmp..Keskiviikko 15.03.2006 23:57

Listaa seitsemän laulua, joista tällä hetkellä pidät. Genrellä ja sanoilla ei ole väliä, eikä haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä, kunhan itse nautit siitä. Kopioi nämä ohjeet omaan päiväkirjaasi/blogiisi/journaliisi niiden seitsemän laulun kanssa. Nakita sitten seuraavat seitsemän henkilöä nähdäksesi mitä he kuuntelevat.

1. Wintersun - Battle Against Time
2. Apocalyptica - Life Burns (Feat. Lauri Ylönen)
3. One'Love - Hehku (Feat.Kuolematon)
4. Kotiteollisuus - Minä olen
5. Kotiteollisuus - Pohjanmaan Kautta
6. The Rasmus - Not Like The Other Girls
7. Dj Alligator Project - Lollipop

Ja haastan..hmp..en ketään..mutta jos joku jaksaa nii voi tehdä tämän

hmp..Keskiviikko 01.03.2006 22:14

Välillä ajattelin kirjottaa jotain muutaki ku vaan pelkkiä haasteita :D Noh siis hiihtolomani on ollut melko tylsä..Tänään kyllä tapahtui..Ensin aamulenkillä tinan kanssa ollessani Tina neiti pääsi irti ja lähti juoksentelemaan toisen (karanneen?) koiran perässä.Huusin ja itkin koska pelkäsin tinan puolesta ihan hirveesti ku ne juoksenteli autotielläkin..onneks ei tullu autoja :) Lopulta tyttö uskoi huutoani ja juoksikin suoraan luokseni <3 Sit mentiin nätisti kotiin ja näin pois päin ^^ sit sain myös uuden puhelimen tänää :D Loveen tota mun ihQdaa kumisaapas läppää :D Eli siis nokian läppä jos joku ei tajunnu :P hmp..joo..ei kai muuta..reetan tylsä hiihtoloma jatkuu :D

ILMAN MUA...Keskiviikko 01.03.2006 22:11

Jos luet tätä, kirjoita kommentti millaista elämäsi olisi ilman mua. Aloita kommentti "Ilman sua..." jne. Sitten lisää tämä omaan päikkäriin ja katso millaista muitten elämä olisi ilman Sua..

No niin Taru :PMaanantai 27.02.2006 08:22

Tehtävänanto: Täytän ja haastan seuraavat 5 henkilöä täyttämään tämän.

ENSIMMÄINEN...
1. Paras ystävä: Emmi
2. Suudelma: ööh..taisin olla joku 10w :D keneltä sain en kerro x)
3. Lemmikki: hmp..eka lemmikki minkä ihan omakseni sain oli Tina-koira, mut on niitä ollu muitakin ^^
4. Rakkaus: hmp..joskus pikku penskana tarhassa ihastuin tj. :D
5. Harrastus: ratsastus

KOSKA VIIMEKSI...
1. Poltit tupakan: hmp..joskus tossa viime vuonna syksyllä tai sillo kesäloman lopul..en muista
2. Joit alkoholia: Uutena vuotena yks siideri :D
3. Ajoit autolla: ööh..ku olin 10 :D vai olinks mä 12..hmp..ei muista :D jompikumpi
4. Soitit: joskus sillo ku oli vielä saldo auki :D
5. Nauroit: ööh..vissiin eilen illalla
6. Kuuntelit musiikkia: Koko ajan :D

OLETKO KOSKAAN...
1. Deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? hmp..tavallaan
2. Ollut pidätettynä? En
3. Uinut alastomana? Juu sillo ku en vielä hävenny vartaloani :D
4. Ollut TV:ssä? En
5. Harkinnut itsemurhaa? kyllä sitä joskus on tullu pohdittua
6. Suudellut jotakuta ja katunut sitä? Juu..
7. Pelännyt? Juuh

TÄLLÄ HETKELLÄ...
1. Mitä uraa harkitset? Lastenhoitaja
2. Paras ystäväsi? Niitä on MONTA!Mut ehdottomasti parhaimmat on Emmi ja Markku <3
3. Sinulla on päälläsi?Musta The Rasmus paita,mustat farkut,pinkit villasukat + alusvaatteet

5 ASIAA JOTKA OLET TEHNYT TÄNÄÄN...
1. Heränny
2. Kattonu kelloo
3. Pukenu päälle
4. Halannu äitiä
5. Tullu koneelle :D

Ja haastan kaikki ketkä tän lukee koska en jaksa ruveta eriksee nimeämään :D