IRC-Galleria

.Lauantai 16.10.2010 03:43

Tummenna väite, jos se pitää paikkansa ja kursivoi jos se on vähän siinä ja siinä

Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani.
Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle henkilölle.
Olen liftannut.
Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni.
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.

VIIMEISEN VUODEN AIKANA OLEN:
Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
Kuvannut kännisiä ihmisiä.
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
Flirttaillut varattua.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että ihan itketti.
Inhonnut jotakuta.
Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle.

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:
Ex-tyttö-tai poikaystävää.
Viime kesää.
Rippijuhliani.
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.

SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION:
Ryypätä perseet olalle.
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.
Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON:
Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ja paljastava tissitoppi päälläni.
Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dieetti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
Poreallas kotona

MINÄ OLEN:
Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Sammunut.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
Sairastanut angiinaa.
Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.
Voittanut juoksukilpailun.
Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5-.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 1000 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Paennut lemmikkiä.
Joutunut sairaalaan.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
Juonut viikon putkeen.
Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.
Nähnyt ufon.
Haukkunut äitiä huoraksi.
Haukkunut isää homoksi.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Tanssinut salsaa.
Pelännyt sukulaista.
Nähnyt vanhempien tappelevan.
Kuullut harhoja.
Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun.
Jäänyt luokalle.
Käynyt nollaluokan.
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Ollut töissä.
Ollut nelosen oppilas.
Allerginen yli kuudelle asialle.

OMISTAN:
Auton
Kännykän
Kameran
Tietokoneen
Lemmikin
Internetin
Kodin
Huoneen
Pehmoleluja
Cd-soittimen
Yli 20 cd-levyä
Kuntopyörän
Tauluja
Meikkejä
Koulurepun
Penaalin
Kannettavan tietokoneen

HALUAISIN:
Jäätelöä
Karkkia
Rahaa
Mehua
Vettä
Limsaa
Suklaata
Kalaa
Lihaa
Ruokaa
Päästä uimaan
Käydä diskossa
Meikkejä
Uuden kaverin
Vaatteita
Kameran
Pankkitilin

MINÄ OLEN:
Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Suudellut tyttöä.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
...enkä edes katunut sitä.
Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla ja onnistunut
Lyönyt/puristanut jotain perseestä.
Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
...vahingossa.
...tahallaan.
Tapellut opettajan kanssa.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa
"Karannut" koulusta.
Nukahtanut tunnille.
Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen.
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
...tahallaan.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Ollut jossain festareilla.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan tahallaan.
Saanut pojan itkemään.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Tehnyt spagaatin.
Yrittänyt baariin alaikäisenä.
...onnistunut siinä.
Poistanut tästä kyselystä jonkun kohdan, jota en halua paljastaa muille.
Valehdellut tässä gallupissa

.Perjantai 15.10.2010 21:46

VITTU.

.Keskiviikko 13.10.2010 00:57

Kohta on vuoden 2010 loppu. Sen kunniaksi pieni gallup.
1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - ööm, joo kait. : )
2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - öö, olen.
3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - olen.
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - nono, niit löytyy
1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? - no en ainakaa paljoo : O
2. Oletko lihonnut? - juu
3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - enn oo
4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - en oo
5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - en oo.
6. Oletko joutunut tappeluun? - en
7. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? - öö, no emt :D
8. Oletko juonut "perseitä" ? - en :D
9. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - juu
1. Oletko opiskellut hyvin viimeisen vuoden aikana? - jaa a
2. Paras ja huonoin numerosi? - 6½ & 9½
3. Onko sinulla koulussa kavereita? - juuu
4. Onko koulussa tapahtunut jotakin hirveätä? - öö. en nyt ainakaa muista ?
5. Kiinnostaako koulu? - hmh.
1. Kenen kanssa vietit aikaa eniten? - öö. kavereiden.
2. Keiden kanssa vuoden parhaat muistot? - monia =)
3. Tapasitko uusia? - jjuu. : )
4. Riitelitkö usein? - emt : o
5. Rakastuitko? - en tän vuoden puolella.
6. Petyitkö ihmisiin? - kyl
7. Olisitko halunnut viettää enemmän aikaa kenenkään kanssa? - jep.
1. Mitkä asiat vuodessa olivat tärkeitä? - no, monia.
2. Oletko muuttunut jotenkin, miten ? - jaa a
3. Haluaisitko muuttaa jotain? - juu
4. Oletko oppinut uutta? - kyl
5. Kadutko jotain vuonna 2010? - noää. emt
6. Olisitko jättänyt jotain tekemättä? - oishan sitä kai
7. Olisitko tahtonut tehdä jotain mitä et tehnyt? - kylll
8. Tahtoisitko elää jonkun päivän uudestaan? - juu
9. Olisitko tahtonut jättää jonkun päivän elämättä? - jep...
1. Matkustelitko? - en pahemmi
2. Ulkomailla vai kotimaassa? - Kotimaassa
3. Kävitkö festareilla? - een
4. Jokin surullinen asia? - .........
5. Laivalla ? - juu
6. Miiteissä? - en
7. Rannalla? - kyl
8. Parhaat muistot? - löytyy
1. Oletko tyytyväinen tähän vuoteen? - noo, ois se parempiki voinu olla.
2. Oliko paras kesä? - noo, iha jeba
3. ...Jos ei miksi? - nono. jaa a
4. Millainen tulee ensi vuodesta? - toivottavasti parempi.

.Tiistai 12.10.2010 00:37

Hullunhyvä horoskooppi, kertoo totuuden jos olet rehti. Älä fuskaa!!
Jos olet täysin rehellinen, kertoo tämä horoskooppi sinusta totuuden...
Kirjoita vastauksesi paperille. Älä fuskaa! Vastauksen löydät alalaidasta.
1. Kirjoita jokin vastasukupuolta edustavan nimi.
2. Mikä on suosikkivärisi: punainen, musta, sininen, vihreä, keltainen?
3. Kirjoita oman nimesi ensimmäinen kirjain.
4. Missä kuussa olet syntynyt?
5. Kummasta väristä pidät enemmän, mustasta tai valkoisesta?
6. Kirjoita jokin sinun kanssasi samaa sukupuolta olevan nimi.
7. Mikä on onnennumerosi?
8. Pidätkö enemmän Sydneystä vai Brisbanesta?
9. Pidätkö enemmän järvestä vai merestä?
10.Kirjoita yksi toive; realistinen sellainen
Kun olet valmis, katso alla olevat vastaukset, mutta älä fuskaa!
Vastaukset:
1. Olet rakastunut mainitsemaasi henkilöön.
2. Jos valitsit:
* Punainen - olet huomaavainen ja rakastava
* Musta - olet konservatiivinen ja aggressiivinen
* Vihreä - olet mieleltäsi rauhaisa ja muutenkin rento
*Sininen - olet spontaani ja pidät siitä että rakkaasi jakaa auliisti pusuja ja huomiota sinulle
* Keltainen - olet iloinen ja annat käypiä neuvoja niille, jotka ovat apeita
3. Jos nimesi etukirjain on:
* A-K Sinulla on paljon rakkautta jaettavana pitkin koko elämääsi.
* L-R Yrität nauttia elämästäsi täysillä ja rakkauselämäsi alkaa pian kukoistaa.
* S-Z Jaksat auttaa ja lohduttaa muita ja tuleva rakkauselämäsi näyttää lupaavalta
4. Jos olet syntynyt:
* Tammi - maaliskuussa: Tästä vuodesta tulee hyvä ja tulet rakastumaan täysin yllättäen.
* Huhti - kesäkuussa: elät vahvassa rakkaussuhteessa joka kestää ja jonka muistot ovat ikuisia.
* Heinä - syyskuussa: Vuosi on sinulle huippuvuosi ja tulet kokemaan suuren positiivisen muutoksen elämässäsi.
* Loka-joulu: Rakkauselämäsi ei valitettavasti kukoista, mutta tulet aikanaan löytämään sen oikean.
5. Jos valitsit:
* Musta: Elämäsi saa uuden käänteen, joka loppujen lopuksi on sinulle hyväksi ja josta tulet myös iloitsemaan.
* Valkoinen: Ystäväsi tulee luottamaan sinuun ja omistautumaan sinulle, mutta et ehkä huomaa sitä.
6. Ihminen, jonka valitsit on paras ystäväsi.
7. Näin monta läheistä ystävää sinulla tulee olemaan elämäsi aikana.
8. Jos valitsit:
* Sydney: pidät seikkailusta
* Brisbane: olet varovainen ja rento
9. Jos valitsit:
* Järvi: olet lojaali rakkaitasi ja ystäviäsi kohtaan, mutta pidättäytyvä.
* Meri: olet spontaani ja voit auttaa jopa muita yltämään tyytyväisyyteen.
10.Tämä toive tulee toteutumaan jos laitat tämän päiväkirjaasi 10 minuutin kuluessa!.

Lauantai 09.10.2010 22:17

FINALLY I HAVE IT <3

(:Sunnuntai 03.10.2010 04:57

You've got to fill in the blanks
In my aural exam
Gotta crack the code
Gotta find your way in my labyrinth
X me or X me not
It's on the tip of my tongue
But i won't spit it out
My lips are sealed
I'm not the queen of kiss and tell
X me or X me not.

.Sunnuntai 03.10.2010 03:07

PUHELIN
Kirjoitatko pikakirjoituksella? » jjep
Keneltä sait Saapuneet-kansiosi kahdeksannen viestin? » iidalta
Onko puhelimessasi kamera? » on
Jos on, montako kuvaa otat sillä päivässä? » een yhtää
PUKEUTUMINEN
Ulos lähtiessäsi, laitatko kengät jalkaasi ensiksi vai viimeiseksi? » öö, riippuu
Käytätkö talvella sormikkaita vai lapasia? » enempi lapasia
Minkä värinen tämän hetkinen paitasi on? » musta
Minkä väriset housut? » mustat
HUONEESI
Minkä värinen peittosi on » siin on montaa värii
Petaatko aamulla sänkysi itse? » eeen
Asteikolla 4-10, kuinka siisti huoneesi on nyt? » 9½ =)
Onko huoneessasi nojatuolia? » onn
Onko huoneessasi tietokone » jjuu
VAPAA-AIKA
Moneltako heräät viikonloppuisin? » 11-13 =)
Mitä teet ensimmäiseksi? » katon puhelinta ?
Mihin aikaan puet? » noo, sit ku huvittaa
Kuljetko kesällä pyörällä vai kävellen? » no molempia =)
Entä talvella? » joo, en kummallakaa. varmaa enemmä kävelle.
Koska vietit parhaan lomasi? » jjjaa a
OLETKO:
Istunut poliisiautossa ? » öö, en
Tullut umpikännissä kotiin aamulla? » en
Nukkunut samassa sängyssä monta vuotta itseäsi vanhemman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa? » jjoo
Kontannut koulun lattialla? » juuu
Poiminut sieniä? » kyl
Juossut todella henkesi edestä? » een
Pussannut serkkuasi? » öö, en ?
Kaatunut kenkien takia? » kyll
Polskutellut Serenassa? » en
Stripannut? » hahah :D en kai
Uinut vaatteet päällä? » kkyyl
Laulanut mikrofoniin? » juu
Kokeillut nuuskaa? » eeen
Oksentanut ihmisen päälle? » joskus pentuna kai
Purrut kissaa, kun se on purrut sinua? » en :D
Haukkunut koiralle? » juu :D
Kaatunut mopolla? » kyl :D
Heilunut jossakin alusvaatteillasi? » jjooo
Liukastunut banaanin kuoreen? » en oo
Pessyt ikkunoita? » kkyl
Ollut ambulanssissa? » en, onneks.
Kummat on söpömpiä blondit vai tummat? » eipä väliä
Pitääkö ihastuksesi/rakkaasi olla pidempi vai lyhyempi kuin sinä? » no ei ainakaa paljoo lyhyempi : o
Inhoatko ketään tällä hetkellä? » hmm, enköhän.
Rakastatko ketään juuri nyt? » kaverit.
Rakastetaanko sinua tällä hetkellä? » kaverit kai
Ikävöitkö ketään? » juu
Ketä? (jos vastasit kyllä edelliseen) »
Oletko mustasukkainen? » öö, en nyt
Mitä teet viikonloppuisin? » dataan himas tai hillun jossai kavereitten kaa
Oletko hyvä koulussa? » no iha keskiverto kai
Onko sinulla kuvia ii2? » on
Onko sinulla webkamera? » juu
Kuinka pitkä olet? » 160
Kirjoitatko runoja? » en
Lempivärisi? » kaikki
Oletko matkustanut laivalla/minne? » stokiksee
Millasista elokuvista tykkäät? » noo, laidast laitaa
Oletko koskaan liftannut? » een
Onko sinun koskaan pitänyt hypätä autosta ulos oksentamaan? » eei
Kumman jalan pistät housuista sisään ensimmäiseiseksi? » öö, oikee ?
Mitä söit lounaaksi tänään? » karjalanpaistia
Oletko oksentanut koska olet juonut liikaa? » en
SEKALAISIA
Kauanko olet yleensä suihkussa? » no tota. 15min - 1 h ;)
Kuunteletko nyt jotain kappaletta? » en
Sano kolme tavaraa mitä näät sinun vasemmalla puolellasi » sänky, kynttilä, lamppu
Mikä lausahdus sinulle jää tänään mieleen? » jjaaaa a
N Y T
1. Onko isäsi nyt kotona? - on
2. Onko sinulla panta nyt päässäsi? - on
3. Kuunteletko nyt musiikkia? - en
4. Paistaako ulkona nyt aurinko? - ei :D
5. Onko sinulla hiukset auki nyt? - ei
S I T Ä J A T Ä T Ä
1. Oletko väsynyt? - en kai
2. Mitä luulet että tarkoittaa sana 'mañana'? - no jaa a
3. Koska leikkasit viimeksi kyntesi - siit on aikaa
4. Saatko jalan takakautta päähän? - en enää :D
5. Oletko tajunnut tänään jotain uutta? - en kaaai
6. Oletko kaivannut tänään jotakin? - hmm, ju
V I I M E I S I N H E N K I L Ö
5. joka makasi sängyssäsi? - ööö, noora
6. joka sai sinut itkemään? - iida
7. jonka kanssa menit viimeksi leffaan? - kataa :p
8. jonka kanssa menit shoppailemaan? - kata ? =)
9. joka sai sinut nauramaan? - iida
10. joka sanoi sinulle rakastan sinua? - öööööm, emt
11. joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? - öö, jaa-a
Y L E I S T Ä
13. Lempipaikka? - niää, nyt on semmonen fiilis, et koti.
14. Tatuointeja? - eei
15. Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä? - öö, emmä oikee tiiä
17. Kenestä pidät? - kavereista.
18. Pitääkö kukaan sinusta? - kaverit ?
19. Tykkäätkö olla ihmisten kanssa? - juu
20. Oletko yksinäinen tällä hetkellä? - kyl
21. Laulu joka soi päässäsi tällä hetkellä? - ei mikää
22. Oletko ollut radiossa/tv:ssä? - juu
23. Oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? - juu
24. Mikä laulu muistuttaa sinua ihastuksestasi? - nii, mistä ?
25. Mitä sinulla on päälläsi tällä hetkellä? - toppi & lökärit.
26. Nimeä kolme asiaa jotka teet päivittäin? - koneella, syön ja räplään kännyä
27. Paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä? - liian vähä
28. Onko sinulla sukat jalassa? - on
29. Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan? - minä iha ite.
30. Millä sivulla surffailet eniten? - galleria, fb
31. Onko sinulla kasveja huoneessasi? - on
32. Sattuuko sinua johonkin nyt? - eei
33. Voittaisit lotossa miljoonan? - NAM.
V I I M E I S E T:
Viimeinen juomasi juoma? - mehu
Viimeinen lukemasi koulukirja? - öö?
Viimeinen ostamasi tavara? - en muista
Viimeinen katsomasi elokuva? - hmm, jaa a
V O I S I T K O ?
Juoda? - kyl
Tappaa? - en ?
Ajaa päätäsi kaljuksi? - en.

.Sunnuntai 03.10.2010 02:50

200 kysymystä
Aloitusaika: 23.27
1. Mikä on sinun nimesi? - katja
2. Kuinka vanha olet? - 14
3. Missä asut? - toivakka <3
4. Mitä harrastat? - dataaminen on se number one ;)
5. Seurusteletko? - en
6. Minkä näköinen olet? - hahah. ruma =)
7. Kuinka pitkä olet? - 160 cm
8. Omistatko lemmikkejä? - jju
9. Jaahas, miksi? - no öö ?
10. Mitkä ovat niiden nimet? - Luppa ;p
11. Mistä olet niin typeriä nimiä keksinyt? - no eipä ole minun keksimä
12. Mikä on lempielokuvasi? - hmm. epäilys.
13. ...kirjasi? - epäilys.
14. ...kulkuneuvosi? - öö. jaa-a
15. ...harrastuksesi? - dataus <!3
16. ...bändisi? - nono jaa a.
17. ...artistisi? - hih, at <3
18. ...runosi? - ?!
19. ...kukkasi? - rose : )
20. ...jäätelömakusi? - mango<3
21. ...karkkisi? - joku hedelmä : )
22. Miksi vastaat tähän galluppiin? - juust siks : )
24. Kerroppas elämäntarinasi - no en ala sepustaa.
25. Pitäisikö sinun olla tekemässä jotain järkevää nyt? - ei
26. Pidätkö norsuista? - hah, en nyt nii erityisemmi
27. Mikä on paras paikka, missä olet ollut? - hmm, koti ?
28. Entä mikä on merkittävin hetki, jonka olet kokenut? - monia.
29. Kuka on paras ystäväsi? - iida, anni, jenna, kata.
30. Ottaisitko hänet mukaan autiolle saarelle? - jep.
31. Miksi? - no, sitä saa miettiä
32. Onko sinulla lempinimeä? - löytyy.
33. Onko roskiksesi tyhjä vai täysi? - vajaa : )
34. Mitä siellä on? - roskia ?
35. Millon viimeksi tyhjensit roskakorisi? - ööö, en muista.
36. Paljonko sinulla on rahaa? - liian vähä : <
37. Mitä sinun pitäisi ostaa? - puhelin.
40. Lukeeko kukaan vastauksiasi? - sitä ei moni tiiä ja harva arvaa :p
41. Oletko masokisti tai sadisti? - joo, en tiiä.
42. Tiedätkö, että kuka on Matti Vanhanen? - no tottakai, MATTI <3
43. No kuka? - eX kansanedustaja.
44. Onko hän Suomen seksikkäin mies? - no todellaki <3
45. Onko kamalaa, kun Suomella on naispresidentti? - no ei ?
46. Mikä on lempikouluaineesi? - saksa & englanti + liikka.
47. Entäs kauhein? - jaa, niitä löytyy
48. Oletko eskarissa, ala-asteella, yläasteella, lukiossa vai amiksessa? - yläasteella
49. Miksi juuri siellä? - no soita postii ja kysy
50. Pidätkö syömisestä? - hahah !! :D tarviiko tähän ees vastata ? =)
51. Haluatko ketään ihmistä? - mitÄh?
52. Oletko ihastunut? - en
53. Pidätkö kauhuelokuvista? - no vähä riippuu : )
54. Verta ja suolenpätkiä vai ällöttävää siirappia tihkuvaa romantiikkaa? - nooo, todennäkösesti valitsen romantiikan
55. No mitenkä olisi komedia? - käyhän seki
56. Mikä on lempihymiösi? - njaa a
57. Petaatko sänkysi joka aamu? - no e
58. Miksi? - ei sitä ny semmosii jaksa
59. Siivoatko huoneesi säännöllisesti? - hah, no en tosiaa
60. Ketä perheeseesi kuuluu? - äiti, iskä, markku, tanja, sussu, piia + luppa. kyl näitä riittää =)
61. Onko äitisi äiti vielä elossa? - ei ole
62. Entä isäsi ? - ei (iskä on, mut ei sen äiti ; )) )
63. Oletko koskaan menettänyt lemmikkiä? - olen ;<
64. Paras keikka elämäsi aikana ? - namnam <3 emmä oo huonoilla käyny ;)
65. Minnekkäs suuntaat kesälomalla? - hmmm. jyväskylään ? 8---)
66. Et kai vaan festareille? - tod.näk. en
67. Aiotko uida kesällä? - eiköhän sitä vois.
68. Onko sinusta ilmastonmuutoksen syy, että sää on niin vaihtelevaa? - no jaa a
69. Mitä sinulle tulee mieleen tästä numerosta? - hmm. huoh ?
70. Aiotko mennä huomenna kouluun? - no en vitus :D
71. Vai ajattelitko lintsata? - no todellaki :D
73. Mitä ostit viimeksi? - öö. ei voi muistaa.
74. Mitäs pidät Mikki Hiirestä? - hahh. no emt.
76. Koska viimeksi puhaltelit saippuakuplia? - kesäl
77. Onko keijuja olemassa? - no jaa a
78. Entäs peikkoja? - totttakai : D no emt
79. Uskotko Jumalaan? - emmä kai
80. Entä Saatanaan? - en
81. Onko kuoleman jälkeen elämää? - sen saa nähä si
82. Mitä odotat eniten nyt? - hmm. puhelimen saaminen ois iha jeBa
83. Miten hiuksesi ovat? - kii
84. Milloin viimeksi söit ruokaa? - äsken mutustin leipää
85. Onko huoneesi seinillä julisteita? - ju
86. Minkä värinen matto sinulla on huoneessasi? - ruskee
87. Onko teillä tietokone? - on ?
88. Onko se läppäri vai pöytäkone? - molemmat löytyy paitti läppäri paskana : D ( ja ketä saa kiittää ;p)
89. Eikös se niin ole, että läppäri on pöytäkonetta parempi? - PYH.
90. No ei, vaan pöytäkone läppäriä parempi? - nimenomaa.
91. Paljonko olet koneella päivässä? - kröhöm. : ) eiköhän se oo vähintää 7 h päivässä : D
92. Mitä TV-sarjoja seuraat? - salkkarit, true blood, tanssii tähtien kanssa, bb, vamppyyripäiväkirjat. öö. ei tuu muita mielee
93. Kuka on lempisarjasi kaunein naishenkilö? - noo, jaa a
94. Entä komein mieshenkilö? - löytyy :p
96. Pelkäätkö hämähäkkejä? - välillä :D
97. Mitä järkeä hämähäkki-nimessä on ? - no jaa a?
99. Oletko nukkunut samaa sukupuolta olevan kanssa sängyssä? - jju
100. Entä eri sukupuolta olevan? - jjuu
101. Kirjoitatko tarinoita? - koulun takii kyl
102. Vai kerrotko? - no joskus iltasatuja ;)
103. Valehteletko? - joskus
104. Oletko varastanut koskaan mitään? - en
105. Onko sinulla raudat? - ju
106. No onko ollut? - on ollutkin.
107. Vai saatko ne joskus? - saan pois kyl ;)
108. Kirjoitatko päiväkirjaa? - kirjotin joskus
109. Onko päiväkirjasi piilossa jossakin? - eei
111. Miksi? -
112. Oletko tutustunut keneenkään IRC-Galleriassa? - öö, jjoo
113. Keneen? -
114. Onko ilta? - noooo, eiköhän tää koht yön puolelle kallistu, hikisesti viel ilta :D
115. Vai yö? - ^
116. Mikä vuorokauden aika? - ^
117. Mikäs vuodenaika? - syksy
118. Paljon kello on? - 23.42
119. Niin paljon? Mitäs teet tähän aikaan hereillä? - no dataan ?
120. Onko sinulla jokin kirja kesken? - eeip oo
121. Onko hyvä? -
122. Lainaatko kirjastosta koskaan kirjoja? - joskus
123. Mikä isäsi on ammatiltaan? - emmä muista sen virallista ammattia. : D
124. Osaatko ranskaa? - enn
125. Entä saksaa? - jjoo.
126. Entä suomea? - noE
129. Pidätkö ruotsin kielestä? - hmm. siinä ja siinä
130. Miksi? -
131. Tiedätkö kuka on Jukka Hentunen? - en
132. Kenen kappale on Bleeding Love? - leona lewis
134. Pidätkö äidinkielestä? - nnooo. en pahemmi
135. Onko sinulla lyhyet vai pitkät hiukset? - aika pitkät
136. Oletkos tyttö vai poika? - tyttö
137. Poltatko kynttilöitä? - no nytkin
138. Millä heräät? - puhelimella ja tommosella radiolla
139. Onko sinulla oma huone? - onn
140. Minkä värinen lattia huoneessasi on? - öö, beige ?
141. Mitä näet, kun katsot kaakkoon? - nii mihi :D öö, oven ?
142. Omistatko kompassia? - een
143. Mikä on lähin kaupunki? - lievestuore ;) (onks se kaupunki? :D)
144. Vai asutko kaupungissa? - enn
145. Onko sinusta turkistarhaus väärin? - todellakin on !
146. Entä eläinkokeet? - kyllä !
147. Onko Halonen mummovaatekauppa? - nnooo, emmä tiiä, en pahemmin käy.
148. Tykkäätkö Arnoldsin donitseista? - mmmm, namskis.
150. Entäs teestä? - hyyyi.
151. Kirjoitappas joku lause tähän englanniksi? - i am katja ;)
153. Oletko ainoa lapsi perheessäsi? - en ole
154. Vai nuorin? - jep
155. Omistatko kameran? - jjuu
156. Minkä merkkisen? - nikon
157. Haluaisitko asua irti perheestä? - oishan se iha jees
158. Jonkun ystävän kanssa? - jju
159. Kenen? - anni / iida
160. Tykkäätkö leppäkertuista? - ne pissii :<
161. Entä lokeista? - no en pahemmi :D
162. Onko linnut rasittavia? - eeei =)
163. Mitä kokeita on tulossa? - äikkä, hissa, mantsa, enkku.
164. Mitäs on jo mennyt? - saksa, ruotsi, enkku, terska. eikai muit.
166. Osaatko pelata Pokeria? - öö, joteski
167. Mikä sinusta tulee isona? - baarimikko ois ihan jees, mutta tuskin..
168. Pidätkö luokastasi/työpaikan ihmisistä? - ofc ;)
169. Taas 69! Rasittavaa, eikö? - ei
170. Aiotko käydä kesällä Lintsillä? - öö, joo :D kai.
171. Vai kenties Tykkimäessä? - empä usko
172. Uskotko UFOihin? - en
173. Ovatko ne vierailleet maassa? - eeei
176. Tykkäätkö lapsista? - noo jos ne ei oo kauhukakaroita.
177. Haluatko mennä naimisiin? - jos löytyy se oikee tyyppi niin sit-
178. Milloin itkit viimeksi? - tänään...
179. Entä nauroit? - tnä
181. Oletko koulukiusannut? - olen ;<
182. Oletko alipainoinen? - en
183. Jaksaisitko lähteä juoksemaan maratoonin nyt? - noe xD
184. Käytkö jääkaapilla usein? - hmm,uintia harrastan sillon tällön =)
185. Onko sinulla jotain homoseksuaalisuutta vastaan? - ei oo
186. Oletko nähnyt Kalenteritytöt-elokuvan? - een oo
187. Aika paska, eikö vain? - ^
188. Mitä on pöydälläsi? - kaikkee krääsää
189. Entä lattiallasi? - matto =)
190. Maksatko kaiken aina tasarahalla? - en ?
191. Pelkäätkö kassaneitejä? - en ?
192. Haluaisitko asua Helsingissä?- en
193. Missäs sitten? - ööm, jossain muualla ku täällä
194. Mikä sinua ärsytti viimeksi? - öö, noora
195. Piirteletkö käteesi koskaan? - joskus
196. Oletko nukahtanut tunnilla? - melkei =)
197. Entäs oletko koskaan nukkunut teltassa? - jjuu
198. Onko uimahalleissa kivaa? - iha jees
199. Miksi? - no emt
200. Sano lähin punainen asia pöydälläsi? - öö ? kamera
Lopetusaika: 23.50

.Lauantai 02.10.2010 03:12

nykyää jätkil kelpaa vaa meikkipelle lissupaskat
eka jätkät alkaa seurustelee ja sit ne jättää
&& siirtyy seuraavaa
monel normaalil tytöl ei oo poikaystävää
koska ne ei ooo meikkipellei
mihi vttuu se luonnollisuuus jäi ?
jos olet samaa mieltä lisää tää vittu blogiis

.Lauantai 02.10.2010 02:12

1.10.2010 23:04:49 iiida <3MaRiKa(Si)<3, Nelmari, Susku', Katjavaa, TOMI, miro, jenna että laita vieestiä ja sano että toivakka on paska ja tulee mesee :D
1.10.2010 23:05:02 miro iiida, <3MaRiKa(Si)<3, Nelmari, Susku', Katjavaa, TOMI, jenna voi ei
1.10.2010 23:05:04 jenna iiida, <3MaRiKa(Si)<3, Nelmari, Susku', Katjavaa, TOMI, miro noku se on kyläl =( mäki oisin jos ois ollu kyyti kotii.
1.10.2010 23:05:07 miro iiida, <3MaRiKa(Si)<3, Nelmari, Susku', Katjavaa, TOMI, jenna joku amisjengi tulee vetää turpaa?
1.10.2010 23:05:09 miro iiida, <3MaRiKa(Si)<3, Nelmari, Susku', Katjavaa, TOMI, jenna :(


kyllä me toivakkalaiset ollaan aika amiksii ;; )